Tuolloin oli tuoreena keskustelun ja huolenaiheena maaherra Hannele Pokan saamelaistoimikunnan
mietintö Ylä-Lapin valtionmaiden hallinnan järjestämisestä. Vasama otsikoi
kirjoituksensa: ”Kymmenen vuotta erämaalain säätämisestä – erämaiden uudet
uhkakuvat”:
”Ylä-Lapin maaoikeuskysymyksen ratkaiseminen saamelaispoliitikkoja tyydyttävällä tavalla merkitsee takuuvarmasti sitä, että luonnonsuojelun intressit ja jokamiehenoikeudet joutuvat väistymään aina kun niiden katsotaan olevan ristiriidassa saamelaisporomiesten perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa. Luonnonystävällä on todellista syytä huoleen.
Paatsjoen sillan maalaaminen nosti Inarijärven itäpuolella sijaitsevan Kessin alueen valtakunnallisiin uutisotsikkoihin keväällä 1987 ja pettymys erämaalain sisältöön purkautui suorana toimintana kesällä 1991. Siihen väliin mahtuu hirvittävä määrä Erämaaliikkeen nimissä tehtyä vähemmän näyttävää kansalaistoimintaa, johon aikanaan aktiivisesti osallistuin.
Erämaaliikkeen tavoitteena oli erämaa-alueita koskeva lakisääteinen, pysyvä hakkuukielto. Olisiko toive toteutunut, jos olisimme saaneet erämaakomiteassa tukea potentiaalisilta liittolaisiltamme eli poromiehiltä, saamelaispoliitikoilta ja ennen kaikkea luonnonsuojeluliitolta? Oman arvioni mukaan olisi. Mutta kun Erämaaliike jäi yksin vastustamaan hakkuita, ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen saattoi puolustella hakkuut sallivaa erämaalakia vetoamalla komitean yksimielisyyteen.
Valtiovallan edustajat opettivat kädestä pitäen meille nykyisiin verrattuna kovin harmittomille metsätalouden kriitikoille, että perinteinen kansalaistoiminta ja perusteellinen paneutuminen asiakysymyksiin ei kannata. Talaskankaalla ja muissa myöhemmissä metsäkiistoissa suora toiminta ja varsinkin ulkomaankortilla pelaaminen tuottivat paljon paremman lopputuloksen.
Erämaaliike kuopattiin kesällä 1991 ja hyvin on kuopassa pysynyt. Ainakin minulle kyseessä oli määräaikaiseksi tarkoitettu projekti, jossa en olisi yhtään kauemmin jaksanutkaan. Meitä luonnonsuojelijoita on Lapissa niin vähän ja tehtävää niin paljon, että jatkuva rähinöinti yhden asian ympärillä ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Toisaalta kannattaa muistaa, että metsien suojelutilanne Pohjois-Lapissa on vähintäänkin tyydyttävällä tasolla ja kertaluokkaa parempi kuin maan muissa osissa.
Mitä luonnonsuojelijan näkökulmasta kymmenessä vuodessa on tapahtunut? Minun mielestäni erämaille kuuluu hyvää, ainakin mitä metsätalouteen tulee. Poikkeuksena on kuitenkin Kessi, joka tosin erämaakomitean mielestä ei erämaata ollutkaan. Alkuperäisiä hakkuusuunnitelmia on merkittävästi karsittu ja hakkuita toteutettu tietääkseni vain yhdessä leimikossa Tolosjoen varressa ja sielläkin niin siististi, että edes Harald Helanderilla ei ollut huomauttamista muuhun kuin asian periaatteelliseen puoleen. Erämaaluonnon tämänhetkiset uhkakuvat eivät mielestäni liity metsätalouteen, vaan saamelaispoliitikkojen valtapyrkimyksiin.
Pian erämaalain säätämisen jälkeen käynnistyivät saamelaisporomiesten ja Metsähallituksen väliset metsäkäräjät, jotka ovat työllistäneet oikeuslaitoksen kaikkia tasoja. Julkisista käräjäasiakirjoista kuka tahansa voi todeta, että luonnonsuojelulla ei ole minkäänlaista roolia saamelaisten metsäkäräjöinnissä. Perimmäisenä tavoitteena on ´saamelaisille mahdollisesti kuuluvan omaisuuden turvaaminen´. Oikeusprosessissa poroa on käytetty välikappaleena tavalla, joka ei kestä kriittistä tarkastelua.
Kiistaa on käyty Metsähallituksen hakkuista saamelaisalueen ns. valtionmailla. Lapin paliskunnan kanteeseen marraskuulta 1998 sisältyy uusi näkökulma, jonka luulisi kiinnostavan kaikkia Ylä-Lapin luonnossa liikkuvia. Haasteasiakirjan sivulla 24 sanotaan näin: ´Uusimpana poronhoidon maankäyttökilpailijana viimeisten parin - kolmen vuosikymmenen aikana on ilmaantunut voimakkaasti kasvussa oleva matkailu ja eräretkeily erityisesti paliskunnan tunturialueella Saariselällä. Pääosin retkeily tapahtuu UK-kansallispuiston sisällä ja se näyttää tekevän tyhjäksi poronhoidolle muutoin suojelualueesta koituvan rauhoitushyödyn.´ Mainittakoon, että laki Urho Kekkosen kansallispuistosta määrittelee luonnonsuojelun puiston tärkeimmäksi tavoitteeksi. Perinteisen (?) poronhoidon ja eräretkeilyn edellytysten turvaaminen mainitaan samanarvoisina tavoitteina.
Retkeilijöiden syyttäminen laitumien kulumisesta on osoitus suhteellisuudentajun puutteesta ja saamelaispoliitikkojen kyvyttömyydestä kantaa vastuuta luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Minua pelottaa mahdollisuus, että pelkästään oikeuksiaan korostava ja luonnonsuojeluratkaisuihin sitoutumaton kansalaisryhmä saisi määräysvaltaansa Ylä-Lapin ns. valtionmaat.
Joulukuussa 2001 mietintönsä luovuttaneen maaherra Hannele Pokan johtaman toimikunnan hahmottelemassa Ylä-Lapin valtionmaiden hallintomallissa ehdotetaan perustettavaksi saamelaisten kotiseutualueen luonnonhoitoalueen johtokunta. Sen päätösvaltaan siirtyisi mm. tähän asti ympäristöministeriölle kuulunut erämaa- ja luonnonsuojelualueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien sekä järjestyssääntöjen hyväksyminen. Ehdotuksen mukaan saamelaiskäräjät ja Saamelaisalueen kunnat saisivat nimetä johtokuntaan saman määrän jäseniä; puheenjohtajan nimittäisi valtioneuvosto. Toimikunnan saamelaisjäsenet vaativat eriävässä mielipiteessään johtokuntaan yksinkertaista saamelaisenemmistöä.
Saamelaispolitiikan todelliset tavoitteet eivät tule esiin juhlapuheissa tai keskusteluissa väärtien kanssa. Niitä on vaivauduttava etsimään arkistojen kätköistä. Ylä-Lapin maaoikeuskysymyksen ratkaiseminen saamelaispoliitikkoja tyydyttävällä tavalla merkitsee takuuvarmasti sitä, että luonnonsuojelun intressit ja jokamiehenoikeudet joutuvat väistymään aina kun niiden katsotaan olevan ristiriidassa saamelaisporomiesten perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa. Luonnonystävällä on todellista syytä huoleen.”
Pian nähdään onko Veikko Vasaman reilun kymmenen vuoden takainen
huoli yhä ajankohtainen.
Veikko
Nykyisin Metsähallitus ja saamelaiskäräjien johto ovat löytäneet toisensa ja ihmisten eriarvoistaminen rehottaa tuota vanhempaa aikaa räikeämmin.
VastaaPoistaJa luonnonsuojelualueiden tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan jatkuneen ylikuormituksen takia.
Cityvihreät eivät ymmärrä mitä luonnossa täällä tapahtuu ja metsähallitus ei välitä puuttua.
VastaaPoistaKiitän Veikkoa asian ytimeen menevästä kolumnista!
VastaaPoistaViimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on Ylä-Lapin metsistä voimakkaasti tuotu esille, että metsätalous olisi johtanut saamelaiset poromiehet taloudelliseen ahdinkoon. Ei ole kuitenkaan osoitettu konkreettisesti, että alueella harjoitettava metsätalous olisi rajoittanut poromääriä tai estänyt poronhoidon harjoittamista.
Ylä-Lapissa porotalous on kannattavinta Ivalon paliskunnan alueella, jolla ei ole vanhoja luppometsiä lainkaan. Ivalon paliskunnassa, jossa Ylä-Lapin paliskunnista on sodan jälkeen harjoitettu intensiivisintä metsätaloutta, porotalous on eri mittareilla arvioituna kaikista terveimmällä pohjalla; lyhin lisäruokinta-aika, parhaat vaatimet, paras vasaprosentti jne. Tähän on todettava, että porotalouden ongelmat johtuvat enemmän paliskuntien sisäisistä taloudellisista tekijöistä (kuten omistuksen pirstoutumisesta ja lisääntyneestä ruokinnasta) kuin Metsähallituksen toiminnasta alueella. Jäkälämaiden huonokunto johtuu pääosin ylisuurista poromääräistä.
Saamelaiskäräjien ja luonnonsuojelujärjestöjen tavoitteena on ajaa metsätalous alas porotalouden etujen turvaamiseksi. Valitettavasti sillä ei kuitenkaan pelasteta porotaloutta. Porotalouden ongelmat ovat aivan muualla kuin metsätalouden toimenpiteissä. Kysymys on siis ennestään subventoidun elinkeinon lisäsubventiosta.
Ylä-Lapissa poronhoidon todellisena ongelmana ei ole niinkään metsätalous, vaan se, että poronomistajia on yksinkertaisesti liikaa. Saamelaisten kotiseutualueella saamelaisia poromiehiä on tällä hetkellä 1000, joista 60 % omistaa alle 50 poroa. Edellä mainittujen poromiesten poroista saatu keskitulo oli n. 3500 euroa vuodessa, mikä merkitsee sitä, että yhä useampi saamelainen poronomistaja on pakotettu hankkimaan lisäansioita porotalouden ulkopuolelta. Osin poronomistuksen pirstoutumisen vuoksi on jouduttu nykyiseen ylilaidunnustilanteeseen. Ylä-Lapin kansallispuistojen alueella ylilaidunnus näkyy jäkälikköjen liiallisena kulumisena sekä uusien koivunvesojen puuttumisena.
Alueen poronhoidossa ei ole enää perinteistä, muuta kuin vapaasti laiduntava karja. Maastotyötä tehdään lumikelkoin, kaksi ja nelipyöräisillä maastoajoneuvoilla. Teurastus on EU säännösten pakottamana siirrytty hyvin hoidettuihin ja hygieenisiin teurastamoihin. Luonnonlaidunten väheneminen on korvattu tuomalla alueen ulkopuolelta lisärehua enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Omavaraistalouteen perustunut porotalous on muuttunut yhä enemmän alueen ulkopuolisista tuotantopanoksista riippuvaiseksi.
Nykyiseen laidunkriisiin johtaneista tekijöistä tärkeimpänä pidän porotalouden sisäisistä tekijöistä johtuvaa poronomistuksen jatkuvaa pirstoutuminen siten, että yhä harvempi poronomistaja saa karjastaan pääasiallisen toimeentulon.
jatkuu...
Ennusteet poronhoidon tulevaisuudesta eivät näillä näkymin porotaloudelle missään päin lupaa hyvää. Vain pieni osa siitä säilyy perinteisiin sidonnaisena poronhoitona. Saamelaiset ja muutama koltta saattavat säilyttää perinteitä ehkä vähän enemmän kuin muut, mutta t erot eivät tule olemaan ryhmien välillä suuria. Yhdellä sanalla, yritysmäisyys, tulee dominoimaan porotaloutta - aivan kuten maataloudessa ja kalastuksessa on jo ajat sitten käynyt. Porotaloudella on kuitenkin niitä paremmat mahdollisuudet tukea mm. kulttuuriperinteen säilymistä, vaikka moderni tekniikka on muuttanut poronhoitoa radikaalisti. Mahdollisuudet yhdistää poronhoito, matkailu, muut luontaiselinkeinot ja muut tuloa tuovat toimialat ovat hyvät. Tosiasia on tällä hetkellä se, että lähes mikä tahansa muu maankäytön muoto poronhoitoalueella antaa porotaloutta paremman tuoton pinta-alaa kohden (vrt. metsätalous, loma-asutus, teollisuus, tiestö, matkailu, taajama-asutus).
VastaaPoistaSaamelaisten poromiesten olisi aika herätä ja esittää suuria asiakysymyksiä käsittelevä ohjelma poronhoidon tulevaisuudesta. En usko esimerkiksi sellaiseen tulevaisuuteen, että poronhoidon vaatimukset otettaisiin huomioon muissa maankäyttömuodoissa, jos porot ovat vain kesäisin tai lyhyitä aikoja talvella luonnonvaraisia. Porotalouden edellytykset ovat edelleen kohtalaiset, koska asiakkaat hyväksyvät kaikille porotalouteen liittyville tuotteille ja palveluille korkean hinnan. Maksuhalukkuus säilynee pitkään ja lienee pikemminkin kasvussa kuin laskussa.
Poromiehet osallistuvat nykyään poronhoitoon paliskuntajärjestelmän kautta. Poronhoidon voimakas teknistyminen 1960-luvulta lähtien ja poromäärien voimakas kasvu 1970-luvulta lähtien muutti saamelaisia poronhoitoyhteisöjä enemmän kuin mikään muu ennen sitä. Lisäruokinnan avulla kyettiin tuottamaan suuria määriä lihaa markkinoille, joiden varastoinnin ja jakelun järjestämisessä poromiesten omalla yhtiöllä Poro- ja Riistalla oli keskeinen rooli. Väitänkin, että poromiehillä meni hyvin niin kauan kuin Poro- ja
Toistaiseksi tutkimuksista ei juuri näytä olleen hyötyä esiin nostettujen riitojen ratkaisuihin. Ehkä ainekset niihin ovat enemmän tunnetasolla ja mielikuvissa kuin todellisuudessa. Yksi hyvä lähestymistapa on Metsähallituksen alue-ekologinen suunnittelu. Siinä voidaan ottaa huomioon kaikki ekosysteemin osat ja katsoa, miten ne toimivat mallien mukaan ja käytännössä. Metsäntutkimuslaitoksen uusia laiduninventointien tuloksia on odotettavissa Ylä-Lapin kuivien kankaiden jäkälämailta. Myös luppoisuutta ja sen riippuvuutta puustosta ja maastosta on kartoitettu suurissa kansallispuistoissa.
Kun porolaitumista on syntynyt niukkuutta, on laidunten muusta käytöstä syntynyt kiistaa. Metsän eri käyttötarkoitusten ja käyttäjien kesken on syntynyt kilpailua. Poromiehet tietävät, että laidunten huono kunto pilaa poron imagon Lapin luonnonvaraisena eläimenä ja alkuperäiskansan keskeisenä kulttuurin kantajana. Laidunten kunnon heikkeneminen onkin ajanut aiheuttajat ja sen seurauksista kärsimään joutuvat ristiriitoihin. Mitä kauemmin riita kestää, sitä pahemmin laidunten tila saattaa huonontua niin, että porojen terveys, kasvu ja ekosysteemit vahingoittuvat. Ennen pitkää porolaidunten väheneminen saattaa tuhota järkevään maankäyttöön perustuneen poronhoidon. Porotalous on tällä hetkellä ainoa maankäyttömuoto, joka käyttää hyväkseen kaiken maa-alan Ylä-Lapissa. Mikään ei kuitenkaan takaa, että porotaloudessa tulevaisuus on menneisyyden kaltainen. Tällä hetkellä yhä useammalta paliskunnalta puuttuu vakaat laitumet ja lisärehua siirretään rekoilla miljoonia kiloja ja myös poronhoitoalueen ulkopuolelta. Kiistassa mukana olevat poronhoitajat ovat vedonneet ikiaikaiseen saamelaiseen etnisyyteen tai ikivanhoihin oikeuksiin käyttää maata. Toisaalta samaan aikaan saamelaisiakin vanhemmat lappalaiset perustavat maanomistusvaateensa vanhoihin tuomioistuinten päätöksiin.
Tällainen vastakohtaisuus pitää pystyä välttämään ja sen sijaan katseet tulee kääntää yhteisistä ongelmista johtuvien konfliktin ennaltaehkäisyyn ja rauhan rakentamiseen.
jatkuu...
Tällä hetkellä porojen ylilaidunnuksen aikaansaama laidunten kuluminen on niin raskasta, että se murentaa poromiesperheiden toimeentuloa ja uhkaa koko poromiesyhteisöjen vakautta. Sitä ei paranna metsien hakkuiden lopettaminen tai rajoittaminen. Laidunten ehtyminen ja ekosysteemin köyhtyminen ovat yhdessä luoneet otolliset olot yhä tiheämmin esiintyville luonnon häiriöille, joiden vaikutuksia ihmiset vielä omilla toimillaan pahentavat. Tällainen vakava ongelma voi sekoittuessaan poliittisiin kaunoihin johtaa vahingolliseen radikalisoitumiseen.
VastaaPoistaToivon mukaan opportunistiset saamelaisjohtajat eivät ryhdy metäshallintolakityöryhmässä käyttämään hyväkseen etnisiä ja eri väestöryhmien välisiä eroja tässä tilanteessa. Yhteisön romahtamista on kaikin tavoin vältettävä., koska se antaisi sysäyksen ääriainesten kasvulle. Mikäli Ylä-Lapissa konfliktia ei kyetä rajoittamaan puuttumalla siihen ajoissa, joudutaan ennen pitkää synkeään valintatilanteeseen, tehdäänkö mitään vai ollaanko tekemättä mitään? Ei kuitenkaan ole välttämätöntä rajoittua umpikujaan vieviin valintoihin. Seuraavin tavoin voidaan auttaa oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää kehitystä:
1) riskikartoitusten ja uhanalaisten laidunten inventoinnilla ja seurannalla
2) toimintamallien kehittämisellä ja seurannalla
3) yhteistyön kehittämisellä, toimintaedellytysten rakentamisella ja edistämisellä.
4) on etsittävä neuvotteluihin pohjautuvia ratkaisua, joissa luodaan sääntelymekanismeja selvittämään erimielisyyksiä.
Jouni Kitti
Ylälapin MH:n vaikutuksesta poronhoitoon en tunne riittävän hyvin, mutta Kemin-Sompion alueella kiistatta hakkuilla ja maanmuokkauksilla on ollut merkittävä vaikutus luppoon ja jäkälän kasvuun ja tuhoon sitä kautta porojen ravinnonsaantiin. Veltatut ja muokatut pinta-alat ovat jättimäisiä, jatkossa taimikot vastaavasti ovat vaikeakulkuisia, läpipääsemättömiä. Myös se, että on pakotettu hakemaan poronhoidon ulkopuolelta muuta toimeentuloa, ei ole uutta, eikä se mielestäni ole pakotusta. Tapana on ollut, että toimeentulo tulee useasta lähteestä olipa poroja kuinkapaljon tahansa - ainakin täällä. R Hannuniemi-Pulska
VastaaPoista"perinteinen kansalaistoiminta ja perusteellinen paneutuminen asiakysymyksiin ei kannata."
VastaaPoistaTuo on Vasamalta laittamattomasti sanottu. Mediaiskut lain rajamailla ja osin sen tuolla puolen, valehtelu ja toisen osapuolen törkeä mollaus ovat toimineet. Niillä keinoin mm. Saamelaiskäräjät ja luontojärjestöt ovat päässeet vallan ytimeen, neuvottelemaan Metsähallituksen kanssa luonnon käytöstä ohi kaikkien virallisten maankäytön suunnittelumekanismien.
Mikä rooli jää kunnille, maakuntaliitolle tms., kun todelliset päätökset tehdään muualla.