tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaikkien mahalaskujen äiti

Kirjoitin maaliskuussa 2015, edellisen Suomen hallituksen kauden lopuilla, silloisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mahalaskusta ( https://veikkovaananen.blogspot.com/2015/03/rkpn-ja-henrikssonin-mahalasku.html ).
Nojoo, silloin koko touhun taustalta löytyi vauhdin antajaksi pääministeri Jyrki Katainen, jonka hallitusohjelman mukaisesti saamelaiskäräjälaki piti uudistaa ja myös ILO 169 -sopimus hoitaa pois jaloista – vaikka plankkona ratifioiden. Kataista seurannut Alexander Stubb sen sijaan päätyi kuulemaan saamelais- ja alkuperäiskansa-asioita käräjäjohtoa laajemmin, kiitos paljolti Lapin kokoomuslaisen kansanedustajan Heikki Autton, ja niinpä kävi niin kuin kävi.
Oikeusministeriön virkamiehet eivät päätyneet suinkaan ripottelemaan tuhkaa päillensä. Vaikka pääministeri Juha Sipilän hallituksen ei pitänytkään kovin edistää hyllytettyjä saamelaisasioita, se lopulta päätyi oikeusministeriön väen ohjeistamana varsin vakavaan ponnistukseen saada edelliseltä hallitukselta pöydälle jäänyt ”jappaseminen” päätökseen.
Tänään kai voidaan todeta, että Juha Sipilä tuli saamelaiskäräjien eilisen hylkypäätöksen kanssa mahalleen vielä komeammin kuin Anna-Maja Henriksson. Miksikö on näe rapakossa istuvaa oikeusministeri Antti Häkkästä, se johtuu hänen tulostaan tehtäväänsä välipysäkiltä sekä melko vähäiseltä näyttäneestä aktiivisuudestaan ”saada jotain aikaan”, kuten pääministerin on kerrottu hoputtaneen. Toki Häkkäsen ”ansioksi” menee lupaus siitä, ettei saamelaiskäräjälakia tulla edistämään tai hyväksymään ilman saamelaiskäräjien suostumusta. Ja sitähän ei nyt sitten saatu.
Keskustasta on vinoiltu sen pettävän aina. Nyt puolue taisi löytää ainakin parempansa, sillä saamelaiskäräjäjohto pettää paitsi aina, näköjään myös itsensä. Näinhän on kai tulkittava tilanne, jossa käräjien edustajat olivat hyväksymässä Pekka Hallbergin työryhmässä kansanedustaja Markus Lohen laatiman merkillisen ”kompromissin”, mutta olivat sitä torpedoimassa kotipesässään, käräjien hallituksessa ja yleiskokouksessa. Normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä moinen pelaaminen edellyttäisi noiden neuvottelijoiden eroa, mutta nythän ollaan Suomessa ja Suomen saamelaishallinnossa, joten edustukset ja palkat juoksevat entiseen malliin. Olen jopa vähän ollut näkevinäni puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion lausumista, että nykyinen johto haluaisi siirtää seuraavat käräjävaalitkin tuonnemmaksi koskapa mieleistä saamelaismääritelmää ei saatu vieläkään aikaan.
Juntta mikä juntta, ja sen tuki ja ylimmäinen neuvonantaja Martin Scheinin ehti jo Ylen uutisessa kannustaa Suomen päättäjiä kiiruusti ainakin vielä saamelaismääritelmän uudistamiseen. Kun hänestä saamelaisten tahto on joka tapauksessa tullut lainvalmistelussa selväksi (https://yle.fi/uutiset/3-10421730 ).
Tuossa edellä mainitussa uutisjutussa oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman kuitenkin kertoo, että saamelaiskäräjälain uudistaminen pysähtyi tähän. Nymanin mukaan asiasta sovittiin saamelaiskäräjien kanssa vuosi sitten, ennen kuin lain uudistamistyö alkoi. Valtioneuvoston oli määrä käsitellä saamelaiskäräjälakiesitystä yleisistunnossaan torstaina 27.9., mutta koska saamelaiskäräjät kuitenkin päätyi hylkäämään lakiesityksen, ei valtioneuvostokaan edistä sitä.
Näinköhän lopulta Suomen poliittisessa päätöksenteossa ja jopa oikeusministeriössä opittiin jotain? Hieman olisin epäileväinen, sillä tokihan nyt umpikujaan ajautunut tilanne antaa saamelaiskäräjien junttahallinnolle ja erilaisille sheinineille pelimerkit jatkaa Suomen mustamaalaamista maailmalla. Toisin sanoen, kun käräjäjohdon ”ulkoministeri” Tuomas Aslak Juuso on saanut ainakin 40 New Yorkin matkaansa täyteen, johan siinä on tietoa Suomen alkuperäiskansan kurjuudesta maailmalle ehtinyt ja seuraavat Suomen päättäjät ovat taas korvat punaisina miettimässä miten tämä ahne kierre pysäytettäisiin.
Sen verran vielä pettämisestä, että moinen maku jäi kyllä monista selittelyistä huolimatta tuosta Markus Lohen ”kompromissista”. Jos kansainvälisesti merkittävin alkuperäiskansan määrite eli polveutuminen oltiin heittämässä romukoppaan Suomen alkuperäiskansan määrittelyssä, oli se käsittämätöntä ketkuilua. Tokihan selitettiin, että siirtymäajan jälkeen pelkällä kieliperusteella päästäisiin vain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja ettei saamelaisuutta määriteltäisi varsinaisesti mitenkään, mutta käytännössä perustuslain statukset tuskin olisivat keneltäkään poistuneet tai sitten joillekin toisillekin laajentuneet.
Kaiken kaikkiaan jälleen saatiin aikaan yksi hutiloiden käsikirjoitettu farssi Suomen alkuperäiskansapolitiikan teatterille. Ehkä joskus voittaa sellainenkin viisaus, että lähdetään tekemään ajan kanssa rehellisesti eli ilman ennakkoon kirjattua tai miellettyä lopputulemaa sitä niin kaivattua olosuhdeselvitystä, jossa ihan oikeasti katsottaisiin mikä on Suomen alkuperäiskansan todellinen tila ja asema – ja mikä se alkuperäiskansa yleensä on.
Mutta onhan näitä vielä tulossa, käsikirjoitusvaiheessa olevia ja osin ja valmiiksi nyyhkittyjä totuuskomissioita…

perjantai 7. syyskuuta 2018

Greenpeacelle olisi oikeitakin töitä

Ihan oikeasti pukkasi säälin pintaan kun luki Lapin Kansan jutun ”taiteilijayhteisö” Suohpanterrorin protestista Jäämeren rautatien suunnitelmia vastaan. Ja erityisesti, kun näki kansainvälisesti ihan merkittävänkin Greenpeacen osallistumisesta tuohon punaisten viivojen virittelyyn kevein eväin. Onko Greenpeace todella noin tietämätön Suomen Lapin luonnon tilasta, vai onko se vain jättänyt tänne tullessaan moraalin Hesan narikkaan?
Veikkaan jälkimmäistä, josta mielestäni vahva todiste löytyy Lapin Kansan jutusta ja siinä olleesta Greenpeacen amerikkalaisen metsäkampanjoinnin vetäjän Ethan Gilbertin sanomisista. Printtilehden jutussa hänen kerrotaan todenneen, että pohjoiset havumetsät ovat sademetsiä merkittävämpiä hiilinieluina. Lehden nettiversioon oli jouduttu oikaisemaan, että Gilbert puhuikin havumetsien merkityksestä hiilivarastoina.
Greenpeacessa siis tiedetään ja ollaan tarkkoina siitä, että puhutaan vanhoja metsiä suojeltaessa pelkästään hiilivarastoista eikä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta merkittävämmistä hiilinieluista. Vanha metsä on siis hiilidioksidin sitomisen kannalta pysähtynyt prosessi, mutta uudistuva metsä tekee ilmastomuutoksen kannalta niin tarpeelliseksi nähtyä hiilidioksidin ”nielemistä”. Tottahan Greenpeace selittää pohjoisen metsien hitaan uudistumisen vievän pohjan nuorten metsien merkitykseltä korvata kaadettavat hiilivarastot, mutta tämäkään väite ei metsien määrällisten hakkuiden ja kasvun mittarein pidä paikkaansa.
Greenpeace antaa muun muassa Suomen maajohtajansa Sini Harkin suulla disinformaatiota siitäkin, kuinka ”saamelaiset ja Greenpeace ovat yhdessä suojelemassa arktista luontoamme”. Näinköhän on? Vuotson jängällä näytti mielenosoituksessa seisovan parikymmentä henkilöä, joukossa muutama lapsi ja tietenkin Greenpeacen oma väki. Ehkä jossain toisessa kohteessa väkeä oli enemmänkin, mutta vaikka saamelaisia on vähän, heistä kaikista ei todellakaan kannata mennä leimaamaan nyt polkaistun kampanjoinnin kannattajia.
Arktisen luonnon suojelu Suomen ylisessä Lapissa tarkoittaa ihan muuta kuin mitä Greenpeace ja Suohpanterror ovat nyt suojelemassa. Ja tuossa kokonaisvaltaisessa suojelutyössä Greenpeacella olisi – sitten kun se moraali sattuu völjyyn – ihan oikeaakin työsarkaa tehtäväksi.
Ehkä uutinen saamelaisten mukanaolosta Greenpeacen ja Suohpanterrorin kampanjassa onkin hieman vain ennakoitu? Nimittäin jonkin verran väkeä varmaan vielä puuttuu Suohpanterrorin äänitorvena esiintyneen Jenni Laitin kirjelähettelyn perusteella. Saamelaiset ja varmaan jotkut valikoidut muutkin - ties millä postituslistalla - ovat saaneet hänen vetoomuksensa:
”Olen Jenni Laiti, saamelainen aktivisti ja tuon terveisiä Saamenmaalta! Tämä viikko on hyvin erityinen. Tällä viikolla kokoonnumme yhteen vetämään rajan tulevaisuutemme puolesta. Suojelemme pohjoisia metsiä, maita ja vesiä, jotka ovat selviytymisemme edellytys.Minulla on sinulle erityinen pyyntö. Pyydän, että tuet meitä, kun vaadimme Suomen hallitusta kunnioittamaan oikeuksiamme.Me hoidamme tätä maata kestävästi, kuten olemme vuosituhansien ajan tehneet. Ja vuosisatojen ajan maitamme on käytetty muiden hyväksi. Nyt Suomen hallitus ajaa aggressiivisesti eteenpäin Jäämeren rataa, jonka tarkoitus on päästä käsiksi arktisiin luonnonvaroihin. Me sanomme tällä viikolla Suomen hallitukselle: tätä rajaa ette ylitä ilman suostumustamme.Lue alta kirje, jonka olemme kirjoittaneet ja lisää oma nimesi vauhdilla kasvavaan tukijoiden joukkoon.”
Jos Greenpeacen tietämykseen ja moraaliin jo viittasin, tuon edellisen osalta voi sanoa olevansa lähes sanaton. Että tuhansia vuosia on maita ja vesiä kestävästi hoidettu? Ja että satoja vuosia jotkut muut ovat niitä silti hyödyntäneet?
Ehkä Jenni ihan uskoo noin, mutta todellisuus hänen viittaamassaan alkuperäiskansan ”hoitavassa” luontosuhteessa on toisenlainen. Se on ollut aina - kuten kaikilla muillakin ennen viherpiiperryksen syntyä - utilistinen, luontoa maksimaalisesti hyödyntämään pyrkivä. Välineet vain ovat olleet niin surkeat ennen koneita, ettei luontoa ole kyetty tyystin kuluttamaan.
Arkeologian professori Ari Siiriäinen on joskus pohtinut alkuperäiskansojen määritettä sekä myös niiden luonnon käyttöä. Hänestä "alkuperäiskansat" kuluttavat luontoa kuten muutkin, jopa asumiskelvottomaksi. Siiriäisen mukaan vaikka ihmisten vähyyden ja kehittymättömän teknologian vuoksi tämä kulutus jää joskus vähäisemmäksi, se ei tarkoita, että alkuperäiskansa "ymmärtäisi luontoa" tai "olisi yhtä luonnon kanssa".
Noinhan se taitaa olla. Jostain syystä mieleen tulee muutaman vuoden takainen Lapin Kansassa ollut utsjokelaisen poromiehen ja saamelaiskäräjien jäsenen kommentti liittyen Kaldoaivin alueella tapahtuneeseen hallamittarituhoon. Hänen mukaansa tunturikoivikoiden kuoleminen on vain hyvä asia, koskapa noille alueille tulee kesäporojen ravinnonsaannin kannalta tarpeellisempaa ruohoa. No, onhan sitä metsälauhaa etelämpänäkin Lapissa pidetty tärkeänä porojen talviravinnon lisänä, mutta kun se heinä sattuu vain viihtymään hakkuualoilla.
Poronhoidon elinehdot ovat keskeinen peruste sekä Suohpanterrorin että Greenpeacen jakamassa (dis)informaatiossa niiden vastustaessa jossain 25 vuoden päässä häämöttävää Jäämeren rataa. En liene kovin väärässä – ainakaan enempää kuin nuo ”laidunmetsien” puolustajat omine argumentteineen – että tuolla aikajanalla ”saamelaisen poronhoidon” suurin uhka eli ylilaiduntaminen on tehnyt tehtävänsä. Ehkä en ole näkemässä tai kuulemassa niitä selityksiä, joita Sini Harkki ja Jenni Laiti, nutturat jo harmaantuneina, tai heidän mannekiineinaan Lapin Kansassa esiintyneet, tuolloin jo keski-ikään ehtineet Jussa Seurujärvi ja Henna Lehtola tarjoilevat. Ehkä ne menevät silloinkin vielä läpi, ehkä eivät enää.
Ehkä tuolloin myös jo harmaahapsinen Ethan Gilbert on havainnut, että maaperäämme aiemmin sitoutuneen hiilen vapautumista aiheutti muukin ihmistoiminta kuin hakkuiden aiheuttama eroosio.



sunnuntai 12. elokuuta 2018

Eduskunta päättää jos saamelaiskäräjät sallii – suomalainen alkuperäiskansafarssi huipentumassa?

Saamelaiskäräjät ei tule saamaan uuteen lakiin tulevan yhteistyövelvoitteen avulla mitään veto-oikeutta estääkseen kuntien, valtion tai muiden yhteisöjen hankkeita. Silti saamelaiskäräjät – tai oikeammin sen valtaryhmä – voi estää Suomi-nimisen oikeusvaltion eduskuntaa säätämästä tuota lakia Pekka Hallbergin työryhmän esittämällä tavalla. Näin siitä huolimatta, että esitetty uusi saamelaiskäräjälaki poistaisi saamelaisjohtoa miellyttääkseen kansainvälisesti keskeisimmän alkuperäiskansan määrittämisen perusteen eli polveutumisen. Sitä kun ei poistettaisi heti vaan näennäisen kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.
Jotenkin näin voisi kai tiivistää sitä viestiä, jonka Hallbergin työryhmän ”kompromissin” muotoillut kansanedustaja Markus Lohi toi eilen 11.8. Ivalossa järjestetyn keskustelutilaisuuden avaukseksi. Hän arvioi, että mikäli saamelaiskäräjät syyskuussa hyväksyy Hallbergin työryhmän ehdotuksen, se menee läpi myös eduskunnassa.
Lohi ja kansanedustajan tehtävistä tällä hetkellä ulkona oleva puolueveli Mikko Kärnä puolustivat lausunnoilla ollutta ja siis ehkä jo syyskuussa eduskuntaan menollaan olevaa lakiesitystä kuunnellen valtuustosalin yleisöltä tulevaa palautetta. Se ei ollut järin myönteistä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.
Kun Juha Sipilän hallitus oli aloittamassa, kerrottiin saamelaiskysymysten jäävän sen kaudella taka-alalle. Nyt Markus Lohi kertoi, että häntä jäi itse asiassa harmittamaan kun edellisellä Jyrki Kataisen - Alexander Stubbin pääministeri- ja Anna-Maja Henrikssonin oikeusministerikaudella eduskuntaan asti edennyt saamelaiskäräjälakiuudistus vedettiin pois. Siinä yhteydessähän esillä oli ollut kovasti myös plankkona hyväksyttävän ILO 169 -sopimuksen ratifioiminen sekä vielä taustalla lymyävä pohjoismainen saamelaissopimus.
Lohen mukaan saamelaiskäräjälain uudistamisen jatkamiseen tuli painetta hänen omalta eduskuntaryhmältään. Joissain vaiheissa etenemisen tarpeellisuudesta oli ollut puhetta erikseen myös pääministerin kanssa. Lohen mielestä sen sijaan ILO 169 -sopimuksen osalta tuli päättää sen ratifioimisesta luopumisesta, mutta vastaavasti uusi saamelaiskäräjälaki lähes ”yhteispohjoismaisine” eli kieliperusteisine saamelaismääritelmineen avaisi ovia Suomen parafoiman pohjoismaisen saamelaissopimuksen ratifioimiseen.
Vaikka Markus Lohi toisaalta puolusti Hallbergin työryhmän lakiesitystä, hän koki näköjään tarvetta myös jakaa vastuuta hallituskumppanipuolueen oikeusministerille, Antti Häkkäselle. Lohen mukaan juuri Häkkänen meni lupaamaan saamelaiskäräjien johdolle, ettei hallitus veisi eduskuntaan sellaista lakiehdotusta, jota saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt. Tuo lupaus rajasi Lohen ja myös kokoomuksen edustajana työryhmässä olleen Jari Huotarin mukaan työryhmän työtä. Käräjäjohtohan asetti ilman muuta ensimmäiseksi ehdokseen saamelaismääritelmän lappalaismomentin eli polveutumisen poistamisen. Sille kipupisteeksi jäi Lohen kompromissin kahden vuoden siirtymäaika, jona polveutumisen perusteella voitaisiin vielä hakea käräjien vaaliluetteloon.
Nyt Markus Lohi pyrki perustelemaan kansainvälisesti kummallista alkuperäiskansan polveutumisperusteen poistamista sillä, että uusi laki poistaisi saman tien saamelaisuuden rajatun määrittämisen. Ainoastaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttäisiin henkilö, joka täyttäisi identifioitumisen rinnalla ainoaksi kriteeriksi jäävän ”ensimmäisen kielen” perusteen. Lohen mukaan kuka tahansa tai mikä ryhmä tahansa voisi olla jatkossa yhtä lailla saamelaisia. Ja saada siten Suomen perustuslain saamelaisille suoman statuksen?
Kysyin tilaisuudessa miten saamelaiskäräjien ulkopuolelle jäävien saamelaisten edustaminen ja sitä kautta oikeusturva alkuperäiskansana tulisi toteutumaan. Nythän lakiehdotuksessa saamelaiskäräjät tunnustettaisiin ainoaksi viralliseksi saamelaisten edustajaksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Lohi myönsi, että kysymys on vaikea. Hän pyrki kuitenkin löytämään lainsäätäjille mielenrauhaa pohtimalla, ”että voivathan ryhmät vapaasti järjestäytyä ja perustaa omia organisaatioitaan tai yhdistyksiään”.
No niinpä todellakin! Toisin sanoen, alkaisivatko ne toimia ainakin aluksi omilla varoillaan, ilman verrannollista valtion saamelaiskäräjille syöttämää miljoonatukea, ilman 14 miljoonan kulttuurikeskusta ja ilman lain määräämää oikeutta vaatia neuvotteluja ja suostumukseen tähtäävää yhteistyötä heitä koskevissa julkisissa hankkeissa.
Lohen mielestä tokihan saamelaiskäräjien neuvottelema ja näin lain tuella hankkima ”kollektiivinen hyvä” lankeaisi kaikkien saamelaisten hyväksi.
No niinkö todellakin? Koetin huomauttaa, että saamelaiskäräjien johdon intressit ovat olleet – ja tulevat näillä näkymin olemaankin – kaukana kaikkien saamelaisten yhteisestä hyvästä. Näin ihan siksi, että vain pieni osa saamelaisista harjoittaa tuon intressin piiriin kuulunutta poronhoitoa, jonka rinnalla ei ole oikeastaan tuotu esille juuri muita saamelaisten harjoittamia elinkeinoja tai toimeentulon muotoja. Esimerkiksi kuinka hyvin on tuettu ja puolustettu vaikkapa matkailuyritystoimintaa harjoittavia saamelaisia ja esimerkiksi heidän kaavoitustarpeitaan? Myös poronhoidon kuvioissa ”väärät saamelaiset” ovat tainneet olla mopen osilla?
Mikko Kärnä taisi väläyttää joskus aiemminkin esille nostamaansa ajatusta kahden alkuperäiskansan mallista. Hän kuten Lohikin korostivat sitä kuinka metsälappalaiset, metsäsaamelaiset, tulevat nyt lakiuudistuksen kautta tunnustetuiksi. Vaikka he siis joutunevat lähtemään ajamaan asioitaan lähes nollilta, on heillä todella vahva historiallinen ja polveutumisen selkänoja ajaa statuksensa vahvistamista jatkolainsäädännöllä – jota myös Ivalon tilaisuudessa väläytettiin.
Jatkolaeista vielä sen verran, että inarinsaamelainen Anu Avaskari nosti saamelaiskäräjien karusta todellisuudesta puhuttaessa esille edelleenkin säilyvän tarpeen saada inarinsaamelaisille oma lakinsa kolttien tapaan. Toki tilaisuuden jälkipuheissa taidettiin huomauttaa sellaisestakin mahdollisuudesta, että joiltain osin päälleikäisten ”turvalakien” viidakkoa olisi jo aika vähän tarkistaa, yhtenä tarkistettavana aikanaan asutuslakina alkunsa saanut kolttalaki.
Ehkäpä lähitulevaisuudessa metsäsaamelaiset sekä saamelaiskäräjien edustavuuden puutteelliseksi tai olemattomaksi kokevat inarin- ja tunturisaamelaisetkin löytävät keskinäisen yhteistyön ja organisoitumisen valtioon päin. Onhan niin, että myös saamelaiskäräjien nykyisen vaaliluettelon piirissä olevissa saamelaisissa, etenkin inarin- ja jokisaamelaisissa, on paljon tuon mainitun historiallisen polveutumisen alkuperäiskansakriteerin täyttäviä henkilöitä ja sukuja. Näin, kun puhutaan nykyisestä Suomen alueesta ja sen asuttamisesta sekä niihin liittyvistä oikeuksista, siis Suomen lainsäädännössä.
Valtiolle tuo kahden tai useammankin alkuperäiskansan muodostuminen luo nopeasti paineen olla jakamatta alkuperäiskansapolitiikkansa taloudellisia resursseja yhteen pieneen, mutta tilavaksi osoittautuneeseen koriin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Metsälappalaisen kulttuurin tutkimushankkeessa ei saa ottaa kantaa alkuperäiskansa-asemaan

Saamelaiskäräjälain uudistamista esittävän Pekka Hallbergin työryhmän esityksen pohjana oli siis kansanedustaja Markus Lohen laatima ”kompromissi”, jossa  esitettiin polveutumista osoittavan lappalaispykälän poistamista saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kelpaavan saamelaisen määrittämisestä. Samaisen esityksen viidentenä kohtana oli erillisenä poliittisena prosessina tapahtuva metsälappalaisen kulttuurin tunnustaminen ja että valtio turvaa ja resurssoi lappalaiskulttuurin elvyttämisen. Kun tarkoin tuon Lohen esityksen lukee, niin todellakin, eihän siinä luvata puolella sanallakaan metsälappalaisten tunnustamista alkuperäiskansana saati että heidän tunnustettaisiin kuuluvan nykyiseen, etniseen saamelaiseen alkuperäiskansaan.
Lakimies Lohen taiturointia suoraviivaisemmin näyttää toimivan pääministeri Juha Sipilän johtama valtioneuvosto. Sen tämän vuoden määrärahoista käynnistettävän ”Metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteet ja kulttuuri-identiteetti” -tutkimuksen rahoitusehtoina on, ettei hanke saa ”miltään osin ottaa kantaa metsälappalaisten oikeudelliseen asemaan (esimerkiksi siihen, kuuluvatko he alkuperäiskansaan tai muodostavatko he itse sellaisen, tai ovatko he saamelaisia) eikä tiedontarvetta kytketä saamelaiskäräjälain uudistukseen”. Missä määrin hankerajaus menee oikeusministeriön valmistelevien virkamiesten piikkiin, onhan hankkeen yhteyshenkilö Johanna Hautakorpi oikeusministeriön väkeä?
Koska mitään muutakaan metsälappalaisten tunnustamiseen liittyvää poliittista lupausta ei ole näkynyt, ja koska mitään muitakaan muun muassa Markus Lohen mainostamia ”pääministerin takana olevia lappalaisrahoja” ei ole julki tullut, pitäisikö siis todeta, että tuossapa ne lupaukset ja rahat kaikessa tyhjyydessään ovat? Ja Lohihan minullekin oikein korosti, että nämä varaukset koskevat vain tätä hallitusta ja sen pääministeriä. Mitäköhän tässä pitäisi metsälappalaisten päätellä ja tehdä?
Tuota metsälappalaisen kulttuurin tutkimusrahaa kuulutettiin haettavaksi tarkoituksena ”monipuolistaa keskustelua pohjoisten alueiden historiasta ja kulttuureista”. Tutkimuskysymyksiä olivat: mitkä ovat nykyisen saamen kotiseutualueen eteläpuolisen väestön kulttuurisia erityispiirteitä, milloin esimerkiksi saamen kielen käyttö on väistynyt, miten ihmiset luonnehtivat metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteitä tänä päivänä, mitä voisivat olla metsälappalaista kulttuuria elvyttäviä toimenpiteitä ja miten ryhmään kuuluvien ihmisten omaa identiteettiä voitaisiin tukea? Miten lienee jos ihmiset menevätkin sanomaan tutkijoille olevansa alkuperäiskansaa? Ehkä sen saa hankkeen toteuttaja kirjata, muttei siis ottaa asiaan kantaa?
Tutkimushanketta haki kolme tahoa: Helsingin yliopiston Janne Saarikiven tutkimusryhmä, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Tanja Joonan tutkimusryhmä sekä helsinkiläinen konsulttitoimisto MDI Public Oy.
Yliopistojen tarjousten vahvuutta kiiteltiin muun muassa osaamisen ja kokemuksen osilta, mutta niiden hankesuunnitelmia arvioitiin liiankin laajoiksi sekä painottumista oikeudelliseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen tavoiteltuun (valtioneuvoston) tiedontarpeeseen nähden. Valituksi tulikin – vielä täydennettävin edellytyksin – konsulttifirma, jonka toiminta näyttäisi perustuvan muun muassa ”koeteltujen” ulkopuolisten asiantuntijoiden ja kumppanien käyttöön. Yrityksen verkkosivuilta tulin poimineeksi näistä kumppaneista kuntapuolelta tutun Eero Laesterän sekä neuvonantajista politiikan tantereilla toimineen Osmo Soininvaaran. Yhtiön toimitusjohtaja Janne Antikainen kuvaa itseään visionääriseksi yhteiskuntamaantieteilijäksi, joka on tutkinut, suunnitellut ja toteuttanut kansallista ja paikallista kehittämispolitiikkaa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Mitä ulkopuolisia osaajia MDI tulee rekrytoimaan metsälappalaisprojektiinsa, se ei valintaprosessissa käy ilmi. Saattaa toki olla mahdollista, että yliopistojen puolelta valintaan kohdistuu vielä oikaisuvaateita.
Täytyy näin sivusta pitkään ja tarkoin seuranneena ihmetellä millainen poliittinen ymmärrys ja pelailu tähän metsälappalaisten – ja koko saamelaiskäräjälakikuvion – käsittelyyn liittyy. Tätä ihmettelyä kuuli Kittilässä eilen alkaneilla toisilla metsälappalaispäivillä, eikä järkeen käypää selitystä tuntunut keltään löytyvän. Lapin kansanedustajista metsälappalaispäivillä näin ainoastaan Eeva-Maria Maijalan, joka toimi Hallbergin työryhmää ohjastaneen parlamentaarisen ohjausryhmän puheenjohtajana, mutta jolle tietoa vaikkapa tekeillä olleista ja tehdyistä ”kompromisseista” herui vain blogikirjoittelun tai sanomalehtien välityksellä. Silti kuulemma hänet oli haukuttu tietojen ennenaikaisesta vuotamisesta.
No osaltani voin sanoa, ettei se vuotaja kyllä Eeva-Maria ollut.

jk. 9.8.2018:

Eilen 8.8.2018 sain puhelun, jossa ihmeteltiin edellä kirjoittami metsälappalaishankkeen tutkimusrajausta. Se ei kuulemma ollut suinkaan valtioneuvoston tarkoitus (!). Olivat olleet puhelimet kuumina ja tilannetta oli selvitetty ainakin Juha Sipilän hallitusneuvosta Paula Lehtomäkeä myöten. Kun edellä kirjoituksessani kyselin mistä tai keneltä tuo tutkimusrajaus, jolla nimen omaan kielletään metsälappalaisten alkuperäiskansa-aseman tarkastelu, on lähtöisin, näyttäisi siis sylttytehdas olevan muualla kuin valtioneuvostossa. Mutta keihin on luottaminen, sitä tässä joutuu edelleen kysymään.
Jos on niin, että tuo rajaus on todella tehty hankkeen käynnistysvaiheen edellä oikeusministeriön virkamiesten toimesta, tulee mieleen taannoinen brittiläinen tv-sarja "Kyllä herra ministeri". Toisin sanoen, saavathan ne poliitikot esittää ja päättääkin mitä haluavat, mutta me virkamiehet tehdään miten parhaaksi näemme.
Markus Lohi ja Mikko Kärnä tulevat 11. ja 12.8. rahvaan pariin Ivaloon ja Enontekiölle selittämään Hallbergin työryhmän ehdotuksen sisältöä ja kuulemaan palautteita. Ehkä siihen mennessä jo selviää sen tahon tai niiden henkilöidenkin nimi, jotka ovat tämän tutkimusrajauksen takana - ja voidaanko heidän tekosiinsa enää vaikuttaa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Keskusta myi lappalaiset ehtiäkseen uusia saamelaiskäräjälain ennen vaalitappiota

Otsikko raflaa, mutta sisältää totuuden. Ainakin mikäli on uskominen Pekka Hallbergin saamelaiskäräjälakityöryhmän työn taustakeskusteluihin. Niissä sain pariin, kolmeenkin kertaan keskustalaisilta poliitikoilta kuulla kuinka nyt piti koettaa saada aikaan jokin kompromissi, sillä mitä tapahtuisi kun seuraavassa hallituksessa lakia säätämässä olisivat ruotsalaiset (RKP) ja vihreät.
Tuollaisilla selityksillä haettiin minulta ja ehkä minun kauttani ymmärrystä ja tukeakin tekeillä olevalle lappalaisten syrjäyttämiselle saamelaiskäräjiltä. Toinen ja ehkäpä se perimmäinen totuus saattoi kuitenkin olla keskustan ajatus lieventää tai peräti torjua tulevaa vaalitappiotaan kalastelemalla etelän vihertävien cityihmisten ääniä näyttämällä miten se kykeni ymmärtämään ja hoitamaan saamelaisten asioita – näiden (siis saamelaiskäräjien johdon) toivomalla tavalla. Etelässähän saamelaisten sorretusta asemasta ja historiallisista oikeuksista ollaan parhaiten perillä?
Ehkä Juha Sipilä tykönään oli laskenut, että näin kannatti nyt puolueen ja hänen itsensä kannalta tehdä. Sitä, miten hän oli ajatellut lappilaisille työrukkasilleen Markus Lohelle ja Mikko Kärnälle käyvän, ei tällainen insinöörikoulutusta vailla oleva kirjoittelija osaa mennä arvuuttelemaan. Sen sain kuitenkin noissa taustakeskusteluissa kuulla, että Sipilä oli käräjälakityön maaliin saattamista kiirehtinyt. Toki tuo kiirehtiminen myös toisella suulla kiistettiin.
Kun kirjoitin aiemmin tekeillä olevasta Markus Lohen muotoilemasta lakikompromissista, tietojani väitettiin muun muassa Lohen itsensä ja myös Hallbergin suilla virheellisiksi. Toisin sanoen, työryhmän työ haluttiin pitää viime hetkiin kansalaisilta salassa, saamelaiskäräjilläkin vain pienen ydinjoukon tietona. Kun työryhmä kokoontui viimeisen kerran, koetti saamelaisjohto vielä kunnon iltalypsyä luottaen siihen, että Lohen kompromissiin sopi helposti palata työryhmälle jatkoaikaa pyytämällä. Toki käräjäjohtoa pakotti käräjien hallituksessa syntynyt äänestyspäätös kovempien vaatimusten puolesta. Koska kuitenkin muun muassa kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen oli mennyt aiemmin käräjille lupaamaan, ettei sen ylitse lakityössä käveltäisi, ei lakityöryhmän käräjäedustajilla sinällään ollut mitään riskiä ajaa asiat umpikujaan työryhmän varsinaisen määräajan lopussa. Ja kuten nähtiin, sopuun eli jo aiemmin tiedossa olleeseen Lohen ”kompromissiin” palattiin todella sutjakkaasti heti jatkettaessa.
Kokoomuksen osalta muuten jäin hieman ihmettelemään sen loivaa suhtautumista koko tähän lakisavottaan. Ehkä oma lappilainen kansanedustaja olisi paneutumista ja ainakin linkittymistä puoluejohtoon päin parantanut?
Hallbergin työryhmän työ tuotiin julki korostamalla kärkenä sitä, ettei lailla enää säädettäisi kuka on saamelainen. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi etteikö saamelaiskäräjien äänioikeus olisi kiinni tietystä, pelkästään kieliperusteisesta saamelaisen määritelmästä. Toisin sanoen aiemmin ulos kirjoittamani ennuste kahden kerroksen saamelaisista toteutuisi.
Pelkkään kielimääritelmään nojaamista perusteltiin muun muassa pohjoismaisella yhteneväisyydellä. Näin, vaikka saamelaisten historiallinen perusta on Suomessa omansa ja lisäksi vahvasti todennettavissa. Toki pohjoismaista ”kotikielen” määritystä muutettiin Suomen osalta ”ensimmäisen opitun kielen” määritelmäksi, jolla muutoksella sinällään ei ole käytännön merkitystä; kuka tahansa hämäläinen voisi jatkossa kasvattaa ja ilmoittaa jälkeläisensä saamenkielisenä, jolloin kai voitiin puhua ”uussaamelaisista”. Vaikka aiemmin tällaista saamelaiseksi pääsyä on haluttu rajata niin sanotulla ryhmähyväksynnällä, ei pohjoismaisessa määritelmässä puhuta muusta kuin kielen kautta tulevasta oikeudesta tulla merkityksi saamelaiskäräjien äänioikeusluetteloon.
Kielimääritelmää markkinoitiin vielä sillä, että äänioikeus heltiäisi jos jompikumpi isoisovanhemmista on puhunut saamea ensimmäisinä kielenään – siis kieliperusteella neljän sukupolven taakse.
Jatkossa siis kuka tahansa voisi tuntea olevansa ja olla saamelainen, vaikkakin vain toiset pääsisivät äänestämään saamelaiskäräjillä. Saamelaiskäräjät säilyisi edelleen ainoana saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon elimenä, joka myös käyttäisi tuolle itsehallinnolle säädettyä puhevaltaa ja varoja. Kun ihmettelin tätä ”kompromissia” Markus Lohelle, hän kertoi pääministerillä olevan takanaan rahaa, joita voitaisiin käyttää myös käräjien ulkopuolelle jätettävien lappalaisten kulttuurin ja hankkeiden tukemiseen. Hän kuitenkin korosti, että tuo varaus koski vain nykyistä hallitusta. Toisin sanoen sitten RKP:n ja vihreiden vallassa ollessa tilanne voisi olla jo toinen?
Sekä Markus Lohi että Mikko Kärnä ovat korostaneet minulle lappalaisten mahdollisuutta hakeutua edelleen polveutumisensa perusteella saamelaiskäräjien vaaliluetteloon parin vuoden siirtymäajan aikana. Sen jälkeen siis historiallisen Lapinmaan alkuperäiskansa saa elää ja asustella vailla saamelaiskäräjien ja perustuslainkin kautta kielisaamelaisille lankeavaa asemaa. Ehkä perustuslakivaliokunnan jäsen Lohi osaa myöhemmin selvittää miten lappalaisten asema lainsäädännön kautta todetaan?
Markus Lohi tuntui mielestäni jopa vähättelevän saamelaiskäräjien äänioikeuden merkitystä ja ihmisten halua hakeutua ”riitaiseen porukkaan”. Minusta tuo on mitä suurinta ymmärtämättömyyttä – tai pimitystä – kun katsoo lakiesityksen tavoitetta edelleen vahvistaa saamelaiskäräjien asemaa. Tuo tavoite tuotiin kyllä esille jo työryhmän työtä lanseerattaessa ja käytännössä tuo vahvistaminen tarkoittaa muun muassa neuvotteluvelvoitteen lisäämistä saamelaisjohdon pitkään ajaman yhteistyövelvoitteen suuntaan. Siispä jatkossa kunnat, muut julkiset paikalliset yhteisöt, maakunta, Metsähallitus, valtion laitokset ja ministeriöt saavat tottua jatkossa yhä pitemmälle meneviin Akwé:Kon –menettelyihin, joihin pitää varata myös määrärahoja. Metsähallituksessahan on jo tuossa yhteistyössä opittu punaisen puhelimen aikaan, ja nykyään kai Markus Lohen johtamassa Lapin liitossakin, mutta etenkin kunnissa ”yhteistyölle” lienee hyvinkin lisää mahdollisuuksia. Lakityöryhmän arvion mukaan tietenkin myös saamelaiskäräjille tarvitaan lisää rahaa yhteistyövelvoitteen resurssointiin.
Eräs peruste Lohen kompromissia markkinoitaessa oli se, että nyt saamelaiskäräjät sitoutetaan ulos aiemmasta maaoikeus- ja maanomistuspolitiikastaan. En todellakaan tiedä miten tuleva yhteistyövelvoite poistaa tai edes vähentää saamelaiskäräjien halua ja kykyä harjoittaa aiempaa maiden ja vesien käytön politiikkaansa perustuslaissa tuetun alkuperäiskansa-aseman nojalla. Muistutin Markus Lohelle kuinka jo aikanaan maaherra ja oikeusministeri Hannele Pokka kertoi maaoikeuskiistojen loppuvan työryhmänsä silloin ajaman saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon myötä. Silloin kyselin oliko tuo laki todella kulttuurilaki vai Troijan hevonen.
Sepä sitten on nähty ja sitäpä sopii jälleen kysyä ja tulevaisuudessa nähdä.
Pekka Hallbergin työryhmän ehdotus on parhaillaan lausunnoilla, joten ehkäpä siitä vielä jotain kuullaan ennen kuin laki ehättää syksyllä Sipilän pöydälle ja hallituksen käsiteltäväksi.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Polveutumista ei voi poistaa alkuperäiskansan määrittämisestä

Saamelaiskäräjälain uudistamista pohtineen Pekka Hallbergin työryhmälle on haettu jatkoaikaa elokuun loppuun asti. Työryhmä ei saanut määräaikanaan aikaan yksimielistä lakiehdotusta, joka yksimielisyys oli asetettu ehdoksi uusitun lain käsittelyyn ottamiselle.
Vaikka valmistelutyötä pyrittiin tekemään salassa ja tuomaan sitten kulisseissa valmiiksi sovittu esitys hallituksen esityksen muodossa eduskunnan siunattavaksi, salaus ei täysin onnistunut. Tietoa työryhmän työn eri vaiheista tuli useampien kanavien ja vastaanottajien kautta julki – ja siitäkös oltiin sitten mukamas harmissaan.
Erityisen järkyttävä oli julkivuotaneen niin sanotun ”Lohen kompromissin” sisältö. On käynyt ilmi, että tuota - olikohan kuusikohtaista - paperia lienee pureskeltu lakityöryhmässä jo varsin pitkään ja että sen läpiviemistä markkinoitiin myös kentälle erilaisin rauhoittelevin selittelyin.
Tuossa perustuslakivaliokunnan jäsenelle mielestäni erikoisessa esityksessä lähdettiin nollaamaan polveutumista Suomen alkuperäiskansan, saamelaisten, määrittämisestä. Lienee maailmassa ainutlaatuista, ettei polveutuminen olisi merkitsevä alkuperäiskansaa määritettäessä, ja huolimatta siitäkään, etteivät alkuperäiskansat välttämättä aina ole alueensa ensimmäisiä asuttajia (First Nations). Toki Pohjoismaissa on jo pitkään ajettu saamelaisen alkuperäiskansan määrittämistä kielen perusteella, joten siltä osin Markus Lohi pyrki varmaan olemaan linjassa tyydyttääkseen saamelaiskäräjien enemmistöjen toiveita. Hänen ”kompromississaan” parafoidun pohjoismaisen saamelaissopimuksen määrittämä ”kotikieli” oli kuitenkin kirjattu muotoon ”ensimmäinen opittu kieli”, jolla sinällään ei olisi mitään käytännön eroa saamelaisuutta rajattaessa ja esimerkiksi estoa suomalaisten ”uussaamelaisten” tulolle saamelaiskäräjien äänioikeutetuiksi.
Saamelaissopimuksen mukaan saamelaisen kotikielen osoittaminen tuo henkilölle oikeuden tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. On selitetty, että ”uussaamelaisten” tulo voidaan vielä estää niin kutsutun ryhmähyväksynnän (lue ryhmähylkimisen) kautta, mutta sellaista ei nähdäkseni ole ainakaan tuohon sopimuksen määritelmään kirjattu. Sama pätisi harmonisoinnin kautta varmasti myös tuon ensimmäisen kielen osalta. Hallbergin työryhmässä kaavailtu kielikriteeri olisi ulottunut yhteen isoisovanhempaan asti, siis varsin etäälle, mutta riittävän kauas pullauttamaan ulos Suomen alueen alkuperäisiä lappalaisia.
Polveutuminen eli saamelaismääritelmän lappalaispykälä haluttiin Lohen ”kompromississa” poistaa kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Siis tuo aika pantiin tarjolle lappalaisten hakea saamelaiskäräjien äänioikeutta. Taustalla lupailtiin, että voitaisiinhan tuota siirtymäaikaa koettaa sitten eduskunnassa jatkaa, mutta käytännössä siis polveutujat haluttiin erottaa niin kutsutusta ”etnisestä saamelaisuudesta”. He voisivat kyllä olla halutessaan saamelaisia, mutta eivät matkustaa sen businessluokassa.
Sikäli kun olen joistain lähteistä saanut kuulla ja ymmärtää, juuri lappalaishaun kahden vuoden siirtymäaika oli – sekin - liikaa saamelaisjohdolle. He vaativat lappalaispykälän välitöntä poistamista. On myös kerrottu, että kannasta äänestettiin saamelaiskäräjien hallituksessa ja silloin äänin 4 -3 päätettiin lypsää vielä tuo välittömyyden vaatimus läpi. Lisäksi kaiketi vaadittiin myös Lohen esitykseen sisältyneen, saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ja korkeimman hallinto-oikeuden väliin kaavaillun ”riippumattoman oikaisulautakunnan” nimitysoikeutta yksinomaan saamelaiskäräjille oikeusministeriön sijasta.
Saamelaiskäräjäjohdon raaka lypsäminen perustui hyvin pitkälle niihin lupauksiin, joita ihan ministeritahoilta oli heille annettu. Oli siis luvattu, ettei saamelaiskäräjälain uudistuksia esitettäisi ja tehtäisi ilman käräjien hyväksyntää. Toimeksiantajalta naurettava tapa vetää tavallaan matto alta työryhmän poliittisilta ja valtiota edustavilta virkamiesjäseniltä. Saamelaisjohdoltahan ei käsi väsy lypsyhommissa!
Sikäli kun olen edelleenkin oikeilla jäljillä, aloitteen Hallbergin työryhmän työn jatkamisesta teki saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio. Hän lienee tavannut asian tiimoilta myös pääministeri Juha Sipilän. Nähtäväksi siis jää, aikooko saamelaisjohto jatkaa kovilla vaatimuksillaan vai peruuttaako se lypsykiulun kaaduttua takaisin ”Lohen kompromissiin”. Jotenkin tuntuu, ettei saamelaiskäräjillä kovaa linjaa edustanut sisäpiirin osa välttämättä edes halua uusia noillakaan ehdoilla käräjälakia. Pysyminen vanhassa kun takaa heille epädemokraattisten kuntakiintiöiden kautta jatkossakin vallan ja muutama uusi polveutumisen kautta tuleva äänestäjä ei tuota valtaa hetkauta. Heitä voi siis edelleenkin räikeästi ”ryhmähylkiä” kuten nytkin on nähty.
Luulisi keskustan Markus Lohen, kokoomuksen Jari Huotarin ja myös vaikka työryhmän puheenjohtaja Pekka Hallbergin jo nähneen millaiseen puljuun joutuivat. Samoin työtä parlamentaarisessa työryhmässä seuranneiden poliitikkojen kuten Eeva-Maria Maijalan ja Mikko Kärnän. Oli käsittämätöntä miten yleensäkään polveutumisen poistaminen nousi niinkin vahvasti työryhmän todennäköiseen ehdotukseen, kun on nähnyt ja kuullut esimerkiksi juuri poliitikkojen selkeitä vakuutteluja, että tuosta kansainvälisesti käytetystä määrityksestä pidetään kiinni.
Olisiko myös työryhmän poliittisten ja virkajäsenten aiheellista reilusti peruuttaa ja pelastaa tässä prosessissa mitä heillä kylläkin vielä pelastettavissa on?


Jk.
Ivalossa järjestettiin 19.5. Suomen hallituksen alulle paneman sovintoprosessin valmisteluun liittyvä kuulemistilaisuus, jossa kuultavina olivat pääosin inarinsaamelaista juurta olevat, osin vaille saamelaisstatusta jätetyt kansalaiset sekä Inarinmaan lapinkyläyhdistys.
Polveutumisasia nousi vahvasti esille tuossa varsin hyvin väkeä koonneessa kuulemisessa. Samoin valtioneuvostolle lähti selkeä viesti siitä, että jo mielellään ennen sovintoprosessin käynnistymistä tai viimeistään sen aikana, ja siitä aloittaen, tulisi saamelaisväestöä jo pitkään jakanut ja raastanut paikallinen riitely saada selvitetyksi.
Ilman tuon kipeimmän ongelman ratkaisemista ei millään sovintoprosessilla saada tuloksia aikaan, Ivalossa todettiin.
Inarinmaan lapinkyläyhdistyksen taholta todettiin, että kun ”assimilaatiokeskustelussa ja -vaatimuksissa on herkästi käytetty sanontaa kulttuurinen kansanmurha, meistä erityisesti sellainen olisi, mikäli Suomen alueen alkuperäiset lappalaiset ohitettaisiin tällaisessa sovintoprosessissa ja mikäli heidät suljettaisiin historioineen ja sorron kokemuksineen Suomen oikeusvaltion taholta tapahtuvan tunnustamisen ja sopimisen ulkopuolelle”.

Saamelaiset jaetaan farssiratkaisulla eliitti- ja rupukansaan, jatkoa...

Huomattiin, että uusimmat tuon otsikon alla olevaan kirjoitukseeni tulleet kommentit eivät näy lukijoille. Kommenttien määrässä ylittyi 200:n raja ja ehkäpä siinä meni jokin rajoitusasetus päälle.
Kommenttilomakkeen alla ainakin minulle näkyy linkki "Lataa lisää", jota klikkaamalla nuo uusimmatkin kommentit tulevat näkyviin. Ne eivät kuitenkaan  pysy seuraavalla lukukerralla näkyvissä, joten klikkaus on uusittava.
Mutta kokeillaan jatkaa keskustelua tämä "jatko-osan" alla. Uuttakin tekstiä on pian tulossa.

Veikko V.