Keitä saamelaiskäräjät lopulta edustaa?

Itse voin mielestäni tuohon otsikon kysymykseen vuosikymmeniä kestäneen läheltä seuraamisen ansiosta vastata, mutta toivon, että asiaa pysähtyisivät pohtimaan vihdoin hekin, jotka parhaillaan poliittisina päätöksentekijöinä tai poliitikoille asioita valmistelevina virkamiehinä haikailevat saamelaiskäräjien roolin vahvistamista uusissa laeissa ja kansainvälisten sopimusten ratifiointien kautta.

Joudun jälleen kysymään halutaanko epädemokraattiselle, nepotistiselle, sisäistä ja myös ulos suuntautuvaa rasismia harjoittavalle ja aggressiivista vallanhimoa uhkuvalle pienelle erityisetuisuuksia nauttivalle sisäpiirille antaa yhä vain enemmän? Halutaanko Lapin kehitys niin tavallisten saamelaisten, lappalaisten kuin suomalaistenkin hyväksi halvaannuttaa? Halutaanko, että jo aiemmin esiin nostamallani konfliktin tiellä mennään yhä pitemmälle ja että maailmalla ihmisoikeuksien opettajana paistatteleva Suomi on edistämässä omassa pohjoisessaan maan historiallisen alkuperäiskansan kulttuurista kansanmurhaa?

Nuo viimeiset sanat ovat rumia, mutta muistutan muun muassa saamelaiskäräjien pitkäaikaisen puheenjohtajan Pekka Aikion käyttäneen niitä maailmalla omaa politiikkaansa edistääkseen, Suomen mainetta mustaten.

Saamelaiskäräjien viimeisin kokous oli jälleen yksi karu esimerkki siitä, miten suppeissa ympyröissä niin sanottu saamelaisten kulttuuri-itsehallinto lopulta pyörii. Kun siihen lisätään vielä yhtä totuutta edistävä ja edustava saamenkielinen uutisointi Ylessä ja Lapin Kansassa, ei ihme, että kentällä saamelaishallinnosta puhutaan muutaman suvun miniatyyridiktatuurina.

Puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi äimistelee joulublogissaan sitä, että saamelaiskäräjien vaalikauden tärkeimpään kokoukseen saapui 21:sta käräjäedustajasta paikalle vain 15. Kato oli ollut suurta edellisessäkin kokouksessa, jossa erotettiin käräjien pitkäaikainen hallintopäällikkö – toisten mielestä syystä, mutta monien mielestä jo pitkään jatkuneen ajojahdin huipentumana.

Nyt saamelaiskäräjien piti antaa lausuntonsa Riitta-Leena Paunion saamelaiskäräjälakityöryhmän ehdotuksista, muun muassa saamelaismääritelmästä, joten edustakato kuvastanee osaltaan saamelaiskäräjien edustuksellista tilaa.

Näkkäläjärvi moittii osaa paikalla olleistakin ”väärästä” kokouskäyttäytymisestä. Osansa saavat nimillä utsjokelainen Veikko Porsanger ja saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, jotka menivät äänestelemään vastoin kuin heidän olisi pitänyt aiempien kantojensa perusteella äänestää. Sanila-Aikio kaiken lisäksi Paunion aiemmin yksimielisen työryhmän jäsenenä, joka Näkkäläjärvestä oli erityisen vaarallista.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunnalle yhä enemmän subjektiivista valinnanvaltaa antavan saamelaismääritelmäehdotuksen ohella Paunion työryhmä tarjoilee muutosta myös saamelaiskäräjien vaaliin ja kokoonpanoon. Muutoksista huolimatta käräjien kokoonpano jatkuisi edelleen epädemokraattisena, Klemetti Näkkäläjärven edustaman saamelaisryhmän valta-aseman turvaten. Tätä vastaan ovat asettuneet erityisesti Suomen alkuperäisimpiä saamelaisia olevat inarinsaamelaiset, joista osan olemassaolonkin Näkkäläjärvi on halunnut kiistää.

Tälläkään kerralla inarinsaamelaisten voima ei riittänyt vaikuttamaan enempää lausuntoon saamelaismääritelmästä kuin käräjien vaalitavastakaan. Se toki oli tullut esille, että monella pohjoissaamelaisella tai pohjoissaamelaisuuteen assimiloituneella on inarinsaamelaista sukujuurta, joka oikeuttaa heidät mielestään näin päättämään inarinsaamelaisten asioista – vaikkapa keitä heistä yleensä hyväksytään saamelaisiksi. Inarinsaamelaisia kokouksessa edustivat aidosti uutisten mukaan ainakin Anu Avaskari ja Anna Morottaja.

Saamelaiskäräjillä perustettiin tällä kerralla pysyvä ympäristönsuojelusihteerin virka. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin käräjille hankkima määräaikaisen ympäristösihteerin palkkaamiseen tarkoitettu määräraha on nyt saatu pysyväksi ja virkaan varmaan palkataan sitä nyt hoitanut henkilö – tausta ja toiminta sopinevat.

Näkkäläjärven mukaan määräraha on tarkoitettu ”ympäristöasioiden edistämiseen”. Ympäristönsuojelusihteerin tehtäviksi Näkkäläjärvi kertoo muun muassa kaavoitusasiat, kaivoslain toimeenpanon ja biodiversiteettisopimuksen toimeenpanon. On mielenkiintoista seurata etenkin jälkimmäistä toimenkuvan aluetta eli millaisia esityksiä ja ajatuksia sillä saralla tullaankaan saamelaiskäräjien ympäristönsuojelusihteeriltä kuulemaan.

Kaivoslain ”toimeenpanostahan” esimerkkejä onkin jo mapillinen pitkin hallinto-oikeusketjua.

Jatkoajan helmikuun loppuun nyt saanut maa- ja metsätalousministeriön metsähallituslakityöryhmä, jonka pitäisi rakentaa uudistuvaan lakiin erityinen ”saamelaispalikka”, on vääntämässä muun muassa siitä tulisiko metsähallituslaissakin määritellä saamelaiskäräjien asema samanlaisena kuin se on kirjattu kaivoslakiin.

Saamelaiskäräjien johdon taholla vesilain kirjaus olisi vielä toivottavampi.

Kaivoslain ”toimeenpanon” pitäisi minusta saada lainsäätäjien varoituskellot soimaan, mutta kovin kuuroilta osa heistä edelleen vaikuttaa. Metsähallitus on Lapissa niin monitahoinen ja alueita paikoin 90-prosenttisesti hallinnoiva taho, että sen säätäminen Klemetin ja kumppaneiden pyöritettäväksi pysäyttää hankkeen jos toisenkin.

Saamelaiskäräjävaalien äänestysprosentti on ollut pitkään todella alhainen. Saamelaisista yli 60 prosenttia asuu muualla kuin niin kutsutulla saamelaisten kotiseutualueella. Sen vajaasta 4000 saamelaisesta vain kourallinen saa pääasiallisen toimeentulonsa poronhoidosta. Kun on seurannut saamelaiskäräjien johdon kannanottoja näyttäisi siltä, että niin ILO 169 -sopimuksen ratifiointi kuin sitä pohjustava lainsäädännön rukkaaminen on tarkoitettu noiden muutaman sadan henkilön aseman vankistamiseen.

Lisänä edunsaajana tietenkin kaikkea saavutettua ”toimeenpanemaan” tarvittava Sajoksen hallintokoneisto.

Veikko