Saamelaiskäräjät Scheininin ja RKP:n hobby?

Kävi kuten aikanaan Anneli Jäätteenmäelle eli yllättäen ja pyytämättä pöydälleni on ajelehtinut pari saamelaiskäräjille laadittua taustamuistiota, toinen ihmisoikeusraportoija, Åbo Akademin professori Martin Scheininin ja toinen tohtori Kaisa Korpijaakko-Labban laatima.

Muistioilla otetaan kantaa ja siten ohjeistetaan saamelaiskäräjiä reagoimaan maa- ja metsätalousministeriön esitykseen kymmenhenkisestä, saamelaisten osallistumismahdollisuuksien parantamista valtionmaiden käytössä pohtivasta työryhmästä.

Sellainen ei miellytä muistion laatijoita, mikäli saamelaiskäräjien edustus jäisi vain kolmeen henkilöön. Enemmän pitää saada.

Ja näkemyksiin yhtyy käräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi - ja hänen pitämänsä käräjien hallituksen puhelinkokous.

Saamelaiskäräjien jäsenten ja yleensä saamelaisten parissa on ihmetelty Näkkäläjärven boikottiuhkausta. Muistiot näyttävät osoittavan, että ihmettely pitää suunnata myös noihin taustavaikuttajiin. Kuka lopulta käräjiä ohjaa ja missä tarkoituksessa?

Tätä kirjoittaessani saamelaiskäräjien yleiskokouksen pitäisi olla kai Brysselissä, jossa sitä isännöi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) meppi Nils Torvalds. Joku kysyikin minulta juuri tänään, muistuttaen myös RKP:n oikeusministeristä Anna-Maja Henrikssonista, onko koko käräjien touhu pelkkä Scheininin ja RKP:n hobby.

Kysyjä oli saamelainen.

Saamelaiskäräjien tilaa kuvaa myös inarinsaamelaisen käräjäedustajan Anu Avaskarin ihmettely.

Hänestä maa- ja metsätalousministeriölle annettu vastaus ja yleensä sen kaltaiset lausunnot tulisi tuoda käräjien täysistunnon päätettäviksi. Avaskarin mielestä Scheininin ja Korpijaakko-Labban kannanotot ovat myös osaa saamelaisväestöä vastaan.

Avaskari huomauttaa, että käräjien vastauksessa ministeriötä syytetään jopa vilpillisestä menettelystä ja siksi hän toivoo käräjäedustajien perehtyvän asiakirjaan ja vaativan hallituksen linjan pikaisesti yleiskokouksen käsittelyyn.

Avaskari ei hyväksy näin merkittävien asioiden käsittelyä pelkästään hallituksen piirissä eikä katso etenkään ministeriöiden syyttelyn edistävän saamelaisten asemaa ja etuja missään olosuhteissa.

Avaskarin mielestä myös oikeusministeriön työryhmän käsittelyssä parhaillaan olevassa saamelaiskäräjälain muutostyössä käräjien edustajat ovat laiminlyöneet muutostarpeista käytyä lähetekeskustelua ja kuulemista. Kun lakityöryhmä kävi Inarissa, työryhmään kuuluvista käräjien edustajista vain Nilla Tapiola oli lähes koko kuulemisen ajan paikalla.

Avaskarin mielestä yhdenvertaisuuden edistämisen pitäisi kuulua myös saamelaiskäräjien arvoihin. Hänestä syrjintää voi olla jo sekin, että käräjien lausunnoissa ei huomioida omia vähemmistöjä.

Saamelaiskäräjien asiantuntijoiden Scheininin ja Korpijaakko-Labban lausunnot lähtevät siitä, että ILO-sopimus 169 koskee Suomessa ainoastaan saamelaiseksi määriteltyä etnistä ryhmää. Sellainen lähtökohta johtaa joidenkin asiantuntijoiden mukaan jo sinänsä perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin, koska se estää alkuperäisväestöstä polveutuvia ihmisiä identifioitumasta alkuperäisväestöön. Ehkä tästä syystä käräjien asiantuntijat jättävät kertomatta millaisia saamelaisia koskevia muutoksia voimassaolevaan lainsäädäntöön tulisi tehdä.

Scheinin näyttää lähtevän siitä, että koska saamelaiset todetaan alkuperäiskansaksi, he saisivat itse määritellä omat oikeutensa. Myös perus- ja ihmisoikeuksien määrittäminen tapahtuisi saamelaisten toimesta sen mukaan missä määrin ne haittaisivat saamelaisten elämänmuotoa.

Tällainen lausunnon lähestymistapa ja lausunnon sisällön toteuttaminen johtaisivat käytännössä kaaokseen.

Saamelaiskäräjien asiantuntijoiden valitsema lähestymistapa poikkeaa Norjassa sovelletusta ILO-sopimuksen tarkastelusta. Asiantuntijat eivät lausunnoissaan tunnusta myöskään uusimpien tutkimusten tuottamia tuloksia maanomistuksen ja hallinnan kehityksestä Ylä-Lapissa.

Taustatyön sanoma näyttäisi olevan edelleen se, että poliittisella sopimuksella olisi oikeutettua muuttaa todellista historian kirjoitusta ja puuttua ihmisten perustuslailla suojattuihin oikeuksiin.

Muut kuin saamelaiskäräjien asiantuntijat ovat olleet sitäkin mieltä, että Suomi voisi ratifioida ILO-sopimuksen 169 jo voimassa olevan lainsäädännön ansiosta. Käytännön avainkysymyksiksi jäisivät maaoikeuksien sisällön erittely ja alkuperäiskansamäärityksen täsmennys. Ratifiointi ei edellytä saamelaiskäräjien johdon ajamaa maaoikeuksien siirtämistä kollektiivisena käräjien vaaliluetteloon kuuluville

Suomen ja muiden pohjoismaisen saamelaisten oikeudet on tunnustettu perustuslaillisesti. Heidän asemansa alkuperäiskansana mainitaan muun muassa Suomen ja Norjan perustuslaeissa. Saamelaisilla on jo tällä hetkellä samat oikeudet kuin muillakin kansalaisilla. Lisäksi heidän oikeutensa omaan kieleen on tunnustettu, joten kulttuurinen itsehallintolaki turvaa sen mukaisen itsehallinnon.

Alkuperäiskansoja koskevan ratifioinnin kannalta saamelaisilla on tällä hetkellä jo ne käyttöoikeudet, joita ratifiointi edellyttää vähimmäistasona. Suomen saamelaisväestö on jo pitkään elänyt täysin yhdenvertaisessa asemassa valtaväestön kanssa, käytettiinpä mittarina sitten taloudellista, yhteiskunnallista tai oikeudellista asemaa.

Voidaan perustellusti sanoa, että Suomen olosuhteisiin tämä alkukantaisissa oloissa ja alistetussa asemassa elävien alkuperäis- ja heimokansojen turvaksi tarkoitettu sopimus sopii erityisen huonosti.

ILO-sopimuksen 169 ratifioiminen saamelaiskäräjien johdon vaatimalla tavalla olisi omiaan lisäämään eriarvoisuutta ja lisäämään ristiriitoja, ei vähentämään niitä, kuten sinisilmäisen hyväntahtoinen tarkoitus on saattanut monilla asiaan kantaa ottaneilla olla.

Oma lukunsa ovat jotkut Firenzessä tai jossain muualla kaukana asuvat tietoiset hämmentäjät, joille Ylä-Lapin ”muu väestö” on vain oikeudeton ”kolmas pyörä” saamelaiskäräjien ja valtion kädenväännössä ja joiden omaa elämää ja asemaa joku kahinointi pohjoisessa periferiassa ei juuri häiritsisi.

Veikko