Lapin Kansa julkaisi (LK 20.1.2018) saamelaiskäräjäjohdon
kansanvalistus- ja propagandaministerin tehtävän ottaneen Janne Saijetsin kirjoituksen, jossa pariin tuhanteen merkkiin oli saatu
mahtumaan paljon disinformaatiota ja kaunaa. Kirjoitus oli ajoitettu edeltämään
Pekka Hallbergin
saamelaiskäräjälakityöryhmän Inarin vierailua ja osaltaan vakuuttamaan
inarinsaamelaisten hajaannusta ja siihen liittyvää saamelaisvastaista
toimintaa.
Saijets halusi kyseenalaistaa kahden inarinsaamelaisen
saamelaiskäräjien jäsenen aseman inarinsaamelaisten todellisina edustajia.
Näiden kahden äänimäärä tosin edellyttäisi yli neljän Jannen mukanaoloa
käräjillä ja on huomattavan suuri verrattuna taustayhteisönsä
inarinsaamelaisten äänestäjämäärään.
Saijets kirjoittaa ”oppositioedustajien” vastustavan
saamelaisten maaoikeuksia sekä inarinsaamelaisten
perinteisen poronhoidon oikeuksia. Hän tarkoittaa käräjien enemmistön valtionmaihin
ja -vesiin vaatimia kollektiivisia oikeuksia, joita saamelaiskäräjät
hallinnoisi, mutta joille ei löydy poliittisten vaatimusten ohella
historiallista pohjaa. Sen sijaan inarinsaamelaisten todellisille ja dokumentoiduille, kalastaja- ja metsästäjäkulttuuriin
liittyville lapinkylä- ja tilaoikeuksille tuo pohja käräjäjohdon harmiksi
löytyy. Eivätkä inarinsaamelaiset ole harjoittaneet perinteisesti Saijetsin
tarkoittamaa suurporonhoitoa, vaikka heillä on toki ollut vähissä määrin poroja
ja muutakin karjaa. Tänä päivänä inarisaamelaisten poronhoitajien suhteellinen
osuus lienee suurempi, joka osittain on kallistamassa myös kulttuurin
painottumista porosaamelaisuuteen. Muutama inarinsaamelaiseksi
saamelaiskäräjillä ilmoittautuva kertookin yritystoimintansa verkkosivuilla
olevansa porosaamelainen.
Mielestäni pahimman lajin disinformaatiota Saijets jakaa
kertomalla saamelaiskäräjien enemmistön olevan inarinsaamelaistaustaisia ja inarinsaamelaisten oikeuksien puolustamisen
käräjien keskeisiä tavoitteita. Toisaalla tuota taustaisuutta on korostettu
väittäen huomattavan osan käräjäedustajista hallitsevan myös inarinsaamea.
Asian todentaminen on tietenkin vaikeaa, mutta inarinsaamea puhuvat inarinsaamelaiset
ja muutama pohjoissaamelainenkin ovat pitäneet väitettä perättömänä.
Olen seurannut saamelaisvaltuuskunnan ja -käräjien toimintaa
1970-luvun lopulta saakka ja katson kokemani ja näkemäni pohjalta Janne Saijetsin
satuilevan kertoessaan inarinsaamelaisten oikeuksien puolustamisen olleen saamelaiskäräjien
keskeisiä tavoitteita. Todellinen halu on yhä selvemmin hajaannusta ruokkien
sulauttaa inarinsaamelainen kulttuuri valtasaamelaisuuteen. Juuri tuo niin
monien nykyisten käräjäedustajien halu korostaa inarinsaamelaisuutta ja siten
oikeutta puhua inarinsaamelaisten nimissä on yksi taktiikan ilmentymä.
Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka jo saamelaisvaltuuskunnan
aikoina inarinsaamelaisten edustajien pienetkin pyrkimykset saada kansanryhmästään
mainintaa esimerkiksi lakiluonnoksiin torjuttiin ”hyvä väärti” -maanitteluin ja
vetoamalla ”yleissaamelaisuuden” merkitykseen. Tuolloin saman kohtalon jakajina
olivat koltat, joiden johtajat ovat nyt asettuneet valtasaamelaisten rintamaan
ja toteuttamaan osaltaan inarinsaamelaisten polkemista.
Näistä viime aikojen polkemisista voinkin kertoa esimerkin
kun olin mukana metsähallituslain valmisteluun liittyneessä Pentti Lähteenojan työryhmässä neljän
pohjoisimman kunnan ”muun väestön” edustajana. Yritin saada työryhmän
valmistelemiin saamelaispykäliin mainintaa inarinsaamelaisista, mutta
saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajien vaatimuksesta se viime
vaiheissa evättiin. Esitykseni koski vain inarinsaamelaisten erikseen kuulemista
valtionmaita ja -vesiä koskevissa Metsähallituksen hankkeissa, mutta sitä ei haluttu
sallia edes inarinsaamelaisten maille asutettujen kolttien edustajan taholta.
Nykyisen saamelaisjohdon ”ponnisteluista” inarinsaamelaisten
oikeuksien puolesta käy myös esimerkiksi käräjien suunnitelmiin kaiketi
kirjattu inarinsaamelaisten oikeudellisen
aseman selvittäminen. Tuo hanke oli esillä vuoden 2016 alussa ja Yle Sápmi
uutisoi hankkeen tavoitteena olevan ”rauhoittaa yhteiskunnallista keskustelua”.
Rauhaa onkin sikäli kai riittänyt, ettei hanke ole siitänsä käynnistynyt.
Tuskin sitä oltiin aikeissakaan toteuttaa.
Jk. Janne Saijets
harmitteli Lapin Kansan kirjoituksessa sitäkin, kuinka patentti- ja rekisterihallitus
oli hyväksynyt Anarâšah rs – Inarinsaamelaiset ry -yhdistysnimen, se kun
sisältää etnisen kansanryhmän nimen. Toisaalta kyllä täytyy kysyä monessako
muussa saamelaisjärjestön nimessä viitataan kansanryhmään.
Noista nimien rekisteröinneistä sopinee muistella kun Inarinmaan lapinkyläyhdistys yritti toimintansa laajentuessa ottaa käyttöönsä historiallisen Inarin lapinkylän nimen. Se ei onnistunut, koskapa eräs pohjoissaamelainen yrittäjä oli ehättänyt rekisteröidä Inarin lapinkylän yhtiönsä aputoiminimeksi.
Noista nimien rekisteröinneistä sopinee muistella kun Inarinmaan lapinkyläyhdistys yritti toimintansa laajentuessa ottaa käyttöönsä historiallisen Inarin lapinkylän nimen. Se ei onnistunut, koskapa eräs pohjoissaamelainen yrittäjä oli ehättänyt rekisteröidä Inarin lapinkylän yhtiönsä aputoiminimeksi.