Saamelaiskulttuurin perustana suuri kupla

Saamelaiskäräjien tuottamassa informaatiossa on kerrottu pitkin aikaa kuinka poronhoito on saamelaiskulttuurin perusta. Vielä vuosikymmen pari sitten tuota valta- eli pohjoissaamelaisen saamelaispolitiikan hokemaa viljeltiin hyvinkin yksioikoisesti. Sen tuloksena jopa Suomessa suuri eteläinen yleisö, ulkomaalaisista turisteista tai EU-poliitikoista puhumattakaan, kokee mielikuvaa siitä, että kaikki saamelaiset ovat poronhoitajia.

Nykyisin saamelaiskäräjien ”virallinen” kerronta on hieman tarkentunut:

”Poronhoito on näkyvin osa saamelaiskulttuuria. Kaikki saamelaiset eivät saa elantoaan poronhoidosta, mutta sen yhteisöllinen ja kulttuurinen merkitys on edelleen suurta. Poronhoidon vuotuistapahtumiin, kesäisiin vasanmerkityksiin ja talvisiin poroerotuksiin, osallistuu yleensä koko suku. Se on ainoa perinteinen saamelaiselinkeino, joka on yksistään kannattava. Poronhoidon tuloista noin 14 prosenttia muodostuu valtiollisista ja EU-tuista. Moni saamelainen harjoittaa poronhoidon yhteydessä pienimuotoista matkailu- tai jalostustoimintaa. Saamelaisten kotiseutualue kuuluu erityiseen poronhoitoalueeseen, jossa poroilla on vapaa laidunnusoikeus. Kotiseutualueella on 13 paliskuntaa ja noin 1250 poronomistajaa, mikä on noin 27 % koko Suomen poronomistajista. Eloporoja on noin 40 % (78 307) koko Suomen eloporoista ja vajaa 80 % Lapin eloporoista...”

Niinpä. Kaikki saamelaiset eivät todellakaan saa elantoaan poronhoidosta! Sanailu edistää kuitenkin mielikuvaa siitä, että hyvin suuri joukko saamelaisista elää poroilla. Jos haluttaisiin kertoa oikea totuus, tekstin pitäisi kuulua tyyliin: vain muutama hullu prosentti saamelaisista oikeasti elää poronhoidosta.

Jospa kuplan sisältö jäisikin vain tähän. Jokainenhan saa vapaassa maassa ja maailmassa hakea itselleen identiteetin tai erikoisuuden jatketta ja rakennusainetta miten haluaa. Tällaisen voi rinnastaa vaikkapa uskonnonvapauteen.

Saamelaiseen poronhoitokulttuurin käsitteeseen on kuitenkin ujutettu äärimmäisen harhaanjohtava mielikuva sen kestävyydestä luonnon kannalta. Tuon mielikuvan mukaan saamelaiset poronhoitajat elävät sopusoinnussa ja suoranaisessa harmoniassa Äiti maan kanssa, vaalien sen säilymistä tuleville sukupolvilleen. Ja tuo mielikuva tuntuu läpäisseen Suomen poliittisen päätöksenteon, toki tilanteesta aivan kuutamolla olevien ministeriöiden vedättämänä.

Kuuluessani taannoiseen metsähallituslain saamelaispykäliä kehitelleeseen Pentti Lähteenojan työryhmään, näin ihan lähietäisyydeltä kuinka pihalla vaikkapa ympäristöministeriössä ja oikeusministeriössäkin nykypäivän saamelaiskulttuurista suhteessa luontoon ollaan. Maa- ja metsätalousministeriössä tietoa ehkä olisi, mutta siellä asialle suljetaan silmät. Surkein tapaus on tietenkin lakiaan sekä luonnonkäytön ohjauslakeja käytäntöön tulkitseva ja soveltava Metsähallitus. Sen voisi sanoa suorastaan osallistuvan nuoleskelevalla, lakiin tai asetukseen perustumattomalla Akwe:Kon -vöyhötyksellään tuon suuren kuplan paisuttamiseen.

Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisen aseman johtajana pitkän päivätyön tehnyt professori Antero Järvinen on nostanut useammankin kerran esille nykyisen saamelaisen tehoporonhoidon vaikutuksia. Järvinen on näin tietenkin nostattanut takajaloilleen paitsi tuon toiminnan harjoittajia, myös heidän aljujaan, todellisuutta romantisoivia tai nöyristeleviä tiedeyhteisön edustajia. Järvisen tavoin myös toinen tilanteen perin pohjin tunteva ja sen rehellisesti esiin nostanut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, nykyisen Luonnonvarakeskuksen, tutkimuspäällikkö tohtori Mauri Nieminen on saanut tuta imperiumin vastaiskuja.

Järvinen ja Nieminen ovat todenneet suoraan nykyisen tehoporonhoidon synnyttämän tuhon tien. Nieminen on tarkastellut tilannetta saamelaisaluetta laajemminkin kun taas Järvinen on keskittynyt enemmän hänen työsarkaansa kuuluneeseen Käsivarteen. Järvisen viimeisimmät ulostulot liittyvät Tapio Nykäsen ja Leena Valkeapään äsken julkaistun kirjan ”Kilpisjärven poliittinen luonto” arviointiin. Siinä hän harmittelee todellisuuden käärimistä raadollisten poliittisten taka-ajatusten silkkipaperiin ja vaatii suorin sanoin puuttumista porojen ylilaidunnukseen. Se tuhoaa ja on jo suurelta osin tuhonnut suurtuntureiden luonnon - ja myös sen saamelaiskulttuurin.

Näin Järvinen kirjoittaa (Lapin Kansa 31.8.2016):

"Ylilaidunnukseen puututtava heti
Kirja ´Kilpisjärven poliittinen luonto´ (Lapin Kansa/Pohjolan Sanomat 25.8. ja 26.8.) avasti Pandoran lippaan , josta ponnahti esiin maankäyttökysymys ja ylilaidunnus. Onko oikein ja kohtuullista, että koko Käsivarsi, jossa sijaitsevat maamme ainoat suurtunturit ja niiden omaleimainen luonto kasveineen ja eläimineen, uhrataan tehoporotaloudelle? Kuuluuko alkuperäiskansankin kunnioittaa Äiti maata?
Minulla on ollut suru seurata Käsivarren saamelaiskulttuurin alamäkeä yli 40 vuotta.
Merkittävä tekijä tuhon tiellä on ollut porojen ylilaidunnus, eettinen, ekologinen ja ekonominen ongelma, jonka saamelaiset ovat itse aiheuttaneet, mutta jonka ratkaisemiseen he eivät ole toistaiseksi halunneet osallistua. Nyt alkaa olla viimeinen hetki tehdä jotain.
Saamelaisten on otettava ohjat omiin käsiinsä ja ensitöikseen karistettava hartioiltaan etelän hyväntahtoiset hölmöt, jotka sanovat, että poro kuuluu tunturiluontoon, mutta eivät tiedä, että paliskunnan porotiheys on satakertainen luonnontilaan verrattuna.
Vuosituhansien kuluessa tunturiluonto on kokenut monenlaisia luonnollisia muutoksia, joiden kanssa se on sopeutunut elämään.
Koskaan aikaisemmin se ei ole joutunut tehoporotalouden pahoinpitelemäksi. Se on puolustuskyvötön.
Pakon sanelemana Kilpisjärven biologiselle asemalle on langennut epämiellyttävä tehtävä toistuvasti varoittaa ylilaidunnuksen kielteisistä luonto- ja kulttuurivaikutuksista, koska lukuisat tahot, joille asia olisi oikeasti kuulunut ja joilla olisi mahdollisuus siihen puuttua, eivät ole hoitaneet tehtäviään 25 vuoteen, vaan ovat antaneet ongelman kärjistyä.
Kaikkialla maailmassa ollaan luopumassa ekologisesti kestämättömistä maankäyttömuodoista ja panostetaan vastuulliseen ruuantuotantoon.
Helsingin yliopistossa aloittaa 2017 toimintansa uusi kestävän kehityksen tutkimus- ja koulutuslaitos, Helsinki Sustainability Science Center.
Toivon, että sekin kantaisi kortensa kekoon Käsivarren kriittisen ekologisen tilan pikaiseksi parantamiseksi.
Ilman saamelaisten osallistumista talkoisiin porot tappavat sekä tunturiluonnon että -kulttuurin.
ILO-sopimukseen tai ikivanhoihin valtakunnanrajoihin vetoaminen on kohtalokasta harhaanjohtamista, koska se ei millään tavalla auta ongelman ratkaisemista."

Noin siis Antero Järvinen ja toivon hänen tavoin, että viimeistään Helsingin yliopistosta löytyisi sellaista tosiasioihin rohkeasti katsovaa ja tilanteesta suoraan sanovaa tutkimusmoraalia, jota valitettavasti näyttää nykyisellään vaikkapa Luonnonvarakeskuksesta ja Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta puuttuvan.

Ja sen päivän haluaisin nähdä kun jokin saamelaiskäräjien Metsähallituksen pyynnöstä sen luonnonkäyttösuunnitelmien tekoon nimittämä Akwe:Kon -työryhmä toteaa poronhoidon aiheuttaman luonnon köyhtymisen ja tuhoutumisen olevan uhkana perinteisen saamelaiskulttuurin harjoittamiselle ja säilymiselle.
Noiden Akwe:Kon -ryhmien kun pitäisi tuoda nykyaikaiseen maiden ja vesien käytön suunnitteluun luonnon monimuotoisuutta säilyttävää ja edistävää alkuperäiskansan ”perinteistä tietoa” raadollisen ja rahallisen edunvalvonnan sijasta.

Kesätokan jälkeä Käsivarren kärjen maisemassa.

 Sammallahden fb-sivuilla mainostettu, poroilta aidattu Tirronkangas.

Suomen ja Norjan rajaa Kaldoaivin paliskunnan alueella vuodelta 2007. Jäkälää ei "luonnollisesti" näy ja suurin huomio kiinnittyy raja-aitaan asettuvaan tunturikoivun "puurajaan". Kuvassa nähdään mm. se miten tunturikoivikko on elpynyt Norjan puolella taannoisen tunturimittarituhon jäljiltä.

Lapin Kansa toivoo maa- ja metsätalousministeriöltä työryhmää ylilaidunnusongelman äärelle. Jo poromäärien tarkistaminen parikymmentä vuotta sitten olisi ollut jotain, mutta silloin se jäi ja on sittemminkin jäänyt.