sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Aika laillistaa saamelainen ylilaidunnus?

Olen kirjoitellut eriävää mielipidettäni Pentti Lähteenojan ”saamelaispykälätyöryhmän” ehdotukseen, joka luovutetaan maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle 19.3. Helsingissä. En ole ministerille pokkaamassa, sillä taidan olla silloin kokoustamassa Pokan kanssa Fennoskandian vihreästä vyöhykkeestä.
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka johtaa moista juuri perustettua Fennoskandian vihreän vyöhykkeen suojelua ja kehittämistä suunnittelevaa kansallista työryhmää, johon Inarin kuntakin sai valita edustajansa ja joksi edustajaksi tulin. Työryhmään varajäsenistöönkin saatiin inarilainen Anu Avaskari ja lisäksi näiltä nurkilta työryhmässä on paikka saamelaiskäräjien ympäristösihteerille, kuka hän nyt sitten viimeisten valintakiemuroiden jälkeen lieneekään.
Alkava ”vihertyö” liippaa juuri päätökseen saatua metsähallituslain saamelaisosan valmistelua sikäli, että siinäkin tullaan varmasti keskustelemaan Suomen ”vihreän vyöhykkeen” eli pohjoisinta Lappia ajatellen erämaa- ja luonnonsuojelualueiden tilasta ja käytöstä. Ei tarvinne lukijani kahdesti arvata, etteikö minulta heltiäisi tuohon työhön kriittisiä näkemyksiä, eikä vähiten erämaa- ja luonnonsuojelualueita hallinnoivan ympäristöministeriön suuntaan. Toisaalta saatan olla myös kiusallinen työryhmäläinen sikäli, että näkisin Suomen vihreällä vyöhykkeellä olevan muitakin käyttöarvoja kuin toimia näennäisen luonnonsuojelun pinta-aloina ja kaluttuina porolaitumina. Tarkoitan alueiden luonnonvarojen taloudellista ja ekologisesti kestävää hyödyntämistä. Esimerkkinä vaikkapa matkailu, metsätalous ja miksei kaivoksetkin.
Kannatan siis toisaalla rehellisempää toimintaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja palauttamiseksi, mutta samalla alueiden parempaa, mutta samalla hallittua taloudellista hyödyntämistä. Tuskin tämä tavoitteeni voi olla enemmän pielessä kuin ympäristöministeriön ja Metsähallituksen nykyinen luonnonsuojelun kaavussa tapahtunut askartelu kansallisomaisuudellamme.
Mutta palaanpa kirjoitukseni otsikkoon.
Kun olen nyt nähnyt millainen lakiehdotus Lähteenojan työryhmältä lopulta tuli saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven ansiokkaasti paimentaessa, täytyy kysyä - sikäli jos ehdotus vielä läpäisisi poliittisen lainsäädännän myllyn eli muuttuisi laiksi -, ollaanko päätymässä tilanteeseen, jossa niin kutsutun saamelaisalueen tunturi- ja erämaapaliskunnissa jo kymmeniä vuosia jatkunut porojen ylilaidunnus laillistetaan?
Suoranaista ylilaidunnuksen sallivaa ja tekijät etnisesti laillistavaa pykälää ei toki olla esittämässä, mutta käytännössä tämä tapahtuisi kun maa- ja metsätalousministeriöllä ja Metsähallituksella ei olisi mahdollisuutta puuttua metsähallituslain yhteistyö- ja sovitusvelvoitteen sekä alkuperäiskansan kulttuuria suojaavan heikentämiskieltopykälän takia mihinkään sellaiseen valtionmaiden ja -vesien käytön toimintaan, jonka saamelaiskäräjät tai kolttien kyläkokous katsoo kulttuurin tarpeisiin kuuluvaksi. Ja ympäristöministeriöllähän tuollaista haluakaan puuttua mihinkään alkuperäiskansan luonnon käyttöön ei ole?
Ehkä tuota sentään vielä kysäisen varovasti Hannele Pokalta.
Jotta luonnonsuojelun ja poronhoidon ”harmonia” saataisiin metsähallituslain uudistamisen jälkeen saamelaiskäräjien johdon kannalta täydelliseksi, väläyteltiin päättyneen lakityön yhteydessä seuraavaksi tarvetta myös luonnonsuojelulain uudistamiseksi. Myös tuohon lakiin, jossa jo nyt mainintaan saamelaisen kulttuurin edellytysten turvaaminen, halutaan luonnollisesti vastaavat yhteistyövelvoite- ja heikentämiskieltopykälät kuin metsähallituslakia ennen vesilakiin ja kaivoslakiin. Ja onhan siellä tulossa myös uusittava ympäristönsuojelulaki.
Joudun eriävässä mielipiteessäni kysymään, onko lainsäätäjällä mitään vastuuta Suomen pohjoisimman alueen ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi.
Reservaateistahan luulisi olevan kansainvälistä oppimista vaikkapa Yhdysvalloista. Eikä se ole ollut noususuuntaista kehitys Norjan Finnmarkissakaan sitten ILO:n yleissopimuksen 169 ratifioinnin ja sen jälkeisen maankäytön hallinnon rakentelun myötä.
Kuten Norjassa, niin Suomessakin myös saamelaiset saisivat kokea taantumisen autuuden.


Veikko

24 kommenttia:

  1. Alkaa olla jo riittävää tutkimustietoa siitä, että ainakin Ylä-Lapin porojen talvilaitumet on kaluttu aika pysyvästi puhtaaksi mm. maajäkälästä.

    Ref.: Metlan työraportteja 282 vuodelta 2014: Ylä-Lapin talvilaidunarvioinnin tuloksia. Uusimmat arviot vuodelta 2012 ja vastaavia tuloksia vuodelta 2004. Myös dosentti Mauri Nieminen on tutkimuksiinsa nojaten varoitellut tilanteesta. Jopa Luonnonsuojeluliitto on herännyt luonnon monimuotoisuuden perään. Tilanne on hankala, mutta poromääriä ei ole alennettu vastaamaan luonnon kantokykyä.

    Oikeudellisesti merkittävää on se, että kun laitumien loppumisen myötä on porojen hoito ja poronhoitoon perustuva elinkeino siirtynyt pitkälle ruokinnan varaan varsinkin kevät-talvella, on samalla poronhoito siirretty pois perinteisen poronhoidon alalta sen ulkopuolelle. Perinteinen poronhoito on perustunut aina luonnon kantokyvyn varaan.

    Saamelaisten kannalta tämä merkitsee, että heidän poronhoitonsa ei nauti enää perustuslain kulttuurin suojaa automaattisesti ilman uskottavaa selvitystä. Perustuslaki suojaa kulttuurin kannalta vain perinteistä poronhoitoa, mikä onkin luonnollista. Saamelainen poronhoito on pääosin siirretty poronhoitajien itsensä toimesta samalla tasolle kuin ei-saamelaistenkin poronhoito oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Esimerkiksi kaivoslain perinteisen saamelaisen poronhoidon erityistä suojaa koskevat menettelysäännökset eivät enää tule automaattisesti sovellettaviksi esim. kullanhuuhdontalupien käsittelyn yhteydessä.

    VastaaPoista
  2. Viimeisimmässä blogikirjoituksessaan Veikko toi esille sen aiheellisen huolen, etteivät viranomaiset ole kiinnostuneita luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Huoli on aiheellinen, koska saamelaiskäräjätkään ei siitä välitä. En ole koskaan ymmärtänyt Suomessa harjoitettua saamelaispolitiikkaa. Usein tuntuu siltä, että alkuperäiskansapolitiikan suhteen saamelaiskäräjien poliittiselta johdolta on kadonnut punainen lanka ja että puheenjohtajalta on pallo täysin hukassa. Suomessa on arkipäivää se, että Lapissa ilmestyvistä päivälehdistä saa lukea jatkuvasti päättömistä lakiehdotuksista, joita saamelaiskäräjät roiskii oikeusministeriön käsiteltäväksi. Tällainenko toiminta on ollut saamelaiskäräjälain säätämisen tarkoitus? Ja miksi julkiset tiedotusvälineet eivät arvioi käräjien toimintaa osana hallintoa ja viranomaistoimintaa?
    Kuvattuja, päättömiä ehdotuksia kuvastaa todella hyvin käräjien ehdotus siitä, että alku- ja heimokansoja koskeva ILOn alkuperäiskansayleissopimus pitäisi ratifioida, koska saamelaiset on todettu saamelaiskäräjälaissa alkuperäiskansaksi. Toisin sanoen käräjät haluaisi vaatimuksillaan kaapata todellisen alkuperäisväestön – lappalaisten − oikeudet itselle. Sellainen on vastenmielistä!
    Tuntuu uskomattomalta, että oikeusvaltiossa, ilman mitään olosuhdeanalyysiä, ollaan valmiit siirtämään saamelaisiakin vanhemman väestöryhmän oikeudet ihmisille, joilla on alueeseen historian valossa varsin lyhytaikainen suhde. Kuvatun käsityksen piiloajatus, että laki määrittelee alkuperäiskansan, ei ole kansallisen historian, asutushistorian eikä minkään muunkaan tosiseikan mukainen tai ei vastaa muutoinkaan tosiasioita.
    Saamelaiskäräjät ei ole tähän mennessä hyväksynyt kansainvälisen ihmisoikeusoikeuden arvovaltaisimpien elinten linjauksia, joiden mukaan yksilön oma itseidentifikaatio on se peruste, jonka mukaan tulee arvioida, kuuluuko joku alkuperäiskansaan vaiko ei. Saamelaiskäräjät ei myöskään anna vähäisintäkään merkitystä yhtäjaksoiselle polveutumiselle ja se on täyssokea saamelaisuuden muille muodoille kuin porosaamelaisuudelle. No, tuntee se yhden toisen muodon: citysaamelaisuuden, joka on jo toinen asia kuin yleissopimuksen mukainen alkuperäisyys tai alkuperäkansa.
    Saamelaiskäräjien politiikassa tuntuu olevan patenttiratkaisuna se, että lappalaisiin liittyviä asioita automaattisesti rajoitetaan ja kielletään. Tämä paatunut toimintamalli leimaa myös hyvin vahvasti harjoitettua saamelaispolitiikkaa. Yleisimpiä keinoja käräjien politiikassa ovat olleet erilaiset tilauslausunnot, joissa pyritään koko ajan kiistämään uusimmat tutkimustulokset vailla mitään vertailupohjaa. On vaikea sanoa, mikä on se tenhovoima, joka saa omilla aloillaan muuten ehkä hyvinkin pätevät tutkijat tuottamaan nimenomaan Saamelaiskäräjille lausuntoja, jotka tarkemmin analysoiden osoittautuvat tieteelliseksi hutuksi tai pelotteluksi. Tutkijoilta näyttää puuttuvan tieto tutkimusten objektiviteetista ja tieteen kehityksestä. Joillakin on juuttunut päälle poliittinen vaihde.
    Oli kyseessä sitten saamelaispolitiikka tai tuomarointi, niin asioilla täytyy olla aina johdonmukainen linja. Olisi äärimmäisen tärkeää, että alkuperäiskansapolitiikkaan saadaan selkeä linja, jotta vähiä resursseja pystyttäisiin suuntaamaan järkevämpiin asioihin. Ei ole mitään järkeä siinä, että samoista asioista jatkuvasti jauhetaan uudestaan ja uudestaan, ja aikaa kuluu turhiin asioihin. Näin on varsinkin, kun osa keskustelijoista ei ole perillä lainkaan nykytutkimuksesta lausumansa perusteella. Valtiovallan toiminta on vielä hämmentävämpää: se on ollut omiaan oikeusministeriön johdolla ohittamaan tutkimustulokset ja viipyilee menneisyyden urissa operoiden diskriminaation poluilla.
    Lapin alkuperäiskansapolitiikassa on ollut käytettävissä vain yksi linja: on vain yksi alkuperäiskansa. Tärkeintä olisi kuitenkin, että saamelaiset ja lappalaiset asetettaisiin samalle viivalle, koska uusimmat tutkimustulokset nimenomaan tukevat sellaista ratkaisua. Se on asetelma, jota valtio ei voi enää sivuuttaa.
    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  3. Tuolta löytyy Juha Joonan mielenkiintoisen Lakimiehessä ollut artikkeli. https://www.dropbox.com/s/qmqxzznxwkujpu4/Juha_Joona.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm hyvä kartta selityksineen miten nykyinen valtaa pitävä "alkuperäiskansa" tuli ja asettui Suomen alueelle, viimeiset pitkällä 1900-luvun puolella. Jotkut tiettävästi vaihtoivat Norjan kansalaisuuden suomalaiseksi vasta joskus 1950-luvulla tai myöhemmin. Eipä ihme ettei paljon dokumentteja ole esittää maiden ja vesien omistuksesta tai niiden muita pois sulkevista käyttöoikeuksista. Kun kuitenkin huutaa kovaa, ainakin RKP kuulee!

      Poista
  4. Se oli se alkuperäiskansan elinpiiri kun meni yli ja poikki kansallisvaltioiden rajanvetojen ja karttaharjoitusten - ei ollut muuttajia tahi siirtolaisia sen kansan näkökulmasta, jota porosaamelaisiksi kutsutaan. Elivät elämäänsä, laitumilta toisille porojen kanssa, "maasta" toiseen, kuten voittajat ja "maansa saaneet" historian kirjoittavat.
    Porosaamelaiset eivät olleet mukana valtioiden muodostamisprosesseissa, toimenpiteen kohteena vain. Siksi ovat he vikapäitä ja siirtolaisia tämän päivän tarkastelussa kun historia, valtiorajojen historia tunnetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä porosaamelaisia kukaan vikapäinä pitäisi jos he osaisivat elää näillä mailla muiden kanssa sovussa eikä elinpiirinsä yksinomistusta ja -oikeutta havitellen. Eihän tavallinen porosaamelainen niin teekään, mutta heidän johtajillaan joiden ei ole tarvinnut elää muiden kanssa rinnan arjessa tuo yhteiselo ei maita. Heille riitely on leipäpuu korkeisiin palkkoihin ja asemiin ja heidän takiaan kaikki tavalliset ihmiset olivatpa he porosaamalaisia tai muita saavat kärsiä. Kyllä tästä tällaisesta tulee tehdä loppu. Onhan selvää, ettei kahina pääty mihinkään ILO sopimuksen ratifiointiin tai muuhun pakkolakiin, vaan pahenee. Poronhoidon asema tulee ensimmäisenä kyseeseen ja kansalaisaloitetta jo jossain suunnitellaan poro-ongelman viemiseksi eduskuntaan. Sen siitä saa kun menee mahdottomuuksiin.

      Poista
    2. Tätä historiaksi kutsumaansa satua kerrotaan ja sitä pidetän totena.
      Sadut ovat satuja, ei niiden varaan voi yhteiskunnallisia asioita perustaa.

      Poista
    3. Niin, eipä ollut näkkäläjärvistäkään Inarissa ollut havaintoja ennen 1930 lukua kun nuo saapuivat Hammastunturin alueelle Kulpakkojärven rantaan. Siitä alkaa heidän alkuperäisyytensä näillä main. Vaskolta ostivat sitten Heikkilän kruununtorpan.

      Poista
    4. No, alkuperäiskansan yksittäisten jäsenten myöhempi asutushistoria ei ole sama kuin alkuperäiskansan, kokonaisuutena_katsoen, asutushistoria. Kansainvälisen oikeuden kannalta katsoen oikeusobekti on tässä kansa, kulttuuris-kielellinen kokonaisuus, ei yksilö, perhe tai sukukunta ym.

      Sotketaan kaksi eri asiaa ja skaalaa muuten tässä keskustelussa.

      Poista
    5. Aivan, siksipä tuntuukin ihmeelliseltä, että juuri nämä yksittäiset myöhäiset pyrkivät omimaan itselleen erityiset oikeudet kansan nimissä, todellista alkuperäiskansaa syrjimällä.Yhteisöllisyys ei heille kelpaa kuin omaan sukuun ja siihen naituihin.

      Poista
    6. Anynyymi 16.56 - etköhän mene jo henkilökohtaisuuksiin!

      Poista
    7. Aika laaja olisi tuo käsite henkilökohtaisuuksista, mutta johan se tiedetään suvuittain keitä esimerkiksi milloinkin ja mistä päin muutti ja ketkä heistä tai heidän jälkeläisistään ovat olleet mitäkin ja missäkin vaatimassa. Jos vaikka alettaisiin katsomaan 1980 luvun vesipiirirajankäyntikokousten pöytäkirjoista ja siitä nykypäivään eri yhteyksissä. Aika usein siellä näkyy muuttajien nimiä ja kannanottoja.

      Poista
  5. Kun olen viime aikoina seurannut yhä kärjekkäämmäksi käyviä kannanottoja tässä Yä-Lapin maanomistusta ja hallintaa koskevassa kiistassa tulee mieleen hiljattain kuolleen Nelson Mandelan poliittisen perinnön soveltamisen käytäntöön myös täällä meillä.
    Kylmän sodan päättymisen jälkeen väkivaltaan johtaneissa poliittisissa kiistoissa, olivatpa ne sitten maiden välisiä tai sisäisiä, on useimmiten hyödynnetty erilaisten uskonnollisten ryhmien tai etnisten ryhmien vastakkainasettelua. Meillä Suomessa tätä rajanvetoa, eriarvoistamista ja kiihotusta harrastetaan, tosin pienemmässä mittakaavassa, kun tingataan siitä ketkä ovat ILOn sopimukseen piiriin kuuluvaa alkuperäiskansaa. Määritelmän etnopoliittisuus on nostattanut kärjekkäitäkin kannanottoja. Tämä osoittaa, että asiaan liittyy tyytymättömyyttä, jota saamelaiskäräjien poliittinen johto on käyttänyt hyväkseen lujittaakseen saamelaista etnopoliittista ryhmäidentiteettiä ja epäinhimillistääkseen ja demonisoidakseen "toisia". Saamelaiskäräjien poliittisen johdon tavoitteena on saada tästä etnisestä erottelusta tukea taistelulleen vallasta, maasta ja luonnonvaroista. Ylä-Lapin erimielisyydet johtuvat eräiden saamelaisvaikuttajien pakonomaisesta tarpeesta uskoa, että saamelaisten ja lappalaisten eroavuudet ovat tärkeämpiä kuin yhteinen alkuperä ja historia.
    Kiistan puhjettua konfliktiksi siitä ovat joutuneet kärsimään poikkeuksetta lähes kaikki. Sellaisten tapahtumien jälkeen ennakkoluulottomankin ihmisen on ollut vaikea olla kovettamatta sydäntään. Silti on tärkeää että saamelaiset ja saamelaisten vieroksumat lappalaiset näkevät toisensa ihmisinä ja kunnioittavat toisiaan, vaikka olisivatkin jossain asioissa erilaisia tai erimielisiä. Se on välttämätöntä, jotta paikalliset yhteisöt estettäisiin hajoamasta ja yhteistä elämää voitaisiin jatkaa rauhanomaisesti kuten tähänkin asti.
    Tällaisessa tilanteessa kannattaa puolustaa hiljattain kuolleen Nelson Mandelan poliittista perintöä. Kun hänestä tuli Etelä-Afrikan presidentti, hän kutsui omat vanginvartijansakin virkaanastujaisiinsa. Hän otti hallitukseensa rotuerottelua tukeneita valkoisia johtajia. Hän perusti totuus- ja sovintokomission antaakseen apartheidin aikana rikoksiin syyllistyneille mahdollisuuden tunnustaa ja välttää vankeus. Hän ymmärsi, että hän itse ja Etelä-Afrikan kansa olivat vapaita kohtaamaan tulevaisuuden vain pääsemällä irti menneisyydestä – ei menneisyyden unohtamisen ja vääristelyn kautta, vaan katsomalla totuutta silmästä silmään silloinkin kun se oli ollut rumimmillaan.
    Ylä-Lapin tilanteessa tarvitaan Mandelan kaltaisia kaukonäköisiä poliittisia johtajia rakentamaan siltoja kuilujen yli edistämällä keskustelua, ymmärrystä, sovintoa ja suunnan muutoksia. Heidän olisi aika nousta esiin kaikista ryhmistä. Tarvitaan niitä vanhoja ja kokeneita saamelaisia jotka ovat vierastaneet politiikkaa sen riitaisan luonteen ja repivän panettelun takia. Tarvitaan vanhoja riitapukareita, jotka ovat kypsyneet ymmärrykseen siitä että näin ei voida jatkaa. Ja tarvitaan ennen kaikkea nuoria, nousevia saamelaispoliitikkoja, jotka osaavat katsella maailmaa muualtakin kuin vääristävien etnopoliittisten silmälasien takaa. Sellaisia jotka ymmärtävät, että esivanhempien ja edeltäjien työn kunnioittaminen ja jatkaminen ei edellytä heidän riitojensa jatkamista vaan uutta alkua.
    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  6. Hyvä anonyymi 23.28
    Entiseen aikaan saamelaiskulttuurit erosivat aika lailla toisistaan monessakin suhteessa. Toiset jutivat entisen laitumen ehtyessä poroineen
    uudelle alueelle, toiset taas pysyttelivät koko lailla aloillaan. Mitä nyt
    kalastelivat sukunsa eri järvillä. Noista maistahan he maksoivat veroa
    sekä Ruotsin, että Venäjän hallitsijalle. Inarilaiset vielä Kolmannelle taholle. Porosaamelaiset eivät maksaneet veroja millekään taholle.
    Rikkaus karttui tälläkin tavalla.Toisiakin tapoja oli: naimakaupat lähisukulaisten kesken, huonompisaattoiselta porot yhtäkkiä katosivat
    ja näin syntyi pororuhtinaita monituhatpäisine tokkineen.
    Veroamaksavat inarinsaamelaiset pysyivät köyhinä ja esivallalle sangen
    kuuliaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat mainitut kulttuuriryhmät olleet alisteisia valtakulttuureille ja valtapyrkimyksille pohjoisessa kunakin aikana ja joskus verottajia on tullut useasta ilmansuunnasta. Kumpikin ryhmä, yksilöineen ja jäsenineen on omalla tavallaan luovien sopeutunut olosuhteisiin. Saamelaiset eivät ole turvautuneet sodankäyntiin muita kulttuurimuotoja tai kansoja vastaan kuten muu Eurooppa.

      Kumpikaan tai mikään saamelaiskulttuuriryhmä ei ole ollut eikä ole päättämässä omassa asiassaan, kuten valtakulttuurin ja valtiomuodon luoneet, (suomalaisen/ruotsalaisen/norjalaisen/venäläisen kulttuurimuodon), kansalaiset ovat omassaan voineet tehdä ja toteuttaa visiotaan omasta yhteiskunnasta ja sen suunnasta.

      Nyt on punnittavana ja päätettävänä saamelaisten oikeus itse määritellä ryhmänsä jäsenet ja edelleen kulttuurinsa kehityksen suunta.

      Muu olisi de facto (lainsäädännön luomaa, rakentelleellista) vähemmistön/alkuperäiskansa sivuuttamista, syrjimistä ja sulauttamista valtakulttuuriin, jos asiaa viileästi katsoo - huomioiden valtasuhteet ja -rakenteet vähemmistön ja enemmistön välillä ja kansainvälisoikeudelliset periaatteet kansojen suhteista. Se tilanne olisi kestämätön.

      Valtiot ovat olleet toimijoita, ja niiden tulisi siis myös tehdä korjaavat liikkeet, Vastuunkantaja on valtio eli lainsäätäjä eli kansan (valtakulttuurin) edustajat, jotka ovat vetkutelleet asiassa vuosikymmeniä, vahvemman oikeudella ja asenteella. Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä ja allekirjoituksin sitoutunut tiettyihin periaatteisiin, joita se ei ole halunnut/kyennyt/piitannut toteuttaa käytännössä.

      Lainsäätäjällä on visainen tehtävä sovittaa asiat ja oikeudet kohdilleen, tässä kasvutaloudessamme jossa odotettavissa olevat voitot, palkinnot ja taloudelliset intressit usein ovat ainoana ohjenuorana ja johtotähtenä, etnisyydestä riippumatta.

      Poista
    2. Niinpä niin. Ja siksikö inarinsaamelaiset ja metsäsaamelaiset eivät saisi edelleenkään määritellä ryhmiensä jäseniä tai kulttuurinsa säilymisen ja elvyttämisen suuntaa, vaan ne tulisi jättää saamelaisen valtakulttuurin edustajille?
      Asiat ovat vähän niin kuin ne kukin kohdallaan näkee ja kokee.

      Poista
  7. Saamelaiskäräjien puheenjohtajisto Helsingissä tällä viikolla kertoo yle sapmilainen.

    Agenda: uuteen saamelaiskäräjälakiin ei saa tulla lappalaismääritelmää

    11.3. tavattu ministerit Niinistö ja Haavisto
    torstaina valtiosihteeri Jarmo Lindén
    perjantaina Tuomioja



    VastaaPoista
  8. Surettaa Anu Avaskarin puolesta erään inarinsaamelaiseksi tunnustautuneen henkilön kirjoitus Lapin Kansassa. Tämän henkilön luulisi tarkoin tietävän, että iso osa inarinsaamelaisia on jätetty vaaliluettelon
    ulkopuolelle. Näin ollen he eivät ole saaneet alkuperäiskansastatusta.
    Anu Avaskari on selkä verillä tehnyt työtä hyljeksityn kansanosansa
    eteen. Hyvä sai pahan palkan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kertoi että tuo henkilö joka oli antanut nimensä kirjoituksen alle katuu jo. Enkä ihmettele kun tuntee miestä. Antoi vain tutun vedättää?

      Poista
  9. Puheenjohtaja puhuu pahimmasta itsenäisyyden ajan "kansanmurhasta",jos
    lappalaiskriteeri tulee uuteen saamelaismääritelmään. Näin voi puhua Helsingin herroille, kun hän todellisuudessa tarkoittaa, että valta luisuisi
    tietyiltä suvuilta. Nämä suvut ovat jo 40 vuoden ajan nauttineet kaikesta
    siitä hyvästä, mitä Suomen valtio on jakanut heille verovaroistaan.
    Lisää jakajia ei tarvita. Se hoksattiin jo aikoinaan Saamenkansaa sorvattaessa. Vallanmenetys on kamalinta, mitä tässä maailmassa voi
    tapahtua.

    VastaaPoista
  10. "Kolme vaikeinta asiaa tässä elämässä:
    1) vastustajan rakastaminen;
    2) niiden mukaan ottaminen, jotka on jätetty ulkopuolelle;
    3) sen myöntäminen että on väärässä"
    - A.de Mello

    VastaaPoista
  11. Joillakin rekisterisaamelaissuvuilla on lyhyt polveutuminen, mutta saamenkieli on. Statuksettomilla on pitkän pitkä polveutuminen, mutta kieli
    menetetty( saamea kyllä pontevasti opiskellaan). Kumpi ryhmä sopii paremmin ILO:n alkuperäiskansamäärittelyyn?

    VastaaPoista
  12. mielestäni nyt kannattaisi ottaa kantaa esitykseen mahdollisen laajalla rintamalla, kirjelmillä,yleisönosasto-kirjoituksilla jne. kannanottoja voi tehdä yksityishenkilöinä , yhdityksinä jne. turha tässä odotella viralista lausuntopyyntöä. ei pidä aliarvioida omia vaikutusmahdollisuuksia.nyt täytyy saada esitykselle mh saamelaispykälistä mahdollisimman suuri julkisuus

    VastaaPoista