Sámi Árvvut sekoaa pauloihinsa saamelaismäärittelyssään

Koetin saada selkoa Klemetti Näkkäläjärven Sámi Árvvut -yhdistyksen lausunnosta hiljattain Inarissa kuulemistilaisuutta pitäneelle Pekka Hallbergin saamelaiskäräjälain uudistamista pohtivalle työryhmälle. Sekavasta kirjoituksesta nousi ehkä selkeimmin esiin väite, jonka mukaan saamelaismääritelmä ei ole mielipidekysymys. Kirjoitus kuitenkin toimii tosiasiassa tuon väitteen kanssa ristiin vakuuttamalla, että saamelaisuuden määritteleminen onkin mitä suurimmassa määrin mielipidekysymys.

Klemetti julistaa:”Henkilökohtaisesti tilaisuus nostaa mieleen déjá vu ilmiön – aivan kuin olisimme olleet muutama vuosi sitten samalla asialla. Kokoonpano ja henkilöiden roolit ovat vain hieman muuttuneet, mutta kokoonpanon perusteella juridinen ja valtiokeskeinen lähestymistapa saamelaisten oikeuksiin näyttää selvältä, joka ei ole aiemmin osoittautunut hedelmälliseksi ratkaisuksi.”

Klemetin mielestä juridinen ja valtiokeskeinen rooli saamelaisia koskevassa lainvalmistelussa ei ole oikea? Millä perustein ja kuka moisen valmistelun suorittaisi?

Edelleen yhdistys moittii: ”Kuulemiset ovat lähtökohdiltaan hyvin kuvaavia – kutsutaan valikoivasti saamelaisyhdistyksiä ja myös saamelaisten oikeuksia vastustavia tahoja kertomaan näkemyksiään. Kuulemisella saadaan luotua perusteltu esitys, jossa laaditaan arpomalla summanmutikassa näennäinen kompromissiesitys, joka todellisuudessa antaa vain oikeuksia etnisille suomalaisille – näin esimerkiksi Suomen perustuslakia valvova perustuslakivaliokunta toimi, kun se edellisen kerran saamelaismääritelmää käsitteli.”

Klemetin mielestä Hallbergin työryhmän olisi pitänyt kuulla vielä runsaammin saamelaisyhdistyksiä, joita nytkin oli paikalla ehkä yli tarpeen? Klemetin mielestä muut kutsutut edustivat saamelaisten oikeuksia vastustavia tahoja? Klemetin mielestä työryhmä pyrki arpomaan summanmutikassa jonkin näennäisen ja etnisiä suomalaisia palvelevan kompromissin? Klemetin mielestä Suomen perustuslakia valvova eduskunnan perustuslakivaliokuntakin – Hallbergin työryhmän ohella – on tehtävissään osaamaton?

Klemetti vetoaa esillä olleeseen sovittelun henkeen: ”Sovittelun hengessä olisi myös virkistävää, jos saamelaiskäräjälain uudistuksen yhteydessä tehtäisiin huolellinen vaikutustenarviointi saamelaismääritelmän vaikutuksista saamelaisyhteisölle, saamelaisista luotuun kuvaan, määritelmän rooliin saamelaisvastaisten liikkeiden synnyssä ja kehityksessä eli kannettaisiin vastuuta, joka valtion vastuulla on. Yhdistyksemme esittää tätä harkittavaksi. Huolellinen tieto auttaa päätöksentekoa. Saamelaismääritelmä ei ole mielipidekysymys.”

Mikä on Klemetin mielestä hänen tarkoittamansa saamelaisyhteisö? Onko se kenties hänen joskus kuvailemansa ja polveutumiseen viittaava sukuyhteisö? Mitä ovat Klemetin mielestä saamelaisvastaiset liikkeet ja miten ne ovat julistaneet vastustavansa saamelaisia, yleistäen ilmaisten? Ja se mielipidekysymys, eikö Klemetti edellä vastusta juridista saamelaisuuden määrittelyn tapaa? Ehkä hän haluaa kiistää myös ihmisen itseidentifikaation keskeisyyden?

Vahvistaakseen omaa mielipiteeseen perustuvaa saamelaisuuden määrittelyään, Klemetti kertoo: ”Yhdistyksemme jäseniksi pääsevät vain saamelaiset – ei KHO-saamelaiset. Koska Suomen saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmä on vastoin saamelaiskulttuuria, identiteettiä ja perinteitä, rajaamme saamelaisuuden siten, kun saamelaiset ovat aina rajanneet – eli henkilön on tullut oppia kotonaan saamen kieltä ja kulttuuria, ylläpitää saamelaiskulttuurin perinteitä ja tietää olevansa saamelainen ja olla saamelainen omassa yhteisössään. Yhdistyksemme toimii asiamiehenä YK:n ihmisoikeuskomitealle tehdyssä valituksessa KHO:n ratkaisuista, jotka koskevat KHO-saamelaisten hyväksymistä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon…”

Jos tuollaisen vuodatuksen jälkeen Pekka Hallbergin ja hänen työryhmänsä mielestä oikeusvaltiossa alkuperäiskansan, ihmisen identiteetin ja käsityksen alkuperäiskansaan kuulumisesta määrittäminen tulisi antaa Klemetti Näkkäläjärven esittämän ”arvuuttelun” hoteisiin, pitäisin ihmeenä. Tuossa kirjoitelmassaan Klemetti lyttää jäälleen Suomen oikeuslaitoksen ja rajaa saamelaisuuden määrittämisen täysin mielivaltaiseksi arvioinniksi. Olisiko se sitä kuuluisaa ryhmähyväksyntää jonkin yhden ”oman saamelaisyhteisön aina-rajaamisen” pohjalta, kohdistuen myös muihin saamelaisyhteisöihin? Kun lukee tuota Klemetin tekstiä ja yrittää pohtia mitä kaikkea se pitää sisällään, täytyy kyllä kysyä mielessään mitä kaikkea kirjoittajan tai kirjoittajien päässä liikkuu. Millaiseen monokulttuuriin he mahtaisivat haluta sulloa monimuotoisen ja -perimällisenkin saamelaisuuden?

Kun Klemetti lausunnossaan äityy pohtimaan oikein syvältä saamelaisuutta, hän päätyy myös saamelaisuuden menettämisen äärelle: ”Saamelaismääritelmä on luonut automaation. Se unohtaa, että ihmiset voivat hylätä kulttuurinsa ja kielensä, samaistua muihin kulttuureihin ja voivat haluta elää toisella tavalla. Saamelaisuus on nyt automaatio, eli kun kerran sinne on päässyt joku esivanhemmista, hänen jälkeläisensä pääsevät vaaliluetteloon vaikka ikuisesti, vaikka yhteys saamelaiskulttuuriin on voinut katketa jo sukupolvia sitten. Tällaisesta tulisi luopua, koska saamelaisuus ei ole ilmoitusasia, vaan saamelaisuutta tulee ylläpitää osana yhteisöä.”

Ihan mielenkiintoinen haara vaikkapa siihen Klemetin edellä esittämään vaikutustenarviointiin. Eli että kuinka fyysisesti kaukana fyysisestä saamelaiskulttuurissa elämisestä pitää olla säilyäkseen siihen yhteydessä ja sen ylläpitäjänä? Riittävätkö jo monen polven citysaamelaiselle enää kieliharrastus tai osallistuminen toimimaan pukupoliisina? Tai miten on kielensä menettäneen Inarilla kalastavan inarinsaamelaisen saamelaisuuden säilymisen laita?

Kun vielä katsotaan mitä Klemetti kirjoittaa kotikielestä, ollaan silläkin yhä usein keskeisimmäksi nostetulla saamelaisen määrittelyn alueella ihmeissään: ”Keskusteluissa on ollut pohjoismaisen saamelaissopimuksen saamelaismääritelmä, lappalaiskriteerin rajaaminen tiettyyn vuoteen tai pelkkä kieliperusteinen ratkaisu. Sámi Àrvvut ei kannata vielä ratifioimatonta saamelaissopimuksen määritelmää, koska se ei turvaa saamelaiskulttuurin säilymistä ja on todella huono. Sopimuksessa riittäisi. että yksi henkilön isovanhemmista olisi puhunut kotikielenään saamea ja pitäisi itseään saamelaisena. On hyvin surullista, että tilanteessa jossa saamelaisyhteisön tulisi pohtia miten saamelaisuus ja saamelaisten identiteetti säilyy globaalissa, ilmastollisesti muuttuvassa, lämpenevässä maailmassa, katse käännetään yhä kauemmas historiaan. Kuolleiden ihmisten etnisyyden sijasta meidän tulisi pystyä kääntämään katse tulevaisuuteen – eli lapsiin ja nuoriin ja heidän mahdollisuuksiinsa turvata saamelaiskulttuurin jatkuvuus.”

Ja kun vielä edelleen: ”Pohjoismaisen saamelaissopimuksen määritelmä ei siis ratkaise sitä ongelmaa mikä nykyisin on – asiakirjasaamelaisuudesta luopumista. Kotikieli-käsite irrottaa myös kielen ja kulttuurin kielellisen yhteyden ja koska saamen kieltä voi opiskella kattavasti, myös ei-saamelaiset voivat puhua kotikielenään saamea. Juridisista asiakirjaratkaisuista tulisi luopua, eihän meillä ole kotikielestä tietoa tai tilastoa nykyisistä saamelaisistakaan.”

Niinpä. Polveutumista ei pitäisi hyväksyä ”kuolleisiin katsomalla” Suomen alkuperäiskansan määrittelemiseksi, mutta eipä sitä saisi tehdä pelkän kielenkään perusteella? Siispä saamelaisuus pitäisi määritellä jonkin tai joidenkin valikoivan mielipiteen perusteella?

Kun saamelaisten maaoikeuksia on vaadittu 1970-luvulta alkaen ensin historiaan viitaten lappalaisoikeuksilla, nykyisin lappalaisuus haluttaisiin irrottaa saamelaisuuden määrittelystä sekä vaihtaa maaoikeuksien vaatiminen poliittisesti tunnustetun – ja Klemetin kirjoittelun perusteella varsin vaikeasti määriteltävän – alkuperäiskansan saannoksi. Miten näillä eväillä pystyttäisiin koskaan lähtemään ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin ja sen edellyttämiin selvityksiin? Miten suomalainen oikeusvaltio mahtaisi yleensäkin selvitä tästä osin itse keittämästään sopasta sitä enempää nielemättä? Ja kun Klemetinkään mielestä parafoitua pohjoismaista saamelaissopimusta ei pidä mennä hyväksymään?

Jk.

Klemetti Näkkäläjärvi puuttui luonnollisesti Sámi Àrvvut -lausunnossaan myös aivan erikseen lappalaisuuteen, sen merkitystä saamelaisuuden määrittelyssä vähätelläkseen. Ihan uudenlaisena tarkastelukriteerinä on hänen – sekä hiljattain sanomalehti Kalevassa julkaistussa mielipidekirjoituksessa kumppaninaan olleen Pirita Näkkäläjärven – näkökulmaan liitetty sukupuolisuus: ”Henkikirjat, joihin on merkitty vielä 1960-luvun lopulle asti patriarkaalisesti mies, hänen puolisonsa ja lapsensa sekä miehen ammatti ja mahdollinen lappalaisuus, ovat sekava asiakirjakokonaisuus, joita pidetään KHO:ssa riittävänä todisteena etnisyydestä. Henkikirjojen lappalaismerkintää ei ole tehty etnisyyden osoittamiseksi eikä sen perusteella, että siitä voisi tulevaisuudessa määritellä henkilön etnisyyden. KHO kuitenkin tulkitsee vanhoja asiakirjalähteitä vastoin niiden alkuperäistä tarkoitusta. Olen henkikirjoja tutkinut ja jatkan niiden tutkimista akateemista tutkimusta varten. Alustavan arvion perusteella henkikirjojen lappalaismerkintä on ollut mielivaltaista ja perustunut henkilön omaan ilmoitukseen ja kirjaajan tulkintaan. Järjestelmä on ollut hyvin mieskeskeinen, miehen mukaan on merkitty kaikki ja naisen rooli on ollut olla vaimo tai leski. Herkullinen tutkimusaihe naistutkimukselle. Saamelaiskulttuurissa naiset ovat tasa-arvoisia yhteisöllisesti, elinkeinollisesti ja omistuksellisesti. Lappalaisiksi tai paimentolaislappalaisiksi on merkitty Etelä-Suomesta saamenmaalle muuttaneita virkamiehiä, kirvesmiehiä, saamelaisten renkejä ja piikoja – vaihtelevin termein. Mutta kaikki saamelaiset eivät ole henkikirjoihin lappalaisiksi merkitty – eli kaikki saamelaiset eivät pääsisi lappalaiskriteerillä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. On aika lopettaa asiakirjamielivaltaisuus ja tehdä saamelaismääritelmä, mikä lopettaa asiakirjoilla ja lippusilla ja lappusilla todistelun.”

Siinä saa Suomen oikeuslaitos huutia kaiken maailman mielivaltaisiin asiakirjamerkintöihin nojaamisesta. Samalla Klemetti kertoo paneutumisestaan osoittaa polveutumisen heikkous perusteena ”oikean” saamelaisuuden määrittelyssä - sekä ”oikeiden” saamelaisten pääsystä saamelaismääritelmän piiriin. Voisiko vetoaminen sukupuoleen ja viittaaminen ”suomalaiseen” mieskeskeisyyteen merkitä tavoitetta osoittaa sitä kautta muodostunut saamelaisuus osin kyseenalaiseksi. Kuitenkin samaan aikaan toisaalla, sosiaalisessa mediassa, saamelaiskäräjien asiantuntijana Pekka Hallbergin työryhmässä toimiva emeritusprofessori määrittelee suomalaistumista myös toisin päin – kun saamelainen mies meni avioitumaan professorin mielestä suomalaisen naisen kanssa. Aika suoraviivaista vanhoihin asiakirjoihin ja ”kuolleiden ihmisten” etnisyyteen liittyvää saamelaismääritystä:

”Inarissa saamelaisten avioliitot suomalaisen Henrik Kyrön jälkeläisten kanssa ovat johtaneet kielen ja kulttuurin suomalaistumiseen. Tämä käy selvästi ilmi Morottajan suku -kirjasta. Niinpä esim. Henrik Kyröstä polveutuvat Akujärvet ja Huhtamellat solmivat 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosiin avioliittoja paria poikkeusta lukuunottamatta Inarin, Sodankylän ja Kittilän suomalaisten talollisten kanssa. Akujärvien ja Huhtamellojen aviopuolisoissa ei tuona aikana ole esim. Aikioita, Paadareita, Mattuksia, Mujoja, Kuuvia, Palttoja, Morottajia, Mustia tai Sarreja. Toisaalta niissä on Korvia, Mutenioita, Kyröjä, Katajamaita, Kiviniemiä, Marttiloita, Akujärviä, Sanioloita ja muita suomalaisia.

Samaan aikaan pitäjän inarinsaamelaiset solmivat avioliittoja paria poikkeusta lukuunottamatta muiden inarinsaamelaisten kanssa ja säilyttivät kielensä ja kulttuurinsa. Esim. Morottajien aviopuolisot ovat mainittuna aikana Valleja, Saijetseja, Aikioita, Kuuvia, Sarreja, Paadareita, Morottajia, Mattuksia ja Mujoja.

Yksi näistä poikkeuksista inarinsaamelaisten avioitumisessa on Jouni Martinpoika Morottajan avioliitto Brita Kyrön kanssa 25.03.1790. Heidän jälkeläisistään sukeutui mm. Akujärven ja Huhtamellan kieleltään ja kulttuuriltaan suomalaiset suvut. Jouni Martinpojan (1762-1837) perusteella monet mainitun suomalaisen ryhmän jäsenet ovat alkaneet kutsua itseään inarinsaamelaisiksi.

Henrik Kyrön jälkeläiset ja inarinsaamelaiset muodostivat näin kaksi erillistä etnistä ryhmää, joita voi hyvällä syyllä kutsua suomalaisiksi ja saamelaisiksi. Parin vuosisadan takaisia sukusiteitä näiden etnisten ryhmien välillä toki on, kuten muutenkin lähekkäin elävien etnisten ryhmien välillä.”

Millä tavalla tavalla nämä emerituksen suomalaisiksi tuomitsemat mahtoivat irrottautua avioitumisten myötä inarinsaamelaisesta kulttuurista?  Tai miten nämä hänen hyväksymänsä sen kielensä ja kulttuurinsa ovat säilyttäneet? Nämä jäävät tuossa sometuomaroinnissa vaille perusteita.