Entinen suunnistaja, nykyinen erakko

 Kun on kirjoittanut 40 vuotta julkisuuteen, viime vuodet varsinaisessa leipätyössäkin jotain 300 uutisen tai jutun vuosivauhtia, huomaa putoavansa jonkinlaiseen tyhjiöön kun odottelee viimeisiä lomia pidellessään varsinaisen eläkeajan alkamista.
Tuntuu oudolta kun kenestäkään vanhasta vainoojasta, vastineiden vakiotuottajasta, ei ole kuulunut kohta kuukausiin mitään.
Tässäkö tämä sitten oli? Näin on ehtinyt huomata miettivänsä.
No ei vaiteskaan! Ei elämä muuten ole menossa tyhjän päälle. Päinvastoin, kauhea puuhaaminen on ollut päällä vuosikymmenten työn tuottamia arkistoja tutkiessa, tarkoituksena edelleen kirjoittaa. Ajatus on saada aikaan jonkinlaiset populaarit muistelmat. Sen verran tuulista elämä toimittajana ylisessä Lapissa on taakse jääneinä vuosikymmeninä ollut. Ja ovatpa jotain muistelusta kaivanneet jotkut vakiintuneet lukijatkin.
Toivottavasti eivät ihan vain kohteliaisuuttaan.
Tämä nettipäiväkirja liittyy sekin "uuteen tulemiseeni" kirjoittajana. Kun jatkossa seurailen maailman menoa enemmän tavallisena lehtien lukijana ja sähköisen median kuuntelijana ja katsojana, aion kommentoida sitä tällä julkisella foorumilla.
Ehkäpä avaudun kertomaan jopa henkilökohtaisista arkisista puuhistani. Eihän sitä koskaan tiedä millaiseksi kertojaksi tässä vielä hurahtaa, dementiaa torjuessaan.
Tämä avauskirjoitukseni ei varmaan vielä paljoa oudommalle lukijalleni minusta tai aihepiireistäni avannut, mutta palataan asiaan.
Blogini nimestä kerron sen verran, että Kollumit ovat matalia tuntureita, oikeastaan vain hieman laeiltaan kaljuja kuusikkorinteisiä rovia Hammastunturin erämaassa. Ne ovat aluetta, joilla olen metsästänyt ja liikkunut muutenkin paljon Inarissa asuessani ja joille inhoamani EU:n direktiivit eivät ole koskaan kunnolla ulottuneet.
Kollumit ovat olleet minulle paikka aktiiviseen syrjäytymiseen, joka on ollut tärkeää jo työssäkin jaksamiselle ja johon aion jatkossa uppoutua lähes päätoimisesti.
Toinen minulle tärkeä paikka on ollut ja on edelleen Inarijärvi, jonka pienessä saaressa tulen varmaan tätäkin päiväkirjaa monesti, toivottavasti vielä monesti kirjoittamaan.

Veikko