MMM torjuu selkein sanoin ILO-ratifioinnin

Mediassa on tähän mennessä kerrottu oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.)suulla, kuinka jopa viisi ministeriötä suhtautuu myönteisesti ILO 169-sopimuksen ratifiointiin. Oikeusministerihän oli pyytänyt eri ministeriöiltä lausuntoja siitä, näkivätkö ne enää mitään esteitä saamelaisten oikeudet maihin, vesiin ja elinkeinoihinsa palauttavan alkuperäiskansasopimuksen ratifioimiselle Suomessa.

Jatkona ILO-uutisoinneille, median vapaasti jatkettavaksi, voinen kertoa ILO-sopimuksen vaikutusten kannalta keskeisimmän eli maa- ja metsätalousministeriön lausunnosta. Se on selkein sanoin ILO-ratifiointia torjuva.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan sen hallinnonalan lainsäädännössä saamelaisten oikeudet on jo varsin hyvin turvattu. Tämä koskee sekä saamelaisten oikeuksia omistaa ja hallita maata että saamelaisten oikeutta harjoittaa heille keskeisiä elinkeinoja kuten poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä.

Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että ILO-sopimuksen 169 ratifiointiin liittyy vielä useita ongelmakohtia ja selvitettäviä kysymyksiä. Näitä ovat ministeriön mukaan muun muassa saamelaismääritelmä, saamelaisalueen maantieteellinen ulottuvuus sekä erityisesti ILO 169 -sopimuksen maata koskevien artiklojen tulkintaongelmat. Muun muassa nykyistä sopimuksen suomenkielistä käännöstä ei voida pitää kyllin tarkkana.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan jos ILO 169 -sopimus ratifioitaisiin nyt, saamelaiset ja muut saamelaiselinkeinoja harjoittavat väestöryhmät saattaisivat joutua eriarvoiseen asemaan, mitä ei voida pitää perusteltuna. Koska nämä avoinna olevat kysymykset ovat ratifioinnin kannalta keskeisiä, ne pitää ministeriön mukaan ennen mahdollista ratifiointia selvittää.

Maa- ja metsätalousministeriön mielestä Suomen kansallista lainsäädäntöä on voitu ja voidaan ilman ratifiointiakin kehittää edelleen niin, että se käytännössä vastaa sisällöltään mahdollisimman pitkälle ILO:n alkuperäiskansasopimuksen sisältöä. Tähän on päästy ja voidaan edelleen edetä turvaamalla saamelaisten oikeus osallistua pohjoisen maa- ja vesialueiden käytön suunnitteluun.

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion ja osastopäällikkö Timo Kotkasaaren allekirjoittama maa- ja metsätalousministeriön lausunto on aiempiin vastaaviin lausuntoihin nähden hyvin selväsanainen. Kun näitä ILO-vaatimuksia on esitetty vaalikausittain jo kymmenien vuosien ajan, on lausunnoille ollut aiemmin tyypillistä tietty pyöreys ja tulkinnanvaraisuus.

Voisi kai sanoa, että ottamalla kantaa vain vähän sinne päin, on tätäkin asiaa vain ruokittu jatkumaan ja jatkumaan.

Nyt maa- ja metsätalousministeriö on voinut nojata kunnolla muun muassa uusiin alkuperäisyyttä sekä maa- ja elinkeino-oikeuksia valottaviin tutkimuksiin. Saamelaismääritelmän suppeudesta lausuessaan ministeriö viittaa Tanja Joonan väitöstutkimukseen.

”Lisäksi tulisi selvittää, voiko Suomessa ja erityisesti Lapin alueella olla saamelaisten ohella muita alkuperäisväestön tai heimokansan tunnusmerkistön täyttäviä ryhmiä, joita ei luettaisi saamelaisiksi, mutta jotka tunnistavat itsensä kyseiseen ryhmään kuuluviksi esimerkiksi yhteisen kulttuuriperinnön ja perinteisten luontaiselinkeinojen harjoittajina”, lausuu MMM.

Suomen Lapin kiinteistöjaotuksesta ja omistusten kehityksestä lausuessaan ministeriö viittaa ILO-sopimuksen tarkoittamaan kansanryhmän pitkäaikaiseen ja yhtäjaksoiseen asumiseen jollain maantieteellisellä alueella.

Valtionmaihin kohdistuvista omistukseen rinnastuvista oikeuksista lausutaan näin:

”Hyvin ilmeistä on, että alkuaan metsästäjistä, kalastajista ja keräilijöistä maatalouden harjoittajiksi ryhtyneiden perheiden hallitsemia erityiskäytössä olleita alueita ja etuuksia, kuten kalastuspaikkoja, alettiin pitää heidän omistamiinsa tiloihin kuuluvina erityisinä etuuksina. Tällaiset etuudet, siltä osin kuin kohdistuvat kylän ulkopuolisiin yleensä valtion omistamiin vesialueisiin, ovat tulleet otetuiksi huomioon heidän omistamilleen tiloille kuuluvina erityisinä etuuksina mm. vesipiirirajankäynneissä”.

Ja vielä näinkin:

”Ulkomailta 1840-1910 muuttaneiden ns. porosaamelaisten eli tunturisaamelaisten kiinteistöoikeudellista asemaa ei voida perustaa vanhaan lapinkyläjärjestelmään tai henkikirjoihin 1875-1923 tehtyihin kirjauksiin. Henkilöille, jotka ovat vastikään muuttaneet Suomeen Ruotsista tai Norjasta, määrätyt elinkeino- tai henkiverot eivät ole indisioita (oikeudellinen todiste – toim. huomautus) omistusoikeudesta 1700-luvun lapinkylien veromaihin. Porosaamelaiset maksoivat veroa elinkeinonsa tuotosta eivätkä maaveroa vastaavaa veroa maanomistuksesta. Siten 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomeen siirtolaisina muuttaneille porolappalaisille ei ole voinut syntyä alkuperäisten omistajien oikeudet syrjäyttävää oikeutta maihin tai kalastuksiin”.

Veikko