Metsähallituslain uudistamiseen liittyvä ehdotus on
tarkoitus saada valmiiksi todella lyhyessä ajassa eli joulukuussa tänä vuonna.
Suunnitelman mukaan työryhmä pitäisi vain neljä kokousta, joista Helsingissä
pidettävän aloituksen jälkeen marraskuussa kaksi kokousta Saariselällä sekä
joulun alla päätöskokous Helsingissä.
Mitään lausuntokierrosta ei maa- ja metsätalousministeriöstä
ole luvattu, mutta sen sijaan luvataan Saariselän kokousten yhteydessä kuulla
”laajasti” eri intressiryhmiä.
Mitä tuo laaja kuuleminen käytännössä tulee olemaan, sitä en
vielä tarkemmin tiedä. Omalta osaltani tulen laajaa kuulemista luonnollisesti
edellyttämään, olenhan työryhmässä ainoa alueen niin sanotun ”muun väestön” edustaja.
Sidostahojani ovat minut työryhmään nimenneet Lapin liitto ja kunnat, joiden
lisäksi työryhmätyöhön liittyen olen saanut yhteydenottoja useilta muilta alueen
väestöä edustavilta tahoilta, myös saamelaisilta.
Asettamispäätöksen mukaan työryhmä voi kuulla muitakin
asiantuntijoita kuin asettamispäätöksessä nimetyt saamelaiskäräjien ja
Metsähallituksen asiantuntijat. Myös tätä kuulemista aion tarvittaessa
edellyttää, etenkin, jos päädytään keskustelemaan esimerkiksi ILO 169
-sopimuksen tulkinnoista sekä kun keskustellaan työryhmän työn ydinkohtana
olevasta osallistumismahdollisuuksien parantamisesta suhteessa nykytilanteeseen
ja sen todellisuuteen.
Työryhmän pohjaehdotuksena on tehdä mahdollinen ehdotus
Metsähallituksen yhteyteen perustettavasta toimielimestä, jossa valtionmaiden
käyttöön liittyviä kysymyksiä käsiteltäisiin. Millainen tuon toimielimen
sananvalta olisi ja miten eri tahot siinä olisivat edustettuina, siitä minulla
ei ole etukäteisarviota. Voin ainoastaan julkisuudessa aiemmin kuulluista
kannanotoista arvioida millaisia vaatimuksia esimerkiksi saamelaiskäräjien
taholta tullaan esittämään; saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on muun muassa
todennut uuden kaivoslain tyydyttävän saamelaishallintoa ja toivonut sille
vastaavaa vaikuttamisen asemaa muissakin tulevissa lainsäädäntö- ja
-uudistushankkeissa.
Eräs pohja alkavalle työlle on epäilemättä maaherra Hannele Pokan työryhmän vuonna 2001
valmistunut mietintö. Myös tuossa erittäin erimielisessä mietinnössä
tavoitteena oli aikaansaada saamelaisalueelle jonkinlainen saamelaishallinnon
vahvasti miehittämä maaoikeusneuvosto.
Vaatimukset ja myös ongelmat tullevat olemaan paljolti
samat, mutta Pokan toimikunnan ajoista tilanne on uuden tutkimustiedon valossa
muuttunut sekä saamelaisalueen että saamelaisuuden määrittelyn osalta, samoin
kun katsotaan käytännön kehitystä nykyisten saamelaisten elinkeinorakenteessa
ja jo pelkästään asumisessa saamelaisalueella tai sen ulkopuolella. Eräs
ydinkysymys tulee minusta olemaan se, keille ja kuinka monelle nyt kaavailtuja
lakiuudistuksia ollaan lopulta laatimassa.
Tarve ILO 169 -keskustelun yhteydessä esille nousseesta
olosuhdeanalyysista on huutava.
Voidakseni edustaa mahdollisimman hyvin sidostahojani, pyrin
pitämään ne ajan tasalla työn etenemisestä samalla kun toivon niiden aktiivisuutta
työryhmän suuntaan. Marraskuussa tapahtuviin kuulemisiin kannattaa panostaa.
Olen myös pyytänyt tähän aloitusvaiheeseen työryhmän
tehtävään liittyviä evästyksiä. Koska kysymys on metsähallituslaista, erityisen
tärkeää on saada työryhmään vertailevia näkemyksiä Metsähallituksen
käytännöistä huomioida eri väestöryhmät ja elinkeinot sen hallinnoidessa
valtion maita ja vesiä.
Lakityöryhmän puheenjohtajana tulee toimimaan
osastopäällikkö, ylijohtaja Pentti
Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriöstä. Jäseniä ovat
apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa
ja hallitusneuvos Timo Tolvi maa- ja
metsätalousministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Sami Manninen oikeusministeriöstä, hallitusneuvos Satu Sundberg ympäristöministeriöstä,
hallitusneuvos Tuula Manelius työ-
ja elinkeinoministeriöstä, puheenjohtaja Klemetti
Näkkäläjärvi, hallituksen jäsen Petra
Magga-Vars ja poromies Ilmari
Tapiola saamelaiskäräjiltä, Tiina
Sanila-Aikio kolttien kyläkokouksesta sekä Veikko Väänänen Lapin liiton valitsemana sen ”muun väestön”
edustajana. Lisäksi työryhmään kuuluvat sihteereinä lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola ja esittelijä Anna Siljamäki maa- ja
metsätalousministeriöstä sekä pysyvinä asiantuntijoina Anna Morottaja saamelaiskäräjiltä ja lakiasiantuntija Tommi Nieppola Metsähallituksesta.
Saamelaiskäräjiltä siis käytännössä neljä porotalouden
edustajaa kun mukaan ottaa käräjien varapuheenjohtaja Sanila-Akionkin
viitetaustan. Eipä siis ihme, että myös saamelaisten taholta on päälleni
asteltu vastuuta tuoda työryhmässä esille nykyisten saamelaisten nykyaikaa
maankäytön tarpeista.
Laitanpa tähän loppuun pari uutislinkkiä työryhmän
perustamisen vaiheista sekä muistutukseksi miten aikanaan Pokan työryhmän
maaoikeusneuvoston perustamisessa kävi.
Kovinpa on epäsuhtainen tuo edustus kun ajattelee nykypäivää täällä ns. saamelaisalueella! Muutamalle poromiehelle lisää valtaa ja iso liuta saamelaiskäräjien virkamiehiä muuta kehitystä jarruttamaan? Ei hyvä!
VastaaPoistaTottakai niillä, jotka hamuavat toisten maita, pitää olla yliedustus.Montakohan
Poistaperinteistä rekisterisaamelaista poronhoitajaa on saamelaisten kotiseutualueella?
Kysyn vaan. Kuka osaa vastata? Tai perhettä, joka elää metsästyksellä,
keräilyllä ja kalastuksella? Taitavat olla tähtäimessä maista ja mannuista
saatavat muut tuotot: moottorikelkkaluvat, mönkijäluvat, kalasteluun liittyvät luvat,metsästysluvat jne.
Ymmärsinkö oikein: Saamelaisilta viisi edustajaa työryhmään, meitä muita pohjoisen ihmisiä edustaa vain Väänänen. Muut edustajat Helsingin virkamiehiä.
VastaaPoistaVoi ei. Huonolta tämä näyttää.
Kyllä näin valitettavasti on. On yritetty esittää lisäksi myös asiantuintijajäsentä "muun väestön" puolelta varsinaisen edustajan lisäksi, mutta eipä ole kelvannut.
PoistaTulen kuitenkin vaatimaan myös valitsemieni asiantuntijoiden kuulemista mikäli siihen näyttää ilmaantuvan tarvetta - jota uskon kyllä ilmaantuvan.
On tärkeää, että marraskuun kuulemisissa alueen ääni saadaan voimallisestui kuulumaan, sen verran tärkeä tuo tuleva metsähallituslaki on ja toisaalta kun on jo nähty uuden kaivoslain vaikutuksia.
Ruotsi kuitenkin tunnustaa omien metsäsaamelaistensa olemassaolon.
VastaaPoistaMiksi näin? Eikö tässä asiassa kannattaisi ottaa oppia Ruotsista?
Ajatusleikkinä: Jos kunnat eivät suostuisi altavastaajana yhdellä edustajalla työryhmän työskentelyyn, perustettaisiinko työryhmä kuntien edustajien osuuden lisäämiseksi. Kuinka kävisi?
VastaaPoistaHyvä kysymys. On vain opittu kyyristelemään tai ei ole otettu asioita vakavissaan.
PoistaAlueen kuntien päältä tässä kävellään ja kuntien pitäisi ryhdistäytyä. Kunnilla on nykylain mukaan oikeus hyvin pitkälle menevään maankäytön suunnitteluun.
VastaaPoistaYlä-Lapissa tämä vain ei toteudu, sillä Metsähallitus neuvottelee ohi kuntien mm. Saamelaiskäräjien ja luontojärjestöjen kanssa merkittävistä maankäyttöön liittyvistä asioista.
Ja kyseisen kuvion mukainen välihallinto syö loputkin kuntien oikeuksista.
Ehkä enää ei ole mitään tehtävissä. Työryhmän kanta syntyy pitkälti jo silloin, kun se muodostetaan. Lopputulos on tiedossa jo nyt - kuulemiset ovat pelleilyä.
Ehkä tätä surkeaa kehitystä voisi jarruttaa, jos kunnat ryhdistäytyisivät ja kriisiyttäisivät koko prosessin. Prosessin jarrutus voi riittää, sillä talouden alamäki purkaa jossain määrin hallinnon typeryyksiä.
Kiitän Veikkoa jälleen asian ytimiin menevistä kommenteista, jotka koskevat nyt työnsä aloittavaa työryhmää, jossa saamelaiskäräjillä on vahva edustus.
VastaaPoistaSaamelaiskäräjien vaatimuksista on todettava, että uusimmat tutkimukset (Enbuske, Sarivaara ja Joona) samoin kuin oikeusministeriön asettama selvitysmies oikeustieteen tohtori ja korkeimman oikeuden tuomari Juhani Wirilander osoittavat, että saamelaisilla ei ole ollut mitään kollektiivisia oikeuksia, joita heiltä olisi pois otettu pois.
Tähänastisessa keskustelussa on kokonaan unohdettu, että kansainväliset ja valtioiden väliset sopimukset ovat Suomea sitovia, ja että ne asettavat tietyt rajat myös käynnissä olevalle saamelaiskeskustelulle. Keskustelussahan on pääsääntöisesti lähdetty siitä, että saamelaiskäräjät sanelevat ehdot sille mitä saamelaisasioissa tehdään, loukkasivatpa ne Suomen perustuslakia ja perustuslain omaisuudensuojaa nauttivia etuuksia ja oikeuksia tai eivät.
ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus nro 169 pyrkii poistamaan valtioiden alkuperäis- ja heimokansoihin kohdistuvat sulauttamispyrkimykset. Sopimuksen nojalla alkuperäiskansoille pyritään palauttamaan niiden oikeudet niiden omistamiin maihin, jotka historiallisen kehityksen myötä sopimusvaltio on toimenpiteillään vienyt. Tämän perusteella hallituksen esityksessä 1990 vp. – HE n:o 306 on katsottu, että Suomen tulisi liittyessään yleissopimukseen turvata saamelaisille voimassa olevaa lainsäädäntöämme laajemmin heidän oikeutensa heidän perinteisesti asuttamiinsa ja omistamiinsa maihin sekä niiden luonnonvarojen käyttämiseen liittyviä oikeuksia. Hallituksen esityksen selonteko saamelaisten nykyisestä oikeustilasta päättyy kuitenkin lausumaan:
’’Yleissopimuksen voimaan saattaminen edellyttää muutoksia Suomen lainsäädäntöön lähinnä saamelaisten maahan kohdistuvien oikeuksien osalta. Siten sen voimaan saattaminen ei ole tässä vaiheessa mahdollista.’’ (HE 306/1990 vp)...jatkuu
Saamelaisten kulttuuri- itsehallintolain yhteydessä perustuslakivaliokunta otti kantaa saamelaiskäräjälain mukanaan tuomiin eritysperusteisiin oikeuksiin ja elinkeino-oikeuksiin. Valiokunta lausui kannanotossaan seuraavaa:
VastaaPoista’’Valiokunta yhtyy esityksen perusteluissa mainittuun, että kulttuuri-käsite tulee ymmärtää perusoikeusuudistuksen (HE 309/1993 vp) tapaan. Saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat siten saamelaisten perinteiset elinkeinot. Tähän liittyen on kuitenkin syytä todeta, että saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon turvaaminen saamelaiskäräjistä annettavalla lailla ei sellaisenaan muuta niitä nykyisiä lainsäädäntöjärjestelyjä, joiden mukaan määräytyy, ketkä saavat harjoittaa mainittuja elinkeinoja perinteisillä saamelaisalueilla. Mahdolliset muutokset näissä suhteissa voidaan toteuttaa vain muuttamalla voimassa olevia lakeja. Käsiteltävän olevan uudistuksen tarkoituksena ei ole aikaan saada muutoksia poronhoidon, metsästyksen ja kalastuksen alalla.’’ (PeVL 17/1994 vp – HE248)
ILO:n yleissopimus on muotoiltu ensisijaisesti Suomea olosuhteista poikkeaviin olosuhteisiin, joissa alkuperäiskansojen ongelmat ovat tyystin toisenlaisia. ILO:n yleissopimuksen 34 artiklan mukaan yleissopimuksen täytäntöön panemiseksi suoritettavien tehtävien toimenpiteiden laatu ja laajuus on ratkaistava joustavasti kunkin maan erityisolosuhteet huomioon ottaen.
Saamelaisen kulttuurin harjoittamiselle tai sen kehittämiselle ei ole nykyisin maanomistuksesta tai Suomen lainsäädännöstä johtuvia esteitä ja maahan muuttaneiden saamelaisten asema on asutuslakien ja muiden lakien perusteella jopa parempi kuin monilla Suomen alkuperäisillä lappalaissuvuilla ja parempi kuin saamelaisilla niissä maissa mistä he muuttivat Suomeen.
Maahanmuuttajasaamelaisista on käytännöllisesti katsoen kaikista tullut myös maanomistajia oikeuksineen koltta-, porotila- ja luontaistilalainsäädännön kautta. Näin ollen ehdotettu valtionmaita hallinnoiva päätöksentekojärjestelmä ei palvele nykyisiä maanomistajia kuten ei myöskään lapinkylien oikeudenomistajien etuja. Ehdotettu hallintojärjestelmä lähtee kokonaan maahan muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä intresseistä ja heidän etujensa ajamisessa ja turvaamisessa entiset sekä nykyiset omistajan edut ja oikeudet syrjäyttäen. Tämän mahdollistaisi myös ehdotettu hallintomalli, sillä pääasiassa maahanmuuttajista koostuva Saamelaiskäräjät nimeäisi saamelaiskäräjien yhteydessä toimivaan elimeen saamelaisedustajat mielensä mukaan, jolloin periaatteessa alkuperäiset oikeudenomistajat syrjäytettäisiin kokonaan päätöksenteosta.
Loppujen lopuksi tilanteen rauhoittamiseksi ainut mahdollisuus on määrätietoinen ja perusteellinen tutkimus jossa selvitetään mitä ja kuinka laajoja oikeuksia pääsääntöisesti Norjasta ja Ruotsista suhteellisen vasta muuttaneilla saamelaisilla voi Suomessa olla. Tätä edellyttää Suomen perustuslaki sekä raja- ja rauhansopimukset.
Se, että saamelaiset todetaan lainsäädännössä alkuperäiskansaksi ei ratkaise maaoikeuksien sisältöä miltään osin.
Jouni Kitti
Ylimuistoinen nautinta maihin ja vesiin ei tarkoita sadan eikä kahdenkaan sadan takaista oikeutta.
VastaaPoista"Ylimuistoisella nautinnalla tarkoitetaan vuoden 1734 maakaaren mukaan sitä, että joku on hallinnut kiinteää omaisuutta niin kauan, ettei voida selvittää, kuinka hänen saantomiehensä ovat sen saaneet."
Saamelaiskäräjien kärkkymä oikeus vähintäänkin määräävän aseman saaminen maankäytön suhteen tietäisi sitä, että se kollektiivi "saamelaiset", jolle se haluaa oikeudet alkupeäiskansan nimissä, ei täytä kollektiivina eikä yksilöinä ylimuistoisen nautinnan haltijan tunnusmerkkejä.
Nykyisistä sk:lla valtaapitävistä, joille tämä oikeus käytännössä enemmistödiktatuurivallankäytön myötä siirtyisi, voidaan todeta, että heillä ei ylimuistoista nautintaa ole Suomen Lapin alueilla kollektiivina.
Tutkiessani verotusta alkaen vuodesta 1555, tajusin selvästi, miksi metsäsaamelaiset
VastaaPoistapysyivät köyhinä; hyvä että jotenkuten pysyivät "leivän syrjässä". He maksoivat veroa kahdelle jopa kolmelle taholle. Talvisin he asuivat paikoillaan, joten heidät oli helppo
löytää. Verotus oli niin tuottoisaa, että nämä tahot välillä ase kädessä tappelivat siitä.
Norjan tunturilaiset jutivat yhtä verottajatahoa karkuun, jos kuulivat semmoisen olevan tulossa. Niin kävi silloinen veronkierto. Oltiin kuin verovapaat aateliset.
Kun tunturilaiset tulivat tänne mahtailemaan, niin autonomisen Suomen herrat
häikäistyivät, niinkuin tässä maailmassa on tapana nöyristellä varakkaiden edessä.
Köyhät metsäsaamelaiset joutivat kadota historian hämäriin kammareihin.
Nyt noiden rikkaiden jälkeläiset määräävät saakä:llä demokraattisesti kaikesta.
Pieni joukko inarinsaamelaisia on vielä muistona metsäsaamelaisista. Koltansaamelaisten elämäntapa oli viime sotiin asti samanlaista kuin metsäsaamelaisilla
aikoinaan.
Huomenna saadaan lisää tutkimustietoa saamelaisten oikeuksista. Yrittäkää saada käsiinne Klemetti Näkkäläjärven väitöskirjaa ja lukekaa tarkasti. Näkkäläjärvi on erittäin tuottelias ku pystyy toimimaan käräjien puheenjohtajana sekä tutkimaan sekä kirjoittamaan väitöskirjaa samanaikaisesti. Pikkulinnut kertovat että eräällä historiantutkijalla olisi ollut tärkeä rooli väitöskirjan loppuunsaattamiseksi. Mene ja tiedä mutta kyseinen henkilö on saanut palkkaa saamelaiskäräjiltä joten sopii kysyä että mistä ja miksi.
VastaaPoistaJätin kommentissasi mainitun henkilön nimen pois, mutta voinet tarkentaa liikkeellä olevaa väitettä toista kautta.
PoistaVeikon viimeisimmästä blokikirjoituksesta on näköjään syntymässä mielenkiintoinen keskustele, jonka jatkamista pidän tärkeänä. Siksi seuraavassa haluan tuoda esille sen miksi tähänastiset yritykset ovat epäonnistuneet?
VastaaPoistaILO-sopimuksen 169 ratifiointia on valmisteltu etenkin 2000-luvulla useaan otteeseen. Kaikki yritykset ovat epäonnistuneet. Syitä on monta. Keskeistä on ollut hallitusohjelmaa sisällytettyjen määrittelyjen epämääräisyys ja poliittinen epärealistisuus.
Alkuvaiheissa valmistelusta jätettiin kokonaan ulkopuolella väestöryhmiä, joilla on maahan kohdistuvat alkuperäisoikeudet, ja ratifioinnin edellytykset, myös perustavaa laatua olevat lähtöedellytykset, olivat yksinkertaisesti selvittämättä, jopa tutkimatta.
Kahden väestöryhmän, lappalaisten ja saamelaisten, keskinäinen asema on tämän kommenttini olennaisimpia asioita. Valmistelussa on sivuutettu nämä paikallista väestöä koskevat intressit täysin. Valmistelulta on siten puuttunut suuren yleisön luottamus ja paikallisen väestön osan hyväksyntä.
Valmistelua on pyritty edistämään selvitysmiesten ja toimikuntien työllä; niitäkin ovat vaivanneet mainitut ongelmat. Valmistelusta vastaavilta on puuttunut asian syvällinen tuntemus. Edellytyksiä ei ole luonut heidän saamansa poliittinen toimeksianto.
Kun valtion rahoittama laaja asutus- ja oikeushistoriallinen tutkimus vihdoin valmistui runsas viisi vuotta sitten, heräsi toive tutkimustulosten hyödyntämisestä. Toive ei toteutunut: valtio ei ole toimissaan tunnustanut tutkimustuloksia. Ne on edelleen sivuutettu käynnissä olevassa valmistelussa, vaikka yleisön yleistieto samoin kuin lappalaisten yleinen käsitys alkuperäiskansasta, heidän oikeuksistaan ja oikeushistoriasta on nyt aivan toinen kuin vielä runsaat kymmenen vuotta sitten.
Voidaan perustellusti väittää, että valmistelun onnistumisen suurin este on poliittisesti virheelliset oletukset tilanteesta ja lappalaisten oikeuksien sivuuttaminen. Ilman korjausliikettä ei asia voi edetä oikeusvaltioperiaatteita noudattaen.
Huomautettakoon, että kaiken historiallisten oikeuksien etenemisen edellytys on, että oikeuksien alkuperä ja esitetyt väitteet perustuvat tutkimustietoon. Tämä on johtava kansainvälisoikeudellinen ihmisoikeusperiaate. Yhtä olennaista on se, ettei alkuperäiskansoja koskevia määrittelyjä voida tehdään niin, että joidenkin oikeuksia vähennetään tai heikennetään sen varjolla. Edelleen yhtä olennaista on se, ettei alkuperäiskansaa määritellä niin että määritelmällä luodaan historiaan perustumattomia oikeuksia, ja edelleen, ettei ratifiointia perusteta selvitykseen, joka ei nojaa eri väestöryhmien olosuhteiden perusteelliseen analyysiin nykyhetkessä.
Lähes poikkeuksetta nämä seikat vaativat valtiolta etukäteistoimia. Vasta niiden jälkeen on perusteltua selvittää, mitä etuja voidaan ratifioinnilla saavuttaa. Suomessa valmistelu näyttää edelleen etenevän tosiseikoista riippumatta pylly edellä puuhun kiipeämällä. Ennuste lainvalmistelulle, joka etenee ilman lähtökohtien arviointia, ei ole hyvä.
Lainvalmistelu ei voi perustua lappalaisten alkuperäisten oikeuksien sivuuttamiseen. Inarin alueella keskeiset perinteiset oikeudet on jo merkitty vanhojen tilojen hyväksi kiinteistöjärjestelmään. Muualla asia ei ole näin pitkällä.
Näitä oikeuksia ei voi siirtää kenellekään millään mahtikäskyllä. Valtion on tunnustettava lappalaisille alkuperäiskansan asema ja suojattava heidän oikeutensa.
Jouni Kitti