”Oikeusministeriön on aika antaa vastauksia”

Lapin Kansan pääkirjoitus 18.7.2012 tarttuu tässäkin blogissa jo muutamaan kertaan esitettyyn vaatimukseen, että oikeusministeriön tulisi nykyisessä tilanteessa tulla esiin vastaamaan uusimpien tutkimusten ja jo aiemmin kertyneen uudemman tiedon asettamiin kysymyksiin Suomen alkuperäiskansa-asiassa.

Epäilen, etteivät oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) eväät ehkä riitä puhaltamaan saamelaiskäräjien johdon aggressiivisesti ajamaa peliä poikki kunnollisen selvitystyön käynnistämiseksi, vaan pilliin puhaltajaksi tarvitaan pääministeri Jyrki Kataista (kok.) ja ehkäpä myös puolueiden eduskuntaryhmiä, joissa on tietoa – laput silmillä kulkevia ruotsalaisia lukuun ottamatta – laidasta laitaan eli myös oppositio mukaan lukien.

Lainaan tässä Lapin Kansan pääkirjoituksen kokonaisena,  sillä se on harvinaisen selväsanainen lehden aiempiin kaarteluihin verrattuna:

"Jos Suomi ratifioisi kiistellyn YK:n alkuperäiskansojen sopimuksen, mikä muuttuisi Lapissa?
Kenelle maita pitäisi palauttaa? Miten se tehtäisiin? Mitä siitä seuraisi? Ketkä hyväksyttäisiin alkuperäiskansan jäseniksi, ketkä ei? Millä perusteella?
Kysymyksiä riittää, mutta vastausten antajat ovat kateissa.

Suomi lupasi vahvistaa ILO-sopimuksen jo muutama hallitus sitten. Lupaus on kirjattu myös nykyisen, Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen ohjelmaan, mutta ainakaan toistaiseksi asiassa ei ole tapahtunut edistystä puoleen, eikä toiseen.
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen tarkoitus on suojata alkuperäiskansojen elämäntapaa ja perinteisiä elinkeinoja.
Suomessa sopimus parantaisi saamelaisten maaoikeuksia. Heille olisi taattava mahdollisuus osallistua omaa aluetta koskevaan päätöksentekoon. Heitä olisi kuultava, jos alueelle rakennettaisiin kaivoksia, sieltä kaadettaisiin metsää tai luonnonvaroja ylipäätään hyödynnettäisiin.
Osa kaivos-, metsä- ja muista tuloista kuuluisi saamelaisille. Jos luonnonvarojen hyödyntäminen haittaisi saamelaisten elinkeinoja, haitat pitäisi korvata.
Ja nämä kaikki edut koskisivat vain niitä, jotka luettaisiin virallisesti saamelaisiksi.

Ei ihme, etteivät poliitikot tunnu pääsevän sopuun ILO-sopimuksen kohtalosta. Päätös synnyttäisi pohjoisessa varmuudella ison riidan, olipa ratkaisu mikä tahansa.
Omituista asiassa on se, ettei päättäjilläkään tunnu olevan varmaa tietoa siitä, ketä sopimus lopulta koskisi. Yhtä epäselvää tuntuu olevan se, miten laajaan alueeseen sopimus vaikuttaisi ja miten se muuttaisi lappilaisten arkea.
Tiedon puute hämmästyttää, sillä asiasta on tehty lukemattomia selvityksiä ja tutkimuksia.
Vähäisen tiedon ristiriitaisuuskin hämmentää ihmisiä. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa katsotaan, ettei sopimus siirrä maiden omistusoikeutta saamelaisille, vaikka sopimustekstistä lukee, että ”alkuperäiskansalle on myönnettävä omistus- ja hallintaoikeus alueisiinsa”.
Ainoana Pohjoismaana sopimuksen ratifioinut Norja on ratkaissut ongelman perustamalla erityisen tutkimuskomission ja tuomioistuimen ratkomaan maakiistoja.
Kansa valitsee päättäjät päättämään. Vaikka päätökset ovat toisinaan vaikeita, niitä on silti tehtävä. Päätöksenteosta laistaminen on vastuunpakoilua ja pelkuruutta.
ILO-sopimuksen ratifioinnista väitellyt tutkija Tanja Joona haastaa oikeusministeriötä kertomaan avoimesti sen, millaisia suunnitelmia sillä on sopimuksen suhteen ja millaisia mahdollisia vaikutuksia sillä olisi Lapin ihmisten elämään (LK 14.7.).
Se ei liene liikaa pyydetty."

Lapin Kansa näyttää olevan perillä muun muassa siitä, mitä Norjan ILO-ratifiointi on tuonut tullessaan. Käytännössä Norjassa maakiistoja ratkomaan perustettu tutkimuskomissio on ollut paha pettymys sikäläisille porosaamelaisille, sillä komissiossa ei ole lähdetty, eikä voitu lähteä, hyväksymään heidän historiaan tai asiakirjoihin perustumattomia vaatimuksiaan.

Ei siis ihme, että Norjan tilanteesta on Suomen saamelaiskäräjien johdon taholla oltu hyvin hiljaa ja korotettu vain ääntä ”poliittisen” ILO-ratkaisun saamiseksi.

Sellaisella ajauduttaisiin Suomessa suuriin vaikeuksiin ja maan mainetta pilaaviin arvaamattomiin konflikteihin.

Sen tunnustamisen aika on nyt.

Veikko

Jk.

Samassa lehdessä (LK 18.7.2012) tohtori Kaisa Korpijaakko-Labba mollaa tohtoriksi ILO-sopimuksen tulkinnasta väitellyttä Tanja Joonaa ja todistelee saamelaiskäräjien entisen lakimiessihteerin Heikki J. Hyvärisen tyylillä kapeaa, käytännössä pelkästään kieleen nojaavaa saamelaismääritelmää ja sitä kautta aikanaan sattumanvaraisesti rajattua saamelaisaluetta. Korpijaakko-Labba tuntuu paheksuvan sitä, että Lapin Kansa antoi 14.7. ILO-asiassa liian paljon tilaa muunlaisille näkemyksille kuin hänen ja Hyvärisen määrittelemälle totuudelle.