Tekisikö Suomi naapurinsa erheen ILO-sopimuksen ratifioinnissa?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja käväisi jokin aika sitten Rovaniemellä toteamassa, että Suomen nykyinen hallitus ratifioi ILO-sopimuksen vielä päättymässä olevalla kaudellaan. Vähän aiemmin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi oli tullut julkisuuteen arvioimalla, ettei sopimuksen ratifioinnista tule toistaiseksi mitään ja että hommalle pitää laittaa piste. Myöhemmin hän kyllä oli sitä mieltä, etteivät meneillään olevat lakimuutoshankkeet vielä poista ILO-sopimuksen ratifioinnin tiellä olevia esteitä. Tuosta saattoi päätellä, että ratifiointi oli edelleen hänen ja hänen aivoillaan ajattelevan saamelaiskäräjien vaatimus ja tavoite.

Ota siis näistä herroista selvää!

Kansanedustaja Heikki Autto kuittasi paikallislehti Inarilaisessa (16.4.2014) Tuomiojan uutispommin paremminkin uutisankaksi. Heikin mukaan ratifiointi on kyllä ollut nykyisenkin hallituksen ohjelmassa, mutta todellisuudessa asian ympärillä istuneen ministeriryhmän työ on tainnut vain mutkistua sitä enemmän, minkä enemmän asioihin on perehdytty.

Heikki Auttolla on tilanteesta varmasti taustatietoa ja löytyyhän sitä niin sanotusti kentältäkin. Sen tiedon valossa Erkki Tuomioja näyttää perustaneen optimisminsa siihen ministerityöryhmässä esille tulleeseen linjaukseen, jonka mukaan saamelaismääritelmää ei lähdettäisi muuttamaan saamelaiskäräjien johdon vaatimalla tavalla, vaan polveutuminen ja itseidentifikaatio säilyisivät edelleen kansainvälisen käytännön mukaan alkuperäiskansan jäsenen määrittelyn keskeisinä perusteina.

”Jos saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmää tiukennettaisiin lakimuutosta valmistelleen työryhmän esityksen mukaisesti, saattaisi saamelaiskäräjille käydä vähän kuin kunnille sote-uudistuksessa; saamelaiskäräjät jäisi sivuraiteelle ja ILO-sopimuksen ratifiointia varten pitäisi alkaa kiireen vilkkaa kehittelemään kokonaan uudenlainen päätöksentekokonstruktio, joka kykenisi edustamaan koko sopimuksen tarkoittamaa alkuperäiskansaa.”

Noin Heikki Autto kirjoittaa ja osuu ILO-ratifioinnin keskeiseen kysymykseen eli millaista alkuperäiskansaa sopimus Suomen kohdalla voisi tarkoittaa. Sen sijaan Erkki Tuomioja tuntuu lähestyvän kerta toisensa jälkeen asiaa sieltä missä aita näyttää matalimmalta. Tai jossa sitä ei mieluusti ole ollenkaan.

ILO-asiassa usein esimerkkinä mainitussa Norjassa sopimuksen ratifiointi tehtiin vähän samalla matalimman aidan taktiikalla. Sen jälkeen vierähtikin toistakymmentä vuotta kun ratifioinnin vaikutuksia ruvettiin miettimään ja säätämään käytäntöön. Tulos ei ole ollut lopulta Finnmarkin lakeineen kovinkaan tyydyttävä; ei saamelaisille, ei muulle alueen väestölle eikä kunnille. Kaiken lisäksi etnisen konfliktin siemen näyttää jääneen Norjassakin itämään.

Toistaisiko Suomi siis naapurinsa erheen ratifioimalla kevein eväin jo vanhan heimokansasopimuksen? Sitä sopii kysyä erityisesti sellaisilta Suomen päättäjiltä, jotka ovat esiintyneet usein arvioijina ja opettajina maailmalle ihmisoikeuksien ja etnisen sovun sekä rauhan kysymyksissä. Erkki Tuomioja on nykyisessä asemassaankin poliitikko, jonka uskoisi erityisellä huolella paneutuvan myös ILO-sopimuksen ratifioinnin edellytyksiin Suomessa.

Olosuhdeselvitys laiminlyöty

Aivan ensimmäinen edellytys ratifioinnille on sopimuksen tarkoittaman alkuperäiskansan ja sen perinteisesti asuttaman alueen selvittäminen. Uskomatonta on, että asian ympärillä käydyn kymmenien vuosien väännön sekä useiden kyseenalaistavien tutkimusten jälkeen virallisella Suomella ei ole ollut kykyä eikä mielenkiintoa päivittää alkuperäiskansapolitiikkaansa kansainväliselle tasolle. Niinpä valtio edelleen pohtii vanhan ILO 169 -heimokansasopimuksen ratifiointia maan ja Euroopan ainoana alkuperäiskansana esiintyvän, taannoisen opiskelijatyönä kootun saamelaisluettelon pohjalle rakennetun väestöryhmän ja sen samaiseen luetteloon perustuvan alueen pohjalta.

Ministeri Tuomiojan pitäisi jo tietää varsin tarkasti, että kyse on hyvin rankasta kiistasta, joka koskettaa vahvasti niitä ihmisiä, jotka joutuvat elämään sopimuksen määräyksistä aiheutuvien seurausten kanssa. Mikä tahansa ratkaisu koskee eri väestöryhmiä ja muuttaa niiden välisiä suhteita. Tällaiset ministerien ulostulot, joissa vain sanotaan, että hallitus tekee sitä ja hallitus tekee tätä ilman että tuodaan esiin mitään lakivalmistelujen sisältöä ja ennakoitavissa olevia seuraamuksia, ovat vähintäänkin arveluttavia. Demokratian näkökulma on kuunnella kansaa ja sen käsityksiä; mikään valtuutusdemokratia ei toimi tällaisessa asiassa eikä se ole demokratian mukaistakaan.

Lapin näkökulmasta tällainen paikallisten asukkaiden pään yli toteutettava hanke edustaa ylimielistä pääväestön ja huippupoliitikkojen harjoittamaa herruutta ja antaa hyvin kielteisen ennusteen sille, miten Suomen valtion alkuperäiskansapolitiikka tulisi jatkumaan sopimuksen ratifioinnin jälkeen. Ei ole hyväksyttävää alkuperäiskansapolitiikkaa kieltää sen mukainen status toisilta ja hyväksymällä se toisille vailla mitään kestävää tiedon perustaa.

Tähän mennessä ei siis ole lainkaan selvitetty ja verrattu niitä olosuhteita, joissa Ylä-Lapin juuriltaan saamelainen ja juuriltaan suomalainen väestö yhdessä ja erikseen elävät. Sellaista tietoa tarvittaisiin juuri nyt kun keskustellaan väestöä jakavasta ILO-sopimuksen ratifioinnista. Jo moneen kertaan eri yhteyksissä esitetty vaatimus olosuhdeselvityksestä on vähintä millä ratifiointihanketta voidaan pitää jatkossa vireillä. Saamelaiset ja pääväestö asuvat ja elävät samoissa kyläyhteisöissä, taajamissa, työskentelevät samoissa elinkeinoissa joko yhdessä tai erikseen, lapset käyvät samoja kouluja ja niin edelleen. Vaikka Ylä-Lappi on monietninen ja monikulttuurinen, väestöryhmät ovat yksilötasolla vilkkaassa jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa keskenään. Myös sukujuuria seurattaessa selviää, että väestöryhmien väliset avioliitot ovat olleet hyvinkin yleisiä; jo nyt tätä rasittaa etninen syrjintä vailla perusteita sen suhteen, keitä kuuluu saamelaisrekisteriin ja keitä ei.

Erillisiä etnisesti puhtaita saamenkielisiä saarekkeita ei enää ole, yhtä vähän kuin on ”rodullisesti puhtaita” suomalaisiakaan alueita. Väestöryhmien keskinäinen riippuvaisuus on tänään silmiinpistävää ja tämän myönteisen vuorovaikutuksen häiritseminen väestöä jakavalla lainsäädännöllä on erittäin herkkä asia.

Suomalainen apartheid

Kyse on monessa mielessä Ylä-Lapin tulevaisuudesta. Saamelaisten ja muiden väestöryhmien erityistarpeet on kyettävä täyttämään ilman että luodaan rotuerottelun ja -syrjinnän tunnusmerkit täyttävä järjestelmä. Ministeri Tuomiojan täytyy olla tietoinen siitä, että Suomi on liittynyt useisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka nyt sitovat Suomea. Suomi ei voi mennä ratifioimaan ILO-sopimusta niin, että siitä seuraisi ihmisoikeuksien rikkomuksia ja vieläpä valtiovallan toimesta. Viimeisin mitä Lapissa ja ylipäätänsä Suomessa tarvitaan, on virallisen rotuerottelupolitiikan luominen.

Tästä seuraa, että Suomi ei voi mennä ratifioimaan ILO-sopimusta ilman, että niin hallitus, eduskunta kuin paikallinen väestö tietävät onko sopimuksen ratifioinnille todelliset ja riittävät perusteet ja tarpeet olemassa ja ilman että ymmärretään mitä ratifioinnista seuraa.

Olosuhdeselvityksen tulee kattaa ainakin seuraavia asioita: 1) asutuksen muotoutuminen; saamenkielinen ja suomenkielinen väestö (mistä toinen alkaa ja mihin loppuu), 2) asutuksen ja elinkeinojen erilaisuus; alueellinen jakautuminen, 3) asutuksesta käytettävissä oleva aikaisempi aineisto (kirjallisuus), 4) rakennemuutos, integroituminen, 5) saamenkielisen väestön integroituminen; saamenkielisen ja suomenkielisen väestön erilaisuus ja samanlaisuus, 6) oikeustilan muutokset.

Lappilainen yhteiskunta on viimeksi kuluneen 150 vuoden aikana käynyt läpi perusteellisia muutoksia eikä muutosprosessiin pää ole suinkaan vielä näkösällä. Erityisen merkittäviä muutoksia on tapahtunut nk. saamelaisten kotiseutualueella. Esimerkiksi usein esillä pidetty poronhoito on muuttunut työvaltaisuudesta kohti konevaltaisuutta, väkeä on jatkuvasti muuttanut kylistä asutuskeskuksiin, haja-asutusalueen ikärakenne on vanhentunut.

Virallisesti tunnustetut etniset saamelaiset ja nykyisin vielä statuksettomat saamelaiset (lappalaiset) ovat samoissa kyläyhteisöissä eläessään joutuneet yhtäläisesti kokemaan nämä muutokset. Toisaalta liikenneyhteyksien tehostuminen on lisännyt liikkuvuutta, ei vain maaltapaon muodossa, vaan myös maaseudun sisällä. Monet saamelaiset ovat tulleet riippuvaisiksi sellaisista suurista keskuksista kuin Inari, Ivalo ja Hetta sen jälkeen kun koulut ja kaupat ovat lopettaneet toimintansa monista pikkukylistä. Monien saamelaisten kohdalla omavaraisuus on muuttunut peruselintarvikkeiden kohdalla pitkälti Inarin, Ivalon ja Hetan markettivaraisuudeksi.

Elämän ulkoisten puitteiden muuttuessa sekä alueellisen ja sosiaalisen liikkuma-alueen laajentuessa vanhojen tieto ei ole enää sopinut uusiin oloihin ja suomalainen koululaitos ja joukkotiedotusvälineet ovat suurelta osin ottaneet vastatakseen tiedon tradition siirrosta uusille sukupolville sekä toimintaa ohjaavien arvostusten ja tarpeiden luomisesta.

Kaikkea tätä tiedetään tapahtuneen, mutta selvä ja kokonaisvaltainen kuva puuttuu. On olemassa ilmeinen vaara, että etelän päättäjät toimivat romantisoivan kuvan varassa, joka heillä on Lapista ja saamelaisista. Viime vuosien runsas ja kiistämätön tutkimustieto on heitetty romukoppaan, mikä aiheuttaa enemmän kuin kivistystä. Jos Suomi ratifioi ILO-sopimuksen tämän tasoisen tiedon varassa, eduskunta ei täytä niitä velvollisuuksia jotka sille lainsäätäjänä kuuluvat. Kansanedustajien on tiedettävä ja ymmärrettävä se mitä he ovat päättämässä. Maata on lailla rakennettava, mutta toki on ymmärrettävä mitä ollaan tekemässä, mitä siitä seuraa ja mitä on paras jättää tekemättä.

Tieto Ylä-Lapin tilanteen monimutkaisuudesta on viime aikoina kiitettävästi eduskunnassakin lisääntynyt. Päävastuu oikean tiedon tuottamisesta on kuitenkin ollut oikeusministeriöllä, jolle saamelaisasiat lain mukaan kuuluvat. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on saamelaisasioiden kohdalla antanut taluttaa itseään kuin lammas narussa. Se ei ole ollut kunniaksi valtiolle eikä edes ruotsalaiselle kansanpuolueelle, jota puoluetta oikeusministeri Henriksson ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja Näkkäläjärvi poliitikkoina edustavat.

On ilmeistä, että tämän reviirinsä ulkopuolella saamelaisasioissa hääräävän kielivähemmistöpuoleen keskuudessa vääristyneet käsitykset Lapin ja saamelaisten tilanteesta ovat erinäisten biaudetien ja scheininien ansiosta syvimmälle juurrutettuina. Oikeusministeriön asioiden valmistelu ei täytä kaikilta osin perusoikeuksien suojaamiseksi asetettuja vaatimuksia.

Myytti sorretusta kotakansasta

Pitkäksi menee, mutta vielä on syytä mainita tähän ILO-ratifiointiin liittyen pari sanaa väitetystä saamelaisten vaikuttamismahdollisuuksien puuttumisesta. Saamelaisten maanomistus-, metsästys-, kalastus-, tai muita oikeuksia ei ole poistettu tai vähennetty erillisellä lainsäädännöllä kuten väitetään. Kaikilla saamelaisten kotiseutualueen asukkailla on oikeus omistaa maa- ja vesialueita, oikeus saada korvauksetta lupa kalastaa valtion vesialueilla, oikeus metsästää kotikunnassaan olevilla valtion omistamilla vesialueilla, oikeus harjoittaa poronhoitoa sekä muita luvallisia elinkeinoja. Mikään tutkimus ei osoita valtion vieneen saamelaisilta kuvattuja oikeuksia. Sen sijaan valtio ei ole tunnustanut kaikkia oikeuksia lappalaisille. Kaikkien väestöryhmien oikeudet ovat olleet yksityisiä, eivät kollektiivisia. Kaikkien nykyiset oikeudet ovat omaisuudensuojan piirissä. Lappalaisten ja saamelaisten oikeudet ovat juuri näin vahvimmin suojattuja eikä tätä suojaa voi eikä saa rajoittaa tai kaventaa.

Saamelaiskulttuurin harjoittamista ei ole rajoitettu erillisellä lainsäädännöllä tai estetty viranomaisten toimenpitein. Saamelaisten elinolosuhteiden parantamiseen, koulutukseen ja saamelaiskulttuurin muuhun edistämiseen on päinvastoin myönnetty huomattavat määrät rahoitusta valtion talousarvion kautta, maatilatalouden kehittämisrahastosta ja muista julkisista varoista.

Väite, ettei saamelaisilla olisi vieläkään riittävästi vaikutusmahdollisuuksia heitä itseään koskevissa asioissa, on kaikissa suhteissa kestämätön. Saamelaiset saavat itse määrätä maa -ja muun omaisuutensa käytöstä, kulttuurinsa ja elinkeinojensa harjoittamisesta, kouluttautumisestaan ja muista henkilöään koskevista asioista aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin suomalaiset. Sen sijaan ongelmia on historiallisten lappalaisten oikeuksien yhdenvertaisessa tunnustamisessa.

Saamelaiset ovat jäseninä ja vaikuttavat myös paikallisten olojen kehitykseen ainakin seuraavissa elimissä: 1) saamelaiskäräjät (laissa asetettu mm. neuvotteluvelvoite viranomaisille), 2) kolttien kyläkokous, kolttaneuvostot ja luottamusmiesjärjestelmä, 3) saamelaisten omat järjestöt, 4) Lapin alueen eri neuvottelukunnat, 5) kunnan jäseninä ja luottamuselimissä, 6) kuntakohtaiset yhteistyöryhmät (Metsähallitus ja paikallinen väestö), 7) kalastuskunnat, 8) kalastusalueet, 9) kalatalousneuvottelukunnat, 11) paikalliset riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat, 12) paliskunnat ja Paliskuntain yhdistys, 13) kansallispuistojen neuvottelukunnat.

Saamelaiskulttuuri ja saamelaisten elinolosuhteet ovat nykyisin niin pitkälle kehittyneet, ettei nykysaamelaisia voida pitää paimentolais- tai heimoasteella olevana kansanosana. Saamelaiset ovat päinvastoin täysin kykeneviä ottamaan osaa nykyiseen yhteiskunnalliseen toimintaan eri järjestelmien ja oman yhdistystoimintansa puitteissa.

Suomessa noudatetun demokratian vastaista on, että 30 prosentin vähemmistö voisi sanella ne periaatteet, joita entisille inarinsaamelaisille kuuluvilla maa- ja vesialueilla olisi noudatettava. Käytännössä ratkaisut koskisivat myös statuksettomia saamelaisia eli lappalaista väestöä, vaikka heillä ei ole minkäänlaista edustusta käräjien kokoonpanossa. Tällaista päätöksentekotapaa ei pidä oikeusvaltiossa hyväksyä.

Veikko

Ylilaidunnuksen ylistystä ympäristöministeriölle

Täytyy kysyä kuinka pitkälle saamelaiskäräjien johtajan kantti vielä kestääkään hänen jallittaessaan Suomen virkamiehiä ja päättäjiä säätämään ja muuttamaan yhä uusia ja uusia lakeja hänen valitsemansa alkuperäiskansan taloudellisten intressien edistämiseksi. Virallisesti toiminta on verhottu pyrkimykseksi saavuttaa etnisten saamelaisten ”edes jonkinasteinen yhdenvertaisuus” suhteessa maan valtaväestöön.

Se edellyttää tietenkin lainsäätäjältä valittujen positiivista erityiskohtelua – ja mielellään tuota ”muuta väestöä” positiivisesti syrjien. Ja tietenkin sitä, ettei lainsäätäjä tajua tai välitä tajuta toimiensa itse asiassa syrjivän myös suurta osaa saamelaisista ja todellisuudessa lisäävän ainoastaan saamelaiskäräjien johdon ja sen suosimien kulttuurin harjoittajien taloudellista valtaa.

Muste ei ehtinyt kunnolla kuivua ministeri Jari Koskiselle luovutetun ”saamelaispykäliä” uudistuvaan metsähallituslakiin pohtineen työryhmän mietinnön allekirjoituksista, kun Klemetti Näkkäläjärvi lähetti jo uutta postia ministeri Ville Niinistölle. Nyt aiheena oli uudistettava luonnonsuojelulaki, joka saamelaiskäräjien nimissä lausuneiden Näkkäläjärven ja hänen henkilökohtaisen avustajansa mukaan näyttäisi ehdotettuna voivan uhata saamelaiskulttuurin harjoittamista luonnonsuojelualueilla ja estää esimerkiksi poronhoidolle haittaa aiheuttavan ahman poistamisen luonnon monimuotoisuudesta.

Kyseessä oleva lain osauudistus koskee tässä vaiheessa erityisesti luonnonsuojelulain toimivuutta Natura 2000 -alueilla ja ollut vireillä jo jonkin aikaa, mutta esimerkiksi kunnilta ei ympäristöministeriö ole vaivautunut lausuntoja pyytämään. Niinpä kunnat ainakin täällä suurimpien Natura 2000 -alueiden sisällä näyttävät olleen onnellisen tietämättömiä missä mennään.

Ympäristöministeriön valmistelemassa luonnoksessa hallituksen ehdotukseksi muutettaisiin luonnonsuojelulain 10. lukua luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (luontodirektiivi) toimeenpanon täydentämiseksi. Natura 2000 -verkoston suojelun toteuttamista tehostettaisiin asettamalla viranomaisille nimenomaisia velvoitteita alueiden suojelutavoitteiden edistämiseksi ja huomioon ottamiseksi. Luonnonsuojelulakia ehdotetaan täydennettäväksi säännöksillä, joilla estettäisiin Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen merkittävä heikentyminen.

Hallituksen esitysluonnos ei esitä muutoksia luonnonsuojelulain toimeenpanoon tai vaikuttavuuteen. Luonnonsuojelulakia on ollut tarkoitus muuttaa kaksivaiheisesti tuoden ensin EU-säädöksien tuomat muutosvaatimukset luonnonsuojelulakiin käsiteltäväksi ja toisessa vaiheessa muut muutokset.

Saamelaiskäräjät kannattaa Näkkäläjärven mukaan kaikkia toimia, jotka parantavat luonnon monimuotoisuutta. Mutta sitten tulee iso mutta! Lausunnon mukaan luonnonsuojelulain uudistuksella ei tule kuitenkaan vaikeuttaa saamelaisten perinteisten elinkeinojen ja saamelaiskulttuurin harjoittamista. Näkkäläjärven mukaan saamelaisalueesta noin 80 prosenttia on eri tavoin suojeltua ja ”esimerkiksi häirikköeläinten poisto luonnonsuojelualueelta on usein välttämätöntä, koska suojelematonta aluetta ei ole riittävästi”.

Näkkäläjärvi edellyttää saamelaiskäräjälain mukaisia neuvotteluja näköpiirissä olevien lain soveltamisongelmien poistamiseksi. Hän edellyttää, että "Luonnonsuojelulain toimeenpano on saamelaisten kotiseutualueella laadittava ja toteutettava siten, etteivät ne vähäistä suuremmassa määrin heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan taikka kolttien elinolosuhteita tai näiden mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella”.

Edelleen Näkkäläjärvi muistuttaa, että luonnonsuojelulain uudistuksessa on toimeenpantava Jyrki Kataisen hallitusohjelman saamelaisia koskevia toimenpiteitä: ”Saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä kehitetään. Saamelaisten oikeuksia alkuperäiskansana kehitetään mm. maankäyttöön liittyvää lainsäädäntöä selkeyttämällä ja osallistumalla aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön alkuperäiskansojen oikeudellisen ja tosiasiallisen suojelun vahvistamiseksi”. Kovin onkin Jyrki ajatellut saamelaiskäräjien ”yhdenvertaisuutta” edistää!

Saamelaiskäräjät esittää Näkkäläjärven kynällä, että saamelaisten oikeuksista säädettäisiin omassa pykälässään. Natura-alueiden osalta laissa ei ole ollut määräyksiä saamelaiskulttuurin turvaamisvelvoitteesta. ja siksi hänen mielestään - ja hän tulkitsee eduskunnan perustuslakivaliokunnankin sitä edellyttäneen - saamelaisia kokeviin erityslakeihin on otettava saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Näkkäläjärvi muistuttaa heikentämiskiellon jo olevan uusituissa kaivoslaissa ja vesilaissa ja että metsähallituslakiinkin sitä on Pentti Lähteenojan työryhmä - yhdellä jäsenellä miinustettuna - esittänyt.

Näkkäläjärvi muistuttaa edelleen, että kansainvälinen KP-sopimus artiklallaan 27 kieltää valtioita estämästä saamelaiskulttuurin harjoittamista. Kansainväliset sopimukset ovat hänen mukaansa valtiosopimuksia ja perustuslain 95 pykälän mukaan valtiosopimuksen ja muun kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lailla. Muilta osin kansainväliset velvoitteet saatetaan voimaan asetuksella.

Näin se Klemetti valtiolle lakia lukee!

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että Suomen tulisi Natura 2000 -alueita koskevassa kansallisessa lainsäädännössään laillistaa alueilla nyt ja jo pitkään harjoitettu, luontoa köyhdyttänyt porojen ylilaidunnus ja muun muassa sitä tukeva petopolitiikka. Sen lisäksi Näkkäläjärvi haluaa saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle poliittisen aseman ja vallan olla lausujana Natura-arvioinneissa, joita tähän mennessä on kyllä tehty luonnon olosuhteiden perusteella. Nyt Näkkäläjärvi edellyttää, ettei Natura 2000 -alueiden lajeja tai luonnontieteellisiä tietoja voitaisi muuttaa ilman lainsäädännön muuttamista ”mikäli muutoksilla on vaikutuksia perusoikeuksiin”.

Luonnonsuojelulain 64. pykälään ”Natura 2000 -verkosto” on ehdotettu lisättäväksi uusi 3. momentti, jonka mukaan Natura 2000 -verkostoon sisällytettyä aluetta koskevien luonnontieteellisten tietojen muuttamisesta päättää ympäristöministeriö. Muutoksilla voisi Näkkäläjärven mukaan olla vaikutusta asianosaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Tällaisia muutoksia olisivat ennen kaikkea alueen suojeluperusteena olevien lajien tai luontotyyppien lisääminen tietolomakkeelle tai sellaisen tiedon poistaminen.

Luonnonsuojelulakiin lisättäisiin uusi 64 a pykälä, jossa säädettäisiin yleinen aineellinen kielto merkittävästi heikentää Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojeluperusteena olevia lajeja tai luontotyyppejä. Tämän heikentämiskiellon käsitteen piiriin kuuluisivat myös lajeihin kohdistuvat merkittävät häiriöt. Heikentämiskielto koskee kaiken tyyppistä toimintaa riippumatta siitä, onko se luvanvaraista vai ei.

Näkkäläjärvi ilmaisee saamelaiskäräjien huolen siitä, että suojelun heikentämiskielto ulotettaisiin koskemaan porojen vapaata laidunnusoikeutta.

”On totta, että porojen laidunnus kuluttaa kasvillisuutta, mutta porojen laidunnus ei tuo pysyviä kielteisiä vaikutuksia luonnolle ja luontoarvoille, koska luonto uusiutuu. Heikentämiskiellon osalta onkin arvioitava kokonaisvaikutuksia sekä haitan pysyvyyttä. Uusimpien tutkimustulosten mukaan porojen laidunnus ehkäisee vieraslajien tuloa pohjoiseen. Porojen laidunnus tukee vieraslajistrategian toimeenpanoa ja tulevan Euroopan Unionin vieraslakiasetuksen toimeenpanoa. Lisäksi porojen laidunnus hillitsee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja ilmaston lämpenemistä paikallisesti eli luonnon laitumilla ravintonsa hankkivilla poroilla on merkittävä rooli myös ilmastonmuutoksen sopeutustoimissa. Porot lannoittavat myös maaperää ja ylläpitävät perinnebiotooppeja sekä estävät laidunnuksellaan varvukoitumista ja pajukoitumista. Porojen laiduntamisen vaikutukset luonnonsuojeluarvoille ovat pitkällä tähtäimellä myönteisiä”.

Näin ylistää Klemetti Näkkäläjärvi ympäristöministeriölle.

Ei voi kuin todeta, että saamelaiskäräjien puheenjohtaja on päättänyt takoa silloin kun rauta on kuumaa. Hän ei näytä kuitenkaan takovan sitä muiden kuin oman kulttuurisen viiteryhmänsä, poronhoitajien, näkökulmasta.

On ehkä syytä kysyä, onko pohjoisen laajat Natura 2000 -alueet todella säädettävä luonnonsuojelulailla pelkiksi laitumiksi, vai tulisiko Suomen kenties hakea näiden alueiden purkua alkuperäiskansan parinsadan ammattimaisen poronhoitajan hyvinvoinnin turvaamiseksi?

Veikko

Ugh! Päällikkö on jälleen puhunut

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on jälleen sivallellut sanan miekallaan. Osansa saivat päällikön viimeisimmässä puhuttelussa eduskunnan oikeusasiamiehen asettama ihmisoikeusvaltuuskunta ja allekirjoittanut. Ensin mainittu ei ollut lähtenyt tukemaan saamelaiskäräjien johdon ajamaa saamelaiskäräjälain uudistamisen mallia ja meikäläinen taas on osoittanut jälleen kerran suurta saamelaisvihamielisyyttä jättämällä eriävän mielipiteen työnsä päättäneen Pentti Lähteenojan metsähallituslakityöryhmän mietintöön.

Ihan ensimmäiseksi esitän, että statuksettomat saamelaiset hakisivat edustusta tuossa ihmisoikeusvaltuuskunnassa. Toiseksi totean, että Klemetti vääristelee ja puhuu suulla suuremmalla kirjoittaessaan eriävän mielipiteeni heijastamasta ”saamelaisvastaisesta ilmapiiristä”. Minä en sellaista edusta, vaikka vastustankin päällikön ajamaa, myös saamelaisia erottelevaa rasistista etnopolitiikkaa.

Näkkäläjärvi kertoo viettäneensä viime viikot tiiviisti Helsingissä neuvottelemassa ministerien kanssa saamelaiskäräjälakiesityksestä ja erityisesti sen saamelaismääritelmästä. Myös metsähallituslaki on ollut puheena, näin erilaiset lähteet sieltä Helsingistä ovat kertoneet.

Merkille pantavaa oli, että Näkkäläjärvi tuli retkensä jälkeen julkisuuteen kertomalla, ettei ILO 169 -sopimusta tulla tällä vaalikaudella ratifioimaan ja että on aika laittaa tuolle pyrkimykselle piste. Toki hän nyt blogissaan jo kirjoittaa, ettei Lähteenojan työryhmän ehdotus heikennä saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa, vaan vahvistaa jonkin verran lainsäädännöllisesti saamelaiskulttuurin suojaa, eikä ehdotus heikennä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiedellytyksiä, ”mutta on muistettava, että työryhmän esitykset eivät poista ILO169 -sopimuksen ratifiointiesteitä”.

Asian voisi ehkä selkeämminkin kirjoittaa, mutta näin sen Näkkäläjärvi nyt muotoilee. Ja kirjoittaa edelleen, että näyttää aivan selvältä, ettei sopimusta ratifioida tällä vaalikaudella, ja että saamelaiskäräjät tekee toki kaikkensa, että ratifiointi voitaisiin tehdä. Näkkäläjärven mukaan ratifioinnin etenemisen tiellä ovat muiden muassa eurovaalit, joissa ILO 169 nousee hänen mukaansa esille, vaikkei yleissopimuksen ratifiointi liitykään EU-parlamentin tehtäviin.

Selitys tuokin. Veikkaan vielä, että ILO 169 nousee esille myös EU-vaalien jälkeen tulevissa eduskuntavaaleissa. Ehkäpä yksi teema voisi olla pitäisikö Suomen selvittää ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin liittyen keitä tuon sopimuksen piiriin pitäisi liittää ja mikä olisi tuon liitettävän alkuperäiskansan historiallinen asuinalue. Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että Suomi ilmoittaisi lopullisesti jättävänsä ILO 169 -asian pois seuraavien hallitustensa ohjelmista.

Mitä puhe pisteen laittamisesta ILO 169 -sopimuksen ratifioinnille tai sen jättämisestä jonnekin aikaan parempaan voisi tarkoittaa? Tästä on erilaisia taustatietoja, mutta ehkä on parempi pitäytyä ”mahdollisten tarkoitusten” parissa. Voisi näet olla, että Helsingissä on pyritty tekemään kauppoja, joissa toisessa vaakakupissa ovat saamelaiskäräjien johdon ajamat valikoiva saamelaismääritelmä, saamelaiskäräjälakiin lisäksi viranomaisille ja julkisyhteisöille säädettävä yhteistyövelvoite sekä Lähteenojan työryhmän ehdotuksen mukainen osio metsähallituslaissa. Toisessa vaakakupissa olisi Suomen säästäminen kiusalliselta ILO-painostukselta ja mahdolliselta hankalalta alkuperäiskansan ja sen alueen määrittelyltä - ainakin toistaiseksi.

Kauppa toisi Klemetin piirille enemmän kuin mitä ILO 169 -sopimuksen ratifiointi edellyttää ja jättäisi samalla lappalaiset ja statuksettomat saamelaiset osattomiksi lehdelle soittelemaan. Valtionkin puolelta kyseessä voisi olla houkutteleva sopimus. Ainakin siihen asti kunnes se saisi riesakseen toisen alkuperäiskansan julistuksineen ja vaatimuksineen. En nimittäin usko, että Lapissa nieltäisiin noin vain yhden etnisen ryhmän eliitin nousua pelkän poliittisen saannon nojalla suvereeniin valta-asemaan. Sitähän nuo yhteistyövelvoitteet ja kulttuurin heikentämiskiellot viime kädessä tarkoittaisivat.

Ja tuota yhden kulttuurimuodon yksinvaltaa kavahdetaan myös saamelaisten omassa keskuudessa, se kävi varsin hyvin ilmi Lähteenojan työryhmän työn aikana saamistani kannanotoista.

Vallasta ja sen lisäämisestä saamelaiskäräjälain uudistamisvaatimuksissa ja Lähteenojan työryhmän ehdotuksessa on todellakin kysymys. Kun Klemetti esimerkiksi ihmettelee miten eriävää mielipidettäni voidaan perustella kunnallisen itsehallinnon tai aluekehityksen näkökulmasta, täytyy jo tuota ”ihmettelyä” ihmetellä. Jos saamelaiskäräjälakiin ehdotettu yhteistyövelvoite toteutuisi ja jos metsähallituslakiin ehdotetut yhteistyövelvoite ja heikentämiskielto toteutuisivat, seuraisi siitä myös kunnille ja aluekehitykselle huomattavia lisävaikeuksia. Näin uskallan väittää Lähteenojan työryhmän mallina olleen kaivoslain kokemusten perusteella.

Ja eihän lakien avaamisten ole tarkoitus näihinkään jäädä. Minun kuulteni Klemetti Näkkäläjärvi on maininnut tarpeesta avata vielä ainakin maankäyttö- ja rakennuslaki sekä luonnonsuojelulaki. Niidenkään soveltamisella kun ei saisi haitata saamelaiskulttuurin harjoittamista.

Minusta oli valitettavaa, että Pentti Lähteenoja ajautui työryhmänsä puheenjohtajana saamelaiskäräjien johdon ja myös oikeusministeriön ja ympäristöministeriön edustajien vietäväksi. Hän jopa suostui tekemään joitain Näkkäläjärven esittämiä muutoksia työryhmän ehdotukseen vielä sen viimeisen kokouksen jälkeen. Ennen tuota Klemetin viimeistä iltalypsyä minulle oli annettu aiempi takaraja eriävän mielipiteeni jättämiseen.

En tiedä tekikö Lähteenoja tuossa vaiheessa virheen ja kuinka suuren, mutta minusta hän meni virkavastuullisena ministeriön edustajana liian pitkälle kertoessaan julkisuudessa (Esim. Lapin Kansa 20.3.2014), ettei työryhmän ehdotusten säätämisestä lakiin seuraisi mitään radikaaleja muutoksia. Lähteenojan mukaa kyseessä olisi ”vain olemassa olevien hyvien käytäntöjen kirjaaminen lakiin”.

Ei voine olla totta, että Lähteenoja antoi lausuntonsa ymmärtämättä työryhmänsä ehdotusten todellisia vaikutuksia laiksi säädettyinä. Ja kun hän ymmärtää, mitä lausunto menettelynä tarkoittaa?

Veikko

Jk. Ohessa Ari Laakson kirjoitus 26.3.2014 Lapin Kansassa:

Ja näin sitten Klemetti kuittailee 29.3.2014 Lapin Kansassa:

    Jouni Kitin vastaus Näkkäläjärvelle:

Alkuperäiskansa ei ratkea poliittisilla käsitteillä ja rajavedoilla

Viittaan Klemetti Näkkäläjärven Lapin Kansassa 29.3.2014 julkaistuun kirjoitukseen, jossa hän puolustaa ajamaansa ahdasta saamelaismääritelmää. Olen sitä mieltä että ajatus, jonka mukaan kaikki alkuperäiskansakysymyksiin liittyvät ongelmat voitaisiin ratkaista poliittisilla käsitemääritelmillä "kuka on saamelainen" ja mielivaltaisten rajojen vetämisellä, perustuu harhakuvitelmaan "etnisesti oikeasta alkuperäiskansasta" ja sen asuinalueesta.

Euroopan olisi jo pitänyt oppia, mihin etninen erottelu ja etnisen puhtauden tavoittelu johtaa. On käsittämätöntä väittää, että diskriminoiva määritelmä pelastaa saamelaisen kulttuurin ja saamen kielen. Mitä saamenkieleen tulee, saamelaiskäräjien näyttö sen turvaamisessa ei ole uskottava, koska saamenkielen turvaamista ei ole asetettu kaikkia saamelaisia yhdistäväksi tavoitteeksi. Henkilökohtainen kantani ILOn sopimuksen ratifiointiin on, että sopimuksen ratifioinnille ei ole vielä edellytyksiä. Ensin olisi selvitettävä, keitä alkuperäiskansan määritelmä sopimuksessa todellisuudessa koskee. Siinä on sitoutumattomille tutkijoille työsarkaa.

Tässä yhteydessä viittaan saamelaisyhteisön sisällä vallitseviin kiistoihin siitä, kuka hyväksytään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja viralliseksi saamelaiseksi. Esimerkiksi inarinsaamelaiset ovat julkisuudessa ilmaisseet oikeutetusti erimielisyytensä saamelaiskäräjien johdon kanssa saamelaisuuden määritelmästä. Saamelaiskäräjien tekemiin päätöksiin on myös haettu ja saatu korjauksia Korkeimmasta hallinto-oikeudesta, viimeksi vuonna 2011. Käsitykseni mukaan saamelaiskäräjälakityöryhmän esityksen mukaan ILOn ratifiointi entistäkin ahtaamman saamelaismääritelmän perusteella pahentaisi tilannetta. Kun alkuperäiskansan jäseniksi tunnustetuille taataan erityisoikeuksia niin lain edessä statuksettomat, mutta saamelaisiksi itsensä kokevat tulevansa syrjityksi. Oikeusvaltiossa tällaista syrjintää ei tule sallia.

Jouni Kitti

Saamenkielisen Sapmelas-lehden päätoimittaja vv. 1980-1999

Ari Laakso oikoo Klemettiä Lapin Kansassa 2.4.2014:

Metsähallituslakiin ehdotettavat ”saamelaispykälät”

Julkaisenpa tässä blogissani ennakkoon osan 19.3.2014 maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle luovutettavasta työryhmämietinnöstä, joka sisältää esityksen ”saamelaispykälistä” valmisteilla olevaan metsähallituslakiin.

Jätin mietintöön eriävän mielipiteeni.

Mietinnön ehdotukset nojaavat mm. uuden kaivoslain säännöksiin ja ehdotuksella ennakoidaan yhteistyövelvoitteen osalta myös valtioneuvoston ministerityöryhmän käsittelyssä olevan saamelaiskäräjälain uudistuksen läpi menoa.

Miettikääpä tykönänne mitä nuo työryhmän ehdotukset tarkoittavat käytännössä! Työryhmän enemmistö ei halunnut lähettää mietintöä lausuntokierrokselle metsähallituslain säädännän kiireeseen vedoten, mutta olen esittänyt vielä nyt jälkeenpäin lausuntokierroksen järjestämistä, koska lakipaketin käsittely näyttää joka tapauksessa viivästyvän muun muassa Metsähallituksen yhtiöittämisestä nousseen kaplakan takia. Tästä ”pienemmästä jutusta” eli näistä pykälistä päättäjistä toistaiseksi vain pieni joukko taitaa tietääkään.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Luku : Saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset

a §. Saamelaisten kotiseutualueella tapahtuva suunnittelu. Metsähallituksen tehtävänä olisi valmisteltaessa saamelaisten kotiseutualueella valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä selvittää toiminnasta aiheutuvat vaikutukset saamelaisten oikeuden kannalta alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä harkita mahdollisten haittojen vähentämiseksi tarvittavat toimenpiteet.

Tarkoituksena olisi, että säännös koskisi saamelaisten kannalta merkityksellistä valtion maa- ja vesialueiden hoidon ja käytön valmistelua. Säännöksen tarkoitus on turvata säädösperusteisesti, että valmisteltaessa valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä suunnitelmista aiheutuvat vaikutukset saamelaiskulttuurille selvitetään yhteistyössä saamelaiskäräjien ja koltta-alueella kolttien kyläkokouksen kanssa, ja siten pyritään löytämään saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteutumisen kannalta mahdollisimman hyviä ratkaisuja. Esimerkkeinä hoidon ja käytön suunnittelusta, jota säännös koskisi, voidaan mainita metsätalouden periaatteet ja hakkuusuunnitteet, maan myynnin, oston ja vaihdon periaatteet, luonnonvarasuunnitelmien laatiminen, luonnonsuojelualueiden ja erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien laatiminen, moottorikelkkareittien suunnittelu sekä maksullisten metsästyslupien ja kalastuslupien myöntämisperiaatteet, silloin kun niillä on olennainen merkitys saamelaisten harjoittamien elinkeinojen tai muun saamelaiskulttuurin kannalta.

Kulttuuri olisi ymmärrettävä ehdotetussa säännöksessä laajana käsitteenä samaan tapaan kuin perustuslain 17 §:n 3 momentissa. Säännös ei siten rajoittuisi ainoastaan kielellisten oikeuksien turvaamiseen ja kehittämiseen, vaan se ulottuisi laajemmin turvaamaan saamelaisten kulttuurimuotoa, johon kuuluvat myös saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys sekä saamen käsityö.

Selvittäminen koskisi ennen muuta Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelua, joka on strategista maa- ja vesialueiden käytön suunnittelua valtion mailla. Suunnittelussa määritellään Metsähallituksen toiminnan painotukset ja keskeisten toimintojen mitoitus suunnitelma-alueittain kymmenvuotiskausittain. Työssä tarkastellaan monipuolisesti Metsähallituksen hallinnassa olevan omaisuuden vaihtoehtoisia käyttömuotoja. Pykälässä säädettävän suunnitteluvelvoitteen lisäksi olisi voimassa, mitä erilaisista selvityksistä, neuvottelumenettelyistä tai kuulemisesta muualla lainsäädännössä säädetään.

Luonnonsuojelualueiden käyttöä sääntelee luonnonsuojelulaki (1096/1996). Laissa säädetään suojelualueilla noudatettavista rauhoitusmääräyksistä ja niistä poikkeamisesta. Muita luonnonsuojelualueita perustettaessa voi valtioneuvosto säätää lisäksi eräistä aluekohtaisista poikkeuksista. Kansallispuistolle on laadittava luonnonsuojelulain mukainen hoito- ja käyttösuunnitelma. Luonnonpuistolle ja muille luonnonsuojelualueille hoito- ja käyttösuunnitelmat laaditaan silloin, kun se on tarpeellista. Hoito- ja käyttösuunnitelmia laaditaan myös erämaalain mukaisille erämaa-alueille. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatii aluetta hallinnoiva viranomainen, joka on valtion mailla Metsähallitus. Kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman vahvistaa ympäristöministeriö. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu selvittäminen koskisi myös näitä suunnitelmia.

b §. Heikentämiskielto. Pykälässä säädettäisiin saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien heikentämiskiellosta. Sen mukaisesti saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat tai vaikutuksiltaan sinne ulottuvat, valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet olisi laadittava ja toteutettava niin, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Suunnitelmat ja hankkeet eivät saisi heikentää myöskään kolttien elinolosuhteita tai mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella. Säädettäväksi ehdotetun heikentämiskiellon tarkoituksena olisi osaltaan turvata saamelaisten oikeus alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Olennaisuuskriteeriä tulee tulkita ja soveltaa perusoikeusmyönteisellä tavalla ja ottaen huomioon YK:n ihmisoikeuskomitean KP-sopimuksen 27 artiklaa koskeva käytäntö (PeVL 32/2010 vp, s. 10).  Ehdotettu heikentämiskielto koskisi Metsähallituksen kaikkea sellaista toimintaa, jonka vaikutukset ulottuvat saamelaisten kotiseutualueelle.

Lisäksi pykälässä säädettäisiin saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen oikeudesta hakea muutosta Metsähallituksen tekemään hallintopäätökseen sillä perusteella, että se on heikentämiskiellon vastainen.

Valituskelpoinen hallintopäätös on määritelty hallintolainkäyttölain (586/1996) 5 §:n 1 momentissa toimenpiteeksi, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Valituskelpoisia hallintopäätöksiä eivät ole esimerkiksi valmisteluun tai tekniseen täytäntöönpanoon sisältyvät ratkaisut.

Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät on lueteltu tarkkarajaisesti tämän lain x §:ssä. Muutoksenhausta on puolestaan säädetty y §:ssä. Esimerkiksi luonnonsuojelulain nojalla tehtyyn Metsähallituksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin luonnonsuojelulaissa säädetään. Maastoliikennelain 4 §:ssä, kalastuslain 5 §:ssä ja metsästyslain 6 §:ssä tarkoitetuille luville tai päätöksille Metsähallituksen hallinnassa olevan alueen käyttämisestä sanottujen lakien mukaiseen tarkoitukseen voidaan vahvistaa aluekohtaiset kiintiöt. Näitä koskeviin lupiin tai päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

( Saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajat pitivät välttämättömänä, että sanan olennaisesti asemesta säännöksessä käytettäisiin ilmaisua ”vähäistä suuremmassa määrin”, kuten vesilain 2 luvun 8 §:ssä.)

20 § uusi 2 mom. Neuvottelukunnat. Saamelaisten kotiseutualueen maa- ja vesipinta-ala on yhteensä yli kolme miljoonaa hehtaaria eli kymmenesosa Suomen koko pinta-alasta.  Siitä yli 90 prosenttia on Metsähallituksen hallinnassa.  Luonnonoloiltaan ja elinkeinorakenteeltaan saamelaisten kotiseutualueen kuntien välillä on suuria eroja. Valtion maa- ja vesialueiden käytön suunnittelussa on tärkeää ottaa riittävällä tavalla huomioon erilaiset intressit sekä turvata paikallisten tahojen osallistuminen asioiden valmisteluun. Siksi on perusteltua, että kutakin saamelaisten kotiseutualueen kuntaa varten asetettaisiin neuvottelukunta.

Neuvottelukunnan tehtävänä olisi käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa.

Kuntakohtaisten neuvottelukuntien tehtävänä olisi toimia neuvoa antavina eliminä esimerkiksi metsätaloutta, hakkuusuunnitelmia, maan myyntiä, ostoa, vaihtoa ja vuokrausta, luonnonvarasuunnitelmia ja valtion retkeilyalueiden järjestyssääntöjä, moottorikelkkareittien ja -urien suunnittelua, maksullisia maastoliikennelupia, metsästyslupia ja kalastuslupia koskevissa asioissa.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin neuvottelukuntien tehtävistä, kokoonpanosta, toimikaudesta ja asettamisesta. Tarvittaessa voitaisiin säätää esimerkiksi neuvottelukuntien toiminnan kustannuksista, neuvottelukuntien jäsenmääristä ja toimikausien pituudesta. Tärkeää on, että neuvottelukunnissa olisivat edustettuina saamelaiskäräjät, kolttien kyläkokous ja asianomaiset kunnat. Neuvottelukuntaan voitaisiin nimetä myös muita paikallisia olosuhteita tuntevia asiantuntijoita. Ylä-Lapissa on muusta maasta poiketen runsaasti muun muassa erityisten etuuksien omistajia.

Kansallispuistojen ja erämaa-alueiden osalta alueiden hoidon ja käytön suunnittelu tapahtuisi jatkossakin luonnonsuojelu- ja erämaalain mukaan ja niitä varten erikseen asetettavissa yhteistyöelimissä.

Saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen yhteistyöstä Metsähallituksen kanssa säädetään a §:ssä.

LAKIEHDOTUKSET

Yleiset säännökset

(muutokset ja lisäykset voimassa olevaan lakiin verrattuna kursiivilla)

Luku : Saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset

a §. Saamelaisten kotiseutualueella tapahtuva suunnittelu

Valmisteltaessa saamelaisten kotiseutualueella valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä Metsähallituksen tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien ja koltta-alueella kolttien kyläkokouksen kanssa selvittää suunnitelmista aiheutuvat vaikutukset saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä harkita mahdollisten haittojen vähentämiseksi ja estämiseksi tarvittavat toimenpiteet.

b §. Heikentämiskielto

Saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat tai vaikutuksiltaan sinne ulottuvat, valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet on laadittava ja toteutettava siten, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan taikka kolttien elinolosuhteita tai näiden mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella.

Saamelaiskäräjillä ja kolttien kyläkokouksella on oikeus hakea muutosta Metsähallituksen tekemään hallintopäätökseen sillä perusteella, että päätös on heikentämiskiellon vastainen.

20 §. Neuvottelukunnat

Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion alueiden käyttöä koskevan päätöksenteon apuna paikallisen väestön aseman huomioon ottamiseksi ja toimintojen yhteensovittamisen edistämiseksi on [lääni- tai] aluekohtaisia neuvottelukuntia.

Valtioneuvosto asettaa saamelaisten kotiseutualueelle kuntakohtaiset neuvottelukunnat, joiden tehtävänä on käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa.

Neuvottelukuntien tehtävistä, kokoonpanosta, toimikaudesta ja asettamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Aika laillistaa saamelainen ylilaidunnus?

Olen kirjoitellut eriävää mielipidettäni Pentti Lähteenojan ”saamelaispykälätyöryhmän” ehdotukseen, joka luovutetaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3. Helsingissä. En ole ministerille pokkaamassa, sillä taidan olla silloin kokoustamassa Pokan kanssa Fennoskandian vihreästä vyöhykkeestä.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka johtaa moista juuri perustettua Fennoskandian vihreän vyöhykkeen suojelua ja kehittämistä suunnittelevaa kansallista työryhmää, johon Inarin kuntakin sai valita edustajansa ja joksi edustajaksi tulin. Työryhmään varajäsenistöönkin saatiin inarilainen Anu Avaskari ja lisäksi näiltä nurkilta työryhmässä on paikka saamelaiskäräjien ympäristösihteerille, kuka hän nyt sitten viimeisten valintakiemuroiden jälkeen lieneekään.

Alkava ”vihertyö” liippaa juuri päätökseen saatua metsähallituslain saamelaisosan valmistelua sikäli, että siinäkin tullaan varmasti keskustelemaan Suomen ”vihreän vyöhykkeen” eli pohjoisinta Lappia ajatellen erämaa- ja luonnonsuojelualueiden tilasta ja käytöstä. Ei tarvinne lukijani kahdesti arvata, etteikö minulta heltiäisi tuohon työhön kriittisiä näkemyksiä, eikä vähiten erämaa- ja luonnonsuojelualueita hallinnoivan ympäristöministeriön suuntaan. Toisaalta saatan olla myös kiusallinen työryhmäläinen sikäli, että näkisin Suomen vihreällä vyöhykkeellä olevan muitakin käyttöarvoja kuin toimia näennäisen luonnonsuojelun pinta-aloina ja kaluttuina porolaitumina. Tarkoitan alueiden luonnonvarojen taloudellista ja ekologisesti kestävää hyödyntämistä. Esimerkkinä vaikkapa matkailu, metsätalous ja miksei kaivoksetkin.

Kannatan siis toisaalla rehellisempää toimintaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja palauttamiseksi, mutta samalla alueiden parempaa, mutta samalla hallittua taloudellista hyödyntämistä. Tuskin tämä tavoitteeni voi olla enemmän pielessä kuin ympäristöministeriön ja Metsähallituksen nykyinen luonnonsuojelun kaavussa tapahtunut askartelu kansallisomaisuudellamme.

Mutta palaanpa kirjoitukseni otsikkoon.

Kun olen nyt nähnyt millainen lakiehdotus Lähteenojan työryhmältä lopulta tuli saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven ansiokkaasti paimentaessa, täytyy kysyä - sikäli jos ehdotus vielä läpäisisi poliittisen lainsäädännän myllyn eli muuttuisi laiksi -, ollaanko päätymässä tilanteeseen, jossa niin kutsutun saamelaisalueen tunturi- ja erämaapaliskunnissa jo kymmeniä vuosia jatkunut porojen ylilaidunnus laillistetaan?

Suoranaista ylilaidunnuksen sallivaa ja tekijät etnisesti laillistavaa pykälää ei toki olla esittämässä, mutta käytännössä tämä tapahtuisi kun maa- ja metsätalousministeriöllä ja Metsähallituksella ei olisi mahdollisuutta puuttua metsähallituslain yhteistyö- ja sovitusvelvoitteen sekä alkuperäiskansan kulttuuria suojaavan heikentämiskieltopykälän takia mihinkään sellaiseen valtionmaiden ja -vesien käytön toimintaan, jonka saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous katsoo kulttuurin tarpeisiin kuuluvaksi. Ja ympäristöministeriöllähän tuollaista haluakaan puuttua mihinkään alkuperäiskansan luonnon käyttöön ei ole?

Ehkä tuota sentään vielä kysäisen varovasti Hannele Pokalta.

Jotta luonnonsuojelun ja poronhoidon ”harmonia” saataisiin metsähallituslain uudistamisen jälkeen saamelaiskäräjien johdon kannalta täydelliseksi, väläyteltiin päättyneen lakityön yhteydessä seuraavaksi tarvetta myös luonnonsuojelulain uudistamiseksi. Myös tuohon lakiin, jossa jo nyt mainintaan saamelaisen kulttuurin edellytysten turvaaminen, halutaan luonnollisesti vastaavat yhteistyövelvoite- ja heikentämiskieltopykälät kuin metsähallituslakia ennen vesilakiin ja kaivoslakiin. Ja onhan siellä tulossa myös uusittava ympäristönsuojelulaki.

Joudun eriävässä mielipiteessäni kysymään, onko lainsäätäjällä mitään vastuuta Suomen pohjoisimman alueen ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi.

Reservaateistahan luulisi olevan kansainvälistä oppimista vaikkapa Yhdysvalloista. Eikä se ole ollut noususuuntaista kehitys Norjan Finnmarkissakaan sitten ILO:n yleissopimuksen 169 ratifioinnin ja sen jälkeisen maankäytön hallinnon rakentelun myötä.

Kuten Norjassa, niin Suomessakin myös saamelaiset saisivat kokea taantumisen autuuden.

Veikko

Metsähallituslakiin saamelaispykäliä pohtinut työryhmä erimielinen

Uudistuvaan metsähallituslakiin erityisiä saamelaispykäliä pohtinut työryhmä päätyy erimieliseen ehdotukseen. Tulos oli kyllä odotettu.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen asettama työryhmä piti 27.2. viimeisen kokouksensa ja työryhmän ehdotus aiotaan luovuttaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3.

Olin äärimmäisen hämmästynyt ja yllättynyt siitä keveydestä, jolla Ylä-Lapin ihmisten ja laajemminkin kansalaisten elämään sekä alueen kehitykseen monella tavalla vaikuttavan metsähallituslain osion valmistelua lopulta tehtiin. Työryhmä muun muassa järjesti joukon kuulemisia, joiden tarpeellisuutta jo ensin joidenkin taholta vastustettiin ja joita ei sitten mitenkään käsitelty tai vedetty yhteen työn kuluessa. Ja nyt kiireeseen vedoten työryhmän ehdotuksesta ei aiota järjestää minkäänlaista erillistä lausuntokierrosta, ei edes suppeaa sellaista, vaan ehdotus aiotaan ympätä suoraan jo ehkä maaliskuun aikana lausunnoille lähtevän metsähallituslain kokonaispaketin sisälle.

Metsähallituslakiin ollaan esittämässä saamelaisten kotiseutualuetta koskien säännöksiä, joilla Metsähallitus velvoitettaisiin saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa yhteistyössä selvittämään valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä koskevien suunnitelmiensa vaikutukset saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Yhteistyövelvoite sisältäisi vielä harkinnan mahdollisten haittojen vähentämistä ja estämistä koskevista toimenpiteistä. Yhteistyövelvoite koskisi myös suunnitelmia, jotka voivat ulottua muualtakin saamelaisalueelle.

Nykyisen saamelaiskäräjälain julkiselle viranomaiselle tai julkisyhteisölle edellyttämä neuvotteluvelvoite muuttuisi siis yhteistyövelvoitteeksi, joka käytännössä tarkoittaa saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen tuomista Metsähallituksen sisälle sen suunnitelmien ja hankkeiden valmisteluun.

Yhteistyövelvoitetta tehostamaan ehdotetaan lakiin vielä heikentämiskieltopykälää, joka laukeaisi sovellettavaksi mikäli saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous kaikesta yhteistyöstä huolimatta katsoisivat Metsähallituksen suunnitelmien saamelaisalueella tai sille ulottuen olennaisesti heikentävän saamelaisten mahdollisuuksia käyttää saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia perinteisten elinkeinojen tai muutoinkin kulttuurinsa harjoittamiseen.

Heikentämiskieltopykälään liittyisi lisäksi käräjille ja kyläkokoukselle erityinen oikeus valittaa Metsähallituksen tekemistä hallintopäätöksistä.

Saamelaiskäräjien puolelta on ilmoitettu, että se tulee edellyttämään heikentämiskiellon haittamaininnan ”olennaisesti” korvaamista ”vähäistä suuremmassa määrin” maininnalla.

Metsähallituslakiin on haluttu kopioida uuden kaivoslain ja vesilainkin säädöksiä ja perusteluja, vaikka kaivoslain soveltamisen ongelmat on jo nähty ja lakia vaadittu osin avattavaksi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että joitain uusia saamelaispykäliä metsähallituslakiin on nyt kuitenkin pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman ja hallituksen taannoisen iltakoululinjauksen takia saatava. Kiireen ja paineen takana on siis hallituksen lupaus alkuperäiskansoja koskevan ILO 169 -yleissopimuksen ratifioinnista vielä lopuillaan olevalla vaalikaudella.

Metsähallituslakiin ollaan vielä esittämässä saamelaisalueelle kuntakohtaisia neuvottelukuntia, joiden tehtävänä olisi käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa. Neuvottelukuntien kokoonpanosta ei kuitenkaan päästy sopuun, joten tarkempi säätäminen niistä ohjattaisiin valtioneuvoston asetukseen.

Saamelaiskäräjien puolelta vastustettiin kaiken aikaa neuvottelukuntia, joissa olisi kuntien ja muun paikallisen väestön sekä elinkeinojen edustajia.  Myös sitä esitystäni vastustettiin, että Inarin osalta neuvottelukuntaan tulisi saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajan lisäksi kolmanneksi inarinsaamelaisten edustaja. Saamelaiskäräjien edustajien ohella ympäristöministeriön edustaja piti neuvottelukuntia turhina ja edellytti, ettei niiden toimenkuvaa uloteta erämaa- ja luonnonsuojelualueille.

Tulen osaltani jättämään työryhmän työstä ja sen tuloksista eriävän mielipiteeni. Minusta työ kokonaisuudessaan ei ole täyttänyt hyvän lainvalmistelun vaatimusta, ei teknisesti eikä edes siltä osin, ettei työryhmää asetettaessa saati sen työn aikana ole voitu osoittaa mitään konkreettista sellaista yhdenvertaisuuden vajetta, joka edellyttäisi saamelaisten aseman, ja käytännössä vain saamelaiskäräjien aseman, vahvistamista valtionmaiden ja -vesien käyttöä koskevissa asioissa.

ILO 169-sopimuskaan ei edellytä alkuperäiskansalle ylivertaista, ainoastaan yhdenvertaista asemaa, ja kaipa Suomen perustuslakikin on tarkoitettu suojaamaan myös muita kansalaisia, joukossa myös saamelaisten enemmistönä olevat ne saamelaiset, jotka eivät ammattinsa ja elinkeinonsa osalta nauti saamelaiskäräjien ajaman kulttuurin suojan tarvetta tai joita ei edes haluta hyväksyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Veikko

Taustafaktaa:

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan saamelaisten oikeuksia alkuperäiskansana kehitetään muun muassa maankäyttöön liittyvää lainsäädäntöä selkiyttämällä.

Hallitus käsitteli saamelaisasioita iltakoulussaan 12.12.2012 ja linjasi muun muassa maa- ja metsätalousministeriön asettamaan työryhmän valmistelemaan ehdotus saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämiseksi valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä.

Työryhmä asetettiin 16.7.2013, mutta saamelaiskäräjien johto ei ollut sen ehdotettuun kokoonpanoon tyytyväinen ja ilmoitti jäävänsä ulos. Sittemmin saamelaiskäräjiä lepyteltiin ilmoittamalla, että työryhmään ensin pyydetyn kolmen käräjien edustajan sekä yhden kolttien kyläkokouksen edustajan lisäksi siihen kutsutaan viides saamelainen asiantuntijajäseneksi. Näin koko edustus nousi viiteen ja kaikki viisi henkilöä ovat nykyisen saamelaiskäräjien hallituksen jäseniä.

Tällä lisäyksellä työryhmän työ saatiin alkamaan 1.10.2013 ja sen piti päättyä jo saman vuoden joulukuussa. Jatkoaikaa haettiin ja sitä saatiin helmikuun loppuun.

Niin sanotun ”muun väestön” edustajia työryhmään huolittiin vain yksi henkilö. Valinta tehtiin neljän saamelaisalueen kunnan ehdotuksista ja sen suoritti Lapin liiton hallitus. Veikko Väänäsen varahenkilöksi työryhmään nimettiin Sari Keskitalo Enontekiöltä.

Ministeriöistä maa- ja metsätalousministeriöllä työryhmässä on ollut puheenjohtaja Pentti Lähteenojan lisäksi kaksi muuta jäsentä sekä sihteeri. Lisäksi työryhmään ovat kuuluneet oikeusministeriön, ympäristöministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajat. Saamelaiskäräjien asiantuntijajäsenen lisäksi työryhmässä on ollut lakiasiantuntija Metsähallituksesta.

Lakihanketta koskeva aineisto löytyy linkistä:

http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=19154&tVNo=1&sTyp=Selaus

Lainvalmistelun sietämätön keveys

Alkaa olla pikkuhiljaa aika tulla kunnolla julkisuuteen metsähallituslain uudistamiseen liittyvän saamelaisosan valmistelun osalta. En nimittäin olisi ikinä uskonut miten kevyin eväin pohjoisinta Lappia ja koko maakuntaakin voimakkaasti koskevan lain osan valmistelua voidaan tehdä ja miten lyhyeksi ajaksi muodostetun työryhmän ehdotus aiotaan sulloa ilman lausuntokierrosta mukaan lain kokonaispakettiin.

Olen kuitenkin jo käytännössä varma, ettei työryhmältä, jonka jäsen olen, tule yksimielistä ehdotusta. Tuo varmuus syntyi eilen eli 13.2. Utsjoella pidetyssä työryhmän kokouksessa ja vahvistuu lisää – ellei nyt ihan suuri ihme tapahdu – 27.2. pidettävässä lakityöryhmän viimeisessä kokouksessa. Sen jälkeen on ainakin minulla paljonkin lisää kommentoitavaa.

Jos metsähallituslaista tulee sen nyt luonnosteltujen saamelaiskirjausten mukainen, voi todeta Klemetti Näkkäläjärven ja hänen saamelaiskäräjiä hallitsevan lähipiirinsä saaneen todellisen lottovoiton. Käytännössä se tarkoittaa, että niin kutsutun saamelaisten kotiseutualueen enimmillään noin 300 täysammattilaiseksi katsottavaa poronhoitajaa saavat vahvan vallan ohjata kaikkia Metsähallituksen maiden ja vesien käyttöön liittyviä hankkeita ja niiden valmistelua. Lakiin ollaan esittämässä Metsähallitukselle saamelaiskäräjiä koskevaa valmistelun ja suunnittelun yhteistyövelvoitetta, ja mikäli tuossa yhteistyössä ei päästäisi saamelaiskäräjiä tyydyttävään tulokseen, käräjien véto-oikeuden laukaisisi erillinen heikentämiskieltopykälä.

Saamelaiskäräjien nykyisen ja tulevan vallankäytön tuntien, tuo ajateltu yhteistyö tarkoittaa yhtä kuin "saamelaisen poronhoidon" ehdoilla elämistä. Valtapyrkimystä osaltaan on saatu tukemaan kolttien kyläkokous, jonka edustaja työryhmässä on Tiina Sanila-Aikio, hänkin samalla saamelaiskäräjien ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Kyllä sovinnollisiksi mielletyistä koltistakin siis löytyy jo nykyisin ainesta maiden ja oikeuksien valtaajiksi, vaikka heidän roolinsa rajoittuisi peesaamisen palkkiona vain koltta-aluetta ja kolttia koskevien Metsähallituksen hankkeiden hyväksymiseen tai hylkäämiseen.

En mene vielä yksityiskohtiin näissä pykäläasioissa.

Oleellinen ongelma minusta on kaiken aikaa ollut se, että nyt käynnissä olevalta lainvalmistelulta puuttuu todennettavissa oleva tarveperusta. Ainoa konkreettinen selitys työryhmän asettamiselle tuntuu olevan Jyrki Kataisen hallituksen taannoisen iltakoulun linjaus, jonka mukaan on sitten edetty ILO 169 –sopimuksen ratifiointiedellytysten luomiseksi muun muassa saamelaiskäräjälain ja metsähallituslain saattamiseksi ratifioinnin edellyttämään kuosiin.

Sitä, mitkä puutteet saamelaisten oikeuksissa loivat tuon iltakoulun linjaustarpeen, ei ole minulle tullut kukaan kertomaan ja en ole saanut kysymyksiini myöskään mitään vastausta. Se on käynyt ilmi, ettei mitään yhteenvetoa tai analyysia saamelaisten oikeuksien tilasta ja niiden kehityksestä ole tehty sitten Hannele Pokan vuonna 2001 istuneen toimikunnan erimielisen mietinnön jälkeen. Ei, vaikka myöhemmin oikeusministeriökin on teettänyt uusia tutkimuksia ja vaikka noita tutkimuksia on tehty tilaamattakin – ja lisää varmaan on luvassa. On vain vedottu, että selvityksiä ja tutkimuksia on tehty jo tarpeeksi ja nyt on päätösten aika.

Huvittavaa suorastaan oli, vaikkei paljon naurattanutkaan, että työryhmämme toimeksiantoon liittyi lähtötilanteessa Pokan toimikunnan tavoitteista kopioitu Ylä-Lapin valtionmaiden ja –vesien käyttöä ohjaava neuvottelukunta tai neuvosto. Se on jalostunut matkan varrella kuntakohtaisiksi neuvottelukunniksi, joissa olisi varsin monipuolinen edustus.

Sen, kannattaako saamelaiskäräjien johto neuvottelukuntia, joissa sillä ei olisi enemmistöä ja jossa kaiken maailman paikalliset pääsisivät sanomaan sanansa Metsähallituksen käräjien kanssa yhteistyössä valmistelemista asioista, jätän tässä vaiheessa lukijoitteni arvattavaksi.

Teoriassa voi toki kahdestikin arvata.

Metsähallituslain saamelaispykälistä ja niiden perusteluista aiotaan siis pyytää lausunnot vasta metsähallituslain kokonaisuuden mukana. Muutoinhan tuota lakipakettia onkin esitelty jo kuukausien ajan erilaisissa seminaareissa pitkin Pohjois-Suomea, mutta tällainen ”pieni” lisäpaketti menee sitten siinä viimeisessä lausuntovaiheessa – kuin se muinainen lapsi pesuveden mukana.

Voi olla, että tässä tulee paikka tehdä vaikka kantelu oikeuskanslerille.

Nimittäin siksi, että ainoa peruste lain osan nopealle läpi runnomiselle on työryhmän puheenjohtajan mukaan kiire. Metsähallituslaki pitää kuulemma saada säädetyksi Kataisen hallituksen toimikaudella ja aikaa ei siis ole enää mihinkään erillisiin lausuntokierroksiin.

Ja kuitenkin ollaan säätämässä pykäliä, joilla käytännössä käydään niin kutsutun saamelaisten kotiseutualueen muun väestön ja myös yksityisten saamelaisten omistus- ja käyttöoikeuksien päälle. Myös kunnallinen itsehallinto saa osansa kun katsotaan kuntien oikeutta kaavoittaa valtionmailla tai niihin rajoittuvilla yksityismailla ja jos valtionmaille aiotaan myöntää joitain maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia lupia.

Se, että kerron vielä hieman kesken olevasta työryhmätyöstä jo tässä vaiheessa, mutta toisaalta jo lähellä työn päättymistä, johtuu nimenomaan siitä, että haluan valmistella kansalaisia olemaan hereillä kun se lyhyt lausunnonantomahdollisuus sitten keväämmällä joskus huhtikuussa toivottavasti koittaa. Minusta tämä on jo velvollisuuteni työryhmään ainoana alueen ”muun väestön” ja kuntien edustajana huolittuna jäsenenä. Jo tuo työryhmän kokoonpano on yksi kantelun paikka.

Olen myös perännyt aiotaanko työryhmässä paneutua eli vetää jollain tavalla yhteen sekä muuten arvioida työmme alussa tehtyjä kuulemisia. Tähänkään ei ole kuulemma aikaa ja että ”siellähän ne ovat työryhmän aineistossa mukana”.

Eli että viime kädessä kansanedustajilleko noiden kuulemisten sato jää perattavaksi? Jos heillä sattuu olemaan ylimääräistä aikaa ja harrastusta?

Suomalaisen lainsäädännön heikosta tasosta oli jossain vaiheessa julkisuudessa uutisia ja taidettiin sitä joissain sähköisissä välineissä ihan pohdiskellakin.

Mitäkö ajattelin kirjoittaa jatkoksi tälle riville? Jääköön se myöhempään ajankohtaan.

Veikko