Aika laillistaa saamelainen ylilaidunnus?

Olen kirjoitellut eriävää mielipidettäni Pentti Lähteenojan ”saamelaispykälätyöryhmän” ehdotukseen, joka luovutetaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3. Helsingissä. En ole ministerille pokkaamassa, sillä taidan olla silloin kokoustamassa Pokan kanssa Fennoskandian vihreästä vyöhykkeestä.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka johtaa moista juuri perustettua Fennoskandian vihreän vyöhykkeen suojelua ja kehittämistä suunnittelevaa kansallista työryhmää, johon Inarin kuntakin sai valita edustajansa ja joksi edustajaksi tulin. Työryhmään varajäsenistöönkin saatiin inarilainen Anu Avaskari ja lisäksi näiltä nurkilta työryhmässä on paikka saamelaiskäräjien ympäristösihteerille, kuka hän nyt sitten viimeisten valintakiemuroiden jälkeen lieneekään.

Alkava ”vihertyö” liippaa juuri päätökseen saatua metsähallituslain saamelaisosan valmistelua sikäli, että siinäkin tullaan varmasti keskustelemaan Suomen ”vihreän vyöhykkeen” eli pohjoisinta Lappia ajatellen erämaa- ja luonnonsuojelualueiden tilasta ja käytöstä. Ei tarvinne lukijani kahdesti arvata, etteikö minulta heltiäisi tuohon työhön kriittisiä näkemyksiä, eikä vähiten erämaa- ja luonnonsuojelualueita hallinnoivan ympäristöministeriön suuntaan. Toisaalta saatan olla myös kiusallinen työryhmäläinen sikäli, että näkisin Suomen vihreällä vyöhykkeellä olevan muitakin käyttöarvoja kuin toimia näennäisen luonnonsuojelun pinta-aloina ja kaluttuina porolaitumina. Tarkoitan alueiden luonnonvarojen taloudellista ja ekologisesti kestävää hyödyntämistä. Esimerkkinä vaikkapa matkailu, metsätalous ja miksei kaivoksetkin.

Kannatan siis toisaalla rehellisempää toimintaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja palauttamiseksi, mutta samalla alueiden parempaa, mutta samalla hallittua taloudellista hyödyntämistä. Tuskin tämä tavoitteeni voi olla enemmän pielessä kuin ympäristöministeriön ja Metsähallituksen nykyinen luonnonsuojelun kaavussa tapahtunut askartelu kansallisomaisuudellamme.

Mutta palaanpa kirjoitukseni otsikkoon.

Kun olen nyt nähnyt millainen lakiehdotus Lähteenojan työryhmältä lopulta tuli saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven ansiokkaasti paimentaessa, täytyy kysyä - sikäli jos ehdotus vielä läpäisisi poliittisen lainsäädännän myllyn eli muuttuisi laiksi -, ollaanko päätymässä tilanteeseen, jossa niin kutsutun saamelaisalueen tunturi- ja erämaapaliskunnissa jo kymmeniä vuosia jatkunut porojen ylilaidunnus laillistetaan?

Suoranaista ylilaidunnuksen sallivaa ja tekijät etnisesti laillistavaa pykälää ei toki olla esittämässä, mutta käytännössä tämä tapahtuisi kun maa- ja metsätalousministeriöllä ja Metsähallituksella ei olisi mahdollisuutta puuttua metsähallituslain yhteistyö- ja sovitusvelvoitteen sekä alkuperäiskansan kulttuuria suojaavan heikentämiskieltopykälän takia mihinkään sellaiseen valtionmaiden ja -vesien käytön toimintaan, jonka saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous katsoo kulttuurin tarpeisiin kuuluvaksi. Ja ympäristöministeriöllähän tuollaista haluakaan puuttua mihinkään alkuperäiskansan luonnon käyttöön ei ole?

Ehkä tuota sentään vielä kysäisen varovasti Hannele Pokalta.

Jotta luonnonsuojelun ja poronhoidon ”harmonia” saataisiin metsähallituslain uudistamisen jälkeen saamelaiskäräjien johdon kannalta täydelliseksi, väläyteltiin päättyneen lakityön yhteydessä seuraavaksi tarvetta myös luonnonsuojelulain uudistamiseksi. Myös tuohon lakiin, jossa jo nyt mainintaan saamelaisen kulttuurin edellytysten turvaaminen, halutaan luonnollisesti vastaavat yhteistyövelvoite- ja heikentämiskieltopykälät kuin metsähallituslakia ennen vesilakiin ja kaivoslakiin. Ja onhan siellä tulossa myös uusittava ympäristönsuojelulaki.

Joudun eriävässä mielipiteessäni kysymään, onko lainsäätäjällä mitään vastuuta Suomen pohjoisimman alueen ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi.

Reservaateistahan luulisi olevan kansainvälistä oppimista vaikkapa Yhdysvalloista. Eikä se ole ollut noususuuntaista kehitys Norjan Finnmarkissakaan sitten ILO:n yleissopimuksen 169 ratifioinnin ja sen jälkeisen maankäytön hallinnon rakentelun myötä.

Kuten Norjassa, niin Suomessakin myös saamelaiset saisivat kokea taantumisen autuuden.

Veikko