maanantai 15. lokakuuta 2012

Kallis metto – valtiolle

Olin 20. syyskuuta Ivalon käräjäsalissa kuuntelemassa metsästysrikoksena sinne tuotua juttua, jossa ivalolaista varttunutta metsästäjää syytettiin tieltä metsästämisestä, autoa välittömästi hyväksi käyttäen.
Virallisesti syyte kuului, että mies oli ”tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästyslain vastaisesti metsästänyt vastoin moottorikäyttöisen kulkuneuvon käytön rajoitusta”…”ampunut metson omistamallaan kiväärillä välittömästi avolava-autonsa pysäyttämisen jälkeen Märkävaarantiellä sataa metriä lähempänä autoa”…”ottanut saaliin haltuunsa ja poistunut paikalta vieden metson mukanaan”.
Miehen ase oli jutussa takavarikossa ja häntä vaadittiin muun rangaistuksen ohessa korvaamaan valtiolle tappamansa ukkometso 700 eurolla.
No, metsolle kertyi käräjillä hintaa 4684,61 euroa, mutta maksajaksi määrättiinkin valtio. Hinta saattaa vielä nousta, sillä syytetty ja hänen asiamiehensä vaativat hovissa käräjäoikeudessa huomioimatta jääneitä kulujaan. Aseensa mies kävi hakemassa tänään Ivalon poliisin kanista, kun kävi selväksi, ettei syyttäjä enää valittaisi päätöksestä.
Olen seurannut varmaan satoja käräjäjuttuja, joista enimmät juuri metsästykseen tai petojen laittomaan tappamiseen liittyneitä. Sillä kokemuksella saattoi heti nähdä, ettei aina voi voittaa - siis tässä tapauksessa syyttäjä.
Metsästysrikosta epäilemään oli ryhtynyt rajavartioston partio, joka osui parahiksi paikalle kun metsästäjä oli 28.10. viime vuonna ollut juuri tulossa metsästä autolleen metsoa kantaen.  Sen verran ”epäilyttävää” tapauksessa oli ollutkin, että havaitessaan jonkun auton lähestyvän metsästäjä oli pudottanut saaliinsa maahan ja tullut autolleen muina miehinä kuin tyhjän pyytäneenä.
Aikansa rupateltuaan ja luvat rutiininomaisesti tarkastettuaan partio oli jatkanut matkaansa. Partion vielä paikalla ollessa metsästäjä oli hakenut metson autolleen. Hän sanoi pudottaneensa saaliin kun ei halunnut kenenkään hoksaavan hyvää metsopaikkaa. Koko ajan autossa oli istunut metsästäjän vaimo, joka oli odotellut miestään aikansa kuluksi sukkaa kutoen. Pariskunta lähti partion lähdettyä myös kotimatkalle.
Rajavartijat alkoivat hetkeä myöhemmin miettiä oliko metson ampumisessa sittenkin jotakin outoa. He tilasivat paikalle Rajan koirapartion, joka jäljitti helposti metsästäjän jäljet. Koiran ilmaisujen mukaan mies oli kulkenut autoltaan ensin tien suunnassa jonkin matkaa ja sitten melkoisen lenkin metsässä. Hän oli ollut kertomansa mukaan tietoinen, että alueella oli metso, koska oli edellisenä päivänä sen jo maastossa kierrellessään havainnut, mutta ampunut harmikseen ohi.
Rajan koiranohjaajan todistus toimi käräjäsalissa syytetyn puolustuksena, vaikka rajavartija oli syyttäjän tuoma todistaja. Hänen mukaansa metsästäjä oli kulkenut maastossa suunnilleen sen noin puolen kilometrin matkan, jonka hän oli arvioinut itsekin kulkeneensa ennen kuin havaitsi metson.  Koira löysi lisäksi ampumapaikan, hylsyn sekä metson putoamispaikan. Lisäksi oikeudessa kuultiin autossa odottaneen vaimon kertomus siitä, että aikaa miehen autolta lähdön ja kuuluneen laukauksen välillä oli ollut noin 45 minuuttia.
No, miksi ihmeessä Raja lähti polttamaan valtion maksullista aikaa tutkiakseen selvältä näyttänyttä juttua ja entäpä miksi syyttäjä lähti viemään sitä käräjille?
Syynä yritykseen oli metsästyssäädöksessä oleva maininta, jonka mukaan metsästyksen saa aloittaa auton pysäyttämisen jälkeen vasta vähintään sadan metrin päässä siitä.  Laissa on haluttu estää auton välitön hyväksi käyttäminen metsästyksessä. Metsästäjän siirtyminen sadan metrin päähän autostaan antaa autoa monesti pelkäämättömälle riistalle mahdollisuuden paeta.
Nyt rajakoira oli ilmaissut metson ampumapaikan olleen linnuntietä autolta mitattuna 81 metrin päässä, hylsyn 114 metrin päässä ja metson höyhenten ja veren 146 metrin päässä. Siispä tuota 81 metrin etäisyyttä päätettiin kokeilla, josko metsästäjä saataisiin nalkkiin.
Koska koira ilmaisi metsästäjän kulkeneen jo ennen riistalaukausta maastossa huomattavasti pitemmän matkan ja naakineen siellä lintua paristakin eri paikasta, ei kyseessä ollut auton välitön hyväksi käyttäminen, eikä etenkään laissa mainitun sadan metrin siirtymismatkan noudattamatta jättäminen.
Tapaus ei muuten ollut viime vuosilta ainoa, jolloin metsästysrikoksen epäily on johtanut käräjäsalissa viranomaisten tappioon. Jutuista kertyy kuitenkin kustannusten ohella suurta harmia syyttä syytetyille.
Olisiko aihetta käyttää enemmän harkintaa metsästysjuttujen tutkinnassa? Muuten tulee väkisin sellainen mielikuva, että viranomaiset pitävät kaikkia pyytäjiä rikollisina kunnes toisin todistetaan.


Veikko

52 kommenttia:

  1. joo, ja jos pyytäjä olis ollut riistapäällikkö marraskuussa luvallisessa riekkojahdissa ja viiden kilometrin päässä tiestä, Veikon mielestä kyseinen virkamies olisi suurikin yhteiskunnan vihollinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä mies se jaksaa kelata jotain viime vuoden marraskuista riekkojuttua, josta joku toinen anonyymi kommentoi blogissani aiemmin olleen VIP-jutun yhteydessä. MINÄ en ole kirjoittanut mistään marraskuisesta jutusta, vaan kommentoin kommentoijaa josko kyseinen virkamies olisi silloin ollut ilman vippeilyä riekkojahdissa. Siis minähän suorastaan puolustin häntä enkä katsonut virkamiehen olevan aina syyllinen kunnes toisin todistetaan. Kun kirjoituksessani mainitsin metson ampumisesta, ei kyseessä ollut todellakaan viimevuotinen tapaus. Tältä osin on turha enää moista jankuttaa. VIP-lupapyynnistä on tullut jälkeenkin päin paljon uutta palautetta ja niinpä kyseessä ei näyttäisi olevan ihan mikä sattuu veljeily. Joku "valtakunnallinen" kolleganikin tuntuu asiasta kiinnostuneen. Mukava nähdä, että edelleen seuraat blogiani. Kirjoitithan minulle aiemmin, ettei kukaan sitä lue.

      Poista
  2. näitä mettäjuttuja on tullu seurattua. näyttää ilmeiseltä että näillä sidosryhmillä poliisi, raja,metsähallitus ja muut vapaaehtoiset juoksupojat ja valantehneet kielenkantajat ei ole oikein kunnon tekemistä vaan koitetaan vääntää juttua ihan väkisten ja kun joukoilta puuttuu selkärankainen oikea johtaja ja johto ja jokainen saa yrittää hankkia sitä puuttuvaa sulkaa hattuun laista ja säännöistä välittämättä ollaankin äkkipäätä juuri noissa tilanteissa. Sitä virkaa ja valtaa tuntuu olevan, mutta onko sitä virkavastuuta ja vastuuntuntoa. Aiheutetaan syyttömille ylenmääräistä harmia ja todella kovia rahallisia kustannuksia joita ei aina saa mistään takaisin. Lisäksi kotietsinnät, takavarikot ym. haitalliset pakkokeinot, joista voi koitua työajan menetystä ja kun syytön viruu putkassa kantautuu se helposti tuo putkassa olo moniin korviin ja maine voi kärsiä syyttä suotta ja haitata jopa elinkeinoa ja toimeentuloa. Eipä ole koskaan näkynyt viranomaisen taholta julkista anteeksipyyntöä esim. paikallislehdissä kun on töpeksitty todella raskaasti, kuten tässä muutamia vuosia sitten, kun pilatiin syyttömän kahdet karhunlihat ja taljat ja päästettiin syyttömän irtain omaisuus "katoamaan" sinä aikana kun tätä kopitettiin ihan vaan huvin vuoksi kun pärstä kerroin ei miellyttänyt. Ja aina toistuu sama kaava nämä tunarit eivät koskaan joudu mistään vastuuseen eikä kukaan aseta kyseenalaiseksi näiden virkatoimia ja aina vaan kerrasta toiseen kaikki menee veronmaksajan piikkiin, eli isännänvastuu, isäntä on valtio ja me kaikki syyttömätkin yhdessä. Taitaa olla satoja syyttömästi kärsitettyjä tässäkin pitäjässä ?

    VastaaPoista
  3. taitaapi olla vakavampi asia se, että vääristellään tosiasioita tehdään väärä ilmianto ja syytön tieten tahtoen asetetaan syytteeseen.

    VastaaPoista
  4. Veikko, jos metson ampuminen ei ollut tämän vuotinen eikä viimevuotinen tapaus, millähän VIP luvalla kyseinen virkamies on voinut pyytää 2010 tai aiemmin koska Lapin Kansan mukaan on aloittanut toimessaan vasta maaliskuussa 2011?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luehan se kirjoitus uudelleen ja uudelleen. Katso mistä vuosiluvuista tai ajankohdista siinä nimenomaan minä kirjoitan. Ja päättele siitä. Tietoni perustuvat tarkistettuihin lähteisiin, joita on siis useampi.Voithan kysyä ko. virkamieheltä itseltäänkin milloin hän on metsästellyt, missä ja mitä saalista saanut tai kertonut saaneensa. Minua itse metsot eivät jaksa näissä tapauksissa kiinnostaa, vaan kyse on periaatteista, moraalista, viranomaistoiminnasta jne. Olen kyllä kirjoittanut ainakin kerran jutun itse metsostakin. Siis kuinka upea lintu se on, mutta silloin en edes viitannut homenokkaa vaaniviin metsästäjiin. Nyt hyvää syksyn jatkoa sinulle. Kehäpäätelmiä on turha enää jatkaa.

      Poista
  5. Veikko, Veikko… edellisessä 17.10. vastauksessasi sanot seuraavaa ”Kun kirjoituksessani mainitsin metson ampumisesta, ei kyseessä ollut todellakaan viimevuotinen tapaus”
    Kuitenkin blogisi otsikko on seuraava: ”VIP-veljet metsojahdissa”, ja heti blogin alussa ensimmäisessä kappaleessa tulee seuraavia tarkentavia kohtia tekstissäsi ”johtava virkamies metsästää metsoja Inarissa” ,……”Tällainen tapaus on tullut esiin Nellimin suunnalla ja kyseessä siellä oli Suomen riistakeskuksen Lapin riistapäällikkö”.
    Kun otetaan huomioon, että uusi päällikkö on aloittanut maaliskuussa 2011, on sanomatta selvää, että olet taas puhunut itsesi aika pahasti pussiin…. Ei huvita Veikkoa puhua enää asiasta, kun tajuaa itsekin olevansa heikoilla vesillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämän kerran vielä: Kun kyseessä ei siis ole kirjoitukseni mukaan vuoden 2011 marraskuun jahti, ja kun "uusi päällikkö" aloitti työnsä maaliskuussa 2011, ei voi olla puhe myöskään vuodesta 2010. Nyt eletään muuten vuotta 2012, katso vaikka kalenterista! Jos satut olemaan entinen poliisi tai kuka tahansa erävalvoja, en ihmettele jos jutut menevät käräjillä suutareiksi!

      Poista
  6. Nyt Veikko tarkkana, sanoit että " kyseessä ei ollut todellakaan viime vuotinen tapaus" eli unohdappa itse marraskuu 2011, väität siis, että riistapäällikkö on ollut tänä vuonna Inarissa metsojahdissa, kyllä vai ei, suora vastaus! vieläkö sinulla muuten on toimittajakortti voimassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkahan jo rauhassa noita kuulustelujasi. Ehkäpä suojaan lähteitäni ja alan jo pyörittää sinua ihan samalla tavalla kuin sinä yrität hämmentää. Journalistiliiton lehtimieskorttia ei oteta, kuten poliisin virkamerkkiä, pois kun henkilö siirtyy eläkkeelle tai vapaaksi kirjoittajaksi. Ja jos hän vielä tekee vaikka toimittajan töitäkin. Ja haluaa olla Journalistiliiton jäsen. Ovathan nuo tarvinneet muutaman kerran, entinen työnantajakin, eläkkeelle siirtymiseni jälkeenkin. Harmiksesi en siis kadonnut mustaan aukkoon.

      Poista
    2. tuntuuko miehekkäälle kun jätit julkaisematta edellisen viestini,satun tietämään 100 % varmuudella, että riistapäällikkö on käynyt viimeksi rhy kokouksessa Inarissa helmikuussa 2012, varmistin asian erikseen, yritin myös usuttaa kunnianloukkaussyytteen vireille panoon, mutta ei ollut halukas omien sanojensa mukaan sopulien kanssa paskaa tonkimaan,sitä saisi kuulemma tehdä päivittäin, nyt otan selvää voinko tehdä sen ulkopuolisena, vai vieläkö väität että päällikkö on ollut syksyllä 2012 Inarissa metsojahdisssa?

      Poista
    3. En nyt ihan haistattelutason kirjoituksia tietenkään lähde julkaisemaan, tallessa viestisi toki ovat jos niitä joskus tarvitaan. Käsitänkö oikein, että esität "ulkopuolisena" jonkinlaisia uhkauksia, ainakin jo vainoamisesta voisin kai prosessoida. Jos kirjoitukseni koskettama viranhaltija kokee joutuneensa lähteitteni väärän todistuksen kohteeksi, hän voi ottaa yhteyttä ilman mitään p:n tonkimisen makua minuun ja osoittaa joutuneeni väärän informaation kohteeksi. Minulla ei ole mitään ongelmaa oikaista vääriä tietoja, mutta nykyisten tietojeni valossa minulla ei ole syytä epäillä vastuullisten lähteitteni luotettavuutta. Kyseessä ei ollut mikään henkilökohtainen, henkilöön käypä asia, vaan tiettyyn asemaan ja tiettyihin kytköksiin kohdistuva, yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Nämä kun muistat siellä pohdinnoissasi. Myös omat intressisi harjoittaa tällaista vainoamista tulevat jatkaessasi ennen pitkää selvitettäväksi. Lähetän joka tapauksessa kyselyn mahdollisesta yhteistyöstäsi ko. viranhaltijan kanssa tässä asiassa ja katsotaan ryhtyykö hän sinua suojelemaan. Siinä tapauksessa voin tietenkin tehdä omat johtopäätökseni itse kenenkin totuuksista. Ja julkisesti.

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus.
    Tapahtuma kertoo myös siitä, miten näiden ns. v-palveluiden tuottajilla resursseja riittää, kun muualla jaetaan niukkuutta.

    VastaaPoista
  8. ei ole noihin" koiriin" EI MYÖSKÄÄN NELI JALKASISIIN luottaminen vaikka kuinka nuuskisivat ja oisivat rajakouluja luokkakokeita läpäisseet, kun vielä opettasivat net puhumaan vaikka ei valanpäältä niin kummiski. Eikös se olluna tuossa kalliissa metsossa nuuskinut enemmän 81 metrin päässä autosta eli ilmaissut jotain, mutta tommosii ei saisi ottaa täydestä näytöstä koska suomen laki ei tuota koiran ilmaisua tunne vaikka olisi rajakoira. täytyy olla melko lailla heikko lahjaisia virkamiehiä koko revohka että kyseistä juttua ovat käräjätupaan asti haalineet, mutta jos olisi laki sellainen että joutuisivat itte maksamaan aiheuttamansa vahingot niin miettisivät moneen kertaan ennekuin lähtevät ihmistä kiusaaman. Ei saaaneet tässä tapauksessa syytöntä tuomittua eikä asetta sosialisoitua, ei mettästyskieltoa eikä metton arvoa valtiolle. Mutta toteaisin, että on tämä syytön mettämies kuka sitten lienekin syönyt mitä ilmeisemmin ELÄMÄNSÄ KALLEINTA METTOA, kun käräjäoikeuskin totesi metton arvon 4684,61 euron arvoiseksi ja se vielä hovissa nousee, tottavie onkin voinut maistua hyvälle

    VastaaPoista
  9. Sen metson ampujan puolustuksen kulut ovat tuo vajaa viisi tonnia. Asian poliisitutkinta ja syyttäjän valmistelu ovat maksaneet ainakin toisen mokoman. Eli kyllä se metso on maksanut yhteiskunnalle jo ainakin kymppitonnin.

    VastaaPoista
  10. Taitaapi siellä rehottaa virkamieskateus tavallista kansaa kohtaan. Ei tuonkaltaista jutuntekoa voi muuten ymmärtää. Kautta aikain on nämä rajamiehet halunneet osoittaa paikallisille "kaapinpaikkaa", nyt tuo ilmiö on noussut aika voimakkaasti esille. Voihan se olla että muutamat tuntevat jotain antipatiaa syyttä suotta tiettyjä henkilöitä kohtaan. Yksi perusvirhe on että näitä paikallisia pakkokeinovirkamiehiä ja vallankäyttäjiä valitaan kotinurkille pyörimään ja jollakin tasolla kaikki on mahdollista. Herääpi kysymys onko tomittu yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kun vain tuo kyseinen metsästäjä on joutunut järjestelmän hanpaisiin ja kokemaan syyttömänä ko. simputuksen. Onko ihmisoikeus periaatteet toteutuneet ja onko etukäteinen oikeusturva toteutunut, kun kukaan johtavassa asemassa oleva virkamies jolle kuuluu laillisuus valvonta ei ole ajoissa keskeyttänyt kyseistä simputustarkoituksessa käynistettyä juttua, vaan asian annettiin vapaasti kellua aina alioikeuteen asti, vaikka mitään näyttöä ei koskaan ole mistään rikoksesta ollut. Nyt näyttää ilmeiseltä, että nämä virkamiehet ovat joukolla itse ainakin heitä on syytä epäillä syyllistyneen paljon vakavampaan rikokseen kuin mistä he jutun tekivät, siis tuosta syyttömästä metsästäjästä. Väärä ilmianto, virkatehtävien laiminlyönti, asioiden vääristely, jottaa syytön saataisiin syytteeseen, on valtion oikeudenhoitoon liittyvä vakava rikos joka on virallisen syytten alainen ja siitä on maksimissaan rangaistus 3 vuotta vankeutta. Nyt kuuluisi jonkun tahon oma-aloitteisesti huolehtia oikeiden syyllisten saamiseksi esitutkintaan ja näiden osalta syyteharkintaan ja mahdolliseen syytteeseen, mutta nähtäväksi jää kuinka valtion oma ja omiaan kohtaan laillisuusvalvonta toimii ja saako syytön jälkikäteistä oikesuturvaa.

    VastaaPoista
  11. kymppitonni kuluja maksajille on suhteetonta, otten huomioon asian laadun. Eikö kukaan voinut topata asiaa heti alkuunsa, koska mitään rikosta ei tosiasiassa tässä metsästystapahtumassa tapahtunut. Rikoset on jos on ylipäätään tapahtuneet niin tätä metsästäjää kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyttäjä ratkaisee esitutkinnan perusteella, viekö jutun käräjille vai jättääkö syytteen nostamatta joko sillä perusteella että rikosta ei ole tapahtunut tai rike on vähäinen. Jos rikos ei ole vähäinen ja on todennäköisiä syitä, että epäilty on rikokseen syyllistynyt, syyttäjä on velvollinen viemään jutun käräjille. Esitutkintaviranomainen (poliisi tai raja) on lain mukaan velvollinen aloittamaan esitutkinnan, jos on syytä epäillä rikosta. Edellä lukemani perusteella syytä epäillä kynnys ylittyi. En usko, että kyseisessä jutussa rajamiehet aloittivat tutkinnan sillä asenteella, että joku pitäisi saada "nalkkiin" vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että lainsäädäntö velvoittaa. Hyvin tehty esitutkinta huolellisine piirroksineen ja valokuvineen tapahtumapaikalta on myös rikoksesta epäillyn oikeusturvan kannalta hyvä asia. Niin kuin tässäkin tapauksessa, vapauttava päätös käräjäoikeudessa. Ja onhan niitä tuomioitakin tullut viime vuosina näissä saman tyyppisissä rajan tutkimissa jutuissa. Toinen vaihtoehto on, että viranomaiset alkaisivat tutkimaan vasta kun tekijä jää ns. rysän päältä kiinni savuava ase kädessä ja vielä paikan päällä tunnustaa. Ei taitaisi yhtään metsästysrikosta selvitä. Tietysti jos asenne on, että metsästyslainsäädäntöä ei tarvitse noudattaa eikä niihin liittyviä rikkeitä saisi tutkia, niin sillehän ei sitten voi mitään.

      Poista
    2. Esitutkinta oli todella huonosti tehty ja laiminlyöty erittäin tärkeitä asiaan vaikuttavia seikkoja. Mm. oliko auto välittömästi ajon jäljiltä, ei tarkastettu moottorin lämpötilaa esim käsin tunnustelemalla joko koneen alta tai päältä Tässähän jätettiin kuulematta henkilö joka vasta oikeudessa kuultiin. Henkilö oli matkustanut autossa ja jäänyt istumaan autoon, kun metsästäjä poistui metsälle. Henkilöllä oli tiedossa kelloajat kaikesta, metsästäjän autolta poistuminen,laukkauksen kuulumisen ajankohta ja metsästäjän saapuminen autolle. Tämä henkilö ei koskaan saanut virallista kutsua kuulusteluun ei vaikka asianajaja pyysi kirjallisesti ennen käräjiä, että henkilö kuultaisiin, koska oli olemassa tärkeitä asiaan vaikuttavia tietoja. Eli kyllä tässä oli selvästi tarkoituksen hakusuutta saada syytön metsästäjä "nalkkiin" ja oikeusmurha tehdyksi.

      Poista
    3. muuten tiesitkös, että metästäjä oli olluna pois autolta tunnin ja kolme varttia ennekuin palasi meton kanssa autolle ja samaan aikaan tuli nuo rajanmiehet jotka sitten laitot jutun liikkeelle, vaikka itte piirsit kartat, että oli mettämies kierrellyt liki puolikilometrii, kunnes palasi autolle metto mukanaan, että ei olisi pitäny epäillä käyttäneen autoa hyväksi eikä rikkonen sitä 100 mertin sääntöä, että onki aika ihmellinen tapaus noitten virkamiesten osalta

      Poista
  12. Anonyymina aiempaa VIP-lupakirjoitustani ja minua henkilökohtaisesti jo pitkään haukkunut kirjoittaja iski tänäänkin. Mitään uutta ei syyttelyssä edelleenkään ollut, joten säästän lukijat häneltä ja tallennan kirjoituksen toisaalle. Olen tehnyt aiemmin mainitsemani selvityspyynnön anonyymin yhteydenotoista ja sikäli kun siihen vastataan, tai ollaan vastaamatta, palaan jälleen tuohon asiaan. Anonyymin mukaan hän ei ole uhkaillut tai vainonnut minua, ja kun koen asian toisin, senkin asian saa selvittää joku muu taho. Nimetöntä ja kasvotonta uhkaa ei tarvitse suomalaisessa yhteiskunnassa edes toimittajan sietää.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi21. lokakuuta 2012 18.59

    tuosta suojelusta vielä, hyppäisköhän tuo päällikkö hänestä valehdelleen toimittajan puolelle, mitäpä luulet.

    Pistä ne metsojahdin ja pudostusten päivämäärät, viikot ja kellonajat tähän näkyville, näyttö on tultava sinun puolelta, syytön kunnes toisin todistetaan, jos et laita, katson osoittaneeni sinun valehdelleen ja keskustelu on näiltä osin ja muutenkin ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä siis jo toinen lähestyminen tälle päivälle. Joo, miten vain, mutta koska koko asiassa oli kysymys erityisistä metsästysluvista erityisille (VIP) henkilöille, ei joku yksittäinen metso siinä jutussa ollut alun alkaenkaan se oleellisin asia eikä siten niin valtaisan repostelun aihe kuin millaiseksi sinä halusit sen paisuttaa. Joka tapauksessa, jään odottamaan josko päämieheksesi omin päin ottamaltasi virkamieheltä jotain kuuluu ja palaan niillä eväillä asiaan jos on aihetta. Ehkäpä tätä showta ei olisi edes tullut ellen mennyt mainitsemaan samassa kirjoituksessani siitä kämppäjutusta. Ja olihan pahus se juttu siitä parrakkaasta salakaatajastakin. Nekin nettikeskustelut ovat tallessa eli kyllä meillä tätä yhteistä historiaakin alkaa olla.

      Poista
  14. Mutta onhan sillä kymppitonnilla saatu hupiakin. Minulla on ainakin ollut hauskaa, kun näitä vuosien varrella tapahtuneita tempauksia olen seurannut. En tarvitse telkkaria, kun täällä ihan livenä tapahtuu enemmän kuin Hollywoodissa voidaan ikinä keksiä.

    Ajatelkaa nytkin tätä team CSI-Ivaloa tekemässä tutkimuksia suurrikoksen ratkaisemiseksi. Siellä on koira nuuskinut, on kontattu pusikossa, tehty karttoja ja kaaviokuvia - Ihan vakavalla naamalla ja täydessä uskossa.

    Mikä viihdeohjelman formaatti tässä Inarin eräpoliisikuviossa olisikaan!!

    VastaaPoista
  15. kunhan saan ne luvatut asian tutkintapöytäkirjat ja oikeudenpöytäkirjat niin siellähän on näiden tunareiden nimet ja virka-asemat ja päästään tietämään ketä nämä aivoriihen ählämit oikein ovat?

    VastaaPoista
  16. kuulin tosta metto jutusta sellin parlamentissa käyvessäni kahveetilla. On tosi ihmeellinen asia ja toivottavasti joku laittaa noita kurvareita ojennukseen etteivät ihan pistä tavallista kansalaista alta lipan

    VastaaPoista
  17. tuleepi seurattua Lapin kansa nimistä lehteä ja sitten tätä paikallista miksihän tuota voisi nimittää, olisiko sopivaa sanoa valikoiva ja sensuroiva entisajan jäänne bresneviläisiltä ajoilta, sivuraiteelle pudota tupsahtanut kaikkinensa. Kysynkin vaan, että jos tuo paikallinen syytön metsästäjä olisi saatu tuomituksi olisikohan silloin ollut tässä stasin äänenkannattajassa juttu tuosta "mettärosvosta" kun oli meton ampunut. Nimittäin nyt kun oikeus totesi metsästäjän syyttömäksi ei ole mitään mainintaa koko uutisesta, vaikka sama uutinen oli uutisoitu Lapin Kansa nimisessä riippumattomassa tiedonvälityksessä.

    VastaaPoista
  18. mikähän mahtaa olla noiden rajamiesten "koulutus" rikostutkijana kuten joissain jutun pöytäkirjoissa on luettavissa. Tituleeraavat itseään esitutkinnanjohtajina ja rikostutkijoina ? Ei ole ainakaan tämän jutun kohdalla luottamusta herättänyt

    VastaaPoista
  19. Olen aiemmin arvostanut rajamiehiä, silloin joskus kun heidän tehtävänään oli valvoa rajoja.
    Nyt ne taitavat entistä enemmän olla jonkinlaisia puolipäteviä apupoliiseja.

    VastaaPoista
  20. niinkuin jossain todettiin, niin ovat astutettu liian suuriin saappaisiin, ei taitoa, ei kykyä, ei esimiestä joka johtaisi sanan merkityksessä, ei virkamiesvastuuta, koska laki suo mahdollisuuden olla joutumatta vastuuseen koska veronmaksajat maksaa korvaukset ja ani harvoin ovat leivättömän ääressä itse tekemisestä tai tekemättäjättämisestä.

    VastaaPoista
  21. onhan paikallislehti ollut kuin pissa sukassa...miksi?

    VastaaPoista
  22. mi-e oon sitä mieltä että vahtisivat noita rajoja ja tekisit omat hommansam

    VastaaPoista
  23. kuulin tästä jutusta ja ko. palstasta jota ylläpitää evp. toimittaja. Täytyypi ihmetellä että tämänkaltaista monen virkamiehen työ ajan väärinkäyttöä ja rahojen tuhlausta ilmenee tämmösenä aikana. Ei voi välttyä ajatukselta, että kyseessä on jotain muuta esim.henk. kohtaisella tasolla, on haluttu nöyryyttää ja jotain kostaa tälle metsästäjälle virka-asemaa hyväksi käyttäen. On todella kallis kokeilu ja ilmeisesti huhuista päätelleen hinta vaan nousee kun on kuluista valitettukki sinne hovihin, että ei ole mitään hyvää mainosta rajalle eikä edistä hyvien suhteiden ylläpitoa paikallisväestöön

    VastaaPoista
  24. Sillon aikanaan kun Revon Eikka ja sen jälkeiset jermut oli meillä vartiopäällikkönä ei tuon kaltaisiin hömpötyksiin lähetty. Rajavartiointi oli oma hommansa ja jos partiokäyriltä aikaa jäi niin pihat harvoitiin kuntoon ja siistittiin ja talvella lumipenkat vedettiin linjalangoilla ojennukseen ja hommat hoitui ja ilmeisesti kaikki olivat tyytyväisiä. Onkohan tuo polvi pojasta parannuna kun tommosii saa lukea?

    VastaaPoista
  25. Posti myös julkinen sellainen kulkee hitaasti. Viimein sai nuo julkiset pöytäkirjat tuosta "kallis metto- valtiolle" asiasta käsiini. Siinä on nähtävissä kaikki tähän osallistuneet rajavartioston virkamiehet, sekä valtiovaltaa ja sen puheoikeutta edustanut virallinen syyttäjä jotka ovat julkista tehtävää hoitaneet. He ovat julkisten pöytäkirjojen mukaan seuraavat:
    Tutkinnanjohtaja Juujärvi Jarmo.
    Rikosilmoituksen vastaanottaja ja kuulustelija, rikostutkija Portti Petteri. Rikosilmoituksen tekijät ja syyttäjän todistajat: Paalanen Jarkko ja Aho Petri. Koiranohjaaja ja jälkien tutkija:Heikkonen Juha. Koiran kouluttanut Louhelainen Kimmo. Sekä valtion virallinen syyttäjä Mäki Juhani. Mielestäni kaikki mainitut henkilöt olleet selvästi Isänmaan asialla, sen voi havaita kun asiakirjat lukasee läpi, että kyllä hyvin suoritetusta työstä ansiomitallit pitäisi kaikille myöntää ja nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisen "rotupuhtaita" yklilöitä, tiet "isäin astunnan....

      Poista
    2. nehän isän virat peritään

      Poista
  26. Kyseessä on selvästi perätön ilmianto ja perätön lausuma virkamiehenä. Vastuut on selvästi nähtävissä. Rikosilmoitus poliisille vaan. Kohta tummapuna peittää nenää ei ole VIRKAA enää. Kyllä virkamies on vastuussa toiminnastaan.

    VastaaPoista
  27. Olen samaa mieltä, teko on kokonaisuudessa todella törkeä ja selvästi pyritty suorittamaan virka-asemaa hyväksi käyttäen oikeusmurha, eli on koitettu saada väen väkisin syytön ensin syytteeseen joka onnistuikin ja sitten syylliseksi joka yritys epäonnistui. Tästä syyttömästä metsästäjästä tuli asianomistaja sillä hetkellä kun tuo alioikeuden päätös sai lainvoiman. Ja ajatelkaa jos sattuisi itsenne kohdalle. Mielestäni ko. metsästäjän tulisi toimia järkiperäisesti ja tehdä poliisille asianajajan avustuksella tutkintapyyntö väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta. Siinä sivussa voisi monen muunkin rikosnimikkeen tunnusmerkistö täyttyä. Nyt metsästäjä on todella vahvoilla, mihinkään kantelu huuhatteluihin ei kannata lähteä, sillä kanteluinstituutio ei johta muuhun kuin, että nämä kelvottomat virkamiehet pestään puhtaaksi näiden syyllisten itsensä antamien omien selittelyjen ja selvitysten perusteella kun ovat itse tutkijoina ja selittelijoinä omassa asiassaan eli tässä kanteluruljanssissa asia papereiden valossa jo alun alkaen tutkitaan ns. pimeeksi ja juttu pysähtyy tuohon pisteeseen kun oikeuskansleri tai oikeusasiamies antaa jonkun sortin huomautuksen jolla ei ole mitään merkitystä ja oikeus ei koskaan toteutuisi ja syylliset pääsisivät kuin koira veräjästä.

    VastaaPoista
  28. on mennyt tuo virkamiesaines huonommaksi, kun vertaa vanhoihin hyviin aikoihin.

    VastaaPoista
  29. lumi on peittänyt totuuden,jo kahteen kertaan.Nimittäin sen oikean ampumapaikan ja hylsyn joka mitä ilmeisemmin on edelleenkin paikallaan. Näitä ns. itseään rikostutkijoina pitäviä se aineellisen totuuden selvittäminen ei koskaan kiinnostanut, koska tuo oikea hylsy on n. 500 metrin päässä autosta. Mutta lumi ei koskaan peitä arkistoituja dokumentoituja asiakirjoja heidän itse itsestään tekemiä todisteita heitä ns. rikostutkijoina itseään pitäviä vastaan. Tulee päivä jolloin oikeat tutkijat tutkivat näiden ns. rikostutkijoiden likaiset jäljet.

    VastaaPoista
  30. Olenhan mieki ollut Veikon kanssa siellä käräjiä seuraamassa.Oli Katajamaan kaksi karhua joissa taljasta katosi kynsiä ja jätesäkiin heitetytlihat oli pilattu ja niitä ei saanut myydä siitäkin valtio maksoi tuhansia euroja.Sitten oli tuo Aaron juttu missä epäilty pidätetiin ja Sallan asesepän työkalut katosi poliisin suojissa ja taasen valtio maksoi tuhansia euroja.Ei silloin syytekynnys ylittyny,tapaus Salla A. Lapinmies...

    VastaaPoista
  31. On oltu syyttömänä putkassa, mutta vain vajaa kolme vuorokautta. Kun menin kyselemään korvauksia uhattiin laittaa uudestaan putkaan ja käskettiin vainua v...uun. En saanut pyynnöistä huolimatta mitään paperia tai päätöstä ja kun sitten n. 2 vuoden päästä menin asianajajan luokse ja kerroin tapauksen tämä kertoi minulle, että on joku aikaraja mennyt umpeen enkä voi saada mitään korvauksia, että tälleen. Että kyllä nämä on edesvastuuttomia. Jospa se joskus korjautuisi tuokin valtion laitos.

    VastaaPoista
  32. monenlaista sopankeittäjää, on julkisuudessa mainostettu POTURA= poliisi,tulli,raja. Onkohan siinä joukossa kaikki puhtain paperein, jos katsotaan menneisyyttä

    VastaaPoista
  33. siellä on olluki monta jutua joita on käräjöiteki. olen niistä lukenu ja kuullutki. Oli se kunnia loukkauski ja täysin tyhjä tuli seki kalliiksi valtiolle se eräpoliisin kunnia, eli sitä ei sitten kuiteskaan saatu palautetuksi. Sitten pilasit net Katajamaan kahden eri aika pyyvetyt aivan lailliset karhut siitä ki koitu kymmeniä tuhansia kuluja veronmaksajille. sitten oli se ihmeellinen samasen erävartijan käynnistämä asia kun piti olla uhkauksia ja laiton kantturan sen hirven kaato. Seki tutkittiin niin hyvin että koskaan ei saatu oliko sitä mitään rikosta koskaan etes tapahtuutka eli syntynyt. Siitäki pidettiin vankina täysin sytömiä miehiä ja kalliksi sekin tuli valtiolle, taisi se vallesmanniki joutua vähitellen lähteen kun luottiko liiaksi alaisiinsa. On syyttömiä mettämiehiä pivetty putkassa ja niistä tulisi lastia monta rekallista jos yhtellä kertaa saatas kaikki paikalle, että kyllä nämä koirarit ja nappulat on täysin kykyttömiä olleet hoitaan hommian. On poromiehilt kulunut että se poromies laxa on joutunu virukaam vankilassa monta viikoa syytön mies ja nyt panttavat sitä että se ei tuisi kaäräjille koska ovat ittekki huomanne että sitä ei mitnekään saava tuomituksi, että seuratkaa hyvät miehet ja kansalaiset kuinak tuo juttu eteneepi ja antakaa syyttömälle täys tukenne

    VastaaPoista
  34. saatujen tietojen mukaan täysin ulkopuolinen oli hankkinut jonkin tasoisen kameran. Oli asentanut sen valtion metsään metsästysalueelle. Tuo kameran omistaja oli halunnut seurata eläinten liikettä kaukana jossain suomessa. Kameran oli löytäneet valtion virkamiehet ja alkaneet epäillä, että tuota kameraan käytettäisiin apuna karhunpyynnissä. Metsästäjillä eikä tuon kameran asentajalla ollut toistensa tuntemusta ja ilmeisesti edes metsästäjät ei tienneet koko kamerasta mitään. Virkamiehet, raja,poliisi ja mh tarkkailivat ketä tuon kameran lähietäisyyksillä liikkuu ja mitä sieltä pyydetään .pyydetään Useiden kilometrien päässä sitten kaadettiin kaksi karhua. No karhu meihet laitettiin vankilaan ja nyt juttua hoidetaan valohoitona ja mietitään kuinka saada nämä miehet syytteeseen, taitaa valheella olla lyhet jäljet

    VastaaPoista
  35. on se kamalaa kun pitää näin kallista mettoa väkisin syötä, mutta menhän tuo kun otta vähän itte keitettyä ponua painikkeeksi.... kolmein kertain eläkehuuto isänmaalle ja meille oikelle mettämiehille, meton ja ja oikeuten voiton kunniaksi

    VastaaPoista
  36. Pitäisi ottaa käyttöön villin lännen laki, eihän tämä suomen perustuslaki ja asetukset näköjään toimi.
    Tuollaiset virkamiehet pitäisi pyörittää tervassa ja höyhenissä julkisesti.
    On aikoihin eletty, luottamus tässä katoaa pikkuhiljaa.
    Rajavartiointi voitaisiin ulkoistaa venäjälle.

    VastaaPoista
  37. Kannattaisi miettiä myös viranomaisen luottamuksensuojaa mitä tämmöiset tapaukset nakertaa , sitäkun ei voi rahassa mitata. Sen huomaa siinä vaiheessa kun se on mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. usko vaa, että se on menny ainaski niilt se luottamus jokka on syyttöminä pantu kärsimän ja aina ku joku kärsii oikeusmurhan niin se menennki ja sitä ei mitenkän voi palauttaa takasin, ett ku ajateln että mettä asioista nii ei ole millän väliä, paljo isopia asioita ois ja mutta ku ei ole päätä eikä älyvä eikä kukan valvo noita koulua käymättömiä pikkuvirkailjoita joile on annettu liiaksi valtaa niin tommoisen se sit johtaa.

      Poista
  38. lehtitietojen mukaan oli ollut toinekin kallis metto, jälleen se 750 euroa. Nyt oli jäänyt tuo metto auton alle ja kuski tuomittu rikolliseksi,kun ei ollut ehtinyt väistää tai huomannut tarpeeksi ajoissa ja oli ajanut meton päälle ja metto oli kuollut. oli siinä mennyt kuskilta mettästys oikeus, mutta ei sentään auto valtiolle, että onko enää pyhempää otusta, kuin metto. Tietojen mukaan loppu näytös ja vääntö metosta kaydään joskus myöhemmin hovioikeudessa ja varmaa ainakin on että asianajaja tienaa ja veronmaksajat maksaa

    VastaaPoista
  39. eletään vuotta 2013 ja tammikuun 23 päivää. Tulikin alamaisen kannalta kerrankin hyviä uutisia tuossa valtakunnan ykköskanavalla ja uskottavahan niitä on: Nyt jo kannattaa ottaa kunnon konjakit oikein tuplana ja pohjanmaan kautta, nimittäin nämä toivottavasti kaikki kiusaajat, pitkät ja pätkät ovat niiden kahdensaadan ählämin joukossa joita ollaan kohta siirtämässä oikeisiin virkatehtäviin silmän ja kontrollin alle, että se kiusaaminen täällä lapin erämaissa voisi jos ei aivan loppua niin ainakin voisi vähentyä, että kerrankin hyvä poliittinen päätös, loppuikohan se tenonlla se herrojen ja pienempien nilkkien ärhentely ja lohensoutukin tai taitaa vähentyä. Että ei jotain hyvääkin kun annettiin noita euroja sinne kreikkaan sun muualle että on se ainakin rajalta pois. Uskotaan, että metto lentää ja siipi kantaa ja kuulakin voisi sattua vaikka hylsyt voivat sitten hävitä, ne keräilykappaleetkin voi poltella?

    VastaaPoista