maanantai 25. maaliskuuta 2019

Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hylkäyslinjan laillisuutta epäillään

Saamelaiskäräjien ensi syksyn vaalien äänestäjäluetteloon oli hakeutumassa 550 uutta henkilöä, joista käräjien vaalilautakunta hyväksyi vain 207. Hylätyille on sittemmin tippunut postitse ilmoituksia, joiden mukaan henkilöitä ”ei tunnistettu saamelaisiksi” ja lisäperusteluna on voinut olla myös että heidän hakemuksensa on aiemminkin hylätty.
Äänioikeushakemuksen mahdollinen täydentyminen aiemmasta kerrasta ei siis ollut vaikuttanut uuteen hylkäämiseen?
Ulkopuolelta hakuprosessia seuranneena on voinut kuulla muutamia erikoisia asioita siihen liittyen. Niin sanotusti kentällä käräjien vaalilautakunnan työhön osallistuneita puhuteltaessa on selitetty, että oikeastaan lautakunnassa ei niin kovin hakemuksia edes enää luettu. Näin siksi, että lautakunnan päätöksiä olivat valmistelleet jotkut ”lakimiehet”, joiden esityön pohjalta päätökset itse kenenkin identiteetistä sitten nuijittiin. Kyselijöille oli jopa pahoiteltu, että tämän mitä perustelluin saamelaisuus oli sitten tainnut jäädä huomioimatta.
Kasvokkain on ollut vaikeampi sanoa ihmisestä toisin kuin selän takana?
Erityisen ihmeissään jotkut hakeneet ovat olleet siitä, että jälleen perheiden jäseniä on eroteltu ei-saamelasiksi. Näin on käynyt perheissä, joissa vanhempi tai vanhemmat ja joku lapsista on hyväksytty aiemmin äänioikeusluetteloon, mutta nyt äänestysikään varttunut nuorempi jälkeläinen hylätty. Syystäkin saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätösten laillisuutta epäillään.
Siellä kentällä kasvokkain on myös selitetty, että pyrkimyksenä on yrittää päästä ”niistä KHO-saamelaisista eroon”. Onko lakimiesten pohjatyötä ehkä linjattu tuolla tavalla vai onko tavoitteesta turistu vain vaalilautakunnan taukokahveilla? Joka tapauksessa pelin henki haisee.
Jos pitäisi kuultujen perusteella jotain arvioida, kyseessä lienee joka tapauksessa jonkinlainen koeponnistus korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suuntaan. Kun YK:n ihmisoikeuskomitea saatiin yksipuolisesti myötäämään saamelaiskäräjien valtaväen näkemystä ”väärien saamelaisten” hyväksymisestä äänioikeusluetteloon ja huomauttamaan siitä Suomen valtiota, käräjäjohto päätti protestoida myös KHO:lle sen päätöksistä ja vaatia niiden purkamista. Ehkä nyt ajatellaan, että tuo vaatiminen ainakin pehmitti oikeutta peruuttamaan aiemmasta linjauksestaan.
Poliittista selkänojaa lautakunnan yritykselle antaa vielä surullisen kuuluisa ”Lohen kompromissi”, jolla oltiin jo melkein saamassa sellainen saamelaiskäräjälaki, jolla polveutumiseen perustuva äänioikeus olisi lyhyellä siirtymäajalla nollattu. Nyt poliittisellakin saralla voitaneen kohta edetä, kunhan maahan saadaan Sipilän keskustavetoista hallitusta vieläkin ”saamelaismyönteisempi” kansanrintamahallitus? Ehkäpä sitä jo ennakoiden, vielä parempaan uskoen, saamelaiskäräjien enemmistö hylkäsi Lohen lakimallin.

VALITUSAIKA PÄÄTÖKSIIN UMPEUTUU 12.4.2019

Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hylkäysten suuren määrän ja niiden laissa tuntemattomin perustelujen vuoksi on siis syntynyt käsitys laittomista päätöksistä. Saamelaiskäräjälain rikosvastuun edelleen puuttuessa mielivallan käyttö mahdollistuu ja epäilijöiden mukaan myös kasvaa.
Kun vaalilautakunta on kirjannut hylkäyksen perusteeksi, ettei se tunnista henkilöä saamelaiseksi tai että henkilön hakemus on aiemminkin hylätty, eivät perustelut ole hylättyjen hakijoiden mielestä lailliset. Ja etenkään, jos hakija on esittänyt polveutumistodistuksensa, jonka mukaan hän kiistatta täyttää saamelaiskäräjälain 3§ toisen kohdan polveutumisen kriteerin saamelaisuudestaan. Ja edelleen, jos sisaruksista toiset on hyväksytty, toiset hylätty. Myös muita saman perheen sisällä eri tavoin kohdeltuja on lukuisia.
Valitusaika saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätöksistä umpeutuu 12.4.2019. Inarinsaamelaiset-yhdistyksen ja Inarinmaan lapinkyläyhdistyksen tahoilla onkin yhteistyössä päätetty, että väärää kohtelua kokeneille hakijoille annetaan neuvontaa KHO-valitusten tekoon. Yhdistysten taholta kannustetaan, että laittomilla perusteilla hylättyjen on ehdottomasti syytä valittaa vääristä päätöksistä.
Neuvontaa annetaan Ivalon helluntaiseurakunnan kirpputorirakennuksessa torstaina 28.3. kello 17 - 20 ja tiistaina 2.4. kello 7 – 20 sekä lauantaina 6.4. kello 14 -17 ja tiistaina 9.4. kello 17 - 20. Tiedusteluja asiasta voi tehdä numeroista 040 700 6484, 0400 398 984 ja 0400 446 156.
Saamelaiskäräjien vaalilautakunta kirjasi hyväksymäänsä vaaliluetteloon 5844 äänioikeutettua. Edellisten saamelaiskäräjävaalien aikaan vuonna 2015 vaaliluetteloon haki lähes 800 henkilöä, joista äänioikeutetuiksi hyväksyttiin 576, heistä 93 KHO:n päätöksellä.

maanantai 11. helmikuuta 2019

YK:n ihmisoikeuskomitea vei kysymättä ihmisiltä identiteetin?

Monissa yhteyksissä saamelaiskysymyksissä vedottu kansainvälinen oikeus mahtaa olla suomalaiseen oikeusvaltioajatteluun sovitettuna pelkkää äänekkäimmän ”oikeutta”. Näin joutuu pohtimaan jos hiljattaista YK:n ihmisoikeuskomitean moitetta Suomen saamelaispolitiikasta yleensäkään koettaisi rinnastaa jonkinlaiseen oikeusprosessiin. Mistään tuomioistuinpäätöksestähän ei ollut kyse, mutta saadun suosituksen alla on sentään YK:n nimi.
Ihmisoikeuskomitea siis moitti Suomea siitä, että se oli korkeimman hallinto-oikeutensa (KHO) toimilla loukannut saamelaisen alkuperäiskansan perustuslakiin nojaavaa itsemääräämisoikeutta hyväksymällä saamelaiskäräjävaalien äänioikeutetuiksi käräjien vaalilautakunnan ja -hallituksen hylkäämiä hakijoita. Näin oli tapahtunut kahdesti eli vuosina 2011 ja 2015.
Ihmisoikeuskomitean suositus tuli mainiolla ajoituksella tilanteeseen, jossa Suomessa on menossa eduskuntavaalien kampanjointi ja myöhemmin syksyllä edessä myös saamelaiskäräjävaalit. Niinpä otollista ollut ruveta luomaan painetta siihen, että Suomen seuraavan hallituksen on nopeasti otettava tämä YK-komitean moite pöydälle ja korjattava saamelaiskäräjälakia tai sen tulkintaa saamelaiskäräjien johdon haluamalla tavalla. YK-valituksesta ei ole päätetty saamelaiskäräjien istunnossa. Saamelaiskäräjien hallitus lienee kuitenkin jo sorvaamassa KHO:lle vaatimusta sen ”virheellisten” päätösten oikaisemiseksi.
Tähän mennessä KHO:n päätösten oikaisemista on pidetty suunnilleen selvänä lähinnä vain Ylen saamenradion jutuissa ja niihin hankituissa asiantuntijakommenteissa. Sen sijaan Suomen nykyisen istuvan hallituksen suunnasta YK-suosituksen nopeaa tuomista seuraavan hallituksen käsittelyyn on arvioinut kaiketi vain oikeusministeri Antti Häkkänen, arvioimatta kuitenkaan millainen vastaus Suomen tulisi ihmisoikeuskomitealle muotoilla. Tuota vastaustahan edellytetään kuuden kuukauden kuluessa.
Toki lienee selvää, että myös virkamiespiiristä, ainakin oikeusministeriöstä ja kenties ulkoministeriöstäkin, saamelaisasioiden kirjaamista seuraavaan hallitusohjelmaan muistutetaan. Puolueista hallitusneuvotteluissa tuota asiaa ei varmuudella unohda tuoda esiin RKP, mutta todennäköisesti eivät myöskään vihreät. Näiden puolueiden stereotypioita eivät mitkään uudet tiedot ole päässeet muuttamaan - edes se, että jo noin 70 prosenttia saamelaisista asuu kaupungeissa niin kutsutun saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella.
YK:n ihmisoikeuskomitean posti Suomelle perustui kahteen kanteluun, joista toisen oli laatinut Klemetti Käkkäläjärvi (nimi tuollaisena YK:n papereissa) ja toisen Tiina Sanila-Aikio avustajanaan Martin Scheinin. Oletettu Klemetti Näkkäläjärvi on esiintynyt valituksessaan myös saamelaisia arvoja ajavan yhdistyksen edustajana, Sanila-Aikio sekä yksityisenä saamelaisena että saamelaiskäräjien puheenjohtajana.
Vaikka kantelijoina olivat yksittäiset henkilöt, YK:n ihmisoikeuskomitea ei ole missään vaiheessa pyrkinyt kuulemaan kantelujen kohteina olevia henkilöitä ja ilmeisesti tyytynyt arvioimaan heidän saamelaisen identiteettinsä tuntemuksellista tai lakiteknistä pätemättömyyttä ainoastaan kantelijoiden ja Scheininin väittämien pohjalta. Olen maallikko, mutta luulisi tällaisessa yksiselitteisesti ihmisoikeuksiin liittyvässä asiassa myös kantelun asianosaisen kohteen pitävän tulla kuulluksi.
Koska Näkkäläjärvellä ja Sanila-Aikiolla on ollut tieto saamelaiskäräjien ei-julkisen vaaliluettelon sisältämistä ”vääristä äänioikeutetuista”, ja heistä jotkut kuten käräjävaalien toinen ääniharava, inarinsaamelainen Kari Kyrö julkisestikin tiedetty, olisi ihmisoikeuskomitealla ollut mahdollisuus tarjota näille kohdehenkilöille tilaisuus jollain tavalla kommentoida prosessia. Ja varsinkin, jos esimerkiksi Sanila-Aikion kantelu kohdistuu hänen poliittiseen kilpailijaansa, saamelaiskäräjien jäseneen Kyröön.
Nyt kun YK:n ihmisoikeuskomitea on nimestään huolimatta päätynyt ojentamaan Suomea noiden kyseessä olevien ihmisten ihmisoikeuksien ylitse, luulisi Suomen sentään vastausta laatiessaan ja sitä antaessaan toimivan suomalaisen oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien mukaisesti. Siis kuulemalla osallisia ja ehkä puolestaan huomauttamalla myös komiteaa oikeusvaltion tarpeesta soveltaa oikeudenmukaisuutta ja laillisuutta myös alkuperäiskansa-asioissa.
Ylen Ykkösaamussa 9.2. haastateltu KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi perusteli varsin suoraselkäisesti oikeuslaitoksensa päätöksiä muistuttaen, että ne perustuivat osaltaan YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean aiemmin antamien huomautusten johdosta tehtyihin linjantarkistuksiin. Tuo komiteahan moitti Suomea liian kapeasta saamelaismääritelmästä! Kuusiniemi arvioi ihmisoikeuskomitean kantojen perusteita puutteellisiksi.
Martin Scheinin ehätti Twitterissä moittimaan Kuusiniemeä ”poliittisista kannanotoista”, joilla hän pyrkii ohjaamaan KHO:n muita tuomareita tekemästä ”objektiivisia” päätöksiä – siis muuttamasta KHO:n linjaa. Kun jo taannoisissa Mirhaminmaan metsäkäräjöinneissä saamelaisalueella epäonnisesti hässäköinyt Scheinin syyttää jotain korkea-arvoista tuomaria politikoinnista, ja mutkan kautta objektiivisuuden puutteesta, tulee mieleen milloin tämä Martin on katsonut viimeksi peiliin.

J.k:

Neljän saamelaiskäräjien jäsenen kirje YK:n suuntaan sekä tiedoksi Suomen vastausta YK:n ihmisoikeuskomitean suositukseen valmisteleville tahoille:

We resign from the UN Human Rights Committee decision - the Finnish Sámi Parliament Electoral Commission and the Government have violated the Sámi human rights

We resign from the UN Human Rights Committee's decision (1.2.2019). The decision and the things that support it are one-sided and based on inadequate information. The issue has not been addressed by the Finnish Sámi Parliament Assembly.
The Finnish Sámi Parliament Electoral Commission and Government have violated the Sámi human rights and sovereignty by leaving part of the Sámi outside the right to vote, which is a fundamental civil right.

Because of their legal security and budget, the Sámi Parliament does not represent a threatened group that needs protection from its own Sámi groups. The Supreme Administrative Court of Finland has found illegal actions by the Finnish Sámi Parliament Electoral Commission and the Government. In the future, there is still a need for The Supreme Administrative Court of Finland appeal channel, which is to monitor the realization of democracy. We wonder about the international UN body, which, with one-sided knowledge of the matter worldwide, is lobbied to speak out without thinking of the causal consequences for endangered indigenous peoples.

We also wonder about the Sámi Parliament president Tiina Sanila-Aikio's individual complaint that she has made as a private individual. He has learned things and documents in his work as President of the Sámi Parliament. We do not have the opportunity for other representatives to do so. She has used her personal position for personal gain in this matter. She does not represent the Sámi people as an individual and we have no support for this measure.
The position of lawyer Martin Scheinin as a defender of the Sámi people is questionable. He has been biased 30 years ago. Tiina Sanila-Aikio has provided a written answer on her actions as an expert in the Sámi Parliament.
The key issue in the decision is that it is not based on real knowledge of the course of events. The decision is based solely on the information received from the appellants. The appellants are people who have taken a narrow view of the Sámi. The 93 people complained of have not been heard by the UN Human Rights Committee.
Numerous of  Sámi have not given Sanila-Aikio the authority to act as a private individual in the name of the entire Sami people, nor is the Sámi Parliament Government in a position to authorize an individual to use personal data in her personal complaint.
The members of the Finnish Sámi Parliament.
Kari Kyrö, Anu Avaskari, Pigga Keskitalo and Tanja Sanila

maanantai 14. tammikuuta 2019

Vuosi 2019 - vaaleja demokratialla ja ilman?

Alkaneena vuonna Lapin ja erityisesti pohjoisimman Lapin kannalta pidetään parit mielenkiintoiset ja merkittävätkin vaalit. Huhtikuussa valitaan Helsingin Arkadianmäelle Lapin vaalipiiristä seuraavan kauden seitsemän kansanedustajaa ja syyskuussa uusi 21-jäseninen saamelaiskäräjät niin ikään seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.
Suomen eduskuntavaalien demokraattisuutta ei auta kyseenalaistaa; siellä missä on eniten äänestäjiä, sieltä tulee myös suhteellinen edustajamäärä 200-paikkaiseen eduskuntaan. Lapin asioiden kannalta jakauma ei tietenkään ole kovin häävi, eikä varsinkaan, jos edustajat täältä ovat tosi paikan tullen hallituspuolueiden ”isojen poikien” joo-miehiä.
Viittaan edelliseen blogikirjoitukseeni ”Kaikkien mahalaskujen äiti”, mutta myös vaalikauden aiempiin tempauksiin kuten kirjoituksessani ”Kolmikanta saamelaiskäräjät, Metsähallitus ja kunta ei toimi”. Kun eduskuntaan pyrittäessä ääniä kalastellaan erilaisin vakuutteluin ja viestittelyin, ei niitä pitäisi kuitata lumeen sepittelemällä ja kannattamalla kummallisia äänestäjien identiteettiä, ihmisoikeutta ja kansainvälistä omaksuntaa polkevia tai heidän jo todennettuja erityisiä oikeuksiaan ohittavia ”kompromisseja”. Ei, vaikka ”oma” pääministeri olisikin saanut päähänsä saattaa edeltäjiensä vatuloinnit tuossa asiassa päätökseen ja pestannut vielä varmuuden vuoksi jollain YK-lennolla uskonveljensä ”etsimään totuutta, sovintoa ja mahdollisuutta tervehtymiseen” yksien osapuolten kanssa.
Nyt käynnistellyssä vaalikampanjoinnissa ”tuohon asiaan” eivät ole nämä mestarit viitanneet vielä sanallakaan. Koska puolueita on kuitenkin jo lähestytty kysymällä tuleviin hallitusneuvotteluihin liittyen niiden kantaa tulisiko saamelaiskäräjälain uudistaminen sekä ILO 169 -sopimuksen ratifiointi nostaa jälleen seuraavan hallituksen pöydälle, olisi tietenkin noin äänestäjien kannalta mielenkiintoista tietää millaisia evästyksiä pohjoiset edustajamme, tai sellaisiksi havittelevat, ovat puoluetoimistoihinsa antaneet. Vai ovatko mitään? Yhden puolueen osalta tiedän miten on evästetty.
Tokihan ilmastokysymys, petojen ”valtaisa” määrä ja vaarallisuus, vihreiden pöljyys sekä nyt viimeksi kuorossa tapahtunut herääminen pöyristelemään uudenlaisen miehisyyden kulttuurin kotoutumista Suomeen ovat aiheita, joilla pontentiaalisia äänestäjiä voi itsensä erinomaisuuden esittelyn ohella yrittää vokotella, mutta että jospa sittenkin ihan myös paikallisia, ihmisistä päin katsottuja huolia ja tarpeita voisi koettaa ottaa mietintään ja esille. Niitä petojakaan kun ei todellakaan täällä juuri vastaan kävele!
Olen nähnyt näiden nykyisten ”lapinpuolustajien” korostavan kuinka politiikka on joukkuepeliä - ja siis myös kompromisseihin taipumista. Tuo on ollut käypä selitys kautta aikojen ja myös kunnallispolitiikan saamattomilla. Kuten edellisessä kirjoituksessani muistelin, myös Jyrki KataisenAlexander Stubbin pääministerikaudella piti saada aikaan saamelaispolitiikan epädemokratian vahvistava laki sekä Suomen alkuperäiskansa-asian kansainvälisesti vääristävä sopimus, mutta silloin ”pelijoukkueeseen” kuului myös puolustajia. Nyt Juha Sipilän pelijoukkueen pelasti vain vastapuolen potku omaan maaliin.
Jos tulevien eduskuntavaalien muutosodotukset Lapin kannalta jäävät siihen putoaako hallituspuolue keskusta neljästä kolmeen paikkaan ja saako galluppien kärkeä lähestyvä kokoomus liittolaisineen yhden paikan sijasta kaksi, voisi saamelaiskäräjävaaleissa kai (teoriassa) odottaa suurempaa muutosta. Näin siksi, että myös saamelaisten parlamentin – ja erityisesti saamelaisjohdon sisäpiirin – toiminnasta on riittänyt kritiikkiä ja saamelaiskäräjävaalien hyvin alhaisen äänestysaktiivisuuden takia mahdollisuus muutokseen voi toteutua yksinkertaisesti uurnille menemällä.
Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeutuminen päättyi vuodenvaihteessa ja vaaliluetteloon merkityt saavat ilmoituksen äänioikeudestaan, vaaliluettelon nähtävillä oloajasta ja -paikoista ja muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista postitse maaliskuussa 2019. Vaaliluettelo on nähtävillä 18. - 29.3.2019 ja siihen tehtävät oikaisuvaatimukset on toimitettava 12.4.2019 kello 16 mennessä vaalilautakunnalle. Vaaliluetteloon on automaattisesti merkitty vuoden 2015 käräjävaaleissa äänioikeutetut henkilöt.
Tulipa saamelaiskäräjävaaleihin uusia äänestäjiä tai ei, se lienee selvää, että kisa tienestiksi muodostuneista käräjien johtopaikoista tulee olemaan kova. Ja että nykyiset johtohenkilöt mahtavat pyrkiä tavalla tai toisella käymään kisaa keskenään, vaalien henkilökohtaisista äänimääristä välittämättä. Tietenkin varauksella, että käräjien kokoonpanoon todellakin kertyisi riittävästi demokratian kannattajia.
Saamelaiskäräjien epädemokraattisuuden kulmakivi, tasasuuret kuntakiintiöt, pysyivät ennallaan saamelaiskäräjälain uudistamisen kaaduttua. Saamelaispolitiikan muutoshalua luulisi kuitenkin löytyvän myös pohjoissaamelaisille ”pyhitetyissä” kunnissa. Kun saamelaiskäräjien tulisi edustaa kattavasti kaikkia saamelaisia, ei saamelaisuudesta ammatin tehnyt, saamelaisten nimissä valtaansa ja taloudellista asemaansa pöhöttänyt, ympäröivästä todellisuudesta eriytynyt eliitti ole tuon yhteisen edustamisen kannalta optimaalisin tapa. Se lienee jo nähty.
Saamelaiskäräjävaalien ehdokasasettelu on tehtävä 2.8.2019 mennessä. Kuinka moni nykyisistä käräjäedustajista jättäytyy syrjään jää nähtäväksi. Joitain lausahduksia siihen suuntaan on kuulunut, mutta aikapa tuon näyttää. Kuten jo osasin aiemmin ennakoida, käräjien nykyinen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio ei aio tavoitella puheenjohtajuuden jatkoa. Onko tehtävänsä tehneellä koltalla mahdollisuuksia edes jonkinlaisille palkintopaikoille, sekin sitten nähdään.
Saamelaiskäräjävaalit toimitetaan 2.9. - 30.9.2019.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaikkien mahalaskujen äiti

Kirjoitin maaliskuussa 2015, edellisen Suomen hallituksen kauden lopuilla, silloisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mahalaskusta ( https://veikkovaananen.blogspot.com/2015/03/rkpn-ja-henrikssonin-mahalasku.html ).
Nojoo, silloin koko touhun taustalta löytyi vauhdin antajaksi pääministeri Jyrki Katainen, jonka hallitusohjelman mukaisesti saamelaiskäräjälaki piti uudistaa ja myös ILO 169 -sopimus hoitaa pois jaloista – vaikka plankkona ratifioiden. Kataista seurannut Alexander Stubb sen sijaan päätyi kuulemaan saamelais- ja alkuperäiskansa-asioita käräjäjohtoa laajemmin, kiitos paljolti Lapin kokoomuslaisen kansanedustajan Heikki Autton, ja niinpä kävi niin kuin kävi.
Oikeusministeriön virkamiehet eivät päätyneet suinkaan ripottelemaan tuhkaa päillensä. Vaikka pääministeri Juha Sipilän hallituksen ei pitänytkään kovin edistää hyllytettyjä saamelaisasioita, se lopulta päätyi oikeusministeriön väen ohjeistamana varsin vakavaan ponnistukseen saada edelliseltä hallitukselta pöydälle jäänyt ”jappaseminen” päätökseen.
Tänään kai voidaan todeta, että Juha Sipilä tuli saamelaiskäräjien eilisen hylkypäätöksen kanssa mahalleen vielä komeammin kuin Anna-Maja Henriksson. Miksikö on näe rapakossa istuvaa oikeusministeri Antti Häkkästä, se johtuu hänen tulostaan tehtäväänsä välipysäkiltä sekä melko vähäiseltä näyttäneestä aktiivisuudestaan ”saada jotain aikaan”, kuten pääministerin on kerrottu hoputtaneen. Toki Häkkäsen ”ansioksi” menee lupaus siitä, ettei saamelaiskäräjälakia tulla edistämään tai hyväksymään ilman saamelaiskäräjien suostumusta. Ja sitähän ei nyt sitten saatu.
Keskustasta on vinoiltu sen pettävän aina. Nyt puolue taisi löytää ainakin parempansa, sillä saamelaiskäräjäjohto pettää paitsi aina, näköjään myös itsensä. Näinhän on kai tulkittava tilanne, jossa käräjien edustajat olivat hyväksymässä Pekka Hallbergin työryhmässä kansanedustaja Markus Lohen laatiman merkillisen ”kompromissin”, mutta olivat sitä torpedoimassa kotipesässään, käräjien hallituksessa ja yleiskokouksessa. Normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä moinen pelaaminen edellyttäisi noiden neuvottelijoiden eroa, mutta nythän ollaan Suomessa ja Suomen saamelaishallinnossa, joten edustukset ja palkat juoksevat entiseen malliin. Olen jopa vähän ollut näkevinäni puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion lausumista, että nykyinen johto haluaisi siirtää seuraavat käräjävaalitkin tuonnemmaksi koskapa mieleistä saamelaismääritelmää ei saatu vieläkään aikaan.
Juntta mikä juntta, ja sen tuki ja ylimmäinen neuvonantaja Martin Scheinin ehti jo Ylen uutisessa kannustaa Suomen päättäjiä kiiruusti ainakin vielä saamelaismääritelmän uudistamiseen. Kun hänestä saamelaisten tahto on joka tapauksessa tullut lainvalmistelussa selväksi (https://yle.fi/uutiset/3-10421730 ).
Tuossa edellä mainitussa uutisjutussa oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman kuitenkin kertoo, että saamelaiskäräjälain uudistaminen pysähtyi tähän. Nymanin mukaan asiasta sovittiin saamelaiskäräjien kanssa vuosi sitten, ennen kuin lain uudistamistyö alkoi. Valtioneuvoston oli määrä käsitellä saamelaiskäräjälakiesitystä yleisistunnossaan torstaina 27.9., mutta koska saamelaiskäräjät kuitenkin päätyi hylkäämään lakiesityksen, ei valtioneuvostokaan edistä sitä.
Näinköhän lopulta Suomen poliittisessa päätöksenteossa ja jopa oikeusministeriössä opittiin jotain? Hieman olisin epäileväinen, sillä tokihan nyt umpikujaan ajautunut tilanne antaa saamelaiskäräjien junttahallinnolle ja erilaisille sheinineille pelimerkit jatkaa Suomen mustamaalaamista maailmalla. Toisin sanoen, kun käräjäjohdon ”ulkoministeri” Tuomas Aslak Juuso on saanut ainakin 40 New Yorkin matkaansa täyteen, johan siinä on tietoa Suomen alkuperäiskansan kurjuudesta maailmalle ehtinyt ja seuraavat Suomen päättäjät ovat taas korvat punaisina miettimässä miten tämä ahne kierre pysäytettäisiin.
Sen verran vielä pettämisestä, että moinen maku jäi kyllä monista selittelyistä huolimatta tuosta Markus Lohen ”kompromissista”. Jos kansainvälisesti merkittävin alkuperäiskansan määrite eli polveutuminen oltiin heittämässä romukoppaan Suomen alkuperäiskansan määrittelyssä, oli se käsittämätöntä ketkuilua. Tokihan selitettiin, että siirtymäajan jälkeen pelkällä kieliperusteella päästäisiin vain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja ettei saamelaisuutta määriteltäisi varsinaisesti mitenkään, mutta käytännössä perustuslain statukset tuskin olisivat keneltäkään poistuneet tai sitten joillekin toisillekin laajentuneet.
Kaiken kaikkiaan jälleen saatiin aikaan yksi hutiloiden käsikirjoitettu farssi Suomen alkuperäiskansapolitiikan teatterille. Ehkä joskus voittaa sellainenkin viisaus, että lähdetään tekemään ajan kanssa rehellisesti eli ilman ennakkoon kirjattua tai miellettyä lopputulemaa sitä niin kaivattua olosuhdeselvitystä, jossa ihan oikeasti katsottaisiin mikä on Suomen alkuperäiskansan todellinen tila ja asema – ja mikä se alkuperäiskansa yleensä on.
Mutta onhan näitä vielä tulossa, käsikirjoitusvaiheessa olevia ja osin ja valmiiksi nyyhkittyjä totuuskomissioita…

perjantai 7. syyskuuta 2018

Greenpeacelle olisi oikeitakin töitä

Ihan oikeasti pukkasi säälin pintaan kun luki Lapin Kansan jutun ”taiteilijayhteisö” Suohpanterrorin protestista Jäämeren rautatien suunnitelmia vastaan. Ja erityisesti, kun näki kansainvälisesti ihan merkittävänkin Greenpeacen osallistumisesta tuohon punaisten viivojen virittelyyn kevein eväin. Onko Greenpeace todella noin tietämätön Suomen Lapin luonnon tilasta, vai onko se vain jättänyt tänne tullessaan moraalin Hesan narikkaan?
Veikkaan jälkimmäistä, josta mielestäni vahva todiste löytyy Lapin Kansan jutusta ja siinä olleesta Greenpeacen amerikkalaisen metsäkampanjoinnin vetäjän Ethan Gilbertin sanomisista. Printtilehden jutussa hänen kerrotaan todenneen, että pohjoiset havumetsät ovat sademetsiä merkittävämpiä hiilinieluina. Lehden nettiversioon oli jouduttu oikaisemaan, että Gilbert puhuikin havumetsien merkityksestä hiilivarastoina.
Greenpeacessa siis tiedetään ja ollaan tarkkoina siitä, että puhutaan vanhoja metsiä suojeltaessa pelkästään hiilivarastoista eikä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta merkittävämmistä hiilinieluista. Vanha metsä on siis hiilidioksidin sitomisen kannalta pysähtynyt prosessi, mutta uudistuva metsä tekee ilmastomuutoksen kannalta niin tarpeelliseksi nähtyä hiilidioksidin ”nielemistä”. Tottahan Greenpeace selittää pohjoisen metsien hitaan uudistumisen vievän pohjan nuorten metsien merkitykseltä korvata kaadettavat hiilivarastot, mutta tämäkään väite ei metsien määrällisten hakkuiden ja kasvun mittarein pidä paikkaansa.
Greenpeace antaa muun muassa Suomen maajohtajansa Sini Harkin suulla disinformaatiota siitäkin, kuinka ”saamelaiset ja Greenpeace ovat yhdessä suojelemassa arktista luontoamme”. Näinköhän on? Vuotson jängällä näytti mielenosoituksessa seisovan parikymmentä henkilöä, joukossa muutama lapsi ja tietenkin Greenpeacen oma väki. Ehkä jossain toisessa kohteessa väkeä oli enemmänkin, mutta vaikka saamelaisia on vähän, heistä kaikista ei todellakaan kannata mennä leimaamaan nyt polkaistun kampanjoinnin kannattajia.
Arktisen luonnon suojelu Suomen ylisessä Lapissa tarkoittaa ihan muuta kuin mitä Greenpeace ja Suohpanterror ovat nyt suojelemassa. Ja tuossa kokonaisvaltaisessa suojelutyössä Greenpeacella olisi – sitten kun se moraali sattuu völjyyn – ihan oikeaakin työsarkaa tehtäväksi.
Ehkä uutinen saamelaisten mukanaolosta Greenpeacen ja Suohpanterrorin kampanjassa onkin hieman vain ennakoitu? Nimittäin jonkin verran väkeä varmaan vielä puuttuu Suohpanterrorin äänitorvena esiintyneen Jenni Laitin kirjelähettelyn perusteella. Saamelaiset ja varmaan jotkut valikoidut muutkin - ties millä postituslistalla - ovat saaneet hänen vetoomuksensa:
”Olen Jenni Laiti, saamelainen aktivisti ja tuon terveisiä Saamenmaalta! Tämä viikko on hyvin erityinen. Tällä viikolla kokoonnumme yhteen vetämään rajan tulevaisuutemme puolesta. Suojelemme pohjoisia metsiä, maita ja vesiä, jotka ovat selviytymisemme edellytys.Minulla on sinulle erityinen pyyntö. Pyydän, että tuet meitä, kun vaadimme Suomen hallitusta kunnioittamaan oikeuksiamme.Me hoidamme tätä maata kestävästi, kuten olemme vuosituhansien ajan tehneet. Ja vuosisatojen ajan maitamme on käytetty muiden hyväksi. Nyt Suomen hallitus ajaa aggressiivisesti eteenpäin Jäämeren rataa, jonka tarkoitus on päästä käsiksi arktisiin luonnonvaroihin. Me sanomme tällä viikolla Suomen hallitukselle: tätä rajaa ette ylitä ilman suostumustamme.Lue alta kirje, jonka olemme kirjoittaneet ja lisää oma nimesi vauhdilla kasvavaan tukijoiden joukkoon.”
Jos Greenpeacen tietämykseen ja moraaliin jo viittasin, tuon edellisen osalta voi sanoa olevansa lähes sanaton. Että tuhansia vuosia on maita ja vesiä kestävästi hoidettu? Ja että satoja vuosia jotkut muut ovat niitä silti hyödyntäneet?
Ehkä Jenni ihan uskoo noin, mutta todellisuus hänen viittaamassaan alkuperäiskansan ”hoitavassa” luontosuhteessa on toisenlainen. Se on ollut aina - kuten kaikilla muillakin ennen viherpiiperryksen syntyä - utilistinen, luontoa maksimaalisesti hyödyntämään pyrkivä. Välineet vain ovat olleet niin surkeat ennen koneita, ettei luontoa ole kyetty tyystin kuluttamaan.
Arkeologian professori Ari Siiriäinen on joskus pohtinut alkuperäiskansojen määritettä sekä myös niiden luonnon käyttöä. Hänestä "alkuperäiskansat" kuluttavat luontoa kuten muutkin, jopa asumiskelvottomaksi. Siiriäisen mukaan vaikka ihmisten vähyyden ja kehittymättömän teknologian vuoksi tämä kulutus jää joskus vähäisemmäksi, se ei tarkoita, että alkuperäiskansa "ymmärtäisi luontoa" tai "olisi yhtä luonnon kanssa".
Noinhan se taitaa olla. Jostain syystä mieleen tulee muutaman vuoden takainen Lapin Kansassa ollut utsjokelaisen poromiehen ja saamelaiskäräjien jäsenen kommentti liittyen Kaldoaivin alueella tapahtuneeseen hallamittarituhoon. Hänen mukaansa tunturikoivikoiden kuoleminen on vain hyvä asia, koskapa noille alueille tulee kesäporojen ravinnonsaannin kannalta tarpeellisempaa ruohoa. No, onhan sitä metsälauhaa etelämpänäkin Lapissa pidetty tärkeänä porojen talviravinnon lisänä, mutta kun se heinä sattuu vain viihtymään hakkuualoilla.
Poronhoidon elinehdot ovat keskeinen peruste sekä Suohpanterrorin että Greenpeacen jakamassa (dis)informaatiossa niiden vastustaessa jossain 25 vuoden päässä häämöttävää Jäämeren rataa. En liene kovin väärässä – ainakaan enempää kuin nuo ”laidunmetsien” puolustajat omine argumentteineen – että tuolla aikajanalla ”saamelaisen poronhoidon” suurin uhka eli ylilaiduntaminen on tehnyt tehtävänsä. Ehkä en ole näkemässä tai kuulemassa niitä selityksiä, joita Sini Harkki ja Jenni Laiti, nutturat jo harmaantuneina, tai heidän mannekiineinaan Lapin Kansassa esiintyneet, tuolloin jo keski-ikään ehtineet Jussa Seurujärvi ja Henna Lehtola tarjoilevat. Ehkä ne menevät silloinkin vielä läpi, ehkä eivät enää.
Ehkä tuolloin myös jo harmaahapsinen Ethan Gilbert on havainnut, että maaperäämme aiemmin sitoutuneen hiilen vapautumista aiheutti muukin ihmistoiminta kuin hakkuiden aiheuttama eroosio.



sunnuntai 12. elokuuta 2018

Eduskunta päättää jos saamelaiskäräjät sallii – suomalainen alkuperäiskansafarssi huipentumassa?

Saamelaiskäräjät ei tule saamaan uuteen lakiin tulevan yhteistyövelvoitteen avulla mitään veto-oikeutta estääkseen kuntien, valtion tai muiden yhteisöjen hankkeita. Silti saamelaiskäräjät – tai oikeammin sen valtaryhmä – voi estää Suomi-nimisen oikeusvaltion eduskuntaa säätämästä tuota lakia Pekka Hallbergin työryhmän esittämällä tavalla. Näin siitä huolimatta, että esitetty uusi saamelaiskäräjälaki poistaisi saamelaisjohtoa miellyttääkseen kansainvälisesti keskeisimmän alkuperäiskansan määrittämisen perusteen eli polveutumisen. Sitä kun ei poistettaisi heti vaan näennäisen kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.
Jotenkin näin voisi kai tiivistää sitä viestiä, jonka Hallbergin työryhmän ”kompromissin” muotoillut kansanedustaja Markus Lohi toi eilen 11.8. Ivalossa järjestetyn keskustelutilaisuuden avaukseksi. Hän arvioi, että mikäli saamelaiskäräjät syyskuussa hyväksyy Hallbergin työryhmän ehdotuksen, se menee läpi myös eduskunnassa.
Lohi ja kansanedustajan tehtävistä tällä hetkellä ulkona oleva puolueveli Mikko Kärnä puolustivat lausunnoilla ollutta ja siis ehkä jo syyskuussa eduskuntaan menollaan olevaa lakiesitystä kuunnellen valtuustosalin yleisöltä tulevaa palautetta. Se ei ollut järin myönteistä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.
Kun Juha Sipilän hallitus oli aloittamassa, kerrottiin saamelaiskysymysten jäävän sen kaudella taka-alalle. Nyt Markus Lohi kertoi, että häntä jäi itse asiassa harmittamaan kun edellisellä Jyrki Kataisen - Alexander Stubbin pääministeri- ja Anna-Maja Henrikssonin oikeusministerikaudella eduskuntaan asti edennyt saamelaiskäräjälakiuudistus vedettiin pois. Siinä yhteydessähän esillä oli ollut kovasti myös plankkona hyväksyttävän ILO 169 -sopimuksen ratifioiminen sekä vielä taustalla lymyävä pohjoismainen saamelaissopimus.
Lohen mukaan saamelaiskäräjälain uudistamisen jatkamiseen tuli painetta hänen omalta eduskuntaryhmältään. Joissain vaiheissa etenemisen tarpeellisuudesta oli ollut puhetta erikseen myös pääministerin kanssa. Lohen mielestä sen sijaan ILO 169 -sopimuksen osalta tuli päättää sen ratifioimisesta luopumisesta, mutta vastaavasti uusi saamelaiskäräjälaki lähes ”yhteispohjoismaisine” eli kieliperusteisine saamelaismääritelmineen avaisi ovia Suomen parafoiman pohjoismaisen saamelaissopimuksen ratifioimiseen.
Vaikka Markus Lohi toisaalta puolusti Hallbergin työryhmän lakiesitystä, hän koki näköjään tarvetta myös jakaa vastuuta hallituskumppanipuolueen oikeusministerille, Antti Häkkäselle. Lohen mukaan juuri Häkkänen meni lupaamaan saamelaiskäräjien johdolle, ettei hallitus veisi eduskuntaan sellaista lakiehdotusta, jota saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt. Tuo lupaus rajasi Lohen ja myös kokoomuksen edustajana työryhmässä olleen Jari Huotarin mukaan työryhmän työtä. Käräjäjohtohan asetti ilman muuta ensimmäiseksi ehdokseen saamelaismääritelmän lappalaismomentin eli polveutumisen poistamisen. Sille kipupisteeksi jäi Lohen kompromissin kahden vuoden siirtymäaika, jona polveutumisen perusteella voitaisiin vielä hakea käräjien vaaliluetteloon.
Nyt Markus Lohi pyrki perustelemaan kansainvälisesti kummallista alkuperäiskansan polveutumisperusteen poistamista sillä, että uusi laki poistaisi saman tien saamelaisuuden rajatun määrittämisen. Ainoastaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttäisiin henkilö, joka täyttäisi identifioitumisen rinnalla ainoaksi kriteeriksi jäävän ”ensimmäisen kielen” perusteen. Lohen mukaan kuka tahansa tai mikä ryhmä tahansa voisi olla jatkossa yhtä lailla saamelaisia. Ja saada siten Suomen perustuslain saamelaisille suoman statuksen?
Kysyin tilaisuudessa miten saamelaiskäräjien ulkopuolelle jäävien saamelaisten edustaminen ja sitä kautta oikeusturva alkuperäiskansana tulisi toteutumaan. Nythän lakiehdotuksessa saamelaiskäräjät tunnustettaisiin ainoaksi viralliseksi saamelaisten edustajaksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Lohi myönsi, että kysymys on vaikea. Hän pyrki kuitenkin löytämään lainsäätäjille mielenrauhaa pohtimalla, ”että voivathan ryhmät vapaasti järjestäytyä ja perustaa omia organisaatioitaan tai yhdistyksiään”.
No niinpä todellakin! Toisin sanoen, alkaisivatko ne toimia ainakin aluksi omilla varoillaan, ilman verrannollista valtion saamelaiskäräjille syöttämää miljoonatukea, ilman 14 miljoonan kulttuurikeskusta ja ilman lain määräämää oikeutta vaatia neuvotteluja ja suostumukseen tähtäävää yhteistyötä heitä koskevissa julkisissa hankkeissa.
Lohen mielestä tokihan saamelaiskäräjien neuvottelema ja näin lain tuella hankkima ”kollektiivinen hyvä” lankeaisi kaikkien saamelaisten hyväksi.
No niinkö todellakin? Koetin huomauttaa, että saamelaiskäräjien johdon intressit ovat olleet – ja tulevat näillä näkymin olemaankin – kaukana kaikkien saamelaisten yhteisestä hyvästä. Näin ihan siksi, että vain pieni osa saamelaisista harjoittaa tuon intressin piiriin kuulunutta poronhoitoa, jonka rinnalla ei ole oikeastaan tuotu esille juuri muita saamelaisten harjoittamia elinkeinoja tai toimeentulon muotoja. Esimerkiksi kuinka hyvin on tuettu ja puolustettu vaikkapa matkailuyritystoimintaa harjoittavia saamelaisia ja esimerkiksi heidän kaavoitustarpeitaan? Myös poronhoidon kuvioissa ”väärät saamelaiset” ovat tainneet olla mopen osilla?
Mikko Kärnä taisi väläyttää joskus aiemminkin esille nostamaansa ajatusta kahden alkuperäiskansan mallista. Hän kuten Lohikin korostivat sitä kuinka metsälappalaiset, metsäsaamelaiset, tulevat nyt lakiuudistuksen kautta tunnustetuiksi. Vaikka he siis joutunevat lähtemään ajamaan asioitaan lähes nollilta, on heillä todella vahva historiallinen ja polveutumisen selkänoja ajaa statuksensa vahvistamista jatkolainsäädännöllä – jota myös Ivalon tilaisuudessa väläytettiin.
Jatkolaeista vielä sen verran, että inarinsaamelainen Anu Avaskari nosti saamelaiskäräjien karusta todellisuudesta puhuttaessa esille edelleenkin säilyvän tarpeen saada inarinsaamelaisille oma lakinsa kolttien tapaan. Toki tilaisuuden jälkipuheissa taidettiin huomauttaa sellaisestakin mahdollisuudesta, että joiltain osin päälleikäisten ”turvalakien” viidakkoa olisi jo aika vähän tarkistaa, yhtenä tarkistettavana aikanaan asutuslakina alkunsa saanut kolttalaki.
Ehkäpä lähitulevaisuudessa metsäsaamelaiset sekä saamelaiskäräjien edustavuuden puutteelliseksi tai olemattomaksi kokevat inarin- ja tunturisaamelaisetkin löytävät keskinäisen yhteistyön ja organisoitumisen valtioon päin. Onhan niin, että myös saamelaiskäräjien nykyisen vaaliluettelon piirissä olevissa saamelaisissa, etenkin inarin- ja jokisaamelaisissa, on paljon tuon mainitun historiallisen polveutumisen alkuperäiskansakriteerin täyttäviä henkilöitä ja sukuja. Näin, kun puhutaan nykyisestä Suomen alueesta ja sen asuttamisesta sekä niihin liittyvistä oikeuksista, siis Suomen lainsäädännössä.
Valtiolle tuo kahden tai useammankin alkuperäiskansan muodostuminen luo nopeasti paineen olla jakamatta alkuperäiskansapolitiikkansa taloudellisia resursseja yhteen pieneen, mutta tilavaksi osoittautuneeseen koriin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Metsälappalaisen kulttuurin tutkimushankkeessa ei saa ottaa kantaa alkuperäiskansa-asemaan

Saamelaiskäräjälain uudistamista esittävän Pekka Hallbergin työryhmän esityksen pohjana oli siis kansanedustaja Markus Lohen laatima ”kompromissi”, jossa  esitettiin polveutumista osoittavan lappalaispykälän poistamista saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kelpaavan saamelaisen määrittämisestä. Samaisen esityksen viidentenä kohtana oli erillisenä poliittisena prosessina tapahtuva metsälappalaisen kulttuurin tunnustaminen ja että valtio turvaa ja resurssoi lappalaiskulttuurin elvyttämisen. Kun tarkoin tuon Lohen esityksen lukee, niin todellakin, eihän siinä luvata puolella sanallakaan metsälappalaisten tunnustamista alkuperäiskansana saati että heidän tunnustettaisiin kuuluvan nykyiseen, etniseen saamelaiseen alkuperäiskansaan.
Lakimies Lohen taiturointia suoraviivaisemmin näyttää toimivan pääministeri Juha Sipilän johtama valtioneuvosto. Sen tämän vuoden määrärahoista käynnistettävän ”Metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteet ja kulttuuri-identiteetti” -tutkimuksen rahoitusehtoina on, ettei hanke saa ”miltään osin ottaa kantaa metsälappalaisten oikeudelliseen asemaan (esimerkiksi siihen, kuuluvatko he alkuperäiskansaan tai muodostavatko he itse sellaisen, tai ovatko he saamelaisia) eikä tiedontarvetta kytketä saamelaiskäräjälain uudistukseen”. Missä määrin hankerajaus menee oikeusministeriön valmistelevien virkamiesten piikkiin, onhan hankkeen yhteyshenkilö Johanna Hautakorpi oikeusministeriön väkeä?
Koska mitään muutakaan metsälappalaisten tunnustamiseen liittyvää poliittista lupausta ei ole näkynyt, ja koska mitään muitakaan muun muassa Markus Lohen mainostamia ”pääministerin takana olevia lappalaisrahoja” ei ole julki tullut, pitäisikö siis todeta, että tuossapa ne lupaukset ja rahat kaikessa tyhjyydessään ovat? Ja Lohihan minullekin oikein korosti, että nämä varaukset koskevat vain tätä hallitusta ja sen pääministeriä. Mitäköhän tässä pitäisi metsälappalaisten päätellä ja tehdä?
Tuota metsälappalaisen kulttuurin tutkimusrahaa kuulutettiin haettavaksi tarkoituksena ”monipuolistaa keskustelua pohjoisten alueiden historiasta ja kulttuureista”. Tutkimuskysymyksiä olivat: mitkä ovat nykyisen saamen kotiseutualueen eteläpuolisen väestön kulttuurisia erityispiirteitä, milloin esimerkiksi saamen kielen käyttö on väistynyt, miten ihmiset luonnehtivat metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteitä tänä päivänä, mitä voisivat olla metsälappalaista kulttuuria elvyttäviä toimenpiteitä ja miten ryhmään kuuluvien ihmisten omaa identiteettiä voitaisiin tukea? Miten lienee jos ihmiset menevätkin sanomaan tutkijoille olevansa alkuperäiskansaa? Ehkä sen saa hankkeen toteuttaja kirjata, muttei siis ottaa asiaan kantaa?
Tutkimushanketta haki kolme tahoa: Helsingin yliopiston Janne Saarikiven tutkimusryhmä, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Tanja Joonan tutkimusryhmä sekä helsinkiläinen konsulttitoimisto MDI Public Oy.
Yliopistojen tarjousten vahvuutta kiiteltiin muun muassa osaamisen ja kokemuksen osilta, mutta niiden hankesuunnitelmia arvioitiin liiankin laajoiksi sekä painottumista oikeudelliseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen tavoiteltuun (valtioneuvoston) tiedontarpeeseen nähden. Valituksi tulikin – vielä täydennettävin edellytyksin – konsulttifirma, jonka toiminta näyttäisi perustuvan muun muassa ”koeteltujen” ulkopuolisten asiantuntijoiden ja kumppanien käyttöön. Yrityksen verkkosivuilta tulin poimineeksi näistä kumppaneista kuntapuolelta tutun Eero Laesterän sekä neuvonantajista politiikan tantereilla toimineen Osmo Soininvaaran. Yhtiön toimitusjohtaja Janne Antikainen kuvaa itseään visionääriseksi yhteiskuntamaantieteilijäksi, joka on tutkinut, suunnitellut ja toteuttanut kansallista ja paikallista kehittämispolitiikkaa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Mitä ulkopuolisia osaajia MDI tulee rekrytoimaan metsälappalaisprojektiinsa, se ei valintaprosessissa käy ilmi. Saattaa toki olla mahdollista, että yliopistojen puolelta valintaan kohdistuu vielä oikaisuvaateita.
Täytyy näin sivusta pitkään ja tarkoin seuranneena ihmetellä millainen poliittinen ymmärrys ja pelailu tähän metsälappalaisten – ja koko saamelaiskäräjälakikuvion – käsittelyyn liittyy. Tätä ihmettelyä kuuli Kittilässä eilen alkaneilla toisilla metsälappalaispäivillä, eikä järkeen käypää selitystä tuntunut keltään löytyvän. Lapin kansanedustajista metsälappalaispäivillä näin ainoastaan Eeva-Maria Maijalan, joka toimi Hallbergin työryhmää ohjastaneen parlamentaarisen ohjausryhmän puheenjohtajana, mutta jolle tietoa vaikkapa tekeillä olleista ja tehdyistä ”kompromisseista” herui vain blogikirjoittelun tai sanomalehtien välityksellä. Silti kuulemma hänet oli haukuttu tietojen ennenaikaisesta vuotamisesta.
No osaltani voin sanoa, ettei se vuotaja kyllä Eeva-Maria ollut.

jk. 9.8.2018:

Eilen 8.8.2018 sain puhelun, jossa ihmeteltiin edellä kirjoittami metsälappalaishankkeen tutkimusrajausta. Se ei kuulemma ollut suinkaan valtioneuvoston tarkoitus (!). Olivat olleet puhelimet kuumina ja tilannetta oli selvitetty ainakin Juha Sipilän hallitusneuvosta Paula Lehtomäkeä myöten. Kun edellä kirjoituksessani kyselin mistä tai keneltä tuo tutkimusrajaus, jolla nimen omaan kielletään metsälappalaisten alkuperäiskansa-aseman tarkastelu, on lähtöisin, näyttäisi siis sylttytehdas olevan muualla kuin valtioneuvostossa. Mutta keihin on luottaminen, sitä tässä joutuu edelleen kysymään.
Jos on niin, että tuo rajaus on todella tehty hankkeen käynnistysvaiheen edellä oikeusministeriön virkamiesten toimesta, tulee mieleen taannoinen brittiläinen tv-sarja "Kyllä herra ministeri". Toisin sanoen, saavathan ne poliitikot esittää ja päättääkin mitä haluavat, mutta me virkamiehet tehdään miten parhaaksi näemme.
Markus Lohi ja Mikko Kärnä tulevat 11. ja 12.8. rahvaan pariin Ivaloon ja Enontekiölle selittämään Hallbergin työryhmän ehdotuksen sisältöä ja kuulemaan palautteita. Ehkä siihen mennessä jo selviää sen tahon tai niiden henkilöidenkin nimi, jotka ovat tämän tutkimusrajauksen takana - ja voidaanko heidän tekosiinsa enää vaikuttaa.