Marraskuun puolivälissä uutisoitiin valtioneuvoston kanslian
ilmoituksesta, jonka mukaan saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen on edennyt. Ylen uutiskuvissa asian äärelle oli kokoontunut silloisen
pääministeri Antti Rinteen kyljille
saamelaiskäräjien koko puheenjohtajisto tukenaan pari muutakin käräjäedustajaa.
Joukosta ”luonnollisesti” puuttuivat
inarinsaamelaisten kärkihahmot Anu
Avaskari ja/tai Kari Kyrö sekä statuksettomien
kalastaja- ja metsäsaamelaisten edustus.
Noista statuksettomista tässä heti sen verran, että
valtioneuvoston kokoamassa yli 300-sivuisessa sovintokomission pohjaraportissa
oli heihin uhrattu vajaat kymmenen sivua.
Uutisissa kerrottiin kuinka saamelaisten totuus- ja
sovintokokouksen mandaatti oli käsitelty hallituksen iltakoulussa ja katsottu,
että asiassa voitiin edetä nimeämisprosessiin. Tarkoituksena oli asettaa
viisijäseninen komissio, joka olisi toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton tavoitteenaan käydä läpi historian
tapahtumat ja oppia niistä.
Komission mandaattia kerrottiin valmistellun vuoden 2019
aikana saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa. Näiden toimielinten
oli tarkoitus käsitellä mandaatti osaltaan ja komissaarien nimeäminen
tapahtuisi näiden nyt joulukuulle ajoitettujen käsittelyjen jälkeen.
Vajaat neljä vuotta sitten silloisen pääministerin Juha Sipilän ideoiman komissiohankkeen
etenemistä lähes finaaliin iloitsivat saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, kolttien
luottamusmies Veikko Feodoroff sekä
sisäministeri Maria Ohisalo.
Viimeksi mainittu kertoi hallituksen iltakoulun jälkeen tyytyväisyydestään facebookissa
todeten Suomen kantavan näin vastuutaan saamelaisten tilanteesta.
”Saamelaisten asema Suomessa on ollut monella tapaa heikko. Suomen valtio ei ole esimerkiksi kunnioittanut saamelaisten maaoikeuksia ja aina 1970-luvulle asti saamelaisia pakkosuomalaistettiin asuntolakouluissa. Suomi on saanut kansainvälisiä moitteita saamelaisten kohtelusta vielä viime vuosinakin”, julisti Ohisalo.
Tässä kohdassa päästään otsikossa esiin nostamaani asiaan.
Eli siihen, mistä tässä etenkin Kanadan alkuperäiskansojen sovittelua
matkivassa ja siellä päin vaikuttaneen saamelaisprofessorin markkinoimassa
hankkeessa on ollut kaiken aikaa kyse. On puhuttu vain nykyisen, suomalaista
hyvinvointia ja tukea nauttineen keski-ikäisen ”asuntolasukupolven” ja heistä
ammentavien nuorempien ”historiasta”. On ollut jäätävää havaita miten
pinnallisesti tämä asia halutaan Suomen päättäjille myydä ja miten helposti he
sen ostavat. Tämä Ohisalokin on jokin ihan tohtoritason ihminen!
Jos Suomi haluaa vakavissaan katsoa mitä kaikkea pahaa se
tai sitä edeltänyt valtionhallinto on tehnyt saamelaisille, silloin tunnetuille
lappalaisille, ei 1950- ja -60-lukujen asuntola-aika todellakaan ole mikään
keskeisin pakkosuomalaistamisen historiapylväs. On mentävä aikaan, jolloin
”sivistys” tuotiin Lapinmaahan ja herrat papit ja maallisen vallan virkamiehet karsivat
lappalaisilta heidän luonnonuskontonsa, yhteisölliset käytäntönsä ja vielä
kielensäkin. En usko, että viime vuosina Sipilän ”sovittelijoille” ulisseita
saamelaispoliitikkoja olisi istutettu jalkapuissa, pieksetty raipoilla tai
heiltä viety samassa mitassa maittensa ja vesiensä käyttöoikeuksia, kuin vietiin
Kemin Lapin metsälappalaisilta ja Inarin kalastajalappalaisilta. Sittemmin
heiltä - siis myös osalta inarinsaamelaisia - on haluttu evätä
saamelaisstatuskin kuin pisteenä suomalaiselle ja valtasaamelaiselle
kolonialismille. Suomihan tässä sorrossa on ollut valtiona tukena vuoroin
passiivisesti, vuoroin tietoisen aktiivisesti.
Jos valtion toimintaa ajattelee jotenkin tietoisena, eikä
joidenkin ohisalojen perehtymättömyytenä
tai sinisilmäisenä hyvesignalointina, voisi totuus- ja sovintoprosessin ymmärtää
halvaksi ratkaisuksi hoitaa saamelaisten sulauttamisen aiheuttama tunnontuska pois
kuleksimasta. Vaikka muutama ja muutamia vuosia istuva komissaariksi palkattu
saamelaispoliitikko tuleekin kohtuulisen kalliiksi, ja vaikka sovintotyön
tuloksena joitain sopivia pankkitilejä tai hankkeita kartutettaisiinkin
sievoisilla summilla, jää kokonaiskustannus valtion mitoissa siedettäväksi. Verrattuna siihen jos
taas lähdettäisiin menemään pitemmälle historiaan ja tarkastelemaan näin aiheutettua
kielen ja kulttuurin murhaa (käytän
tässä saamelaispolitiikassa niin tutuksi tullutta ja siten ilmeisen toimivaa ilmaisua). Ja etenkin halvaksi verrattuna jos mukaan tulisi liitettää maa- ja vesioikeuksien
osittainenkaan palauttaminen koko lapinmaiden mitassa.
Kanadassa vuonna 2008 perustettu totuusprosessi koski
150 000 alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä ja työn tuloksena yli 80 000
heistä on saanut korvauksia fyysisistä ja psyykkisistä kärsimyksistä ja 30 000
henkilöä seksuaalisista hyväksikäytöistä. Ja Kanadassa tuo prosessi käsitteli
nähdäkseni vain tai pääosin sikäläistä asuntolakoulujen aikaa. Komissio löysi
rahakorvausten lisäksi myös lähes sata parannusehdotusta alkuperäiskansojen
tilanteeseen.
Norjassa saamelaisten ja kveenien totuuskomissio on toiminut
vuodesta 2017 ja siellä siis myös kveenit on hyväksytty mukaan kertomaan
traumoistaan norjalaistamisen ajalta.
Jotenkin vaikuttaa siltä, ettei tässä Juha Silpilän alun
perin liikkeelle polkaisemassa totuus- ja sovintoprosessissa aiota kaiken
pohjaselvittelyn jälkeenkään paneutua Suomen saamelaiskysymysten ytimeen. Jo
aiemmin tämä laistaminen tuli karulla tavalla esille kun Sipilän kiirehtimisen
tuotoksena kehiteltiin niin sanottu
Markus Lohen ”kompromissi”, jossa statuksettomat kalastaja- ja
metsäsaamelaiset haluttiin heittää saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvan
saamelaisten ryhmän ulkopuolelle. He saivat olla Lohen mukaan saamelaisia jos
niin halusivat, mutta saamelaiskäräjien ulkopuolella ja käytännössä
ulkopuolella myös käräjäsaamelaisuuden tuomista hyvistä. Tiedän tarkoin tuon
vaiheen, koskapa tuota kahden kerroksen saamelaisuutta markkinoitiin myös minun
tietooni ennen sen julkituloa. Nyt sitten olen nähnyt somesta senkin, että
Lohen ”kompromissia” esitellyt Mikko
Kärnä syyttää minua hänen luottamuksensa pettämisestä kun asia tuli julki
politiikan pelimiesten kannalta liian varhain. Tosiasia kylläkin on, että sen
taisi ”vuotaa” julki ihan joku muu ja minä päädyin – harvinaista kyllä –
nostamaan kuprun esille vasta kun näin sen jo tulleen keskusteluihin.
Ihmettelen muuten kuriositeettina sitä, miksi kansalaisten
kuuluisi nauttia edustajiensa luottamusta eikä päinvastoin?
Oli miten oli, näyttäisi lapinpuolustajilla ja myös
puolustettavilla olevan edelleen töitä tämän totuus- ja sovintokomissioasiankin
tiimoilla. Vai näinköhän on, että Suomen alkuperäisimmän alkuperäiskansan -
johon kyllä kuuluu myös näitä ”käräjäsaamelaisia” - suomalaistamishistoria kuitataan
sen kipeimmiltä ajoilta lumeen? Historia on kyllä monesti voittajien historiaa,
mutta totuus ei välttämättä siihen liity.
Jk. Ohessa linkki Suomen
saamelaisten sovintoprosessin kuulemisraporttiin:
