lauantai 3. syyskuuta 2016

Saamelaiskulttuurin perustana suuri kupla

Saamelaiskäräjien tuottamassa informaatiossa on kerrottu pitkin aikaa kuinka poronhoito on saamelaiskulttuurin perusta. Vielä vuosikymmen pari sitten tuota valta- eli pohjoissaamelaisen saamelaispolitiikan hokemaa viljeltiin hyvinkin yksioikoisesti. Sen tuloksena jopa Suomessa suuri eteläinen yleisö, ulkomaalaisista turisteista tai EU-poliitikoista puhumattakaan, kokee mielikuvaa siitä, että kaikki saamelaiset ovat poronhoitajia.
Nykyisin saamelaiskäräjien ”virallinen” kerronta on hieman tarkentunut:
”Poronhoito on näkyvin osa saamelaiskulttuuria. Kaikki saamelaiset eivät saa elantoaan poronhoidosta, mutta sen yhteisöllinen ja kulttuurinen merkitys on edelleen suurta. Poronhoidon vuotuistapahtumiin, kesäisiin vasanmerkityksiin ja talvisiin poroerotuksiin, osallistuu yleensä koko suku. Se on ainoa perinteinen saamelaiselinkeino, joka on yksistään kannattava. Poronhoidon tuloista noin 14 prosenttia muodostuu valtiollisista ja EU-tuista. Moni saamelainen harjoittaa poronhoidon yhteydessä pienimuotoista matkailu- tai jalostustoimintaa. Saamelaisten kotiseutualue kuuluu erityiseen poronhoitoalueeseen, jossa poroilla on vapaa laidunnusoikeus. Kotiseutualueella on 13 paliskuntaa ja noin 1250 poronomistajaa, mikä on noin 27 % koko Suomen poronomistajista. Eloporoja on noin 40 % (78 307) koko Suomen eloporoista ja vajaa 80 % Lapin eloporoista...”
Niinpä. Kaikki saamelaiset eivät todellakaan saa elantoaan poronhoidosta! Sanailu edistää kuitenkin mielikuvaa siitä, että hyvin suuri joukko saamelaisista elää poroilla. Jos haluttaisiin kertoa oikea totuus, tekstin pitäisi kuulua tyyliin: vain muutama hullu prosentti saamelaisista oikeasti elää poronhoidosta.
Jospa kuplan sisältö jäisikin vain tähän. Jokainenhan saa vapaassa maassa ja maailmassa hakea itselleen identiteetin tai erikoisuuden jatketta ja rakennusainetta miten haluaa. Tällaisen voi rinnastaa vaikkapa uskonnonvapauteen.
Saamelaiseen poronhoitokulttuurin käsitteeseen on kuitenkin ujutettu äärimmäisen harhaanjohtava mielikuva sen kestävyydestä luonnon kannalta. Tuon mielikuvan mukaan saamelaiset poronhoitajat elävät sopusoinnussa ja suoranaisessa harmoniassa Äiti maan kanssa, vaalien sen säilymistä tuleville sukupolvilleen. Ja tuo mielikuva tuntuu läpäisseen Suomen poliittisen päätöksenteon, toki tilanteesta aivan kuutamolla olevien ministeriöiden vedättämänä.
Kuuluessani taannoiseen metsähallituslain saamelaispykäliä kehitelleeseen Pentti Lähteenojan työryhmään, näin ihan lähietäisyydeltä kuinka pihalla vaikkapa ympäristöministeriössä ja oikeusministeriössäkin nykypäivän saamelaiskulttuurista suhteessa luontoon ollaan. Maa- ja metsätalousministeriössä tietoa ehkä olisi, mutta siellä asialle suljetaan silmät. Surkein tapaus on tietenkin lakiaan sekä luonnonkäytön ohjauslakeja käytäntöön tulkitseva ja soveltava Metsähallitus. Sen voisi sanoa suorastaan osallistuvan nuoleskelevalla, lakiin tai asetukseen perustumattomalla Akwe:Kon -vöyhötyksellään tuon suuren kuplan paisuttamiseen.
Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman johtajana pitkän päivätyön tehnyt professori Antero Järvinen on nostanut useammankin kerran esille nykyisen saamelaisen tehoporonhoidon vaikutuksia. Järvinen on näin tietenkin nostattanut takajaloilleen paitsi tuon toiminnan harjoittajia, myös heidän aljujaan, todellisuutta romantisoivia tai nöyristeleviä tiedeyhteisön edustajia. Järvisen tavoin myös toinen tilanteen perin pohjin tunteva ja sen rehellisesti esiin nostanut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, nykyisen Luonnonvarakeskuksen, tutkimuspäällikkö tohtori Mauri Nieminen on saanut tuta imperiumin vastaiskuja.
Järvinen ja Nieminen ovat todenneet suoraan nykyisen tehoporonhoidon synnyttämän tuhon tien. Nieminen on tarkastellut tilannetta saamelaisaluetta laajemminkin kun taas Järvinen on keskittynyt enemmän hänen työsarkaansa kuuluneeseen Käsivarteen. Järvisen viimeisimmät ulostulot liittyvät Tapio Nykäsen ja Leena Valkeapään äsken julkaistun kirjan ”Kilpisjärven poliittinen luonto” arviointiin. Siinä hän harmittelee todellisuuden käärimistä raadollisten poliittisten taka-ajatusten silkkipaperiin ja vaatii suorin sanoin puuttumista porojen ylilaidunnukseen. Se tuhoaa ja on jo suurelta osin tuhonnut suurtuntureiden luonnon - ja myös sen saamelaiskulttuurin.
Näin Järvinen kirjoittaa (Lapin Kansa 31.8.2016):
"Ylilaidunnukseen puututtava heti
Kirja ´Kilpisjärven poliittinen luonto´ (Lapin Kansa/Pohjolan Sanomat 25.8. ja 26.8.) avasti Pandoran lippaan , josta ponnahti esiin maankäyttökysymys ja ylilaidunnus. Onko oikein ja kohtuullista, että koko Käsivarsi, jossa sijaitsevat maamme ainoat suurtunturit ja niiden omaleimainen luonto kasveineen ja eläimineen, uhrataan tehoporotaloudelle? Kuuluuko alkuperäiskansankin kunnioittaa Äiti maata?
Minulla on ollut suru seurata Käsivarren saamelaiskulttuurin alamäkeä yli 40 vuotta.
Merkittävä tekijä tuhon tiellä on ollut porojen ylilaidunnus, eettinen, ekologinen ja ekonominen ongelma, jonka saamelaiset ovat itse aiheuttaneet, mutta jonka ratkaisemiseen he eivät ole toistaiseksi halunneet osallistua. Nyt alkaa olla viimeinen hetki tehdä jotain.
Saamelaisten on otettava ohjat omiin käsiinsä ja ensitöikseen karistettava hartioiltaan etelän hyväntahtoiset hölmöt, jotka sanovat, että poro kuuluu tunturiluontoon, mutta eivät tiedä, että paliskunnan porotiheys on satakertainen luonnontilaan verrattuna.
Vuosituhansien kuluessa tunturiluonto on kokenut monenlaisia luonnollisia muutoksia, joiden kanssa se on sopeutunut elämään.
Koskaan aikaisemmin se ei ole joutunut tehoporotalouden pahoinpitelemäksi. Se on puolustuskyvötön.
Pakon sanelemana Kilpisjärven biologiselle asemalle on langennut epämiellyttävä tehtävä toistuvasti varoittaa ylilaidunnuksen kielteisistä luonto- ja kulttuurivaikutuksista, koska lukuisat tahot, joille asia olisi oikeasti kuulunut ja joilla olisi mahdollisuus siihen puuttua, eivät ole hoitaneet tehtäviään 25 vuoteen, vaan ovat antaneet ongelman kärjistyä.
Kaikkialla maailmassa ollaan luopumassa ekologisesti kestämättömistä maankäyttömuodoista ja panostetaan vastuulliseen ruuantuotantoon.
Helsingin yliopistossa aloittaa 2017 toimintansa uusi kestävän kehityksen tutkimus- ja koulutuslaitos, Helsinki Sustainability Science Center.
Toivon, että sekin kantaisi kortensa kekoon Käsivarren kriittisen ekologisen tilan pikaiseksi parantamiseksi.
Ilman saamelaisten osallistumista talkoisiin porot tappavat sekä tunturiluonnon että -kulttuurin.
ILO-sopimukseen tai ikivanhoihin valtakunnanrajoihin vetoaminen on kohtalokasta harhaanjohtamista, koska se ei millään tavalla auta ongelman ratkaisemista."
Noin siis Antero Järvinen ja toivon hänen tavoin, että viimeistään Helsingin yliopistosta löytyisi sellaista tosiasioihin rohkeasti katsovaa ja tilanteesta suoraan sanovaa tutkimusmoraalia, jota valitettavasti näyttää nykyisellään vaikkapa Luonnonvarakeskuksesta ja Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta puuttuvan.
Ja sen päivän haluaisin nähdä kun jokin saamelaiskäräjien Metsähallituksen pyynnöstä sen luonnonkäyttösuunnitelmien tekoon nimittämä Akwe:Kon -työryhmä toteaa poronhoidon aiheuttaman luonnon köyhtymisen ja tuhoutumisen olevan uhkana perinteisen saamelaiskulttuurin harjoittamiselle ja säilymiselle.
Noiden Akwe:Kon -ryhmien kun pitäisi tuoda nykyaikaiseen maiden ja vesien käytön suunnitteluun luonnon monimuotoisuutta säilyttävää ja edistävää alkuperäiskansan ”perinteistä tietoa” raadollisen ja rahallisen edunvalvonnan sijasta.

Kesätokan jälkeä Käsivarren kärjen maisemassa.
 Sammallahden fb-sivuilla mainostettu, poroilta aidattu Tirronkangas.

Suomen ja Norjan rajaa Kaldoaivin paliskunnan alueella vuodelta 2007. Jäkälää ei "luonnollisesti" näy ja suurin huomio kiinnittyy raja-aitaan asettuvaan tunturikoivun "puurajaan". Kuvassa nähdään mm. se miten tunturikoivikko on elpynyt Norjan puolella taannoisen tunturimittarituhon jäljiltä.
Lapin Kansa toivoo maa- ja metsätalousministeriöltä työryhmää ylilaidunnusongelman äärelle. Jo poromäärien tarkistaminen parikymmentä vuotta sitten olisi ollut jotain, mutta silloin se jäi ja on sittemminkin jäänyt.

27 kommenttia:

  1. Olipa hieno kuva tuon jutun lopussa.Kukahan rohkea kuvaaja kävisi ikuistamassa meidän tuhoutuvaa luontoa.Aina näytetään se kaunein puoli,totuus jää taka-alalle.

    VastaaPoista
  2. Siinä olisikin tutkiville kuvaajille ja toimittajille ääretön työsarka.

    VastaaPoista
  3. Saamelaista poronhoitoa ei ole muuhun poronhoitoon verrattaessa olemassakaan. Paitsi että sen vaikutus voi olla pohjoisimman Lapin luontoon muita alueita tuhoisampi. Kun vielä katsotaan Norjan poronhoidon ongelmia nähdään millaisen alueellisen luonnonkatastrofin kanssa painitaan. Ei näy luonnonsuojelijoita, eläinsuojelijoita, poliitikkoja asiaan puuttumassa. Todella kyse on suuresta kuplasta!

    VastaaPoista
  4. Tämänpäivän 3.9 Lapin Kansan sivuilla oli mielenkiintoisia kirjoituksia.Nieminen ja Kitti pysyivät asiassa.Sen sijaan Antero Järviselle annettu vastaus tutkijat Tuomi ja Valtonen osoittivat miten joillakin yliopiston tutkijoilla on kieroutuneet ja asenteelliset tutkimukset.Tutkimuksen ainut päämäärä näyttää olevan osoittaa,että lapin luonnontuhot ovat muiden kuin porojen aikaansaannosta!

    VastaaPoista
  5. Niinpä näkyy eli mitä se Järvinen kirjoittaakaan etelän ymmärtäjistä. Tämä todellisuuden ja ylätason kulttuurin havainnointi ja harjoittaminen ovat kyllä eri maailmoista. Luulisi tutkijoiden pystyvän yhdistämään niitä lukemalla vaikkapa saamelaisjohdon vaatimukset saamelaisen poronhoidon autonomiasta, johon kuuluisi muun muassa valtion puuttumattomuus paliskuntien (tai siitojen) poromääriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.

      Apurahoja saamelaistutkimuuksiin ja erilaisiin projekteihin saavat helposti etelän vareksetkin saati saamelaistutkijat. Niitä myöntävät, valtio, säätiöt ja rahastot. Jatkossa tutkimuksiin heruu rahaa, jos tutkimustulokset myötäilevät saamelaiskäräjillä valtaa pitävien ryhmän pyrkimyksiä.
      Kaikki tutkijat eivät harjoita tällaista tutkimuspolitiikkaa. Mutta monesti raha ratkaisee.
      Pitäisikö arvioida "saamelaistutkimuksia" ja selvittää niiden tekijöiden kytkentöjä?

      Monen uraa rakentavan viranomaisen ja poliitikon toimintaa, kannanottoja ja asenteita ohjailee rasismikorttipelko.

      Saamelaismedia on rakentanut innolla ja häikäilemättä kuvaa turistikiiltokuvaa saamelaiskulttuurista ja ainoista oikeista saamelaisista,jotka kuitenkin tänäpäivänä ovat vallattomia, osattomia ja muiden monella tavalla riistämiä.
      Sen antaman kuvan mukaan saamelaiskulttuuria ja Lapin luonnon tuhoutumista uhkaavat valtio kunnat ja muut kuin porosaamelaiset (muut= suomalaiset, erityisesti saamelaisten kotiseutualueella asuvat, saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon kelpaamattomat).
      Kupla on puhkaistava jotta tosiasiat pääsevät esiin.

      Poista
  6. Veikko iskee asian ytimeen; saamelaiset poromiehet eivät ole enää kestävän kehityksen asialla. Heidän harjoittamansa porotalous on muuttunut teollisuusmaiseksi toiminnaksi, jossa ei ole enää mitään perinteistä jäljellä ns. nomadiporonhoidosta.
    Mennäänpä aluksi ajassa taaksepäin, saamelaisen poronhoidon syntyvaiheisiin. Peurojen pyynnissä käytettiin muun muassa hankaita, aitajärjestelmiä joihin saattoi liittyä pyyntikuoppia ja muita ansoja. Tuli aika jolloin villit peuralaumat olivat vallitsevia ja kesytettyjä peuroja eli poroja oli vain kourallinen perhettä kohti, käytettäväksi ajokkaina ja houkutuseläiminä peurojen pyynnissä. Tällöin näitä arvokkaita eläimiä pidettiin tarhoissa, etteivät ne olisi lähteneet omille teilleen, takaisin peuralaumoihin joista ne olivat peräisin. Myöhemmin vaatimia on vasotettu aidoissa tai puihin ja paaluihin sidottuina, vartioituina etteivät pedot pääse herkuttelemaan vasoilla.
    Kehittyessään saamelaisen poronhoidon pääpiirteeksi tuli porojen laiduntaminen niin sanotusti avomaalla. Suurimittakaavaisessa poronhoidossa poroja paimennettiin yhtenäisenä tokkana, jota yritettiin pitää koossa ihmisten ja koirien yhteistyöllä. Tällaista tokkaa oli siirrettävä lyhyin välein, koska se söi pian kaiken mikä sen kulloisellakin olinpaikalla oli syötävissä. Lisäksi suuri poroelo kuluttaa maassa olevaa kasvustoa sorkillaan eli koparoillaan.
    Suurimittakaavaista poronhoitoa harjoittavat saamelaiset tulivat varhain tietoiseksi tästä kasvuston kulumisesta ja havaitsivat että maa vaatii elpyäkseen riittävän pitkän lepoajan. Tieto myötävaikutti pitkän laidunkierron kuvioiden ja aikataulujen kehitykseen; talvilaitumet saivat levätä elon ollessa kesälaitumilla, ja tarpeen vaatiessa jonkin alueen annettiin levätä kauemminkin, sillä eritoten jäkälä uudistuu hitaasti. Vaihtoehtoisessa porotalousmallissa porot kootaan vain merkintöjä ja erotuksia varten, väliaikoina ne vaeltavat vapaina. Tällaisten hajanaisempien porojoukkojen luontoa kuluttava vaikutus ei ole yhtä intensiivinen kuin yhtenäisen tokan, mutta yhtä kaikki jokainen poro kuluttaa tietyn määrän luonnonrehua ja kohdistaa luontoon vastaavan kulutuksen.
    Kumpaankaan poronhoitomalliin ei ole kuulunut porojen pitkäaikainen pitäminen tarhoissa. Määrätyissä luonnonolosuhteissa nälän uhkaamille poroille on järjestetty hätämuonaa, alun perin kaatamalla luppokuusia, myöhemmin ajamalla maastoon heinää.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  7. ...jatkoa:

    Poromäärien kasvaessa tullaan pisteeseen, jossa jäkälälaitumet eivät ehdi uusiutua. Jäkälämatto ohenee ja maa alkaa paljastua. Edellä oleva otsikko liittyy siihen ajankohtaiseen keskusteluun, jota parhaillaan käydään Ylä-Lapissa porolaidunten kulumisesta ja metsienhakkuiden vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Samalla tämä kysymys liittyy saamelaiskäräjien ajamaan saamelaisten itsehallintoon. 1960-luvun alkupuolelle asti saamelaisalueella harjoitettiin poronhoitoa perinteisin menetelmin hiihtäen, porolla ajaen ja koirilla. Koska poromäärätkin tuohon aikaan olivat paljon pienempiä kuin nykyään, laitumet uusiutuivat. Saamelaisten talousjärjestelmä toimi tuolloin hyvin, jolloin nykyistä pienempien talouksien vaatimukset mahtuivat hyvin ekosysteemien mahdollisuuksien rajoihin.
    Perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon eivät siis kuuluneet aitaukset, joissa suuria poromääriä olisi syötetty pitkäaikaisesti niihin viedyllä rehulla. Aitaukset liittyivät poroerotuksiin, ja eloporot pyrittiin vapauttamaan niistä mahdollisimman pian, koska nähtiin aitaukseen ajamisen ja siellä olemisen stressaavan poroja. Poro vaatii luonnonrehua, vettä ja vapautta jotta se saa toteuttaa itseään lajityypillisellä tavalla.
    Perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon eivät kuuluneet nykyisen käytössä olevat moottorikelkat, mönkijät, maastomoottoripyörät eivätkä lentokoneet ja helikopterit. Noista ajoista poromäärät ovat monissa paliskunnissa kaksin-, jopa kolminkertaistuneet ja elinkeino on käynyt varsin lyhyessä ajassa rajun muutoksen; omavarais- ja vaihdantataloudesta on siirrytty rahatalouteen.
    Seuraukset tällaisesta tehotalouteen siirtymisestä näkyvät kauttaaltaan Ylä-Lapin luonnossa, myös kansallispuistoissa. Tässä yhteydessä on vielä todettava, että kansallispuistoja ei ole perustettu porotalouden etujen turvaamiseksi, vaan luonnon monimuotoisuuden turvaksi, johon porotaloudenkin on sopeuduttava. Monet tutkijat ovat huolissaan loppuun kulutetuista jäkäliköistä ja samalla porotalouden tulevaisuudesta. Hiljattain tehdyt uusintatutkimukset eivät osoita laidunten nopeaa elpymistä. Nykyisillä poromäärillä se ei ilmeisestikään ole mahdollista.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  8. Ne jotka ovat facebookissa kannattaa käydä vilkaisemassa Pekka Sammallahden sivulla käynnissä ollutta keskustelua Antero Järvisen kirjoituksen pohjalta. Lapin Kansan saamelaistoimittaja Oula-Antti Labba selostaa mm. tämän kirjoitukseni ohessa olevaa valokuvaa, sen sijaintia. Ei Kovan kylän jälkeläinen ole ihan kartalla, mutta yritys hyvä ja varmasti hänen "informaationsa" uppoaa useimpiin Sammallahden sivulla keskusteleviin (kuvia on kyllä enemmänkin noilta alueilta). Itse professori Pekka on mielipiteineen niin asenteellinen että jo järkyttää. Ehkä hänestä tulee seuraavaksi saamelaiskäräjien lausunnonantaja myös näissä ekologisissa kysymyksissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä P. Sammallahdeen egoon mahtuu vielä kaikkien muiden alojen erityisasiantuntijuuden lisäksi myös ekologia. Saamelaiskäräjillä on aina käyttöä emeritusprofessoreille missä tahansa asiassa, kunhan lausunto vai ajaa saamelaiskäräjien poliittista linjaa. Sammallahden osalta tämä on enemmänkin kuin selviö,

      Poista
  9. Kävin katsomassa. Kyllä nauratti kun siellä nämä Pekan opetuslaposet todistavat toisilleen kuinka vielä löytyy saamelaisalueelta jäkälää. Nimittäin Tirronkankaalla Vaskojoen tuntumassa. Löytyyhän sitä alueelta, joka on aidattu pois porojen ulottuvilta. Jopa Ivalon lentokentän aidan sisällä on nähty jäkälää ja entäs Utsjoella siinä oliko se Vallen aitaamalla maalla.

    VastaaPoista
  10. 170 senttinen aita torjuu jäkälää tuhoavat ilmansaasteet ja samoin ne ei pääse isojen siirtolohkareiden päälle ja pahtojen kylkiin missä paksut jäkäläkaakut.

    VastaaPoista
  11. Käykääpäs' katsomassa Google Earth:ssa Tirronkankaan satelliittikuvaa. Jäkäliköt loistavat varsinkin hakkuuaukioilla.

    Tai Kansalaisen Karttapaikka sivuilla ilmakuvaa.
    http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Tirronkangas&srs=EPSG%3A3067&y=7648373&mode=orto&x=488165&lang=fi
    Asetuksista ruksaa vielä Kiinteistöjaotus päälle, niin näkee, miten aidat rajaavat jäkälän säilymisen.

    VastaaPoista
  12. Suurtuntureiden luonnon politiikkaa – keskustelua Käsivarren kulttuurimaisemasta ma 12.9. klo 18.30 Rovaniemen kaupunginkirjaston Lapponica-salissa:

    Suurtuntureiden luonnosta ja siihen liittyvästä politiikasta keskustellaan Kilpisjärven poliittinen luonto. Matkoja Käsivarren kulttuurimaisemassa (SKS) -teoksen pohjalta. Kesällä julkaistussa kokoomateoksessa Käsivartta tarkastellaan muun muassa ekologian, yhteiskuntatieteiden ja taiteellisen ajattelun näkökulmista. - ​Keskusteluja alustavat matkailututkija Outi Rantala, taiteilija-tutkija Leena Valkeapää ja sosiologi Sanna Hast. Puheenjohtajana toimii saamelaista poronhoitoa tutkinut Tapio Nykänen. Kilpisjärven poliittinen luonto -teosta voi ostaa tilaisuudessa edulliseen juhlahintaan. ​


    Miksi Kilpisjärven ympäristössä ei ole kansallispuistoa? Kuuluuko poro luontoon? Miksi nyt pohditaan, mitä maisemalle pitäisi tehdä?

    VastaaPoista
  13. Veikon viimeisin blogikirjoitus on synnyttänyt mielenkiintoisia kommentteja siitä onko saamelaisten poronhoito enää kestävällä pohjalla? Prof. Antero Järvisen kirjoitus Tunturi-Lapin ympäristön tilasta Lapin Kansassa kertoo karua kieltä poromiesten toiminnan köyhdyttävästä vaikutuksesta alueen biodiversiteettiin. Samoin tohtori Mauri Niemisen tieteelliset artikkelit vahvistavat sen mistä Järvinen puhuu. Kysymys on todella vakavasta biodiversiteettiä uhkaavasta ongelmasta. Vaikka ongelman laajuus tiedetään, mitään korjaavia toimenpiteitä ei ole tehty, koska poromiehet itse vastustavat niitä. Tämä jos mikä osoittaa, että johtavat poliitikot eivät uskalla tehdä kestävän porotalouden turvaamiseksi tarpeellisia ratkaisuja, mikä tässä tapauksessa tarkoittaisi porolukujen alentamista monissa paliskunnissa.

    Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että vaikka porotalouden aiheuttamista ympäristövaikutuksista on kyllin tietoa, poromiehet jatkavat tietoisesti porojen ylilaiduntamista ja karsivat siten evoluutiokehityksen luomaa lajirunsautta, edistäen omalta osaltaan aikaan ilmastomuutosta. Tällaisessa tilanteessa ihmisille ja luonnonympäristölle kasvavat haitat kasvavat, kun ympäristöllisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien ylikuormitus ruokkivat toisiaan. Esimerkiksi ylilaidunnuksen seurauksena talvilaitumet on syöty loppuun. Nykyiset poromäärät talviaikana joudutaan ylläpitämään paliskuntien ulkopuolelta maastoon kuljetetuilla rehuilla. Tällainen on seurausta laitumien häviämistä edistävien laidunnuspaineen ja eroosion vuorovaikutuksesta.

    Yl-Lapppi on kuin pienoismalli siitä, jossa näkyy miten ihmisten aiheuttaman kuormituksen kasvaessa ympäristöllisten järjestelmien tila heikkenee alati ja siirtymiselle kestävään talouteen on yhä kovempi kiire. Saamelaiskäräjät joka sanoo olevansa kestävän kehityksen asialla, ei ole ottanut minkäänlaista kantaa tähän porosaamelaisten kulttuuria uhkaavaan

    VastaaPoista
  14. Hei,

    Kiitän Veikkoa ylilaidunnusasian esille ottamisesta ja vilkkaasta keskustelusta!

    Parhain terveisin, Antero Järvinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksen paikka on puolellani siitä, että kiinnität asiantuntijana huomiota tähän pohjoisen luonnon laaja-alaisimpaan uhkaan. Kuten kirjoitan, toivon että mediassa ja tiedeyhteisöissä, poliitikkoja unohtamatta, rohkeus ja vastuullisuus aiheen parissa vahvistuu.

      Poista
  15. Ohessa ylilaidunnuskeskustelua Norjan puolella:

    https://www.nrk.no/troms/historisk-lite-mat-pa-vidda-_-frykter-reindod-1.12096806

    VastaaPoista
  16. Ja miten "imperiumi" vastaakaan Suomessa! Lapin Kansan haastattelemat Paliskuntain Yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila ja saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio antavat ymmärtää ettei ylilaidunnuksen ongelma kuulu "sivullisille". Luonnonsuojeluliiton edustaja yllätetään asiassa pöksyt kintuissa ja Luken erikoistutkija Kumpulakin kiemurtelee sanomatta paljon mitään vaikka tietoa luulisi olevan.
    Liitin tuonne edellä oleviin kuviin jatkoksi Lapin Kansan pääkirjoituksen, jossa sentään uskalletaan muutamalla sanalla arvostella Ollilan näkemyksiä. Saattaa jäädä päätoimittajalla vip-kutsu Porokuninkuusjoihin tulematta?

    VastaaPoista
  17. Olisi laintekijöille hommia!

    VastaaPoista
  18. Onhan tuo Luonnonsuojeluliiton edustaja Pasma aiemmin oliko se Hesarissa arvioinut turpeennoston ja kaivosten olevan syynä porolaidunten hupenemiseen. Ja tämä on Lapin luonnonsuojelupiirin edustajan näkemys. Montako turvesuota ja kaivosta on saamelaisalueella?

    VastaaPoista
  19. Professori Antero Järvisen kirjoitus joitakin päiviä sitten Lapin Kansassa kuvaa nykyistä menoa selkokielellä: saamelaisten omat toimenpiteet ovat viemässä elinkeinoa umpikujaan. Mielikuva saamelaisista luonnon ehdoilla elävänä alkuperäiskansana on peräisin ajalta ennen moottorikelkkoja, mönkijöitä, porojen loislääkitystä ja lisäruokintaa. Merkittävä muutoksen vauhdittaja oli vuonna 1974 säädetty porotilalaki, jonka turvin poronhoitoalueelle rakennettiin satoja nykyaikaisin mukavuuksin varustettuja omakotitaloja. Alkeellisissa oloissa eläneille poronhoitajasaamelaisille muutos asumisen tasossa ja elämäntavassa oli erityisen suuri.

    Luontaistaloudesta rahatalouteen siirryttiin kertarysäyksellä. Jo pelkkä asuminen maksoi, mutta vuosi vuodelta enemmän rahaa kului poronhoitotöissä käytettävän konekannan hankkimiseen ja ylläpitoon. Perinteinen poronhoito muuttui porotaloudeksi, johon kohdistui entistä suurempia taloudellisia odotuksia. Poromäärät lisääntyivät pysyvästi korkealle tasolle, kun kannan oma luonnollinen säätelyjärjestelmä ei enää toiminut.

    Valitettavasti alueen poronhoidossa ei ole enää perinteistä muuta kuin vapaasti laiduntava karja. Maastotyötä tehdään moottoroiduin lumikelkoin, helikopterein, kaksi ja nelipyöräisillä maastoajoneuvoilla ja teurastuskin on EU säännösten pakottamana siirrytty hyvin hoidettuihin ja hygieenisiin teurastamoihin. Myöskään voimakas maastoon tapahtuva lisäruokinta ja porojen tarhaus ei kuulu perinteeseen. Saamelaisalueella poronhoidon todellisena ongelmana ei ole niinkään metsätalous, vaan se, että poronomistajia ja poroja on vain yksinkertaisesti liikaa. Osin poronomistuksen pirstoutumisen vuoksi on jouduttu nykyiseen ylilaidunnustilanteeseen, joka näkyy myös kaikkialla laiduntenalueiden liiallisena kulumisena sekä uusien koivunversojen puuttumisena.

    Poronhoidon voimakas teknistyminen 1960-luvulta lähtien ja poromäärien voimakas kasvu 1970-luvulta lähtien muuttivat saamelaisia poronhoitoyhteisöjä enemmän kuin mikään muu ennen sitä. Niinpä mielikuva saamelaisista luonnon ehdoilla elävänä alkuperäiskansana on peräisin ajalta ennen moottorikelkkoja, mönkijöitä, porojen loislääkitystä ja lisäruokintaa

    Kaikesta ”kehityksestä” huolimatta kävi pian selväksi, että uudentyyppinen porotilatalous ei pyörinyt pelkillä poronmyyntituloilla, ilman ulkopuolista rahoitusta. Moottorisahat parkuivat porotilojen metsäpalstoilla ja jälki oli monessa tapauksessa pahempaa kuin metsähallituksen mailla. Hyvänä esimerkkinä poromiesten omata hakkuutoiminnasta tarjoaa Utsjoen porotiloille Muddusjärven paliskuntaan perustetun porotilojen yhteismetsän hakkaaminen lähellä Partakon kylää. Jäljet ovat paljon pahempaa katseltavaa kuin metsähallituksen nykyiset hakkuut. Aiemmin tehometsätaloutta kitkerästi arvostelleet poromiehet sulkivat suunsa ja luonnonsuojelijat menettivät metsäasioissa hyvän liittolaisen. Tällä hetkellä huomattava osa porotilojen metsäpalstoja on hakattu, mutta rahantarve on entisestään kasvanut.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  20. ...jatkoa:

    Erämaalain voimaantulon jälkeen saamelaisporomiehet aloittivat oman metsäkäräjöintinsä Angelin ja Lisman suunnalla vedottuaan ensin YK:n ihmisoikeuskomiteaan. Komitea ei ottanut asiaa käsittelyyn, koska kansallisia vaikuttamiskeinoja ei ollut käytetty. Saamelaisosapuoli ei ole missään vaiheessa perustellut hakkuukieltovaatimuksiaan luonnonsuojelulla, vaan saamelaispolitiikan taustavoimina vaikuttavien ihmisoikeusjuristien muotoilemalla väittämällä, jonka mukaan ”Metsähallituksen hakkuut estävät saamelaisia poromiehiä harjoittamasta kulttuuriinsa kuuluvaa perinteistä elinkeinoa”.

    Saamelaispoliitikkojen juristivetoisen metsästrategian perimmäinen luonne paljastuu tilanteessa, jossa Metsähallituksen ja saamelaisporomiehen hakkuuaukot sattuvat rajanaapureiksi. Tällöin hakkuualue A estää poromiestä harjoittamasta kulttuuriinsa kuuluvaa perinteistä elinkeinoa, mutta täsmälleen samalla menetelmällä käsitelty hakkuualue B turvaa samaisen elinkeinon ylläpitämisen ja kehittämisen. Porotalouden paliskuntakohtaiset kannattavuustilastot, laiduntutkimukset tai muu todennettavissa oleva tieto ei tue saamelaisosapuolen perusväittämiä Greenpeacen eikä suomen luonnonsuojeluliiton ”Ahtaalle ajetut” raportissa esitettyjä perusväittämiä ja johtopäätöksiä. Kilpailevien maankäyttömuotojen kielteisiä vaikutuksia laiduntilanteeseen kukaan ei ole kiistänyt, mutta harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ne ovat voimakkuudeltaan marginaalisia porotalouden itsensä aiheuttamiin ongelmiin verrattuna. Metsätalouden osalta arviointia vaikeuttaa lisäksi se, että hakkuilla on tutkitusti myös laiduntilannetta parantavia vaikutuksia, josta Ivalon paliskunta tarjoaa hyvän esimerkin.

    Saamelaiskäräjien saamelaisten tulevaisuudesta huolta kantavana kannattaisi keskittyä nyt oikeisiin sellaisiin asioihin, joilla on merkitystä saamelaisten tulevaisuuden kannalta.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  21. Käsivarren "saamelainen poronhoito" taitaa olla kaukana porojen HOIDOSTA.

    VastaaPoista
  22. Otin vapauden kommentoida uutta inarinsaamelaisten yhdistystä blogissani osoitteesa
    http://hirvasrumpu.blogspot.fi/2016/10/kollaboraattorit-liikkeella.html

    VastaaPoista
  23. Kohtuullisen tyhjentävästi kirjoitettu Hirvaskummussa.

    Tämä Janne Saijets on mielenkiintoinen tapaus. Nyt sitä sitten ollaan niin inarinsaamelainen, vaikka hän julkisesti kirjoittaa: ”Minun taustastani vielä tarkennukseksi, että vaikka suvussani on voimakas inarinsaamelainen vaikutus, olen enemmän pohjoissaamelainen.”

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/18/taman-takia-saamelaiset-eivat-saa-ilo-sopimusta-ratifioiduksi

    ’Enemmän pohjoissaamelainen’ tulee kertomaan, kuka on inarinsaamelainen ja sama koskee Palttoa.

    VastaaPoista
  24. Hei,

    olen kirjoittamassa ylilaudunteemasta Tunturilatu -lehteen. Onko jossakin olemassa satelliitti tai muita karttoja Suomen ylilaidunalueista?

    Viestit antti.karlin@utu.fi

    Kiittäen AK

    VastaaPoista