Hiljattain julki tullut Veli-Pekka
Lehtolan kiistakirja ja vaikkapa Suohpanterror-lipun alla ilmenevä ja jopa
aseellisen väkivallan viestiä taiteena esiin tuova ”aktivistinuorten”
julmistelu saamelaisten nimissä panee
kysymään moisten valtuutusten perään.
Onko todella niin, että tällaiset lehtolat ja suopunkiterroristit
todellakin kirjoittavat ja puhuvat saamelaisen kansanryhmän kynällä ja suulla?
Lehtola on ottanut tehtäväkseen rääpiä saamelaisten nimissä henkilöitä ja tahoja, jotka hänen
mielestään ovat katsoneet ”olevansa oikeutettuja rääpimään saamelaisten asioita”. Lehtola haluaa puolustaa erityisesti
pohjoissaamelaisia, joita hänen mukaansa on
saamelaiskiistassa pyritty demonisoimaan.
Paikallislehti Inarilaisen jutussa Lehtola pahoittelee sitä,
ettei tuossa ”saamelaisten rääpimisessä” ole muistettu, että ”puhutaan oikeista
ja tuntevista ihmisistä”. Voi kysyä ovatko hänen vuorostaan rääpimät ihmiset
ei-oikeita ja vailla tuntemuksia kun heidän ihmisyytensä ja identiteettinsä
näin varsin suorasti kiistetään?
Ovatko Lehtola ja vaikkapa niin ikään aktiivisesti samalla
tavalla operoinut Pekka Sammallahti
pyrkineet demonisoimaan keitään tässä heidän itsensä hyvin pitkälle
pyörittämässä kiistassa?
Kuuntelin äskettäin Tapani
Niemen Ylelle tekemän Veli-Pekka Lehtolan haastattelun, jossa hän esitti mielestäni
tarkoituksellisen harhaanjohtavia ”rautalankavertauksiaan”
siitä, missä on menty sortamaan saamelaisia saamelaisuuden määrittelemisessä.
Lehtolan mukaan suomalaiset haluavat
määrätä kuka on saamelainen kun korkein hallinto-oikeus (KHO) joutui
kumoamaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ja -hallituksen päätökset hylätä
lähes sadan saamelaiskäräjien vaalileutteloon hakeneen henkilön hakemukset.
Lehtolan mukaan tapahtunut on sama kuin jos venäläiset saisivat määrätä ketkä ovat suomalaisia.
Täytyy ihmetellä professorina toimivan Lehtolan logiikkaa
tilanteessa, jossa hänen tukemansa saamelaiskäräjien johto on toitottanut jo pitkään
saamelaisuuden sukuyhteydestä (tosin
se ei liene sama kuin polveutuminen tai periytyminen, jota käräjien johto on
lappalaisiin kohdistuen vastustanut) sekä saamelaisen kansanryhmän oikeudesta valita jäseniään.
Nyt Lehtola haluaa hyvin tylysti kiistää etenkin inarinsaamelaisten
oikeuden hyväksyä samanlaisessa kulttuurisessa tilanteessa elävät verisukulaisensa
saamelaisiksi. Hänen mielestään on oikein ja kansainvälistenkin julistusten
mukaista, että pohjoissaamelaisten suvereenisti hallitsemat elimet,
vaalilautakunta ja hallitus, voivat oman valta-asemansa turvatakseen tuosta
inarinsaamelaisten kelvollisuudesta päättää.
Lehtolan venäläisvertaus ei mielestäni sovi tässä asetelmassa
pohjoissaamelaisiin. Oikeampi voisi olla käyttämäni vertaus, jonka mukaan olisi outoa, mikäli savolaiset saisivat
päättää ketkä kelpuutetaan kainuulaisiksi.
Lehtolan ajatusmaailmassa näkyy joka tapauksessa se
epälogiikka, että saamelaisten ääni on
yhtä kuin saamelaiskäräjien johdon ääni.
Viime aikojen lainvalmisteluissa on lausunnonannossa ja julkisuudessa
nähdyissä mielenilmauksissa tullut kiistattoman selväksi, ettei saamelaisuudesta
eikä varsinkaan saamelaisten virallisena edustuselimenä esiintyvän
saamelaiskäräjien asemasta kaikkien saamelaisten edustajana olla lähellekään
yksimielisiä.
Tuo luottamusvaje on sanottu suoraan esimerkiksi
saamelaiskäräjälain ja metsähallituslain uudistamishankkeissa ja hyvin selväksi
se on tullut myös ILO 169-sopimuksen ratifioinnista kiisteltäessä. Saamelaiskäräjien
osalta tuo legimiteettiongelma voidaan osoittaa selvin numeroinkin jos
katsotaan saamelaiskäräjävaalien alle 50:een tai niukin naukin siihen yltäneitä
äänestysprosentteja sekä käräjien selkeästi epädemokraattista
edustajakiintiöintiä.
Ja vielä se, ettei edes tuo epädemokraattisesti muodostettu
saamelaiskäräjät ole ollut yksimielinen saamelaispolitiikan kapean ja itsevaltaisen
johdon harjoittamasta politiikasta.
Niinpä kun saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi julistaa Suomen
olevan rasistinen valtio tai kun hänen seuraajakseen asettunut Tiina Sanila-Aikio katsoi ensi töikseen
Suomen syyllistyneen vihamieliseen tekoon saamelaisia kohtaan jättäessään
ILO-ratifioinnin tekemättä, onko näiden raskaiden syytösten takana lopulta
suurikin kannatus tai peräti todella koko saamelainen kansanryhmä? Puhumattakaan,
että saamelaisten nimissä kirjoittavat, puhuvat ja lausuntojakin antavat sellaiset
kuin Veli-Pekka Lehtola tai vieläpä selkeästi sivullinen Pekka Sammallahti. Saamelaisten
ääntä käyttävää sivullisjoukkoa voisi jatkaa pitkällekin lähtien vaikkapa Kaisa Korpijaakko-Labbasta ja Martin Scheininistä.
Jos Suomi-nimisessä demokratiassa pitää ottaa kantaa
vaikkapa Nato-jäsenyyteen tai mihin tahansa kiistaa herättävään kysymykseen,
kerrotaan tavallisesti kuinka suuri osa suomalaisista on kyseessä olevasta asiasta
mitäkin mieltä. Ei maailmallekaan mennä hevin kailottamaan suomalaisten nimissä
heidän olevan kansana jotain mieltä, koska jotain yhtä mieltä ei varmasti
yhdelläkään kansalla tai kansanryhmällä ole.
Jos näitä Lehtolan Niemen haastattelussa kehumia
rautalankaesimerkkejä jatkaisi, olisi oikeampaa puhua saamelaisten sijasta
saamelaiskäräjien hallituksen tai saamelaiskäräjien enemmistön mielipiteistä.
Vai kuinka moni saamelainen on saanut vastata kysymyksiin
siitä onko Suomi rasistinen valtio ja onko siksi oikein että Suomen mainetta kansainvälisillä
foorumeilla mustataan? Tai onko hänellä Suomen kansalaisena yhdenvertaiset kansalaisoikeudet
muiden maan kansalaisten kanssa, onko hänellä elinkeinon- ja yrittämisen vapaus
tai onko hänellä kenties jopa erityisiä oikeuksia verrattuna niin sanottuun
pääväestöön?
Varmasti moni saamelainen on sitä mieltä, että Suomi on
rasistinen valtio ja että häntä saamelaisena sorretaan, mutta kuinka moni on
päinvastaista mieltä?
Olisiko syytä harkita sitä mitä saamelaisen kansanryhmän nimissä
julistetaan ja myös kuka missäkin asemassa julistaa?
Kyse on samasta ja saamelaisten kannalta vähintäänkin yhtä
vahingollisesta asiasta, jos joku ulkopuolinen menee määrittämään yleistäen saamelaisia
jonkin yksittäisen ääritoimijan tai pienen valtapiirin aggressioiden
perusteella.
