Onko Metsähallitus holhouksessa?

Jo pitkään on puhuttu Metsähallituksen olevan rähmällään saamelaiskäräjien johdon ja saamelaispaliskuntien edessä. Jotenkin tuo käsitys saa vain vahvistusta kun lukee Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen aluepäällikön, Elina Stoltin, äskettäin Turvallisuus ja kemikaalivirastolle (Tukes) antamaa lausuntoa. Se koskee Hammastunturin erämaa-alueelle kohdistuvaa kullanhuuhdontalupaa, johon liittyen Tukes haluaa kuulla alueesta vastaavan viranomaisen perustellun näkemyksen tuon mahdollisen kullanhuuhdonnan vaikutuksista saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan.

Tähän Stolt vastaa:

”Hallituksen esityksessä kaivoslaista todetaan, että arvioinnissa olisi lähinnä tarpeen kiinnittää huomiota saamelaiskulttuurin kannalta tärkeänä pidettävään poronhoitoon kohdistuviin vaikutuksiin. Metsähallituksella ei ole tarvittavaa tietoa mm. alueen paliskunnan poronhoidon järjestelyistä (mm. tärkeät vasonta-alueet tai porojen kuljetusreitit). Metsähallituksen näkemyksen mukaan hankkeiden vaikutuksia poronhoitoon tai muun saamelaiskulttuurin harjoittamiseen pystyy arvioimaan vain alueen paliskunta yhdessä saamelaiskäräjien kanssa.”

Metsähallitus ei siis osaa viranomaisena eikä maanomistajan edustajana sanoa mitään mitä sen hallinnoimilla mailla saamelaiskulttuurin tai sen kehittämisen nimissä tehdään. Eikä etenkään sitä, miten vaikkapa kullanhuuhdonta näitä kulttuuritoimia koskettaa.

Asia antaa aihetta ihmettelyyn sikäli, että Metsähallitus on laatinut vasta uuden hoito- ja käyttösuunnitelman kyseiseen erämaahan. Ja vielä sikäli, että se toimi suunnitteluun liittyvässä sidosryhmien kuulemisessa erityisen syvällisessä yhteistyössä juuri saamelaiskäräjien nimeämän Akwé:Kon työryhmän kanssa.

Näyttää siis siltä, että Metsähallitus ei halua omata minkäänlaista viranomais- tai maanhaltijaroolia mihinkään sellaiseen toimintaan, jota tehdään saamelaiskulttuuriin vedoten - ja varsinkaan sen nimissä harjoitettavaan poronhoitoon. Sen sijaan talosta löytyy toisin päin jämäkkää viranomaisotetta heti kun kyseessä on vaikkapa vain geologinen tutkimus. Melko tarkoin kaksi vuotta sitten Metsähallitus eväsi päätöksellään Geologian tutkimuskeskukselta (GTK) tutkimusluvan Käsivarren alueelle.

Silloin Metsähallitus tiedotti asiasta näin:

”Metsähallitus ei 28.3.2013 tekemällään päätöksellä myönnä Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) tutkimuslupaa Käsivarren Lappiin. Metsähallitus katsoo, että GTK:n suunnitelmat vastaavat laajuudeltaan ja toimiltaan malminetsintää, jolloin pelkkä maanomistajan lupa ei riitä.  GTK:n tulee hakea alueelle malminetsintälupaa Turvallisuus ja kemikaalivirastolta (Tukes) uuden kaivoslain mukaisin prosessein.
Ennen päätöstään Metsähallitus on pyytänyt GTK:ta selvittämään sekä työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) että Tukesilta periaatteita, jotka erottavat GTK:n harjoittaman perustutkimuksen malminetsinnästä. TEM vastaa uuden kaivoslain ohjauksesta ja Tukes on kaivoslain mukainen viranomainen. Kumpikaan taho ei käytännössä ole ottanut tähän kantaa, vaan ne ovat vain todenneet yleisellä tasolla GTK:n voivan tehdä uuden kaivoslain mukaan sekä perustutkimusta että malminetsintää.
– Jos Metsähallitus myöntäisi GTK:n anoman tutkimusluvan, silloin Metsähallitus käytännössä vetäisi rajan siihen, mikä on tutkimustoimintaa ja mikä malminetsintää. GTK:n suunnittelemat toiminnot, esimerkiksi koekairauksien laajuus, vastaavat malminetsintää, kun niitä analysoidaan alueeseen kohdistuvan rasituksen sekä muun maankäytön, mm. poronhoidon kannalta, toteaa Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen aluejohtaja Jyrki Tolonen.
Lupaprosessi on kestänyt, sillä TEM:n ja Tukesin kuulemisen lisäksi Metsähallitus kutsui GTK:n ja saamelaiskäräjät maaliskuussa myös asiaa koskeviin yhteisiin neuvotteluihin. Neuvottelujen jälkeen saamelaiskäräjät totesi kantanaan toiminnan olevan selkeästi malminetsintää. 
– Koska emme ole saaneet TEM:stä tai Tukesista rajanvetoa GTK:n perustutkimuksen ja malminetsinnän välille, noudatamme varovaisuusperiaatetta. Emme voi myöntää lupaa maanomistajan tutkimuslupana, jolloin kaivoslain mukaisia, malminetsintäluvan hakemiseen lakisääteisesti kuuluvia prosesseja, mm. saamelaisten virallista kuulemismenettelyä, ei tapahtuisi. Se toteutuu, kun lupa käsitellään malminetsintälupana, perustelee Jyrki Tolonen.
GTK:lla on kyseiselle alueelle kaivoslain mukainen varaus, joten se voi tehdä alueelle suunnittelemiaan tutkimuksia saatuaan ensin mahdollisen malminetsintäluvan Tukesilta. Kaivoslain mukainen malminetsintäprosessi voi kuitenkin viivästyttää tutkimuksia merkittävästi mm. Tukesin malminetsintähakemuksien ruuhkan takia.”

Metsähallitus päätyi siis päätöksenteossaan nojaamaan saamelaiskäräjien näkemykseen kyseisen tutkimustoiminnan laadusta. Todellakin on aihetta kysyä, onko Metsähallitus luovuttanut pohjoisen laajoja erämaa- ja luonnonsuojelualueita koskevan viranomais- ja maanhaltijavaltansa käytännössä jo hyvin pitkälti saamelaiskäräjille ja sen saamelaiskulttuurin perustaksi nimeämälle poronhoidolle? Metsähallituslain valmisteluun liittyneessä Pentti Lähteenojan työryhmässä tätä linjaa tuki silmät ummessa myös ympäristöministeriö, joten todella ihmeellisessä tilanteessa ollaan pohjoisimpien alueiden luonnonarvojen vaalinnassa sekä luonnonvarojen hallinnassa.

Kirjoitukseni alussa kerrottu Tukesin lausuntopyyntö Metsähallitukselle liittyy meneillään olevaan lupaprosessiin, joka on jatkoa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) kaivoslain soveltamisesta antamalle ennakkopäätökselle.  Sen mukaan ”Kaivoslain 38 §:n 1 momentissa mainitut tahot, kuten saamelaiskäräjät, eivät voi estää lupa-asian ratkaisemista jäämällä passiivisiksi. Säännöksessä mainittujen tahojen jäädessä passiivisiksi selvitysvastuu jää Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston on joka tapauksessa selvitettävä kaivoslain 38 §:n 1 momentissa tarkoitetut vaikutukset saamelaisten oikeuksiin alkuperäiskansana riippumatta siitä, onko saamelaiskäräjät osallistunut yhteistyömenettelyyn.”

Saamelaiskäräjien puolelta on Tiina Sanila-Aikion allekirjoittamalla lausunnolla jo ilmoitettu, että tuon KHO päätöksen nojalla Tukes on vastuullinen selvittämään kullanhuuhdontalupien vaikutukset saamelaisten oikeuksiin alkuperäiskansana ja että saamelaiskäräjät ja tarvittaessa kolttien kyläkokous ottaa vasta sen jälkeen kantaa vaikutusselvitysten asiallisuuteen. Saamelaiskäräjät aikoo siis passiivisuudellaan eli selvitysten aikana yhteistyöstä kieltäytymällä viivyttää kullanhuuhdontalupien vahvistumista vielä jatkossakin. Samaa passiivisuutta harjoittaa näköjään myös holhokki eli Metsähallitus.

Mitä tästä opimme Metsähallitusta ja sitä koskevaa maa- ja metsätalousministeriön hyllylle jäänyttä, mutta sieltä varmasti esille otettavaa metsähallituslain uudistusta koskien? Ainakin sen, että metsähallituslain uudistamisessa ei pidä tehdä valtionmaiden ja -vesien käyttöä koskien vastaavia virheitä kuin kaivoslaissa. Lisäksi lienee kohtuullista toivoa, että maa- ja metsätalousministeriöstä ja mieluimmin ihan talon sisältäkin löytyisi joku isännän ääni komentamaan Metsähallituksen takaisin jaloilleen isäntärengin töihin.

Veikko

Tappio ja voitto, joita ei olisi tarvittu

Eduskunta teki sen mitä huonon lainvalmistelun tilanteessa tuleekin tehdä

Eivät menneet läpi syrjintään viritetty saamelaiskäräjälain muutos ja jo valmistelussa virattomaksi todistettu ja vielä eduskunnan käsittelyn lopuilla niin kutsutun selityksen osalta rikottavaksi suunniteltu ILO-kompromissi.

Tämän pyykin pesuveden mukana lensi palliltaan saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ja näköjään joutaisi lentää myös hänen tilalleen mahalaskun tehneen saamelaispolitiikan johtoon pönöttömään noussut Tiina Sanila-Aikiokin. Niin lapsellisiin tekoihin ja lausuntoihin hän näissä loppukahinoissa hairahtui.

On turha hänen haukuskella eduskuntaa pohjanoteerauksesta, kun itse oli ILO-asian käsittelyn loppuhetkillä mukana viestittelyssä, jossa jo hiottiin ratifioinnin jälkeistä taktiikkaa eli kuinka Suomen ensimmäisen ILO-raportoinnin yhteydessä maaoikeusartiklan 14 toteuttamatta jättäminen nostetaan esille ja kuinka ILO silloin ilmoittaa Suomen selityksen pätemättömäksi. Toinen moka, jossa Sanila-Aikion osuutta en tiedä, mutta johon hänen käräjien johtoon asettuneena olisi kannattanut puuttua, oli kansanedustajiin viimeisenä ja ratkaisevana yönseutuna kohdistettu sähköpostipainostus. Tukkimalla kansanedustajien sähköpostit ja hillumalla muovisäkeissä eduskuntatalon edessä, kerrottiin viimeistään päättäjille millaisen fanaatikkosakin kanssa he olivat tekemisissä.

Tiina Sanila-Aikion ja Klemetti Näkkäläjärven varjona kulkeneen käräjien toisen varapuheenjohtajan, Heikki Palton, ohella nyt nähdyn loppunäytelmän ohjaajakanditaaksi ilmaantui myös saamelaiskäräjien toiminnassa muutoin passiivisena ollut Anne Nuorgam. Näin hänenkin kansanedustajille lähettämänsä vetoomuksen Suomen kansainvälisen maineen pelastamisesta ja kuinka Suomi voisi vielä lunastaa saamelaisten luottamuksen.

Nuorgam on ollut kerta toisensa jälkeen tyrkyllä saamelaiskäräjien johtoon ja luulenpa tuon kolosta nousun olleen myös tässä tarkoituksessa tapahtunut liikahdus.

Kun tämä tappio nyt on todettu, olisiko uusia saamelaiskäräjäehdokkaita pian valittaessa ja käräjien sitten järjestäytyessä syytä miettiä millaiset johtajat sille valitaan ja miten heidät tehtäväänsä evästetään. Klemetti Näkkäläjärven sukulaismediansa Yle Sápmin tuella tekemä ponnistus siis päättyi mahalaskuun, eikä tuolla politiikalla päästä jatkossakaan tuloksiin. Ei etenkään nyt, kun niin sanottu vastapuoli lienee hereillä muistuttamassa Suomen seuraavan hallitusohjelman tekijöitä sekä nyt näytelmän kohteina olleet ja uudessakin eduskunnassa olevat päättäjät valitsemassa seuraavaa hallitusta ja sen oikeusministeriä.

Ei tarvinne olla mikään erityisen pätevä ennustaja jos sanoo, ettei oikeusministerinä istu jatkossa kukaan RKP:n edustaja.

Viime vuosien saamelais- ja ILO-kahinassa kovin loivana ja kyyryssäkin olleen Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen kirjoittaa tänään kolumnissaan:

”Miksi näin kävi? Suurin syy on saamelaiskäräjien epäonnistunut edunvalvonta. Käräjät haki kumppanikseen vain yhden, Etelä-Suomesta kannatuksensa hakevan pienpuolueen RKP:n. Vuoropuhelu lappilaisten ja Lapin kansanedustajien kanssa laiminlyötiin. Käräjät asettui pikemminkin avoimeen konfliktiin muun paikallisyhteisön kanssa.”

Meniköhän Kokkoselta nyt muutama facebook-väärti, mutta minusta kuitenkin parempi sanoa nyt jotain ihan suoriksikin pölyn pikkuhiljaa laskeutuessa.

Miksi sitten viittaan tarpeettomaan voittoon?

Syrjivän saamelaismääritelmän ja yhteistyövelvoitteella turhaa lisävaltaa kapeasti katsovalle saamelaisjohdolle tarjonneen saamelaiskäräjälain sekä virattoman ILO-ehdotuksen torppaaminen oli tietenkin niiden vastustajille huikea voitto. Sitä ei kuitenkaan olisi tarvittu, jos Klemetti Näkkäläjärvi olisi ymmärtänyt olla puskematta pörröistä päätään vuosi toisensa perästä Jauristunturin koivuun.

Jos statuksettomat saamelaiset eli inarinsaamelaisten verisukulaiset ja metsälappalaiset, olisi otettu samaan neuvottelupöytään ja nähty keitä he oikeasti ovat ja mitä oikeasti ajattelevat ja haluavat saamelaisuudesta, tuo yhdessä löydetty yhteisöllisyys olisi havaittu suureksi voimavaraksi saamelaisuuden säilyttämikseksi Suomessa - kielineen ja kulttuureineen. Ja myös rahoineen, joista tuo ”klemettiläinen” politiikka tuntui olevan erityisen huolissaan valtansa säilyttämisen ohella.

Saamelaisten laajempi yhteistyö ja yhteisymmärrys olisivat lisänneet myös ympäröivän suomalaisen yhteiskunnan positiivista suhtautumista saamelaisuuteen ja saamelaiskulttuureihin. Nyt myös suomalaisia päädyttiin mollaamaan ja potkimaan ja tuo möykkä näyttää vielä ainakin joillain sosiaalisen median foorumeilla vain jatkuvan.

Niin kauan kuin Suomi ja suomalaiset rahoittavat julkista saamelaispolitiikkaa ja -hallintoa, heillä on oikeus myös sitä arvioida ja arvostella. Eikä mitään samalla alueella sekoittuneena asuvaa väestöryhmää pidä eikä voidakaan jättää tällaisten kaikkiin vaikuttavien prosessien ulkopuolelle.

Turhan voiton saavuttamista edesauttoivat jopa osin ratkaisevasti politisoituneet professorit ja tohtorit, joiden toiminta meni sekin överiksi ja paljasti näiden arvonimillään paistattelevien ”tieteilijöiden” todellisen roolin. Martin Scheinin, Kaisa Korpijaakko-Labba, Pekka Sammallahti ja Veli-Pekka Lehtola ovat nimiä, joilla ei ehkä ole niin enää arvoa kun nyt hyllytettyjen saamelaisasioiden käsittelyä eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman eilisiä sanoja lainaten "voidaan tarvittaessa jatkaa”. Suomen kannattaa jo vihdoin ymmärtää mistä sylttytehtaista se niin pelätty ”kansainvälinen painostus” on näissä kysymyksissä kierrätetty. Oppia kannattaa ottaa vaikka Ruotsista, jossa on katsottu hataraa ILO-karttaa ja päätetty harkita asioita rauhassa.

Lainaan vielä Antti Kokkosta:

”Saamelaiskäräjien hallituksen jäsen Anna Morottaja kommentoi maaliskuun alussa viisaasti saamelaiskäräjälain uudistamisesta ja ILO-sopimuksesta käytyä julkista keskustelua (Inarilainen 4.3.). Hänen mukaansa aivan liian paljon energiaa on käytetty pienen, saamelaiseksi pyrkivän, omia juuriaan ja identiteettiään hakevan joukon kanssa taisteluun. Morottajan mielestä todelliset uhkat saamelaiskulttuurille ovat kaivoshankkeet, kielen katoaminen saamelaislapsilta sekä kaupungeissa että saamelaisalueella ja henkisen hyvinvoinnin uhkat.”

Toivon mukaan Lapin Kansakin osallistuu jatkossa enemmän ja avarakatseisemmin Suomen alkuperäiskansakysymyksen valottamiseen.

Veikko

RKP:n ja Henrikssonin mahalasku

Tänään Suomen eduskunta päätti äänin 162 – 28 pysyttää voimassa nykyisen saamelaismääritelmän ja hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssään perustuslakivaliokunnan mietintöön nojaavan käräjälain muutoksen.

Oli melko odotettua, että toista käsittelyä ei tule, vaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson vetää puoluetoveri Klemetti Näkkäläjärven kanssa junailemansa lakiehdotuksen eduskunnasta pois.

RKP:n ja saamelaiskäräjien johdon hanke valikoivasta ja samalla syrjivästä saamelaismääritelmästä hautautui selkeisiin äänestysnumeroihin. Vain RKP:n ja vihreiden edustajat äänestivät ehyinä ryhminä tuon tekeleen puolesta. Lisäksi joukkoon liittyi neljä sosdemia ja neljä vasemmistoliiton edustajaa.

Saamelaiskäräjälain muutosehdotuksen kohtalo oli RKP:n ja Henrikssonin todellinen mahalasku. Ruotsalaiset olivat Jyrki Kataisen onnettoman sateenkaarihallituksen loppumetreillä sananmukaisesti pelipaikalla takaamassa omine ehtoineen pääministeri Alexander Stubbin pätkähallituksen toimintakykyä. Oli hienoa, että vaikka Näkkäläjärvi vielä viime metreillä muistutteli blogissaan Stubbin tukeneen aikoinaan hänen politiikkaansa - ainakin ILO-ratifioinnin osalta – tuollainen kökkö muistuttelu ei enää tiedon Arkadianmäellä lisäännyttyä purrut.

Käytännössähän Henrikssonin-Näkkäläjärven saamelaiskäräjälakiehdotuksen kaatuminen vei pohjan myös heidän ILO-unelmaltaan.

Nyt voi sanoa, että kävi parin päivän päästä tapahtuvassa eduskunnan ILO-äänestyksessä miten kävi, ovat Henriksson ja Näkkäläjärvi senkin ehdotuksensa kanssa itse kaivamassaan mutalammikossa. Voikin olla, että tänään takkinsa tyhjäksi tunnustanut Henriksson vetää myös ILO-ratifioinnin pois. Itse asiassa se olisi häneltä jopa ihan älykäs veto tällä kerralla, mutta pianhan tuo ratkaisu nähdään.

Jos taas eduskunta joutuu tai pääsee äänestämään ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista, ja jos perustuslakivaliokunnan mietinnön mukainen ratifiointi päätetään tehdä, ei ratifioinnilla ole tosiasiassa sitä merkitystä, jota siltä kapeassa saamelaisjohdossa ja Henrikssonin leirissä toivottiin ja odotettiin.

Perustuslakivaliokunnan sinällään sekava perustelu antaa kaikille mahdollisille osapuolille kättä pitempää pitää puoliaan jatkossa jos ja kun sopimusta ruvettaisiin soveltamaan käytäntöön. Vaikka valiokunnan perusteluissa puhutaan paljon saamelaisista ja erheellisesti saamelaiskäräjien lanseeraaman hokeman mukaan jopa saamelaisista Euroopan Unionin ainoana alkuperäiskansana, niissä myös todetaan, ettei saamelaiskäräjien vaaliluettelo voi rajata vain siihen kuuluvien olevan saamelaisia. Lisäksi valiokunta katsoo, että ILO-sopimuksen tarkoittamia alkuperäiskansoja voivat Suomessa olla muutkin kuin nykyiset saamelaiset. Ja kun valiokunta hyvin selkeästi korostaa perusteluissaan Lapin asutushistoriaa, kansalaisten tasavertaisuutta ja kaikkien nykyisten omistus-, hallinta- ja käyttöoikeuksien turvaamista, on siinä perustetta kaikille pohjoisen asukkaille tulla tasavertaisina kuulluksi ja edustetuksi kun vaikkapa lainsäädäntöä jatkossa uudistetaan tai tarkistetaan.

Kun vaikka metsähallituslain uudistamisen käsittelyä tulevalla vaalikaudella jatketaan, on pohjoisen Lapin edustuksen oltava tuossa valmistelussa viimeksi koettua vahvempi. Viimeksihän Pentti Lähteenojan ”saamelaispykälätyöryhmään” kelpuutettiin alueelta vain yksi ”muun väestön” edustaja. Tuona edustajana jouduin työn aikana, saamelaiskäräjien edustajien työryhmää pyörittäessä, hämmästelemään suomalaisen lainvalmistelun heikkoutta. Toivottavasti vastaavaa farssia ei enää tarvitse nähdä.

Jos vaikka ILO-ratifiointiin päädytään, ollaan perustuslakivaliokunnan linjausten perusteella jo pitkin matkaa vaaditun olosuhdeselvityksen edessä. On selvää, että saamelaiskäräjien edustaman ryhmän lisäksi ILO-sopimuksen soveltamisen piiriin tulee ilmoittautumaan muitakin. Sen jälkeen joudutaan mitä ilmeisemmin pohtimaan sopimuksen soveltamisen maantieteellistä rajausta sekä mihin kaikkeen soveltaminen yhteiskunnallisesti ulottuu.

Järkevintä olisikin tehdä nuo selvitykset etukäteen ennen ratifiointipäätöstä – tai päätöstä sopimuksen ratifioinnin tarpeettomuudesta.

Päädyttiin ILO-ratifiointi lykkäämään tai tekemään, riittää seuraavalle hallitukselle tai hallituksille puuhastelua asian ympärillä. Ei voi muuta kuin hiljaa ja hartaasti toivoa, ettei tulevassa hallituksessa näy RKP:ta ja ettei ainakaan oikeusministerin pallilla tuon puolueen edustajaa jatkossa näy.

Veikko

ILOisella puhalluksella ihmisoikeuksien banaanivaltioksi?

Jyrki Kataisen sateenkaarihallituksen ohjelman löperyys, oikeusministeriön virkamiesten vuosikymmeniin yltävä sitoutuneisuus yhtä ryhmittymää tukevaan alkuperäiskansapolitiikkaan, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin äärimmäisen ylimielinen yksisilmäisyys sekä tilaisuus hiostaa loppukiihdytystään tekevää Alexander Stubbin pätkähallitusta, ovat saattaneet eduskunnan valiokuntineen todellisen puhalluksen siunaajiksi. Mikäli eduskunnan suuri sali hyväksyy nyt perustuslakivaliokunnassa riitaisesti syntyneet mietinnöt ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista ja siihen kytkeytyvästä saamelaiskäräjälain muutoksesta, riittää maan seuraavilla hallituksilla ja oikeuslaitoksilla sekä varmasti vielä kansainvälisillä ihmisoikeuselimilläkin päänvaivaa.

Suomen maine oikeusvaltiona ja ihmisoikeuksien kansainvälisenä mallioppilaana ja jopa opettajana on ajautumassa käsittämättömään pyöritykseen, vaikka nyt esitettyjen säädösten ja sitoumusten on markkinoitu päinvastoin kiillottavan Suomen kansainvälistä kuvaa.

Saamelaiskäräjien johtoa ja sen taustatukijoita tuntien – mukaan lukien oikeusministeriön virkamiehitys – voi odottaa perustuslakivaliokunnan mietintöjen antavan aiempaa paremmat edellytykset painostaa Suomea yhä enemmän polvilleen historiattoman ja härskiin vallanhankintaan tähtäävän saamelaispolitiikan edessä.

Perustuslakilakivaliokunnan ILO-mietinnössä todetaan hallituksen esitykseen viitaten, että ”Esitykseen sisältyy lakiehdotus yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lisäksi Metsähallituksesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen otetaan säännökset saamelaisten kotiseutualueella tapahtuvasta valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä koskevasta suunnittelusta ja saamelaiskulttuurin heikentämiskiellosta”.

Valiokunta toteaa myöhemmin perusteluissaan hallituksen esityksen niin sanottuun ”selitykseen” viitaten, että ”Selityksen mukaan Suomen hallitus turvaa saamelaisille oikeuden osallistua ja vaikuttaa saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi samoin kuin käyttää näitä alueita saamelaiskulttuurin harjoittamiseen, ylläpitämiseen ja edistämiseen sekä harjoittaa näillä alueilla saamelaisten perinteisiä elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Suomen hallitus jatkaa työtä saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteuttamiseksi sekä yleissopimuksen määräysten ja velvoitteiden täysimääräiseksi täytäntöönpanemiseksi kehittämällä lainsäädäntöä ja hallintoa yhteisymmärryksessä saamelaiskäräjien kanssa.”

Perustelu siis nostaa saamelaiskäräjät sekä pienen joukon saamelaisia elinkeinoharjoittajia jopa toisia saamelaisia vahvempaan asemaan valtion maa- ja vesialueiden käytössä sekä lupaa ”selityksistä” huolimatta Suomen pyrkivän jatkossa saattamaan ILO-sopimuksen velvoitteineen täysimääräisesti voimaan.

Perustuslakivaliokunta toki viittaa mietintönsä jatkeena Suomen ”selitykseen” ja että on huomioitava Suomen saamelaisalueen asutushistoria, että sen väestöryhmät harjoittavat samoja elinkeinoja ja että ILO-sopimus ei edellytä muiden oikeuksiin puuttumista. Valiokunta myös kyllä toteaa, ”että Suomen lainsäädäntö vastaa sopimuksen määräyksiä eikä sopimuksen ratifioiminen aiheuta tarvetta muuttaa Suomen lainsäädäntöä”.

Saamelaisjohtoa ja sen neuvonantajia kuten Martin Scheininiä tuntien voi arvioida, että valiokunnan sekavia lupauksia ja lausumia luetaan seuraavat vuosikymmenet kuin Piru Raamattua. Sikäli jos eduskunta menee nuo lupaukset siunaamaan.

Yksi mielenkiintoinen kohta valiokunnan mietinnön loppupäästä löytyy. Siinä todetaan, että ”Sopimus ei valiokunnan saaman selvityksen mukaan aseta esteitä sille, että sopimuksen alkuperäiskansan suojelua koskevia määräyksiä sovellettaisiin Suomessa saamelaiskäräjillä edustettuina olevien saamelaisten ohella myös johonkin muuhun ryhmään, joka täyttää sopimuksen 1. artiklan mukaiset alkuperäis- ja heimokansan tunnusmerkit”.

Lienee selvää, etteivät ”rekisterisaamelaiset” olisi tulevaisuudessa Suomen ainoa alkuperäiskansa.

Yhteistoimintavelvoite johtaa veto-oikeuteen

Perustuslakivaliokunnan saamelaiskäräjälain muutoksesta antamasta mietinnöstä on noussut jo esille esitys saamelaisuuden määritelmän säilyttämisestä nykyisellään. Valiokunnan kanta on perusteltu, sillä oikeusministeriön ja saamelaisjohdon esitys saamelaisuuden määritelmän kaventamisesta ja saattamisesta käytännössä kokonaan mielivaltaiseksi oli suorastaan rasistinen.

Hyvä esimerkkikin sairaasta ja syrjivästä yrityksestä säilyttää saamelaiskäräjillä muutamien sukujen ylivalta ovat esille tulleet äänioikeushakemusten hylkäämiset. Niitä perusteltiin nyt perustuslakivaliokunnan torjumalla lakiehdotuksen kohdalla eli käräjien virkavastuullinen vaalilautakunta teki paljastavan virheen.

Saamelaiskäräjälain ehdotuksessa on edelleen käräjien johdolle käytännössä subjektiivista valtaa antava yhteistoimintavelvoite. Näin perustuslakivaliokunta: ”Valiokunta korostaa, että saamelaisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi on tärkeää, että saamelaiset otetaan mukaan heidän asemaansa ja oikeuksiinsa merkittävästi vaikuttavien asioiden valmisteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Valiokunta korostaa erityisesti yhteistoimintavelvoitteen huomioon ottamista ministeriöissä valmisteltaessa lainsäädäntöä…”

Kun yhteistyövelvoitteessa viranomaisten tulisi neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa yhteisymmärrykseen pyrkien, katsoo perustuslakivaliokunta, ettei tuo pyrkimys tuo saamelaiskäräjille neuvotteluissa ns. veto-oikeutta.

Niinköhän, kun on nähty miten rähmällään esimerkiksi Metsähallitus tai ympäristöministeriö ovat olleet jo nyt saamelaiskäräjien johdon ja jopa yksittäisten paliskuntien edessä.

Todellinen veto-oikeuspykälä eli kulttuurin heikentämiskielto saamelaiskäräjälakiehdotukesta puuttuu, mutta onhan sekin mukana perustuslakivaliokunnan ILO-mietinnön perusteluissa.

Eli kyllä sen veto-oikeudenkin elementit tästä sekavasta kokonaisuudessa etsiville löytyvät!

Kaiken sekavuuden huipuksi perustuslakivaliokunnan mietintöihin liittyy vastalauseita eli eriäviä kantoja. Ne kuvastavat osaltaan sekä asioiden huonoa valmistelua että hillitöntä kiirettä.

Onkohan oikeuskanslerikaan ehtinyt perehtyä virkansa edellyttämällä tavalla lainvalmistelun tasoon? Entäpä mitä mahtaa miettiä tasavallan presidentti Sauli Niinistö jos ja kun joutuu vahvistamaan tällaisia lakeja?

Presidenttihän taisi taannoin suorasanaiseen tapaansa lausua jotain siihen siihen suuntaan, ettei ILO-sopimus ole sovelias Suomen kaltaiseen tasa-arvoiseen oikeusvaltioon.

Veikko

Inarilaisten näkemykset kelpaavat viestiksi päättäjille

Helsingin yliopiston professoreiden tutkimushankkeeseen liittynyt kysely kertoo selkeästi mitä Suomen suurimman saamelaiskunnan asukkaat ajattelevat saamelaisuudesta, saamelaiskäräjistä ja käräjien johdon ajamasta ILO-ratifioinnista.

Ihmisillä Inarissa on halu elää sovussa ja hyödyntää tasavertaisina luontoaan. Miksi tämä ei sovi joillekin? Toivottavasti kuitenkin Inarin ihmisten elämää lainsäädännöllä ja sopimuksilla ohjaavalle oikeusvaltio Suomen eduskunnalle.
(Reetta Toivosen ja Panu Itkosen artikkeli Lapin Kansassa 1.3.2015)

Media syrjinnän käsikassarana

Monestiko Lapin maakunnallisena valtalehtenä pidetty Lapin Kansa on antanut viimeisimmän ILO-sopimuskiistan aikana palstoillaan tilaa saamelaiskäräjien johdon politiikkaa kritisoiville inarinsaamelaisille, statuksettomille saamelaisille, metsälappalaisille tai lapinkyläyhdistyksille?

Ja monestiko samaisen lehden sivuilla on paistatellut milloin Lapin Kansan toimitukseen integroidun saamelaiskäräjien äänitorven Oula-Antti Labban esille nostamana tai lehden omien toimittajien haastattelemana saamelaiskäräjien johdon pääavustajiin kuuluva Martin Scheinin? Tai käräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi?

Voi sanoa, että jopa saamelaisten omasta keskuudesta paineita parempaan tasapuolisuuteen pyrkimisestä saanut Yle Sápmi on ollut saamelaisuus- ja ILO-kiistaa raportoidessaan monipuolisempi kuin tuo pohjoisen ”riippumaton” seitsenpäiväinen sanomalehti. Se toki on samalla todettava, että Yle Sápmikin on huolehtinut kaiken aikaa siitä, ettei monipuolisuus pääse merkitsemään samalla tasapuolisuutta.

Sekä Lapin Kansan että Yle Sápmin kohdalla voidaan puhua kriittisen journalismin harjoittamisen sijasta propagoinnista. Lehden kohdalla ehkä osittain propagandan välineeksi ajautuneesta aljusta.

Tunnen Lapin Kansan tilannetta pitkältä ajalta lehden toimittajana. Täytyy sanoa, että jo aikanani näissä alkuperäiskansa- ja maaoikeusasioissa muiden kuin saamelaiskäräjien näkökulman esiin tuominen oli ajoin vaikeaa. Tuolloin kuitenkin päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula osoitti journalistista rohkeutta ja kriittisyyttä sallimalla minun tuoda esille myös muita osapuolia ja niiden näkemyksiä.

Tiedän, että Tuomi-Nikula sai linjastaan haipakkaa, joskus jopa yllättävän korkealtakin, mutta täysiverisenä journalistina hän ei moisista hätkähtänyt. Toisin näyttää lehden linjalle käyneen nykyisen päätoimittajan, Antti Kokkosen, aikana.

Tokihan kyse on myös asioita käsittelevistä uutistoimittajista ja heidän paneutumisestaan tai rohkeudestaan. Nykyinen seuraajani täällä Yliperällä tuumasi aloittaessaan, että aikoo pysytellä kilometrin päässä alueen suurista ongelmista.

Täytyy kysyä mitä virkaa tällaisella journalismilla on? Ainakaan lehdessä, joka esittää jonkinlaista uutismediaa.

Se täytyy kyllä vielä todeta, ettei Tuomi-Nikulankaan aikana lehden linjaa rohjettu tuoda näissä kiistakysymyksissä selkeästi esille. Pääkirjoituksissa asioita pyöriteltiin niin, ettei niistä päässyt suunnasta jos toisestakaan kukaan kiinni. Kun jutuistani hyökättiin lehden kimppuun, aina todettiin vain että lehden ”virallinen linja” näkyy pääkirjoituksissa.

Ylen kohdalla tiedotusväline on riippumaton siitä mitä se suoltaa ulos, koska kuuntelijat, katsojat ja netin lukijat eivät voi äänestää jaloillaan eli perua tilauksiaan. Kun toiminta pyörii pakollisen veron tuomilla miljoonilla, voivat jarmosiivikot ja juhamäntykentät höpöttää päivät pitkät mitä sylki suuhun tuo. Tilattavan tiedotusvälineen kohdalla luulisi sisällöllisen journalismin harjoittamiseen löytyvän jo ihan toisenlaisen motivaation.

Muistan, että Lapin Kansaa uhkailtiin aikanaan sillä, että saamelaiset lakkaavat tilaamasta lehteä mikäli meikäläisen annetaan tuottaa siihen uutisia lappalaisista – tai yleensäkin kritisoida saamelaiskäräjien vallanpitäjiä. Lukemattomia vastineita ja ”oikaisuja” sallittiin tasapainottamaan tilannetta ja monestikaan ei taidettu joutua pohtimaan sitä, että mitäs jos vaikka Lapinmaan lappalaisväestö päättäisi ryhtyä tilausboikottiin?

Entäpä jos niin joskus kävisi?

Eduskunnan valiokunnissa on käsitelty viime kuukausina ja viikkoina saamelaiskäräjälain muutosehdotusta sekä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiehdotusta siihen liittyvine metsähallituslain muutosehdotuksineen. Viime viikolla lausuntonsa perustuslakivaliokunnalle ILO-ratifioinnista antoi eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta ja pian kai myös itse perustuslakivaliokunta lausuntonsa valmistelee. Mitä Lapin Kansan lukijat ovat näistä vaiheista ja valmisteluista viime päivinä lukeneet? No, ainakin Oula-Antti Labban esiin tuomana on Martin Scheinin päässyt näkemyksiään esittämään (viimeksi LK 15.2.2015). Tyyliin, että saamelaiskäräjälakiehdotuksen saamelaismääritelmästä on tehty jo kyllin monta iltalypsyä, ja että Suomen kansainvälinen maine on uhattuna, mikäli saamelaismääritelmää ei hyväksytä saamelaiskäräjien enemmistön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vaatimalla tavalla.

Scheininin annettaan nimitellä myös inarinsaamelaisten yhteisöönsä haluamia verisukulaisia ja muita statuksettomia saamelaisia ”valtaväestöön” kuuluviksi ”wannabe-saamelaisiksi”.

Kysyn siis uudelleen missä viipyvät inarinsaamelaisten ja statuksettomien saamelaisten näkemykset Lapin valtalehden sivuilta? Missä viipyy lehden toimituksen tutkiva työ koskien saamelais- ja ILO-kiistan juuria sekä vaadittujen ratkaisujen vaikutuksia – metsähallituslain muutos mukaan lukien? Missä piileskelee se tutkiva journalisti, joka ihan vain selvittää milloin EU-komissio tai -parlamentti ovat julistaneet saamelaiset Euroopan ainoaksi alkuperäiskansaksi?

Meneillään ja tekeillä on Lapin ja Suomenkin kannalta todella laajavaikutteinen ja erityisesti Lapin kehityksen kannalta ratkaiseva prosessi. Käsillä on myös merkittävä ihmisoikeusasia.

Ja mitä tekee Lapin valtalehti? Nukkuu Ruususen unta ja antaa yhtä osallisten ryhmää edustavan propagandan jyllätä.

Onneksi meillä on asioihin paneutuvia kansanedustajia – sekä Lapissa että nykyään yhä enemmän myös etelän Arkadianmäellä – sekä kansainvälistä alkuperäiskansa-asiaa tuntevia tutkijoita ettemme ole enää yhden rasismiin sortuneen ”ihmisoikeusprofessorin” lausahdusten varassa.

Veikko

Inarinsaamelaisilla ainoina ILO-oikeus Inarin maihin

Saamelaispolitiikassa tulokassaamelaisten puristuksiin jäämässä olevat inarinsaamelaiset ovat nostaneet kissan pöydälle muutaman päivän takaisessa perustuslakivaliokunnan kuulemistilaisuudessa.

Inarinsaamelaiset ry katsoo, että nykyisen Suomen alueen ainoalla alkuperäisellä saamelaisheimolla, inarinsaamelaisilla, on ainoina historiallinen ja kulttuurinen oikeus vaatia ILO 169 sopimuksen 14 artiklan mukainen oikeus perinteisesti asuttamiinsa maihin.

Inarinsaamelaiset haluavat laintasoisen vahvistuksen kotiseutualueelleen, jolla heidän lisäkseen saamelaisista asuu toinen vähemmistöheimo, kolttasaamelaiset. Neuvostoliitolle menetetyltä Petsamon alueelta vapaaehtoisesti Suomen puolelle muuttaneet ja tänne asutetut koltat omaavat erityisen lakinsa, joka alun perin laadittiin mahdollistamaan heidän asuttamisensa inarinsaamelaisten alueelle, mutta josta nykyisin on tullut joidenkin jo heidän itsensäkin ”Suomen parhaaksi laiksi” toteama erityislaki – ja nimenomaan maiden ja vesien käytön erityisten etuuksien takia. Inarinsaamelaiset vaativat myös itselleen yhtäläiset oikeudet antavaa inarinsaamelaislakia.

Inarinsaamelaiset muun muassa vaativat, että samalla kun heidän maansa palautetaan, heille suodaan kolttien tavoin mahdollisuus saada esimerkiksi kalastustukikohtia haluamiinsa paikkoihin, lähinnä inarinsaamelaisen kalastuskulttuurin keskiössä olevalle Inarijärvelle.

Moni on voinut katsoa silmät ymmyrkäisinä sovinnolliseksi tunnettujen inarinsaamelaisten äkkiseltään jyrkiltä kuuluvia ja näyttäviä vaatimuksia. Sellaisiin ei ole todellakaan varmasti totuttu, vaikka sen sijaan maaoikeuksien kimpussa kymmeniä vuosia häärineen, muuttosaamelaisten johtaman saamelaiskäräjien maaoikeusvaatimuksia on pidetty jollain tavalla ”normaaleina”, monien ehkä niitä jopa tukiessa. Ehkä vasta nyt, kun myös saamelaiskäräjillä mukana olevat kolttaedustajat ovat liittyneet näihin ”maanvaltaajiin”, on alueen todellisten alkuperäisasukkaisen kuppi mennyt nurin.

Inarinsaamelaisten huolen nykyisessä ILO-rumbassa ymmärtää. On tosiasia, että käytännössä heitä ollaan runnomassa alueelle myöhään tulleiden toisten saamelaisryhmien voimin niiden vallankäytön alle. Tähän käytännössä johtaisivat saamelaiskäräjälakiehdotuksessa oleva, viranomaisia ja julkisyhteisöjä koskeva yhteistyövelvoite saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa sekä ILO-ratifiointiin liittyvät metsähallituslakiehdotuksen saamelaispykälät. Niidenkin mukaan Metsähallitusta koskisi erityinen ja jo asioiden suunnittelusta alkava yhteistyövelvoite saamelaiskäräjien sekä kolttien kyläkokouksen kanssa. Lisänä on vielä niin kutsuttu kulttuurin heikentämiskieltopykälä, joka toimisi jonkinlaisena veto-oikeuspykälänä, mikäli Metsähallitus yrittäisi joissain asioissa hyppiä aisan yli.

Koska inarinsaamelaisten edustus saamelaiskäräjillä on jäänyt ohueksi ja heillä ei tietenkään ole sananvaltaa myöskään kolttien kyläkokouksessa, ollaan Suomessa hakeutumassa alkuperäiskansakysymyksessä jo saamelaistenkin osalta ihmeelliseen tilanteeseen.

Oma lukunsa on sitten vielä se, miten nuo käräjien ja kyläkokouksen kannat yleensäkään edustaisivat muiden saamelaisten kuin vähien poronhoitajien ja saamelaispolitiikkaa pyörittävän ja sillä elävän virkaeliitin etuja.

Kun Yle Sápmi haastatteli juuri tilanteen tiimoilta muun muassa taannoisen saamelaisvaltuuskunnan entistä puheenjohtajaa, inarinsaamelaista Matti Morottajaa, hän näytti suhtautuvan kovin arasti Inarinsaamelaiset ry:n vaatimuksiin. Morottaja itse valtuuskunta-aikanaan yritti varovaisesti kohottaa inarinsaamelaisten profiilia silloisten saamelaislakihankkeiden yhteydessä. Silloin hän tyytyi, kun hänelle pohjoissaamelaisten väärtiensä Pekka Aikion ja Nils Henrik Valkeapään toimesta selitettiin kuinka tärkeää oli harjoittaa ”yleissaamelaisuutta”.

Nuo puheet ja vaiheet löytyvät vanhoista muistiinpanoistani.

Aika on kulunut ja inarinsaamelaiset ovat joutumassa maittensa käytön osalta yhä ahtaammalle. Myöskään heidän vaatimuksiaan hyväksyä yhteisöönsä eli saamelaisvaalien luetteloon henkilöitä, jotka he itse tunnustavat verisukulaisinaan inarinsaamelaisiksi, ei ole hyväksytty. Sen hyväksynnän haluaa pitää näpeissään suvereenisti pohjoissaamelainen käräjien vaalilautakunta.

Yle Sápmin jutussa haastateltu kolttien tuore luottamusnainen Tanja Sanila esiintyi hyvin maltillisesti ja tulkitsee juuri oikein kyseessä olevan inarisaamelaisten hätähuudon. Kun Tanja Sanila puhuu sovinnollisesti ja haluaa perehtyä asioihin harkiten sekä hyvää keskusteluyhteyttä inarinsaamelaisiin toivoen, hän ansaitsee minusta täyden tuen. Samalla täytyy kyllä todeta, ettei liene ihme, miksi juuri Tanjan valintaa luottamusnaiseksi on ryhdytty niin kovasti valituksilla kampeamaan.

On sääli, jos joidenkin vallanhimo, saamelaiskäräjillä olevat koltat mukaan lukien, johtaa jyrkkään vastakkainasetteluun inarinsaamelaisten mailla. Kolmantena osapuolena vielä alueen "muu väestö”, jonka piirissä saamelaiskäräjien kolttapoliitikkojen pullistelu on toki huomioitu, eikä kovin positiivisella tavalla.

Nyt virinneet saamelaisryhmien keskinäiset kiistat lienevät esiin putkahtanut jäävuoren huippu siitä, millainen sekamelska ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista Anna-Maja Henrikssonin ja Klemetti Näkkäläjärven ajamalla tavalla kehkeytyisi.

Kun Henriksson on eduskunnan edessä, sen lähetekeskustelussa vakuutellut ratifioinnin ratkaisevan kymmenien vuosien kiistelyn, täytyy todeta tuo lupaus harhautukseksi, sillä ratifiointi laukaisisi ehkä kymmenien vuosien konfliktin – ja vielä nykyistä vaikeamman.

ILO-ratifioinnin hylkääminen oheislakeineen tässä tilanteessa, ilman edeltänyttä perusteellista pohjatyötä ja sen pohjalta tehtyä viileää tarveharkintaa, ovat oikeusvaltiolta edellytettävä odotus.

Veikko

http://yle.fi/uutiset/kolttalaki_auttoi_sodassa_maansa_menettaneet_kolttasaamelaiset_uuteen_alkuun_suomessa/7770648