Että äidin kohdustahan niitä saamelaisia syntyy?

Inarinsaamelaisuutta muutaman muun valikoituneen kanssa viime vuosikymmenet lähes yksinoikeudella edustanut entinen rajavartija Ilmari Mattus on puhunut.

Tai paremminkin Ilmari on kirjoittanut inarinsaamenkielisessä Anarâš-lehdessä. Kirjoituksen käänsi facebook-seinälleen saamelais-lantalaiserottelun suurmestari, emeritusprofessori Pekka Sammallahti, keräten postaukselleen aateveljiensä ja opetuslastensa tykkäämiset.

Mutta mitä Mattus oikeastaan kirjoitti tilanteessa, jossa erityisesti inarinsaamelaisten hyväksyminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon on käynnistänyt jo uhmakkaan separatistisen liikehdinnän, jota Sammallahden kaltaisten ”päivystävien dosenttien” tuella masinoivat käräjien johto, aggressiivinen suopunkiterroriyhteisö ja vieläpä valtakunnallisen yleisradioyhtiö Ylen saamenkielinen toimitus, Yle Sápmi?

Mattus on näköjään melkoisen tuen saattelemana kirjannut ylös polveutumiseen nojaavan oikean saamelaisuuden määritelmän (Ilmari Mattus, Anarâš 12/2015):

"Korkein hallinto-oikeus ryhtyi Jumalan sijaiseksi, eli loi 93 uutta saamelaista Suomeen. Tähän asti olen uskonut, että uusia saamelaisia syntyy vain äidin kohdusta, mutta kyllä korkein hallinto-oikeuskin voi näköjään ruveta "äidin kohduksi". Siitä seuraa sellainen johtopäätös, että korkeimman hallinto-oikeuden täytyy olla saamelaiskäräjien vaalilautakunnan kaikkein korkein elin, joka voi hyväksyä ehdokkaita saamelaiskäräjävaaleihin, päättipä vaalilautakunta mitä tahansa."

Sammallahti vielä jatkaa tulkitsemalla Mattusta lisää:

”Ilmari Mattus on ollut vuosikymmeniä keskeinen henkilö inarinsaamelaisessa yhteisössä, inarinsaamen kielen kehitystyössä ja inarinsaamenkielisessä julkaisutoiminnassa. Hän vertaa viime aikojen tunkua saamelaiskäräjille vihamieliseen nurkanvaltaukseen, joka vähitellen johtaa koko elimen valtaamiseen sen alkuperäisiltä haltijoilta.”

Olen ehtinyt kuulla lukuisia inarinsaamelaisten eriäviä kommentteja yhteisöönsä kuuluvan Mattuksen kirjoituksesta. Niissä hänen on arvioitu osoittavan kannanotoillaan kiitollisuutta siitä kaikesta, mitä hän on vuosikymmenten aikana saamelaiskäräjiltä ja muiltakin tahoilta inarinsaamelaisen kulttuurin ”alkuperäisenä haltijana” saanut. Kyse olisi siis eräänlaisesta aseman ja tekijänoikeuksien puolustuksesta.

Oli miten oli, Ilmari Mattus on todellakin miellyttänyt niitä, jotka ovat halunneet ja edelleen haluavat pidättää saamelaiseksi hyväksymisen harvojen käsissä eivätkä tunnusta edes korostamaansa ryhmähyväksyntää silloin jos tuo ryhmä – tässä tapauksessa inarinsaamelaiset – uhkaa vahvistaa asemaansa ja muuttaa kenties vallinnutta saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon itseoikeutettua valtajärjestelmää. Eli kuten käräjien nykyinen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio huolen julkisuudessa KHO:n päätöksen tyrmäämistä perustellessaan kiteytti, uudet äänestäjät vaikuttivat saamelaiskäräjävaalin tulokseen.

Kyse on siis hyvin suoraan sanottuna vallasta ja asemasta. Siis myös taloudellisesta asemasta silloin kun kulttuuri-itsehallinnon tuomaa mannaa jaetaan.

Mutta sinne saamelaisten äidinkohtuun:

Mattuksen määritys on saanut ihmiset pohtimaan ihan konkretian tasolla sitä millaisista äideistä niitä saamelaisia oikeasti syntyykään. Eivätkö aika monet nykyisistä saamelaisjohtajistakin, muista aktiiveista nyt puhumattakaan, ole putkahtaneet maailmaan ja saamelaisyhteisöön nimenomaan suomalaisäitien tänne saattamina? Ihan vaikka Tiina Sanila-Aikiosta aloittaen ja vaikka mentäisiin kovin kauaskin vuosikymmeniä taaksepäin.

On ihmetelty sitäkin miksi suomalais-saamelaisen pariskunnan lapsi syntyy aina saamelaiseksi, mutta näin ei välttämättä käy aina muissa ”sekaperheissä”? Ja onpa tämän johdosta laskettu hupimielessä sitäkin aikaa, kun suomalaiset ovat omassa maassaan tällä identiteetin vaihdosmekanismilla vähemmistönä.

Historiaan päin katsoen on ollut mielenkiintoista kuunnella erilaisia sukutaustoja ja missä vaiheessa se puhdas saamenveri on milloinkin laimentunut suomalaisella ja miten se on todellisuudessa vaikuttanut tähän päivään tultaessa perijänsä saamelaisuuteen. Joidenkin mielestä on alkanut näyttää siltä, että mitä laimeampi on perimä, sitä kiivaampi on saamelaisuuden silmien kiilto.

No, voisihan tuon ihan ymmärtääkin jonain identiteettiasiana. Mitä heikompi tuntuma siihen kuka on, sitä kiivaammin sitä minuutta pitää pyrkiä etsimään ja osoittamaan. Tästä osoittamisesta eräs saamelainen tuttuni totesi, että mitä mustempi värjätty tukka naisella on, ikään katsomatta, sitä saamelaisempaa hän haluaa esittää. Enpä ollut osannut tuotakaan ennen huomioida ja lieneekö asia ihan noinkaan.

Eli olikohan Ilmari Mattuksen selitys syntyperäisestä saamelaisuudesta sittenkään kovin harkittu? Vähän samaa lajia kuin Klemetti Näkkäläjärven aiemmin lanseeraama saamelaisen sukuyhteisön käsite? Siinäkin kun ajatuksena ovat sekä polveutuminen että eläminen tiiviinä yhteisönä, jossa luulisi ainakin kolmannen polven citysaamelaisen kokevan jonkinlaista arjen ja unelman ristiriitaa.

Sinällään saamelaisuuden määritteleminen polveutumisen kautta lienee kuitenkin se tie, jolla lopulta voidaan päästä kestävällä pohjalla eteenpäin ja ehkä myös perille. Nykyinen määrittelyn sekamelska on kuin pimeä syksyinen rimpisuo, jolta ei selviä sukkiaan kastelematta.

Äidinkohtu- ja sukuyhteisöteorioiden heikkous on yksinkertaisesti siinä, että ne pystytään osoittamaan hyvin nopeasti pelkästään syrjinnän ja suoranaisen rasismin harjoittamisen välineiksi, mielivallan kassaroiksi, jossa verisukulaisten yhdenvertaisuus halutaan itsekkäin intressein ja vihapuhein perustellen kiistää. Nyt on menty jo myös separatismin rajan ylitse kyseenalaistamalla röyhkeästi Suomen oikeusjärjestelmä ja valehtelemalla maailmalle Suomen rosvonneen näiden oikeiden saamelaisten maat ja aikovan nyt pakkosulauttaa loputkin vastaan sinnittelevät alkuperäisasukkaat ”valkoisiin kolonialisteihin”.

Voisipa lopuksi vielä sanoa tuosta sulauttamisesta ja sulautumisesta, että se on ollut lopulta saamelaisten ja varsinkin saamelaisuuden pelastus. Ilman tuota paheksuttua vuorovaikutusta muiden ihmisten ja heidän kulttuuriensa kanssa pienet kansanryhmät katoavat jo pelkän degeneraation seurauksena. Saamelaisten ja lappalaisten onni on ollut saada uutta verta joukkoonsa eikä tuota vesisukulaisuuden kirjoa luulisi kenenkään täysjärkisen pitävän jonain uhkana tai edes ongelmana, päinvastoin, paremminkin vahvuutena.

Ja luulenpa, että sitä kansanryhmien sulautumista on harjoitettu ihan vapaaehtoiselta pohjalta pitkin lähihistorian. Etelästä Lapin lumoon hakeutuneiden ja myös pohjoisen suomalaissyntyisten maisterisnaisten kohduilla on ollut käyttöä uusien saamelaisten maailmaan saattamisessa. Ja ihan väitöstutkimustenkin mukaan nämä äidit ovat olleet myös touhukkaita saamelaiskulttuurin ja eritoten saamenkielten kantajia.

Ja niin se Pauliina Feodoroffkin sitten menee tasavallan presidentti Sauli Niinistön vieraaksi protestoimaan jotain saamelaisten pakkosulauttamista vastaan…