Konfliktin tiellä

 Ei voi kuin ihmetellä mihin tilanteeseen Suomen alkuperäiskansa-asiassa on ajauduttu ja yhä syvemmälle ollaan haluamassa. Oikeusvaltiona ja maailmanparantajana paistatteleva Suomi on sysäämässä pohjoisensa arvaamattomiin vaikutuksiin johtavan etnisen konfliktin tielle.

Tuo valtion tietoinen rooli tässä syvän ihmisoikeusloukkauksen sisältävässä asiassa on sen pitkä historia ja sen tuottama tieto ja tietoisuus huomioiden käsittämätön.
Viittaan siis tuoreeseen saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotukseen, jota kiitellyt suomenruotsalainen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson lähtee varmasti kiireen vilkkaa hyödyntämään ja saattamaan esitetyt muutokset nopeasti lakiehdotukseksi ja monissa suurissa asioissa painiskelevan valtioneuvoston vasemmalla kädellä hyväksyttäväksi. Kun ehdotetut lakimuutokset ehtivät eduskuntaan, ollaan jo kovin pitkällä ja kiireisinä saamaan vaikeasti hahmotettavaan ILO 169 -asiaan liittyvä episodi nopeasti pois silmistä.

Poissa silmistä, poissa mielestä?

Ensimmäiset reaktiot täällä kentällä entisen oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion johtaman työryhmän esityksistä ovat olleet tyrmistyneitä. Paunion ohella ihmettelyä käytöksestään on saanut osakseen oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Sami Manninen, joka vielä saamelaiskäräjien lausuntovaiheiden aikana muun muassa lakityöryhmän käydessä kuulemassa Inarissa oli vahvastikin sitä mieltä, että polveutuminen pitää säilyttää ja säilyneekin yhtenä keskeisenä alkuperäiskansaan kuulumisen, tässä tapauksessa saamelaisuuden kriteerinä. Nyt lakityöryhmän lausunnossa ei näy jälkeäkään Mannisen miehekkäistä näkemyksistä ja kentälle on kantautunut taustatietoja oikeusministerin häneen kohdistamasta ”omistajaohjauksesta”.

Jos sisäpiireistä kerrottu tieto pitää paikkansa, ei se anna järin luotettavaa kuvaa suomalaisen lainsäädännön selkärankaisuudesta.

Polveutuminen liittyy kauttaaltaan maailmalla alkuperäiskansojen määrittelyyn. Suomessa se ollaan perusteena poistamassa ikään kuin haluttaisiin varmistaa muutaman myöhään Suomen alueelle asettuneen tai täällä jopa vasta saamelaistuneen suvun ja sen adoptiojäsenten vallan säilyminen saamelaishallinnossa. Kymmenien vuosien kokemusten perusteella voin sanoa, että nyt esitetyt saamelaisen määrittelyperusteet tulevat johtamaan saamelaispolitiikan voimasuhteet huomioiden yhä rankempaan mielivaltaan.

Minusta Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n varapuheenjohtaja Tuomas Keskitalo kiteyttää tuoreessa Ylen haastattelussa hyvin näköpiirissä olevan tilanteen. Hänen mukaansa suurin osa saamelaisista jäisi nyt saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle ja että tulkintaongelmat saamelaisuuden määrittelyssä yhä vain lisääntyisivät.

Kun kielestä oltaisiin pitämässä edelleen kovin kiinni saamelaisuuden määrittelyssä, viittaa Keskitalo hyvin nykyisen oikeusvaltio Suomen tekemisiin:

”Lappalaiskriteerin poistaminen on hyvin suuri miinus. On todella erikoista, että ensin kieli on riistetty ja nyt sitä vaaditaan, jotta hyväksytään saamelaiseksi. Se on todella harmi.
Tietenkin toive olisi, että tätä saamelaismääritelmää ei tulla lakiin laittamaan. Minun puolestani voitaisiin pitää nykyinen määritelmä ja tulkita sitä oikein, siinä on minun toiveet ja terveiset päättäjille.”

Saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotukseen sisältyy muutama muukin konflikteja ruokkiva asia, joita saamelaiskäräjien edustajat työryhmässä ovat puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven linjaamina vaatineet. Niin sanotun saamelaisalueen kuntien ja kansalaisten kannalta merkittävä on esitys saamelaiskäräjien aseman vahvistaminen lausunnonantajana ja ”yhteistyötahona”. Käräjät olisi pääsemässä kuntien kaavoitusasioissa, maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa ja ties missä ”saamelaiskulttuurin harjoittamiseen ” liittyvissä asioissa siihen asemaan, missä se jo on esimerkiksi uuden kaivoslain soveltamisessa. Käytännössä muutama saamelaishallinnon virkamies voisi pysäyttää monta arkistakin prosessia – tai ainakin viivyttää niitä jopa vuosilla.

Tästä tavasta puuttua asioihin on jo nyt harjoitusnäyttöjä. Esimerkkinä vaikkapa netissä kiertänyt, käräjien ensimmäisen varapuheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion päättämä ja allekirjoittama lausunto Utsjoen Aittisuvannolle eli Tenon rannalle haetusta yksityismaan ranta-asemakaavasta. Sanila-Aikio nosti lausunnollaan esille kaavan mahdolliset haitat Paistunturin ja Kaldoaivin paliskuntien saamelaiselle poronhoidolle. Näin siitä huolimatta, että asemakaava-alue sijaitsee Paistunturin paliskunnan rajaesteaidan ulkopuolella ja paikalta on kilometreittäin matkaa Kaldoaivin paliskuntaan. Minulle tuli lausuntoa katsoessa mieleen, että ehkäpä kaavaa hakeneen yrittäjän henkilö ei sattunut miellyttämään saamelaiskäräjien johtoa eli olivatko jatkossa pärstäkerroin tai vaikka henkilökohtainen kateus linjaamassa yhä enemmän käräjien kannanottoja?

Tällä kerralla Utsjoen kunta sai vielä jättää saamelaiskäräjien merkillisen lausunnon omaan arvoonsa, mutta ehkäpä jo pian kunnanhallituksen pöydälle ilmaantuu se täällä päin jo puhuttu ”punainen puhelin”?

Minä saan kuulla saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotusten merkityksistä ensi perjantaina 8.11., jolloin maa- ja metsätalousministeriön metsähallituslakiin ”saamelaispykäliä” sorvaava työryhmä kokoontuu Inarin Sajoksessa. Ensimmäisessä kokouksessa Klemetti Näkkäläjärvi ja Sami Manninen lupasivat kertoa silloin jo valmiina olleesta, mutta vielä julkistamattomasta ehdotuksestaan.

Keskeistä työryhmän kannalta tukee olemaan herrojen esitys siitä, mitä käräjälakiin esitetyn neuvottelu- ja yhteistyövelvoitteen vahvistamisen tulisi merkitä muassa metsähallituslain sisällössä.

Ei ole vaikeaa arvata millaisia näkemyksiä tulemme kuulemaan.

Toivon, että sidosryhmäni sekä myös maa- ja metsätalousministeriö ja Metsähallitus ottaisivat härkää (munaton koirasporo) sarvista ja edellyttäisivät jo asioista puhumista niiden oikeilla nimillä.

Muuten tästä ei tule tolkkua ennen totaalista törmäystä.

Eräs keskeinen toimenpide tässä käsittämättömässä vyörytyksessä olisi puhaltaa peliä poikki edellyttämällä jo moneen kertaan esitetyn ja vaaditun olosuhdeselvityksen tekemistä. On katsottava mikä todellisuudessa mahtaa olla saamelaisten ja heidän elinkeinojensa asema eli onko yleensä perusteita puhua enemmästä yhdenvertaisuudesta sanan todellisessa merkityksessä? Onko peräti mahdollista niin, että jokin saamelaisten ryhmä on elinkeinoineen ja siihen peilaavine kulttuureineen noussut muihin saamelaisiin ja etenkin yleisesti Suomen kansalaisiin nähden aivan erityiseen, ylempään asemaan, jossa pelkkä äänekäs vaatiminen ilman sen kummempia saantoja riittää vain vahvistamaan tuota asemaa?

Jos ja kun metsähallituslakia täydentävässä työryhmässä pyritään - toivottavasti edes hieman - pohtimaan asioita muutamaa teknistä lakipykälää syvemmältä, tulisi uhrata hetki sillekin ajatukselle, mikä asema nykyisenlaisella saamelaiskäräjillä on lopulta valtionmaiden ja -vesien käytön jonain päättävänä, ohjaavana tai edes lausuvana osapuolena? Kun käräjien itsevaltaiseksi säädetty johto ei edusta nyt eikä varmasti tulevaisuudessakaan alueen alkuperäisintä väestöä, kun käräjien johdolta puuttuu kaiken lisäksi näyttö laillisesta saannostaan valtionmaihin ja -vesiin ja kun julkisuudessa on kuultu ja nähty miten tuo pieni eliitti suhtautuu alueen muuhun väestöön ja heidän todennettaviin oikeuksiinsa, onko syytä edistää tällaista valtauspolitiikkaa, jossa jossain vaiheessa kupit menevät pahasti nurin?

Ensimmäisessä työryhmän kokouksessa pöytään jaettiin ympäristöministeriön tuottama Akwé: Kon -loppuraportti Hammastunturin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelmassa pilottina tapahtuneesta ohjeiston soveltamisesta. Sittemmin on käynyt ilmi, ettei Suomessa saati maailmalla ole vielä sovittu saati päätetty miten tuota biodiversiteettisopimukseen ja sen 8j-artiklaan liittyvää paikallisyhteisöjen perinnetiedon kuulemista tulee soveltaa.

On myös esitetty, että ympäristöministeriön julkaisema Akwé: Kon -käännös olisi virheellinen ja jopa tahallisesti virheellinen. Viimeksi tähän asiaan on kiinnittänyt huomiotaan suomenruotsalainen kollegani Gunnar Pettersson ”Hirvasrumpu”-blogissaan. Minusta asiaa ei voi enää ohittaa ilman että se selvitetään.

Tässä Petterssonin tekstistä suoraan lainattuna tuon 8j-artikla (tai 8(j)-artikla) englanniksi:

“(j) Subject to its national legislation, respect, preserve and maintain knowledge, innovations and practices of indigenous and local communities embodying traditional lifestyles relevant for the conservation and sustainable use of biological diversity and promote their wider application with the approval and involvement of the holders of such knowledge, innovations and practices and encourage the equitable sharing of the benefits arising from the utilization of such knowledge, innovations and practices;”

…Ja sitten virallinen suomenkielinen käännös, sellaisena kuin se sisältyy asetukseen 78/1994:

”(j) kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kunnioittaa, suojella ja ylläpitää alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen sellaista tietämystä, keksintöjä ja käytäntöä, joka sisältyy biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta merkityksellisiin perinteisiin elämänmuotoihin ja edistää ja laajentaa niiden soveltamista mainittujen yhteisöjen luvalla ja myötävaikutuksella sekä rohkaista tietämyksestä, keksinnöistä ja käytännöstä saadun hyödyn tasapuolista jakoa,”

Näin ollen alkuperäistekstin kohta "indigenous and local communities" (suom. sisäsyntyiset/maassa kehittyneet ja paikalliset yhteisöt) on suomennoksessa muuttunut sisällöltään muotoon "alkuperäiskansat", englanniksi ”indigenous peoples”. Tällaisella suomennoksella sopimuskohta 8j on käytännössä kytketty ILO 169-sopimukseen alkuperäiskansojen oikeudesta ja kytkeminen on siis tapahtunut suomennosta tehtäessä. Englanninkielisen alkuperäistekstin muotoilussa on ilmeisesti ntietoisesti vältetty muotoilua "indigenous peoples".

Vaikka Akwé: Kon -ohjeistusta ei olla vastoin Metsähallituksen aluejohtajan Jyrki Tolosen toivomusta liittämässä uuteen metsähallituslakiin, näin uskon, on ohjeistus tuotu joka tapauksessa lakityöryhmän pöytään eli sitä kautta lakityötä halutaan kytkeä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiprosessiin.

Tämä Akwé: Kon -episodi on minusta kuvaava esimerkki siitä, miten käärmettä on ajettu ja ajetaan pyssyyn jos minkinlaisilla käännöksillä ja väännöksillä. Kun maa- ja metsätalousministeriön saamelaistyöryhmä asetettiin ja aloitti työnsä, linjasi työryhmän puheenjohtaja Pentti Lähteenoja, ettei työryhmän työ liity mitenkään ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin. Ihmettelin tuossa tilanteessa miksi sitten yleensä olemme laatimassa tehtäväksi annettuja saamelaispykäliä, ja etenkin, kun taustalla on ministeriön taannoinen, hyvinkin toisen suuntainen ja minusta suoraselkäinen ILO-kannanotto.

Vielä kappale Akwé: Kon -ohjeista:

Niiden tavoitteena on edistää nimenomaan luonnon monimuotoisuutta ajatuksella, että paikallisyhteisöillä on sitä säilyttävää tai peräti edistävää perinteistä tietoa ja osaamista.

Osoittaako sitä esimerkiksi niin sanottu saamelainen poronhoito - tai mitä uusnomadismia se lieneekään?

Kun edellä mainitsemani Jyrki Tolonen katsoi muiden kuin saamelaisten kuulemisen kuittautuvan Metsähallituksen hoito- ja käyttösuunnitelmien ja luonnonvarasuunnitelmien laadinnassa normaalin sidosryhmätyöskentelyn kautta, hän unhohti Akwé: Kon -ohjeistuksen liittyvän pelkästään luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Siitä ei erityisesti tässä 8j-merkityksessä kysytä muilta kuin saamelaiskäräjien nimeämiltä Akwé: Kon -työryhmiltä ja jälki on sen mukaista.

Jos vain niin sanottu saamelainen poronhoito saa lausua käytännössä viimeisenä sanana ja omista intresseistään lähtien mikä on luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja mikä kenties ei, ollaan jälleen sillä alussa mainitulla konfliktin tiellä.

Veikko