ILOisella puhalluksella ihmisoikeuksien banaanivaltioksi?

Jyrki Kataisen sateenkaarihallituksen ohjelman löperyys, oikeusministeriön virkamiesten vuosikymmeniin yltävä sitoutuneisuus yhtä ryhmittymää tukevaan alkuperäiskansapolitiikkaan, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin äärimmäisen ylimielinen yksisilmäisyys sekä tilaisuus hiostaa loppukiihdytystään tekevää Alexander Stubbin pätkähallitusta, ovat saattaneet eduskunnan valiokuntineen todellisen puhalluksen siunaajiksi. Mikäli eduskunnan suuri sali hyväksyy nyt perustuslakivaliokunnassa riitaisesti syntyneet mietinnöt ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista ja siihen kytkeytyvästä saamelaiskäräjälain muutoksesta, riittää maan seuraavilla hallituksilla ja oikeuslaitoksilla sekä varmasti vielä kansainvälisillä ihmisoikeuselimilläkin päänvaivaa.

Suomen maine oikeusvaltiona ja ihmisoikeuksien kansainvälisenä mallioppilaana ja jopa opettajana on ajautumassa käsittämättömään pyöritykseen, vaikka nyt esitettyjen säädösten ja sitoumusten on markkinoitu päinvastoin kiillottavan Suomen kansainvälistä kuvaa.

Saamelaiskäräjien johtoa ja sen taustatukijoita tuntien – mukaan lukien oikeusministeriön virkamiehitys – voi odottaa perustuslakivaliokunnan mietintöjen antavan aiempaa paremmat edellytykset painostaa Suomea yhä enemmän polvilleen historiattoman ja härskiin vallanhankintaan tähtäävän saamelaispolitiikan edessä.

Perustuslakilakivaliokunnan ILO-mietinnössä todetaan hallituksen esitykseen viitaten, että ”Esitykseen sisältyy lakiehdotus yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lisäksi Metsähallituksesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen otetaan säännökset saamelaisten kotiseutualueella tapahtuvasta valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä koskevasta suunnittelusta ja saamelaiskulttuurin heikentämiskiellosta”.

Valiokunta toteaa myöhemmin perusteluissaan hallituksen esityksen niin sanottuun ”selitykseen” viitaten, että ”Selityksen mukaan Suomen hallitus turvaa saamelaisille oikeuden osallistua ja vaikuttaa saamelaisten kotiseutualueella olevien valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien turvaamiseksi ja edistämiseksi samoin kuin käyttää näitä alueita saamelaiskulttuurin harjoittamiseen, ylläpitämiseen ja edistämiseen sekä harjoittaa näillä alueilla saamelaisten perinteisiä elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Suomen hallitus jatkaa työtä saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteuttamiseksi sekä yleissopimuksen määräysten ja velvoitteiden täysimääräiseksi täytäntöönpanemiseksi kehittämällä lainsäädäntöä ja hallintoa yhteisymmärryksessä saamelaiskäräjien kanssa.”

Perustelu siis nostaa saamelaiskäräjät sekä pienen joukon saamelaisia elinkeinoharjoittajia jopa toisia saamelaisia vahvempaan asemaan valtion maa- ja vesialueiden käytössä sekä lupaa ”selityksistä” huolimatta Suomen pyrkivän jatkossa saattamaan ILO-sopimuksen velvoitteineen täysimääräisesti voimaan.

Perustuslakivaliokunta toki viittaa mietintönsä jatkeena Suomen ”selitykseen” ja että on huomioitava Suomen saamelaisalueen asutushistoria, että sen väestöryhmät harjoittavat samoja elinkeinoja ja että ILO-sopimus ei edellytä muiden oikeuksiin puuttumista. Valiokunta myös kyllä toteaa, ”että Suomen lainsäädäntö vastaa sopimuksen määräyksiä eikä sopimuksen ratifioiminen aiheuta tarvetta muuttaa Suomen lainsäädäntöä”.

Saamelaisjohtoa ja sen neuvonantajia kuten Martin Scheininiä tuntien voi arvioida, että valiokunnan sekavia lupauksia ja lausumia luetaan seuraavat vuosikymmenet kuin Piru Raamattua. Sikäli jos eduskunta menee nuo lupaukset siunaamaan.

Yksi mielenkiintoinen kohta valiokunnan mietinnön loppupäästä löytyy. Siinä todetaan, että ”Sopimus ei valiokunnan saaman selvityksen mukaan aseta esteitä sille, että sopimuksen alkuperäiskansan suojelua koskevia määräyksiä sovellettaisiin Suomessa saamelaiskäräjillä edustettuina olevien saamelaisten ohella myös johonkin muuhun ryhmään, joka täyttää sopimuksen 1. artiklan mukaiset alkuperäis- ja heimokansan tunnusmerkit”.

Lienee selvää, etteivät ”rekisterisaamelaiset” olisi tulevaisuudessa Suomen ainoa alkuperäiskansa.

Yhteistoimintavelvoite johtaa veto-oikeuteen

Perustuslakivaliokunnan saamelaiskäräjälain muutoksesta antamasta mietinnöstä on noussut jo esille esitys saamelaisuuden määritelmän säilyttämisestä nykyisellään. Valiokunnan kanta on perusteltu, sillä oikeusministeriön ja saamelaisjohdon esitys saamelaisuuden määritelmän kaventamisesta ja saattamisesta käytännössä kokonaan mielivaltaiseksi oli suorastaan rasistinen.

Hyvä esimerkkikin sairaasta ja syrjivästä yrityksestä säilyttää saamelaiskäräjillä muutamien sukujen ylivalta ovat esille tulleet äänioikeushakemusten hylkäämiset. Niitä perusteltiin nyt perustuslakivaliokunnan torjumalla lakiehdotuksen kohdalla eli käräjien virkavastuullinen vaalilautakunta teki paljastavan virheen.

Saamelaiskäräjälain ehdotuksessa on edelleen käräjien johdolle käytännössä subjektiivista valtaa antava yhteistoimintavelvoite. Näin perustuslakivaliokunta: ”Valiokunta korostaa, että saamelaisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi on tärkeää, että saamelaiset otetaan mukaan heidän asemaansa ja oikeuksiinsa merkittävästi vaikuttavien asioiden valmisteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Valiokunta korostaa erityisesti yhteistoimintavelvoitteen huomioon ottamista ministeriöissä valmisteltaessa lainsäädäntöä…”

Kun yhteistyövelvoitteessa viranomaisten tulisi neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa yhteisymmärrykseen pyrkien, katsoo perustuslakivaliokunta, ettei tuo pyrkimys tuo saamelaiskäräjille neuvotteluissa ns. veto-oikeutta.

Niinköhän, kun on nähty miten rähmällään esimerkiksi Metsähallitus tai ympäristöministeriö ovat olleet jo nyt saamelaiskäräjien johdon ja jopa yksittäisten paliskuntien edessä.

Todellinen veto-oikeuspykälä eli kulttuurin heikentämiskielto saamelaiskäräjälakiehdotukesta puuttuu, mutta onhan sekin mukana perustuslakivaliokunnan ILO-mietinnön perusteluissa.

Eli kyllä sen veto-oikeudenkin elementit tästä sekavasta kokonaisuudessa etsiville löytyvät!

Kaiken sekavuuden huipuksi perustuslakivaliokunnan mietintöihin liittyy vastalauseita eli eriäviä kantoja. Ne kuvastavat osaltaan sekä asioiden huonoa valmistelua että hillitöntä kiirettä.

Onkohan oikeuskanslerikaan ehtinyt perehtyä virkansa edellyttämällä tavalla lainvalmistelun tasoon? Entäpä mitä mahtaa miettiä tasavallan presidentti Sauli Niinistö jos ja kun joutuu vahvistamaan tällaisia lakeja?

Presidenttihän taisi taannoin suorasanaiseen tapaansa lausua jotain siihen siihen suuntaan, ettei ILO-sopimus ole sovelias Suomen kaltaiseen tasa-arvoiseen oikeusvaltioon.

Veikko