Julkaisen ohessa Jouni Kitin kirjoituksen, jossa hän kommentoi Anja Akujärven Morottaja-suvusta tekemää selvitystä ja osaltaan taustoittaa Inarin alkuperäisväestön kohtelua viime vuosikymmenten saamelaispolitiikassa.
”Olin vuonna 1999 mukana Ivalossa saamelaiskäräjien kokouksessa käsittelemässä 1128 henkilön hakemusta saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemisestä. Olin tyrmistynyt siitä, että vaikka kolmen päivän ajan tutustuimme huolellisesti hakijoiden selvityksiin, kaikki lappalaisperusteella hakeneet hylättiin. Suurin osa hakijoista polveutui Olof Morottajasta. Hylkäävä päätös tehtiin siitäkin huolimatta, vaikka hakijat olivat suurelta osin serkkuja ja sukulaisia jo ennestään vaaliluetteloon merkittyjen kanssa. Ainoana mukana olleista käräjien jäsenistä jätin eriävän mielipiteen. Sen jälkee kun Anja Akujärven laatima sukuselvitys Morottaja-nimisestä lappalaissuvusta (1996 ja 1998) on tullut tunnetuksi, käsitykset Inarin alkuperäisväestön muodostuksesta ovat heittäneet häränpyllyä. Anja Akujärven laatima selvitys on mielestäni työkalu, joka oikein tulkittuna auttaa ymmärtämään edellisiä sukupolvia koskeneita perusasioita, kuten selviytymistä vaikeissakin olosuhteissa. Inarin kunnan alue on siitä mielenkiintoinen, että siellä on asunut tuhansien vuosien ajan saamelaisia vaihtelevia määriä. Ensimmäinen uudisasukas saapui niinkin myöhään kuin vasta 1758 Kittilästä. Talo jäi kuitenkin autioksi ja se jaettiin 1800-luvun alkupuolella neljään eri osaan. 1820-luvulla alkaneen uudisasutuksen mukana levisi karjatalous Inariin ja monet kalastajasaamelaisistakin perustivat uudistalon ja hankkivat karjaa. Suomalaiset uudisasukkaat ja alueelle 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla muuttaneet porosaamelaiset perustivat talonsa kalastajasaamelaisten kuten Morottajasuvun vanhoille veromaille. Asutuksen myötä monet Ivalon ja sen lähikylien ympäristön kylissä asuvista kalastajasaamelaisista vaihtoivat kielensä, elämäntapansa ja joissakin tapauksissa myös identiteettinsä.Inarinjärven länsirannalla asuneesta Morottaja-suvusta polveutuvat nykyiset suvut Akujärvi, Kiviniemi, Huhtamella ja Kyrö. Myös Karisaaret, Reistolat ja Hietajärvet ovat vaihtaneet nimensä Morottajista. Suurimmat kalastaja saamelaissuvut ovat T.I. Itkosen mukaan Valle, Aikio, Saijets, Morottaja ja lisäksi pienemmistä suvuista Kuuva, Paltto, Musta ja Mujo.Inariin muutti porosaamelaisia vasta 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla saamelaisen perherekisteri kortiston mukaan:Tulija, tulovuosi, mistä tuli:Erik Pekanpoika Angeli 1862 Enontekiöltä Inarin lappalaisen Aikion vävyJouni ja Aslak Aikio ? UtsjoeltaMatti Erkinpoika Eira 1873 Enontekiöltä Aikion vävy, perusti tilanJohan Davitinp. Högman 1865 UtsjoeltaElin Antinpoika Högman 1889 UtsjoeltaKarin Iivarintr Högman 1889 UtsjoeltaAslak Niilonp. Jomppanen 1878 Utsjoelta vaimo Inarin Sarre-sukuaAnders Antinp. Jomppanen 1881 UtsjoeltaBriita Antintr. Jomppanen 1878 UtsjoeltaHannu Antinp. Kitti 1881 Utsjoelta Kitit tulleet Norjasta 1700-Klemetti Antinp. Kitti 1881 Utsjoelta vaimo Aslak Jomppasen siskoJouni Antinp. Kitti 1881 UtsjoeltaElla Klemetintr. Kitti 1880 UtsjoeltaNiilo Hannunp. Kitti 1881 Utsjoelta kaikki lähisukulaisiaAntti Hannunp. Kitti 1881 UtsjoeltaHans Hansson Kitti 1880 UtsjoeltaMichel Lantto 1888 EnontekiöltäNils Petteri Länsman 1865 Utsjoelta vaimo Aslak Jomppasen siskoPiera Pieranp. Länsman 1880 Utsjoelta ed. veli takaisin Utsjoelle 1893Niilo Magga Sodankylästä Enontekiöltä Sodankylään 1897Heikki Heikinp. Magga 1961 EnontekiöltäNiilo Nikodemus 1899 Sodankylästä Enontekiöltä Sodankylään 1878Isak Isakinp.Näkkäläjärvi 1932 Enontekiöltä LismaAnni Isakintr Näkkäläjärvi 1932 Enontekiöltä edellisen sisarJuho Sp. Näkkäläjärvi 1933 Enontekiöltä vaimo Marit SaraNiila Sara Sodankylästä Lismaan edellisen sukulainenJouni Antinp. Panne 1884 UtsjoeltaIivari Antinp. Panne 1880 UtsjoeltaMatti Pietarinp. Ponku 1893 Sodankylästä tullut Norjasta ja Ruotsista 1876Johan Perinp. West 1864 UtsjoeltaUula Lassinp. West 1901 UtsjoeltaNäitä muuttajia koskevat asiakirjatiedot osoittavat yksiselitteisesti, ettei heitä voida pitää Inarin alkupperäisväestönä.Inarin kalastajasaamelaisten vanhoista asuinpaikoista löytyy tietoja tuomioasiakirjoista ja maakirjoista. Enimmäkseen joudutaan kuitenkin tyytymään perimätietoihin. Aikio-suku on aikoinaan asunut Pohjois-Inarissa, myöhemmin Könkäänjärvellä. Kuuva-suvun asuinalueita ovat olleet Alajärvi, Ivalon joensuu ja myöhemmin suku on levinnyt Suolisvuonon suuntaan, Muttusjärvelle ja Peltojärvelle. Mattus-sukua löytyy Länsi-Inarista ja Pohjois-Inarista. Morottaja nimiset saamelaiset asuivat aikoinaan Inarijärven eteläpuolella mm. Koppelossa, Veskoniemessa, Akujärvellä, myöhemmin heistä osa on levittäytynyt muualle päin Inaria. Pieni Mujo suku asui 1700-luvulla Etelä-Inarissa, nyt Paksumaassa. Musta niminen suku asui Nellimin suunnalla, Paksuvuonossa, Riutulassa ja Paadarjärvellä. Paadar-sukuun kuuluvat ihmiset Lusmaniemessä, Riutulassa ja myöhemmin heistä osa on hajaantunut muualle Inaria. Paltot ovat alualkaen asuneet Inarinjärven pohjoisrannalla, Partakossa ja Nitsijärvellä. Saijets-suvun alkukoti on alunperin ollut Juutuanjoen eräässä saaressa. Sarret ovat aikoinaan asuneet Juutuanjoen luusuassa Solojärvellä, Sikkavaarassa, Menesjokisuussa. Kaikista eniten on hajaantunut Valle-suku. Vielä 1700-luvun aikan Vallet asuivat Iijärvellä ja Paatsjoella, mutta myöhemmin hekin ovat hajaantuneet pitkin Inaria. Jo aikoja sitten hävinnyt Sauva-suku asui luultavasti kunnan pohjoisosissa. Morottaja-suku näyttää asuneen jo 1500-luvulta lähtien Ivalonjoki suulla ja sen ympäristössä, josta se on levinnyt vähitellen muualle Inariin lähes nykyisten kaikkien maarekisterikylien alueelle.Kukin Morottaja-suvun jälkeläisten sukupolvi on kasvanut ja elänyt aikansa olosuhteissa, tästä hetkestä paljon poikkeavissa toisenlaisissa olosuhteissa. Niinpä suvun historiaan syventyminen lisää ymmärtämystä eri sukupolvien ja heidän tekemiään valintojaan kohtaanSuvun tarinoita tallennettaessa kannattaa olla tarkkana nimien, ammattien ja vuosilukujen suhteen. Niiden avulla voi hakea lisätietoa monesta kiinnostavasta henkilöstä. Vuosiluvuista puolestaan voi hakea monia mielenkiintoisia asioita. Jo syntymävuodesta näkee millaisissa historiallisissa tilanteissa ja olosuhteissa itse kukin Olof Morottajan jälkeläinen on kasvanut ja varttunut aikuiseksi, onko nuoruus osunut poliittisesti vaikeisiin aikoihin esim. vuosien 1751, 1809, 1852 ja 1889 rauhanjärjestelyihin ja rajasopimuksiin, tai vaikkapa pahoihin nälkä- tai tautivuosiin. Joskus havaitaan, että joku tapahtuma on vaikuttanut lumipallon tavoin suvun jäsenten elämään hyvässä ja pahassa. Joskus on voinut käydä niinkin, että alkuperäinen tapahtuma on saattanut jäädä huomaamatta, mutta sukupuuta tarkasteltaessa se tulee kuitenkin esiin ja auttaa ymmärtämään monia asioita paljon paremmin.Olof Morottajan jälkeläisten elämänteitä tutkittaessa huomataan, että kalastus ja metsästys on kulkenut sukupolvelta toiselle ikään kuin geeneissä. Myös tiettyjen nimien kulkeminen suvussa on mielenkiintoinen ilmiö. Olofin jälkeläisten käänteitä tutkittaessa huomataan miten joiden kohdalla hänen jälkeläisillä on ollut tapana pysyä samoilla seuduilla koko ikänsä, myöhemmin jotkut tosin ovat muuttaneet alueen ulkopuolelle esimerkiksi Norjaan.Olof Morottajan jälkeläisiin liittyvä runsas aineisto paljastaa siis sen tosiasian, että monet asiat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Kyseessä ovat pohjimmiltaan Olofin jälkeläisten valinnat ja ratkaisut. Vaikka suvun tarinassa voi nähdä jatkumon, jokainen on kuitenkin joutunut tekemään nämä ratkaisunsa yksilönä. Lappalaisuuskin on kulkenut niin geeneissä kuin perinteessä. Se ei kuitenkaan ole koskaan ollut rasistista, vaan siihen on kuulunut toisten ihmisten kunnioittaminen. Toisia ihmisiä alaspäin katsova asenne, halveksinta, syrjintä ja vihan kylväminen voi ulospäin näyttää vahvan ihmisen merkiltä. Todellisuudessa nämä asenteet lähtevät omasta arkuudesta, alemmuuden tunteesta - jolle harvoin on mitään todellisia perusteita - ja sosiaalisesta epävarmuudesta. Uskotaan, että oma asema on jollain tavoin uhattuna jos ei ole ihmisiä joille voi osoittaa että he istuvat alemmalla orrella.Tämä koskee myös tarvetta erotella saamelaiset eri karsinoihin, aitoihin saamelaisiin ja epäaitoihin wannabe-saamelaisiin. Anja Akujärven Morottaja-sukua koskeva sukuselvitys osoittaa, että lappalaiset eivät ole saamelaisuutta ole tarvinneet eivätkä tarvitse vastaisuudessakaan toisten saamelaisten syrjintään. He ovat suhtautuneet maailmaan ja erilaisiin ihmisiin avoimesti, olivatpa nämä minkä sortin saamelaisia tai muita porukoita tahansa. Morottaja-sukuun kuuluvat ovat ymmärtäneet oman historiansa ja heille yksinkertainen totuus siitä riittää.Saamelaiskäräjien poliittisen johdon linjausten mukaan nämä tilansa sukumaalleen perustaneet Morottajat ja monet muut inarinsaamelaiset eivät enää olisikaan oikeita alkuperäisasukkaita eikä heitä siitä syystä tulisi hyväksyä saamelaisrekisteriin. Tähän on todettava, että saamelaiskäräjät ei ole tuomioistuin, joten tällaiset kysymykset on ratkaistava tuomioistuimessa. Toisaalta nykyinen saamelaismääritelmä osoittaa huonoa lainvalmistelua kun ei ole kyetty ennakoimaan saamenkielelle kielteisiä vaikutuksia.Lopuksi on vielä todettava, että Morottaja-sukua koskeva selvitys on tähän mennessä laajin asiakirja, jonka perusteella voidaan myös kalastaja -ja metsäsaamelaisuutta tarkastella objektiivisesti. Tähän asti tarkastelu on ollut valikoivan subjektiivista. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta on arvioinut kapeiden kriteereiden pohjalta hakijan saamelaisuutta mikä on johtanut esim. monien Morottaja-suvusta polveutuvien hakijoiden hylkäämiseen. Vasta Korkein Hallinto-Oikeus on arvioinut hakijan objektiiviset kriteerit, mikä on johtanut siihen, että monet Morottaja-sukuun kuuluvat onkin lopulta hyväksytty käräjien vaaliluetteloon merkittäväksi. Tällainen menettely on kuitenkin ehdottomasti liian kankea ja byrokraattinen. Sellainen on myös perus ja ihmisoikeuksien vastainen.Lopuksi totean, että sukututkimuksen kannalta tärkeintä on saada testejä niistä sukuhaaroista, joiden keskinäinen sukulaisuus menee kirkonkirjojen taakse tai jopa asiakirjojen taakse. Suuri apu DNA:sta on suvun kantaseuduilta muualle muuttaneiden sukuhaarojen yhdistymisestämisestä. Koska vanhoissa veroluetteloissa ei suuremmin muuttotietoja ole, perustuvat muutot monesti olettamuksiin: kun samanniminen mies katoaa toisaalla ja ilmestyy toisaalta, ei silti voida olla täysin varmoja siitä onko kyseessä sama henkilö.DNA-testien avulla, kunhan Morottajista ja monesta muusta lappalaissuvusta saadaan laaja vertailupohja, on, mahdollista löytää sukukartalta niillekin sukuhaaroille joita ei asiakirjojen perusteella voi yhdistää. Testejä tarvittaisiin mahdollisimman paljon varsinkin Inarin vanhojen lappalaissukujen sukuhaaroista, jotta voidaan luoda DNA:n avulla vahvistettu sukupuu ja saada eri sukujen irrallaan olevat sukuhaarat yhdistettyä. Pelkkä DNA testi ei kuitenkaan yksinomaan riitä, vaan sen tulokset on yhdistettävä perinteiseen asiakirjalähtöiseen sukututkimukseen. Jos DNA tukee joidenkin sukuhaarojen yhdistämistä, on tämä yhteys löydettävissä asiakirjoista. Näin saadaan selville eri sukujen asutushistorialliset suunnat. Tällainen työ odottaa tekijäänsä erityisesti metsäsaamelaisten alkuperäisyyttä koskevassa keskustelussa.Lopuksi totean, että Anja Akujärven panos ja moniosaaminen yhteiskunnan hyväksi ansaitsee kiitokset.
Jouni Kitti”
Jounille kiitokset tuosta yhteenvedosta muuttolappalaissuvuista.Onhan ihmeellistä että suomen kansalaisuuden 1950 luvulla saaneiden jälkeläiset huseeraa näillä selkosilla ja väittävät olevansa alueen alkuperäisiä asukkaita!
VastaaPoistaTuoreessa Jomppasten sukukirjassa "Jomppasen porosuku ja sen yhteydet muihin porosukuihin Suomessa ja Norjassa" on tervetullutta tietoa Utsjoelta ja Norjasta Inariin 1800-luvun puolivälin jälkeen muuttaneista porosuvuista. En ole ehtinyt vielä lukea sitä kuin osin. Sisältö vaikuttaa antoisalta ja monipuoliselta, teksti selkeältä ja asialliselta.
PoistaNoista myöhäistulijoista sen verran, että paikallislehti kertoo Pirita Näkkäläjärven jättävän Ylen saamenradion ja siirtyvän takaisin bisnesmaailman palvelukseen. Valmistelee kuitenkin vielä maisterityötään saamelaisten sananvapaudesta.
VastaaPoistaTaustapuheissa jo virkavapaalle lähtiessään arveltiin ettei palaa, mutta saipahan näin pehmeät lähdöt tehtävästä, jossa sekoitti pahan kerran politikoinnin ja journalismin. Toivottavasti Yle katsoo edelleenkin tällaisten perään.
Jospa tulokassaamelaiset olisivatkin porhaltaneet tänne 100 vuotta aikaisemmin? Silloin olisi heidänkin kielelleen käynyt kuten kävi tämän maan alkuperäisten lappalaisten kielille. Mikähän sitten olisi määräämässä kuka on saamelainen ja kuka ei. Kieli olisi joka
VastaaPoistaryhmällä henkitoreissaan...
Piritan irtisanoutuminen on osoitus siitä, että myös YL-Sapmissa kuohuu? Se johtuu siitä, että paine sitä kohtaan on kasvanut. Olen pannut merkille miten monet saamelaiset ovat kyllästyneet YLE:n jatkuvaan ohjailuun, moittimisiin ja ohjeistukseen siitä, miten saamelainen saa ja miten hänen tulee Suomessa käyttäytyä. Se jos mikä on manipulointia, joka ei kuulu radion perustehtäviin. Vuosia on ärsytetty ihmisiä sillä, ettei täällä saamelaiset saa elää vapaasti saamelaisen oikeusperinteen mukaisesti eikä täällä saa kouluttaa lapsia vuosisataisen opetusperinteen edellyttämällä tavalla.
VastaaPoistaTämä kyllästyminen, uupuminen, työttömyys ja näköalattomuus, joka kaikkialla yhteiskunnassa on kauan vallinnut, purkautuu nyt. Vastenmielisten lehtien tilauksen voi lopettaa, mutta Ylen pakkojäsenyyttä ei voi. Tämäkin on vastoin kansalaisoikeuksia tapahtuvaa pakkosyöttöä ja pakkoverotusta.
Lappalaisten ja saamelaisten etujen ajaminen on asetettava YLE-Sapmin ykkösasiaksi. Olen varma siitä, että lappalaiset eivät tule alistummaan saamelaisten sanelupolitiikkaan.
Piritan irtisanoutuminen on selkeä osoitus siitä, että demokratia toimii. Kansanvalta ei ole sittenkään kriisissä. Saamelaisradion pakkosyötölle on saatu vastapaino, joka on sosiaalinen media.
Jouni Kitti
Kommenttini ei mennyt läpi, joten yritetään uudelleen. Yle Sápmin linja ei ole muuttunut. Linja on tuottaa arvoa suomalaiseen yhteiskuntaan. Sitä se tekee edelleen, kuten esimerkiksi Näkkälän paliskunnan jakoa käsittelevä uutisointi osoittaa: tekemällä haastatteluita rohkeasti vaikeistakin uutisaiheista ja tuomalla faktatietoja esille.
VastaaPoistaKirjoitan saamenradion journalistisesta linjasta Pohjoismaiden ministerineuvoston tänä vuonna julkaisemassa kirjassa Vaikea sananvapaus – Pohjoismaisia ääniä. Kirjankappaleeni Sámi Media Adds Value to Nordic Societies (Saamelaismedia lisää arvoa pohjoismaisiin yhteiskuntiin) on julkaistu myös London School of Economicsin Polis-blogissa.
http://blogs.lse.ac.uk/polis/2017/07/17/indigenous-sami-media-adds-value-to-nordic-societies/
”Näkkälä on Suomen viimeisimpiä paliskuntia, jossa poronhoitoa harjoitetaan perinteisen saamelaisen siidajärjestelmän mukaan. Se tarkoittaa, että paliskuntaa pienemmät siidat eli tokkakunnat laiduntavat porojaan itsenäisesti tietyillä alueilla paliskunnan rajojen sisällä.” valistaa Näkkälän paliskunnan pohjoisosan, Kalkujärven tokkakunnan poronhoitaja Anne-Maria Magga, ylen mukaan:
VastaaPoistahttps://yle.fi/uutiset/3-9730681
Kuinkahan vanha tämä Kalkujärven siidan perinne on, kun Klemetti Näkkäläjärvikään ei väitöskirjassaan (Jauristunturin poropaimentolaisuus, 2013) moista mainitse?
”Tutkimusyhteisöni etnoekoliginen lokero, Jauristunturin nautinta-alue, sijaitsee Enontekiön merkkipiiriin kuuluvan Näkkälän paliskunnan pohjoisosassa. … Tutkimusalueen poropaimentolaisten laiduntama alue on kuulunut varhaishistoriassa entiseen Peltojärven lapinkylän alueeseen. … Peltojärven lapinkylärajat vastaavat hyvin pitkälti nykyistä Jauristunturin aluetta, vaikka sen pohjoisraja kulkikin osittain nykyisen Norjan alueella.”
Peltojärven lapinkylä rajoittuu etelässä Kittilään, eikä sen sisällä ole ollut mitään siidarajaa.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/fe/Lapinkylat.jpg
Pari vuotta sitten Anne-Maria Magga puhui Vuontisjärven siidasta, nyt Kalkujärven siidasta, mitään historiallista Vuontisjärven siidaa ei ole ollut olemassa, eikä Kalkujärvenkään.
VastaaPoistahttps://yle.fi/uutiset/3-7928951
”Esimerkiksi Maggan uutisessa lanseeraama Vuontisjärven siida on muodostunut vasta porotilojen perustamisen jälkeen 1980-luvulla. Historia ei tunne Vuontisjärven siidaa, sillä alueella on ollut vain Peltojärven siida.”
http://tuomaskeskitalo.blogspot.fi/2015/04/
Sitten kirjoitetaan jostain sopimuksesta laidunten käytöstä. Eiköhän kyseessä ole paliskunnan enemmistöpäätös, jota vähemmistö ei hyväksy, kuten ei paliskunnan jakoakaan? Tätä Yle Sápmi ei tietenkään tuo esille.
Kirjassa: Tuiskun peittämä jälki : muistoja poropoliisin taipaleelta, 2003, Olavi Alapuranen kirjoittaa porovarkauksista:
VastaaPoista”Poronhoidossa on kautta aikain ollut sisäistä levottomuutta, joka on aiheutunut mm. laidunmaita koskeneista riidoista, kateudesta ja ahneudesta. Niillä on toisinaan ollut hyvin kauaskantoisia seuraamuksia, jotka ovat heijastuneet sukupolvien päähän tulevaisuuteen. …
Ilmiönä porovarkaudet on jaettava kahteen ryhmään, vaikka teot rikosoikeudellisesti olisivatkin samanarvoisia. Poromiesten kesken tapahtuvat anastukset voidaan tehdä paitsi suoranaisesti varastamalla toisen poro, myös merkitsemällä itselle kuulumaton poro omaan merkkiin tai väärentämällä merkki. Poroton henkilö sen sijaan ottaa yleensä porolta hengen ja käyttää lihat hyödykseen.”
Kirjassa kerrotaan lähinnä jälkimmäisiä tapauksia, mutta jutussa vuodelta 1995: Uhraajat, on kyse ensin mainitusta, mihin liittyy myös etninen kiista.
” Helmikuun alkupäivän kajo sarastaa läheisen tunturin takaa, kun poromies Maukka käynnistää moottorikelkkansa ja lähtee yhdessä kaverinsa Ripan kanssa ajamaan kohden pohjoista ja paimennettavanaan olevaa poroeloa. He ajavat kirkonkylän ohitse vanhaa kelkkakeinoa, kääntävät pohjoiseen päin pyrkimässä olevan muutaman poron tokan takaisin ja kuljettavat sitä joitakin kilometrejä etelämmäksi. Heidän poroelonsa pohjoispuolella, parinkymmenen kilometrin päässä, ovat toisen kylän porot. Omat porot on pidettävä niistä erillään.
Paikkakunnalla on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua, koska osa asukkaista on rekisteröitynyt saamelasiksi, ja he ovat julistaneet tiedotusvälineissä hyvin kuuluvasti, kuinka seutukunnan maat ja vedet kuuluvat yksinomaan heille. Samoin he ovat antaneet ymmärtää, että poronhoito olisi ainoastaan heille sallittu elinkeino. Perusteluinaan he pitävät sitä, että he ovat ainoa alkuperäinen kansa tällä alueella. Hyväksyminen tähän ryhmään on tapahtunut kieliperusteisesti, mikä ei ole ollut kaikkien mielestä oikeudenmukaista. Väestön jakaminen kahteen eri kastiin on aiheuttanut kovasti närää ihmisten keskuudessa. On kerrottu, että saman perheen sisaruksetkin ovat saattaneet joutua eri leireihin.
Itsensä syrjityksi tunteneet ovat perustaneet oman lappalaisyhdistyksen ja alkaneet tutkia juuriaan ja valvoa etujaan yhdistyksen nimissä. Tutkimuksillaan he ovat pyrkineet osoittamaan, miten epämääräisin perustein ihmisten lajittelu on tapahtunut, ja että heidän suvuillaan on yhtä pitkät, joillakin jopa pidemmät juurensa tällä alueella kuin saamelaisiksi itseään nimittävillä. Tämä on aiheuttanut tietysti ärtymystä vastapuolella, ja se on heijastunut haitallisena poronhoitoon ja muuhunkin kanssakäymiseen.
Maukka ja Ripa ovat hyvin perillä näistä ristiriidoista. Kumpikaan heistä ei kuulu rekisteröityjen joukkoon. He pyrkivät valvomaan porojaan entistäkin huolellisemmin tietäessään paikkakunnalla vallitsevan tilanteen.
Vietyään porot etelämmäksi he palaavat vanhalle kelkan jäljelle ja jatkavat sitä pohjoiseen. Jäljelle tullessaan he huomaavat jonkun ajaneen kelkalla etelästä ja koukanneen harjun päälle, missä heidän porojaan oli. Sieltä kelkkailija on ottanut eteensä muutaman poron ja lähtenyt ajamaan niitä pohjoiseen johtavaa kelkkakeinoa. Maukka ja Ripa tutkivat kelkan jäljen ja pystyvät päättelemään siitä, millainen kelkka on ollut kysymyksessä. He tarkastelevat porojen jälkiä ja toteavat, että heiltä on viety viisi poroa. Niinpä he lähtevät seuraamaan jälkiä ja toteavat, että niihin yhtyy muutaman kilometrin päässä kaksi idästä päin tullutta kelkan jälkeä. Kummankin idästä tulleen kelkan perässä on ollut reki. He panevat merkille, että poroja ajattanut kelkkailija on joutunut aina välillä poikkeamaan sivulle saadakseen porot kulkemaan haluamaansa suuntaan. ... jatkuu
... jatkoa
VastaaPoistaSeurattuaan jälkeä lähes viisitoista kilometriä paikkaan, mistä avautuu näkymä tunturien väliseen notkoon, he näkevät kolme miestä kelkkoineen notkon pohjalla, vajaan kilometrin päässä. kiikareilla paikka tähystäessään he näkevät miesten vieressä maassa tapettuja poroja. Notkossa olevat miehet huomaavat tulleensa yllätetyiksi ja heidät valtaa paniikinomainen tunnelma…”
Tappajat poistuvat paikalta kelkoilla hurjaa vauhtia ja jättävät pakokauhussa muutamia esineitä ja yhden poron korvat leikkaamatta, josta kaverukset toteavat sen kuuluvan heidän tokkakunnalleen. Toisen jäädessä vahtiin toinen lähtee hälyttämään viranomaisia ja omaa tokkakuntaansa.
Kelkkojen tulojälkiä seuraamalla rajaviranomaiset toteavat niiden johtavan kirkonkylästä itään olevalle alueelle tiettyjen talojen pihaan. Jälkivertailussa todetaan rikospaikalta mitattujen kelkanjälkien olevan samanlaisia epäiltyjen kelkkojen kanssa. Esineistäkin löytyy tunnistetietoja.
Kolme henkilöä pidätetään kuulusteluja varten, Jonne, Masa ja Junnu. Kuulusteluissa epäillyt väittävät Jonnen ampuneen omia porojaan eikä kukaan muka tiennyt, kuka oli ampunut toisen tokkakunnan poron, jonka korvat olivat leikkaamatta. Jonne oli uhrannut maahisille kaikki neljä poroaan. Masa kertoi, että se oli vanha saamelainen tapa. Uhraus tapahtui siten, että porot tapettiin ja jätettiin muutoin koskemattomana metsään, paitsi niiltä leikattiin korvat pois.
”Junni oli myös hankkinut todistajakseen kuulusteluihin oman järjestönsä korkeasti koulutetun sihteerin. Oman kuulusteluntodistajan hankkimiseen lienee syynä ollut se, että Junnu epäili joutuneensa lantalaisten vainon kohteeksi. … Hän oli tuntenut joutuneen toisen tokkakunnan miesten vainon kohteeksi siksi, että on toiminut erään saamelaisyhdistyksen puheenjohtajana ja tehnyt kantelun kansankiihotuksesta oikeuskanslerille. Maukka oli joskus talvella tavoittanut hänet metsässä ja kysellyt uhkaavan näköisenä, mitä hän siellä ajeli.”
Kaikista selittelyistä huolimatta: ”Joukko kysymyksiä jäi kuitenkin vastausta vaille. Miksi he olivat varustautuneet suurella määrällä jätesäkkejä ja lapiolla? Miksi poron pistopaikka oli peitetty? Miksi tapetuilta poroilta oli leikattu korvat pois? Miksi miehet lähtivät karkuun paikalta niin kuin heillä olisi ollut tuli hännän alla? Kuka ampui Erkin poron? Miksi kukaan toinen poromies ei ollut tietoinen vastaavanlaisesta tavasta uhrata poroja maahisille? Miksi maahisille uhratuilta poroilta piti leikata korvat?
Oikeus ei uskonut selityksiin, vaan katsoi epäiltyjen syyllistyneen rikoksiin ja tuomitsi heidät rangaistuksiin ja korvauksiin.
Kaikki nimet jutussa ovat tekaistuja samoin paikannimet, esim. Naisvaara, Rökäsjoki, Leipäpää, mutta jotenkin tuntuu, että kyseessä olisi Näkkäläjärven paliskunta, laidunmaiden jakautuminen pohjois-etelä suunnassa etnisyyden mukaan viittaa tähän? Kelkkojen tulojälkien päättyminen kirkonkylästä itään olevaan kylään viittaa myös erääseen tiettyyn kylään.
Jos ja kun juttu todellisuudessa on tapahtunut ja yksi tekijänä on ollut puheenjohtajatason kaveri ja toinen teurastamon esimies, niin tiedotusvälineissäkin on rikoksesta kai kirjoitettu. Nythän oli lähdetty vakain tuumin ja tarvittavin välinein vieraan tokan kimppuun ja jääty kiinni itse teossa. Herää tietysti epäilys, montako kertaa on onnistuttu jäämättä kiinni, yhden tuomitun kotoa kun löytyi nippu korvattomia taljoja. Ja sitten on vielä tämä etninen kiista syntyperästä ja laitumista, oli lähdetty tuhoamaan kiistan vastapuolen omaisuutta etnisin perustein. Juttu ei taatusti ole unohtunut?
Tänään Hesarissa:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/paivanlehti/06082017/art-2000005315729.html
"Uudelleenhautaus ei nimittäin onnistunut täydellisesti. Myöhemmin paljastui, että hautuumaasaaren poveen oli palautettu ilmeisesti vääriä kalloja.
Väinö Lassila ei suinkaan ollut ensimmäinen rotututkija, joka oli vienyt saamelaisten luita.
Arkeologi Juha Ruohosen mukaan haudatut luut olivat todennäköisesti peräisin Lassilan kaukaisen edeltäjän, professori Konrad Hällsténin kaivauksista 1800-luvun lopulta. Hällstén haki kalloja Utsjoelta, Sodankylästä ja Inaristakin, mutta ei Vanhasta hautuumaasaaresta."
Olisikohan tosiaan käynyt niin, että hautuumaasaareen olisikin tässä haudattu maahanmuuttajien kalloja eikä alkuperäiskansan?