Kunnan pohjakosketus herätti vanhan laivurin

Kun jäin pois toimittajan palkkatyöstä, minua kyseltiin saman tien lähtemään mukaan kunnallispolitiikkaan. Kyselijöitä on senkin jälkeen kuluneena kesänä riittänyt ja sopivuuttani on arvioitu paikallislehti Inarilaisen tekstiviesti- ja lukijapalstoilla. Erinomaisuudestani eri mieltä olevat anonyymit ovat esittäneet näkemyksiään median kommenttipalstoilla, esimerkiksi kun on nokiteltu Inarin seurakunnan seurakuntapastorin erottajaisista ja siitä syntyneestä mediahälystä.
Kelpaan siis myös syntipukiksi silloin jos muitakaan sopivampia ei tunnu löytyvän.
Olin melkoisen kypsynyt kunnallispolitiikkaan seurattuani sitä töikseni lähes 40 vuoden ajan julkisen sanan penkiltä, ensin toistakymmentä vuotta Länsikairassa ja vuodesta 1985 alkaen Ylä-Lapin puolella. Siinä ajassa ehtii nähdä sekä hyvää että huonoa kunnan asioiden hoitoa, kuntalaisten asialle omistautuvia persoonia ja omia asioitaan kunnallispolitiikkaan hoitamaan tulleita luikureita. Oma lukunsa kuntapäättäjinä ovat olleet tyypit, jotka ovat pystyneet istumaan kokonaisen vaalikauden hiljaa, vain äänestyksissä ryhmäpomon määrääminä ”jaa” tai ”ei” henkäisten.
Vielä aivan viime viikkoihin saatoin kyselijöille vilpittömästi ennakoida, etten lähde yrittämään syksyn kunnallisvaaleissa Inarin kunnanvaltuustoon. Itseään tuntien tietää, ettei voisi istua siellä vain tuolin lämmittäjänä. Olisi tehtävä töitä ja riittäisikö ikääntyvän miehen puhti niihin?
Kun jossain vaiheessa minulta ikään kuin suosituksena kyseltiin, mihin ryhmittymään lähtisin ehdokkaaksi jos olisin politiikkaan pyrkimässä, sanoin että kokoomukseen. Ryhmän enemmistö oli mielestäni jo kahdella vaalikaudella osoittanut katsovansa kunnan asioita kansalaisten näkökulmasta, ei pelkästään kunnanjohtajan kulmakarvojen asennosta.
Valitettavasti näillä kahdella näkökulmalla on ollut usein selkeä ero.
Joitain päiviä sitten allekirjoitin paperin, jossa ilmoitan suostuvani Inarin kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi. Ilman puolueen eli Kansallisen Kokoomuksen jäsenyyttä. Vaikka puolueiden linjaukset ja tekemiset heijastuvat valtakunnan tasolta kuntiin, minusta kunnissa harjoitettavan politiikan on siis lähdettävä kuntalaisista ja heidän tarpeistaan.  Ja puolueista puheen ollen, jos Inarissa olisi viime kausina yrittänyt lehdistön penkillä määrittää valtuustoryhmien tekemisten perusteella niiden asettumista perinteiselle puoluekartalle, olisi joutunut usein miettimään kumpi se olikaan tyyrpuuri ja kumpi paapuuri.
Mikä sitten sai mieleni muuttumaan eli pyrkimään kunnanvaltuutetuksi?
Syynä oli Lapin Kansasta lukemani uutinen, joka kertoi Inarin vielä alkukesästä vakaan talouden aallonharjalla seilanneen talouden karahtamisesta karille. Tosin ”vain” 1,4 miljoonaa maksavalla pohjakosketuksella, mutta josta kolhusta seuraisi loppuvuodelle erinäisiä kunnan perustoimintojen kiristyksiä, perinteisine käyttötalouden hankintakieltoineen ja niin edelleen.
Samaisella kunnanhallituksen esityslistalla taidettiin pohtia syitä henkilöstön parissa lisääntyneisiin sairauslomiin ja -poissaoloihin, aivan kuin niitä ei edellisten vuosien talouden paikkaustalkoiden jäljiltä tiedettäisi.
Siis montako vastaavaa uutista olen vuosien varrella syksyn budjettivalmistelujen edellä kirjoittanut? Monestiko näillä synkistelyillä on pantu luottamushenkilöt nöyriksi hyväksymään yhä uusia peruspalvelujen ”kehittämistoimia”, suomeksi näivettämisiä, tai veron- ja taksankorotuksia, jotka myöhemmin maistuvat harhautukselta kunnan miljoonia plussalla olevan tilinpäätöksen rinnalla.
Talous siis peruspalvelujen puolella kiristyy, mutta kunnalla riittää vuodesta toiseen miljoonia erilaisiin hankkeisiin, joihin sen ei tarvitsisi minään roskapankkina sekaantua.  Onko kunta seuraavaksi pyrkimässä Saariselän rinnebisneksen ohessa hotelliyrittäjäksi? Tai ainakin sellaisen subventoijaksi?
Tällä tiellä ei tule loppua käsi ojossa vastaan tulevista.
On kehuttu, ettei peruskunnalla ole paljon velkaa. Eipä niin, koska velat ujutetaan erilaisiin yhtiöihin, joiden on ne joskus maksettava. Yhtiöiden velanotto kysyy kuitenkin myös veroeuroja. Paljonko lienee nykyään jo esimerkiksi kunnan elinkeinoyhtiöön pumpattu oma pääoma ja mitä sillä on lopulta saavutettu? Kaipa koko kyseistä yhtiötä ollaan nyt kuittaamassa lumeen kun sen toimintoja ollaan siirtämässä jollekin Nordicalle? Ja Jannea odottavat uudet toimitusjohtajahaasteet Saariselällä, Reijon oikeana kätenä?
Alkaa olla monien ja ikävienkin kysymysten aika. Eli esimerkiksi paljonko viimeisten kolmen valtuustokauden aikana tehdyillä miljoonapuuhilla on oikeasti edistetty Inarin kunnan työllisyyttä, pysäytetty väestön poismuuttoa, parannettu kuntalaisten palveluja tai kevennetty heidän elinkustannuksiaan? Entä olisiko kaavoituksessa ollut parempi edetä sanelun ja törmäilyn sijasta ensin kuntalaisten kanssa keskustellen, sopien ja neuvotellen?
Joku sanoo tässä vaiheessa, että on katsottava eteenpäin, ei taakse. Aivan, mutta on katsottava taakse tietääkseen mitä sinne jätettyään edestä pian löytää.
Kun Inarin kunnassa on harjoitettu ja harjoiteltu kuntalaisten pääomittamaa yrityksenä ja yrittäjinä olemista, voitaneen kai yritysmaailman tavoin alkaa kysyä myös johtajien onnistumisia.

Veikko

Jk.  Tänään Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä ottaa Lapin Kansassa kantaa ympäristöministeriön ja Metsähallituksen yksipuoliseen tapaan tulkita biologista monimuotoisuutta koskevaa YK:n yleissopimusta eli niin kutsuttua biodiversiteettisopimusta ja sen artiklaa 8j. Siinä sopimuspuolina olevat valtiot sitoutuvat kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kunnioittamaan, suojelemaan ja ylläpitämään alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen sellaista tietämystä, keksintöjä ja käytäntöä, joka sisältyy biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta perinteisiin elämänmuotoihin ja edistää ja laajentaa niiden soveltamista mainittujen yhteisöjen luvalla. Artiklan soveltamiseen liittyy myös perinteisestä luonnon kestävästä käytöstä saadun hyödyn tasapuolinen jakaminen yhteisöille.

Kärnän mukaan Metsähallitus toteuttaa Ylä-Lapissa maankäytön suunnittelussa biodiversiteettisopimusta noudattaen vapaaehtoista Akwé: Kon ohjetta, joka on laadittu alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen perinteisesti asuttamilla ja käyttämillä maa- ja vesialueilla olevien hankkeiden vaikutusten arviointia varten. Kärnän mielestä Metsähallitus soveltaa ohjetta puhtaasti saamelaisnäkökulmasta jättäen huomiotta muut artiklassa 8j mainitut paikalliset yhteisöt, kuten lapinkyläyhdistykset, kyläyhdistykset sekä perinteistä elämäntapaa harjoittavien ihmisten edustajina esimerkiksi kalastusalueet ja metsästysseurat. Myös kunnat ovat Kärnän mukaan paikallisyhteisöjä. Perinteisistä elinkeinoista hän nostaa ympäristöministeriön ja Metsähallituksen suosimien poronhoidon ja luontaiselinkeinojen rinnalle Lapissa satoja vuosia vanhan matkailun. Lisäksi esimerkiksi Inarissa näen perinteisiin valtionmailla toimiviin elinkeinoihin kuuluvan niin ikään satoja vuosia harjoitettujen metsätalouden ja kullankaivun, joiden kestävyys luonnon kannalta kyllä kestää vertailun noihin muihin elinkeinoihin nähden.

Olen Mikko Kärnän näkemyksen takana. Omalta osaltani toivon ja toimin sen suhteen, että myös Inarin kunta saadaan heräämään ja kartalle sen tulevaisuuden kannalta elintärkeässä maiden ja vesien käytön kysymyksessä. Siihen liittyy vahvasti myös inarilaisten ihmisten tasavertaisuus.