Palsin kullankaivukiista tarjoaa lainkorjaajille aiheen kiinnittää huomiota saamelaiskäräjien ”viranomaisasemaan"

Marraskuussa uutisoitiin, jossain ihan saamelaiskäräjien ja saamelaisen poronhoidon voittona, kuinka korkein hallinto-oikeus (KHO) pienensi käräjien vaatimuksesta koneellisen kullankaivun aluetta Hammastunturin erämaa-alueella, Palsinojan varressa. Kyseinen pienennys tarkoitti kapean porojen kuljetus- ja kulkemisalueen rajaamista kullankaivualueen reunan ja lähimmillään 70 metrin päässä olevan paliskuntien raja-aidan varteen.

Jossain mediassa kyllä kerrottiin sekin, että itse asiassa kullankaivajat saivat kiistassa makean voiton. Torijuhlia siitä ei ole kuitenkaan näkynyt ja kullankaivajaliiton edunvalvoja Antti Peronius kertoo, ettei sellaisista ollut aikeitakaan. Kullankaivajille oikeuksistaan kamppailu on tullut vuosien varrella jo melkein arjeksi – kiitos aikanaan Metsähallituksen ja nyt myöhemmin saamelaiskäräjien. Kyse ei siis ollut saamelaiskäräjien ensimmäisestä konekaivulupia koskevasta valituksesta, vaan se on valittanut kuin liukuhihnalla sekä turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin myöntämistä kullanhuuhdontaluvista että aluehallintoviraston ympäristöluvista. KHO on käsitellyt viiden viimeisen vuoden aikana jo yhdeksän saamelaiskäräjien valitusta hyläten ne kaikki.

KHO:n ratkaisu kulkualueesta antoi nyt saamelaiskäräjille oikeastaan vain sen, mikä sille olisi kullankaivuluvan haku- ja myöntöprosessissa annettu muutenkin – mikäli käräjät olisi vaivautunut osallistumaan lupaprosessiin. Nytkään se ei siihen osallistunut, vaan lähti vasta luvan myöntämisen jälkeen valittamaan. Tapa on tuttu aiemmilta ajoilta ja sillä pyritään kaiketi viivyttämään luvituksen lainvoimaisuuden saamista mahdollisimman pitkään. Sen jälkeen, kun koneellinen kullankaivu onnistuttiin lopettamaan Lemmenjoen kansallispuistossa, oli odotettavissa - ja tapauksia on jo ollutkin -, että sama kiusanteko ja yritys kullankaivun alas ajamiseksi jatkuu muuallakin.

Saamelaiskäräjät siis valitti koneelliselle kullankaivulle 13 kilometriä pitkän Palsinojan verrella myönnetystä ympäristö- ja vesitalousluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen ja lopulta KHO:een. Kun valituksessa vaadittiin luvan hylkäämisen ohella muun muassa kullankaivualueella laajempaa kullankaivun kokonaisvaikutusten arviointia, päätti KHO tehdä elokuussa tänä vuonna katselmuksen paikan päällä. Saamelaiskäräjien kannalta tulos oli siis heikko. Pitäneekö voitoksi laskea se, että alueen kullankaivaja menetti kiistan keston takia kahden vuoden kullankaivutulonsa? Ja aiheutuihan prosessista yhteiskunnallekin ihan ”mukavat” kustannukset.

Palsinojan katselmus ja siihen liittyvät oheislausunnot antaisivat aihetta ehkä isoonkin ihmettelyyn, kuten luonnonvarakeskus Luken porotaloustutkijan lausunto, jonka mukaan porot eivät uskaltaudu 1,5 kilometriä lähemmäs kullankaivualueita ja menettävät näin kesälaitumiaan. Kukaan ei siis ole koskaan nähnyt poroja lähempänä kullankaivupaikkoja, puhumattakaan ruokailemassa tai palkimassa niillä?

Vakavammin on kuitenkin syytä paneutua tuohon otsikossa mainitsemaani saamelaiskäräjien asemaan. Siis asemaan, jonka se on mahdollisesti itse mieltänyt ja jota se pyrkii jopa viranomaisia uhkailemalla vaalimaan ja vahvistamaan.

Palsinojan tapauksessa nähtiin viimeisin tuollainen episodi, jonka KHO jätti kylläkin huomioimatta. Käräjät hyökkäsi ankarasti Ely-keskusta vastaan kyseenalaistaen sen osaamisen ja oikeutuksen ottaa kantaa, saati päättää vain yksin saamelaiskäräjien osaamiseen ja oikeutukseen kuuluvissa asioissa.

Vaadittuaan kullankaivajalle myönteisestä hallinto-oikeuden päätöksestä valituslupaa KHO:lta, ja kullankaivaja Antti Leppäsen vastustaessa valitusluvan myöntämistä, saamelaiskäräjät vuorostaan vastaselityksessään kirjoittaa näin:

”Valituksen johdosta annetuista vastineista lyhyesti Saamelaiskäräjät viittaa tässä yhteydessä KHO:n liitteinä toimittamiin Aluehallintoviraston, ELY - keskuksen sekä luvan hakijan lausuntoihin. Erityisesti viranomaisten antamissa vastineissa Saamelaiskäräjät kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi ELY -keskus on suoraan todennut omassa lausunnossaan, ettei luvan mukaisesta toiminnassa aiheudu olennaista heikennystä edellytyksiin harjoittaa saamelaiskulttuuria alueella. Saamelaiskäräjät on saamelaisten perustuslaillista kieltä ja kulttuuria koskevan itsehallinnon ylin päätöksentekijä ja lisäksi taho, joka edustaa kaikkia saamelaisia virallisissa yhteyksissä. Näin ollen saamelaisten kielelle ja kulttuurille aiheutuvien vaikutusten osalta saamelaiskäräjät on se taho, jolla on perustuslakiin perustuva kompetenssi ottaa kantaa kysymykseen. Tähän nähden on erittäin kummallista, että ELY -keskus, jolla ei Saamelaiskäräjien käsityksen mukaan ole työssä yhtään henkilöä, joka olisi asiantuntija saamelaisten kielen ja kulttuurin osalta, antaa tuomioistuimelle ilman mitään perusteluja em. kannanoton. Saamelaiskulttuuri on tässä yhteydessä ymmärrettävä laajasti, mukaan lukien saamelaisten perinteiset elinkeinot. Näitä vaikutuksia koskien Saamelaiskäräjät on lausunut asian yhteydessä jo aiemmin, eikä jo lausuttua ole tarpeen tässä yhteydessä toistaa. Saamelaiskäräjät haluaa kuitenkin korostaa, että KHO:n on syytä kiinnittää edellä esitettyyn menettelytapaan huomiota laajemminkin, koska Saamelaiskäräjät on pannut merkille, että kullankaivuun ja kaivostoimintaan liittyvien asioiden yhteydessä viranomaisilla on taipumusta ottaa kantaa ja antaa ymmärtää tuntevansa Saamelaiskulttuuriin liittyvät asiat paremmin kuin Saamelaiskäräjät, antaessaan

Saamelaiskäräjien näkemyksistä täysin poikkeavia kannanottoja, perustelematta kantojaan mitenkään. Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan menettely voi olla rinnastettavissa jopa rikoslain 15 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettuun ”perättömään lausumaan tuomioistuimessa tai viranomaismenettelyssä”. Tällaisesta teosta voidaan tuomita jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Saamelaiskäräjien käsitykseen mukaan perustuslailla turvatun kieltä- ja kulttuuria koskevan itsehallintoaseman johdosta Saamelaisten kieleen ja kulttuuriin liittyvien vaikutusten osalta korkeimman hallinto-oikeuden tulee huomioida nimenomaan Saamelaiskäräjien kanta. Luvan hakijan Antti Leppäsen vastineessa ei ole Saamelaiskäräjien käsityksen mukaan tuotu esille mitään uutta ja merkittävää asian ratkaisuun vaikuttavaa tietoa. Yhden periaatteellisesti erityisen merkityksellisen virheellisen seikan Saamelaiskäräjät tuo kuitenkin Leppäsen vastineesta esille.

Leppänen on vastannut Saamelaiskäräjien vaatimuksiin muun muassa vertaamalla nyt meneillään olevaa ympäristölupaprosessia taannoiseen tapaukseen, jossa Ivalon paliskunnan alueella sattuneiden erimielisyyksien yhteydessä asiaan haettiin ratkaisua YK:n ihmisoikeuskomitealta. Tässä yhteydessä Leppänen toteaa, että koska em. tapauksessa komitea katsoi, ettei valittaja pystynyt konkreettisesti esittämään riittävällä tavalla vaikutuksia valituksenalaisessa asiassa, jotta komitea olisi voinut ratkaista asian valittajan eduksi, tulisi myös nyt käsillä oleva ympäristölupa prosessi tulisi ratkaista samalla logiikalla. Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan tämä luvan hakijan toteamus nimenomaan osoittaa, ettei luvan hakija lainkaan ole ymmärtänyt Suomen voimassa olevan ympäristönsuojelulain perusperiaatteita. Ympäristölupalainsäädäntöhän pohjautuu nimenomaan niin sanotun käännetyn todistustaakan periaatteella, jonka on ajateltu tukevan ympäristöoikeudessa laajasti sovelletun varovaisuusperiaatteen toteutumista. Tämä tarkoittaa sitä, että luvan hakijan tulee näyttää toteen toimintansa haitattomuus lupaa hakiessaan eikä toisin päin. Juuri tästä syystä Saamelaiskäräjät on tuonut esille syitä, jotka osoittavat, ettei haitattomuutta ole osoitettu, vaan päinvastoin on selvää, että alueen laajamittaisesta kullankaivutoiminnasta aiheutuu monin tavoin haittoja saamelaisten oikeudelle harjoittaa kieltään ja kulttuuriaan. Vaikutuksia esimerkiksi vesistölle ja kalastolle ei kaikilta osin ole edes toistaiseksi riittävästi selvitetty, kuten ELY -keskuksen lausunnosta käy ilmi. Edellä viitattuun nähden sekä siihen, ettei luvan hakijan vastineessa ole tuotu esille mitään merkittävää uutta tietoa asiaan, ei Saamelaiskäräjät missään tapauksessa hyväksy luvan hakijan vastineessaan esittämää oikeudenkäyntikulu vaatimusta. Vaatimus on perusteeton ja kohtuuton myös määrältään. Vastine on suurimmaksi osin lainauksia muiden tahojen kirjoittamista teksteistä, joten määrällisesti kohtuullisena on pidettävä muutaman sadan euron suuruista kustannusta. Kuitenkin, koska Saamelaiskäräjillä on ollut lupahakemuksen laatuun ja laajuuteen sekä toiminnasta aiheutuviin vaikutuksiin nähden asemansa perusteella perusteltu syy valittaa asiasta, ei Saamelaiskäräjien maksettavaksi tule määrätä luvan hakijan oikeudenkäyntikuluja edes vähäisessä määrin.

Enontekiöllä 30. päivänä kesäkuuta 2020

Tuomas-Aslak Juuso                                                               Kalle Varis”

Ettäs sen tiedätte!

Edelleen on siis huomattava, ettei saamelaiskäräjät osallistu valmisteluissa edellä kuvatun kaltaisiin lupaprosesseihin, jotka viranomaiset joutuvat kuitenkin virkavastuullisina päättämään. On syytä tiukentaa käräjien velvollisuutta osallistumiseen – jopa hallinnolle annetuissa määräajoissa. Ja palauttaa sen asema lain edellyttämälle tasolleen sfääreistä, jonne sen on annettu hyssytellen nousta. Niin, ja säätää se virkavastuullisuus saamelaishallinnossa aina rikosoikeudellisiin seuraamuksiin saakka, joilla vastuilla se näköjään itse hiostaa varsinaisia viranomaisia.