Ahneudella ei ole kattoa?

Juha Sipilän hallituksen suunnalta esille nostettu ajatus saamelaisten tilannetta ja kohtelua käsittelevästä totuus- tai sovintokomissiosta on ehtinyt saada aikaan monenlaisia mietteitä ja veikkailuja prosessin sisällöstä ja etenkin onnistumisesta.

Erään tutun saamelaisen näkemys oli, että ainakin rahaa ja valtaa tullaan joidenkin saamelaistahojen suunnalta huutamaan – ”ja mieluummin vielä tuossa järjestyksessä”. Hänen veikkauksensa edelleen oli, että prosessi kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Sain tuossa tilaamatta ja pyytämättä pöydälleni totuuskomissiota koskevan julkilausuman, jonka allekirjoittajina tuossa vaiheessa oli 47 saamelaista, ensimmäisinä allekirjoittajina Lapin yliopiston arktisten alkuperäiskansojen tutkimusprofessorin tehtävässä kesällä aloittanut Rauna Kuokkanen ja Suohpanterrorin äänitorvena kunnostautunut Jenni Laiti. Viime aikoina esillä olleista muista saamelaisjulkkiksista allekirjoittajien joukosta silmiini pistivät Pauliina Feodoroff , Pirita Näkkäläjärvi, Niillas Holmberg sekä vanhempia saamelaispoliitikkoja edustava Pekka Aikio.

Julkilausuma on koko järeydessään seuraava:

”Me allekirjoittaneet saamelaiset tuomme tämän lausuman avulla julki vaatimuksemme liittyen ehdotettuun saamelaisten ja Suomen valtion väliseen totuus- ja sovintokomissioon.
Haluamme tarkoituksenmukaisen ja toimivan komission, joka vastaa saamelaisten tarpeita ja onnistuu työssään mahdollisimman hyvin. Keskeistä onnistumiselle ovat tarkka suunnittelu sekä työtä vastaava budjetti. Lisäksi onnistuminen vaatii laajan saamelaisten osallistumisen alkaen jo komission suunnitteluvaiheesta. Saamelaiset ovat useissa yhteyksissä tuoneet esiin, että on tarve nimenomaan totuus- ja sovintokomissiolle, joka paneutuu saamelaisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin ennen ja nyt. Saamelaisparlamentaarikkojen yhteinen Trondheimin julistus (7.2.2017) toteaa: Me odotamme, että totuus- ja sovintoprosessien tarkoituksena on pohtia ja todistaa historiallista syrjintää ja oikeuksien rikkomista, selvittää miten nämä vaikuttavat saamelaisiin ja meidän yhteisöömme nykyisessä tilanteessa ja ehdottaa miten voisi edistää yhteyttä saamelaisten ja valtioiden välillä sekä saamelaisten keskuudessa. Pidämme tätä julistusta välttämättömänä lähtökohtana totuus- ja sovintokomission luontiprosessissa.
Korostamme, että sovintoprosessi ei voi alkaa ennen kuin sille on luotu vahva pohja. Tämä edellyttää muun muassa sitä, että valtio tunnustaa harjoittamansa saamelaisiin kohdistuneen sorron, tekee virallisen anteeksipyynnön, ja että suomalaiset tehdään tietoisiksi saamelaisiin kohdistuneen sorron historiasta ja nykytilasta. Totuuden esilletuominen, dokumentointi ja julkinen keskustelu siitä ovat myös välttämättömiä minkä tahansa sovitteluprosessin aloittamiselle. Sovintoprosessi kansojen välillä ei voi alkaa ennen kuin tiedetään, miksi sovitellaan ja mitä. Tämän lisäksi komissiolle tulee luoda turvalliset ja hyvin perustellut puitteet, jotta saamelaiset kokevat voivansa tuoda julkisesti esiin kipeitä asioita ja traumaattisia kokemuksiaan osana totuuskomission kuulemisprosessia.
Onnistunut komissiotyöskentely edellyttää myös että komission vetovastuu on saamelaisilla. Nimitettävien komissaarien tulee olla itsenäisesti toimivia ja sitoutumattomia arvostettuja saamelaisia.
Emme osallistu prosessiin, jos valtio ei varmista sitä, että komissio ja sen työ onnistuvat edellyttämällämme tavalla. Toistamme, että tämä vaatii tarkoin suunnitellun ja kattavan budjetin, joka vastaa komission ja sinne annetun työn ja tavoitteiden laajuutta. Huomautamme, että esimerkiksi valtion myöntämä 200 000 euroa ei riitä edes kolmen komissaarin palkkauskuluihin vuodeksi. Vertauksen vuoksi esitämme, että usein mainittu Kanadan Truth and Reconciliation Comission (TRC) toimi kuusi vuotta ja sille määrätty budjetti oli 60 miljoonaa Kanadan dollaria (noin 40 miljoonaa euroa).
Kanadan TRC:n tehtävänä oli pitää seitsemän kunnallista tapahtumaa, kerätä dokumentteja ja lausuntoja asuntolakouluista sekä niiden seurauksista, rahoittaa totuus- ja sovittelutapahtumia paikallistasolla, perustaa pysyvä tutkimuskeskus, johon komission keräämä aineisto sijoitetaan sekä laatia työstään loppuraportti ja suositukset toimenpiteiksi. TRC piti 238 päivää kuulemistilaisuuksia 77 paikkakunnalla. Tämän lisäksi opetus oli keskeisellä sijalla TRC:n toiminnassa, ja muun muassa kansallisiin tapahtumiin kutsuttiin osallistumaan paikallisten koulujen oppilaita, jotka valmistelivat osallistumistaan etukäteen yhteistyössä TRC:n kanssa ja jatkoivat tätä oppimista tapahtuman jälkeen.
Haluamme, että Suomeen perustettavasta komissiosta muodostuu vastaavanlainen ja yhtä tarkoituksenmukainen prosessi kuin Kanadassa, Tällä tavoin Suomen valtio voi osoittaa kantavansa vastuunsa saamelaisiin kohdistuneesta sorrosta ja haluavansa luoda uudenlaisen pohjan saamelaisten ja suomalaisten välisille suhteille.”

Tuosta puuttuu enää vain aamen.

Luetellut ennakkoehdot jo yleensä osallistumiselle ovat sitä luokkaa, etten kyllä näillä näkymillä usko Suomen hallituksen nyt eikä tulevaisuudessakaan niitä noin yksioikoisesti altavastaajiksi syyllistettyinä nielevän. Puhumattakaan vaikkapa nykyisen saamelaishallinnon edesottamuksia kustantavista kansalaisista. Tarvittavalle syyllisyyden tiedostamiselle ei taida nykyiset olosuhteet kokien ja näkien löytyä tarpeeksi perusteita.

Julkilausuma herätti ainakin itselleni ensimmäisenä kysymyksen siitä, miten vaadittu ja komission määräämä sovinto konkretisoituu tavallisille saamelaisille näiden yhteensä yli 200 000 euroa vuodessa kuittaavien ”komissaarien” ja muiden prosessiin palkattavien dokumentoijien, opetuksen uudistajien ja ties keiden suomalaisia valistavien lisäksi. Rohkenen väittää, että tavallisille saamelaisille käteen jää yhtä paljon kuin mitä putoilee nykyisin saamelaishallinnonkin pöydältä. Saamelaiskäräjävaalien äänestysprosentilla peilaten ei siis juuri mitään.

Huomasin pitkäaikaisen saamelaispoliitikon Jouni Kitin ottaneen omilla kotisivuillaan kantaa muun muassa sovintokomission rakenteeseen. Kun edellä vaaditaan, että sovintoprosessin tulee olla vahvasti saamelaisvetoinen, joka tietää sen tarkoittavan käytännössä saamelaiskäräjien johdon edellyttämiä ”komissaareja”, katsoo Jouni Kitti, että olisi tosi omituista jos kiistan käynnistäjä olisi vetäjän paikalla puolustamassa nykyiseen vastakkainasetteluun ja jopa saamelaisten jakautumiseen johtaneita epäonnistumisiaan.

http://jounikitti.fi/suomi/politiikka/totuuskomissio5.html

Edellä olevasta julkilausumasta voidaan toki huomauttaa, ettei sen allekirjoittajina näy parhaillaan istuvaa saamelaiskäräjien johtoa. En usko olevani silti väärässä jos väitän, etteikö se lausuman takana jossain määrin olisi ja etteikö se olisi hyvin tietoinen mitä saamelaisten nimissä vaaditaan. Ainoa avoin kysymys onkin se, onko tuo kova paperi heitetty jonkinlaiseksi pelin avaukseksi, josta voitaisiin tehdä vaikkapa muutamat kymmenet miljoonat vähemmän maksava ”kompromissi”. Ehdoton teksti ei kuitenkaan moista pelaamista näytä mahdollistavan, vaan käytännössä takaa sen, että tehtiin millaisia sovun elkeitä tahansa, syyttämiselle, vaatimiselle ja yleensä riitelylle varataan optio hamaan tulevaisuuteen.

Se voi olla joillekin jo karttuvan elintason tae.