Metsähallitus linjaa tehoporotalouden turvaamisen luonnon monimuotoisuuden ja -suojelun edelle?

Kilpisjärven biologisen aseman pitkäaikainen johtaja Antero Järvinen ilmaisi äskettäin Helsingin Sanomissa (HS 16.7.2017) huolensa Suomen vanhimman luonnonsuojelualueen, Mallan luonnonpuiston tuhoamisesta.

Otsikolla ”Suomi on tuhoamassa vanhimman luonnonsuojelu­alueensa” Järvinen tökkää kipeästi, mutta mielestäni täysin oikeutetusti suomalaisen luonnon hoitajien, ympäristöministeriön ja Metsähallituksen omaatuntoa – sikäli kun sitä on mistä tökkiä. Ehkäpä pistoksen saisivat Järvisen kirjoituksesta tuntea myös milloin mistäkin asiasta elämöineet luontojärjestöt. Sikäli kun niistäkään enää löytyy ymmärrystä ja rohkeutta puuttua tähän perunkirjoitukseen.

Järvinen kirjoittaa:

”Samaan aikaan kun Suomi juhlistaa satavuotista itsenäistä taivaltaan perustamalla Hossaan uuden kansallispuiston, se on toisaalla tuhoamassa vanhinta luonnonsuojelualuettaan, jo vuonna 1916 perustettua Mallan luonnonpuistoa Kilpisjärvellä. Kyseessä on kaiken kukkuraksi kansallispuistoa tarkemmin suojeltu, tieteelliselle tutkimukselle pyhitetty luonnonpuisto.
Metsähallitus puiston haltijana on suhtautunut hyvin kriittisesti lähes kaikkiin Mallan luontoa vähänkin muuttaviin hankkeisiin. Yhden erikoisen poikkeuksen se kuitenkin tekee vuodesta toiseen: se sallii tuhatpäisen porokarjan rajoittamattoman laidunnuksen pienessä puistossa läpi kesän siitäkin huolimatta, että puiston säännöissä porojen pääsy puistoon on kielletty.
Tutkijat eivät saa poimia puistosta edes yhtä jääleinikkiä, eivätkä maamme johtavat luontokuvaajat saa kuvata niitä. Sen sijaan porot saavat syödä leinikit ja muut harvinaiset tunturikasvit.
Jääleinikkiä esiintyy Suomessa vain Kilpisjärven seudulla. Iso-Mallalla oli aikoinaan maamme upein jääleinikkikasvusto. Kahdessa vuosikymmenessä luvaton ja ylimitoitettu porolaidunnus on hävittänyt jokseenkin kaikki leinikit ja muun kasviloiston.
Saamelaisten harjoittama porojen liikalaidunnus koskee Mallan luonnonpuiston lisäksi koko Käsivarren paliskuntaa, mutta poroilta rauhoitetulla Mallalla rikos luontoa vastaan on ollut räikeintä. Miksi Metsähallitus ja ympäristöministeriö sallivat tämän laittomuuden, miksi ympäristöjärjestöt eivät ole laittaneet tikkua ristiin puiston pelastamiseksi ja miksi porosaamelaiset kohtelevat kotiseutunsa luontoa niin säälimättömästi?”

Ja mitä vastaakaan (HS 20.7.2017) Metsähallituksen luontopalvelujen aluejohtaja Jyrki Tolonen:

”Mallan alue rauhoitettiin vuonna 1916, jolloin Oulun kuvernöörin päätöksellä kiellettiin kaikki ihmistoiminta alueella. Poronhoidosta ei tuolloin mainittu mitään erikseen.
Vuonna 1938 perustettiin Mallan luonnonpuisto vuoden 1923 luonnonsuojelulain mukaisena yleisenä suojelualueena. Vanhoissa säädöksissä mainitaan, että poronhoito voi jatkua siellä, missä se on ollut ennenkin sallittua. Puiston laajennuksen yhteydessä vuonna 1981 kuitenkin annettiin asetus, jossa poronhoitoa on rajoitettu.
Luonnonpuiston alueella laiduntavien porojen määrä on lisääntynyt 1990-luvulta alkaen. Ilmiön taustalla ovat puistoon kulkemista estävien esteiden puuttuminen ja toisaalta lähiympäristössä lisääntynyt rakentaminen ja liikenne.
Vuonna 2008 Mallan Luonnonpuiston hallinta siirrettiin Metsäntutkimuslaitokselta Metsähallitukselle. Metsähallitus käynnisti alueen hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisen. Työn yhtenä tehtävänä oli suunnitella miten porojen laidunnus voidaan estää luonnonpuistossa. Suunnittelun tuloksena Metsähallitus esitti aidan rakentamista suojaamaan puistoa. Saamelaiskäräjät ja Käsivarren paliskunta puolestaan ehdottivat lausunnossaan porovahdin palkkaamista jotta porot eivät liikkuisi Mallalle.
Porolaidunnuksen rajoittaminen alueella on välttämätöntä, kuten ympäristöministeriö lausunnossaan hoito- ja käyttösuunnitelmasta totesi syksyllä 2016.
Porolaidunnuksen rajoittaminen Mallan luonnonpuistossa pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti Metsähallituksen sekä Käsivarren paliskunnan ja alueella laiduntavien porojen omistajan kesken sopimalla luonnonpuiston aitaamisesta osittain tai kokonaan tai muulla toimivalla keinolla. Samalla varmistetaan luonnonpuiston luontoarvojen säilyminen.
Laidunnuskiellon yksipuolista toimeenpanoa viranomaistoimin ei pidetä hyvänä menettelytapana, koska on tärkeää sovittaa yhteen alueen historia, luonnonsuojelu ja saamelaiskulttuurin säilyttäminen.
Metsähallitus aloitti paikallisen sopimisen keväällä 2017 yhteistyössä Käsivarren paliskunnan, saamelaiskäräjien, ympäristöministeriön, alueella laiduntavien porojen omistajan sekä Helsingin yliopiston kanssa. Ryhmän puheenjohtajana toimii Lapin liiton suunnittelujohtaja.”

Metsähallitus on siis jahnannut vuosikymmenen Mallan luonnonpuiston isäntänä, sovitellen puiston hoito- ja käyttösuunnitelmaa laidunpulaa potevan tehoporonhoidon intressiin. Ympäristöministeriökin on lausunut asiassa jo (!) vuonna 2016, mutta näyttäisi siis siltä, ettei ”laidunnuskiellon yksipuolista toimeenpanoa viranomaistoimin pidetä hyvänä menettelytapana, koska on tärkeää sovittaa yhteen alueen historia, luonnonsuojelu ja saamelaiskulttuurin säilyttäminen.”

Jyrki Tolonen kirjoittaa luonnonpuiston luontoarvojen säilymisen varmistamisesta, mutta mitään konkretiaa tuohon suuntaan ei hänen kirjoituksestaan ilmene. Sen sijaan hän näyttää olevan tässäkin tapauksessa rähmällään luontoa kulttuurin nimissä säälimättä kaluavan tehoporotalouden intressin edessä.

Metsähallituslaissa Metsähallitukselle säädetyissä yhteiskunnallisissa velvoitteissa (6 §) lukee: ”Luonnonvarojen kestävän hoidon ja käytön olennaisena osana Metsähallituksen on riittävästi otettava huomioon biologisen monimuotoisuuden suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen metsien, meren ja muiden luonnonvarojen hoidolle, käytölle ja suojelulle asetettujen muiden tavoitteiden kanssa.”

Mitä tarkoittaa riittävästi? Tuskin vähempää kuin ettei luonnon monimuotoisuus ainakaan heikkene, vaikka nykyisessä tilanteessa riittäväksi voitaisi hyvinkin katsoa monimuotoisuuden elvyttäminen, parantaminen.

Metsähallituslain yhteiskunnallisten velvoitteiden säädös jatkuu kuitenkin seuraavasti: ”Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu on sovitettava yhteen saamelaiskäräjistä annetussa laissa (974/1995) tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella siten, että saamelaisten kulttuurin harjoittamisen edellytykset turvataan, sekä poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella siten, että poronhoitolaissa säädetyt velvoitteet täytetään.”

Tämä on lainkohta, joka Metsähallituksen käytännöissä ajaa mennen tullen lainpykälän alussa olevan biologisen monimuotoisuuden riittävän huomioimisen ylitse. Onko näin todella tarkoitettu? Edellyttääkö saamelaisten kulttuurin turvaaminen luonnon peruuttamatonta köyhdyttämistä? Onko Metsähallituksesta nykyisellään lopultakaan Suomen luonnon ja luonnonsuojelualueiden hoitajaksi?

Kysymyksiä riittää ja niitä nousee esiin sitä mukaa kuin Metsähallituksen selityksiä rupeaa pohtimaan. Näyttää siltä, että Metsähallitukselle saamelaiskulttuuri on yhtä kuin suurporonhoito, tehoporotalous. Vai miten se huomioikaan vaikkapa inarinsaamelaisten kalastukseen perustuvan kulttuurin? Vastaukseksi voisi nostaa Metsähallituksen käräjöinnit sen vastustaessa inarisaamelaista pääsemästä nykyaikaisella tavalla perinteiselle kalajärvelleen (poronhoidossa maastoajoneuvot ja helikopterit sisältyvät kulttuuriin). Tai että Metsähallitus pyrkii myymään kasvavassa määrin kalastuslupia inarinsaamelaisten perinteisille kalavesille.

Eipä toteuta Metsähallitus lakiaan yhdenvertaisesti saamelaiskulttuurien osalta, eikä muutoinkaan kansalaisia ja heidän elinkeinojaan kohtaan. Se kyllä vetoaa velvoitteeseen kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta kaventaessaan pohjoisen paikallisten asukkaiden kalastusoikeutta ja muuttaessaan sitä maksulliseksi, myydessään erälupia ja niin edelleen. Mitä enemmän esimerkkejä ottaa, sitä sekavammaksi Metsähallituksen linja – jos sellaista onkaan – hahmottuu.

Väitän, että metsähallituslaki yhdessä luonnonsuojelulain ja EU:n direktiivien kanssa antaisi Metsähallitukselle rahkeet olla pororengin sijasta isäntä Mallan luonnonpuistossa, tai kansallispuistoissa, tai erämaa-alueilla, mutta siitä ei näköjään siihen ole. Eikä taida olla ympäristöministeriöstä Metsähallituksen ohjaajaksi? Ja tuskin poliittisista päättäjistäkään, joita pelottaa jo leimautuminen alkuperäiskulttuurin viholliseksi jos avaa suunsa kritisoidakseen luonnon käytön kestämättömyyttä?

Mallan voisivat siis pelastaa vain tiukan linjan luonnonsuojelijat, joilla riittäisi tekemistä koko pohjoisimman Suomen luonnontilan esiin nostamisessa ja luonnon monimuotoisuuden puolustamisessa.

Kuvat Iso-Mallan jääleinikkiesiintymältä vuosilta 1983 (ei poroja) ja 2017 (paljon poroja). Kuvat: Antero ja Leena Järvnen.