Ekokatastrofi Akwé: Kon ohjein?

Suomalaisen porotutkimuksen uranuurtaja ja tutkijan nahkansa myymättä säilyttänyt dosentti ja RKTL:n Kaamasen porotutkimusaseman tutkimuspäällikkö Mauri Nieminen kirjoittaa Lapin Kansan ”Näkökulma” -palstalla (LK 9.12.13) vakavaa asiaa poronhoidosta – ja eritoten nk. saamelaisalueella.

Vaatii tutkijalta rohkeutta arvioida kriittisesti kahta tabua asiaa: poronhoitoa ja saamelaisten luonnon käyttöä.

Nieminen oli viikonpäivät sitten kuultavana, kun uuteen metsähallituslakiin erityisiä saamelaispykäliä sorvaamaan nimitetty maa- ja metsätalousministeriön työryhmä kokoontui Inarissa. Niemisen lisäksi työryhmä kuuli hänen nuorempaa kollegaansa Jouko Kumpulaa ja poroasioissa vielä Suomen porosaamelaisten puheenjohtajana tällä kerralla esiintynyttä Pekka Aikiota.

Niemisen ja Kumpulan viestit pohjoisten erämaa- ja tunturipaliskuntien laidunten tilasta kävivät täysin yksiin. Aikiokin myönsi ”saamelaisen poronhoidon” ongelmat, mutta syytti niistä lähinnä vain suomalaista paliskuntien aitaamista. Hänen ratkaisunsa porolaidunten kestoon oli varsin teoreettinen: tulisi olla mahdollisuus jutata vaikkapa Utsjoen ja Sallan välillä.

Voin kertoa, että yhtä utopistisia asioita on tyrkyllä myös Klemetti Näkkäläjärven johtamalta saamelaiskäräjien työryhmäkokoonpanolta.

Nyt kun edessä on kyseisen lakityöryhmän viimeiseksi tarkoitettu kokous, näyttää siltä, että poronhoidon ja sen ohella nimellisinä elinkeinoina metsästyksen ja kalastuksen edistäminen saamelaisten kotiseutualueella ollaan esittämässä Metsähallituksen julkiseksi hallintotehtäväksi. Se tarkoittaa, että Metsähallitus saa erämaalain, luonnonsuojelulain sekä laatimiensa kansallis- ja luonnonpuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmien saamelaiskirjausten ohella uuden työkalun luonnon köyhdyttämisen jatkamiseen. Suorastaan määräyksen.

Nykyisessä metsähallituslaissa ja uuteenkin on tulossa kirjaus siitä, että Metsähallituksen tulee hoitaa, käyttää ja suojella hallinnassaan olevia luonnonvaroja ja että sen sen tulee toimia kestävästi ja tuloksellisesti. En tiedä miten tuo ”kestävästi” on tulkittu, sillä ainakin täällä pohjoisessa, lähestulkoon kauttaaltaan jollain tavoin suojelluilla alueilla, tuo ”kestävyys” ei näy ainakaan luonnon kestävänä käyttönä ja etenkään luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisenä.

Niinpä kun uuden metsähallituslain saamelaispykälien kohdalla on puhuttu kaiken aikaa mm. luonnon monimuotoisuutta ylläpitävän ja edistävän ”saamelaisen perinnetiedon” hyödyntämisestä kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen 8j-artiklasta juonnetulla Akwé: Kon –yhteistyöllä, ei voi kuin ensimmäisten kokemusten perusteella mielessään ihmetellä. Ja pelätä pahinta, sikäli mikäli moisten ohjeistusten soveltaminen jää pelkästään saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen aluetason hommiksi. Ympäristöministeriönhän kuuluisi Metsähallitusta luonnonsuojelun osalta ohjeistaa, mutta lieneekö se ohjeistus jäänyt tällaisten Akwé: Kon –kirjasten tasolle? Ainakin jäljistä voisi jotain sinne päin päätellä.

Joka tapauksessa Akwé: Kon –ohjeistusta on ajettu pitkin matkaa, ellei nyt metsähallituslakiin, ainakin lain perusteluihin erinomaisena kulttuurisena ja luonnon kannalta erinomaisena työskentelymallina.

Ehkäpä tässä käy vielä niin, että tarvitaan kunnollinen kansainvälinen skandaali puhkaisemaan suomalainen biodiversiteettikupla. Tapahtuuko se jonkin kansainvälisen suojelujärjestön masinoimana vai EU:lle tehtynä Natura-kanteluna, sen aika saattaa näyttää.

Tai sitten annetaan vain itse aiheutetun ekokatastrofin hoitaa asia.

Veikko

Jk. Kun moitin Metsähallitusta ja sitä ohjaavia ministeriöitä, täytyy huomauttaa, että toki Metsähallituksenkin sisältä löytyy kriittisiä näkökulmia. Monet niistä jäävät taustapuheiksi, mutta joku sanoo niitä myös julki, kuten oheisen linkin takaa löytyvä aluepäällikkö Yrjö Norokorpi Helsingin Sanomien haastattelussa:

http://www.hs.fi/kotimaa/Pedot+ehk%C3%A4+vain+osasyy+poronhoidon+kriisiin/a1384760827064

http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/blogi/lapin-porotalous-uhkaa-susien-lisaksi-alueen-ymparistoa

Haaviston sovintokomissio

Tuore valtion omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Pekka Haavisto otti Rovaniemellä vieraillessaan kantaa nelisenkymmentä vuotta ylistä Lappia ja laajemminkin Lapinmaata koetelleeseen saamelais-lappalais-maaoikeuskiistaan.

Se on jälleen kymmenvuotissykliensä mukaisesti kärjistynyt ja tällä kerralla kärjistymistä on poikkeuksellisen voimakkaasti ruokkinut saamelaiskäräjien hallitseva puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ylimielisillä ja jopa pilkallisilla kannanotoillaan. Jotenkin on tullut asioita pitkään seuranneena itseltään kysyneeksi, olisiko entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Aikio erehtynyt moisella tavalla tölmimään? Aikiokin toki kertoili maailmalla Suomen syyllistymisestä kulttuuriseen kansanmurhaan ja yritti luoda näillä tällaisilla tempuillaan ulkoista painetta Suomen harteille, mutta valtion suuntaan hän osasi esiintyä usein juohevasti ja harjoittipa vasemmalla kädellään joskus jonkinlaista diplomatiaa myös paikallisten tahojen ja ihmisten suuntaan.

Samaa ei voi sanoa Aikion silloisista avustajista Heikki J. Hyvärisestä ja Kaisa Korpijaakosta (nykyinen Korpijaakko-Labba), unohtamatta tietenkään suomenruotsalaisella alentumisella pohjoisen ”suomalaisväestöön” suhtautuvaa Martin Scheininiä. Kolmikko vaikuttaa edelleen aggressiivisesti Suomessa harjoitetussa saamelaispolitiikassa, soppaa hämmentäen.

Kirjoitin vain tovi sitten kuinka saamelais- ja maaoikeusasiassa ollaan jälleen pahemman kerran konfliktin tiellä. Pekka Haavisto näyttää huomanneen saman asian ja kuvaili Rovaniemellä Suomen kotoisen etnisen ja maaoikeuskiistan muistuttavan Lähi-Idän kriisiä.

Vaikka täällä eivät raketit olekaan lentäneet eivätkä räjähdevyöt paukkuneet, on tilanne ollut lukkiutunut jo kymmenien vuosien ajan kuten juutalaisten ja arabien mittelöissä. Myös ulkopuolisten mukanaolo on ollut ajoittain yhtä räävitöntä. Vuosien varrella olen kuullut jopa joidenkin ”neuvonantajien” toivoneen jotain väkivaltaista tapahtuvan, jotta poliittinen vaakakuppi saataisiin kallistumaan kunnolla jonkun ryhmittymän puolelle.

Ruutitynnyrillä on ollut kiva leikkiä kun ei sattunut istumaan ihan sen päällä.

Yritän siis sanoa, että Pekka Haavisto on ehkäpä aivan ensimmäisenä ministerinä julkisesti myöntänyt vakavan konfliktin olemassaolon. Täytyy toivoa, että hän kokeneena poliitikkona kertoo näkemyksensä myös valtioneuvostolle, jossa totta vieköön luulisi olevan jo ennestäänkin vastaava tietoa ja näkemystä. On vain ollut ihme ja kumma, ettei asiaa ole sanottu aiemmin ääneen ja että oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja hänen suomenruotsalaisen puolueensa on annettu pelehtiä mielin määrin vakavan asian kanssa.

Toivoisin, että pääministeri Jyrki Katainen ottaisi asiassa jonkun roolin ja pysäyttäisi meneillään olevat ja tilannetta yhä vakavoittavat laki- ja sopimushankkeet. Kataiselle isännän rooli paitsi kuuluisi, myös poliitikkona sopisi, sillä hän ei ole vielä ryvettänyt itseään tässä luvatun maan kahinassa kuten jo niin monet muut johtavat poliitikot ja jotkut presidentitkin häntä ennen.

Istun parhaillaan työryhmässä, jonka tehtäväksi on annettu laatia ”puolenkymmentä” saamelaispykälää uudistettavana olevaan metsähallituslakiin. Tätä ennen jo ehti istua entisen oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion työryhmä esittämässä saamelaiskäräjälain muutostarpeita. Mikäli työryhmän esitykset toteutuisivat, olisi Lappiin saatu kuntien itsemääräämisoikeutta kaventava ja alueen kehitystä pysäyttävä valituskone ja samalla Suomen alkuperäiskansamääritys kaikkoaisi kauas kansainvälisistä linjoista, yhden jäsenistöään valikoivan etnisen ryhmän aseman vahvistamiseksi.

Järkevintä tässä tilanteessa ja nykyisen, karttuneen tutkimustiedon valossa olisi pysäyttää etupainoisena etenevän lainsäädännön ja sopimusten seitin kutominen. Kataisen hallituksella pitäisi olla rohkeutta yliviivata sen ohjelmaan kirjattu aie ratifioida ILO 169 -sopimus kaudellaan - maksoi tuo sopimus mitä maksoi.

Kataisen sekä kumppanien tulisi edellyttää, että ennen kuin ILO-ratifiointiin seuraavan kerran palataan, Suomen alkuperäiskansakysymys on ratkaistava kansallisesti, mutta kansainvälisesti kestävästi ja ilman kotikutoisten sopimustulkintojen ja -käännösten aiheuttamia hämäyksiä. Tämä voisi johtaa myös ILO 169 -sopimuksen tarkoittaman alkuperäiskansan kotiseutualueen uudelleen rajaamiseen vaikkapa historiallisen Lapinmaan mukaisesti.

Joka tapauksessa pahin ja varmin tapa kärjistää tätä Suomen ”palestiinalaiskysymystä” on painaa siinä päälle oikeusministeri Henrikssonin ja hänen puoluetoverinsa Näkkäläjärven kiireellä ajamaa poliittista ILO-päätöstä ja siihen liittyvää subjektiivisia tulkintoja lisäävää lainsäädäntöä. On hyvä muistaa, että Norjassa ratifioinnin edellyttämiä toimia pohdittiin jälkikäteen 15 vuotta ja tuloksena ollut Finnmarkin laki on sovellettuna edelleen ongelmallinen ja paljolti hyödytön - niin saamelaisten kuin vaikkapa alueen kuntien kannalta.

Suomessa on vaadittu jo useammaltakin taholta erityistä olosuhdeanalyysia, jossa selvitettäisiin mikä on tosiasiassa saamelaisten asema suhteessa valtioon ja sen muihin kansalaisiin ja mikä siis on se tosiasiallinen ongelma, joka tekee saamelaisista ILO 169-sopimuksen suojaa tarvitsevan alistetun heimokansan.

Sellaisia vartenhan moinen sopimus aikanaan saatiin aikaiseksi.

Jos nuo Kataiselle osoittamani ratkaisut saataisiin tässä tilanteessa aikaan, ei Haaviston esittämää sovintokomissiota välttämättä edes tarvittaisi, vaan asiat voitaisiin ratkaista puolueettomaan tutkimukseen ja kansainvälisiin käytäntöihin nojaten. Ja ilman, että vanhojen päsmäröijien annetaan edelleen pyörittää rulettia.

Valtioneuvoston toimia odotellessa Lapinmaassa voidaan jatkaa keskustelua ja väittelyä siitä, keitä lienevät Pekka Haaviston vertauksessa ne luvattuun maahan rientäneet ja ketkä siellä jo aiemmin asuneet.

Pelkillä vertauksilla ei asiassa kuitenkaan päästä kuin syvemmälle konfliktin ytimeen.

Veikko

Identiteetti lakkautettu?

Klemetti Näkkäläjärvi kirjoittaa Lapin Kansassa (LK 5.11.2013) ettei lappalaista kansanryhmää ole olemassakaan.

Konfliktin tiellä

 Ei voi kuin ihmetellä mihin tilanteeseen Suomen alkuperäiskansa-asiassa on ajauduttu ja yhä syvemmälle ollaan haluamassa. Oikeusvaltiona ja maailmanparantajana paistatteleva Suomi on sysäämässä pohjoisensa arvaamattomiin vaikutuksiin johtavan etnisen konfliktin tielle.

Tuo valtion tietoinen rooli tässä syvän ihmisoikeusloukkauksen sisältävässä asiassa on sen pitkä historia ja sen tuottama tieto ja tietoisuus huomioiden käsittämätön.
Viittaan siis tuoreeseen saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotukseen, jota kiitellyt suomenruotsalainen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lähtee varmasti kiireen vilkkaa hyödyntämään ja saattamaan esitetyt muutokset nopeasti lakiehdotukseksi ja monissa suurissa asioissa painiskelevan valtioneuvoston vasemmalla kädellä hyväksyttäväksi. Kun ehdotetut lakimuutokset ehtivät eduskuntaan, ollaan jo kovin pitkällä ja kiireisinä saamaan vaikeasti hahmotettavaan ILO 169 -asiaan liittyvä episodi nopeasti pois silmistä.

Poissa silmistä, poissa mielestä?

Ensimmäiset reaktiot täällä kentällä entisen oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion johtaman työryhmän esityksistä ovat olleet tyrmistyneitä. Paunion ohella ihmettelyä käytöksestään on saanut osakseen oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Sami Manninen, joka vielä saamelaiskäräjien lausuntovaiheiden aikana muun muassa lakityöryhmän käydessä kuulemassa Inarissa oli vahvastikin sitä mieltä, että polveutuminen pitää säilyttää ja säilyneekin yhtenä keskeisenä alkuperäiskansaan kuulumisen, tässä tapauksessa saamelaisuuden kriteerinä. Nyt lakityöryhmän lausunnossa ei näy jälkeäkään Mannisen miehekkäistä näkemyksistä ja kentälle on kantautunut taustatietoja oikeusministerin häneen kohdistamasta ”omistajaohjauksesta”.

Jos sisäpiireistä kerrottu tieto pitää paikkansa, ei se anna järin luotettavaa kuvaa suomalaisen lainsäädännön selkärankaisuudesta.

Polveutuminen liittyy kauttaaltaan maailmalla alkuperäiskansojen määrittelyyn. Suomessa se ollaan perusteena poistamassa ikään kuin haluttaisiin varmistaa muutaman myöhään Suomen alueelle asettuneen tai täällä jopa vasta saamelaistuneen suvun ja sen adoptiojäsenten vallan säilyminen saamelaishallinnossa. Kymmenien vuosien kokemusten perusteella voin sanoa, että nyt esitetyt saamelaisen määrittelyperusteet tulevat johtamaan saamelaispolitiikan voimasuhteet huomioiden yhä rankempaan mielivaltaan.

Minusta Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n varapuheenjohtaja Tuomas Keskitalo kiteyttää tuoreessa Ylen haastattelussa hyvin näköpiirissä olevan tilanteen. Hänen mukaansa suurin osa saamelaisista jäisi nyt saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle ja että tulkintaongelmat saamelaisuuden määrittelyssä yhä vain lisääntyisivät.

Kun kielestä oltaisiin pitämässä edelleen kovin kiinni saamelaisuuden määrittelyssä, viittaa Keskitalo hyvin nykyisen oikeusvaltio Suomen tekemisiin:

”Lappalaiskriteerin poistaminen on hyvin suuri miinus. On todella erikoista, että ensin kieli on riistetty ja nyt sitä vaaditaan, jotta hyväksytään saamelaiseksi. Se on todella harmi.
Tietenkin toive olisi, että tätä saamelaismääritelmää ei tulla lakiin laittamaan. Minun puolestani voitaisiin pitää nykyinen määritelmä ja tulkita sitä oikein, siinä on minun toiveet ja terveiset päättäjille.”

Saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotukseen sisältyy muutama muukin konflikteja ruokkiva asia, joita saamelaiskäräjien edustajat työryhmässä ovat puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven linjaamina vaatineet. Niin sanotun saamelaisalueen kuntien ja kansalaisten kannalta merkittävä on esitys saamelaiskäräjien aseman vahvistaminen lausunnonantajana ja ”yhteistyötahona”. Käräjät olisi pääsemässä kuntien kaavoitusasioissa, maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa ja ties missä ”saamelaiskulttuurin harjoittamiseen ” liittyvissä asioissa siihen asemaan, missä se jo on esimerkiksi uuden kaivoslain soveltamisessa. Käytännössä muutama saamelaishallinnon virkamies voisi pysäyttää monta arkistakin prosessia – tai ainakin viivyttää niitä jopa vuosilla.

Tästä tavasta puuttua asioihin on jo nyt harjoitusnäyttöjä. Esimerkkinä vaikkapa netissä kiertänyt, käräjien ensimmäisen varapuheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion päättämä ja allekirjoittama lausunto Utsjoen Aittisuvannolle eli Tenon rannalle haetusta yksityismaan ranta-asemakaavasta. Sanila-Aikio nosti lausunnollaan esille kaavan mahdolliset haitat Paistunturin ja Kaldoaivin paliskuntien saamelaiselle poronhoidolle. Näin siitä huolimatta, että asemakaava-alue sijaitsee Paistunturin paliskunnan rajaesteaidan ulkopuolella ja paikalta on kilometreittäin matkaa Kaldoaivin paliskuntaan. Minulle tuli lausuntoa katsoessa mieleen, että ehkäpä kaavaa hakeneen yrittäjän henkilö ei sattunut miellyttämään saamelaiskäräjien johtoa eli olivatko jatkossa pärstäkerroin tai vaikka henkilökohtainen kateus linjaamassa yhä enemmän käräjien kannanottoja?

Tällä kerralla Utsjoen kunta sai vielä jättää saamelaiskäräjien merkillisen lausunnon omaan arvoonsa, mutta ehkäpä jo pian kunnanhallituksen pöydälle ilmaantuu se täällä päin jo puhuttu ”punainen puhelin”?

Minä saan kuulla saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotusten merkityksistä ensi perjantaina 8.11., jolloin maa- ja metsätalousministeriön metsähallituslakiin ”saamelaispykäliä” sorvaava työryhmä kokoontuu Inarin Sajoksessa. Ensimmäisessä kokouksessa Klemetti Näkkäläjärvi ja Sami Manninen lupasivat kertoa silloin jo valmiina olleesta, mutta vielä julkistamattomasta ehdotuksestaan.

Keskeistä työryhmän kannalta tukee olemaan herrojen esitys siitä, mitä käräjälakiin esitetyn neuvottelu- ja yhteistyövelvoitteen vahvistamisen tulisi merkitä muassa metsähallituslain sisällössä.

Ei ole vaikeaa arvata millaisia näkemyksiä tulemme kuulemaan.

Toivon, että sidosryhmäni sekä myös maa- ja metsätalousministeriö ja Metsähallitus ottaisivat härkää (munaton koirasporo) sarvista ja edellyttäisivät jo asioista puhumista niiden oikeilla nimillä.

Muuten tästä ei tule tolkkua ennen totaalista törmäystä.

Eräs keskeinen toimenpide tässä käsittämättömässä vyörytyksessä olisi puhaltaa peliä poikki edellyttämällä jo moneen kertaan esitetyn ja vaaditun olosuhdeselvityksen tekemistä. On katsottava mikä todellisuudessa mahtaa olla saamelaisten ja heidän elinkeinojensa asema eli onko yleensä perusteita puhua enemmästä yhdenvertaisuudesta sanan todellisessa merkityksessä? Onko peräti mahdollista niin, että jokin saamelaisten ryhmä on elinkeinoineen ja siihen peilaavine kulttuureineen noussut muihin saamelaisiin ja etenkin yleisesti Suomen kansalaisiin nähden aivan erityiseen, ylempään asemaan, jossa pelkkä äänekäs vaatiminen ilman sen kummempia saantoja riittää vain vahvistamaan tuota asemaa?

Jos ja kun metsähallituslakia täydentävässä työryhmässä pyritään - toivottavasti edes hieman - pohtimaan asioita muutamaa teknistä lakipykälää syvemmältä, tulisi uhrata hetki sillekin ajatukselle, mikä asema nykyisenlaisella saamelaiskäräjillä on lopulta valtionmaiden ja -vesien käytön jonain päättävänä, ohjaavana tai edes lausuvana osapuolena? Kun käräjien itsevaltaiseksi säädetty johto ei edusta nyt eikä varmasti tulevaisuudessakaan alueen alkuperäisintä väestöä, kun käräjien johdolta puuttuu kaiken lisäksi näyttö laillisesta saannostaan valtionmaihin ja -vesiin ja kun julkisuudessa on kuultu ja nähty miten tuo pieni eliitti suhtautuu alueen muuhun väestöön ja heidän todennettaviin oikeuksiinsa, onko syytä edistää tällaista valtauspolitiikkaa, jossa jossain vaiheessa kupit menevät pahasti nurin?

Ensimmäisessä työryhmän kokouksessa pöytään jaettiin ympäristöministeriön tuottama Akwé: Kon -loppuraportti Hammastunturin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelmassa pilottina tapahtuneesta ohjeiston soveltamisesta. Sittemmin on käynyt ilmi, ettei Suomessa saati maailmalla ole vielä sovittu saati päätetty miten tuota biodiversiteettisopimukseen ja sen 8j-artiklaan liittyvää paikallisyhteisöjen perinnetiedon kuulemista tulee soveltaa.

On myös esitetty, että ympäristöministeriön julkaisema Akwé: Kon -käännös olisi virheellinen ja jopa tahallisesti virheellinen. Viimeksi tähän asiaan on kiinnittänyt huomiotaan suomenruotsalainen kollegani Gunnar Pettersson ”Hirvasrumpu”-blogissaan. Minusta asiaa ei voi enää ohittaa ilman että se selvitetään.

Tässä Petterssonin tekstistä suoraan lainattuna tuon 8j-artikla (tai 8(j)-artikla) englanniksi:

“(j) Subject to its national legislation, respect, preserve and maintain knowledge, innovations and practices of indigenous and local communities embodying traditional lifestyles relevant for the conservation and sustainable use of biological diversity and promote their wider application with the approval and involvement of the holders of such knowledge, innovations and practices and encourage the equitable sharing of the benefits arising from the utilization of such knowledge, innovations and practices;”

…Ja sitten virallinen suomenkielinen käännös, sellaisena kuin se sisältyy asetukseen 78/1994:

”(j) kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kunnioittaa, suojella ja ylläpitää alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen sellaista tietämystä, keksintöjä ja käytäntöä, joka sisältyy biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta merkityksellisiin perinteisiin elämänmuotoihin ja edistää ja laajentaa niiden soveltamista mainittujen yhteisöjen luvalla ja myötävaikutuksella sekä rohkaista tietämyksestä, keksinnöistä ja käytännöstä saadun hyödyn tasapuolista jakoa,”

Näin ollen alkuperäistekstin kohta "indigenous and local communities" (suom. sisäsyntyiset/maassa kehittyneet ja paikalliset yhteisöt) on suomennoksessa muuttunut sisällöltään muotoon "alkuperäiskansat", englanniksi ”indigenous peoples”. Tällaisella suomennoksella sopimuskohta 8j on käytännössä kytketty ILO 169-sopimukseen alkuperäiskansojen oikeudesta ja kytkeminen on siis tapahtunut suomennosta tehtäessä. Englanninkielisen alkuperäistekstin muotoilussa on ilmeisesti ntietoisesti vältetty muotoilua "indigenous peoples".

Vaikka Akwé: Kon -ohjeistusta ei olla vastoin Metsähallituksen aluejohtajan Jyrki Tolosen toivomusta liittämässä uuteen metsähallituslakiin, näin uskon, on ohjeistus tuotu joka tapauksessa lakityöryhmän pöytään eli sitä kautta lakityötä halutaan kytkeä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiprosessiin.

Tämä Akwé: Kon -episodi on minusta kuvaava esimerkki siitä, miten käärmettä on ajettu ja ajetaan pyssyyn jos minkinlaisilla käännöksillä ja väännöksillä. Kun maa- ja metsätalousministeriön saamelaistyöryhmä asetettiin ja aloitti työnsä, linjasi työryhmän puheenjohtaja Pentti Lähteenoja, ettei työryhmän työ liity mitenkään ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin. Ihmettelin tuossa tilanteessa miksi sitten yleensä olemme laatimassa tehtäväksi annettuja saamelaispykäliä, ja etenkin, kun taustalla on ministeriön taannoinen, hyvinkin toisen suuntainen ja minusta suoraselkäinen ILO-kannanotto.

Vielä kappale Akwé: Kon -ohjeista:

Niiden tavoitteena on edistää nimenomaan luonnon monimuotoisuutta ajatuksella, että paikallisyhteisöillä on sitä säilyttävää tai peräti edistävää perinteistä tietoa ja osaamista.

Osoittaako sitä esimerkiksi niin sanottu saamelainen poronhoito - tai mitä uusnomadismia se lieneekään?

Kun edellä mainitsemani Jyrki Tolonen katsoi muiden kuin saamelaisten kuulemisen kuittautuvan Metsähallituksen hoito- ja käyttösuunnitelmien ja luonnonvarasuunnitelmien laadinnassa normaalin sidosryhmätyöskentelyn kautta, hän unhohti Akwé: Kon -ohjeistuksen liittyvän pelkästään luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Siitä ei erityisesti tässä 8j-merkityksessä kysytä muilta kuin saamelaiskäräjien nimeämiltä Akwé: Kon -työryhmiltä ja jälki on sen mukaista.

Jos vain niin sanottu saamelainen poronhoito saa lausua käytännössä viimeisenä sanana ja omista intresseistään lähtien mikä on luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja mikä kenties ei, ollaan jälleen sillä alussa mainitulla konfliktin tiellä.

Veikko

Erään haastattelun anatomia

Saamelaiskäräjien puheenjohtajalla Klemetti Näkkäläjärvellä on hätä.

Tästä ei jää epäselvyyttä kun lukee verkosta hänen 22.10. Ylen saamenuutisissa olleen haastattelunsa ”Kolonialismin haamut kummittelevat käsitekiistassa”. Näkkäläjärven hätä kumpuaa samoista asioista kuin aiemminkin Lapin maaoikeusasioissa ja ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin kiirehtimisessä: hätä siitä, että poliittinen päätöksenteko saataisiin pysymään historiallisen totuuden ja kansainvälisten sopimusten tulkinnan edellä.

Kiirettä saattaa alkaa pidellä!

Ylen uutisen ingressi kuuluu:

”Enontekiön ja Inarin kunnat ovat vaatineet ympäristöministeriötä selvittämään biodiversiteettisopimuksessa käytetyn "paikallinen yhteisö" -käsitteen merkityksen. Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ihmettelee kuntien vaatimusta ja näkee siinä merkkejä kolonialismin haamuista.”

Ja uutinen edelleen näin:

”Inarin ja Enontekiön kunnat ovat vaatineet ympäristöministeriötä ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin selvittääkseen, mitä tai mitkä ovat ne paikalliset yhteisöt, joiden perimätietoa Suomen valtio on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimuksella suojelemaan. Kunnat ovat ihmetelleet, miksi käsitteen katsotaan koskevan vain saamelaisia ja saamelaista poronhoitoa, vaikka alueella asuu myös saamelaisrekisteriin kuulumattomia ihmisiä.
Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ihmettelee kuntien vaatimuksia. YK:n biodiversiteettisopimuksen paikallinen yhteisö -käsite koskee hänen mukaansa Suomessa vain saamelaisia.
´Asiassa ei ole mitään epäselvyyttä. Ei 8j-artiklan yhteydessä voi olla kyse muista kuin saamelaisista. Paikallinen yhteisö ei tarkoita tässä yhteydessä kaikkia paikallisia. Artiklan velvoitteet koskevat Suomessa vain alkuperäiskansa saamelaisia ja siitä on ollut puhe jo monta kertaa. Inarin ja Enontekiön kunnat tietävät kyllä, mistä on kyse´, sanoo Näkkäläjärvi.”

Uutisen jatkuessa Näkkäläjärvi vilauttaa jo pilkkakirvestäänkin:

”Klemetti Näkkäläjärvi pitää Enontekiön ja Inarin kunnan lausuntoja ihmeellisinä. Tilanne naurattaa häntä.
´Tällaiset asenteet ja saamelaisten alituinen vastustaminen on ikävää, mutta suoraan sanottuna tilanne naurattaa minua. On hyvin silmiinpistävää, että kunnat ovat yhtäkkiä kiinnostuneita poronhoidosta. Tähän asti poronhoitoa on pidetty jarruna ja esteenä sekä Inarissa että Enontekiöllä. Nyt kunnat ovatkin huolissaan suomalaisesta poronhoidosta, eikä se heidän mielestään häiritsekään muita elinkeinoja.
Nämä kunnat eivät halua antaa minkäänlaista tunnustusta saamelaisyhteisölle. Kaikki ovat muka tasa-arvoisia, mutta jos saamelainen vaatii kulttuurinsa huomioonottamista, niin se ei olekaan hyväksyttävää ja rikkoo muiden kuntalaisten oikeuksia. En ymmärrä näin ihmeellistä ajattelutapaa´.
Näkkäläjärvi muistuttaa, että saamelaisilla on lain mukaan oikeus positiiviseen erityiskohteluun.
´Yhdenvertaisuuslakiin on selvästi kirjoitettu, että jos jollain vähemmistöllä ei ole mahdollisuutta saavuttaa samanlaista tasa-arvoa kuin valtaväestö, voidaan tilannetta parantaa erityistoimenpiteillä´, sanoo Näkkäläjärvi.”

Kirjoituksestani tulee nyt pitkä, mutta minusta tämä saamelaiskäräjien puheenjohtajan haastattelu on syytä tarkoin tallentaa ja käydä joissain yhteyksissä läpi.

Näkkäläjärvi pitää yksiselitteisenä sitä, että monimuotoisuussopimuksessa oleva 8j-artikla tarkoittaa Suomessa vain saamelaisia; hän on hiljattaisessa Montrealin kokouksessa kertonut saamelaisten olevan Euroopan Unionissakin ainoa alkuperäiskansa, jota asiaa tosin en tiedä EU:n vahvistaneen.

Kun käräjien varapuheenjohtaja Heikki Paltto esitti samaisesta Montrealin kokouksesta kertoneessa saamenradion uutisessa 8j-artiklasta juontuvan Akwé: Kon -ohjeistuksen säätämistä saamelaisia tarkoittaen lakiin, kyselin asiasta muutamilta tahoilta valtion suunnasta.

Muun muassa näin minulle vastasi Akwé: Kon -ohjeistuksen käyttöä jo Suomessa suositelleen ympäristöministeriön luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen:

”Luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen artikla 8j:n englanninkielisessä versiossa käytetään ilmaisua ´indigenous and local communities´. Suomenkielisessä sopimustekstissä käytetään ilmaisua ´alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen´. Suomessa on laissa määritelty saamelaisten asema alkuperäiskansana. Tältä osin ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö yleissopimuksen artiklaa 8j tulisi soveltaa Suomessa saamelaisiin ja, etteikö Akwé:Kon vapaaehtoisia ohjeita voitaisi soveltaa saamelaisiin. Sen sijaan on epäselvää, onko Suomessa yhteisöjä, joihin artikla 8j:tä voitaisiin rinnasteisesti soveltaa. Tähän ei ainakaan maamme lainsäädäntö tällä hetkellä anna selvää linjausta. Myös itse yleissopimuksen piirissä käsite ´local communities´ on jossain määrin epäselvä. Asiasta on sopimuksen asiantuntijakokouksessa tuotettu selvitystä ja tarvetta selvitykseen on edelleenkin. Suomi on tuonut tätä koskevan tarpeen esille viimeksi viime viikolla pidetyssä yleissopimuksen asiantuntijaryhmän kokouksessa Montrealissa.”

Suomi ei ole – saati sitten että maailmalla oltaisi – selvitetty vielä mitä ja keitä paikallisia ja heidän yhteisöjään moinen 8j-artikla tarkoittaisi. Ympäristöministeriö on kuitenkin se taho, joka on määritysasiaa laittanut työryhmän muodossa liikkeelle saamelaisten osalta; työryhmää on luonnollisesti johtanut Klemetti Näkkäläjärvi.

Olisikohan jo aika saattaa selvitys loppuun ja ainakin pysäyttää toistaiseksi Näkkäläjärven kolonialistinen vyörytys laidunten valtaamiseksi?

Minusta Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä ottaa blogissaan hyvin kantaa Näkkäläjärven haastatteluun ja tuohon 8j-artiklan tulkintaan:

”CBD:n määritelmän mukaisesti paikalliset yhteisöt voidaan määritellä yhteisöiksi, joilla on pitkä suhde maahan ja veteen, joilla ne ovat perinteisesti asuneet tai joita ne ovat käyttäneet. Paikallinen yhteisö on ihmispopulaatio erillisellä ekologisella alueella, joka on suoraan riippuvainen sen biodiversiteetistä ja luonnontuotteista ja joka on hankkinnut perinteistä tietämystä seurauksena tästä riippuvaisuussuhteesta. Sopimuksen soveltaminen on kuitenkin aina jokaisen valtion oma kansallinen ratkaisu.
Suomi ei ole vielä selvittänyt, mitä tällaisia yhteisöjä maassamme on. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa paliskunnat sekä erilaiset kyläyhteisöt, joissa luontaiselinkeinoilla, kuten metsästyksellä ja kalastuksella, on yhä edelleen suuri merkitys ihmisten toimeentulon kannalta. On suorastaan ylimielistä väittää, että saamelaiskäräjät ainoana tahona pitäisi hallussaan perinteistä tietoa, joka liittyy esimerkiksi riista- ja kalakantojen kannanvaihteluihin tai porolaitumiin.
Esimerkkejä tällaisesta tiedosta on koko maassa. Saaristossa on perinteistä tietoa merilintujen metsästyksestä, paliskunnissa tietoa laidun- ja petoasioista, Ylä-Lapin riekon ansapyytäjillä on perinteistä tietoa riekon elintavoista ja Väylänvarren kyläyhteisöillä perinteistä tietoa niille tärkeästä lohesta. Keneltä on pois, mikäli myös tällaisen perinteisen tiedon suoja tunnustetaan?
Biodiversiteettisopimuksella ja sen asianmukaisella tulkinnalla voitaisiin mielestäni turvata rikas ja laaja biodiversiteettiin liittyvä kulttuuriperintö maanlaajuisesti. Sillä voitaisiin osoittaa paikallisille yhteisöille niille kuuluvaa sananvaltaa niissä kysymyksissä, jotka suoraan koskettavat yhteisöjen elinalueita.
Toivon, että kansanedustaja Simo Rundgrenin perustuslakivaliokuntaan edennyt toimenpidealoite saamelaisalueen olosuhdeselvityksestä käynnistää toimenpiteet, joilla myös tämä kysymys selvitetään perinpohjaisesti.”

Minua kyllä harmittaa se vastaus, jonka Akwé: Kon -kyselyyni sain Metsähallituksesta ja joka vastaus siellä delegoitiin aluejohtotasolle.

Aluejohtaja Jyrki Tolosen käsitys oli varmasti hänen ja ehkä Metsähallituksenkin kannalta perusteltu, mutta aika monta kysymyksiä herättävää ja erityisesti esiin nostettua olosuhdeselvitystä tukevaa asiaa siihen liittyi. Muun muassa näin vastasi Tolonen:

”Yhdenvertaisuuslaki antaa mahdollisuuden yhdenvertaisuussuunnitelman mukaiseen positiiviseen erityiskohteluun silloin, kun tavoitteena on tosiasiallinen yhdenvertaisuus. Nykyisen lainsäädännön perusteella ainoastaan kolttalain mukaan on koltta-alueella asuvilla koltilla etnisellä perusteella muuta väestöä parempia etuja valtion alueiden luonnonvarojen käyttöön. Perinteisesti luontaiselinkeinojen harjoittajat ovat monen säädöksen perusteella etusijalla muuhun paikalliseen väestöön verrattuna. Elinkeinon harjoittamiseen perustuva positiivinen erityiskohtelu kohdistuu muuta väestöä enemmän saamelaisiin, koska pääosa luontaiselinkeinon harjoittajista on saamelaisia. Metsähallitus voi toteuttaa luonnonvarojen käyttöoikeuksien suhteen positiivista erityiskohtelua etnisellä perusteella vain laeissa määritellyllä tavalla. Tämä on todettu myös Metsähallituksen yhdenvertaisuussuunnitelmassa.
Lainsäädännössä on hyvin laajalti määrätty saamelaiskulttuurin edellytysten huomioon ottamisesta. Erityismainintoja on mm. perustuslaissa, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaissa, luonnonsuojelulaissa, erämaalaissa, yhdenvertaisuuslaissa, maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä metsähallituslaissa. Metsähallitus hallinnoi 90 prosenttia saamelaisten kotiseutualueesta. Olisi perin outoa, jos Metsähallituksella ei olisi ´oikeutta´ erilaisissa maan- ja luonnonvarojen käyttöön liittyvissä suunnitteluprosesseissa kuulla ja neuvotella myös erikseen saamelaisten kanssa, kun Metsähallitus joka tapauksessa osallistaa erilaisten neuvottelukuntamenettelyjen lisäksi muita sidosryhmiä erittäin laajasti.
Akwé: Kon -ohjeet ovat olleet Metsähallitukselle hyvä työkalu saamelaisten kulttuurin harrastamisen edellytysten tunnistamisessa. Ei olisi ollenkaan outoa eikä tarpeetonta, jos Metsähallitus velvoitettaisiin tämän tyyppiseen menettelyyn myös tulevalla metsähallituslailla.”

Metsähallituksen mukaan yhdenvertaisuus ei siis tarkoita yhdenvertaisuutta, ei edes elinkeinojen sisällä.

Vielä pieni siteeraus Klemetti Näkkäläjärven haastelusta kunnissa kummittelevista kolonialismin haamuista:

”Näkkäläjärvi on törmännyt samanlaisiin asenteisiin biodiversiteettisopimusta kohtaan myös muualla maailmassa. Viimeksi asia tuli hänen mukaansa esille pari viikkoa sitten Montrealissa pidetyssä kansainvälisessä biodiversiteettityöryhmän kokouksessa.
´Esimerkiksi Ranskassa perustuslaki estää puhumasta alkuperäiskansoista ja paikallisyhteisöistä, ja pitkälti samanlainen tilanne on Kanadassa ja Iso-Britanniassa. Ne ovat niitä kolonialismin haamujen varjoja´.”

Jos katsoo Inarin alueen vanhoja käräjäkirjoja ja niillä käsiteltyjä riita-asioita, voi Klemetti Näkkäläjärven puheita lukiessa tulla omituisiin ajatuksiin.

Kolonialismia on varmasti monenlaista riippuen siitä kuka sitä milloinkin ja missä tarkoituksessa määrittää.

Veikko

Akwé: Kon säädetään metsähallituslakiin?

”Suomen saamelaiskäräjät sai Montrealissa pidetyssä biodiversiteettikokouksessa tunnustusta 8(j)-artiklan toimeenpanosta. Saamelaiskäräjät ja Metsähallitus ovat ensimmäisenä maailmassa soveltaneet alkuperäiskansojen perimätiedon suojaavat Akwé: Kon -ohjeet käytäntöön.”

Näin kertoo Ylen saamenradio. Uutisesta ei käy ilmi kuka ja miten tunnustuksen antoi ja millainen oli tarkemmin saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen kokouksessa järjestämä yhteisesiintyminen.

Yksi konkreettinen esitys tai ajatus uutisesta löytyy: Sen esittäjä on käräjien varapuheenjohtaja Heikki Paltto, joka pitää tärkeänä, että saamelaisia koskeva Akwé: Kon -ohjeistus kirjataan lakiin.

Ei tarvinne pitkään pohtia mihin lakiin nyt ainakin tuo ensi kokemusten mukaan saamelaisille poronomistajille erilaisissa Metsähallituksen luonnonvara- sekä hoito- ja käyttösuunnitelmissa sananvaltaa antava intiaanikielistä otsikkoa kantava säädös kirjattaisiin. Ehkä sitä ennakoi jo metsähallituslain saamelaisoikeustyöryhmän ensimmäisessä kokouksessa esitelty Hammastunturin erämaan Akwé: Kon loppuraportti.

Hienon näköinen kirjanen hienoine lupauksineen ja toiveineen.

Joudun kuitenkin kyseisen työryhmän ainoana sen työn kohdealueelta olevana ”muun väestön” edustajana kysymään, miten moinen Akwé: Kon on oikein ujuttautunut jo näinkin syvälle valtionhallinnon käytännön toimenpiteisiin.

Hammastunturin osalta joudun kyllä toteamaan, että siinä saamelaista perinteistä tietoa suunnitteluun tuonut Akwé: Kon -työryhmä oli kovin yksipuolisesti saamelaisistakin muodostettu. Silti se sai huomattavan suuren lausunto- ja vaikuttamisoikeuden.

Kun Metsähallitus Hammastunturin Akwé: Kon -loppuraportissa ilmoittaa käyttävänsä ohjeistusta "mielellään myös tulevaisuudessa" saamelaisten kotiseutualueella ainakin luonnonvarasuunnitelmien ja hoito- ja käyttösuunnitelmien laadinnassa, on mielestäni biodiversiteettisopimuksen 8(j)-artiklan ja Akwé: Kon -ohjeistuksen tarkoittamat paikalliset yhteisöt syytä kansainväliset kriteerit tarkoin tutkien selvittää. Nyt ainoastaan on katsottu, että artikla ja ohjeet koskevat saamelaisia (käytännössä saamelaiskäräjiä ja sen vaalilautakunnan ja hallituksen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymiä henkilöitä) sekä Metsähallituksen käytännön soveltamisesta johtuen lähinnä vain saamelaisia porotalouden harjoittajia tai saamelaisia poronomistajia.

Metsähallituksen menettelyyn on kiinnitetty huomiota mm. pohjoisen kunnissa, niiden tuoreissa lausunnoissa, ja sitä on kritisoitu myös alueen erityisperusteisten oikeuksien omistajien taholta sekä alueen alkuperäisimpiin asuttajiin kuuluvien lappalaisten, myös osittain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvien kalastajasaamelaisten (inarinsaamelaiset) taholta. Kun saamelainen poronhoitaja voi varsin huoletta ajella erämaassa kenenkään häneltä siellä ajelustaan kyselemättä, tiedän tapauksia, joissa inarinsaamelainen ei-poromies on joutunut hakemaan tietoimituksen päästäkseen sukunsa ja perheensä ylimuistoisesti käyttämälle kalajärvelle Metsähallituksen vastustaessa hakemusta.

Koska Metsähallitusta ohjeistaneessa ympäristöministeriössä ja Metsähallituksessa pitäisi olla tiedossa Pohjois-Lappia raastava etninen konflikti saamelaisuuden määrittelystä, kuka on alueen alkuperäiskansaa ja mikä yleensä on historialliseen totuuteen perustuva saamelaisalue, on tämän konfliktin lietsomista lähteä tässä vaiheessa laatimaan väestöä jakavia päätöksiä ja ohjeistuksia, elleivät ne perustu kokonaisvaltaisempaan asioiden selvittämiseen ja säätämiseen.

On selvää, että saamelaiskäräjien porosaamelaisuutta edustavan johdon taholta on tavoiteltavaa viedä asioita omista intresseistä lähtien eteenpäin ja mahdollisimman pitkälle tilanteessa, jossa on luotu myös painetta ILO 169 -sopimuksen ratifioimiseksi poliittisin perustein.

Tässä vaiheessa haluan siis tietää miten ympäristöministeriö on päätynyt Akwé: Kon ohjeissaan (OH 1/2011) toteamaan niiden tarkoittavan ainoastaan saamelaisia? Millainen asiantuntijoiden käyttö ja millainen hallintomenettely ohjeista päättämiseen ja niiden laatimiseen on sisältynyt?

Metsähallituksen haluan vastaavan kysymykseen miten sen taholla on päädytty pilotoimaan maailman mitassa Akwé: Kon -ohjeistusta nyt todetulla, suppealla tavalla eli koskemaan vain saamelaisia ja käytännössä vain porotaloutta harjoittavien saamelaisten "yhteisöä"?

Viittaan tässä yhteydessä vielä Metsähallituksen Lemmenjoen kansallispuistoa koskevaan hoito- ja käyttösuunnitelmaan, jossa poronhoito linjataan suojelualueella saamelaisen kulttuurin tärkeimmäksi perustaksi, mutta saman suunnitelman historiaosassa kerrotaan (aivan oikein) suurporonhoidon olevan alueella myöhäinen tulokas ja että alun perin kansallispuisto on ollut inarinsaamelaisten pyyntialuetta.

Soveltamisen ongelmaa tasavertaisuuden ja ihmisoikeuksien osalta pahentaa vielä esiin tullut Metsähallituksen kansalaisia eriarvoistava yhdenvertaisuussuunnitelma (1821/01/2004). Sen osalta kysyn samaa kuin edellä eli mihin olemassa olevaan lainsäädäntöön perustuu kyseisen suunnitelman "positiivinen erityiskohtelu" (aiemmin käytössä on ollut termi "positiivinen syrjintä")?

Myös edellä mainittujen ohjeistusten ja suunnitelmien istuminen Suomen yhdenvertaisuuslain ohella YK:n alkuperäiskansajulistuksen 46. artiklaan olisi mielenkiintoista ympäristöministeriön ja Metsähallituksen taholta kuulla.

Veikko

http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajat_sai_tunnustusta_artikla_8jn_toimeenpanosta/6877045

Viedään kuin litran mittaa?

Näin tekee mieli kysyä kun on viime päivinä joutunut taas paneutumaan sellaiseen käsitteeseen kuin Akwé: Kon.

Siis tuo intiaanikielinen asia vie ja vietynä on asiaa ensimmäisenä maailmassa edistämään ehättänyt Metsähallitus. Se, että Metsähallitusta viedään vaikuttaa rajoittaen pohjoisten kuntien asukkaiden elämään – ehkä saamelaisia poronhoitajia lukuun ottamatta.

Akwé: Kon tuli oikein korostetusti esille muutama päivä sitten Helsingissä pidetyssä, saamelaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämistä valtionmaiden käytön päätöksenteossa pohtivan työryhmän ensimmäisessä kokouksessa. Tuon maa- ja metsätalousministeriön työryhmän tulisi raapaista vajaassa kolmessa kuukaudessa esityksensä uusittavaan metsähallituslakiin tarvittavista ”saamelaispykälistä”.

Niitä tarvitaan työryhmän puheenjohtajan Pentti Lähteenojan mukaan ehkä ”vain” puolenkymmentä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mukaan saamelaisten (lue saamelaiskäräjien) asema tarvitsee kohennusta uuden kaivoslain tyyliin ainakin kuntien monopolina olleessa kaavoituksessa sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa. Metsähallituslaissa pääpaino näyttäisi olevan myös ”saamelaisen poronhoidon” edellytysten vahvistamisessa – sekä maankäytön oikeuksien että valtion budjettirahoituksen osalta.

Palaan työryhmäkommentteihini toisaalla, mutta tuosta ”akwekonista”, että tämän saman viikon lopulla se marssi vastaan Inarin kunnanhallituksen esityslistalla, jossa yhtenä asiana on kunnan lausunnon antaminen Hammastunturin erämaan uusitusta hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Lausuntoa pyytää suunnitelman vahvistaja eli ympäristöministeriö.

Kunnan teknisen johtajan Arto Leppälän valmistelemassa lausuntopohjassa todetaan, että hoito- ja käyttösuunnitelman ”Laatimisprosessissa Metsähallitus on testannut vapaaehtoisia Akwé: Kon-ohjeita ensimmäisenä Suomessa ja koko maailmassa. Ohjeet on tarkoitettu sellaisten hankkeiden kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutusten arvioinnille, joita aiotaan toteuttaa alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen pyhillä paikoilla ja niiden asuttamilla tai käyttämillä maa- ja vesialueilla tai jotka todennäköisesti vaikuttavat näihin”.

Edelleen lausuntopohjassa todetaan, että ”Metsähallitus on tulkinnut Akwé: Kon - ohjeita hyvin suppeasti siten, että niiden mukainen arviointi on suoritettu arvioitavan hankkeen kannalta rajautuen hankealueeseen eikä hankkeen alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöihin kohdistuvia kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ole selvitetty koko hankkeen vaikutuspiirin, myös hankealueen ulkopuolelle suuntautuvien vaikutusten osalta, kuten Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät”.

Leppälä jatkaa: ”Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät, että suunnitelmien ja hankkeiden laatimisen tulisi perustua alkuperäiskansojen tarpeisiin ja näkemyksiin. Metsähallituksen tulkinnan mukaan paikallisyhteisöjen kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ei tarvitse selvittää. Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen oikeuksista annetun julistuksen 46 artiklassa edellytetään, että julistusta on tulkittava noudattaen oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, hyvän hallinnon ja vilpittömän mielen periaatetta, joten Akwé :Kon -ohjeitakin on tulkittava edellä mainitun 46 artiklan mukaisesti suhteessa saamelaiskäräjälain määrittelemään alkuperäiskansaan sekä paikallisyhteisöihin”.

Kuten Akwé: Kon -käsitteeseen aiemmin perehtymätön lukija voi havaita, on olemassa jokin kansainvälisen biodiversiteettijulistukseen liittyvä alkuperäiskansoihin viittaava vapaaehtoinen suositus, jota on lähdetty Suomessa ensimmäisenä maailmassa soveltamaan ja käytännössä ensimmäisenä tuon kunnian on saanut Hammastunturin erämaa. Oleellista vielä on se, että Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen lupaa valtion tulevan luonnonvarayhtiön käyttävän mielellään menetelmää myös tulevaisuudessa. Näin hän toteaa Hammastunturin erämaasuunnitelman Akwé: Kon -loppuraportissa.

Ja mitäköhän moinen ohjeistus sitten käytännössä erämaa-alueelle näyttäisi tuovan?

Yhdessä saamelaiskäräjälaissa jo määrätyn neuvotteluvelvoitteen, erämaalain saamelaiskulttuuri- ja poronhoitopykälän sekä Metsähallituksen omaksuman yksipuolisen soveltamiskäytännön kanssa erämaan käyttäminen muuhun kuin ”saamelaiseen poronhoitoon” yhä vain kapenee.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa erämaa on jaettu kahteen osaan: syrjäosaan ja luontomatkailualueeseen. Jälkimmäinen eli hieman käytöltään väljemmin rajoitettu alue käsittää Ivalojoen ja sen eteläpuoliset alueet Saariselän lähistöllä. Se tarkoittanee, ettei Inarin kirkonkylän matkailu tule tulevaisuudessa tarvitsemaan tukialueita Hammastunturin erämaan suunnassa?

Hoito- ja käyttösuunnitelma kieltää koiravaljakkotoiminnan sekä kaivoslain 9§:n mukaisen malminetsinnän ennen kuin valtausoikeus/malminetsintälupa on ratkaistu kaivoslain mukaisessa lupamenettelyssä. Leppälä toteaa lausuntopohjassaan aivan oikein, ”ettei kieltojen aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia esimerkiksi Inarin alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen työllisyyteen ole selvitetty Akwé: Kon -ohjeiden mukaisesti”.

Leppälä viittaa hyvin paikallisyhteisöihin, joita minusta on muitakin kuin Inariin 1850-luvusta lähtien muuttanut alkuperäiskansan ryhmä. Tämän ryhmän ja sen kulttuuriin kuuluvan suurporonhoidon edustus näyttäisi muodostaneen Hammastunturin pilottihankkeessa sen ”perinteisen tiedon” työryhmän, jonka ääni on hyvin kuulunut suunnitelman laadinnassa.

Veikko

Jk. Tässäpä vähän vielä taustaa:  http://www.forest.fi/smyforest/forest.nsf/tiedotteetlookup/9CA3F9864F6D1CCEC22579590026B7ED