Ministeriöt, Metsähallitus ja monimuotoisuussopimuksen artikla 8j

Suomi on sitoutunut Rio de Janeirossa 5. päivänä kesäkuuta 1992 tehtyyn biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen, josta laadittu asetus tuli eduskunnan ja presidentin hyväksymänä voimaan 26.10.1994.

Sopimuksessa osapuolet tunnustuvat biologisen monimuotoisuuden merkityksen evoluution ja biosfäärin elämää ylläpitävien systeemien kannalta sekä vahvistavat biologisen monimuotoisuuden suojelun kuuluvan koko ihmiskunnalle. Sopimuksessa myös todetaan kuinka ”eräät ihmisen toimet jatkuvasti ja merkittävästi vähentävät biologista monimuotoisuutta”.

Sopimuksessa tunnustetaan monien perinteisen elämäntavan omaavien alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen läheinen ja perinteinen riippuvuus biologisista luonnonvaroista, sekä se, että on toivottavaa jakaa biologisen monimuotoisuuden suojelua ja sen osien kestävää käyttöä koskevasta perinteisestä tietämyksestä, uudistuksesta ja käytännöstä saatu hyöty oikeudenmukaisesti.

En tiedä millaisia silmälaseja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta keskeisissä ministeriöissä ja Metsähallituksessa sopimusta ja siitä hyväksyttyä asetusta lukiessa käytetään, sillä viime aikoina luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita koskevissa hoidon ja käytön suunnitelmissa näyttäisi vain yksi ja sama ”paikallisyhteisö” eli saamelaiskulttuuri ja siitäkin käytännössä vain poronhoito olevan se osapuoli, jonka ”perinteistä tietämystä” kuullaan ja jonka ”läheinen ja perinteinen riippuvuus biologisista luonnonvaroista” halutaan asettaa jopa luonnon monimuotoisuuden yläpuolelle.

Hammastunturin erämaan hoito- ja käyttösuunnitelman uudistamisen yhteydessä esille noussut Akwé:Kon -ohjeistus ja sen tulkinta on karuin esimerkki siitä, miten yksisilmäisesti erämaiden käyttäjiä Metsähallituksessa arvotetaan. Toki siellä on muistettu joka käänteessä vedota esimerkiksi erämaalakiin, joka heitä moiseen peräti velvoittaa.

Ehkäpä erämaalakia, samoin kuin luonnonsuojelun lainsäädäntöä ja suunnitelmia pitäisi muuttaa ja samalla katsoa miten niillä on tähän mennessä onnistuttu tai epäonnistuttu luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa.

Väitän, että todella surkeasti.

Saamelaiskäräjien pohjoissaamelaisen johdon valitsema Akwé:Kon -työryhmä, jolle Metsähallitus näyttää antaneen Hammastunturin erämaan suunnitelmassa erityisaseman, perustuu biodiversiteettisopimuksen artikla 8j:n tulkintaan. Saamelaiskäräjät on ottanut kyseisen artiklan ikään kuin omakseen eli ilmeisesti katsoo sen koskevan yksin saamelaisia.

j-artiklan mukaan valtioiden tulee ”kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kunnioittaa, suojella ja ylläpitää alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen sellaista tietämystä, keksintöjä ja käytäntöä, joka sisältyy biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta merkityksellisiin perinteisiin elämänmuotoihin ja edistää ja laajentaa niiden soveltamista mainittujen yhteisöjen luvalla ja myötävaikutuksella sekä rohkaista tietämyksestä, keksinnöistä ja käytännöstä saadun hyödyn tasapuolista jakoa".

Koko sopimus löytyy linkistä: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1994/19940078

Kysymys kuuluu, onko esimerkiksi Hammastunturin erämaassa sinne 1800- ja 1900-luvun taitteessa rantautuneen saamelaisen suurporonhoidon ja sen paikallisyhteisöjen ohella keitään muita perinteisen elämänmuodon harjoittajia ja heidän yhteisöjään, joita kyseinen 8j-artikla voisi tarkoittaa? Ainakin metsästys ja kullankaivu ovat alueella vanhempia perinteisiä luonnon käyttäjiä.

Ja väitän että kestävästi käyttäviä.

On ollut käsittämätöntä, miten erämaiden perinteisistä käyttäjistä toiset on haluttu rajata käytännössä jalkamiehiksi, mutta toisille tekniikan uusimmat vempeleet ja niillä tapahtuva luonnon rankka hyödyntäminen luetaan kulttuuriin kuuluviksi. Tällainen ”näennäisluonnonsuojelu” ei ansaitse minkäänlaista arvostusta eikä luontokaan sitä näy kiittävän.

Perinteisistä luonnon käyttäjistä voidaan nostaa esille myös matkailu.

Lapin matkailuhistoria alkaa 1500- ja 1600-luvuilta ja matkailu alkoi voimakkaammin kasvaa jo 1700-luvulla. Vaikka matkailua pidetään edelleen tietyissä piireissä uhkana Lapin luonnolle, kannattaa siinäkin tarkastelussa ehkä vaihtaa niitä silmälaseja ja katsoa vaikutuksia luonnon monimuotoisuuden säilymiseen suhteuttaen.

Veikko