Ulkoministeri Erkki
Tuomioja käväisi jokin aika sitten Rovaniemellä toteamassa, että Suomen
nykyinen hallitus ratifioi ILO-sopimuksen vielä päättymässä olevalla
kaudellaan. Vähän aiemmin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi oli tullut julkisuuteen arvioimalla, ettei
sopimuksen ratifioinnista tule toistaiseksi mitään ja että hommalle pitää
laittaa piste. Myöhemmin hän kyllä oli sitä mieltä, etteivät meneillään olevat
lakimuutoshankkeet vielä poista
ILO-sopimuksen ratifioinnin tiellä olevia esteitä. Tuosta saattoi päätellä,
että ratifiointi oli edelleen hänen ja hänen aivoillaan ajattelevan
saamelaiskäräjien vaatimus ja tavoite.
Ota siis näistä herroista selvää!
Kansanedustaja Heikki
Autto kuittasi paikallislehti Inarilaisessa (16.4.2014) Tuomiojan
uutispommin paremminkin uutisankaksi. Heikin mukaan ratifiointi on kyllä ollut
nykyisenkin hallituksen ohjelmassa, mutta todellisuudessa asian ympärillä
istuneen ministeriryhmän työ on tainnut vain mutkistua sitä enemmän, minkä
enemmän asioihin on perehdytty.
Heikki Auttolla on tilanteesta varmasti taustatietoa ja
löytyyhän sitä niin sanotusti kentältäkin. Sen tiedon valossa Erkki Tuomioja
näyttää perustaneen optimisminsa siihen ministerityöryhmässä esille tulleeseen
linjaukseen, jonka mukaan saamelaismääritelmää ei lähdettäisi muuttamaan
saamelaiskäräjien johdon vaatimalla tavalla, vaan polveutuminen ja
itseidentifikaatio säilyisivät edelleen kansainvälisen käytännön mukaan
alkuperäiskansan jäsenen määrittelyn keskeisinä perusteina.
”Jos saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmää
tiukennettaisiin lakimuutosta valmistelleen työryhmän esityksen mukaisesti,
saattaisi saamelaiskäräjille käydä vähän kuin kunnille sote-uudistuksessa;
saamelaiskäräjät jäisi sivuraiteelle ja ILO-sopimuksen ratifiointia varten
pitäisi alkaa kiireen vilkkaa kehittelemään kokonaan uudenlainen
päätöksentekokonstruktio, joka kykenisi edustamaan koko sopimuksen tarkoittamaa
alkuperäiskansaa.”
Noin Heikki Autto kirjoittaa ja osuu ILO-ratifioinnin
keskeiseen kysymykseen eli millaista alkuperäiskansaa sopimus Suomen kohdalla
voisi tarkoittaa. Sen sijaan Erkki Tuomioja tuntuu lähestyvän kerta toisensa
jälkeen asiaa sieltä missä aita näyttää matalimmalta. Tai jossa sitä ei
mieluusti ole ollenkaan.
ILO-asiassa usein esimerkkinä mainitussa Norjassa sopimuksen
ratifiointi tehtiin vähän samalla matalimman aidan taktiikalla. Sen jälkeen vierähtikin
toistakymmentä vuotta kun ratifioinnin vaikutuksia ruvettiin miettimään ja säätämään
käytäntöön. Tulos ei ole ollut lopulta Finnmarkin lakeineen kovinkaan
tyydyttävä; ei saamelaisille, ei muulle alueen väestölle eikä kunnille. Kaiken
lisäksi etnisen konfliktin siemen näyttää jääneen Norjassakin itämään.
Toistaisiko Suomi siis naapurinsa erheen ratifioimalla
kevein eväin jo vanhan heimokansasopimuksen? Sitä sopii kysyä erityisesti
sellaisilta Suomen päättäjiltä, jotka ovat esiintyneet usein arvioijina ja
opettajina maailmalle ihmisoikeuksien ja etnisen sovun sekä rauhan
kysymyksissä. Erkki Tuomioja on nykyisessä asemassaankin poliitikko, jonka
uskoisi erityisellä huolella paneutuvan myös ILO-sopimuksen ratifioinnin
edellytyksiin Suomessa.
Olosuhdeselvitys laiminlyöty
Aivan ensimmäinen edellytys ratifioinnille on sopimuksen
tarkoittaman alkuperäiskansan ja sen perinteisesti asuttaman alueen
selvittäminen. Uskomatonta on, että asian ympärillä käydyn kymmenien vuosien
väännön sekä useiden kyseenalaistavien tutkimusten jälkeen virallisella Suomella
ei ole ollut kykyä eikä mielenkiintoa päivittää alkuperäiskansapolitiikkaansa
kansainväliselle tasolle. Niinpä valtio edelleen pohtii vanhan ILO 169 -heimokansasopimuksen
ratifiointia maan ja Euroopan ainoana alkuperäiskansana esiintyvän, taannoisen
opiskelijatyönä kootun saamelaisluettelon pohjalle rakennetun väestöryhmän ja
sen samaiseen luetteloon perustuvan alueen pohjalta.
Ministeri Tuomiojan pitäisi jo tietää varsin tarkasti, että
kyse on hyvin rankasta kiistasta, joka koskettaa vahvasti niitä ihmisiä, jotka
joutuvat elämään sopimuksen määräyksistä aiheutuvien seurausten kanssa. Mikä
tahansa ratkaisu koskee eri väestöryhmiä ja muuttaa niiden välisiä suhteita. Tällaiset
ministerien ulostulot, joissa vain sanotaan, että hallitus tekee sitä ja
hallitus tekee tätä ilman että tuodaan esiin mitään lakivalmistelujen sisältöä
ja ennakoitavissa olevia seuraamuksia, ovat vähintäänkin arveluttavia. Demokratian
näkökulma on kuunnella kansaa ja sen käsityksiä; mikään valtuutusdemokratia ei
toimi tällaisessa asiassa eikä se ole demokratian mukaistakaan.
Lapin näkökulmasta tällainen paikallisten asukkaiden pään
yli toteutettava hanke edustaa ylimielistä pääväestön ja huippupoliitikkojen
harjoittamaa herruutta ja antaa hyvin kielteisen ennusteen sille, miten Suomen
valtion alkuperäiskansapolitiikka tulisi jatkumaan sopimuksen ratifioinnin
jälkeen. Ei ole hyväksyttävää alkuperäiskansapolitiikkaa kieltää sen mukainen
status toisilta ja hyväksymällä se toisille vailla mitään kestävää tiedon
perustaa.
Tähän mennessä ei siis ole lainkaan selvitetty ja verrattu
niitä olosuhteita, joissa Ylä-Lapin juuriltaan saamelainen ja juuriltaan
suomalainen väestö yhdessä ja erikseen elävät. Sellaista tietoa tarvittaisiin
juuri nyt kun keskustellaan väestöä jakavasta ILO-sopimuksen ratifioinnista. Jo
moneen kertaan eri yhteyksissä esitetty vaatimus olosuhdeselvityksestä on
vähintä millä ratifiointihanketta voidaan pitää jatkossa vireillä. Saamelaiset
ja pääväestö asuvat ja elävät samoissa kyläyhteisöissä, taajamissa,
työskentelevät samoissa elinkeinoissa joko yhdessä tai erikseen, lapset käyvät
samoja kouluja ja niin edelleen. Vaikka Ylä-Lappi on monietninen ja
monikulttuurinen, väestöryhmät ovat yksilötasolla vilkkaassa jokapäiväisessä
vuorovaikutuksessa keskenään. Myös sukujuuria seurattaessa selviää, että
väestöryhmien väliset avioliitot ovat olleet hyvinkin yleisiä; jo nyt tätä
rasittaa etninen syrjintä vailla perusteita sen suhteen, keitä kuuluu
saamelaisrekisteriin ja keitä ei.
Erillisiä etnisesti puhtaita saamenkielisiä saarekkeita ei enää
ole, yhtä vähän kuin on ”rodullisesti puhtaita” suomalaisiakaan alueita.
Väestöryhmien keskinäinen riippuvaisuus on tänään silmiinpistävää ja tämän
myönteisen vuorovaikutuksen häiritseminen väestöä jakavalla lainsäädännöllä on
erittäin herkkä asia.
Suomalainen apartheid
Kyse on monessa mielessä Ylä-Lapin tulevaisuudesta.
Saamelaisten ja muiden väestöryhmien erityistarpeet on kyettävä täyttämään
ilman että luodaan rotuerottelun ja -syrjinnän tunnusmerkit täyttävä järjestelmä.
Ministeri Tuomiojan täytyy olla tietoinen siitä, että Suomi on liittynyt
useisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka nyt sitovat Suomea.
Suomi ei voi mennä ratifioimaan ILO-sopimusta niin, että siitä seuraisi ihmisoikeuksien
rikkomuksia ja vieläpä valtiovallan toimesta. Viimeisin mitä Lapissa ja
ylipäätänsä Suomessa tarvitaan, on virallisen rotuerottelupolitiikan luominen.
Tästä seuraa, että Suomi ei voi mennä ratifioimaan ILO-sopimusta
ilman, että niin hallitus, eduskunta kuin paikallinen väestö tietävät onko
sopimuksen ratifioinnille todelliset ja riittävät perusteet ja tarpeet olemassa
ja ilman että ymmärretään mitä ratifioinnista seuraa.
Olosuhdeselvityksen tulee kattaa ainakin seuraavia asioita:
1) asutuksen muotoutuminen; saamenkielinen ja suomenkielinen väestö (mistä
toinen alkaa ja mihin loppuu), 2) asutuksen ja elinkeinojen erilaisuus;
alueellinen jakautuminen, 3) asutuksesta käytettävissä oleva aikaisempi
aineisto (kirjallisuus), 4) rakennemuutos, integroituminen, 5) saamenkielisen
väestön integroituminen; saamenkielisen ja suomenkielisen väestön erilaisuus ja
samanlaisuus, 6) oikeustilan muutokset.
Lappilainen yhteiskunta on viimeksi kuluneen 150 vuoden
aikana käynyt läpi perusteellisia muutoksia eikä muutosprosessiin pää ole
suinkaan vielä näkösällä. Erityisen merkittäviä muutoksia on tapahtunut nk.
saamelaisten kotiseutualueella. Esimerkiksi usein esillä pidetty poronhoito on
muuttunut työvaltaisuudesta kohti konevaltaisuutta, väkeä on jatkuvasti muuttanut
kylistä asutuskeskuksiin, haja-asutusalueen ikärakenne on vanhentunut.
Virallisesti tunnustetut etniset saamelaiset ja nykyisin
vielä statuksettomat saamelaiset (lappalaiset) ovat samoissa kyläyhteisöissä
eläessään joutuneet yhtäläisesti kokemaan nämä muutokset. Toisaalta
liikenneyhteyksien tehostuminen on lisännyt liikkuvuutta, ei vain maaltapaon
muodossa, vaan myös maaseudun sisällä. Monet saamelaiset ovat tulleet
riippuvaisiksi sellaisista suurista keskuksista kuin Inari, Ivalo ja Hetta sen
jälkeen kun koulut ja kaupat ovat lopettaneet toimintansa monista pikkukylistä.
Monien saamelaisten kohdalla omavaraisuus on muuttunut peruselintarvikkeiden
kohdalla pitkälti Inarin, Ivalon ja Hetan markettivaraisuudeksi.
Elämän ulkoisten puitteiden muuttuessa sekä alueellisen ja
sosiaalisen liikkuma-alueen laajentuessa vanhojen tieto ei ole enää sopinut
uusiin oloihin ja suomalainen koululaitos ja joukkotiedotusvälineet ovat
suurelta osin ottaneet vastatakseen tiedon tradition siirrosta uusille
sukupolville sekä toimintaa ohjaavien arvostusten ja tarpeiden luomisesta.
Kaikkea tätä tiedetään tapahtuneen, mutta selvä ja
kokonaisvaltainen kuva puuttuu. On olemassa ilmeinen vaara, että etelän
päättäjät toimivat romantisoivan kuvan varassa, joka heillä on Lapista ja
saamelaisista. Viime vuosien runsas ja kiistämätön tutkimustieto on heitetty
romukoppaan, mikä aiheuttaa enemmän kuin kivistystä. Jos Suomi ratifioi
ILO-sopimuksen tämän tasoisen tiedon varassa, eduskunta ei täytä niitä
velvollisuuksia jotka sille lainsäätäjänä kuuluvat. Kansanedustajien on tiedettävä
ja ymmärrettävä se mitä he ovat päättämässä. Maata on lailla rakennettava,
mutta toki on ymmärrettävä mitä ollaan tekemässä, mitä siitä seuraa ja mitä on
paras jättää tekemättä.
Tieto Ylä-Lapin tilanteen monimutkaisuudesta on viime
aikoina kiitettävästi eduskunnassakin lisääntynyt. Päävastuu oikean tiedon
tuottamisesta on kuitenkin ollut oikeusministeriöllä, jolle saamelaisasiat lain
mukaan kuuluvat. Oikeusministeri Anna-Maja
Henriksson on saamelaisasioiden kohdalla antanut taluttaa itseään kuin lammas
narussa. Se ei ole ollut kunniaksi valtiolle eikä edes ruotsalaiselle kansanpuolueelle,
jota puoluetta oikeusministeri Henriksson ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja Näkkäläjärvi
poliitikkoina edustavat.
On ilmeistä, että tämän reviirinsä ulkopuolella
saamelaisasioissa hääräävän kielivähemmistöpuoleen keskuudessa vääristyneet
käsitykset Lapin ja saamelaisten tilanteesta ovat erinäisten biaudetien ja
scheininien ansiosta syvimmälle juurrutettuina. Oikeusministeriön asioiden
valmistelu ei täytä kaikilta osin perusoikeuksien suojaamiseksi asetettuja
vaatimuksia.
Myytti sorretusta kotakansasta
Pitkäksi menee, mutta vielä on syytä mainita tähän
ILO-ratifiointiin liittyen pari sanaa väitetystä saamelaisten vaikuttamismahdollisuuksien
puuttumisesta. Saamelaisten maanomistus-, metsästys-, kalastus-, tai muita
oikeuksia ei ole poistettu tai vähennetty erillisellä lainsäädännöllä kuten
väitetään. Kaikilla saamelaisten kotiseutualueen asukkailla on oikeus omistaa
maa- ja vesialueita, oikeus saada korvauksetta lupa kalastaa valtion
vesialueilla, oikeus metsästää kotikunnassaan olevilla valtion omistamilla
vesialueilla, oikeus harjoittaa poronhoitoa sekä muita luvallisia elinkeinoja.
Mikään tutkimus ei osoita valtion vieneen saamelaisilta kuvattuja oikeuksia.
Sen sijaan valtio ei ole tunnustanut kaikkia oikeuksia lappalaisille. Kaikkien
väestöryhmien oikeudet ovat olleet yksityisiä, eivät kollektiivisia. Kaikkien
nykyiset oikeudet ovat omaisuudensuojan piirissä. Lappalaisten ja saamelaisten
oikeudet ovat juuri näin vahvimmin suojattuja eikä tätä suojaa voi eikä saa
rajoittaa tai kaventaa.
Saamelaiskulttuurin harjoittamista ei ole rajoitettu
erillisellä lainsäädännöllä tai estetty viranomaisten toimenpitein.
Saamelaisten elinolosuhteiden parantamiseen, koulutukseen ja
saamelaiskulttuurin muuhun edistämiseen on päinvastoin myönnetty huomattavat
määrät rahoitusta valtion talousarvion kautta, maatilatalouden
kehittämisrahastosta ja muista julkisista varoista.
Väite, ettei saamelaisilla olisi vieläkään riittävästi
vaikutusmahdollisuuksia heitä itseään koskevissa asioissa, on kaikissa
suhteissa kestämätön. Saamelaiset saavat itse määrätä maa -ja muun omaisuutensa
käytöstä, kulttuurinsa ja elinkeinojensa harjoittamisesta, kouluttautumisestaan
ja muista henkilöään koskevista asioista aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin
suomalaiset. Sen sijaan ongelmia on historiallisten lappalaisten oikeuksien
yhdenvertaisessa tunnustamisessa.
Saamelaiset ovat jäseninä ja vaikuttavat myös paikallisten
olojen kehitykseen ainakin seuraavissa elimissä: 1) saamelaiskäräjät (laissa
asetettu mm. neuvotteluvelvoite viranomaisille), 2) kolttien kyläkokous,
kolttaneuvostot ja luottamusmiesjärjestelmä, 3) saamelaisten omat järjestöt, 4)
Lapin alueen eri neuvottelukunnat, 5) kunnan jäseninä ja luottamuselimissä, 6)
kuntakohtaiset yhteistyöryhmät (Metsähallitus ja paikallinen väestö), 7) kalastuskunnat,
8) kalastusalueet, 9) kalatalousneuvottelukunnat, 11) paikalliset
riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat, 12) paliskunnat ja Paliskuntain
yhdistys, 13) kansallispuistojen neuvottelukunnat.
Saamelaiskulttuuri ja saamelaisten elinolosuhteet ovat
nykyisin niin pitkälle kehittyneet, ettei nykysaamelaisia voida pitää
paimentolais- tai heimoasteella olevana kansanosana. Saamelaiset ovat
päinvastoin täysin kykeneviä ottamaan osaa nykyiseen yhteiskunnalliseen
toimintaan eri järjestelmien ja oman yhdistystoimintansa puitteissa.
Suomessa noudatetun demokratian vastaista on, että 30
prosentin vähemmistö voisi sanella ne periaatteet, joita entisille
inarinsaamelaisille kuuluvilla maa- ja vesialueilla olisi noudatettava.
Käytännössä ratkaisut koskisivat myös statuksettomia saamelaisia eli
lappalaista väestöä, vaikka heillä ei ole minkäänlaista edustusta käräjien
kokoonpanossa. Tällaista päätöksentekotapaa ei pidä oikeusvaltiossa hyväksyä.
Veikko
Mahtavaa tykitystä! Tähän ei Klemetti voi vastata tekemättä itsestään pelleä. Jos enää pellemmäksi voi tulla.
VastaaPoistaHerää kysymys, että ehdoin tahdoinko tänne halutaan verenvuodatusta? On nuo Klemetin vaatimukset sen verran poskettomia ja totuuden vastaisia, että pitää olla todella tyhmä tai kieroutunut että kehtaa moisia väittää. Asia on juuri niin kuin Veikko kirjoittaa, saamelaisilla on muuhun väestöön verrattuna huomattavasti enemmän oikeuksia. Vaan niinhän se on että köyhältä puuttuu paljon, ahneelta kaikki.
Kumma, ettei perussuomalaiset ole tätä asiaa agendalleen ottaneet, vaikka sitä on heille tarjottimella tyrkytetty. Tässä suhteessa Autto on valo nykyisen kokoomuksen pimeydessä. Persuilla lienee ollut niin kiire kun on pitänyt tapella keskenään, ettei sitä nyt joka asiaan jouda perehtymään. Sitä paitsi kohta pääsee terassille lyömään nyrkkiä pöytään!
Veikon blogia lukiessa nousi mieleeni saamelaiskäräjien syntyhistoria, johon liittyy kysymys etnisten saamelaisten omasta historiannäkemyksestä. Se kuten tiedämme perustuu saamelaiseen kulttuurioptimismiin ja visioon saamelaisesta kulttuuri-itsehallinnosta ja erityisesti saamelaiskäräjien johtavasta roolista alkuperäiskansakysymyksessä.
VastaaPoistaHarvaan historiaan voi liittää yhtä aikaa sanat "takapajuinen ja edistynyt." Saamelaisista puhuttaessa se käy päinsä. Etnisten saamelaisten historiankäsityksen mukaan historiallinen lapinkyläjärjestelmä oli takapajuinen kunnes se yhdellä iskulla -saamelaismääritelmällä muuttui edistykselliseksi osoittaen samalla suomalaistuneille heimoveljille -Lappalaisille- , että saamelaiset ovat oma kansa. Tätä tulkintaa eivät ole pitäneet oikeana etnisten saamelaisten verisukulaiset statuksettomat saamelaiset, joista suurin osa polveutuu entisistä lapinkylien asukkaista.
Se on johtanut siihen, että saamelaiskäräjien taistelu lappalaisten esiin nostamia historiallisia tosiasioita vastaan on heikentänyt saamelaiskäräjien uskottavuutta ja siirtänyt saamelaiset jälleen takapajuisuuteen. Tämä kaksijakoisuus heijastuu ja näkyy tänään myös monien kommentaattorien ja tutkijoiden tulkinnoissa. Saamelaiskäräjät oli joko hyvä tai paha, edistyksellinen tai jälkeenjäänyt. Keskustelun juonteet kiertyvät kuitenkin aina historiaan.
Kiistakysymykseksi on noussut saamelaismääritelmä. Taistelu lappalaisten menneisyydestä jatkuu ja jokainen saamelais/lappalaissukupolvi joutuu itselle selvittämään yhä uudelleen suhteensa Lapin historiaan. Tulkintojen runsaus ja uudistuvuus pitää tutkimuskentän liikkeessä. Tilinteon aika on kohta käsillä!
Miten kaikki alkoi?
Sodan jälkeen alettiin etenkin nuoremman saamelaissukupolven taholta vaatia saamelaisille parempaa asemaa, kielen ja kulttuurin turvaamista. Saamelaisliike ei ollut tavanomainen kansanliike, vaan sen olemassaolon perustalla oli myös perimmäisiä kysymyksiä maailmankatsomuksesta -totuudesta ja valheesta. Kysymys oli ilmiöstä, joka uskoi kykenevänsä määrittelemään todellisuuden keskeisiä kysymyksiä ja antamaan niihin vastauksisia. Saamelaisliike legitimoi itseään alusta saakka massiivisesti paremmalla tulevaisuudella. Saamelaistotuuden suuri utopia perustui marxilaiseen olettamukseen saamelaisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki saisivat tarpeidensa mukaan. Muistan miten tämä voimakas unelma vetosi tietämättömiin ihmisiin ja mobilisoi taisteluun paremman maailman puolesta.
Myöhempi visio saamelaisesta yhteiskunnasta käsitti materiaalisesti paremman ja hyvinvoivemman maailman, joka olisi laadullisesti parempi kuin saamelaisia sortava yhteiskunnallinen järjestys. Ajatus, että tulevaisuus kuuluu saamelaisille, toimi erityisen innostuksen lähteenä. Myöhemmin visiot muuttuivat ohjelmallisiksi, suuren päämäärän kuvauksiksi.
Jouni Kitti
Me olemme nähneet kommunismin illan koiton. Sosialismi alkaa olla tiensä päässä. Demokratioista on tullut korruptoituneita elististisiä byrokratioita. Nämä aatteet pohjautuvat totuudenvastaisiin utopioihin. Valheelle voi aikansa rakentaa. Mitä isomman rakennelman, sitä isommalla ryminällä se sortuu. Niin käy saamelaiskäräjillekin. Se on väistämätöntä. Valhe ei loputtomiin kanna. Sitten on saamelaissosialisteillakin edessä karu totuus: kun ei voi kulkea kädet muiden taskussa. Niin kauan kun taskut on täynnä, ei ole hätää. Kun taskut tyhjenevät, valkenee totuus tyhmemmillekin: Sosialistikansalaisen paratiisi on on työkansalaisen helvetti.
VastaaPoistaKuulinpa seuraavan jutun pääsiäismatkallani: Ei se met olla saamelaisia.
VastaaPoistaNet on tulhet Ruotsista ja Norjasta jokin aika sitten. Met on aina asuttu samalla paikalla. Met olhan mettälappalaisia. Sillä siisti.
Niin lappalaisia on aina oltu. Kun olin lapsi tuli käyttöön Ivalossa uusi sana: Saamelainen. Met isäukolta kysymään mikä se on? Isäukko kerto sen olevan joku uusi hieno sana ja sano ettei met semmosia olla kun ollaan ihan tavallisia lappalaisia. Isä se puhu muorin kans inarin saamia, mutta puhuvat vain joskus keskenhän, kun halusivat meiltä pennuilta omiaan jutella. Minen sitä kieltä ossaa, eikä sitä ennää minun aikana 60- ja 70-luvulla missään yleisesti ainakhan kakaroijen kesken käytetty, vaikka NIITÄ lappalaisia oltiinki. Oltiin jollain tavalla VAAN lappalaisia - en tiiä oltiinko huonompia, mutta joskus otti päästä, että miksi me ollaan NIITÄ. No nytkö ite on jo aikuinen ja ei sen puolhen ennää halua olla ku vain se mikä on. Mutta niin se vain on, että eelleenki oomma vain NIITÄ lappalaisia. Nyt se kuiteski tuntuu, että se olis huonompi asia. Kait ne kuiten on muka minua viisaampia net jotka päättävät kauanko tämä vielä jatkuu. Kyllä sinä Veikko ihan oikiasta asiasta kirjotat ja se on hyvä se.
VastaaPoistaPääsiäisen alla oli Inarilaisessa mielenkiintoinen haastattelu ex-kunnansihteeri Rauna Kaukovallasta. Omaa sukua Aikio, legendaarisen Kunnan Antin tytär. Tuossa jutussahan Rauna sanoi miten asiat ovat ja muistutti, että Klemetti Näkkäläjärven sukua ei löydy siitä kartasta, jossa esitellään Inarin vanhoja kantasukuja. Tuollaisen kunnianarvoisan naisen asiantuntemusta ei käy kiistäminen - ei siinä Klemetti mahdu samalle viivalle, eikä aivan heti sen taaksekaan.
VastaaPoistaTuomiojan kaltaiselta hihhulilta on turha odottaa järjellistä ratkaisua asiassa. Pääasia on, että Erkin kilpi sorretun kansanosan puolustajana kiillottuu entisestään. RKP:n päätöksiä ajaa puolestaa kyltymätön tarve kaventaa "kantasuomalaisten" oikeuksia ja asemaa.
VastaaPoistaVeikon viimeisin blogikirjoitus on herättänyt poikkeuksellisen suurta huomiota, tänäänkin eräs täällä Etelä-Suomessa asuva saamelainen sanoi minulle, että nyt ollaan vihdoin lähestymässä kiistan loppumista, koska Veikon viimeisimmässä blokirjoituksessa suorasanaisesti kerrotaan mistä on kyse. Totuudesta on hänen mukaansa helppo lähteä etsimään sellaista ratkaisua, jossa kaikki alkuperäiskansaan identifioituvat ovat samalla lähtöviivalla.
VastaaPoistaItse muistan miten alkuperäiskansasopimukseen vedoten oli tarkoitus ensinnäkin kuristaa todellinen alkuperäisväestö, tilan entisille veromailleen perustaneet lappalaiset. Tämä alkuperäisväestö, ihmiset joiden esivanhemmat olivat ikimuistoisista ajoista eläneet alueella, piti poistaa kieltämällä heidän kuulumisensa alkuperäisiin asukkaisiin.
Välineenä saman väestön jakamiseksi käytettiin saamelaiskäsitettä. Sitä onkin analysoitava lähinnä historiallisesta näkökulmasta ja siihen liittyvän vision kautta, joka tarkoittaa sitä, että saamelaisuus legitimitoi itseään alusta saakka paremmalla tulevaisuudella. Valoisa tulevaisuus toimi saamelaiskäsitteen porkkana.
Suuren vision ja positiivisen unelman kääntöpuoli oli viha saamelaisia sortavia tahoja kohtaa. Samalla kun saamelainen aktivisti rakasti joitakin asioita, niin hän vihasi niiden niiden unelmien vastakohtaa. Näin unelmien ja visioiden lisäksi saamelaisuus perustui vihaan. Saamelaispolitiikan tekijät uskoivat vakaasti molempiin: sekä visioon että vihaan.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaTässä tilanteessa saamelaisten poliittinen elämä kaipaisi elvyttämistä joko ryhmäkuntien ja mielipidevirtausten välisen keskustelun ja eteenpäin katsovan ohjelman kautta. Saamelaiskäräjien toiminta osoittaa, että siihen on tullut lukuisia epämiellyttäviä piirteitä, jotka käräjien johto on toiminnallaan edesauttanut.
Saamelaispoliittinen järjestelmä on kivettynyt ja se on estänyt kaikenlaisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen edistyksen. Luottamus käräjien toimintaa kohtaan on nykyään heikkoa myös niiden saamelaisten keskuudessa jotka ovat siinä edustettuina.
Kaiken lappalaisuuden torjuminen huipentui tohtori Erika Sarivaaran ja hänen tuoreen väitöskirjansa joukkomittaiseksi lietsottuun lynkkausyritykseen, jossa hirttoköydeksi tarjottua suopunkia heiluttivat eturivissä useat nimekkäät saamelaispoliitikot ja saamelaiset nuorisopoliitikot.
Väitöskirjassa oli haastateltu saamelaisia, jotka olivat jäänet vaille saamelaisstatusta.
Sarivaaran vastaisen kampanjan kaltainen, yksiviivainen poliittinen toiminta, jota on vain osin edes yritetty naamioida tieteelliseksi keskusteluksi, iskee saamelaisten ja lappalaisten yhteisiä poliittisia ja sivistyksellisiä etuja vastaan. Tällaisesta seuraava tulevaisuuden näkymä on kenelle tahansa painajainen: vajoaminen kolmannen maailman pahamaineisten maiden tasolle. Toipuminen tosiasioiden vastaisuudesta vie oman aikansa.
Saamelaiskäräjien poliittiset johtajat ovat tehneet virheen, kun eivät ole tunnistaneet perusteltua jatkuvuutta saamelaisten/lappalaisten yhteisen menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, sen välillä minkälaista elämä on ollut ja minkälaista se heidän mielestään pitäisi olla. Niinpä etnopolitiikkaa ajaville saamelaisjohtajille tulevaisuus on pelkkien menneitten teemojen toistoa, kun se taas statuksettomille saamelaisille merkitsee jotain sellaista, joka on ankkuroitu saamelaisten ja lappalaisten yhteiseen historiaan. Vastoin saamelaiskäräjien sitkeitä väitteitä lappalaiset eivät suinkaan ole syömässä saamelaisten identiteetin ytimiä, ei heillä ole siihen minkään valtakunnan tarvetta. Ainoa mitä lappalaiset eivät hyväksy, on se, että heidän oma identiteettinsä, ja siinä ohessa maansa, imettäisiin muiden käyttöön.
Puhutaanpa mitä tahansa saamelaisten itsehallinnosta, viisaus ei synny historian kieltämisestä, vaan siitä, että historiaa käytetään ponnahduslautana jatkokehitykselle. Tässä mielessä saamelaiskäräjien poliittiselle johdolle ei voi antaa tunnustusta: se on uskonut enemmän puolitieteeseen kuin tieteeseen. Se ei ole edustanut realismia, vaan utopiaa. Saamelaisten tulevaisuus on rakennettava aikaisemman historian varjelemisen ja kehityksen perustalle. Jatkuvuus statuksettomien saamelaisten kanssa elämiseen tulee taata ja jopa uusia tehtäviä määriteltäessä.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaNyt tuo yhteys on nyt ahtaalla, saamelaismääritelmällä katkaistu, mutta jonain päivänä se palautuu. On kysyttävä kaikilta tiedostavilta saamelaisilta, mikä menneisyydessä on heille rakasta ja mikä on säilyttämisen ja edistämisen arvoista. Näin on helpompi kohdata yhteinen tulevaisuus. Jos yhteisessä historiassa ei ole mitään myönteistä, ei ole myöskään tulevaisuutta. Alkuperäiskansakeskustelussa saamelaisten/lappalaisten yhteistä historiaa on jatkuvasti käytetty väärin, mutta joskus myös myönteisesti. Se tuottaa edelleen joitakin tulevaisuuden rakennustarpeita, sekä virheettömiä että puutteellisia. Tosiasiallinen historia on kuitenkin se perusta jolla saamelaisten/lappalaisten elämä lepää.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon aikaansaaminen oli alusta alkaen mullistava haaste. Sen jälkeen piti keksiä sille sisältö ja se löytyi lopulta teemasta saamelainen, ympäristö ja kestävä kehitys. Vähitellen syntyi tilanne jossa saamelaiskäräjien propagandaa esimerkkinä kestävästä kehityksestä erehdyttiin pitämään analyysinä. Tutkijat kuitenkin melko pian osoittivat tämän ruusuisen kuvan suureksi kuplaksi, koska saamelaisten omat porot söivät laitumet paljaiksi jopa kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla.
Saamelaiskäräjien poliittinen johto on maksanut kovan hinnan tästä ja muista virhepäätelmistä, sillä sen kyky ymmärtää itseään ja todellisuutta on ollut heikko. Suurimman vahingon tästä kärsivät kuitenkin statuksettomat saamelaiset, joilta kiellettiin kuuluminen poliittisin perustein saamelaisväestöön. Ideologinen kiihko ja siihen luontaisesti liittyvä taipumus propagoida on tullut kalliiksi saamelaisille, koska käräjien poliittiset johtajat eivät ole kyenneet käsittämään sen enempää omaa kuin muutakaan todellisuutta eikä tarttumaan sopiviin strategioihin.
Saamelaiskäjien poliittisen johdon maailma, ideologiset ja poliittiset tosiasiat ovat tähän asti määränneet pääosin sen miten saamelaisten vaatimukset perusteltiin ja esitettiin poliittisille päätöksentekijöille. Yleistä mielipidettä ohjailtiin ahkerasti levittelemällä piintyneitä ideologisia kannanottoja, joita käräjien kotiasiantuntijat muovasivat. Nämä puolestaan eivät olleet kiinnostuneita levittämään tosiasioita tai perusteluja julistustensa tueksi. Monista muista ongelmista ja historiasta vaiettiin kun puhe kääntyi statuksettomiin saamelaisiin.
Jouni Kitti
Saamelaiskarajille tarvittaisiin vanhoja ja viisaita, rauna kaukovallan ja jouni Kirin kaltaisia elamaa nahneita saamelaisia!
VastaaPoistaSaamelaiskäräjien johtohahmoilla on edessään sama kuin metsäsaamelaisilla parisataa vuotta sitten. Nimittäin, että entinen elinkeino ei enää elätä kasvavaa väestöä. Ammattiporomiehiä on saamelaisella kotiseutualueella enää pari sataa. Mitä jää jäljelle, jos kulttuuri perustuu poronhoidolle ja vain sille? Eikö olisi aika tunnustaa muitakin toimeentulomahdollisuuksia saamelaisille? Avartaa siinä samalla saamelaista kulttuuria ja miksei saamelaismääritelmääkin.
VastaaPoistaTuosta poronhoidon ahdingosta kultamailla tulikin mieleen jääviyskysymys. Olen antanut itselleni kertoa,että saamelaiskäräjien kieltävät ja puoltavat lausunnot antaa inarinsaamelainen Heikki Paltto. Hänellähän on kultavaltaus jossa hän harjoittaa myös matkailupalveluita. Onko vai ei jäävi allekirjoittamaan lausunnot? Kysyn vaan.
VastaaPoistaMiekään en uskalla tänne omalla nimellä kirjottaa, eikö se jo kerro kuinka ikävä tämä koko tilanne on. Kukkaan ei kohta uskalla omalla nimellään minnekkään. Pelottaa että: jos kirjottaa omalla nimellä joutuu syrjityksi saamelaisena vaikkois rekisterissä tai sitte ei varmasti pääse koskaan rekisteriin. Joka tapauksessa aiheutuu ongelmia. Oikeuden on tapahduttava - syrjinnän on loputtava. Nyt rekisterisaamelainen ei voi olla ylpeä ittestään, kun käräjien päätökset edustavat virallisesti koko porukkaa. Minä vain haluaisin olla ylpiä siitä kuka olen - mutta mahotonta on.
VastaaPoistaEivät K.Näkkäläjärven hovilaiset mieti tuommoisia joutavanpäiväisyyksiä kuin jokin jääviysongelma. He toimivat diktatuurissa, jossa tuon kaltaisia ongelmia ei edes ole. Kaikki hoituu kuin tanssi vaan...
VastaaPoistaVeikko blogissaan kertoo reaaliajassa millä tavalla saamelaisten oikeudet on jo turvattu. Siihen täydennyksenä lisäisin, että Suomen saamelaisten vaikuttaminen lainsäädännössä on huomattavasti paremmin turvattu kuin Norjassa ja Ruotsissa. Ehkäpä tästä syystä saamelaisideologian kriisi näkyy tänään kaikkialla. Eletään eräänlaista kaksoiselämää, jossa ideologian edellyttämät kliseet ja iskulauseet elävät yhtäällä ja arkitodellisuus ongelmineen toisaalla. Monien saamelaisten näennäissitoutuminen saamelaisjohdon linjaan on kovertanut moraalin ontoksi. Moraalisen sitoutumisen puuttuminen on johtanut välinpitämättömyyteen. Tämä näkyy ennen muuta piittaamattomuutena esim. porotalouden aiheuttamista ympäristövaikutuksista; maat on kaikkialla kaluttu loppuun, niin kuin elettäisiin porotalouden lopun aikoja, mutta asialle ei tehdä mitään ratkaisevaa.
VastaaPoistaSaamelaiskäräjien johto on ottanut alkuperäiskansapolitiikkansa perustaksi maan omistuksen ja hallinnan palauttamisen takaisin "saamelaisille", joiden joukosta maan lailliset perijät on suljettu ulos saamelaiskäräjälain liian suppean saamelaismääritelmän avulla. Kentällä väki - saamelaiset ja lappalaiset - elävät toisin ja yhteiselo saamelaisten ja lappalaisten kanssa jatkuu aivan kuten ennenkin, toisin kuin saamelaiskäräjien poliittinen johto toivoo.
Suomeen 1852 jälkeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläiset ovat pitäneet ristiriitaa suhteellisena, hyödyllisenäkin heille itselleen. Heidän käsityksensä on perustunut väittämään "ILO-sopimus on hyvä kaikille saamelaisille, mutta se ei koske lappalaisia", joiden alueelle porosaamelaisten esivanhemmat tunkeutuivat osin laittomasti. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on pitänyt saamelaismääritelmästä syntynyttä ristiriitaa sovittamattomana. Se on tavoitellut ristiriidan lopullista ratkaisemista runnomalla läpi ILO-sopimus ja kieltämällä saamelaisten ja lappalaisten yhteisen alkuperän ja historian, vaikka se on saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien ensimmäinen ja tärkein edellytys.
Itärajan takaa saadut kokemukset osoittavat, mitä seuraa siitä kun perinteisen yhteistyön ja toiminnan verkostot hävitetään. Niiden mukana hävitetään samalla se dynamiikka, joka pitää talouden ja koko yhteiskunnan toiminnassa. Eikä tilalle saada vapautta jonka nimeen vannottiin uudistuksia ajattaessa, vaan vapaudettomuutta ja alistamista. Tällaisesta yhteiskunnasta tulee kuin laiva, jolta on rikottu moottori. Se ajelehtii minne sattuu, vaikka valtiolaivan ruoria pitäisi lujassa kädessään itse piippunsa takana myhäilevä valkounivormuinen Suuri Perämies. Miksi sellaista olotilaa halutaan luoda ja ylläpitää meillä? Eikö sellainen kerro enemmän poliittisten johtajien tietämättömyydestä ja näköalattomuudesta?
Jouni Kitti
Kyllä kertoo. Tämä tosin on jäävuoren huippu. Kun puuttuu oikea johtajuus, niin ei kyetä tekemään tarpeellisia ratkaisuja. Vaarassa on koko yhteiskuntamme, kun velkarahalla puuhastellaan kaikissa kivoissa humanistisissa projekteissa. Samaan aikaan kouluosaamisen, terveydenhuollon ym. taso laskee. Pääasia, että rahaa riittää kaiken maailman ihmisoikeusasiantutijoiden vaatimattomiin korvauksiin. Me tarvitsisimme oikeaa johtajuutta ja valtiomiehiä, arvojohtajien ja punahumanistien sijaan. Vallankahvassa on helppo olla hyvinä aikoina. Klemetillä ja Costa Concordian kapteenillakin huomataan kohta olevan paljonkin yhtäläisyyksiä.
PoistaSuuren ja lujan johtajan kaipuu voi viedä harhaankin. Saamelaiset/lappalaiset tarvitsevat tällä hetkellä yhtä tai useampaa valtiomiestason hyvä johtajaa, henkilöitä jotka osaavat myös kuunnella omiaan. Saamelaisten/lappalaisten tulevaisuuden paras turva on poliittinen valistuneisuus ja aktiivisuus perustasolla, sillä paljonpuhutulla ruohonjuuritasolla, josta lähtien rakennetaan aito mielipiteenmuodostus ylöspäin. Eikä Oula Näkkäläjärvi tässä aivan vasta puhunut tällaisen kehittelyn puolesta? Olen itse jo jonkin aikaa ehdotellut samansuuntaista ratkaisua. Lapinkylät kyläkokouksineen kolttakylän malliin, käräjien tilalle ehkäpä kylävanhimpien kokous? Lapinkylät mahdollisesti ryhmittäin siten, että esim Inarissa ei olisi yhtä yhtenäistä lapinkylää vaan erikseen pohjoissaamelaisten, inarinsaamelaisten ja kolttien kyläkokoukset. Tärkeä on saada jokaisen yksilön ja ryhmän kannat esille ja kesksutelua. Ryhmien edushenkilöt voivat aina neuvotella keskenään, ja mikään ei estä yhteisten suurkokousten järjestämistä. Edustus "valtakunnan" suuntaan voisi hoitua vaikkapa ryhmällä jossa olisi yksi vanhin tai muu edushenkilö kustakin ryhmästä: porosaamelaisista, inarilaisista, koltista ja Kuolajörven suunnan metsäsaamelaisista, ja miksei erikseen utsjokisista. Jotain sellaista.
VastaaPoista