ILO-sopimuksen ratifiointia kysytään, perätään ja luvataan – tuntematta, tutkimatta ja kuulematta

Eilen 6.3. vierailivat Rovaniemellä EU:n ulkoministeri Catherine Ashton, Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja molempia isännöinyt Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Tapaamisen teemana olivat arktiset kysymykset, joihin liittyen Suomi havittelee Rovaniemelle jotain unionin arktista osaamiskeskusta, mahdollisesti Rovaniemellä jo olevan Arktisen keskuksen yhteyteen.

Ulkoministerivieraita tapaamaan oli muiden muassa kutsuttu Pohjoismaiden saamelaiskäräjien puheenjohtajat, Suomesta näin Klemetti Näkkäläjärvi (r.).

Kun Ylen Lapin radio haastatteli iltapäivällä Erkki Tuomiojaa, piti toimittajan varsinaisen arktisen osaamisaiheen jatkeeksi kysyä viime aikoina ja oikeastaan viime vuosina toimittajien huulilla pyörinyt asia. Eli aikooko Suomi vihdoin ratifioida saamelaisten maaoikeudet vahvistavan ILO-sopimuksen. Kyse on yli 20 vuotta vanhasta kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimuksesta 169, jolla oli ja on ollut pyrkimys vahvistaa alistetussa asemassa joissain valtioissa elävien alkuperäiskansojen oikeuksia perinteisiin alueisiinsa ja niiden luonnonvaroihin.

”Olisin kovin pettynyt, ellei sopimusta saada tällä hallituskaudella voimaan”, vastasi Erkki Tuomioja (sd.).

ILO-sopimuksen ratifiointi on ollut saamelaiskäräjien ja sitä tukevien, yllättäen melkein poikkeuksetta suomenruotsalaisten, vaikuttajien painostamana mukana jo ainakin kahden ellei kolmenkin aiemman Suomen hallituksen ohjelmassa.  Myös Jyrki Kataisen (kok.) istuvan hallituksen ohjelmaan se tuli Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen ajamana. Saamelaisilta ääniä kalastellut RKP kutsui ehdokkaanaankin olleen Klemetti Näkkäläjärven asiantuntijana hallitusneuvottelijoihinsa.

Erityisen ärhäkkäänä ILO-asiassa esiintyi presidenttiehdokkaana ollut tasa-arvovaltuutettu Eva Biaudet (r.), jonka mielestä Ahvenanmaan kaltainen itsehallintoalue sopisi perustaa myös yliseen Lappiin, malliksi maailman maille Suomen upeasta vähemmistö- ja alkuperäiskansapolitiikasta.

Voimakkaasti Kataisen hallitusohjelmaa ILO-asin osalta on lähtenyt ajamaan myös RKP:n oikeusministeri  Anna-Maja Henriksson (r.). Hän on pyytänyt ministeriöitä kertomaan tämän kuukauden loppuun mennessä mahdollisuuksista  ILO-sopimuksen ratifiointiin. Henrikssonin mielestä uusia selvityksiä ei enää tarvita ja niinpä hän on tietojeni mukaan muun muassa kieltäytynyt tapaamasta Suomen kieliperusteisen saamelaismääritelmän ulkopuolelle jätettyjä lappalaisia. Oudomman lukijan käsitteet ”saamelainen” ja ”lappalainen” vievät viimeistään tässä vaiheessa ulalle mikäli hänen edellytetään näkevän niissä eroa.

Lyhyesti tällä kertaa sen verran, että saamelaisilla tarkoitetaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pitkälti kieleen perustuvan valinnan perusteella hyväksyttyä noin 7000 – 9000 henkilön suuruista väestön osaa, kun taas lappalaisiksi lukeutuvat katsovat polveutuvansa Lapin alkuperäisistä asuttajista eli olevan nimenomaan polveutumisen kautta enemmän alkuperäiskansaa kuin Lappiin suurelta osalta varsin myöhään 1800-luvun puolivälin jälkeen asettuneet saamelaiset – joita myös aiemmin lappalaisiksi kutsuttiin.

Jotta sotku olisi täydellinen, on osa nykyisistä saamelaisista myös polveutujia ja näin osa lappalaisista näiden verisukulaisia. Pahimmillaan kieleen nojaava ja käytännössä saamelaiskäräjien vaalilautakunnan subjektiiviseen arviointiin nojaava saamelaismääritelmä on jakanut Inarissakin jopa sisarusparvia saamelaisiin ja suomalaisiin (lappalaisiin). Jako on saanut viime vuosikymmeninä merkitystä, kun Suomi on tunnustanut saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvat perustuslaissaan maan ainoaksi alkuperäiskansaksi ja kun nyt ILO-sopimuksen kaltaisilla ratifioinneilla tuolle joukolle halutaan erityisiä oikeuksia alueen maihin ja luonnonvaroihin.

Minua on toimittajana hämmästyttänyt se, etteivät toimittajat eivätkä poliitikotkaan tunnu tietävän tai edes haluavan kunnolla selvittää mitä kansainvälinen alkuperäiskansamääritelmä ja mitä esimerkiksi ILO-sopimuksen ratifiointi käytännössä tarkoittavat.

Eli hyvät toimittajat ja poliitikot, olisiko aika tutkia ihan käytännön tasolle onko Suomessa ILO:n tarkoittamaa alkuperäiskansaa ja mikä on sen asema ja keitä ovat saamelaiset ja keitä lappalaiset?

Oma kysymyksensä käytännön tasolle mentäessä on vielä sekin, miten ILO-sopimus vaikuttaisi nykyisiin saamelaisiin, joista reilusti yli 60 prosenttia asuu jo muualla kuin saamelaisalueella ja joiden toimeentulo nojaa enää vain muutamilla prosenteilla niin sanottuihin perinteisiin saamelaiselinkeinoihin, päällimmäisenä poronhoito.

Hämmästyttävintä minusta on se, että tietoa saamelaisten alkuperästä sekä Skandinavian ja Suomen alueiden asuttamista jääkaudesta nykypäivään on pilvin pimein. Jopa oikeusministeriö on teettänyt perusteellisia tutkimuksia nimenomaan pohjoisen asutushistoriasta ja maaoikeuksista, mutta nuo oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) käynnistämät tutkimukset eivät ilmeisesti sopineet myöhempien päättäjien ja vaikuttajien näkemyksiin ja niinpä esimerkiksi Juha Joonan ja Matti Enbusken ansiokkaat tutkimukset on piilotettu oikeusministeriössä jonnekin komeroihin.

Kaivoin juuri eilen 18.4.2008 Lapin Kansassa julkaistun uutiseni saamelaiskäräjien Inarissa järjestämästä maaoikeusseminaarista. Siellä oikeusministeriön hallintojohtaja Olli Muttilainen kertoi kuinka Suomella on "erityinen syy ratifioida ILO-sopimus, koska Suomi oli EU-puheenjohtajakaudellaan aktiivisesti ajamassa eteenpäin YK:ssa hyväksyttyä alkuperäiskansajulistusta”.

Muttilainen arvioi alkuperäiskansajulistuksen antaneen uutta terää vanhalle ILO-sopimukselle. Näin siitä huolimatta, ettei julistus ole maita sitova ja vaikka suuret valtiot eivät ole siihen sitoutuneet.

Muttilainen halusi kiistää väitteet, joiden mukaan ILO-sopimus voitaisiin ratifioida ilman lisätoimia. Väite pohjautuu tilanteeseen, jossa saamelaiset nauttivat samanlaista perustuslain suojaa kuin muutkin kansalaiset ja ovat saavuttaneet myös valtaväestön tasoisen sosiaalisen ja taloudellisen aseman.
Muttilaisen ja oikeusministeriön mielestä saamelaisille tarvitaan siis muiden kansalaisten tasa-arvon ja aseman ylittävää kohtelua

Muttilainen tuli ainakin minulle todistaneeksi myyttien siivittämän politiikan ehtineen Suomen alkuperäiskansakysymyksessä historian ja oikeushistoriankin edelle. Ja varsinkin, kun hän kertoi, ettei oikeusministeriö ota kantaa teettämiinsä tutkimuksiin, koska se on tieteellisen ja muun keskustelun tehtävä.
 Voihan ihme!

Pelättävissä siis on, ettei Anna-Maja Henriksson ja hänen johtamansa oikeusministeriö, eikä ulkoministeri Erkki Tuomiojakaan, haluaa enää nähdä saati lukea esimerkiksi juuri Lapin yliopistossa tarkastettua Tanja Joonan ILO-asiaan perehtyvää väitöstutkimusta. Lisääkin uutta lappalaisia tukevaa tutkimusta on lähiaikoina tulossa julki.

Joonan mukaan ILO-sopimuksen yhteydessä ongelmaksi voi muodostua, että on henkilöitä, jotka eivät ole saamelaiskäräjien vaaliluettelossa, mutta jotka täyttävät ILO-sopimuksen kriteerit. Vaaliluettelossa voi puolestaan olla henkiöitä, jotka eivät maaoikeuksien osalta täytä kriteereitä eli heidän suhteensa maahan on katkennut. Joonan mukaan ILO-sopimuksen soveltamisalue olisi myös paljon laajempi kuin nykyinen niin sanottu saamelaisalue: kolme pohjoisinta kuntaa ja Sodankylän kunnassa oleva Lapin paliskunta.
Joonan tutkimuksen perusteella ILO-sopimuksen ratifioiminen asettaa valtiolle haasteen, miten saada kaikki sopimuksen piirissä olevat henkilöt olemaan tietoisia oikeuksistaan.
Joonan mukaan ILO-sopimuksen ratifioiminen on merkittävä ihmisoikeuskysymys. Hänen mukaansa sitä ei tulisi nähdä vastakkainasetteluna.

Siis tutkikaa ja kuunnelkaa eri osapuolia! Maailmassa on syntynyt pienemmistäkin asioista vakavia konflikteja, joita ei soisi itseään mallioikeusvaltiona markkinoivalle Suomelle.

Veikko