ILO-ehdotuksella kohti valtion säätämää rotuerottelua?

Saamelaiskäräjät on osin erimielisenä vaatinut ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevan sopimuksen 169 ratifiointia ilman minkäänlaista olosuhteiden selvittämistä. Saamelaisjohdon asianajaksi sitoutunut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on myös painottanut, että selvityksiä on tehty jo riittävästi.

Henriksson ei ole yksilöinyt mitä ovat hänen mielestään nuo riittävät selvitykset. Lieneekö hän koskaan kovin paljon aikaansa käyttänytkään perusteellisempaan olemassa olevien selvitysten analysointiin – ja etenkään kriittisiin johtopäätöksiin niistä.

Ja miksi olisi ollut tarpeenkaan? Eihän oikeusministerin ja hänen kauttaan hallituksen esityksellä olla tekemässä kuin valtion säätämää rotuerottelua maan pohjoisimmalle kolkalle, tosin sieltä koko maahan ja kansainväliseen huomioon ulottuen.

Vakavasti puhuen kyse on monessa mielessä Ylä-Lapin tulevaisuudesta ja siinä sivussa Suomen maineesta oikeusvaltiona. Saamelaisten niin kuin muidenkin väestöryhmien erityistarpeet on kyettävä täyttämään ilman että luodaan rotuerottelun ja -syrjinnän tunnusmerkit täyttävä järjestelmä. Hallituksen kokeneiden ministerien, eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja sille lausuvien muiden valiokuntien kokeneiden kansanedustajien tulee muistaa ja olla tietoinen niistä useista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, jotka nyt sitovat Suomea. Eduskunnan suuren salin tulee perehtyä asiaan ja kuunnella siinä erityisen tarkoin ILO-ratifioinnin yksimielisesti ja hyvin perustellen kyseenalaistavia Lapin kansanedustajia.

Viimeisin mitä Lapissa ja Suomessa tarvitaan, on ihmisoikeuksia räikeästi polkevan virallisen rotuerottelupolitiikan luominen.

Miten ajattelemattoman ohjelmakirjauksen mahdollistamasta ja yksioikoisen ja yksisilmäisen valmistelun synnyttämästä tilanteesta päästään ulos? Jos päättäväisyyttä löytyy, voidaan yksikantaan todeta, ettei Suomi voi mennä ratifioimaan ILO-sopimusta ilman että hallitus, eduskunta ja kansalaiset tietävät onko ratifioinnille todelliset ja riittävät perusteet sekä tarpeet olemassa. Ja että ymmärretään mitä ratifioinnista seuraa.

Tuo tieto ja ymmärrys edellyttää jo moneen kertaan esille nostetun olosuhdeselvityksen tekemistä. Moni varmaan pitää tuon selvityksen lopputulosta selvänä ja selvitystä sinällään siten tarpeettomana, kannattaen ILO-ratifioinnin lopullista hautaamista. Silti ihan reilua olisi jättää tuo ratifiointi toki syrjään nykyisen hallituksen ja eduskunnan kaudelta, mutta kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan sitä koskevan olosuhdeselvityksen tekemisen ja sen perusteella aikanaan tehtävän harkinnan ratifioinnin todellisesta tarpeesta, mahdollisine subjekteineen ja alueineen.

Ei pitäisi olla mikään poliittinen mahalasku, mikäli tuollainen perusteltu päätös tehtäisiin. Ja etenkään, koska oikeusministeriö ei pannut taannoisen Hannele Pokan epäonnistuneen saamelaistoimikunnan jäljiltä käytännössä rikkaa ristiin tuon olosuhteita koskevan pohjatyön teettämiseksi.

Aikaa olisi ollut reilu vuosikymmen.

Ylä-Lapin juuriltaan saamelainen ja juuriltaan suomalainen väestö elävät ja asuvat samoissa kyläyhteisöissä ja taajamissa, työskentelevät samoissa elinkeinoissa joko yhdessä tai erikseen, lapset käyvät samoja kouluja ja niin edelleen. Vaikka Ylä-Lappi on monietninen ja monikulttuurinen, väestöryhmät ovat yksilötasolla vilkkaassa jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa keskenään. Myös sukujuuria seurattaessa selviää, että väestöryhmien väliset avioliitot ovat olleet hyvinkin yleisiä. Erillisiä etnisesti puhtaita saamenkielisiä saarekkeita ei ole enää, yhtä vähän kuin on ”rodullisesti puhtaita” suomalaisia alueita. Väestöryhmien keskinäinen riippuvaisuus on tänään silmiinpistävää ja tämän myönteisen vuorovaikutuksen häiritseminen väestöä jakavalla lainsäädännöllä on erittäin herkkä asia.

Jos vielä puhutaan pelkästään saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kirjatuista saamelaisista, heistä kohta lähes 70 prosenttia asuukin nykyisen Ylä-Lapin saamelaisalueen ulkopuolella ja perinteisistä saamelaiselinkeinoista puhuttaessa vain noin pari prosenttia saamelaisista on enää varsinaisia poronhoitajia. Tuloerot saamelaisten omassa keskuudessa ovat huikeat alkaen kärjekkäimmin lisäoikeuksia vaativasta eliitistä ja päätyen tavalliseen työttömyyttä potevaan duunarisaamelaiseen.

Tulevasta olosuhdeselvityksestä on kaavailtu jo joitain malleja, mutta sen tulisi joka tapauksessa sisältää kriittiset tarkastelut niistä epäkohdista, joiden on väitetty heikentävän saamelaisten asemaa kansanryhmänä muuhun maan ja sen saamelaisalueen väestöön nähden.

Onko saamelaisten maanomistus-, metsästys-, kalastus-, tai muita oikeuksia poistettu tai vähennetty erillisellä lainsäädännöllä? Onko kaikilla saamelaisten kotiseutualueen asukkailla oikeus omistaa maa- ja vesialueita, oikeus saada korvauksetta lupa kalastaa valtion vesialueilla, oikeus metsästää kotikunnassaan olevilla valtion omistamilla mailla, oikeus harjoittaa poronhoitoa sekä muita luvallisia elinkeinoja?

Ja edelleen: Onko saamelaiskulttuurin harjoittamista rajoitettu erillisellä lainsäädännöllä tai viranomaisten toimenpitein estetty? Entäpä jos saamelaisten elinolosuhteiden parantamiseen ja saamelaiskulttuurin muuhun edistämiseen onkin päinvastoin myönnetty huomattavat määrät rahoitusta valtion talousarvion kautta, maatilatalouden kehittämisrahastosta ja muista julkisista varoista?

Entäpä väite, ettei saamelaisilla olisi vieläkään riittävästi vaikutusmahdollisuuksia heitä itseään koskevissa asioissa? Onko se kestämätön, koska saamelaiset saavat itse määrätä maa- ja muun omaisuutensa käytöstä, kulttuurinsa ja elinkeinojensa harjoittamisesta, kouluttautumisestaan ja muista henkilöään koskevista asioista aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin suomalaiset omalta osaltaan?  He ovat jäseninä ja vaikuttavat myös paikallisten olojen kehitykseen ainakin seuraavissa elimissä: 1) saamelaiskäräjät (laissa asetettu muun muassa neuvotteluvelvoite viranomaisille) 2) kolttien kyläkokoukset, kolttaneuvostot ja luottamusmiesjärjestelmä 3) saamelaisten omat järjestöt 4) Lapin lääniä varten aikanaan asetettu neuvottelukunta 5) saamelaiset kunnan jäseninä ja kunnan luottamuselimissä 6) kuntakohtaiset metsähallituksen yhteistyöryhmät 7) kalastuskunnat ja niiden jäsenyys 8) kalastusalueet ja niiden jäsenyys 9) kalatalousneuvottelukunnat (sitovat lausunnot) 11) paikalliset riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat 12) paliskunnat 13) Paliskuntain yhdistys ja edustus siellä 14) kansallispuistojen neuvottelukunnat.

Siinäpä noita alkajaisiksi.

Entäpä saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven esillä pitämä paimentolaissaamelaisuus? Onko sitä oikeasti muualla kuin hänen mielikuvissaan?  Ovatko saamelaiskulttuuri ja saamelaisten elinolosuhteet tosiasiassa jo niin pitkälle kehittyneet, vai pitäisikö sanoa muuttuneet, ettei nykysaamelaisia voida pitää paimentolais- tai heimoasteella olevana kansanosana? Ovatko saamelaiset päinvastoin täysin kykeneviä ottamaan osaa nykyiseen yhteiskunnalliseen toimintaan edellä mainittujen järjestelmien ja omien edunvalvonta- ja yhdistystoimintojensa puitteissa?

Klemetti Näkkäläjärven ja Anna-Maja Henrikssonin ajamaa alueellista keskitettyä hallintomallia veto-oikeuteen rinnastuvine yhteistyövelvoitteineen ja heikentämiskieltoineen voisi tietenkin tarkastella vielä myös Suomessa noudatetun demokratiaperiaatteen näkökulmasta. Olisiko kenties tuon periaatteen vastaista, että jokin pieni ryhmä ehkä muutaman hengen johtoryhmänsä toimesta voisi sanella käytännössä ne periaatteet, joita perinteisesti pääosin muiden asuttamilla ja omistamilla maa- ja vesialueilla olisi noudatettava? Tuon sanelun kohteina olisivat muiden mukana ne saamelaiskäräjien vaaliluettelosta puuttuvat saamelaiset, joilla ei ole edustusta saamelaiskäräjillä.

Ja ovathan olemassa myös monet saamelaisten erityistä asemaa esiin tuovat väitteet. Kuten, että kun saamelaisen kulttuurin harjoittamiselle tai kehittämiselle ei ole nykyisin maanomistuksesta tai Suomen lainsäädännöstä johtuvia esteitä, onko esimerkiksi maahan muuttaneiden saamelaisten asema maanomistajina asutus- ja muiden lakien perusteella jopa parempi kuin monilla Suomen alkuperäisillä lappalaissuvuilla ja parempi kuin saamelaisilla niissä maissa mistä he muuttivat Suomeen?

Olosuhdeselvitykselle on olemassa todellinen tarve.

Veikko