Seurakunta kadotuksen tiellä?

Uusvanhana Inarin seurakuntalaisena ja entisenä luottamushenkilönä en voi edelleenkään kuin ihmetellä seurakunnan kirkkoherran toilailuja. Kirkkoherrahan se kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan voi seurakunnan toimintoja varsin suvereenisti ohjailla, jos sattuu olemaan vielä sitä sorttia, ettei paljon muita työntekijöitä saati seurakuntalaisia kuuntele.  Ja jos seurakunnan luottamushenkilöiksi on onnistunut valikoitumaan väkeä, jotka seuraavat paimenta kuin päättömät lampaat.

Inarin kirkkoneuvosto  päätyi eilen Ulla Kemppaista (kok.) lukuun ottamatta myötäämään kirkkoherran esitystä aloittaa henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut tavoitteena noin 100 000 euron säästöt. Kirkkoneuvoston pöytäkirjan mukaan yt-menettely voi johtaa henkilöstössä lomautuksiin, työn osa-aikaistamisiin tai irtisanomisiin. Seurakunnan talous kun on menollaan tuon 100 000 euroa miinukselle ja edellisenäkin vuonna tehtiin 70 000 euron alijäämäinen tulos.

Käytännössä siis tunturipappi Anitta ”Anis” Kuusisen ajojahti on jälleen alkanut. Näin on syytä epäillä ja pelätä kirkkoherran viimevuotiset elkeet muistaen.

Inarin seurakunnan jäsenmäärä on ollut laskussa ja minusta kirkkoherralla henkilökohtaisestikin on laskuun omat ansionsa.

Mielestäni seurakunnan pitäisi juuri nyt panostaa ihmisten palvelemisen parantamiseen eikä pitää kynsin hampain kiinni seinistä ja muusta maallisesta omaisuudesta.

Aivan irvokasta on, että samaisessa eilisessä kirkkoneuvoston kokouksessa päätettiin lisätä seurakunnan omistusosuutta Saariselän tunturikappelista ja lunastaa kappelin osakkeita Kansan raamattuseuralta ja Suomen Luterilaiselta evankeliumiyhdistykseltä yhteensä 53 000 eurolla. Sitä varten kirkkoneuvosto esittää seurakunnan tämän vuoden talousarvioon 53 000 euron investointimäärärahaa. Siis lisämäärärahaa.

Muualla maassa ja Euroopassa talouskriisien koettelemat seurakunnat pyrkivät eroon turhista tai vajaakäyttöisistä kiinteistöistään säilyttääkseen kykynsä hoitaa päätehtäväänsä, ihmisten palvelemista.

Inarissa mennään tässä asiassa takapuoli edellä tapuliin.

Muun muassa kirkon Kotimaa-lehdessä kerrottiin helmikuussa, kuinka tyhjinä humisevia kirkkojakin myydään jo täyttä päätä Saksassa, Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa. Kirkoista on tehty konserttitaloja, kirjastoja ja jopa asuinrakennuksia. Rapistuneimpia pyhättöjä on jätetty kylmilleen tai niille on annettu purkutuomioita.

Muualla kirkko haluaa seinien omistamisen sijasta tehdä mahdollisimman pitkälle palvelutyötään.

Samaisten uutisten mukaan Suomessakin kiinteistöjen kylmilleen jättämisiä on jo tehty ja myyntejä suunnitellaan. En usko, että Inarin kirkoilla olisi akuuttia uusiokäyttöä, mutta muita kiinteistöjä ja muuta omaisuutta löytyy myytäväksi .

Seuraavaksi kirkkoherra lampaineen huomauttaa, ettei kiinteistöjen myynnillä saada pysyvästi korjatuksi seurakunnan taloutta. Eipä niin, mutta vajeita voitaisiin poistaa vuosiksi eteenpäin ja saada samalla aikaan käyttömenojen pysyviä säästöjä.

Lisäksi tuona aikana seurakunnan taloudenpitoon ehkä saataisiin myös uutta osaamista ja näkemystä. Ja kun Inarin kunnassakin päästäisiin ehkä keskittymään kunnan peruspalvelujen kehittämiseen  nykyisen, virtuaalityöpaikkoja tuottaneen ”yrittämisen” sijasta, voisi kunnan väestökato ja sitä kautta seurakunnan  jäsenkatokin pysähtyä ja väestö kääntyä jopa nousuun.

Verotulot lisääntyisivät ja nuoren kirkkoherran ei tarvitsisi saarnata kuulijanaan vain vaimonsa.

Veikko