torstai 11. lokakuuta 2012

Uudet, osaamattomat ja kovaääniset pelottavat?


Näin voisi kiteyttää tuoreen Inarilaisen (10.10.12) sivuilla esitettyjä, muutamia nykyisten ja entisten poliitikkojen näkemyksiä. Niissä paistaa uudistusten pelko, huoli omasta asemasta ja joissakin silkka itse hankittu katkeruus.
Lehden ”Kolmen raadissa” monien unohtuneiden vaalilupausten äiti Minka Laiti (kesk.) korostaa vanhojen kuntapoliitikkojen hallitsevan kunnallislain pykälät ja tuntevan asioiden taustat.
”Totta kai uudetkin oppivat lakipykälät ja asioiden sisällöt aikanaan”, hän lieventää, mutta sanoma on selvä. Untamoita mitä untamoita!
Minkaa harmittaa sekin, jos vaikka uusissa valtuutetuissa olisi sellaisia, jotka eivät osaa käyttäytyä ja jotka saattavat ”haukkua” virkamiehiä.
Sanonpa tähän, että oletpa itseäsi täynnä! Oletko tosiaan sitä mieltä, että vain laisesi ovat perillä lakipykälistä ja asioiden taustoista ja että vain laisesi osaavat käyttäytyä? Jotain näkemystä, kiitos! 
Jouko Lepistö (kesk.) on tehnyt kunnallispolitiikassa pitkän jäljen, jossa ruoho ei paikoin vieläkään kasva. Hän sanoo samaisessa raadissa, että ”jos päätöksiä pyritään tekemään media- ja somekansalaisten huutoäänestyksellä, kovaäänisemmät hallitsevat, mutta eivät ole vastuussa mistään”.
Täyttä sopertelua. Eikö sosiaalisessa mediassa kantaa ottava ja näkemyksistään kertova päättäjä voisi kantaa mistään vastuuta? Ja eikö tällainen henkilö voisi omata tietoa ja etsiä vaihtoehtoja päätöksenteolle? Tehdäänkö oikeat päätökset vain kabinettien hämärissä, sinne kätkeytyneiden itämaan tietäjien kesken? Jotain näkemystä, kiitos!
Yrittäjä Kaisa Särkelä kehottaa samassa raadissa tarkastelemaan luottamuspaikoilla jo istuneita ehdokkaita: mitä he ovat saaneet aikaan ja ovatko he pitäneet entiset lupauksensa. Hän haluaa ehdokkaansa osallistuvan kokouksiin ja vievän eteenpäin aloitteita, jotka kansalaiset ovat tehneet paikallisesti ja valtakunnallisesti. Särkelän mielestä ehdokkaan arvomaailma ja aktiivisuus ovat puoluetta tärkeämmät. Minusta noissa on näkemystä!
Pelon puolelta katkeruuteen siirtyen, vastaan tulee Raimo Kostamovaara (kok?). Täytyy heti kertoa, että kun minäkin lopulta liityin ”someen”, sosiaaliseen mediaan, oli ensimmäinen löytöni juuri tämä Raimo, jonka yhytin haukkumasta siellä itseäni mitä ikävimmällä tavalla. Olin ihmeissäni, mutta ymmärrän toki etten ehkä kyennyt palvelemaan häntä oikein lehtityössäni.
Kostamovaara kertoo Inarilaisen kirjoituksessaan, kuinka kunnan asioista kielteisiä johtopäätöksiä, vastaselityksiä ja eriäviä mielipiteitä sekä valituksia tekevät ovat ymmärtämättömiä tai muuten ilkeitä ja itseensä tyytymättömiä. Hänen mukaansa esimerkiksi kunnan veloista väitetään totuuden vastaisesti.
”Ei uskota edes kunnan kirjanpitoa”, hän harmittelee.
Pyrin vastaamaan Kostamovaaralle ihan erikseen ensi viikon Inarilaisessa, mutta tässä vaiheessa kysyn vain ihan ystävällisesti, oletko kirjoittaessasi miettinyt miltä nuo sanomasi saattavat näyttää? Edustatko niillä tietävää, ymmärtävää ja ilkeydestä puhdasta näkemystä? 
Joku ehdotti Inarilaisen tekstiviestipalstalla Kostamovaaraa vetämään nykyisten kokoomusehdokkaiden vaalikärryjä. Sitä sopisi toivoa, ja että kärryt pidetään tiellä eikä perälautaa jätetä auki.


Veikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti