”Norja on ratifioinut ILO-sopimuksen…”

ILO 169 –sopimuksen ratifiointiin liittyvissä uutisissa on muistettu useimmiten heittää loppukaneetiksi se, että ”Norja on jo ratifioinut ILO-sopimuksen”. Pohjoismaista myös Tanska on tehnyt niin ja lisäksi maailmassa on parikymmentä muuta alkuperäiskansasopimuksen omista lähtökohdistaan allekirjoittanutta valtiota.

Kun Suomea on verrattu ainakin saamelaishallinnon määrärahoista puhuttaessa mielellään Norjaan, ja sopivasti eräissä muissakin asioissa, on ILO-ratifiointia vaadittaessa Norja-kortti ollut käyttämättä. Jostain syystä edes media ei ole ollut kiinnostunut selvittämään mitä Norjan saamelaiset ovat ratifioinnilla saaneet, eli mitä sellaista, jota heillä ei jo ennenkin ollut.

Norjassa saamelaiskäräjät lähti ajamaan ILO-ratifiointia samalla ”kovan linjan” politiikalla, jolla Suomessa on hakattu päätä mäntyyn jo kymmenien vuosien ajan. Tuohon aikaan Norjan saamelaiskäräjiä johti professorismies Ole Henrik Magga.

Kun Norjan saamelaiskäräjät halusi päästä osille valtion luonnonrikkauksista merialueiden öljy- ja kaasukenttiä myöten, kutsui silloinen pääministeri Gro Harlem Brundtland Maggan puheilleen Osloon ja esitti hänelle tietyt tiukat reunaehdot. Minulle on sittemmin kerrottu, että siinä samassa paketissa meni Maggalta myös saamelaiskäräjien johtajuus; Norjan saamelaiskäräjiä alusta johtaneen Maggan jälkeen puheenjohtajina ovat jatkaneet Aili Keskitalo ja nykyisin Egil Olli.

Norjassa saamelaiset eivät omista ILO-ratifioinnin jälkeenkään kollektiiveina käyttämiään maita eikä heillä ole yksityisestikään samanlaista maanomistusta kuten Suomessa - viimeistenkin ”maattomien” osalta jo 1980-luvulta lähtien porotilojen myötä.

Norjassa nousi esille myös vuonojen perukoissa asuvien paikallisten ihmisten, erityisesti merisaamelaisten asema. ILO-ratifioinnissa heitä ei voitu jättää syrjään vaikka halua siihen saamelaiskäräjien johdon suunnalla olikin. Norjassa tilanne oli siis myös saamelaismääritelmän suhteen samantyyppinen kuin Suomessa nykyisin.

Se on jo muutamaan kertaan todettu, että vaikka Norjassa saamelaismääritelmän piirissä oleva ja siihen tullut väestö on Suomeen nähden jopa kymmenkertainen, ei saamelaiskäräjien äänioikeutetuksi ole hakeutunut kuin 13 000 – 14 000 henkeä. Eli määrällisesti monta kertaa vähemmän kuin 7 000 – 9 000 luetteloidun saamelaisen Suomessa.

Norjan esimerkin tutkimiseen ja vertaamiseen olisi mainio mahdollisuus minua nuoremmilla ja myös viisaammilla journalisteilla. Apua voisivat antaa varmaan sikäläiset kollegat ja tutkijat ja kyllä Suomestakin luotettavaa tietoa löytyy.

Suomessa saamelaiskäräjät avaa Norjan tilanteeseen verrattuna hurjia tavoitteita. ILO-ratifiointiin liittyvä ajankohtainen asia on saamelaiskäräjien johdon vaatimus saamelaismääritelmän kaventamiseksi, irti polveutumisesta. Perusteluksi esitetään pelko jopa 100 000 ”ei-saamelaisen” pääsystä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sulauttamaan saamelaiskulttuuri suomalaiseen. Kun Norjassa on väännetty kulttuurikäsitteitä ja historiaa tunturisaamelaisten ja merisaamelaisten välillä, ovat Suomessa osapuolina saamelaiskäräjien vaaliluetteloon valikoidut saamelaiset ja heihin inarinsaamelaisten kautta verisukulaisina liittyvät lappalaiset. Mukaan lukien vielä entisen Kemin Lapin aluetta asuttavat muut metsälappalaisten jälkeläiset.

Lainaan seuraavassa osia Jouni Kitin kotisivuilla olevasta kirjoituksesta ”Termit lappalainen ja saamelainen historian tutkimuksessa”:

”Termit lappalainen ja saamelainen sekoitetaan usein toisiinsa, vaikka niillä on etenkin alun perin erilaiset lähtökohdat. Ongelma syntyy lähinnä kahden tavoitteen, kahden näkökulman sekoittamisesta: miten yhdistää historiallinen termi lappalainen nuoreen termiin saamelainen? Vaikka termien merkitysero on selkeä, käytetään lappalaisnimitystä usein tarkoituksellisesti. Tämä ei sinällään ole mikään ihme, sillä suurelle yleisölle Lapin maaoikeuskiistaan liittyvät termit ovat outoja tai tuntemattomia…

…Tutustuttuani viime vuosien aikana Lapin historiaa koskeviin tieteellisiin julkaisuihin, olen pannut merkille, että aikaisemmin julkaisuissa esiintynyttä termiä lappalainen on 1970-luvulta lähtien pyritty korvaamaan termillä ´saamelainen´. Nykyinen historian kirjoitus yleistää termit ´finni´, ´lappalainen´ ja ´saamelainen´ toistensa synonyymeiksi. Tämä on myös saamelaiskäräjien innokkaasti markkinoima näkemys…

…Uusimmassa historian kirjoituksessa todetaan, etteivät suomalaiset ole lappalaisista vanhastaan käyttäneet termiä "saamelainen". Saamelainen termin käyttö osoittaa senkin, etteivät vanhat kansanrunotkaan tunne käsitettä. Saamelaiset ovat olleet suomalaisille kautta historian lappalaisia viime vuosikymmeniin asti, aivan kuin professori Jouko Vahtola on osoittanut.

Toinen ennakkoasenteita osoittava tulkinta liittyy ´finni´-nimen käyttöön. Johtavat tutkijat tekevät finnistä ja lappalaisista synonyymejä, mikä ei välttämättä ole historiallisten tosiasioiden kanssa yhteneväistä, koska Länsimeren finnit (Jäämeren finnit) kielsivät 1589 käyttämästä itsestään lappalaisnimitystä, vaan he halusivat kutsua itseään länsimerensuomalaisiksi eli finneiksi. He perustelivat tätä sillä, ettei heistä voida löytää mitään lappalaista eivätkä he liity heihin mitenkään.

Tämä osoittaa, että johtavat historioitsijat Jouko Vahtola ja Kyösti Julku käyttävät mielellään finni-sanasta käännöstä lappalainen, vaikka alkuperäisissä kirjoituksissa puhutaan nimenomaisesti finneistä. Egilsin saagan kääntänyt tutkija kääntää aivan oikein finni-sanan suomalaiseksi, eikä lappalaiseksi kuten professorit Vahtola ja Julku tekevät.

Nyt voidaankin kysyä aiheellisesti, pyritäänkö termien sekoittamisella muokkaamaan yleistä mielipidettä oikeushistoriaan perustumattomille maaoikeusvaateille myötämielisiksi. Näille vaateillehan ei ole kuitenkaan mitään perusteita, koska ns. suurporonhoito siirtyi lännestä Enontekiön kautta kohti pohjoista 1600-luvun puolivälin tietämillä. Alueilla, joille suurporonhoito levittäytyi, asui ennestään historiallisiin lapinkyliin kuuluvaa kantaväestöä, jotka tuohon aikaan puhuivat lapin kieltä (=saamenkieltä). Tämä kantaväestö oli lappalaisia…

…Korkein hallinto-oikeus (KHO) oli todennut jo 1999 määritellessään saamelaisväestön, että niillä saamelaisilla, jotka hyväksyttiin saamelaisrekisteriin ja niillä lappalaisilla, jotka kielimääritelmän mukaan rajattiin saamelaisuuden ulkopuolelle, on yhteisiä esi-isiä (antopäivä 22.9.1999 taltio 3181 yleisratkaisu).

Sittemmin KHO on korjannut ilmiselvästi tekemäänsä virheellistä kieliratkaisua ja todennut, että myös nämä lappalaiset, jotka voivat osoittaa polveutumisensa ja identifikaationsa, voivat olla oikeutettuja saamelaisrekisterin jäseniksi (KHO 26.9.2011 taltio 2710).

Päätös on kiistatta ennakkotapaus, joka asettaa rajat lainsäädännölle.  Ketään em. päätöksen mukaan vastaavat edellytykset täyttävää hakijaa ei voida enää sulkea pois saamelaisrekisteristä. Niin ei voida menetellä enää perustuslaillisista syistä edes saamelaiskäräjälakia muuttamalla.

KHO:n päätös osoittaa, että lappalaiset voivat täyttää alkuperäiskansan vaatimukset. Se osoittaa, ettei Suomi voi enää välttää tunnustamasta lappalaisia alkuperäiskansaa. Sen on myös tunnustettava, että lappalaisilla voi olla oikeus päästä saamelaisluetteloon…”

Ehkäpä ILO-ratifiointiin liittyen myös alkuperäiskansamääritystä varten olisi hyvä perehtyä Norjassa tehtyihin tutkimuksiin ja linjauksiin.

Ja tietenkin Ruotsin tilanteeseen. Siitä huolimatta tai juuri sen takia, ettei Ruotsi taida olla nykyään edes aikeissa ILO-ratifiointiin.

Veikko