Tänä päivänä saamelaiskäräjien johto haluaa tiukan hajuraon
alkuperäiskansa saamelaisten ja lappalaisten välille. ILO 169 -ratifiointia vaaditaan
käytännössä enää Suomen perustuslakiin saamelaisille kirjatun
alkuperäiskansa-aseman nojalla. Tuon kirjauksen katsotaan tarkoittavan ainoastaan
saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjä saamelaisia. Viime aikoina on
muistutettu, etteivät kaikki saamelaiset kuulu tuohon luetteloon.
Seuraavassa lainauksia saamelaisvaltuuskunnan
lakimiessihteerin Heikki J. Hyvärisen
13.12.1990 laatimasta muistiosta, jolla hän esitteli silloiselle
saamelaisvaltuuskunnalle maaherra Asko
Oinaan johtaman saamelaisasiain neuvottelukunnan mietinnön pohjalta
laadittua saamelaislakiluonnosta.
Lailla piti siirtää pohjoisten kuntien valtionmaat paliskunnittain
perustettavien ”lapinkylien” omistukseen.
Lappalaiset ja heidän historiallisiin lapinkyliinsä
sijoittuvat oikeudet olivat tuolloin käypiä perusteita saamelaislain
säätämiselle:
”Neuvottelukunnan piirissä suoritettujen selvitysten mukaan lappalaisilla on aikanaan ollut asuttamiensa alueiden maihin ja vesiin yhtä hyvä omistusoikeus kuin maan eteläosien talonpojilla oli tilojensa tiluksiin. Lappalaiset käyttivät lapinkyliensä laillisten rajojen sisällä omistamiaan alueita poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiseen pääelinkeinona.
Sittemmin lappalaisten vanha maaomaisuus on eräiltä osin siirtynyt alueen tiloille, kylille ja yhteismetsille.
Tilajakoon kuulumattomia alueita pidetään yleisesti valtion omistamina valtion metsämaina niihin liittyvine vesialueineen. Valtiolla ei kuitenkaan ole esittää riittäviä oikeudellisia perusteita valtion metsämaa -nimisiin kiinteistöihin eikä niiden omistusoikeuteen saamelaisten kotiseutualueella. Tästä syystä valtion metsämaaksi kutsutut alueet kuuluvat edelleenkin omistusoikeudella lappalaisten perillisille, joita ovat erityisesti nykyiset saamelaiset.
Poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä on pitkään pidetty alueiden yhteiskäyttönä, joka kuuluu kenelle tahansa kunnan jäsenelle suoraan asuinpaikan perusteella. Tällekään käsitykselle ei ole löytynyt riittäviä oikeudellisia perusteita. Mainitusta syystä oikeudet alueiden käyttöön poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiseksi kuuluvat edelleenkin lappalaisten perillisille heidän vanhaan maanomistukseensa liittyvinä oikeuksina.
Edellä mainittujen omaisuudensuojaan liittyvien seikkojen lisäksi neuvottelukunnan selvityksessä viitattiin erinäisiin kansainvälisen oikeuden määräyksiin. Nämä määräykset velvoittavat Suomea positiivisiin erityistoimiin saamelaiskulttuurin ja siihen perinteisesti liittyvien elinkeinojen turvaamiseksi saamelaisväestölle, Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus määrää valtiota turvaamaan näille kansoille omistus- ja hallintaoikeuden asuttamiinsa alueisiin ja järjestämään tosiasiallisen vaikutusmahdollisuuden päätettäessä alueiden kehityksestä. Suomi ei ole vielä liittynyt tähän sopimukseen.
Saamelaisten vanhat oikeudet maahan ja veteen ja elinkeinoihin puuttuvat kuitenkin nykyisestä kiinteistöjärjestelmästämme ja lainsäädännöstämme, joten ne eivät toteudu omaisuudensuojan ja kansainvälisen oikeuden määräysten edellyttämällä tavalla. Saamelaiset eivät myöskään voi harjoittaa kulttuuriinsa kuuluvia elinkeinoja ulkopuolisilta suojattuina, koska lainsäädäntömme ei turvaa heille heidän perinteisesti asuttamiinsa ja omistamiinsa maihin sekä niiden luonnonvarojen käyttämiseen liittyviä oikeuksia.
Neuvottelukunnan ehdotukset: Neuvottelukunta katsoi, että lappalaiset erityisten elinkeinojensa – poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen – vuoksi ovat joutuneet yhteiskunnassamme eriarvoiseen ja huonompaan asemaan lapinkyliensä tiluksilla kuin maanviljelyä harjoittaneet talonpojat tilojensa tiluksilla. Kansalaisryhmien samanarvoisen kohtelun vaatimus edellyttää, että lappalaisten perillisille turvataan lainsäädäntöteitse – ilman oikeudenkäyntejä – heille kuuluva maaomaisuus. Näin on menetelty myös saamelaisten kotiseutualueen tilallisten osalta.
Lisäksi neuvottelukunta katsoi, että saamelaisilla alkuperäiskansana omassa maassaan tulee olla laissa turvattu erityinen asema alueiden ja niiden luonnonvarojen käytössä saamelaiskulttuurin harjoittamiseksi.
Mainituista syistä neuvottelukunta ehdotti, että saamelaisten oikeudet turvataan palauttamalla saamelaisväestölle oikeus maahan, veteen ja elinkeinoon. Tämä tarkoittaa, että saamelaisille palautetaan omistusoikeus heidän entisiin maihinsa ja vesiinsä valtionmaan alueella. Lisäksi heille turvataan vanhaan omistusoikeuteensa kuuluva erityinen oikeus poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiseen. Näillä järjestelyillä saamelaisille ei anneta mitään uusia oikeuksia, vaan palautetaan heidän oikeusasemansa paremmin heidän aikaisempaa oikeusasemaansa vastaavaksi. Samalla luodaan aineelliset edellytykset saamelaisväestön kulttuurin, kielen ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiselle. Saamelaisten yhteisten asioiden hoitamista varten perustetaan saamelaisten keskuudestaan vaaleilla valitsema edustajisto eli saamelaiskäräjät, jotka vastaisivat nykyistä saamelaisvaltuuskuntaa…”
Muistiossa paneudutaan vielä saamelaisuuden määritelmään, joka silloin näytti tarkoitussyistä
nojaavan nimenomaan polveutumiseen lappalaisista – ja ilman mitään mainintoja
mistään vuoden 1875 takarajasta:
”Saamelaisilla puolestaan tarkoitetaan vanhastaan kiinteistöjen rekisterinä toimineeseen maakirjaan merkittyjen lappalaisten jälkeläisiä, joilla on perintöoikeus esi-isiensä maihin. Lappalaiset merkittiin maakirjaan kalastaja-, metsästäjä- tai tunturilappalaisina. Toisekseen saamelaisina pidettäisiin muitakin saamelaista syntyperää olevia henkilöitä saamenkielisyyteen liittyvillä perusteilla. Näiden henkilöiden oikeuksien tueksi voidaan viitata ainakin kansainvälisen oikeuden säännöksiin etnisen ryhmän jäsenten alkuperäiskansa oikeuksista…”Ja vielä Heikki J. Hyvärinen elinkeino-oikeuksista:
”Maan ja veden käyttöä poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiseen elinkeinona kutsutaan saamelaislaissa lappalaiselinkeinoiksi. Lappalaiselinkeinojen harjoittamiseksi ja saamelaisväestön muiden oikeuksien turvaamiseksi saamelaisten kotiseutualue jaettaisiin lapinkylien alueisiin. Lapinkylän alueella oleva paliskunta harjoittaisi poronhoitoa ja määräisi poronhoidosta poronhoitolain mukaisesti sekä saamelaisyhteismaalla (entinen valtionmaa) että tilajaotukseen kuuluvilla alueilla. Kalastusta ja metsästystä lapinkylän osakkaat harjoittaisivat kylän yhteismaalla.
Oikeus lappalaiselinkeinojen harjoittamiseen olisi saamelaisella sekä muulla henkilöllä, joka harjoittaa kyseistä elinkeinoa pysyvänä elinkeinonaan jo toisessa tai useammassa polvessa. Nämä henkilöt jälkeläisineen olisivat lapinkylän osakkaita asuessaan lapinkylän alueella. Kylä voisi ottaa osakkaakseen myös muun henkilön. Lappalaiselinkeinon harjoittajalla olisi oikeus saada saamelaisyhteismaalta rakennustontti vakituista asumista varten. Ne henkilöt, jotka harjoittavat lappalaiselinkeinoa vasta ensimmäisessä polvessa saisivat jatkaa elinkeinonsa harjoittamista oman aikansa.
Poroja saisivat omistaa lapinkylän osakkaat sekä lapinkylän ja paliskunnan luvalla muutkin kuin lapinkylän osakkaat. Lapinkylään kuulumattomilla henkilöillä olisi oikeus saada maksutta lupa kalastukseen ja metsästykseen asuinkuntansa yhdeltä lapinkylältä…”
Näin vuonna 1990. Saamelaisvaltuuskunta ei päässyt omassa
keskuudessaankaan sopuun lakiluonnoksen kannatuksesta. Nykyisin
saamelaiskäräjien hallintosääntö ei juurikaan edellytä yleiskokouksen
kantoja käräjien lausunnoista.
Veikko
Ja saamelaisuuden määrittelystä käytävää keskustelua muutama vuosikymmen myöhemmin (5.5.2014) Lapin Kansassa. Tuomas Keskitalo kummastelee Sanna Valkosen tulkintaa ILO 169 -sopimuksen alkuperäiskansamääritelmästä:
Monet pohjoissaamelaiset ovat jatkuvasti ihmetelleet, että miksi olen jatkuvasti eri mieltä saamelaiskäräjien poliittisen johdon kanssa tästä alkuperäiskansa kysymyksestä. Syyn voin heille nyt paljastaa. Kalastellessani syyskesällä 1965 Peltojärvellä eräänä päivänä illan jo hämärtyessä käveleskelin Kuuvan ikivanhalle kotakentälle. Olin Paadarin Jounilta kuullut, että alueella oli elänyt ennen pohjoissaamelaisten tänne tuloa Inarin vanhimpiin sukuihin kuuluvia metsä ja kalastajasaamelaisia. Niinpä Jouni kertomusten perusteella aloin yllättäen nähdä sieluni silmin miten kentällä olevan kodan sisällä palaa rantakivistä rakennetussa uunissa tuli ja miten uunin ääressä istuu tyytyväisen oloisina leveäposkisia Inarin lapinkylän lappalaisia metsästäjiä ja kalastajia.
VastaaPoistaYhteinen tuli, kivistä rakennettu uuni ja sukulaisuus yhdisti nämä ihmiset siinä toisiinsa. Miehet istuvat jalat ristissä ojennellen kivien ja nuolenpäitten likaamia käsiään kohti tulta, naiset ompelevat peurannahkasta pyytäjille vaatteita. Kuvittelin mielessäni miten kesän pyynti ja kalastuskausi alkoi olla vähitellen takana käsin kodan väen valmistautuessa vähitellen talven viettoon.
En kuitenkaan ollut ihan varma, jäikö entisaikojen kentän asukas tänne talveksi vai muuttiko hän Inarissa Nukkumajoen alajuoksulla sijaitsevaan talvikylään. Mutta selvää oli kuitenkin, että johonkin aikaan talvesta inarilainen metsästäjä hiihti täällä leveillä suksillaan hankea pitkin, kuivatulla lihalla ja kalalla täytetty peurannahkalaukku selässään, olallaan kaareva jousensa. Hän jäljitti näissä maisemissa kettua, sutta tai ahmaa, ei päästänyt niitä karkuun, otti kaikki vaihtaen nahat joko Pielpajärvellä ja meren rannalla erilaisiin esineisiin, joita hän tarvitsi joko pyynnissä tai muissa toimissaan. Ehkäpä hän vielä veisti puuhun pilkan onnistuneen pyynnin merkiksi. Tällaisia osin jo lahonneita honkia, joissa on tällaisia merkkejä, olen löytänyt liikkuessani myöhemmin Inarinjärven itärannalla olevissa erämaissa. Ehkäpä nämä merkit honkien kyljissä kertovat merkitsijästään ja saaliistaan ja siitä missä hän oli ollut, minkä eläimen oli polullaan tavannut.
Palaillessani takaisin Kuuvan kentän pohjoispuolella Peltojärven rannalla sijaitsevalle turvekammille tulin siihen tulokseen, että entiselle Inarin lappalaiselle nämä maisemat merkitsivät paljon enemmän kuin tänne käymään tulleille minun kaltaisille ulkopuolisille; hehän elintapoineen suorastaan kuuluivat tänne.
Inarin lappalainen pyytäjä tunsi hyvin jokaisen täällä oleva järven, niemen, lahden poukaman ja joen mutkat ja peurojen kulkureitit. Hänhän oli koko elämänsä ajan kulkenut täällä seutuja pitkin ja poikin elantonsa perässä. Hän tunsi seutunsa, jota hän saattoi eri vuoden aikoina suurella kunnioituksella katsella koskaan siihen kyllästymättä, joka varsinkin kesäaikana saattoi hänet unohtamaan elinolojen kovuuden täällä leudossa kesäsäässä.
Myöhemmin tullessani mukaan saamelaispolitiikkaan auttoivat nämä tiedot minua tiedostamaan sen, että itse en kuulu tämän seudun alkuperäisväestöön. Toimiessani saamelaisten valitsemana luottamusmiehenä saamelaisvaltuuskunnassa ja myöhemmin saamelaiskäräjissä jouduin tämän asutushistoriaan perustuvan näkemyksen tuomaan jatkuvasti esille, mikä herätti suurta pahennusta asiaa ideologisen perustein ajavien tahojen keskuudessa.
Jouni Kitti
Kaisa Korpijaakko-Labba on Ylen sivuilla olleessa jutussa väittänyt, ettei metsäsaamelaista kulttuuria eikä metsäsaamelaisia "yksilötasossa " ole ollut olemassakaan. Hän perusteli väitettä sillä, ettei asiakirjoissa eikä saamelaisessa folkloressa (ilmeisesti tarkoittaa tietyn alueen suurporonhoitoa harjoittavien "saagoja!".
VastaaPoistaTotta on, ettei metsäsaamelaisia mainita virallisissa asiakirjoissa. Mutta yhtä totta on, ettei mainita myöskään saamelaisia. Sen sijaan niissä esiintyy vain lappalaisia. Joten siis saamelaisia ei ole ollut virallisesti olemassakaan eikä saamelaiskulttuuria. Mutta lappalaisia on ollut. Vuosisatoja asiakirjoissa esiintyi vain lappalaisia.
Kaisan logiikka pettää pahasti. Onkohan tutkimus valmistunut? Erittäin mielenkiintoinen avaruustaru saamelaisista tulossa? Von Dänikenin teoriat kalpenevat Kaisa Korpijaakko-Labban ajatusten huikealle lennokkuudelle.
Tuosta saamelaisasiain neuvottelukunnan saamelaislakiehdotuksesta antoi monien ohella lausuntonsa myös Lapin yliopiston oikeustieteiden osasto. Sattui tuo lausunto jostain syystä säästyneen jossain nipussa ja siinä mm. todetaan: ”Kysymys Suomen valtiolle kuuluviksi väitettyjen alueiden todellisista omistussuhteista on oikeustieteiden osaston käsityksen mukaan kiistanalainen tai epäselvä, siksikin, ettei osastoneuvostolla ole käytössään kaikkea sitä informaatiota, jolle saamelaisasiain neuvottelukunnan perusteltu käsitys omistussuhteista pohjautuu. Osaston päätöksellä korkeimmalla arvosanalla hyväksytyssä Kaisa Korpijaakon väitöskirjassa esitetään vakuuttavia perusteluja sille, että valtion omistusoikeus nyt tarkoitettuihin maa-alueisiin on vähintäinkin kiistanalainen. Saamelaisasiain neuvottelukunnan esittämä kompromissiratkaisu – joka siis ei tunnusta yksittäisille saamelaissuvuille tai omistajaperillisille henkilökohtaista omistusoikeutta maahan, on oikeustieteiden osaston mielestä kohtuullinen ja järkevä. Ratkaisussa otetaan huomioon muiden suomalaisten kuin saamelaisten oikeudet harjoittaa elinkeinokseen poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä.
VastaaPoistaNeuvottelukunnan toimesta laaditut lakiesitykset eivät anna aihetta yksityiskohtia koskeviin huomautuksiin, joskin saattaa olla, että eräiltä osin lakitekninen viimeistely esim. oikeusministeriön lainvalmisteluosaston toimesta saattaa olla perusteltua.
Saamelaisasiain neuvottelukunta on myös yksityiskohtaisesti arvioinut esittämiensä lakiehdotuksien säätämisjärjestystä päätyen siihen, että lakiehdotukset eivät ole ristiriidassa hallitusmuodon säädösten kanssa, joten ne voidaan säätää tavallisina lakeina. Oikeustieteiden osasto yhtyy tähän käsitykseen, erityisesti siksi, että kysymyksessä olevat toimenpiteet kohdistuvat omaisuuteen, joka on perinteisesti katsottu valtiolle kuuluvaksi ja valtion varallisuuden ei puolestaan katsota nauttivan HM 6§:ssä säädettyä omaisuudensuojaa. Oman ongelmansa saattaa tosin aiheuttaa se, että lakiesitys saattaa kaventaa alkuperäisten saamelaisomistajien perillisten mahdollista omaisuudensuojaa.
On ilmeistä, että saamelaislakiesityksen erinäiset maa- ja vesialueiden käyttöä koskevat rajoitukset sekä esim. lakiehdotuksen 11§:n tilan jatkoluovutusoikeutta koskeva rajoitus voidaan katsoa omaisuudensuojaan kuuluvan omaisuuden vapaan käyttöoikeuden tai ns. jokamiehenoikeuden suojan rajoitukseksi. Rajoitusten on katsottava olevan kuitenkin toisaalta välttämättömiä saamelaiskulttuurin suojaamiseksi ja toisaalta merkitsevän pelkästään kohtuullisia ja oikeuskulttuuriin soveltuvia käyttörajoituksia, joten saamelaislakiehdotus omaisuuden käyttörajoitustenkin osalta voitanee säätää tavallisena lakina.”
Lausunnon ovat 12.12.1990 allekirjoittaneet osastonjohtaja Ilkka Saraviita ja tiedekuntasihteeri Markku Vartiainen
Kaisa Korpijaakko-Labban väitöskirjaa kohtaan on esitetty kritiikkiä eikä sillä enää ole sellaista asemaa kuin 1990. Monet tieteelliset tutkimukset mm. väitöskirjat ovat aihetta käsitelleet useasta näkökulmasta. Korpijaakko-Labban tutkimuksen "uraauurtavuuden" haloilmiö on hiipunut. Tuskin tämän päivän oikeusoppineet taputtaisivat käsiään hänen tutkimukselleen.
PoistaKorpijaakon väitöskirjaa arvosteltiin aikanaan siitä, että Korpijaakko ajoi tutkimuksessa liikaa omaa asiaansa. Eli tutkijan kaavussa toimi oman asiansa asianajajana.
PoistaPäätös korkeasta arvosanasta ei ollut yksimielinen.
Lapin yliopiston nykyistä saamelaisasioiden tutkimusta vaivaa edelleen sitouminen poliittisiin näkökulmiin kriittisen tutkimuksen kustannuksella.
Kun ajattelee tätä historiaa voi vain todeta että näistä helsinkiläisistä ei ole ollut kuin pelkkää vahinkoa saamelaisille. Mukaan vielä vaikka Scheinin. Yhdistääkö heitä jokin sosialistinen unelma vai mikä mutta olisivat saaneet rakentaa ihannevaltiotaan jonnekin muualle
VastaaPoistaKannattaa palauttaa mieleen miten puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi Lapin Kansan haastattelussa vuonna 2012 kertoi ILO-sopimuksen olevan vain läpihuutojuttu, eikä sen ratifioimiseksi ole kummoisiakaan esteitä. Tämä johtui hänen mukaansa siitä, että saamelaiset tiedetään tarkkaan, joten alkuperäiskansan määrittämiseen liittyviä ongelmia ei ole hänen mukaansa olemassa.
VastaaPoistaRatifiointi on lisäksi hänen mukaansa varmistettu kirjaamalla se hallituspoliittiseen ohjelmaan lähinnä RKP:n vaatimuksesta. Nyt kun Kataisen hallituksen aikana oikeusministeri, puheenjohtajan puoluetoveri, on yrittänyt asiaa saada eteenpäin, onkin ylitsepääsemättömiä esteitä koko ajan noussut paljon enemmän kuin mitä puheenjohtaja on antanut ymmärtää. Lappalaisten tipahtaminen näyttämölle on ollut suuri yllätys puheenjohtajalle, mikä näkyy hänen blogikirjoituksissaan.
Tänä päivänä "saamelaiset hyvä, lappalaiset paha" elää merkillisen sitkeästi kansan suussa, vaikka jokaisen pitäisi viimeistään nyt tietää mitä se hyvyys on; muiden alistamista, sukulaisten - lappalaisten - mitätöimistä, luonnon ryöstökäyttöä, ympäristötuhoa, tuhlausta, tehottomuutta, ylimielisyyttä, uskonnoksi kohotettua dogmatismia, ihmisten oikeuksien polkemista. Totalitarismiin pyrkimystä, joka ei paljoakaan eroa oikeisto- tai vasemmistototalitarismista.
Kyse ei ole siinä, että saamelainen utopia olisi hyvä, mutta sitä toteuttavat ihmiset ovat tehneet virheitä. Tämä ei todellakaan ole ollut mikään hyvä asia, jonka jätkät vain menivät ja pilasivat. Vika on itse järjestelmän perusteissa. Oppi saamelaisten alkuperäisyydestä Suomessa on ollut alusta alkaenkin väärä. Nykyiseen kiistaan on johtanut yritys harpata yli lappalaisten uuteen yhteiskuntaan. Yhteiskunta, josta demokratia ja vapaus viedään, vaikka kuinka väliaikaisesti, ei voi kehittyä muuksi kuin diktatuuriksi, olivatpa sitten kaukaiset päämäärät kuinka hyviä tahansa.
Uuden saamelaisen "alkuperäiskansan" synnyttäminen Suomeen syrjäyttämällä vielä vanhempi lappalaisväestö tuo kummasti mieleen yritykset luoda "uusi neuvostoihminen" vanhan järjestelmän raunioille. Myöskään uusi saamelainen alkuperäiskansa ei synny hetkessä, ei kahdessa eikä kolmessakaan sukupolvessa. Yhteiskunnan on muututtava ihmisen uusiutumiskyvyn mukaan ja ihmisen yhteiskunnan uusiutumiskyvyn mukaan. Lappia ei kehitettä rikkomalla ihmissuhteet ja korvaamalla toimiva siviiliyhteiskunta ulkoa tuodulla utopistisella ihannemallilla, olipa tämä onnela saamelainen tai ei.
Jouni Kitti
Tähän kokonaisuuteen liittyvää:
VastaaPoistaLapin yliopiston saametutkimus jatkaa politisoitumistaan.
Anne Nuorgam, joka on saamelaiskäräjien jäsen ja ollut pitkään politiikassa, tuli valittua, mutta millä meriiteillä.
Hakijoina oli myös pitkän linjan saametukijoita, mutta heidät sivuutettiin. Anne Nuorgam on vasta valmistunut maisteriksi eikä ole julkaissut mitään. Mikä se sellainen tutkija on. Haisee pahasti.
Ei ihme, onhan arviointiryhmässä vanhoja poliitikkoja ja heidän kavereitaan. Kuinka ulkopuolisia he ovat.
Yliopistovirkoihin valittaessa on käsittääkseni käytettävissä selvä
Poistapisteytyssysteemi, jolla jokaisen hakijan meriitit pisteytetään.
Silloin hakijoita on helppo vertailla keskenään. Ei tarvitse toimia
MUTU- tuntuman pohjalta. Kai päätöksistä voi valittaa?
Eiköhän se mene niin, että kuhunkin virkaan on omat vaatimuksensa. Jos ne kriteerit täyttää, ei ylikoulutuksella ole merkitystä. Siis ei valituksen paikkaa. Tokihan luulisi työnantajalle olevan hyötyä ylikoulutuksesta. Ei kai tuo politikointikaan voi kiellettyä olla, jonkunhan sitäkin on tehtävä.
PoistaJouni Kitti mainitsi luonnon ryöstökäytön ja ympäristötuhon sekä RKP-kytkennän. Lähetin oikeuskansleri Jaakko Jonkalle 23.huhtikuuta kirjeen, jonka hän saattaa käsitellä kanteluna ja antaa luultavasti aikanaan tyypillisen "ei anna aihetta"-vastauksen. Näin kirjoitin:
VastaaPoista1.
Pyydän selvittämään, onko oikeusministeri Anna-Maja Henriksson käyttänyt virka-asemaansa ja valtion varoja saavuttaakseen etua (poliittista vaikutusvaltaa) puolueelleen RKP:lle. Hän myönsi kaksi vuotta sitten Saamelaiskäräjille rahoitusta kaivoslain valvontaviranomaiselle tehtäviä lupahakemusvalituksia varten. Vastapalvelukseksi osa saamelaispoliitikkoja, Klemetti Näkkäläjärvi mukaan lukien, liittyi RKP:n jäseniksi.
2.
Pyydän selvittämään, onko Klemetti Näkkäläjärvi Saamelaiskäräjien puheenjohtajana lainvastaisesti syrjinyt tai suosinut kullankaivuulupien hakijoita. Saamelaiskäräjät on samasanaisesti, perustelemattomasti ja shikaaniluenteisesti valittanut kaikista kullankaivajien lupahakemuksista, lukuun ottamatta yhtä, jossa hakijana oli rekisterisaamelainen. Sk ei ratkaise lupa-asioita, mutta valitus keskeyttää elinkeinotoiminnan. Todistusaineisto on lupaviranomaisella, Tukesilla.
3.
Liitän oheen kolme Lapin Kansassa julkaistua kirjoitusta; "Ja poro söi maan" 27.5.2012, "Mallan poroista kärsii koko puisto" 21.7.2012 ja "Saamelaistenkaan poronhoito ei ole kestävää" 9.12.2013. Johtavat porotaloustutkijat ja biologit kuvailevat kirjoituksissa pohjoisen poronhoitoalueen luonnonsuojelualueita kohdanneen tuhon, jonka on aiheuttanut koneavusteinen poronlihan tehotuotanto ja viranomaisten sallima luonnon kestokyvyn ylittävä ylilaidunnus. Lehtikirjoitusten perusteella kysymyksessä on Suomen historian suurin luonnonsuojelualueitten luonnontilan tuhoaminen.
Hyvä kun edes yrität vaikuttaa. Näin pitäisi toimia jokaisen, joka kokee tulleensa syrjityksi tai kohdellusti epäoikeudenmukaisesti yksilönä tai ryhmänä. Kun oikein pommitetaan oikeusasiamiestä, ministerejä, kansanedustajia ym. niin eiköhän ainakin jonkinlainen olosuhdeanalyysi katsottaisi tarpeelliseksi. Kun itseäni nämä kiistat eivät suoranaisesti kosketa, en voi kanteluilla vaikuttaa. Vai pitäisi varmaa tehdä valitus, kun minua nämä kiistat surettavat.
PoistaNoita tuollaisia lisää sisään ja myös poliitikoille niin eivätköhän ala heräillä! Jokainen sellainen Suomen kansalainen joka ymmärtää mitä on tapahtunut ja tapahtumassa on mielestäni asianosainen. Ihmettelen mm luonnonsuojelijoiden hampaattomuutta joitain kriittisiä luontoliittolaisia lukuun ottamatta.
PoistaKun lukee lausunntojen ja ehdokasasettelun perusteita, käy selväksi mistä on kyse. Ennen nimitystä Sanna Valkonen kiiruhti julistamaan, että hän on saamelaiskäräjien saamelaismääritelmän kannalla, ilmeisesti varmistaakseen valintansa. Lydia Heikkilän tutkimusintressi eli poronhoitoa koskeva tutkimus ratkaisi asian hänen osaltaan. Anne Nuorgam taas oli pakko saada, että "saamelaislaista" saadaan tieteenala ilmeisesti aivan oma osastonsa Lapin yliopistoon. Eiväthän näkkäläjärveläiset pärjää ilman omaa yksityistä valtionkustantamaa "tiedejuristia". Scheinin alkaa jo olla vanhanpuoleinen ja välillä vähän muissakin tehtävissä.
VastaaPoistaLapin yliopiston maine sen kun kasvaa, vaikka kunnian kukko ei laula. Työryhmän jäsenet saavat huutia myös. Lausunnoista päätellen ei kaikkia hakijoita ole kohdeltu samalla tavoin. Tieteen saralla tällaista vinoutuneisuutta ei arvosteta.
PoistaTieteistä en niin tiedä. Mutta rakastan kansaani. Miksi he eivät hyväksy minua?
Sanna Valkosen väitöskirja "Poliittinen saamelaisuus" enteili
Poistahänen valintaansa Lapin yliopiston apulaisprofessorin virkaan
nimenomaan poliittisena. Kuinka ulkomaillakin erittäin ansioitunut Rauna Kuokkanen voitiin sivuuttaa ja millä perusteella? Toivoisi hänen ainakin valittavan tehdystä
valinnasta.
Rauna Kuokkanen veti hakemuksensa pois. Syytä en tiedä. Hän varmaan näki mikä on pelin henki. Ehkä hän ei halunnut tahrata mainettaan tieteentekijänä ja lähteä poliittisiin kähinöihin ja klemettiläisen ohjeistamaksi "tilaustieteilijäksi", vaan katsoi viisaammaksi vetäytyä. Hyvä niin. Lapin yliopistolle se oli suuri tappio. Jo hakijajoukosta näkee, että varteenotettavat tieteentekijät jättivät hakematta virkoja.
PoistaToivottavasi Lapin yliopiston maine ei tule kärsimään näistä saamelaiskähinöistä. Miksi saamelaistutkimusta ei voitu keskittää Ouluun, jossa on jo kielen ja kulttuurin koulutus.
PoistaPerästä kuuluu. Ne, joilla on mahdollisuus valita opiskelu/työpaikkansa, valitsevat jatkossa ensisijaisesti jonkun muun kuin Lapin yliopiston. Valitettavasti hyvätkin yksiköt saavat osansa tästä skandaalista.
PoistaTähän asti on oletettu ja luotettu siihen, että saamelaisalueen tutkimus olisi eturistiriidoista riippumatonta. Itseltäni siihen meni luottamus sen jälkeen kun eräät tutkijoina esiintyvät saamelaiset alkoivat vaatia tohtori Erika Sarivaaran erinomaisen väitöskirjan palkitsemisen peruuttamista. Syynä siihen ei ollut tutkijan taitamattomuus tai osaamattomuus, vaan ahdasmielinen etnopolitiikka.
VastaaPoistaSiksi suhtaudun varsin kyynisesti poliitikkojen todelliseen kykyyn ja haluun muodostaa kantansa tieteen tulosten perusteella. Esimerkiksi saamelaiskäräjiä on viime aikoina arvosteltu varsin rankasti siitä, että se on kävellyt tieteen ja tutkijoiden yli lausuntoja laatiessaan, milloin tutkimusten tulokset eivät olekaan olleet sille halutunlaisia. Saamelaispolitiikan teoriaa käytetään Ylä-Lapin päivänpoliittisissa debateissa korostettaessa porosaamelaisen alkuperäiskansan ainutlaatuisia ominaisuuksia, joilla tämä väestönosa saadaan ajatuksen tasolla ihmisten mielikuvissa kammettua erilleen muusta väestöstä. Näin eräät itsekritiikkiin kykenemättömät tukijat luovat osaltaan ideologiaa, jota sitten toteutetaan erottelupolitiikalla, joka ajaa väestöryhmät vastakkainasetteluun. Sitä suuremmalla syyllä kummeksun nyt tehtyjä tutkijavalintoja!
Jotta saamelaiset poliitikot, muut väestöryhmät ja kaikkia väestöryhmiä edustava Suomen valtio osaisivat ohjata politiikkansa oikeaan suuntaan, tarvitaan toki tutkimusta. Tällä hetkellä kaivataan esimerkiksi olosuhdeanalyysi sen pohjaksi, onko Suomessa todella tarvetta ILOn alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnille, eri ratkaisumalleja sille miten sopimusmääräykset käytännössä voitaisiin toteuttaa, ja analyysi mahdollisen ratifioinnin ja eri ratkaisumallien seurauksista. Siinä olisi riippumattomalle tutkimukselle riittävästi työsarkaa.
Erittäin tervetullut olisi myös tutkimus Suomen porosaamelaisten todellisesta alkuperästä, siitä miten on luotu käsitys alkuperäkansasta, ja siitä miten alueen todellinen alkuperäisväestö on syrjien rajattu tämän konstruktion ulkopuolelle. Se, että tutkimus olisi tervetullut edellyttää kuitenkin että se täyttäisi kriittisen tieteen tunnusmerkit. Aihepiirin herkkyys Saamelaiskäräjien harjoittaman propagandan kannalta selittää hyvin pitkälle, että kukaan porosaamelainen tai tämän väestönryhmän edustuselintä, saamelaiskäräjiä, tukeva tutkija ei ole käynyt aiheeseen käsiksi.
Jouni Kitti
Hetkinen. Jos pätevämmät sivuutetaan sen vuoksi, että jollakulla hakijalla
VastaaPoistaon vaatimustason juuri ja juuri täyttävä kelpoisuus, niin silloinhan ei haetakaan pätevintä vaan sopivin valitsijoitten mielestä. Tuntuu hullunkuriselta menettelyltä ja vastoin oikeudenmukaisuutta.
Muistanpa takavuosina, kun muuan virka oli haettavana. Sitä hakikin "sopiva". Hän ei ollut viitsinyt kouluttautua saadakseen kelpoisuuden.
VastaaPoistaSilloinpa keksittiin muuttaa vaatimuksia niin, että sopivan hakijan todistukset riittivät.
Arviointiryhmä esitti Sanna Valkosen ensimmäiselle sijalle, toiselle sijalle Klemetti Näkkäläjärveä ja Lydia Heikkilää. Se perusteli " Eräs Näkkäläjärven vahvuus on hänen yhteiskunnallisessa roolissaan, paraikaa Suomen saame lais käräjien presidenttinä. Tutkijanakin hän on toimi nut saamelaisyhteisöä suoraan hyö dyttävissä projekteissa esimerkiksi laatimalla raportin saamen kielen käyttöön liitty vistä kysymyksistä."
VastaaPoistaEttä siinä selkeä vastaus ihmettelyyn.
Klemetti Näkkäläjärven tieteellisiä ansioita selvitettiin 2 ½ sivun verran. On siinä ollut pakertamista, että vähästä on saatu niin paljon aikaiseksi.
Anne Nuorgamin valintaa nuoremman tutkijan virkaan ei perusteltu mitenkään. Virkaan haki 17. Mutta oli ilman perustelujakin selvää, ettei muita valita. Miksi siis julistaa virka avoimeksi?. Olisi rehellisesti sanottu, ketkä valitaan virkoihin. Keskeinen kriteeri näyttää olevan saamelaiskäräjien sisäpiiriin kuuluminen ja oikea asenne.
Tällainen kysymys nousi mieleeni kun luin Veikon blogista hiljattain Lapin yliopistoon valituista tutkijoista ja perusteista, joiden nojalla he valittiin tehtäviinsä. Alkuperäiskansapolitiikan tutkimus on tieteenalana suhteellisen nuori, mutta vakiintunut ja kasvava tieteenala. Se on opiskelijoiden keskuudessa jatkuvasti lisännyt suosiotaan ja vain harvat ja valitut Suomessa pääsevät lukemaan sitä pääaineenaan. Globalisoituvassa ja kansainvälistyvässä maailmassa alan osaamisen kysyntä on päivittäistä niin politiikassa, hallintotehtävissä, tiedotusvälineissä, liike-elämässä, järjestöissä kuin useimpien aikaansa seuraavien kansalaisten pohdinnoissa.
VastaaPoistaKuinka paljon ja millaista alkuperäiskansapolitiikan tutkimusta oikeasti tarvitaan? Onko alkuperäiskansapolitiikan tutkimuksesta todellista hyötyä vai pitävätkö alkuperäiskansapolitiikan tutkijat yllä vain omaa akateemista piirileikkiään, jossa tutkijat tutkivat lähinnä toistensa tekstejä? Päätyvätkö tutkijat puhuviksi kasvoiksi televisioon tai esitelmöitsijöiksi puhumaan ajankohtaisista asioista ilman sanottavaa tutkimuksellista pohjaa?
Tällä hetkellä Suomen alkuperäiskansapolitiikan tutkimuksen omakuva ei ole niin hyvä kuin mitä ulkoisen kysynnän ja siihen liittyvän arvostuksen valossa voisi olettaa. Monet asiasta kiinnostuneet ovat turhautuneita siihen, että alalla ei ole tapahtunut mitään merkittävää tieteellistä edistystä. Tieteenalan määrällisen kasvun ja globalisoitumisen seurauksena tutkimus on fragmentoitunut niin maantieteellisesti, temaattisesti kuin teoreettisestikin. Poikkeuksen tähän tekee Erika Sarivaaran erinomainen väitöskirja, joka käsittelee sitä miksi samaan alkuperäsiväestöön kuuluvat ihmiset ovat jääneet ilman saamelaisstatusta. Vaikka hyödyllistä tietoa olisikin, sitä ei helposti pystytä tunnistamaan suuren tutkimusmassan joukosta, sillä aina löytyy kilpailevia väitteitä.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaHarva alkuperäiskansapolitiikan tutkija pääsee näinä päivinä suoraan vaikuttamaan politiikan merkittäviin ratkaisuihin ja enemmistö ei taida siihen pyrkiäkään.
Hallinnossa tieteenalan kysyntää laskee se, että alkuperäiskansapolitiikan tutkijat eivät useinkaan ole pystyneet tuottamaan uusia faktatietoja tai ovat itsensä niin politisoituneet, että uskottavuus on mennyt. Esimerkiksi Suomessa alkuperäiskansapolitiikan tosiasiat ovat yleensä tällä hetkellä paremmin aktiivisten toimijoiden tiedossa kuin alan tutkijoiden.
Tutkijat voivat toki halutessaan koota näitä tosiasioita ja tuoda niitä julkisuuteen systemaattisessa muodossa. Suomessa vain harvalla alkuperäiskansa politiikan tutkijalla on mahdollista koota sellaista aineistoa, joka olisi itsessään uutta ja merkittävää.
Akateemiselta kannalta alkuperäiskansapolitiikan tutkimuksen ongelmana voidaan nähdä se, että muihin tieteenaloihin verrattuna tieteenala on enemmän perässätulija kuin edelläkävijä. Se seuraa usein muiden tieteenalojen trendejä viiveellä mutta arvioni mukaan se ei ole itse pystynyt luomaan muita tieteenaloja hyödyttävää syvempää tietoa.
Kritiikkiä voidaan jossain määrin pitää liioiteltuna tai epäoikeudenmukaisena itseruoskintana, sillä tieteellinen kehitys on luonnostaan hidasta ja kansainvälisten suhteiden monimutkainen todellisuus asettaa omat rajoitteensa sille, minkälaista tietoa voidaan ylipäätään odottaa saatavan aikaan. Esimerkiksi kyvyttömyys ratkaista tutkimuksen keinoin kuka kuuluu Suomessa alkuperäisväestöön on ratkaisematta ja se on tutkimuksen ongelma.
Lisäksi saamelaispolitiikan tutkimus on aina poliittista: yhteisiä arvolähtökohtia ja tulkintakehyksiä ei ehkä tulisikaan tavoitella, sillä pluralismi ja keskustelu itsessään on hyvä asia. Joidenkin mielestä ajatukset tieteellisestä edistyksestä tai alkuperäiskansapolitiikan tutkimuksen ennustuskyvystä pitäisikin unohtaa. Mutta jos kansainvälisen suhteiden tutkimukselta ei odoteta kykyä hahmottaa alkuperäiskansapolitiikan tulevaisuutta tai selittää sen ilmiöitä ja käänteitä, jääkö sitten enää jäljelle muuta kuin mikä tahansa lahkouskovaisten koulukuntien sisäinen keskustelu?
Tutkijoita ja tutkimusta tarvitaan kyseenalaistamaan tai vahvistamaan vallitsevaa tietoa, samoin kuin tuottamaan uutta ja oikeata tietoa. Tutkijat voivat samastaa itsensä jopa narrin rooliin, jotka voivat keskustelun vauhdittamiseksi yhtä hyvin esittää hulluja ideoita kuin harkittuja mielipiteitä.
Jouni Kitti
Olette te huvittavia tyyppejä!
VastaaPoistaMistä lähtien J. Kitillä on ollut kompetenssia arvioida akateemisia tutkimuksia ja tutkijoita...?
VastaaPoistaNäinhän se on Heikki Jiikin yrittänyt asiat ohittaa kun ei muuta osannut. Näistä saamentutkimuksen "kompetensseista" voisi joku tehdä oivan tutkimuksen. Sääli Lapin yliopistoa!
PoistaMistä aiheesta Kitti teki väitöskirjan? En löydä tietoa.
PoistaVeikon blogissa eräs kirjoittaja ihmettelee kykyäni arvioida akateemisessa maailmassa tuotettua tieteellistä tekstiä. Kysyjä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään, joka tämän minulta haluaa tietää. Mielelläni vastaan tähän kysymykseen.
PoistaToimiessani aikoinaan saamelaispolitiikassa jouduin kantapään kautta perehtymään niihin moniin tieteellisiin totuuksiin, joihin saamelaisvaltuuskunnan ja käräjien kannanotot perustuivat ja joihin meitä saamelaispoliitikkoja yritettiin saada sitoutumaan. Poliittinen vastuu kohdaltani pakotti kuitenkin tarkistamaan kannanottoihin perustuvien viittausten luotettavuuden. Kaikki ei osunut kohdalleen. Se jos mikä kannusti jatkamaan. Näin alkoi kohdaltani uusi vaihe, joka jatkuu edelleenkin intensiivisesti.
Tässä yhteydessä aion ryhtyä niitä lukemiani julkaisuja erikseen luetteloimaan. Niitä on paljon. Viimeksi olen lukenut prof. Väinö Tannerin uraauurtavat tutkimukset suurporonhoidon leviämisestä metsä -ja kalastajalappalaisten alueille ja tohtori Erika Sarivaaran toimittaman erinomaisen julkaisun "Kuka on saamelainen".
Olen tullut huomaamaan sen, että laadukkaan tutkimuksen liittyipä se sitten Lapin asutukseen tai saamelais, tai lappalaiskulttuuriin on osoitettava, että kirjoittaja on perehtynyt syvällisesti omaan tutkimusalaansa, siihen liittyviin tieteenaloihin ja yleiseen tieteenteoriaan. Lisäksi itse vaadin kirjoittajalta sitä, että hän kykenee soveltamaan itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä omalla tutkimusalalla sekä taitoa tuottaa itsenäisesti uutta tietoa. Joissakin viime aikoina ilmestyneissä julkaisuissa on suurtakin horjuvuutta.
Eräitä maaoikeusselvityksiä lukiessani jouduin turvautumaan valtion arkistossa säilytettäviin vanhoihin asiakirjoihin, jolloin oli pakko myös syventää ruotsin kielen taitoa. Kauimmaiset niistä menivät aina 1500-loppuun asti. Niiden perusteella alkoi minulle selvitä monta sellaista asiaa, joista saamelaisvaltuuskunnan ja käräjien asiakirjoissa ei ollut minkäänlaista mainintaa.
Jouduin saamelaisia ja lappalaisia koskevien oikeuksien selvittelyssä huomaamaan miten arkistoaineistoon perustuvien tietojen kokoaminen on lyhyesti ilmaistuna menneitten sukupolvien etsintää. Minulle eri aikoina syntyneiden asiakirjojen parissa vietetty aika on siinä sivussa myös laajentanut omaa maailmankuvaani. Myös käsitys saamelaisten/lappalaisten yhteisestä menneisyydestä on syventynyt ja täsmentynyt. Asiakirjatutkimuksen rinnalla olen joutunut perehtymään myös historian tapahtumiin. Yllätyksekseni olen huomannut miten Lapinmaan historian ja koko maailman tapahtumat heijastuvat esi-isiemme elämässä.
Jouni Kitti
Anonyymi "Mistä aiheesta Kitti teki väitöskirjan? En löydä tietoa" kertoo kommentillaan hänen ajattelunsa alennustilasta. Se tutkimus saamentutkimuksesta ja sen nimissä esitetyistä väitteistä ja vaatimuksista olisi todella tarpeen.
PoistaLapin yliopistohan on viime vuosina oikein "ansioitunut" kaikenkarvaisilla lappalaistutkimuksilla.
VastaaPoistaAinahan on helppoa heitellä letkautuksia kuten anonyymi 2.5. klo 21.38, 21.39 ja 21.41. kun ei ole itse asiasta mitään sanottavaa eikä kompetenssia. Olisi vakuuttavampaa, jos kirjoittaisitte itse asiasta, jos teillä on siitä sanottavaa. Jouni Kitin asiapitoisia kirjoituksia on mahdollista kommentoida asiallisesti Letkautukset kertovat kommentoijasta enemmän kun kommentoidusta.
VastaaPoistaEi siihen kummoista kometenssia tarvita. Hommamenee niin, että "tutkimukset" ei ole aiemmin kiinnostaneet ketään. Nyt kiinnostaa. Ja niihin perehdytään. Kyllä noista osasta saa sanan tieteellinen unohtaa. Tohtoriksi on väitelty mm. Väärtisuhteista matkailussa. Tutkimuksen taso mielenkiintoinen. Muutennaurattaisi mutta vereonmsksajanaei.
VastaaPoistaPalaan vielä siihen kun Veikon blogissa eräs anonyymi kommentoija epäili käsityksiäni ymmärtää tieteellisesti tuotettua tietoa. Tässä viittaan viime vuoden toukokuussa eräiden ideologisesti ja avoimen poliittisesti suuntautuneiden tutkijoiden vetoomukseen saamelaiskäräjien vallan lisäämiseksi todelliseksi itsehallinnoksi (Inarilainen 5.6.2013). Tutkijat eivät ole muistaneet allekirjoittaessaan vetoomuksen sitä, että monet muut aatesuunnat ovat yrittäneet yksinvaltaansa pönkittääkseen monopolisoida tietoa aivan samalla lailla kuin nyt tutkijat yrittävät edesauttaa tätä saamelaisutopiaa. Moiseen pyrkimykseen ei saa saamelaisten ja lappalaisten yhteisestä historiasta, perustuslaista, eikä alkuperäiskansasopimuksesta tukea ja muutenkin vetoomus suorastaan sotii tieteellistä tutkimusta vastaan ohittaen, kieltäen ja hyläten sen tylysti.
VastaaPoistaNykyinen etnopoliittinen saamelaismääritelmä rajaa suuren osan todellisesta alkuperäisväestöstä statuksettomiksi, eikä asia muutu, vaikka sata etnologia tai antropologia allekirjoittaisi jonkin vetoomuksen. Sen sijaan lakia ja saamelaiskäräjien käytäntöjä saamelaiseksi hyväksymisessä voidaan muuttaa, ja tämän puolesta vetoaminen olisi ollut tutkijoille kunniaksi, ei vähiten heidän joukossaan oleville etnologeille, joiden on pakko tietää, että metsä- ja kalastajasaamelaisuus elää ja voi hyvin, vaikka sen olemus ja ilmenemismuodot ovatkin osin erilaiset kuin tunturisaamelaisuudella. Edellinen on kuitenkin alkuperäistä.
Kun kansainvälinen alkuperäiskansan määritelmä lähtee kaikessa olennaisuudessaan itseidentifikaatiosta, tutkijat ovat sitä nyt kieltämässä tai sivuuttamassa. Heille verisukulaisten rasistinen, erilainen kohtelu ei merkitse mitään. Vetoomuksessa pyyhitään totuutta haisevalla rätillä.
Missä ovat vetoomustutkijoiden vaatimukset saamelaisia edustavan käräjien velvollisuudesta neuvotella osapuolena muiden osapuolten kanssa. Missä on orastava objektiivisuus itseään tutkijoiksi tituleeraavien henkilöiden toiminnassa?
Väite, jonka mukaan julistusten tieltä pitää pyyhkiä päivän väännöt pois, on käsittämätön ja vastuuton. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että jos kieltää historiallisen totuuden, tällainen tutkija voi kieltää itsensäkin. Miten kohtelet toisia, siihen on oltava julkisessa keskustelussa itsekin valmis. Muu on valtaideologiaa ja puhdasta politiikkaa, jonka tielle syntyneen vaikutelman perusteella tutkijat ovat nyt lähteneet. Siinä on mennyt minulta ja monelta muulta uskottavuus tieteen puolueettomuuteen. Eikä sitä ole parantaneet Lapin yliopistoon tehdyt tutkijavalinnat.
Todettakoon selvyyden vuoksi, ettei ILO:n alkuperäiskansayleissopimuksessa käsitellä autonomiaa eikä itsemääräämisoikeutta lainkaan. Tutkijoiden tiet ovat toisinaan eksyneiden polkuja. Yhtä vähän siinä on totuutta kuin siinä, että Suomessa olisi etninen oikeutus vaatimuksille tai kieliperusteinen tutkimustieto oikeuksien alkuperästä. Puhumattakaan siitä, ettei Suomessa ole todettu olleen missään vaiheessa kollektiivista omistusta, josta yleissopimuksessa lähdetään.
On ikävä sanoa suoraan, mutta ellei ”etnisillä saamelaisilla” ja heidän asiantuntijaystävillään olisi ollut käytettävissään YK:n alkuperäiskansasopimusta ja -julistusta, nykyinen saamelaisten ja lappalaisten välisten suhteiden kriisi ei olisi ajankohtainen. Ellei osa saamelaisista olisi lähtenyt hakemaan omien etujensa ajamiseen lisävauhtia kansainväliseltä kentältä, saamelaisten ja lappalaisten yhteinen historia muodostaisi rauhanomaisen perustan päivittäiselle elämälle. Jos eturistiriitoja tai erimielisyyksiä olisi, niistä neuvoteltaisiin kuin järkevät ihmiset ainakin. Miksi tutkijat eivät halua tunnustaa tosiasioita?
Jouni Kitti
Saamenkielisen Sapmelas-lehden päätoimittaja vv. 1980-1999
Viime aikaista julkista keskustelua seuratessani olen pannut merkille miten saamelaiset yrittävät tehdä pesäeroa lappalaisiin, joista he itsekin polveutuvat (esim. Valkonen) Saamelaisuuden perusteena oleva kielimääritelmä kun ei ota lainkaan huomioon väestön polveutumista. Sen vuoksi olen joutunut pohtimaan onko saamelaisilla jokin ominainen kansallinen luonne, joka eroaa muusta saamelaisalueen väestöstä? Saamelaiset tietenkin vastaavat myönteisesti, mutta lappalaiset kielteisesti. Mahdollisesti loukkausten vuosisadat ovat kärjistäneet asetelmaa, lietsoneet romanttisia toiveita paremmasta tulevaisuudesta.
VastaaPoistaSaamelaisaktivistien aatteet, jotka liittyvät kuviteltuun vanhaan historiaan, eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Kielellisin perustein määritellyt saamelaiset ovat kuitenkin olemassa. Lappalaisen kulttuurin kukoistuskautena saamenkielisiä lappalaisia ei kuitenkaan vainottu. Tahdon uskoa, että saamenkieliset lappalaiset ovat saaneet nahoissaan tuntea mitä on vääryys ja että he löytävät tien sovintoon verisukulaistensa lappalaisten kanssa.
Jokaiselle on selvää, että ne sadat ja tuhannet saamelaiset, jotka asuvat eri puolilla Suomea ja maailmaa, palaavat tuskin takaisin entiselle kotiseudulleen riippumatta siitä kuka omistaa ja hallitsee maita ja mantuja. He tuskin haluavat muuttaa takaisin - he ovat kasvaneet kiinni väestöihin, joiden keskuudessa elävät. Uudellamaalla asuvat 1500 saamelaista tuskin haaveilevat siirtymisestä itsenäiseen saamenmaahan, jos sellainen joskus toteutuisi. He pikemminkin vaativat asuinalueillaan samoja oikeuksia pääväestöjen kanssa ja taistelevat rotuennakkoluuloja vastaan.
Minut liittää saamelaisiin Inarissa eletty 27 vuoden pituinen yhtäjaksoinen aika. Idealistina lähdin mukaan vuonna 1975 saamelaispolitiikkaan puolustamaan vanhempieni henkistä kieli- ja kulttuuriperintöä. Vanhempani Uula ja Magga olivat ummikkosaamelaisia. Äitini Magga kertoi käyneensä vuonna 1914 neljän päivän rippikoulun, jona aikana hän ei oppinut lukemaan. Itse olin myös Inariin syksyllä 1950 kansakouluun tullessani ummikko. Koulutodistuksestani keväällä 1951 en ymmärtänyt mitään. Sen käänsi minulle saameksi koulun päättäjäisjuhlissa vieressäni istunut vuonna 1937 syntynyt Oula Näkkäläjärvi, joka kertoi, että olin jäänyt luokalle. Ehkä sen vuoksi olen kaikissa tilaisuuksissa sanonut, että tulen aina ilmaisemaan saamelaisen syntyperäni - niin kauan kuin maailmassa esiintyy rotuennakkoluuloja. Näitä sanoja ei aiheuta saamelaisnationalismi, vaan käsitykseni ihmisarvosta. Ajattelen jatkuvasti, että rotuennakkoluulot on menneisyyden paha jäänne ja että se katoaa samoin kuin katoaa kaikki ennakkoluulot. Mutta näin ei ole vielä tapahtunut.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaTodellisuudessa lappalaisten ja saamelaisten välillä ei ole vihaa, vaan ystävyyttä; ystävyyttä arkisissa toiminnoissa, pitkillä matkoilla syntynyttä ystävyyttä, poroerotuksissa syntynyttä ystävyyttä, nuotioilla syntynyttä ystävyyttä. Näitä eri tilanteissa syntyneitä ystävyyssuhteita vaalitaan vuosikausia. Lappalaisten ja saamelaisten välillä on ystävyyttä ilossa ja surussa. Ystävyyttä tasa ja -eriarvoisuudessa. Missä sitten saamelaisten ja lappalaisten välinen ystävyys piilee? Onko ystävyyden ydin työssä tai jossakin muussa? Tietenkin saamelaisia ja lappalaisia ystäviä kohtaa useimmin saman ammatin, yhteisten hankkeiden piirissä, mutta on ennen aikaista päätellä, että tuollainen yhteisyys määrittäisi todellisen ystävyyden. Joskus saamelaisten ja lappalaisten välinen ystävyys on itsekästä, joskus uhrautuvaa, mutta merkillistä -ystävyyden itsekkyys hyödyttää pyyteettömästi kumpiakin. Saamelaisten ja lappalaisten ystävyys on peili, josta molemmat näkevät itsensä. Välistä he keskustellessaan keskenään tutustuvat paremmin toisiinsa, kommunikoivat itsensä ja toistensa kanssa. Ystävyys on saamelaisten ja lappalaisten välillä on tasa-arvoista. Lappalainen auttaessaan heikkoa ja kokematonta saamelaista kokee kypsyytensä. Heikko saamelainen näkee lappalaisessa ystävässä ihanteensa - kokemuksen voiman ja kypsyyden.
Lappalaisten saamenkielisen ryhmän -saamelaisten- kasvavat vaatimukset johtivat aikoinaan kiistaan Ylä-Lapin maiden omistuksesta ja hallinnasta. Silmiinpistävää oli se, että asiaa ajoivat erityisesti vähän yli 100 vuotta sitten ulkomailta Suomeen muuttaneiden porolappalaisten jälkeläiset (joihin itsekin kuulun), joilta puuttui yhtäjaksoiseen polveutumiseen perustuva side alueeseen. He kuitenkin kertoivat olevansa lappalaisten ystäviä.
Muistan, kun kiistaa 1990-luvun loppupuolella puitiin saamelaiskäräjien kokouksissa, kuulin puheita joiden pitäjiä oli vaikea ymmärtää. He väittivät ns. uuslappalaisten olevan rasisteja. Sellaisen saamelaisen "lappalaisten ystävän" käsityksiä oli vaikea ymmärtää, koska nämä ihmiset kykenivät osoittamaan polveutumiseen perustuvien asiakirjanäyttöjen avulla olevansa vieläkin alkuperäisempää väestöä kuin tällaisten puheenpitäjät. Tulin huomaamaan, että tällaisten puheenpitäjien aatteet olivat sekavia ja naiiveja. Keskustellessani näiden henkilöiden kanssa he sanoivat, että saamelaiskulttuurin pelastaa ainoastaan sen, että valtio palauttaa saamelaisilta varastamansa maat takaisin saamelaisille. He tuomitsivat saamelaisiakin vanhempaan väestöön kuuluvien lappalaisten vastarinnan rasistisena, vaikka kysymyksessä oli näiden perus- ja ihmisoikeuksista. Edellä kerrotun perusteella jokainen päätelköön itse, että eikö tämä ole pahimman luokan rasimia ja syrjintää. Sellainen on soitus myös suvaitsemattomuudesta.
Jouni Kitti
Lehdissä uutinen: RAY myönsi tunnustuspalkinnon SámiSoster ry:n projektille
VastaaPoistaKoko soster yhdistys lepää nyt ja jatkossa yhden miehen, Veikko Guttormin hyvien yhteiskuntasuhteiden varassa. Tästä on oltu huolestuneita rahoituksen jatkuvuuden kannalta.
Miten sitten jatkossa. Saamelaiskäräjiltä epäselvien syiden vuoksi poispotkittu JUHA GUTTORM johtaa nyt sosteria. Voiko RAY rahoittaa yhdistystä, jota johtaa tuolla taustalla oleva vetäjä. Epäilen.
Veikko Guttormin panoksen SámiSosterille voi sivusta seuranneena ja osin myös kokeneena hyvin allekirjoittaa. Mitä taas tulee Juha Guttormin valintaan yhdistyksen johtoon voi arvioida hänen nauttivan siinä taustassa luottamusta. Miten Guttorm voi tehtäväänsä hoitaa, riippuu varmasti siitä annetaanko hänelle tukea vai pyritäänkö saamelaiskäräjien soppaa lämmittämään myös yhdistyksen kattilassa. En voi muuta kuin omana kokemanani sanoa, että koin Juhan viranhoidossaan ja yhteyshenkilönä saamelaiskäräjiin päin aina asiallisena ja virkaroolissaan jotenkin poliittisesta kiivailusta sopivan irrallaan pysyttelevänä henkilönä. Nykyisessä omassa kunnallisessa roolissani en kyllä näe ongelmaa kunnan ja SámiSosterin kanssakäymiselle Juha Guttormin asettuessa pöydän toiselle puolelle.
Poistavartoos vähä...
PoistaEi riitä että hoitaa asiansa, asian ja hoitamisen pitää myös näyttää ulkoisesti moitteettomalta. Onko nyt näin.
Minua ei Guttormin kohtaaminen nimenomaan asioita asioina hoidettaessa häiritse. Jos hänen tekemisensä olisi tutkittu viranomaisten toimesta ja saatu näyttö osoittaisi joitain yhteiskunnallisesti ja yleisesti asioiden hoitoon negatiivisesti vaikuttavia syitä, tilanne voisi olla toinen ja erityisesti kun puhutaan sosiaali- ja terveystoimeen liittyvistä asioista.
PoistaJotenkin vain en pysty nykyisen "salaisen" tiedon valossa tuota ulkoista moitteettomuutta kyseenalaistamaan.
Veikon blogikirjoituksiin liittyviä kirjoituksia lukiessani on monesti tullut mieleen se, että millainen vastakohta nykyinen saamenmaa onkaan siihen aikaiseen maailmaan, josta romantikot puhuvat edelleen kaihoisasti. Sitä maailmaa voidaan pitää villi-ihmisten maailmana, jossa järjestäytynyt yhteiskunta kävi kerran vuodessa veroja kantamassa.
VastaaPoistaTällä en pyri saamelaista kansanluonnetta saattamaan epäilyttävään valoon; Lapin villin erämaan asukkaan tila on ollut osin murhenäytelmä, mutta harvoin ihmisen oma vika.
Kuuluisaa sanontaa lainataksemme kirkko ryhtyi keskiajalta lähtien karkottamaan villi-ihmistä Lapista, ja varsinkin puhdasoppisuuden aikakaudella 1600-luvulla jopa barbaarisin keinoin. Eräät nimikuulut papit pitivät saamenkieltä pirun kielenä, ja kun heiltä loppuivat sanat, he turvautuivat nyrkkeihinsä.
Saamelaiset ovat kaikesta huolimatta edistyneet useimmilla elämänalueillaan pitkälle. Saamelaisväestön aineellinen elämäntaso ja laatu on laajentunut niin suuresti ja nopeasti, että kenelläkään tuskin käväisee mielessä pitää saamelaisia ”villi-ihmisinä”. Kielenkäyttö tosin on muuttunut maailmanmittaisesti, enää ei puhuta muutenkaan villeistä eikä edes alkuasukkaista, vaan alkuperäiskansoista ja -kulttuureista.
Kun noitarummut oli poltettu, ja siinä ohessa muutama saamelainen shamaani joka ei luopunut rummustaan, kirkko alkoi pehmentää lähestymistapaansa. Saamenmaanhan levinneeseen juopotteluun puri kuitenkin vasta ankaran saarnan ja armon yhdistelmä. Lestadiolaisen herätysliikkeen saamelaiset juuret ovat osin hämärtyneet liikkeen levitessä. Lars Levi Laestadiuksen äiti oli saamelainen, ja Lars Levi koki ankaran uskonnollisen kriisin jälkeen itse herätyksen keskusteltuaan oppimattoman saamelaisnaisen kanssa tämän elävästä uskosta. Tämän jälkeen Laestadius alkoi saarnata kansakielellä kaihtamatta mitään sanoja tai sanontoja, ja hän otti vertauksensa saamelaisten ja uudisasukkaiden omasta elämästä.
Kirkko katekeettoineen, rippikouluineen ja lukusineen vastasi myös kansanopetuksen alkutaipaleesta saamelaisten niin kuin muunkin kansan keskuudessa. Aikaa myöten kansanopetus irrotettiin kirkon organisaatiosta. Koulupakkoon ja oppilasasuntolajärjestelmään liittyi suoranaista kulttuuri-imperialismia, ja vaikka tarkoitusperät olivat usein hyvät, niiden seuraukset olivat monelta osin traagisia. Asuntolaan lähtö katkaisi perhesiteitä ja hävitti saamenkielen ei vain koululapsilta vaan usein koko perheestä. Silti koulupakko on tuottanut myös paljon myönteisiä tuloksia. Saamelaiset ovat kokeneet sen myötä sellaisen henkisen herätyksen, että he tuskin voivat enää nukahtaa ja palata muusta maailmasta tietämättömiksi villi-ihmisiksi.
Suomalainen koulutusjärjestelmä on kannustanut saamelaisten tiedonnälkää, innostanut heitä tiedon hankintaan, tieteisiin ja taiteisiin jopa siihen pisteeseen, että saamelaiset ovat alkaneet vaikuttaa vallanpitäjien ja muun ympäröivän väestön tyydyttämättömiltä ja kiusallisilta.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaTuskin on toista etnistä ryhmää kuin saamelaiset, jossa nuorisoon on istutettu yhtä suuri kunnioitus ja rakkaus muiden kansojen klassista kirjallisuutta kohtaan kuin saamelaiset Huomiotta ei voi jättää sitä tosiseikkaa, että saamelaisten keskuudessa vallitseva pohjimmainen yhteiskunnallinen ihanne − jolle nykyinen saamelaiskäräjien poliittinen johto on antanut suuresti vääristyneen ilmiasun − ei ole ihmisen tai rodun valta yli muiden, vaan kaikkien ihmisten periaatteellinen yhdenvertaisuus.
Lapin ja saamelaisten historiasta voidaan toki löytää esimerkkejä monenlaisesta sorrosta, mutta on nähtävä myös että yhteiskunnan kasvatuksellisiin vaikutuksiin on sisältynyt monia myönteisiä ja arvokkaita ainesosia.
On edelleenkin tarpeen vartioida valppaasti saamelaisten oikeutettuja etuja. Usein niiden vähättely ei johdu pääväestön edustajien pahuudesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että valtakulttuurin edustajat ovat sokeat itselleen vieraille kielellisille ja kulttuurisille tarpeille. Vaikka kärjistyksillä ja mielenilmaisuillakin on paikkansa, molemminpuolinen ymmärrys on pitkän päälle paras tapa edistää saamelaisten asiaa.
Ei vain saamelaisuus vaan koko lappilainen yhteiskunta on kokenut niin perinpohjaisen ja monipuolisen muutoksen, että se on itseasiassa peruuttamaton.
Saamelaisten, lappalaisten ja muun Lapin väestön tulevaisuus ei siedä yksinkertaistamista, leimaamista ja erottelua. Jokaista askelta eteenpäin on syytä harkita tarkoin. Tie takaisin heimoyhteiskuntaan veisi takaisin pimeyteen. Kannattaa palauttaa mieleen, että afrikaansinkielinen sana apartheid tarkoittaa erillään oloa. Vuonna 1948 virallistetun apartheid-järjestelmän rakentajat perustelivat rotuerottelua sillä että Etelä-Afrikassa eli rinnan kaksi erilaista mutta muka yhtä arvokasta kulttuuria, valkoinen ja musta. Molempien onni muka edellytti, ettei niitä päästetä sekoittumaan toisiinsa. Niinpä valkoisten ja värillisten väliset avioliitot kiellettiin, ja mustille osoitettiin kymmenen omaa heimoaluetta, bantustania, jossa mustat saivat harjoittaa kulttuuri-itsehallintoa. Vuodesta 1970 lähtien mustat menettivät kansalaisuutensa Etelä-Afrikan tasavallassa ja heistä tehtiin vain oman heimonsa bantustanin kansalaisia. Mustat saivat tulla valkoisten alueelle ainoastaan työntekoon, passi taskussaan. Koulutus, palvelurakenne jne eriytettiin, ja mustille tarjottiin vain vähempiarvoisia palveluita.
Kaikille lienee selviö, että saamelaisten ja Lapin asioita ei tule ajaa tuollaiseen suuntaan. Alkuperäiskansojen kulttuurilla, kielellä ja kulttuuri-itsehallinnolla on tärkeä sijansa. Eristäytyminen ja vastakkainasettelu eivät kuitenkaan edistä saamelaisten etuja. Villi-ihmisten aika Lapissa on loppu aikoja sitten, eikä Lapissa tarvita sen enempää heimokuninkaita, kuninkaallisia sukuklaaneja kuin heimojen välisiä kiistoja.
Jouni Kitti
Identiteettikeskustelua Kide-lehdessä:
VastaaPoista– Saamelaisuudessa ei ole kyse yksilöiden polveutumisesta kaukaisista esi-isistä vaan koko kulttuurin polveutumisesta. Toisaalta nimenomaan yksilöt ovat tai eivät ole saamelaisia, ja käsitys yksilöiden saamelaisuudesta voi vaihdella näkökulmasta ja tulkitsijasta riippuen.
Ulkopuolisen on vaikeaa ymmärtää, miksi esimerkiksi saamelaisperheeseen ulkomailta adoptoitu lapsi olisi ”alkuperäisempi” kuin sellainen, jonka suku on asunut samalla paikalla satoja vuosia. On kuitenkin ymmärrettävää, että saamelaisperheessä kasvava lapsi on saamelainen syntyperästään riippumatta. Valkosen mukaan etnisyys rakentuu ihmisten välisissä suhteissa, ei verenperinnössä.
– Alkuperäiskansa tulisi ymmärtää paremminkin nykypäivään kuin historiaan viittaavana käsitteenä. Sillä pyritään suojelemaan tässä päivässä läsnä olevia erityisiä ryhmiä, Valkonen sanoo.
http://www.ulapland.fi/Suomeksi/Ajankohtaista/Kide-lehti/Arkisto/Teemat/Teema-22014-Suuri-identiteettinumero!
Niin, tähänhän sitten sopiikin hyvin saamelaiskäräjien johdon vuosikymmeniä jatkunut keskittäminen lappalaisten ja suomalaisten maiden valtaamiseen. Minun puolestani saisitte olla niin saamelaisia tai adoptiosaamelaisia kuin haluatte, mutta mitä tekevätkään saamelaiskäräjien politiikkaa johtavat kaukoset?
PoistaNykyään heille näyttävät kelpaavan jo yksityisten saamelaistenkin maat ja vedet. Nimim. Inarin yhteismetsän tapaus.
PoistaValkosen logiikan mukaan eivät saamelaisalueen ulkopuolella asuvat voi olla saamelaisia, jos rehellisiä ollaan. Useimmat ovat vaihtaneet kieltä eivätkä ole kasvaneet "samelaisperinteitä noudattavassa perhe- tai sukuyhteisössä" sekä omaksuneet "pahoja länsimaisia arvoja, kuten demokratia". Mutta kyllä "oikeiden sukujen jäsenet" kelpaavat saamelaisiksi. Monet heistä ajavat maa- ja vesioikeuksia saamelaisille (= saamelaiskäräjjien äänestysluetteloon hyväksytyille) eimerkiki vapaasti kalastaa saamelaisalueen kaikissa vesissä ja metsästää, vaikka he asuisisat Bermuudalla saati muualla Suomessa. Perustelevat sitä saamelaisuudella ja polveutumisella ja onhan heillä oikeus äänestää saamelaiskäräjävaaleissa.
PoistaLapin yliopiston tuoreen väitöksen mukaan kaupunkisaamelaiset ja nykyään muussa kuin perinteisessä ammatissa toimivat mieltävät suhteensa valtakulttuuriin toisin. Käsitykseni mukaan viesti on, ettei menneisyyteen ole paluuta, eivätkä vanhat yhteisörakenteet toimi.
Kaupunkisaamelaiset hakevat omaa kulttuurista sijaansa ja identiteettiään, joka pakostikin (monikulttuurisessa perheessä ja ympäristössä eläessään) törmää äärisaamelaisten tiukkoihin vaatimuksiin ja vierannuttaa heidät saamelaisesta kulttuurista hyvin nopeasti, koska ihmiset eivät kestä pitkään tilannetta, jossa elämä monikulttuurisessa ympäristössä törmää väistämättä tiukkoihin vanhakantaisiin todellisuudelle vieraisiin vaatimuksiin "puhtaasta saamelaisuudesta" ja epädemokraattiseen kulttuuriin (jota saamelaiskäräjät kirkkaimmin edustaa). Kulttuurin valinta osuu harvemmin tiukan monokulttuurin hyväksi.
"Esimerkiksi Saamelaiskäräjien erimielisyyksiin suhtaudutaan mediassa ja ulkopuolisten puheissa usein hämmästellen, jopa vahingoniloisesti.
Poista– Vaikka parlamentin tarkoitus on nimenomaan olla ristiriitaisuuksien areena, Valkonen sanoo"
Eräs kunnioitettu vanha saamelaispoliitikko sanoi, että saamelaiskulttuuriin kuuluu "yksimielisyyden" vaatimus. Asioista pitää päästä yksimielisyyteen, ettei kenellekään jää kaunaa. Periaate pätee useimmissa alkukantaisissa yhteisöissä. Nykyajan tasa-arvoa ja mielipiteen ilmaisun vapautta tämä oikeus loukkaa. Jokaisella on oikeus saada äänensä kuuluviin, vaikka saamelaiskäräjien kokouksessa. Jos ei saa, se koetaan epäoikeudenmukaisuutena ja alistavana menettelytapana. SK:lla on tapana "neuvotella" "yksimielinen päätös" ja monessa saamelaisjärjestössäkin tehdään aina "yksimielisiä" päätöksiä. Tottakai moniarvoisessa yhteiskunnassa koetaan saamelaiskäräjien riitely ja erimielisyys erikoisena, koska erimielisyyksien asiallinen käsittely on "saamelaiskulttuurin periaatteille" vieras. Erimielisyyksien ratkaisutapakin on omituinen ja vieras demokratialle. Pyritään eristämään ja syrjäyttämään toisenlaista kantaa edustava yhteisöstä. Käännetään selkä ym. elekielellä osoitetaan että et enää kuulu joukkoon.
"– Alkuperäiskansa tulisi ymmärtää paremminkin nykypäivään kuin historiaan viittaavana käsitteenä. Sillä pyritään suojelemaan tässä päivässä läsnä olevia erityisiä ryhmiä, Valkonen sanoo."
Miksi sitten ratsastetaan "alkuperäiskansa-käsitteellä". Vedotaan menneisyydessä koettuihin epäoikeudenmukaisuuksiin, nykyiseen sorrettuun asemaan ja muihin asioihin. Erityisiä oikeuksia haetaan ilman että perustellaan miten nämä erityiset oikeudet suojelisvat tätä "erityisryhmä" saamelaisia, miksi ja minkä asian säilyttämiseksi tai edistämiseksi niitä tarvitaan, muun kuin sen, että "saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa....".
Apulaisprofessori Valkonen näyttää olevan aivan eksyksissä.
Saamelaisuuden määrittelystä tuntuu ainakin nykysillä "oikeilla" saamelaisnuorilla ja lapsilla olevan kummallisia käsityksiä. Nimittelevät saamelais/suomalaisia lapsia januoria mulateiksi. Puhdas veri on ainoa oikea saamelainen veri. Lisäksi ainakin inarin seudulla kaksikieliseksi ja suomenkielisiksi kasvatetut lapset eivät saa aina leikkiä naapurin vain saamenkieliseksi kasvatetun lapsen kanssa, saattavat sanoa jonkin suomenkielisen sanan - ja sehän ei pahalainen passaa. Ummikoksi kasvatettu lapsi ei kenties vanhempiaan kokonaan saamenkielisen koulun käytyään kiittele, kun pitäsi astella yhteiskuntaa rakentamaan.
VastaaPoistaOn hyvä olla ylpeä kulttuuristaan ja alkuperästään. Mutta kun arvostus kohdistuu vain omaan itsemääriteltyyn ryhmään (ryhmäidentifikaation tärkeyttä korostava ryhmä) puhutaan etnosentrisyydestä, jolle vain ja ainoastaan oman kulttuurin arvot, tiedot, taidot, kieli ja ryhmän jäsenet ovat arvokkaita. Ryhmään kuulumattomia kohtaan ei tunneta mitään empatiaa eikä ymmärretä miltä oma käytös ja toiminta näyttävät muiden silmissä. Etenkään ei ymmärretä toisten tuntemaa tuskaa ja uhkaa.
PoistaKun puhutaan "puhtaasta verestä" ja eristämisestä/eristäytymisestä toisista, ollaan jo hyvin pitkällä rasismin tiellä.
On valitettavaaa jos omaa kulttuuria ja sen arvokkuutta tai kulttuurin eroavuutta valtakulttuurista ei kyetä osoittamaan muulla tavoin.
Kypsät aikuiset voivat keskustella näiden nuorten kanssa siitä, miltä tällainen toiminta ja asenteet näyttävät ulkopuolisten silmissä ja miltä se toisista saamelaisista tuntuu. Vastuu on kuitenkin lasten ja nuorten vanhemmilla. Haluavatko he kasvattaa lapsistaan ylimielisiä, itsensä muita paremmaksi tuntevia ihmisiä vai lisätä ymmärrystä, empatiaa, muita kohtaan arvostamalla myös toisia kulttuureja ja siten rikastamalla lastensa maailmaa. Se ei uhkaa omaa kulttuuria vaan lisää toisten arvostusta heidän kulttuuriaan kohtaan.
Ihmiskunnan historiassa etnosentrismi on johtanut ja näyttää yhä johtavaa suuriin inhimillisiin kärsimyksiin.
Nykyinen järjestelmä on nostanut saamelaisuuden jalustalle. Erilaisia saamelaistaiteilijoita synnytetään heppoisin perustein. Annetaan opiskelupaikat syntyperän siivittämänä. Työpaikkoihin ja virkoihin ei vaadita pätevyyksiä, saamen puhekielen taito riittää. Päivähoito- ja vanhuspalvelut perustuvat syntyperään. Pukeutumiseen luodaan omat säännöt. Tietyt ammatit omitaan vain saamelaisille. Sitten ihmetellään, kun saamelaisnuoriso ylenkatsoo muita.
PoistaKokeileppa korvata sana "oikea saamelaisnuori" sanalla suomalainen ja saamelais/suomalainen sanalla neekeri, niin alkaa tapahtua...
PoistaSe on vihapuhetta. Ja asia on samantien valtakunnansyyttäjällä.
Näin ne asiat makaavat tässä maassa. Elämme vähemmistödiktatuurissa, eikä laki ei ole sama kaikille....
Jos omaa lastani sanotaan mulatiksi, niin on satavarma että perästä kuuluu...
Ja ketkähän ne niitä rasisteja ja natseja pohjimmiltaan ovat.
Ja sitten oli vielä julkisuudessa puheineen taannoin tämä Lismalainen "rodun puhdistaja" .
Nyt kyllä saamelaiseliitti kerjää Klemetin johdolla verta nenästään ihan tosissaan...
Kun luin Lapin yliopiston tiedotuslehti KIDE nro 2/2014 hiljattain saamelaistutkimuksen apulaisprofessoriksi valitun SannaValkosen käsityksiä Lapin alkuperäsikansakysymyksestä, tuli mieleeni mitä varten tiedettä tehdään, poliikkaa vai tutkimusta vartenko? Vastaukseni on, että tiede ei ole olemassa yksinomaan, jos ollenkaan, sitä varten, että se tuottaa johtavien saamelaispoliitikkojen toivomia tuloksia, lausuntoja ja kannanottoja. Sellaisen käsityksen antoi ainakin minulle Valkosen haastattelu. Poliittinen järjestelmä, joka tuottaa vain itselleen mieluista ja valtaansa pönkittävää tiedettä, on kuin öljytankkerin kapteeni joka kelpuuttaisi vain merikortit, joiden mukaan edessä on turvallinen syväväylä, vaikka edessä olisi todellisuudessa karikoita.
VastaaPoistaTiedemaailmassa joskus myös koulukuntaerot, jotka eivät voi eivätkä saa perustaa tutkijan erilaisten kohtelua, hämmentävät ja johtavat tutkijan syrjimiseen. Näin on ainakin käynyt tohtori Erika Sarivaaran kohdalla. Jos kyseessä on jokin epäilys, se on mitä suuremmassa määrin poliittisiin perusteisiin nojaava syrjintä. Tutkijan mielipiteen vapaus on suuri niin kuin poliitikonkin. Ehkä erona on se, että tutkija voi kohdistaa kritiikkinsä myös vallan käyttäjään, poliitikkoon. Tieteen vapauden kulmakiviä on tutkijan harjoittama kriittisyys. Se on sitä sekä tieteen paradigman että yhteiskunnan kannalta. Mitä yhteiskunta tekee nöyristelevillä, pelkäävillä tai manipuloitavilla tutkijoilla. Ei yhtään mitään.
Tässä yhteydessä haluan korostaa, että tohtori Erika Sarivaaran tutkimustyö statuksettomista saamelaisista on merkittävä sen vuoksi, että hän on osoittanut, miten useat saamelaiset suvut ovat menettäneet kielensä kirkon ja valtion toimesta toteutetun suomalaistamisen seurauksena. Erika Sarivaara on itse elävä esimerkki alkuperäisyyden identiteetin löytämisestä. Hän on kuitenkin metsäsaamelainen maassa, jossa virallisen saamelaisuuden avaimet ovat täysin porosaamelaisten taskussa. Mielivalta ja vaino rehottavat. Oikeusvaltiossa tällaiseen ei tule alistua!
Tohtori Erika Sarivaara on määrittänyt palkitussa väitöskirjassaan Statuksettomat saamelaiset saamelaisiksi, joilla ei ole virallista saamelaisstatusta. Saamelaisstatus on henkilöillä, jotka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Henkilön saamelaisuudesta päättää saamelaiskäräjien vaalilautakunta, joka koostuu pohjoissaamelaisista henkilöistä. Lautakunta ei tunnusta metsäsaamelaisten ja osan inarinsaamelaisista oikeutta saamelaiseen identiteettiin: he ovat ottaneet laista välittämättä jumalaseman pakanuudessaan.
Muodollisesti ottaen luetteloon kuuluminen antaa ainoastaan mahdollisuuden äänestää ja asettua ehdokkaaksi saamelaiskäräjien vaaleissa. Käytännössä asia on monitahoisempi, koska vaaliluetteloon merkitsemisellä on myös syvempi merkityksensä identiteetin, kielen ja kulttuurin kannalta. Niin oikeudellisesti kuin symbolisesti kysymys on siitä, että henkilöä, jota ei ole merkitty vaaliluetteloon, ei pidetä saamelaisena.
ILOn yleissopimuksen mukaan Itseidentifikaatio on kuitenkin vahvempi kuin mikään saamelaiskäräjien vaaliluettelo, joka ei ole edes Suomessa alkuperäiskansan vaaliluettelo vaan porosaamelaisten valtaluettelo. Muistan miten Sarivaaran tutkimukseen kohdistettiin kampanja, jolla pyrittiin todistelemaan, että porosaamelaiset olivat eläneet alueella aina. Oli todistettava myös, että statuksettomat saamelaiset eivät olleet saamelaisia, vaan suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiä. Kampanja aloitettiin omaksumalla uudelleen kaikki mahdollinen Lapin varhaisemmasta ja myöhemmästä historiasta kertyvä tieto muka porosaamelaisten historiana. Se oli säälittävä yritys löytää kunnioittava toimintamalli rappeutuvalle siirtomaahallinnolle, sillä juuri siirtomaahallinnon kansallisesta muunnoksesta oli pohjimmiltaan kyse; eri saamelaisryhmien vastakkainasettelu yhtä ryhmää liehittelemällä on vastannut Suomen valtion ja eritoten metsähallituksen etuja. Väitöskirjassa oli haastateltu saamelaisia, jotka olivat jäänet vaille saamelaisstatusta.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaSarivaaran vastaisen kampanjan kaltainen, yksiviivainen poliittinen toiminta, jota on vain osin edes yritetty naamioida tieteelliseksi keskusteluksi, iskee saamelaisten ja lappalaisten yhteisiä poliittisia ja sivistyksellisiä etuja vastaan. Tällaisesta seuraava tulevaisuuden näkymä on kenelle tahansa painajainen: vajoaminen kolmannen maailman pahamaineisten maiden tasolle. Toipuminen tosiasioiden vastaisuudesta vie oman aikansa.
Saamelaiskäräjien poliittiset johtajat ovat tehneet virheen, kun eivät ole tunnistaneet perusteltua jatkuvuutta saamelaisten/lappalaisten yhteisen menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, sen välillä minkälaista elämä on ollut ja minkälaista se heidän mielestään pitäisi olla. Niinpä etnopolitiikkaa ajaville saamelaisjohtajille tulevaisuus on pelkkien menneitten teemojen toistoa, kun se taas statuksettomille saamelaisille merkitsee jotain sellaista, joka on ankkuroitu saamelaisten ja lappalaisten todelliseen yhteiseen historiaan. Vastoin saamelaiskäräjien sitkeitä väitteitä lappalaiset eivät suinkaan ole syömässä saamelaisten identiteetin ytimiä, ei heillä ole siihen minkään valtakunnan tarvetta. Ainoa mitä lappalaiset eivät hyväksy, on se, että heidän oma identiteettinsä, ja siinä ohessa maansa, imettäisiin muiden käyttöön.
Jouni Kitti