Joku kiittää Luojaa lappalaisten kuukahtamisesta!

Paikallislehti Inarilaisen tesktiviestipalstalla joku nimetön oli pahoittanut mielensä Kari Kyrön edellisessä lehden numerossa julkaistusta kirjoituksesta ”Ratkaiseeko polveutuminen ja kulttuurin säilyttäminen vai kieli?”  Kyrö mielestäni hyvin perustellusti nosti esiin polveutumisen keskeisyyden määriteltäessä alkuperäiskansoja, yhdessä näiden alueensa asuttamisen ja kulttuurin kanssa. Kielen merkitystä hän ei jättänyt mitenkään omaan arvoonsa, mutta esimerkiksi kansainvälisesti juuri polveutuminen ja alueen yhtäjaksoinen asuttaminen ovat nuo keskeisimmät perusteet. Maailmassa on monia alkuperäiskansoja, joiden alkuperäinen kieli on menetetty - ainakin suurimmalla osalla kansan jäsenistä.

Tuo Kyröön vihastunut kirjoitti:

”…, mutta onneksi hänen hengenheimolaisiaan on vähän ja he ovat jo ikäihmisiä. Enkä ole, luojan kiitos, nähnyt, että olisi järjestäytyneitä lappalaisnuoria. Eli luotan siihen, että seuraava sukupolvi on viisaampi.”

Kommentti on monella tavalla huomionarvoinen:

Lähtökohtaisesti kirjoittaja ei tunnusta kansainvälistä alkuperäiskansamääritystä, koska hän tai hänen viiteryhmänsä ei sitä täytä. Hän kuitenkin tiedostaa inarinsaamelaisen Kyrön edustavan oikeuksineen ja kulttuureineen sellaista lappalaista alkuperäiskansaa ja -kulttuuria, joka pyrkii jakamaan ja kenties jopa kumoamaan kirjoittajan pelkkään poliittiseen onnistumiseen perustuvaa asemaa ja yksinoikeutta.

Kirjoittaja paljastaa sen dogtriinin, johon etnopoliittinen alkuperäiskansa-ajattelu on nojannut jo 1970-luvulta. Toisin sanoen, lappalaisoikeudet on tiedostettu, mutta alun alkaen niiden todellisten omistajien on uskottu nukahtaneen assimilaation ikuiseen uneen ja unohtaneen identiteettinsä. Kun sitten lappalaisliike heräsikin eloon ja nosti esille historialliset saantonsa, siitä tuli etnopolitiikan päävihollinen. Lappalaiset, joiden oikeuksiin vedoten lähdettiin ratsastamaan kohti Saamenmaan auringonnousua, tuli kiellettyjä Klemetti Näkkäläjärven ”satuolentoja”.

Jo varsin varhain saamelaisvaltuuskunnan loppuajoilla sen piirissä aavisteltiin edessä olevan pitkä kamppailu poliittisen saamelaisuuden ja historiallisen lappalaisuuden kesken. Olin paikalla eräässä tuollaisessa saamelaisvaltuuskunnan yleiskokouksessa, jossa enontekiöläinen saamelaisvaltuutettu piti palopuhetta 1970-luvun saamelaisradikaalien työn jatkajien tarpeesta.

Tämä puhuja, Nils Henrik Valkeapää, pyysi valtuutettuja katsomaan ympärilleen toisiaan ja huomaamaan kuinka harmaantunutta se joukko siinä jo oli. Hänen mielestään oli korkea aika suunnata saamelaisparlamentin ponnistelut uuden ”taistelijasukupolven” kasvattamiseksi. Se tarkoitti nuorison poliittista herättämistä ja sitä toteuttavaa koulutusta. Tätä opetusta on sittemmin saatu onnistuneesti aikaan Lapin ja Oulun yliopistoissa sekä Koutokeinossa. Eräs tuon opetustyön merkittävä saavutus lienee - Suomen valtioon kohdistuvan vihan ohella - tietynlainen historian typistäminen ja oikominen. Saamelaisuuden määrittelyssä se haluttiin tarkoitushakuisesti katkaista vuoteen 1875, koskapa lappalaismomentista arveltiin alun perin olevan maaoikeuksien saannissa hyötyä, mutta samalla varsinaiset lappalaiset voitaisiin rajata oikeuksien ulkopuolelle. Sittemmin kun haukuttu Suomi hätääntyi myöntämään perustuslaissaan etnisille saamelaisille alkuperäiskansan statuksen, saamelaismääritelmän polveutumista tunnustavasta lappalaismomentista tuli riesa. Parhaillaankin siitä on pyrkimystä päästä eroon meneillään olevassa saamelaiskäräjälain uudistamistyössä. Nykyinen saamelaisjohto ei enää vetoa lappalaisoikeuksiin, vaan Suomen perustuslain tunnustamaan alkuperäiskansa-asemaan.

Kun siis paikallislehden tekstiviestinkirjoittaja viittasi puuttuviin ”järjestäytyneisiin lappalaisnuoriin”, hän ilkkui järjestäytyneiden saamelaisnuorten olemassaololla. Mitä se sitten tarkoittaa? Nähdäkseni sitä, että kun Kyrön ja kumppaneiden päät kallistuvat viimeisen kerran, joku joukko odottaa vastustuksen valta- ja oikeuspyrkimyksilleen viimeinkin päättyvän ja Saamenmaan auringon pääsevän lopultakin loistamaan viimeisten harmaiden pilvien kaikottua.

Tätäkö sinä Luojaa kiittänyt tarkoitit?

Vielä jos analysoisi tuota lyhyttä viestiä, siinä viitataan alentuvasti Kyrön ja kumppanien tyhmyyteen; ”Eli luotan siihen, että seuraava sukupolvi on viisaampi”. . Minusta se antaa aihetta huoleen siitä syvällisemmästä, negatiivisesta asenteesta vanhempiin kansalaisiin ja muihin kansanryhmiin nähden, joka näissä valaistuneissa nuorissa järjestäytyneissä asuu. Tällaisenko, sinällään pienen, mutta äärimmäisen aggressiivisen uuden saamelaiseliitin johdollako aluetta pitäisi tulevaisuudessa yrittää asuttaa ja kehittää? Jos kuunnellaan ja luetaan sitä vihaa tihkuvaa viestiä, jota nämä onnistuneen koulutuksen tuotokset suoltavat, ei järin valoisalta näytä.

Lienee varmasti jo parikymmentä vuotta siitä kun tulin maininneeksi tuosta harmaantumisesta jotain lapinkyläihmisten kokousta seurattuani. Melkoiselta takamatkalta ovat historiallisten oikeuksiensa puolustajat joutuneet lähtemään, eikä heillä ole todellakaan ollut valtion suomia resursseja kasvattaa nuorisoaan oikeustaistelunsa jatkajiksi. Ei varmasti myöskään oivallusta tuohon kasvattamiseen.

Ihan en silti menisi kuuluttamaan lappalaisten – tai sanotaan statuksettomien saamelaisten – taistelun päättymistä tappioon. Jotain he ovat kaikesta rasistisesta lyömisestä ja tyhmittelystä huolimatta saaneet aikaan ja esimerkiksi aiemmin kovin yksisilmäinen media on ruvennut suhtautumaan kriittisemmin sille syötettyyn ns. ”oikeaan tietoon” saamelaisista ja heidän oikeuksistaan.

Vielä kun Suomi oikeusvaltiona uskaltaisi näyttää ajoittain kovin piilossa pitämiä kynsiään. Ja ne monet asioista jo perillä olevat lappalaisnuoret ja nuoremmat lappalaiset aktivoituisivat.