Metsähallituslakiin ehdotettavat ”saamelaispykälät”

Julkaisenpa tässä blogissani ennakkoon osan 19.3.2014 maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle luovutettavasta työryhmämietinnöstä, joka sisältää esityksen ”saamelaispykälistä” valmisteilla olevaan metsähallituslakiin.

Jätin mietintöön eriävän mielipiteeni.

Mietinnön ehdotukset nojaavat mm. uuden kaivoslain säännöksiin ja ehdotuksella ennakoidaan yhteistyövelvoitteen osalta myös valtioneuvoston ministerityöryhmän käsittelyssä olevan saamelaiskäräjälain uudistuksen läpi menoa.

Miettikääpä tykönänne mitä nuo työryhmän ehdotukset tarkoittavat käytännössä! Työryhmän enemmistö ei halunnut lähettää mietintöä lausuntokierrokselle metsähallituslain säädännän kiireeseen vedoten, mutta olen esittänyt vielä nyt jälkeenpäin lausuntokierroksen järjestämistä, koska lakipaketin käsittely näyttää joka tapauksessa viivästyvän muun muassa Metsähallituksen yhtiöittämisestä nousseen kaplakan takia. Tästä ”pienemmästä jutusta” eli näistä pykälistä päättäjistä toistaiseksi vain pieni joukko taitaa tietääkään.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Luku : Saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset

a §. Saamelaisten kotiseutualueella tapahtuva suunnittelu. Metsähallituksen tehtävänä olisi valmisteltaessa saamelaisten kotiseutualueella valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä selvittää toiminnasta aiheutuvat vaikutukset saamelaisten oikeuden kannalta alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä harkita mahdollisten haittojen vähentämiseksi tarvittavat toimenpiteet.

Tarkoituksena olisi, että säännös koskisi saamelaisten kannalta merkityksellistä valtion maa- ja vesialueiden hoidon ja käytön valmistelua. Säännöksen tarkoitus on turvata säädösperusteisesti, että valmisteltaessa valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä suunnitelmista aiheutuvat vaikutukset saamelaiskulttuurille selvitetään yhteistyössä saamelaiskäräjien ja koltta-alueella kolttien kyläkokouksen kanssa, ja siten pyritään löytämään saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteutumisen kannalta mahdollisimman hyviä ratkaisuja. Esimerkkeinä hoidon ja käytön suunnittelusta, jota säännös koskisi, voidaan mainita metsätalouden periaatteet ja hakkuusuunnitteet, maan myynnin, oston ja vaihdon periaatteet, luonnonvarasuunnitelmien laatiminen, luonnonsuojelualueiden ja erämaa-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien laatiminen, moottorikelkkareittien suunnittelu sekä maksullisten metsästyslupien ja kalastuslupien myöntämisperiaatteet, silloin kun niillä on olennainen merkitys saamelaisten harjoittamien elinkeinojen tai muun saamelaiskulttuurin kannalta.

Kulttuuri olisi ymmärrettävä ehdotetussa säännöksessä laajana käsitteenä samaan tapaan kuin perustuslain 17 §:n 3 momentissa. Säännös ei siten rajoittuisi ainoastaan kielellisten oikeuksien turvaamiseen ja kehittämiseen, vaan se ulottuisi laajemmin turvaamaan saamelaisten kulttuurimuotoa, johon kuuluvat myös saamelaisten perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja metsästys sekä saamen käsityö.

Selvittäminen koskisi ennen muuta Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelua, joka on strategista maa- ja vesialueiden käytön suunnittelua valtion mailla. Suunnittelussa määritellään Metsähallituksen toiminnan painotukset ja keskeisten toimintojen mitoitus suunnitelma-alueittain kymmenvuotiskausittain. Työssä tarkastellaan monipuolisesti Metsähallituksen hallinnassa olevan omaisuuden vaihtoehtoisia käyttömuotoja. Pykälässä säädettävän suunnitteluvelvoitteen lisäksi olisi voimassa, mitä erilaisista selvityksistä, neuvottelumenettelyistä tai kuulemisesta muualla lainsäädännössä säädetään.

Luonnonsuojelualueiden käyttöä sääntelee luonnonsuojelulaki (1096/1996). Laissa säädetään suojelualueilla noudatettavista rauhoitusmääräyksistä ja niistä poikkeamisesta. Muita luonnonsuojelualueita perustettaessa voi valtioneuvosto säätää lisäksi eräistä aluekohtaisista poikkeuksista. Kansallispuistolle on laadittava luonnonsuojelulain mukainen hoito- ja käyttösuunnitelma. Luonnonpuistolle ja muille luonnonsuojelualueille hoito- ja käyttösuunnitelmat laaditaan silloin, kun se on tarpeellista. Hoito- ja käyttösuunnitelmia laaditaan myös erämaalain mukaisille erämaa-alueille. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatii aluetta hallinnoiva viranomainen, joka on valtion mailla Metsähallitus. Kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman vahvistaa ympäristöministeriö. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitettu selvittäminen koskisi myös näitä suunnitelmia.

b §. Heikentämiskielto. Pykälässä säädettäisiin saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien heikentämiskiellosta. Sen mukaisesti saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat tai vaikutuksiltaan sinne ulottuvat, valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet olisi laadittava ja toteutettava niin, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Suunnitelmat ja hankkeet eivät saisi heikentää myöskään kolttien elinolosuhteita tai mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella. Säädettäväksi ehdotetun heikentämiskiellon tarkoituksena olisi osaltaan turvata saamelaisten oikeus alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Olennaisuuskriteeriä tulee tulkita ja soveltaa perusoikeusmyönteisellä tavalla ja ottaen huomioon YK:n ihmisoikeuskomitean KP-sopimuksen 27 artiklaa koskeva käytäntö (PeVL 32/2010 vp, s. 10).  Ehdotettu heikentämiskielto koskisi Metsähallituksen kaikkea sellaista toimintaa, jonka vaikutukset ulottuvat saamelaisten kotiseutualueelle.

Lisäksi pykälässä säädettäisiin saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen oikeudesta hakea muutosta Metsähallituksen tekemään hallintopäätökseen sillä perusteella, että se on heikentämiskiellon vastainen.

Valituskelpoinen hallintopäätös on määritelty hallintolainkäyttölain (586/1996) 5 §:n 1 momentissa toimenpiteeksi, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Valituskelpoisia hallintopäätöksiä eivät ole esimerkiksi valmisteluun tai tekniseen täytäntöönpanoon sisältyvät ratkaisut.

Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät on lueteltu tarkkarajaisesti tämän lain x §:ssä. Muutoksenhausta on puolestaan säädetty y §:ssä. Esimerkiksi luonnonsuojelulain nojalla tehtyyn Metsähallituksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin luonnonsuojelulaissa säädetään. Maastoliikennelain 4 §:ssä, kalastuslain 5 §:ssä ja metsästyslain 6 §:ssä tarkoitetuille luville tai päätöksille Metsähallituksen hallinnassa olevan alueen käyttämisestä sanottujen lakien mukaiseen tarkoitukseen voidaan vahvistaa aluekohtaiset kiintiöt. Näitä koskeviin lupiin tai päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

( Saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajat pitivät välttämättömänä, että sanan olennaisesti asemesta säännöksessä käytettäisiin ilmaisua ”vähäistä suuremmassa määrin”, kuten vesilain 2 luvun 8 §:ssä.)

20 § uusi 2 mom. Neuvottelukunnat. Saamelaisten kotiseutualueen maa- ja vesipinta-ala on yhteensä yli kolme miljoonaa hehtaaria eli kymmenesosa Suomen koko pinta-alasta.  Siitä yli 90 prosenttia on Metsähallituksen hallinnassa.  Luonnonoloiltaan ja elinkeinorakenteeltaan saamelaisten kotiseutualueen kuntien välillä on suuria eroja. Valtion maa- ja vesialueiden käytön suunnittelussa on tärkeää ottaa riittävällä tavalla huomioon erilaiset intressit sekä turvata paikallisten tahojen osallistuminen asioiden valmisteluun. Siksi on perusteltua, että kutakin saamelaisten kotiseutualueen kuntaa varten asetettaisiin neuvottelukunta.

Neuvottelukunnan tehtävänä olisi käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa.

Kuntakohtaisten neuvottelukuntien tehtävänä olisi toimia neuvoa antavina eliminä esimerkiksi metsätaloutta, hakkuusuunnitelmia, maan myyntiä, ostoa, vaihtoa ja vuokrausta, luonnonvarasuunnitelmia ja valtion retkeilyalueiden järjestyssääntöjä, moottorikelkkareittien ja -urien suunnittelua, maksullisia maastoliikennelupia, metsästyslupia ja kalastuslupia koskevissa asioissa.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin neuvottelukuntien tehtävistä, kokoonpanosta, toimikaudesta ja asettamisesta. Tarvittaessa voitaisiin säätää esimerkiksi neuvottelukuntien toiminnan kustannuksista, neuvottelukuntien jäsenmääristä ja toimikausien pituudesta. Tärkeää on, että neuvottelukunnissa olisivat edustettuina saamelaiskäräjät, kolttien kyläkokous ja asianomaiset kunnat. Neuvottelukuntaan voitaisiin nimetä myös muita paikallisia olosuhteita tuntevia asiantuntijoita. Ylä-Lapissa on muusta maasta poiketen runsaasti muun muassa erityisten etuuksien omistajia.

Kansallispuistojen ja erämaa-alueiden osalta alueiden hoidon ja käytön suunnittelu tapahtuisi jatkossakin luonnonsuojelu- ja erämaalain mukaan ja niitä varten erikseen asetettavissa yhteistyöelimissä.

Saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen yhteistyöstä Metsähallituksen kanssa säädetään a §:ssä.

LAKIEHDOTUKSET

Yleiset säännökset

(muutokset ja lisäykset voimassa olevaan lakiin verrattuna kursiivilla)

Luku : Saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset

a §. Saamelaisten kotiseutualueella tapahtuva suunnittelu

Valmisteltaessa saamelaisten kotiseutualueella valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä Metsähallituksen tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien ja koltta-alueella kolttien kyläkokouksen kanssa selvittää suunnitelmista aiheutuvat vaikutukset saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä harkita mahdollisten haittojen vähentämiseksi ja estämiseksi tarvittavat toimenpiteet.

b §. Heikentämiskielto

Saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat tai vaikutuksiltaan sinne ulottuvat, valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet on laadittava ja toteutettava siten, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan taikka kolttien elinolosuhteita tai näiden mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella.

Saamelaiskäräjillä ja kolttien kyläkokouksella on oikeus hakea muutosta Metsähallituksen tekemään hallintopäätökseen sillä perusteella, että päätös on heikentämiskiellon vastainen.

20 §. Neuvottelukunnat

Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion alueiden käyttöä koskevan päätöksenteon apuna paikallisen väestön aseman huomioon ottamiseksi ja toimintojen yhteensovittamisen edistämiseksi on [lääni- tai] aluekohtaisia neuvottelukuntia.

Valtioneuvosto asettaa saamelaisten kotiseutualueelle kuntakohtaiset neuvottelukunnat, joiden tehtävänä on käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa.

Neuvottelukuntien tehtävistä, kokoonpanosta, toimikaudesta ja asettamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Aika laillistaa saamelainen ylilaidunnus?

Olen kirjoitellut eriävää mielipidettäni Pentti Lähteenojan ”saamelaispykälätyöryhmän” ehdotukseen, joka luovutetaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3. Helsingissä. En ole ministerille pokkaamassa, sillä taidan olla silloin kokoustamassa Pokan kanssa Fennoskandian vihreästä vyöhykkeestä.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka johtaa moista juuri perustettua Fennoskandian vihreän vyöhykkeen suojelua ja kehittämistä suunnittelevaa kansallista työryhmää, johon Inarin kuntakin sai valita edustajansa ja joksi edustajaksi tulin. Työryhmään varajäsenistöönkin saatiin inarilainen Anu Avaskari ja lisäksi näiltä nurkilta työryhmässä on paikka saamelaiskäräjien ympäristösihteerille, kuka hän nyt sitten viimeisten valintakiemuroiden jälkeen lieneekään.

Alkava ”vihertyö” liippaa juuri päätökseen saatua metsähallituslain saamelaisosan valmistelua sikäli, että siinäkin tullaan varmasti keskustelemaan Suomen ”vihreän vyöhykkeen” eli pohjoisinta Lappia ajatellen erämaa- ja luonnonsuojelualueiden tilasta ja käytöstä. Ei tarvinne lukijani kahdesti arvata, etteikö minulta heltiäisi tuohon työhön kriittisiä näkemyksiä, eikä vähiten erämaa- ja luonnonsuojelualueita hallinnoivan ympäristöministeriön suuntaan. Toisaalta saatan olla myös kiusallinen työryhmäläinen sikäli, että näkisin Suomen vihreällä vyöhykkeellä olevan muitakin käyttöarvoja kuin toimia näennäisen luonnonsuojelun pinta-aloina ja kaluttuina porolaitumina. Tarkoitan alueiden luonnonvarojen taloudellista ja ekologisesti kestävää hyödyntämistä. Esimerkkinä vaikkapa matkailu, metsätalous ja miksei kaivoksetkin.

Kannatan siis toisaalla rehellisempää toimintaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja palauttamiseksi, mutta samalla alueiden parempaa, mutta samalla hallittua taloudellista hyödyntämistä. Tuskin tämä tavoitteeni voi olla enemmän pielessä kuin ympäristöministeriön ja Metsähallituksen nykyinen luonnonsuojelun kaavussa tapahtunut askartelu kansallisomaisuudellamme.

Mutta palaanpa kirjoitukseni otsikkoon.

Kun olen nyt nähnyt millainen lakiehdotus Lähteenojan työryhmältä lopulta tuli saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven ansiokkaasti paimentaessa, täytyy kysyä - sikäli jos ehdotus vielä läpäisisi poliittisen lainsäädännän myllyn eli muuttuisi laiksi -, ollaanko päätymässä tilanteeseen, jossa niin kutsutun saamelaisalueen tunturi- ja erämaapaliskunnissa jo kymmeniä vuosia jatkunut porojen ylilaidunnus laillistetaan?

Suoranaista ylilaidunnuksen sallivaa ja tekijät etnisesti laillistavaa pykälää ei toki olla esittämässä, mutta käytännössä tämä tapahtuisi kun maa- ja metsätalousministeriöllä ja Metsähallituksella ei olisi mahdollisuutta puuttua metsähallituslain yhteistyö- ja sovitusvelvoitteen sekä alkuperäiskansan kulttuuria suojaavan heikentämiskieltopykälän takia mihinkään sellaiseen valtionmaiden ja -vesien käytön toimintaan, jonka saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous katsoo kulttuurin tarpeisiin kuuluvaksi. Ja ympäristöministeriöllähän tuollaista haluakaan puuttua mihinkään alkuperäiskansan luonnon käyttöön ei ole?

Ehkä tuota sentään vielä kysäisen varovasti Hannele Pokalta.

Jotta luonnonsuojelun ja poronhoidon ”harmonia” saataisiin metsähallituslain uudistamisen jälkeen saamelaiskäräjien johdon kannalta täydelliseksi, väläyteltiin päättyneen lakityön yhteydessä seuraavaksi tarvetta myös luonnonsuojelulain uudistamiseksi. Myös tuohon lakiin, jossa jo nyt mainintaan saamelaisen kulttuurin edellytysten turvaaminen, halutaan luonnollisesti vastaavat yhteistyövelvoite- ja heikentämiskieltopykälät kuin metsähallituslakia ennen vesilakiin ja kaivoslakiin. Ja onhan siellä tulossa myös uusittava ympäristönsuojelulaki.

Joudun eriävässä mielipiteessäni kysymään, onko lainsäätäjällä mitään vastuuta Suomen pohjoisimman alueen ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi.

Reservaateistahan luulisi olevan kansainvälistä oppimista vaikkapa Yhdysvalloista. Eikä se ole ollut noususuuntaista kehitys Norjan Finnmarkissakaan sitten ILO:n yleissopimuksen 169 ratifioinnin ja sen jälkeisen maankäytön hallinnon rakentelun myötä.

Kuten Norjassa, niin Suomessakin myös saamelaiset saisivat kokea taantumisen autuuden.

Veikko

Metsähallituslakiin saamelaispykäliä pohtinut työryhmä erimielinen

Uudistuvaan metsähallituslakiin erityisiä saamelaispykäliä pohtinut työryhmä päätyy erimieliseen ehdotukseen. Tulos oli kyllä odotettu.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen asettama työryhmä piti 27.2. viimeisen kokouksensa ja työryhmän ehdotus aiotaan luovuttaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3.

Olin äärimmäisen hämmästynyt ja yllättynyt siitä keveydestä, jolla Ylä-Lapin ihmisten ja laajemminkin kansalaisten elämään sekä alueen kehitykseen monella tavalla vaikuttavan metsähallituslain osion valmistelua lopulta tehtiin. Työryhmä muun muassa järjesti joukon kuulemisia, joiden tarpeellisuutta jo ensin joidenkin taholta vastustettiin ja joita ei sitten mitenkään käsitelty tai vedetty yhteen työn kuluessa. Ja nyt kiireeseen vedoten työryhmän ehdotuksesta ei aiota järjestää minkäänlaista erillistä lausuntokierrosta, ei edes suppeaa sellaista, vaan ehdotus aiotaan ympätä suoraan jo ehkä maaliskuun aikana lausunnoille lähtevän metsähallituslain kokonaispaketin sisälle.

Metsähallituslakiin ollaan esittämässä saamelaisten kotiseutualuetta koskien säännöksiä, joilla Metsähallitus velvoitettaisiin saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa yhteistyössä selvittämään valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä koskevien suunnitelmiensa vaikutukset saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Yhteistyövelvoite sisältäisi vielä harkinnan mahdollisten haittojen vähentämistä ja estämistä koskevista toimenpiteistä. Yhteistyövelvoite koskisi myös suunnitelmia, jotka voivat ulottua muualtakin saamelaisalueelle.

Nykyisen saamelaiskäräjälain julkiselle viranomaiselle tai julkisyhteisölle edellyttämä neuvotteluvelvoite muuttuisi siis yhteistyövelvoitteeksi, joka käytännössä tarkoittaa saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen tuomista Metsähallituksen sisälle sen suunnitelmien ja hankkeiden valmisteluun.

Yhteistyövelvoitetta tehostamaan ehdotetaan lakiin vielä heikentämiskieltopykälää, joka laukeaisi sovellettavaksi mikäli saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous kaikesta yhteistyöstä huolimatta katsoisivat Metsähallituksen suunnitelmien saamelaisalueella tai sille ulottuen olennaisesti heikentävän saamelaisten mahdollisuuksia käyttää saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia perinteisten elinkeinojen tai muutoinkin kulttuurinsa harjoittamiseen.

Heikentämiskieltopykälään liittyisi lisäksi käräjille ja kyläkokoukselle erityinen oikeus valittaa Metsähallituksen tekemistä hallintopäätöksistä.

Saamelaiskäräjien puolelta on ilmoitettu, että se tulee edellyttämään heikentämiskiellon haittamaininnan ”olennaisesti” korvaamista ”vähäistä suuremmassa määrin” maininnalla.

Metsähallituslakiin on haluttu kopioida uuden kaivoslain ja vesilainkin säädöksiä ja perusteluja, vaikka kaivoslain soveltamisen ongelmat on jo nähty ja lakia vaadittu osin avattavaksi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että joitain uusia saamelaispykäliä metsähallituslakiin on nyt kuitenkin pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman ja hallituksen taannoisen iltakoululinjauksen takia saatava. Kiireen ja paineen takana on siis hallituksen lupaus alkuperäiskansoja koskevan ILO 169 -yleissopimuksen ratifioinnista vielä lopuillaan olevalla vaalikaudella.

Metsähallituslakiin ollaan vielä esittämässä saamelaisalueelle kuntakohtaisia neuvottelukuntia, joiden tehtävänä olisi käsitellä valtion maa- ja vesialueiden sekä niihin kuuluvien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa. Neuvottelukuntien kokoonpanosta ei kuitenkaan päästy sopuun, joten tarkempi säätäminen niistä ohjattaisiin valtioneuvoston asetukseen.

Saamelaiskäräjien puolelta vastustettiin kaiken aikaa neuvottelukuntia, joissa olisi kuntien ja muun paikallisen väestön sekä elinkeinojen edustajia.  Myös sitä esitystäni vastustettiin, että Inarin osalta neuvottelukuntaan tulisi saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajan lisäksi kolmanneksi inarinsaamelaisten edustaja. Saamelaiskäräjien edustajien ohella ympäristöministeriön edustaja piti neuvottelukuntia turhina ja edellytti, ettei niiden toimenkuvaa uloteta erämaa- ja luonnonsuojelualueille.

Tulen osaltani jättämään työryhmän työstä ja sen tuloksista eriävän mielipiteeni. Minusta työ kokonaisuudessaan ei ole täyttänyt hyvän lainvalmistelun vaatimusta, ei teknisesti eikä edes siltä osin, ettei työryhmää asetettaessa saati sen työn aikana ole voitu osoittaa mitään konkreettista sellaista yhdenvertaisuuden vajetta, joka edellyttäisi saamelaisten aseman, ja käytännössä vain saamelaiskäräjien aseman, vahvistamista valtionmaiden ja -vesien käyttöä koskevissa asioissa.

ILO 169-sopimuskaan ei edellytä alkuperäiskansalle ylivertaista, ainoastaan yhdenvertaista asemaa, ja kaipa Suomen perustuslakikin on tarkoitettu suojaamaan myös muita kansalaisia, joukossa myös saamelaisten enemmistönä olevat ne saamelaiset, jotka eivät ammattinsa ja elinkeinonsa osalta nauti saamelaiskäräjien ajaman kulttuurin suojan tarvetta tai joita ei edes haluta hyväksyä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Veikko

Taustafaktaa:

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan saamelaisten oikeuksia alkuperäiskansana kehitetään muun muassa maankäyttöön liittyvää lainsäädäntöä selkiyttämällä.

Hallitus käsitteli saamelaisasioita iltakoulussaan 12.12.2012 ja linjasi muun muassa maa- ja metsätalousministeriön asettamaan työryhmän valmistelemaan ehdotus saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämiseksi valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä.

Työryhmä asetettiin 16.7.2013, mutta saamelaiskäräjien johto ei ollut sen ehdotettuun kokoonpanoon tyytyväinen ja ilmoitti jäävänsä ulos. Sittemmin saamelaiskäräjiä lepyteltiin ilmoittamalla, että työryhmään ensin pyydetyn kolmen käräjien edustajan sekä yhden kolttien kyläkokouksen edustajan lisäksi siihen kutsutaan viides saamelainen asiantuntijajäseneksi. Näin koko edustus nousi viiteen ja kaikki viisi henkilöä ovat nykyisen saamelaiskäräjien hallituksen jäseniä.

Tällä lisäyksellä työryhmän työ saatiin alkamaan 1.10.2013 ja sen piti päättyä jo saman vuoden joulukuussa. Jatkoaikaa haettiin ja sitä saatiin helmikuun loppuun.

Niin sanotun ”muun väestön” edustajia työryhmään huolittiin vain yksi henkilö. Valinta tehtiin neljän saamelaisalueen kunnan ehdotuksista ja sen suoritti Lapin liiton hallitus. Veikko Väänäsen varahenkilöksi työryhmään nimettiin Sari Keskitalo Enontekiöltä.

Ministeriöistä maa- ja metsätalousministeriöllä työryhmässä on ollut puheenjohtaja Pentti Lähteenojan lisäksi kaksi muuta jäsentä sekä sihteeri. Lisäksi työryhmään ovat kuuluneet oikeusministeriön, ympäristöministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön edustajat. Saamelaiskäräjien asiantuntijajäsenen lisäksi työryhmässä on ollut lakiasiantuntija Metsähallituksesta.

Lakihanketta koskeva aineisto löytyy linkistä:

http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=19154&tVNo=1&sTyp=Selaus

Lainvalmistelun sietämätön keveys

Alkaa olla pikkuhiljaa aika tulla kunnolla julkisuuteen metsähallituslain uudistamiseen liittyvän saamelaisosan valmistelun osalta. En nimittäin olisi ikinä uskonut miten kevyin eväin pohjoisinta Lappia ja koko maakuntaakin voimakkaasti koskevan lain osan valmistelua voidaan tehdä ja miten lyhyeksi ajaksi muodostetun työryhmän ehdotus aiotaan sulloa ilman lausuntokierrosta mukaan lain kokonaispakettiin.

Olen kuitenkin jo käytännössä varma, ettei työryhmältä, jonka jäsen olen, tule yksimielistä ehdotusta. Tuo varmuus syntyi eilen eli 13.2. Utsjoella pidetyssä työryhmän kokouksessa ja vahvistuu lisää – ellei nyt ihan suuri ihme tapahdu – 27.2. pidettävässä lakityöryhmän viimeisessä kokouksessa. Sen jälkeen on ainakin minulla paljonkin lisää kommentoitavaa.

Jos metsähallituslaista tulee sen nyt luonnosteltujen saamelaiskirjausten mukainen, voi todeta Klemetti Näkkäläjärven ja hänen saamelaiskäräjiä hallitsevan lähipiirinsä saaneen todellisen lottovoiton. Käytännössä se tarkoittaa, että niin kutsutun saamelaisten kotiseutualueen enimmillään noin 300 täysammattilaiseksi katsottavaa poronhoitajaa saavat vahvan vallan ohjata kaikkia Metsähallituksen maiden ja vesien käyttöön liittyviä hankkeita ja niiden valmistelua. Lakiin ollaan esittämässä Metsähallitukselle saamelaiskäräjiä koskevaa valmistelun ja suunnittelun yhteistyövelvoitetta, ja mikäli tuossa yhteistyössä ei päästäisi saamelaiskäräjiä tyydyttävään tulokseen, käräjien véto-oikeuden laukaisisi erillinen heikentämiskieltopykälä.

Saamelaiskäräjien nykyisen ja tulevan vallankäytön tuntien, tuo ajateltu yhteistyö tarkoittaa yhtä kuin "saamelaisen poronhoidon" ehdoilla elämistä. Valtapyrkimystä osaltaan on saatu tukemaan kolttien kyläkokous, jonka edustaja työryhmässä on Tiina Sanila-Aikio, hänkin samalla saamelaiskäräjien ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Kyllä sovinnollisiksi mielletyistä koltistakin siis löytyy jo nykyisin ainesta maiden ja oikeuksien valtaajiksi, vaikka heidän roolinsa rajoittuisi peesaamisen palkkiona vain koltta-aluetta ja kolttia koskevien Metsähallituksen hankkeiden hyväksymiseen tai hylkäämiseen.

En mene vielä yksityiskohtiin näissä pykäläasioissa.

Oleellinen ongelma minusta on kaiken aikaa ollut se, että nyt käynnissä olevalta lainvalmistelulta puuttuu todennettavissa oleva tarveperusta. Ainoa konkreettinen selitys työryhmän asettamiselle tuntuu olevan Jyrki Kataisen hallituksen taannoisen iltakoulun linjaus, jonka mukaan on sitten edetty ILO 169 –sopimuksen ratifiointiedellytysten luomiseksi muun muassa saamelaiskäräjälain ja metsähallituslain saattamiseksi ratifioinnin edellyttämään kuosiin.

Sitä, mitkä puutteet saamelaisten oikeuksissa loivat tuon iltakoulun linjaustarpeen, ei ole minulle tullut kukaan kertomaan ja en ole saanut kysymyksiini myöskään mitään vastausta. Se on käynyt ilmi, ettei mitään yhteenvetoa tai analyysia saamelaisten oikeuksien tilasta ja niiden kehityksestä ole tehty sitten Hannele Pokan vuonna 2001 istuneen toimikunnan erimielisen mietinnön jälkeen. Ei, vaikka myöhemmin oikeusministeriökin on teettänyt uusia tutkimuksia ja vaikka noita tutkimuksia on tehty tilaamattakin – ja lisää varmaan on luvassa. On vain vedottu, että selvityksiä ja tutkimuksia on tehty jo tarpeeksi ja nyt on päätösten aika.

Huvittavaa suorastaan oli, vaikkei paljon naurattanutkaan, että työryhmämme toimeksiantoon liittyi lähtötilanteessa Pokan toimikunnan tavoitteista kopioitu Ylä-Lapin valtionmaiden ja –vesien käyttöä ohjaava neuvottelukunta tai neuvosto. Se on jalostunut matkan varrella kuntakohtaisiksi neuvottelukunniksi, joissa olisi varsin monipuolinen edustus.

Sen, kannattaako saamelaiskäräjien johto neuvottelukuntia, joissa sillä ei olisi enemmistöä ja jossa kaiken maailman paikalliset pääsisivät sanomaan sanansa Metsähallituksen käräjien kanssa yhteistyössä valmistelemista asioista, jätän tässä vaiheessa lukijoitteni arvattavaksi.

Teoriassa voi toki kahdestikin arvata.

Metsähallituslain saamelaispykälistä ja niiden perusteluista aiotaan siis pyytää lausunnot vasta metsähallituslain kokonaisuuden mukana. Muutoinhan tuota lakipakettia onkin esitelty jo kuukausien ajan erilaisissa seminaareissa pitkin Pohjois-Suomea, mutta tällainen ”pieni” lisäpaketti menee sitten siinä viimeisessä lausuntovaiheessa – kuin se muinainen lapsi pesuveden mukana.

Voi olla, että tässä tulee paikka tehdä vaikka kantelu oikeuskanslerille.

Nimittäin siksi, että ainoa peruste lain osan nopealle läpi runnomiselle on työryhmän puheenjohtajan mukaan kiire. Metsähallituslaki pitää kuulemma saada säädetyksi Kataisen hallituksen toimikaudella ja aikaa ei siis ole enää mihinkään erillisiin lausuntokierroksiin.

Ja kuitenkin ollaan säätämässä pykäliä, joilla käytännössä käydään niin kutsutun saamelaisten kotiseutualueen muun väestön ja myös yksityisten saamelaisten omistus- ja käyttöoikeuksien päälle. Myös kunnallinen itsehallinto saa osansa kun katsotaan kuntien oikeutta kaavoittaa valtionmailla tai niihin rajoittuvilla yksityismailla ja jos valtionmaille aiotaan myöntää joitain maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia lupia.

Se, että kerron vielä hieman kesken olevasta työryhmätyöstä jo tässä vaiheessa, mutta toisaalta jo lähellä työn päättymistä, johtuu nimenomaan siitä, että haluan valmistella kansalaisia olemaan hereillä kun se lyhyt lausunnonantomahdollisuus sitten keväämmällä joskus huhtikuussa toivottavasti koittaa. Minusta tämä on jo velvollisuuteni työryhmään ainoana alueen ”muun väestön” ja kuntien edustajana huolittuna jäsenenä. Jo tuo työryhmän kokoonpano on yksi kantelun paikka.

Olen myös perännyt aiotaanko työryhmässä paneutua eli vetää jollain tavalla yhteen sekä muuten arvioida työmme alussa tehtyjä kuulemisia. Tähänkään ei ole kuulemma aikaa ja että ”siellähän ne ovat työryhmän aineistossa mukana”.

Eli että viime kädessä kansanedustajilleko noiden kuulemisten sato jää perattavaksi? Jos heillä sattuu olemaan ylimääräistä aikaa ja harrastusta?

Suomalaisen lainsäädännön heikosta tasosta oli jossain vaiheessa julkisuudessa uutisia ja taidettiin sitä joissain sähköisissä välineissä ihan pohdiskellakin.

Mitäkö ajattelin kirjoittaa jatkoksi tälle riville? Jääköön se myöhempään ajankohtaan.

Veikko

Tuomiojalle ”suomiherran” kyytiä

Julkaisen oheisen Jouni Kitin lähettämän selvityksen äskeisestä Inarin Sajoksessa näytellystä episodista, jossa ulkoministeri Erkki Tuomiojaa aiottiin valaista saamelaisasioista vähintäänkin yksipuolisesti.

Olikohan se sitä joskus aiemminkin saamelaisvaltuuskunnassa ja -käräjillä puheissa esiin tullutta ”suomiherran” aliarviointia? Eli että kun ”laitamma lapintakin päälle ja menemmä Helsinkiin, niin alkaa asia hoitua”.

Tässä tapauksessa ministeri oli vain saatu Inariin.

”Erkki Tuomioja Inarissa

Klemetti Näkkäläjärvi sulki Sajoksen ovet

inarinsaamelaisilta ministerikuulemisessa

Inarinsaamelaisten edustajilta estettiin tiistaina 21.1.2014 pääsy kulttuurikeskus Sajoksessa järjestettyyn kuulemiseen, jossa Inarissa vierailut ulkoministeri Erkki Tuomioja tapasi Saamelaiskäräjien puheenjohtajan ja eräitä muita saamelaisia.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi oli ohjeistanut kulttuurikeskuksen talonmiehen estämään eräiden henkilöiden pääsyn kulttuurikeskuksen parlamenttisaliin, vaikka ministeri oli tiettävästi kutsunut heidätkin tapaamiseen. YLE:n saamelaistoimituksen TV-uutisten mukaan ovien ulkopuolelle jätettyjä Anarašah-yhdistyksen edustajia ei ollut kutsuttu Saamelaiskäräjien viralliseen tilaisuuteen.
Uutisoinnista ei käynyt ilmi, millä perusteilla puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi oli valinnut virallisiksi edustajiksi kutsutut henkilöt. Kutsuttuina paikalla olivat käräjien ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, toinen varapuheenjohtaja Heikki Paltto, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff, käräjien toimistosta määräaikaisen hallintopäällikkö Pia Ruotsala ja lakimiessihteeri Kalle Varis, käräjien jäsen ja sen kulttuurijaoksen puheenjohtaja, kolttasaamelainen Tauno Haltta ja Janne Näkkäläjärvi. Enontekiöläinen Janne Näkkäläjärvi jäi vaaleissa täpärästi varasijalle. Hän on viime aikoina nostanut poliittista profiiliaan ja on ollut esillä YLE Sápmin uutisissa. Tapaamiseen hän lienee osallistunut saamelaisalueen koulutuskeskuksen vt rehtorin ominaisuudessa.
Havaitessaan, että osalta eteistiloissa olleista oli evätty pääsy tapaamiseen, ministeri Tuomioja erityisavustajineen jätti kokousväen odottelemaan ja meni oven taakse jätettyjen luo pahoittelemaan tapahtunutta. Tuomioja tapasi näissä olosuhteissa Erika Sarivaaran sekä inarinsaamelaisten edustajat Inka Laitin ja Anu Avaskarin, jotka antoivat ministerille yhdistyksen kirjelmän.
Vasta tämän jälkeen ministeri palasi sisälle päästettyjen joukkoon. YLE:n saamelaistoimituksen tv- uutiset raportoi rauhallisesti sujuneen välikohtauksen pääpiirteiltään, mutta saamelaisuutisten verkkosivuilla kerrottiin ainoastaan ministerin ja saamelaiskäräjien puheenjohtajan tapaamisesta. Verkkouutisen olivat laatineet toimittaja Kaisa Aikio ja YLE Sápmin johtaja Pirita Näkkäläjärvi.
YLE Sápmin TV-uutisten uutistenlukijan mukaan ministeri puhui mielellään ILO-sopimuksen edistämisestä. Tuomioja toteaa TV-uutisissa, että ratifiointi edellyttää kompromisseja. Tuomioja totesi että ratifionnin mahdollistaminen edellyttää joiltain osin kompromisseja, ja ettei yksikään osapuoli voi odottaa ihan sataprosenttista tulosta, lisäten "Meillä on vahva tahtotila että tämä täytyy nyt saada hoidettua". Epäselväksi jäi tarkoittiko Tuomioja sanalla "me" hallitusta vai SDP:tä.
Tapaamisessa Saamelaiskäräjät jätti ministeri 16-sivuisen muistion. Siinä painotettiin muun ohella että Suomen nykyinen saamelaismääritelmä ja sen nk. lappalaiskriteeri on syntynyt Suomen valtion päätöksellä saamelaisten vastuksesta huolimatta. Muistion mukaan Saamelaiskäräjien näkemys on, että nk lappalaiskriteerin ottamisella saamelaismääritelmän osaksi Suomen valtio on paitsi puuttunut saamelaisten itsemääräämisoikeuteen kansana, myös määrittänyt saamelaisten vastuksesta huolimatta saamelaiskulttuuriin kuuluvan sellaista, mikä siihen ei kuulu. Selväsanaisesti tämä tarkoittaa niitä statuksettomia saamelaisia, joita Saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt saamelaisrekisteriksi kutsuttuun vaaliluetteloonsa, ja joiden kanssa Tuomioja keskusteli hetken Sajoksen eteistiloissa. Muistion Tuomiojalle oli laatinut Saamelaiskäräjien puolesta puheenjohtaja Näkkäläjärvi. Sen oli allekirjoittanut myös Veikko Feodoroff kolttien luottamusmiehen ominaisuudessa.  Muistiossa painotetaan kolttien kulttuurikeskushankkeen etenemistä, minkä Feodoroff toi esille myös suullisesti tapaamisessa ministeri Tuomiojan kanssa.
Verkkouutisen mukaan ministerin poliittinen erityisavustaja Tarja Kantola kertoi ulkoministeri Tuomiojan tavanneen Inarissa "SDP:n kunnallispoliitikon Erika Sarivaaran", Saamelaiskäräjät ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen vt rehtorin. Uutisissa "Tuomiojan paikalliseksi puoluetoveriksi" ja SDP:n kunnallispoliitikoksi nimetty tohtori Erika Sarivaara on tunnettu saamelaispoliitikko, joka on profiloitunut metsäsaamelaisten ja muiden statuksettomien saamelaisten asioiden ajajana.”

Edellä oleva kirjoitus vastaa niitä tietoja, jotka olen myös toisaalta, ja myös eräiltä paikalla olleilta tapahtuman kulusta saanut. Tapahtumastahan ei ollut kerrottu muulle medialle kuin Yle Sápmille. Niinpä varsinainen uutispuoli jäi sen valinnan ja näkemyksen varaan.

Itse hieman ihmettelen tässä kolttien vahvaa mukana olemista kovia piirteitä saaneessa saamelaispolitiikassa. Siinä Suomen alkuperäisin saamelaisväestö inarinsaamelaiset on näköjään päätetty pyyhkiä kartoilta, puhumattakaan heidän naapureistaan metsäsaamelaisista.

Yhdenlainen etninen puhdistus on siis meneillään ja nähtäväksi jää tarkoittaako ministeri Tuomiojan suuhun uutisoitu ”tahtotila” Suomen hallituksen haluavan olla mukana tuossa puhdistuksessa.

Veikko

Metsähallitus kestämättömän kehityksen keskiössä

Käynnissä on melkoinen lakimylly, jossa parhaillaan on lausunnoilla kokonaan uusittu kalastuslaki, jossa lausutaan saamelaiskäräjälain uudistamista pohtineen Riitta-Leena Paunion työryhmän ehdotuksista, jossa laaditaan uutta lakia Metsähallituksesta ja tuosta työstä erillisessä työryhmässään lakiin haluttua saamelaisosiota. Taustalla valmistaudutaan uusimaan vielä maastoliikennelakia ja tehdään töitä uuden kaivoslain korjaamiseksi siinä todettujen möhläysten osalta.

Ekologinen ja taloudellinen kestävä kehitys on asia, joka on noussut jokaisessa lakihankkeessa niiden eri vaiheissa esille tavalla taikka toisella.

Ja nimenomaan tavalla taikka toisella eli tarkoituksessa jos toisessa.

Lakityöryhmässä, johon itse kuulun ja jossa sorvataan tuota edellä mainitsemaani metsähallituslain saamelaisosiota, olen nostanut luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja luonnon kestävän käytön säännöllisesti esille. Olen kuitenkin ollut havaitsevinani, ettei nostoihini ole kovin vakavasti taidettu suhtautua – ei edes työryhmään kuuluvan ympäristöministeriön edustajan taholta.

Voihan olla, että hengessä ollaan mukana, mutta käytäntöä ajatellen ylisen Lapin maankäytössä ollaan jo liian pitkällä kestämättömän kehityksen alhossa.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys on tullut myös saamelaiskäräjien edustajien taholta jatkuvasti esille. Tuntuu vain siltä, että heidän puoleltaan noiden käsitteiden ulkopuolelle on jätettävä niin kutsutut saamelaiselinkeinot, etunenässä tietenkin luontoa rankimmin ja kokonaisvaltaisimmin hyödyntävä poronhoito.

En tiedä kuinka vakavasti Klemetti Näkkäläjärven ja kumppanien puhe luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta saamelaisen perinnetiedon avulla ministeriöissä otetaan. Ainakin tuolle puheelle on hieman nyökytelty, jos jotain yrittäisi tulkita.

Jossain vaiheessa asioista pitää ruveta kuitenkin puhumaan oikeilla nimillä. Onko sen aika tässä lakityössä vai joskus myöhemmin? Voi olla, että joskus myöhemmin, ainakin kun katsoo kuinka kauan kestävä kehitys ja sen puute ovat olleet Ylä-Lapinkin osalta puheina ja pöydällä.

Seuraavassa vanha Lapin Kansaan tekemäni uutinen 15 vuoden takaa (LK 6.2.1999). Hieman huvittikin lukea mitä Metsähallituksen ja tutkimuksen edustajat siinä lausuilevat – siis kun muistaa mitä jälkeenpäin on näiltä tahoilta lausuttu ja joskus sama henkilökin lausunut:

”Ivalon seminaari kiinnosti ja viritti keskustelujaEkologinen ja taloudellinen kestävä kehitys teettää työtä koko ylisessä Lapissa 

Inari
Veikko Väänänen
Inarissa ja koko ylisessä Lapissa riittää työtä ekologisen ja taloudellisen kestävän kehityksen olotilan saavuttamiseksi.
Näin voitaneen kiteyttää Ivalossa perjantaina järjestetyn ´Yhteinen Inarimme´ -seminaarin alustusten ja keskustelujen antia. Tasokas ja hyvän osanoton kerännyt seminaari liittyi Pohjois-Lapin seutukunnan projektiin, jossa Sodankylän, Inarin ja Utsjoen kuntiin laaditaan kuntakohtaiset kestävän kehityksen suunnitelmat. Seminaarin tarkoituksena oli koota tietoa ja samalla virittää päättäjiä, eri yhteisöjä ja kansalaisia pohtimaan erikseen ja yhdessä kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä.
Seminaarin ensimmäiseksi alustajaksi sopi hyvin Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen aluejohtaja Olavi Joensuu, liittyyhän Ylä-Lapin kestävä tai kestämätön kehitys aina keskeisesti laajojen valtionmaiden ja -vesien käyttöön.
Joensuun mukaan Metsähallituksella on Ylä-Lapissa eri toimintojen yhteen sovittajan rooli. Lisäksi se itse kuuluu toimijana kestävän kehityksen kehään harjoittaessaan metsätaloutta ja Villin Pohjolan luontobisnestä.
Joensuun mielestä Metsähallituksella on toisaalta riittävät lainsäädännölliset työkalut toteuttaa eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Hän joutui kuitenkin myöntämään, että toistaiseksi siitä ollaan vielä kaukana.
Joensuu otti esimerkiksi saamelaiskulttuurin turvaamisen ja luontaiselinkeinojen edistämisen, johon Metsähallitusta velvoitetaan peräti kolmella sitä ohjaavalla lailla. Toistaiseksi kuitenkin Metsähallitus on joutunut enemmin saamelaisten ja luontaiselinkeinonharjoittajien kritiikin kohteeksi, kun se voisi aluejohtajan mukaan seisoa heidän kanssaan samassa rintamassa.
Joensuu ihmetteli myös lakisääteisten Metsähallituksen toimintaa ohjaavien neuvottelukuntien tähänastista hampaattomuutta. Kun neuvottelukunnat, ja erityisesti läänikohtainen neuvottelukunta, voisivat tehdä suuriakin kestävään käyttöön liittyviä linjausesityksiä, ovat ne keskittyneet toistaiseksi pohtimaan enemmän kalaverkkojen silmäkokoja.
Joensuu ei lähtenyt ruotimaan yksityiskohtaisemmin sitä, miten valtion Metsähallitukselle asettamat tulostavoitteet ja toisaalta vaatimukset kestävästä käytöstä ovat yhteen sovitettavissa. 

Porotalous viritti puhetta

Vilkkaan keskustelun synnytti erikoistutkija Timo Helteen alustus porotalouden tilanteesta kestävän kehityksen näkökulmasta. Hänen sanomansa ei jättänyt ekologisella puolella sijaa tulkinnoille: Ylä-Lapissa on voitava vähentää porolukuja luonnon kestävän käytön saavuttamiseksi. Näin on tehtävä vaikka poroja päädyttäisiin pitämään hengissä osittaisella apuruokinnalla. Siinä missä Metsähallituksen puolelta väläyteltiin tilannetta, jossa valtio toisaalta vaatii Ylä-Lapin luonnon tehokkaampaa hyväksikäyttöä säätämällä lakeja porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen kehittämiseksi ja allekirjoittaa toisaalla sopimuksia luonnon monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen turvaamisesta, vei Helle kuulijat suoraviivaisemmin mahdottoman yhtälön äärelle. Hän huomautti, ettei poroja voida vähentää vähentämättä samalla poronomistajia. Ja jälkimmäisillä ei ole mahdollisuuksia lähteä elinkeinosta ennen kuin heille on olemassa riittävä luopumis- ja eläketurva. Helteen näkemystä vahvistivat kommentissaan porotalousneuvoja Veijo Tervonen ja poromies Juhani Magga.

Inarijärven ihmeet 

Kalakantojen hoidosta kestävän kehityksen vinkkelistä puhunut FL Markku Ahonen jatkoi valtioon päätyvien ongelmien esittelyä. Hän käytti esimerkkinä Inarijärven velvoitehoitoa, jossa on ollut pakko pitäytyä jäykkään vesioikeuden päätökseen, vaikka jo pitkään on nähty sen vievän istutuksia ja sitä kautta järven kalakantojen kehitystä pieleen.
Kun Inarijärven istutuksiin pannaan vuosittain rahaa noin 3,6 miljoonaa markkaa ja lisäksi lasketaan valtion kalanviljelylaitosten investointien kuoletukset ja käyttömenot, ei summa ole enää missään suhteessa toiminnasta saatavaan kalataloudelliseen tuottoon. Inarijärven kalastuksen ansio on yltänyt vain 1980-luvun lopun muikkukuumeen aikana noin 7 miljoonan markan tasolle, kun jo 1990-luvun alusta on oltu reilusti kolmen miljoonan markan alapuolella. Toisaalta matkailukalastus on paikannut tilannetta parhaimmillaan parilla miljoonalla markalla ja lienee tätä nykyä jo ohittanut ansiokalastuksen tuoton.
Ahosen mukaan Inarin kalakantojen hoidon perustana olevia velvoitepäätöksiä tulisi muuttaa joustavammiksi, jotta kestävän kehityksen periaate toteutuisi.”

Näin silloin joskus. Inarijärvelle on saatu Ahosen peräänkuuluttama joustavampi velvoitehoito, mutta muuten 1990-luvun lopun puheet ovat olleet puhetta tuuleen.

Kairassa on joskus sanottu, että tunturi näkee ja vuoma kuulee.

Pitäisikö tähän tulevia lakeja ja niiden valmistelua tarkoittaen sanoa, että arkistot muistavat.

Veikko

Saamelaispolitiikan kuplat uhka saamelaisuudelle

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi varoittaa blogistaan löytyvässä uudenvuodenpuheessa saamelaisyhteisöä hajaannuksesta. Sen aiheuttajia hän ei suoraan nimeä, mutta toteaa erimielisyyden saamelaismääritelmästä olevan eräs noiden syyllisten virittämä miina, jolla yritetään saada eri saamelaisryhmät vastakkain.

Klemetillä itsellään ei näytä olevan aihetta katsoa peiliin.

Saamelaiskäräjien nykyinen puheenjohtaja vannoo edeltäjänsä Pekka Aikion tavoin yleissaamelaisuuden nimeen. Hän kyllä mainitsee eri saamelaiset vähemmistöt, mutta tosiasiassa ajaa saamelaismääritelmää ja saamelaiskäräjien vaalijärjestelmää, joka turvaisi saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon elimineen ja rahoineen edelleen hänen edustamansa saamelaisryhmittymän, käytännössä muutaman suvun käsissä.

Tapasin tänään erään entisen saamelaispoliitikon, joka harmitteli kolttien nykyistä kyyristelyä ”klemettiläisten” kainalossa. Kun koltille on annettu muutama näkyvämpi paikka saamelaiskäräjillä, se tuntuu saajille riittäneen ja pitkä kolttien syrjiminen on kerralla pyyhkäisty historiaan.

      "Murusia enemmistön pöydältä", kuului veteraanin arvio.

Kun saamelaisvaltuuskunta keskusteli aikoinaan ensin ns. saamelaislaista ja sittemmin saamelaisten kulttuuri-itsehallintolaista, ei lakiteksteihin haluttu erillisiä mainintoja saamelaisten vähemmistöistä. Koltille oma laki saatiin aivan muita teitä, heidän sotien jälkeiseen asuttamiseensa ja tilanteeseensa liittyen, mutta Suomen alkuperäisin saamelaisväestö, inarinsaamelaiset, saavat tyytyä edelleen tuolloin jo Aikion korostamaan ”yleissaamelaisuuteen”. Siihen on kuulunut muun muassa se, että muuta saamelaiskulttuuria edustava saamelaiskäräjien vaalilautakunta päättää keitä se hyväksyy käräjien vaaliluetteloon inarinsaamelaisina.

Näihin asti tuohon vallankäyttöön on tyydytty, mutta nyt inarinsaamelaiset ovat nostaneet profiiliaan ja se saa Klemetti Näkkäläjärven varoittamaan hajaannuksesta.

Muistutan tähän väliin siitä, kuinka Näkkäläjärvi tultuaan valituksi toiselle kaudelleen saamelaiskäräjien puheenjohtajaksi, ilmoitti haluavansa käräjien hallitukseen ”yhteistyökykyisiä” henkilöitä. Noissa valinnoissa lienee pitkälle onnistuttu, mutta samalla itsevaltainen puheenjohtaja taisi itse kylvää hajaannuksen siemenen.

Olen varsin vakuuttunut siitä, että mikäli saamelaismääritelmää ei saada kansainvälisesti kestävälle pohjalle eikä saamelaiskäräjien vaalijärjestelmää demokraattisemmaksi, saamelaispolitiikan kupla puhkeaa harjoittajiensa silmille. Tuo poksahdus ei ole uhka vain saamelaispolitiikan pienelle eliitille, vaan se vie pohjaa koko saamelaisuudelta. Tarkoitushakuisesti milloin mitenkin määritelty saamelaisuus syö sen uskottavuutta, kun toinenkin mahdollisuus eli saamelaisen alkuperäiskansan vahvistaminen olisi ollut olemassa.

Nykyisen saamelaispolitiikan toinen vaarallinen kupla muhii nykysaamelaisessa luonnon käytössä. Kun Klemetti Näkkäläjärvi puhuu innokkaasti kansainvälisestä biodiversiteettisopimuksesta, sen 8j-artiklan soveltamisesta Suomessa nimenomaan saamelaisten eli saamelaiskäräjien kautta, siis korostaa saamelaisten tietoa ja taitoa käyttää luontoa kestävästi ja muille mallina, ei tarvita kummoistakaan skandaalia osoittamaan jotain aivan muuta.

Erityisen ongelmalliseksi saamelaispolitiikan uskottavuus asettuu Klemetin jatkuvasti esille tuoman ”saamelaisen poronhoidon” kohdalla. On selvää, että mikäli poronhoidolle ollaan haluamassa ja säätämässä yhä enemmän valtaa pohjoisen maiden käyttäjänä, tulee myös kritiikki sitä kohtaan kasvamaan. Ehkäpä peräti ympäristöministeriössäkin herätään jossain vaiheessa näkemään millainen Akwe: Kon -tiedoin turvattu luonnon tila meillä pohjoisimmissa tunturi- ja puistopaliskunnissa tosiasiassa on.

Tai sitten herätyksen järjestävät kansainväliset luonnonsuojelijat.

Lienee turha yrittää neuvoa, mutta nykyisestä saamelaispolitiikasta ei hyvää seuraa. Ei saamelaisille eikä varmasti kenellekään.

Kun Näkkäläjärvi presidentillisessä uudenvuodenpuheessaan korostaa vielä ILO 169-sopimuksen ratifioinnin tärkeyttä, ja kuinka siitä seuraisi hyvää myös saamelaisalueen niin sanotulle muulle väestölle, hän luottaa siihen, etteivät nuo muut ole lukeneet tai kuulleet hänen saamelaiskäräjien nimissä ILO-asiassa antamiaan lausuntoja.

Veikko