perjantai 23. maaliskuuta 2018

Metsäsaamelaisetkin kelpaavat uhriutumiseen

Jäämerenradan toteutuminen otti jokin päivä sitten merkittävän askelen, kun julkistetun linjaus- ja kustannusselvityksen kerrottiin johtavan Suomen ja Norjan kesken jatkoselvityksiin ja kun Rovaniemeltä tai Kemijärven suunnasta Sodankylän ja Inarin kautta Kirkkoniemeen kulkevan Arktisen rautatiekäytävän arvioitiin olevan käytössä jo ehkä viidentoista vuoden kuluttua.
Ei tarvinnut arvailla johtiko uutinen ilahtuneiden ja tulevaisuuden kehitysvisioita pohtivien kannanottojen rinnalla myös jyrkkiin vastustaviin älähdyksiin. Eikä tarvinnut arvailla sitäkään miltä tahoilta nuo vastustavat äänet kantautuivat. Eli saamelaisten ja ”saamelaisen poronhoidon” suunnista.
On tietenkin oman kartoituksensa paikka missä määrin eli kuinka kattavasti uutisten saamelaiset tuota Jäämeren rataa vastustavat. Saamelaisia, kuten muitakin pohjoisen asukkaita, on lopulta aika moneen junaan, lisäksi tietenkin se pääosa heistä, jotka eivät asu täällä päinkään. Juuri näistä muualla asuvistahan tuntuvat joskus löytyvän ne suoraviivaisimmat saamelaisten nimissä näkemyksiään laukovat. Heidän taholtaan on heti kärkeen väläytetty uuden Altajoen kapinan käynnistämistä, mikäli rataa aletaan ihan toden teolla tekemään.
Olin aikanaan työn puolesta seuraamassa tuota Altajoen patoamista vastustanutta leireilyä, josta huolimatta se pato lopulta rakennettiin. Talviseen värjöttelyyn nähden Tenon kesäinen moratorioleiri oli lastenleikkiä – eli se ihan vain nykyaktivisteille pieneksi vinkiksi sitten kun panette hösseliksi.
Jäämeren rata on joka tapauksessa sen verran ”iso juttu” osapuolina oleville valtioille ja ihan globaalistikin, että sehän tehdään jos jatkoselvityksissä moiseen päädytään. Enkä sano tätä mitenkään tuon ratahankkeen puolustajana, vaan realistina. Jää vain nähtäväksi miten suoraan tuo realismi meille pohjoisen ihmisille ja niille etelän aktivisteille lopulta sanotaan. Ja millaisia sovitteluja hankkeen toteuttamiseksi raatsitaan tarjota – sen poroja säästävän aitaamisen lisäksi.
Jossain näin jo uutisen, jonka mukaan liikenne- ja viestintäministeriö liittää ratahankkeen jatkovalmisteluun niin sanotun Akwé:Kon menettelyn. Siis ainakin saamelaiskäräjät pääsee jatkotyössä piikkipaikoille hankkeen suunnitelmia arvioimaan. Käytännössähän käräjien Akwé:Kon työ on ollut poronhoidon taloudellisten ja toiminnallisten intressien ajamista, ei niinkään kansainvälisesti tavoiteltua biodiversiteetin puolustamista.
Monenlaisia perusteluja ja sydäntä riipaisevaa uhriutumista tullaan medioiden kautta ratahanketta vastaan kuulemaan ja näkemään. Jo tähän mennessä on saatu lukea kuinka rata tuhoaa saamelaiskulttuurin ja sen kulmakivenä olevan poronhoidon. Näin, vaikka tuskin kukaan on todistanut niin käyneen Pohjois-Ruotsissa kaivostoiminnan takia radoitetulla saamelaisalueella. Lapin luonnon ”ekosysteemin” horjuttamista maalailtiin ihan juurikin Yle:n Lapin uutisissa, jossa toimittaja oli päässyt mukaan poromiesten rekeen viemään heiniä maastossa muutoin jäkälää kaivavalle porotokalle. Jos puhutaan Lapin luonnon ekosysteemistä ja sen horjuttamisesta, ehkei tehoporonhoito ole se viisain mielikuvaverrokki. Todelliset uhkakuvat voivat radan myötä liittyä muuhun luonnon kiihtyvään hyödyntämiseen kuten huonosti suunniteltuun ja siten laajasti ympäristöä rasittavaan kaivostoimintaan. Sellaisesta kyllä poronhoidon ohella koituisi haittaa monille muillekin tahoille, ehkä taloudellisesti merkittävimpänä matkailu.
Mutta onpa tuossa saamelaiskulttuuriasiassa tapahtunut tässä uhriutumisen alkumetreillä ihan positiivistakin. Niin historiaan hävinneiksi ja suomalaisuuteen sulautuneiksi kuin metsäsaamelaiset on viime aikoina ”aitosaamelaisten” taholta manattu, heidät on nyt kelpuutettu esimerkiksi saamelaisten aiemminkin kokemasta kolonisaatiosta. Sosiaalisessa mediassa on jaettu taannoista Ylen uutista Lokan ja Porttipahdan tekojärvien tieltä häädetyistä alueen asukkaista, jotka pääosin olivat nimenomaan metsäsaamelaisia. Tuo tehdystä tutkimuksesta kertova uutinen ”Vesivoiman rakentaminen vahingoitti saamelaisia” löytyy täältä:
Erään blogini kommentoijan mukaan mielenkiintoiseksi jutun tekee kohta: ”Mustosen mukaan valtio poltti sodasta selvinneiden saamelaisten kodit tekoaltaiden tieltä. Mustosen mukaan altaiden alueella asui 640 ihmistä, joista 560 joutui jättämään kotinsa. Heistä suurin osa oli saamelaisia”. Tuo suurin osa olivat Mutenian, Korvasen, Rieston ja Lokan kyläläiset, joiden saamelaisuus on haluttu kuitenkin tähänastisen saamelaispolitiikan linjauksissa pääosin kieltää. Tuon mainitun kirjan pääkirjoittajiin kuuluu muuten saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja Pekka Aikio.
Lapin tutkimusseuran ”Acta Lapponica Fenniae” -julkaisussa vuodelta 2011 (http://www.lapintutkimusseura.fi/files/Acta%20Lapponica%20Fenniae%2023.pdf ) ”Lokka muutosten näyttämönä” kerrotaan keistä saamelaisista oli tuossa vesivoiman tieltä evakuoinnissa kyse:
Esimerkiksi sivulla 19: ”Kemin Lapissa on vasotettu hihnassa niin kauan kuin perimätieto muistaa (Hannula 2000). Lapin paliskunnassa erillään vasottivat Mutenian ja Kitisen varren asukkaat, jotka edustavat alueen vanhoja metsälappalaisia sukuja. Sompioon 1800-luvun lopulla muuttaneiden porosaamelaisten kulttuuriin hihnavasotus ei sen sijaan kuulunut (Magga 26.10.2009; Äärelä 26.10.2009).”
Ja sivulla 29: ”Pääelinkeinoksi se ilmoitettiin yksinään alueen viidessä porosaamelaisperheessä, yhdessä porotalous oli yhdistettynä luontaistalouteen. Sompion metsälappalaisista polveutuvalla vanhemmalla väestöllä poronhoito oli pääelinkeinona yhdessä jonkin toisen elinkeinon kanssa. Alueella vuosisatoja vallinneessa vähäporoisessa pyyntikulttuurissa porot olivat toimineet lähinnä ajo- ja kantoporoina sekä houkutuseläiminä peuranpyynnissä. … Kitisen latvoilla perinteinen, vähäporoinen lapinkulttuuri säilyi aidoimpana aina altaan tuloon saakka (Äärelä 23.11.2009). Suurporonhoito alkoi Sompion alueella vasta porosaamelaisten muuton seurauksena 1800-luvun lopulla.”
Edelleen sivulla 40: ”Sompion alueen asujaimisto koostui vanhasta metsäsaamelaisesta ja nuoremmasta porosaamelaisesta väestöstä. Altaat rakennettiin siis kansallisen vähemmistön asuma-alueelle, joten kulttuurin muutoksia oli odotettavissa. (Aikio 1991, 99.) Porosaamelaisessa kulttuurissa ei ole arvostettu haukea ruokakalana. Alueen vanhemmassa, metsälappalaisessa kulttuurissa sitä sen sijaan on totuttu hyödyntämään.”
Kulttuurin omiminen, suorastaan varastaminen, ovat olleet viime aikojen uhriutumisen sloganeita. Niin myös kulttuurin suojelemisen nimissä tapahtunut toisten ihmisten identiteetin kieltäminen. Entä miten tällainen soveltava kohtalon ”lainaaminen” olisi määriteltävissä?
Saamelaismääritelmän avartamisen, tai paremminkin sen lakiin tehdyn kirjauksen sellaisenaan soveltamisen, on monesti perusteltu tuovan vahvuutta saamelaisten asemaan ja sitä kautta kulttuurin säilymiseen. Jotenkin tällaisessa tilanteessa, globaalin talouden intressien kylmässä kosketuksessa, tulee yhä vahvemmin tuon näkemyksen kannattajaksi.
Mutta oli miten oli, Jäämeren radan rakentamisen selvityksiä jatketaan. Samaan aikaan uudistetaan Pohjois-Lapin maakuntakaavaa, jonka Jäämeren käytävään sovitetaan nykyisen Norjaan johtavan Fingridin 220 kilovoltin voimalinjan rinnalle varausta järeämmälle 400 kiloviltin voimalinjalle. Se mahdollistaa sitten jo tuulivoiman rakentamisen pohjoisille tuntureille…jne.


Jk. Tätä kirjoittaessani Yle Lapin uutisissa kerrottiin Lokan ja Porttipahdan vieneen huomattavan osan Lapin paliskunnan porolaitumista. Uutisessa haastatellun uuden poroisännän mukaan Jäämeren rata pilaisi paliskunnan nyt hyvin toimivan laidunkierron. 

16 kommenttia:

  1. Veikko sivutessaan Jäämeren ratahanketta nostaa esille jälleen kerran tämän kiistanalaisen alkuperäiskansakysymyksen. Saamelaiskäräjiä lähellä olevat poliitikot ja muut heitä myötäilevät ovat nostaneet esille etnisten saamelaisten perinteiset oikeudet, vaikka tieteellistä näyttöä ei niistä ole saatu. Tällaiset vaatimukset uhkaavat pikemminkin saamelaisväestöön kuulumattoman paikallisen väestön oikeuksien säilymistä.

    Saamelaiskäräjien poliittisen johdon toiminta on ollut usealla tavalla sopimatonta paikallisen väestön oikeuksiin nähden: käräjien rinnakkaiselle tai suorastaan yksinoikeudelle ei ole ollut oikeudellisesti hyväksyttävää legitimiteettiä.

    Toistaiseksi alueella asuvien statuksettomien ja etnisten saamelaisten kesken ei ole ollut suoranaisia avoimia yhteenottoja tai kiistoja oikeuksista. Sen sijaan niitä on ollut poromiesten kesken ja porosaamelaisten tunkeuduttua Suomen alueella valtavine porotokkineen 1800-luvulla useaan eri otteeseen, jotka vaiheet ovat olleet yhteiskunnallisia kriisejä.

    Parhaimmillaan norjalaisten suurporonomistajien poroja oli tuolloin 1800-luvun alkupuolella Inarin ja Utsjoen alueilla noin 91000 poroa, kun koko muun Lapin alueella poroja oli samaan aikaan yhteensä vain noin 25000. Tai Utsjoen asukkaista (300) oli parhaimmillaan puolet norjalaisia porosaamelaisia, joiden kotimaa oli siis Norja, mutta jotka saattoivat laiduntaa Suomessa valtiolta alueita vuokraamalla porojaan. Se perustui Suomessa 1751 Strömstadin rajasopimuksen perusteella, joka mahdollisti laiduntamisen yli rajojen tietyin edellytyksin, kunnes se jouduttiin lopettamaan uudella Norjan rajasulkusopimuksella 1852.

    Suomen Lapissa Inari, Utsjoen ja Pohjois-Sodankylän alueella eniten kärsivät 1800-luvun invaasiosta kalastajalappalaiset, peuran pyynti ja sama toistui myöhemmin Enontekiön alueella sinne myöhemmin tulleesta invaasiosta, jonka syy oli myös laidunalueiden puute Norjassa. Nyt tänne entisen Kemin-Lapin alueelle muuttaneiden. Joten Norjan porosaamelaisten jälkeläisten esiintyminen tässä Jäämeren ratahankkeen vastustamisessa tuntuu perin oudolta. He eivät ole alueen alkuperäisväestöä, vaikka Pekka Aikio tai Tiina Sanila-Aikio kuinka yrittävät sitä todistella. Meillä Suomessa on mitä parhaimmat tiedot Inarin ja Kemin-Lappiin muuttaneiden kolttien ja muiden saamelaisten ajankohdista.

    Sen sijaan inarin- ja keminsaamelaisten nousu saamelaiskäräjien kaavailemia hankkeita ja omistuksen siirtoja vastaan on nostattanut ajoittain vilkkaankin keskustelun, jota oikeusministeriön eduskunnan vaatimuksesta rahoittamat maaoikeustutkimukset ovat hälventäneet tuoden tutkittuja uusia ja selvitettyjä tosiseikkoja keskusteluun. Kiivaudesta on jäljellä ajoittain toistuva inttäminen ja viittaus niihin tietoihin, jotka on kumottu ja olosuhteisiin, jotka perustuvat pikemminkin poliittisiin tavoitteisiin kuin todettuihin tosiseikkoihin. Tässä mainittua keskustelua voisi kuvata inarin- ja keminsaamelaisten oikeustaisteluksi käräjien ajamaa maanomistuksen siirtoa vastaan asiassa, joka on lähinnä etnopoliittinen.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  2. On aivan ymmärrettävää, että saamelaiskäräjien pohjoissaamelainen poronhoitokulttuurin enemmistö on pyrkinyt unohtamaan saamelaisten historian, ja inarinsaamelaisten olosuhdeselvityksen, jonka se sisällytti toimintasuunnitelmaansa.
    Jouni Kitin edellä oleva kirjoitus, on sitä historiaa, jota he eivät halua tuoda julki. Sen sijan vaaditaan, että sovintokomiteassa syntyvä aineisto kootaan historiakirjaksi, joka pitäisi jakaa koko Suomen kansalle katekismuksen tapaan päähän päntättäväksi doktriiniksi. Ainoaksi totuudeksi, jota ei saa kyseenalaistaa.

    Totuus- ja sovintokomitea "koskee vain "saamelaisia", joiksi saamelaiskäräjien valtaklikki ja eritysesti Klemetti Näkkäläjärvi puheenjohtajakaudellaan nimesi vain saamelaiskäräjien äänestysluetteloon hyväksytyt.
    Kovin vino ja ohut tällainen historiakirja olisi.

    Kun saamenkielen hallitsemista pidetään tärkeimpänä saamelaisuuden osoituksena, kävisi niin sk:n kavaailemissa saamelaisille lankeavissa oikeuksissa mm. maaoikeuksien osalta, että oikeuksia jaettaisiin pelkän kielen perusteella. Polveutumista ei lasketa ja kaikki suomenkieliset ovat siis suomalaisia, paitsi tietysti tiettyjen poroelinkeinoa harjoittavien sukujen jälkeläiset.
    Jos tämä toteutuu, lankeaa syvä musta varjo Suomen ihmisoikeuksia,yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kunnioittavana maana.

    VastaaPoista
  3. Jan Saijets: En ole sitä mieltä, ettei polveutumisella ole merkitystä. Sitä ja kasvuympäristön kauttahan etnisyys nimenomaan siirtyy. Tämä on joku lapinkyläväen ihmetulkinta viimeaikoina, että lappalaispykälän poistaminen tarkoittaisi polveutumisen kieltämistä.

    Saijets on oikeassa, polveutuminen pistettiin hyllylle vain väliaikaisesti. Tarkalleen ottaen polveutuminen kiellettiin vuodesta 1875 lähtien vuoteen 1962, 87 vuoden ajaksi. Tämä 87 vuotta on juuri se noin 4 sukupolvea, mitä tarvitaan koirankin suvun puhdistamiseen käräjien edustajan mukaan.

    Vuodesta 1962 alkaen polveutuminen on ollut taas arvossaan, ja vanhempien tai isovanhempien kielitaidolla ei ole väliä, suvulla on.

    VastaaPoista
  4. Jäämerensatama Veskoniemeen !!!

    https://www.hs.fi/paivanlehti/29032018/art-2000005621652.html

    Kyllä Epsoossa osataan…

    VastaaPoista
  5. Fáktalávvussa Pirita kirjoittaa, etteivät Kemin Lapin lappalaiset "ikinä joutuneet pakkoassimilaation kohteeksi". Hän voisi tutustua lähteisiin, joihin Anne Koskamo viittaa artikkelissaan "Näkökulmia Kemin Lapin saamelaisten kristinuskoon käännyttämisestä 1500- ja 1600-luvuilla".

    http://www.oulu.fi/sites/default/files/seminars/Anne%20Koskamo.pdf

    Lappalaiset joutuivat tuolloin pappien, nimismiesten ja piiskureiden henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi. Pappi Gabriel Tuderus kirjoitti toimensa tuoreeltaan "Lähetyskertomukseensa" vuonna 1672 ja hänen toimestaan Kitkan noita sai kuolemantuomion vuonna 1671. Tuossa kirjoituksessa pappi mainitsee myös metsälappalaiset, joilla tarkoittaa muun muassa Maanselän lapinkylän väkeä. Metsälappalaiset ovat tässä "virallisesti", vaikka toisinkin yritetään todistaa.


    Inarikin kuului Kuusamon seurakuntaaan 1700-luvun puoliväliin eli Kemin Lapin alueella samojen pappien vihat lappalaiset saivat osakseen lapinkielen, uskonnon ja kulttuurin vuoksi. - Tornion Lappiin kuuluneet eivät välitä näistä kärsimyksistä.

    VastaaPoista
  6. Lapin Kansan pääkirjoitus 29.3. nosti esille YLE:n saamelaistoimituksen entisen johtajan Pirita Näkkäläjärven gradun, jonka otsikko kuuluu suomennettuna ”Saamelaisen alkuperäiskansan sananvapauteen Suomessa kohdistuvat uhat”. Omassa kirjoituksessaan (LK 25.3) graduntekijä väittää että vihapuhe vaarantaa saamelaisten yhdenvertaisen oikeuden osallistua päätöksentekoon: saamelaisia pyritään vaientamaan, heitä ”halveerataan” ja alistetaan, heidän sanomaansa mitätöidään ja heistä ja heidän vaatimuksistaan levitetään väärää tietoa. LK:n pääkirjoituksen laatija toteaa asiallisesti, että kovakaan kritiikki ei ole vihapuhetta, jos se ei kohdistu henkilöön vaan asiaan.

    Vihapuhe on pääkirjoituksen ilmaisua lainatakseni ääliömäistä ja joutaisi loppumaan. Asiallisen keskustelun kannalta yhtä valitettavaa on kuitenkin yritys leimata eri mieltä olevien puheenvuorot vihapuheeksi. Juuri tähän tarkoitukseen gradun tekijä ja hänen hengenheimolaisensa käyttävät tuota pikku tutkimusta. Harva se päivä joku lainaa twitterissä tutkimusaineistoon sisältyneitä lausahduksia siitä kuinka saamelaisia sorretaan. Tutkimustuloksia käytetään todistuskappaleena siitä, miten saamelaisten sananvapautta on Suomessa rajoitettu.

    Kysymyksessä on kuitenkin tutkimuksen väärinkäyttö, ja tämä tapahtuu vastoin gradun tekijän parempaa tietoa. Näkkäläjärvi on valinnut tutkimusmenetelmäkseen netin kautta toteutetun kirjallisen haastattelututkimuksen, jota varten hän valitsi 16 saamenkielistä henkilöä. Näille oli yhteistä, että he esiintyvät ahkerasti mediassa kommentoiden saamelaisasioita ja että he ovat aktiivisia saamelaisia koskevassa somekirjoittelussa. Tekijä analysoi ja luokitteli saamat vastaukset etsien niistä toistuvia teemoja. Vaikka gradu on sinänsä kaunista työtä, sen otoksen kapeus ja kohdistaminen on myös sen tutkimuksellinen akilleenkantapää.

    Ainoa asia minkä gradu todistaa sinänsä uskottavasti, on että haastatteluun vastanneet 15 saamelaista aktivistia – 11 naista ja 4 miestä – kokevat asian olevan niin, että saamelaisten sananvapaus Suomessa on uhattu ja rajattu. Sen sijaan Näkkäläjärvi ja hänen hengenheimolaisensa astuvat pettävälle jäälle kun he pitävät tuloksia todisteena siitä että saamelaisten sananvapaus Suomessa olisi objektiivisesti jotenkin rajoitettu.

    Ruudinkeksijöitä luulisi sinänsä löytyvän varsinkin nuorten, lahjakkaiden ja koulutettujen saamelaisten joukossa, mutta ainakin tähän asti he ovat suunnanneet energiansa sellaiseen, joka minun silmissäni näyttää lähinnä saamelaisten asiaa ja eri saamelaisryhmien yhteistoimintaa vahingoittavalta huuhaalta. Pirita Näkkäläjärven sinänsä siistin gradun käyttäminen muka todistuskappaleena yli sen minkä tutkimus todellisuudessa osoittaa on tällaista tarkoitushakuista huuhaata pahimmillaan.

    Olen jo vuosia korostanut, että saamelaisten aseman tarkasteluun tarvitaan objektiivisiin asioihin pureutuvaa tilanne- ja olosuhdeanalyysia, toisin sanoen syvällisesti ymmärretty todellisuutta vastaava kuva saamelaisten nykytilasta osana muuta yhteiskuntaa. Vaikka saamelaiset ovat päässeet poliittiseen keskusteluun mukaan, heidän vaatimuksiaan maanomistusolosuhteiden muuttamisesta ei ole ratkaistu niin että se tyydyttäisi sen enempää pohjoissaamelaisia kuin inarin- ja keminsaamelaisia. Poliittiset iskulauseet eivät ole niihin mikään ratkaisu, eivätkä saamelaisryhmien keskinäinen vihanpito ja syrjintä. Kyky eri saamelaisryhmien väliseen sillanrakentamiseen puuttuu, ja ennen kaikkea ymmärrys siitä kuinka välttämätöntä se on.

    Nuoremmat saamelaiset ovat ottaneet tavakseen toitottaa että saamelaisten tarina on loppu, ellei saada sitä tai tätä lakia tai sopimusta aikaan. Takuuta en tietenkään voi mennä antamaan, mutta haluaisin kuitenkin lohduttaa ja rauhoittaa kertomalla, että ei tässä sellaista hätää ole. Historian loppuun on vielä matkaa ja inarinsaamelaiset ovat johtajiensa kannustamana tulossa voimakkaammin puhkaisemaan pohjoissaamelaisten ja kolttien koalition muodostamaa kuplaa. Huuhaalla tätä oikaisuliikettä ei pysäytetä.
    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  7. Anu Kilpeläinen kirjoittaa blogissaan Jäämeren radan suunnitelmista. Samoin hän ottaa kantaa saamenpukujen käyttöön. Koneen apurahalla kirjoitettu kirja ei ilmeisesti ole vielä valmis, mutta kirjoittajan kanta on nähtävästi jo selvä.
    http://perustelut.blogspot.fi/2018/03/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitä ihmeitä lienevät ne tällaisen Kilpeläisen saamelaiset, joille "yhteinen hyvä" ei ole hyvä, vaan sitä ajavat ovat kolonialisteja. Hän voisi kertoa mitä haittaa vaikkapa Jäämeren rata tuo näille lähes 70 prosentille saamelaisia, jotka eivät edes asu täällä mahdollisen radan vaikutuspiirissä? Tällaisille kilpeläisille yhteisen hyvän hankkeet tuovat myös hyvinvointia, koska ne tuovat heille työtä: kauhu- ja mielikuvamaalareina.
      Mitä "yhteinen hyvä" vie saamelaisilta, siis todella jos puhutaan koko kansanryhmästä? Todellisten käsrsijäin joukko on varmasti kovin pieni koko kansanryhmään suhteutettuna, kuten se on koko paohjoisimman alueen väestön osalta. Tottahan näiden oikeasti kärsivien tulee saada hyvitys menetyksistään, mutta ei sitä hyvitystäkään tule jaella minkään mielikuvamaalailun nojalla.

      Poista
  8. Kestävätkö saamelaiset ja lappalaiset?

    Tätä olen joutunut viime aikoina pohtimaan, kun olen tutustunut saamelaiskäräjien vaatimuksiin siitä millä tavalla ILOn sopimuksen ratifioimisessa voimassa olevia oikeuksia on tarkoitus uudelleen jakaa. Häviäjiä eli menettäjiä olisivat inarinsaamelaisista ja metsäsaamelaisista polveutuva väestö, joista osaa kutsutaan statuksettomiksi saamelaisiksi.

    Lappalaisväestöstä polveutuvat saamelaiset ovat eläneet Ruotsin vallan alaisuudessa 700 vuotta, yli 200 vuotta Venäjän ja Suomen alaisuudessa. Meillä Suomen saamelaisilla on tällä hetkellä toden totta isänmaa, jonka nimi on Suomi, vapaa ja itsenäinen, sellaisena säilynyt yli sodan myrskyjen ja sen jälkeisten salakarien. Tässä kohtaa on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään saamelaisten ja suomalaisten yhteisiä kokemuksia noista nykyistä paljon vaikeimmista ajoista, jolloin saamelaiset ovat seisseet yhdessä suomalaisten kanssa rintamalla isänmaan puolesta kaikki keskinäiset riidat unohtaen. Lujalla päättäväisyydellä ja rohkeudella saamelaiset yhdessä suomalaisten kanssa ovat puolustaneet Suomea ja ovat onnistuneet säilyttämään sen vapaana. Olemme yhdessä suomalaisten kanssa olleet tätä maata rakentamassa ja puolustamassa, ja samalla asialla ovat omien olosuhteidensa edellyttämällä tavalla olleet Norjan ja Ruotsin saamelaiset.

    Saamenmaata nyt ainoaksi isänmaakseen julistavien radikaalinationalistien kannattaisi selvittää itselleen, minkälaisen kohtelun saivat osakseen ne Neuvostoliiton puolen saamelaiset, joilla ei ollut suojanaan pohjoismaista oikeusvaltioperinnettä edustavaa valtiota.

    Ensin Ruotsin, sitten autonomisen ja lopulta itsenäisen Suomen alamaisuudessa eläneillä saamelaisilla on myös oma erikoisuutensa, oma kielensä, oma luonteensa, oma elämänkatsomuksensa ja omat historiaan pohjautuvat perinteensä. Vain omien ihanteisiinsa perustuvan näkemyksensä mukaan saamelaiset ovat voineet elää tyytyväisinä ja onnellisina ja suorittaa tehtäväänsä.

    Lähes 700-vuotisesta yhteydestä Ruotsin valtakunnan kanssa Suomen puolen saamelaisille on periytynyt yhteiskuntarakenne ja elämänkatsomus. Tästä ynnä siitä tärkeästä tosiasiasta, että Suomen kansaan kuuluu suomen-, ruotsin- ja saamenkielinen väestö, johtuu vilkas ja läheinen sivistyksellinen ja taloudellinen vuorovaikutus ja kosketus läntiseen naapurimaamme Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Runsaalla kädellä ja lämpimällä sydämellä on Ruotsi myöhemminkin suomalaisia ja saamelaisia vaikeuksissa moninaisella tavalla auttanut, varjellen samalla omaa puolueettomuuttaan niin pitkälle kuin se on ollut mahdollista. Paljosta voi olla Ruotsillekin kiitollinen, vaikka toisenlaisiakin ääniä välillä kuulee.

    Suomen puolen saamelaiset ovat saaneet apua myös Norjasta. Suomen pohjoisosissa elävät saamelaiset ovat historiallisten tapausten käänteiden johdosta joutuneet jakamaan samanlaisen kohtalon kuin Norjan puolella asuvat. Me saamelaiset tiedämme, että vuosisatoja kestänyt taloudellinen ja sivistyksellinen yhteistyö voi jatkua kuten tähänkin asti vain hyvien naapurisuhteiden pohjalta.

    Kun puhutaan saamelaiskulttuurin uhanalaisuudesta, on syytä antaa puheenvuoro historian tutkijoille. Mikään kansa, suuri tai pieni sanovat he, ei ole koskaan hävinnyt maailmasta, niin kauan kuin se itse on tahtonut elää. Rooman valtakunta kuoli vanhuuden heikkoudesta ja Karthagokin, jonka loppu oli sankarillinen, oli ehtinyt elämänsä luonnolliseen iltaan. Sen kansa oli rappeutunut. Se ei enää tahtonut elää. Liian myöhäinen ponnistus ei enää riittänyt. Olisi pitänyt olla elämisen tahtoa jo aikaisemmin, silloin kun Hannibal oli Rooman porteilla. Keskinäiset riidat olivat heikentäneet Karthagon. Jokaisella kansalla on lapsuutensa, miehuutensa ja vanhuutensa. Vanhuudessaan kansa kuolee, ellei se ole sairastunut kuolemantautiin jo nuorempana.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  9. ...jatkoa:

    Mutta miten on saamelaisten laita? Saamelaisten asiasta kiinnostuneet kysyvät, tahtovatko saamelaiset pysyä vapaina ja säilyttää omat historialliset instituutionsa sikäli kuin niitä vielä on. Jos vastaus tähän on selvä ja myönteinen, he ovat valmiit vaikuttamaan siihen että saamelaiskulttuuri säilyy – mitä se sitten lienekään. Mutta mikä on todellisuus?

    Saattaa olla vaikeaa ajatella, että paljon olisi muuttunut noiden edellä mainittujen vaikeiden päivien jälkeen. Toisaalta suhtautuminen historiallisiin tapahtuminen on erittäin kaksijakoista. Pakon edessä toisessa maailmansodassa Suomea puolustamaan joutuneet inarinsaamelaiset miehet taistelivat menestyksellisesti yhdessä pohjoissaamelaisten kanssa nykyradikaalien tänä päivänä kolonialistisena halveksimansa koneiston eli Suomen valtion puolesta Neuvostoliittoa vastaan. Monen sodassa kaatuneen saamelaisen viimeinen leposija löytyy Inarin ja Ivalon sankarihautausmaalta, jossa vainajia ei eroteltu sen mukaan olivatko he suomalaisperäisiä vai minkä sortin saamelaisia.

    Ja kuitenkin suuri muutos on todellisuudessa tapahtunut! Ääntä pitävä saamelaiseliitti kokee, että isänmaan etu ei ole enää tänään yhteinen etu, eikä se vaadi ainakaan nykyisessä elämässä sellaisia uhrauksia kuin vaikkapa kohtalon ratkaisevina hetkinä kesällä 1944. Se tilalle on kohonnut historiasta piittaamattomien pohjois- ja kolttasaamelaisten väestöryhmien etu, kuten vaatimus ILOn sopimuksen ratifiointiin jonka vipuvoimalla on tarkoitus jakaa inarinsaamelaisten historiallisiin maihin kohdistuvat oikeudet uudelleen.

    Tällaiset poliittiset linjaukset ovat johtaneet siihen, että nyt saamelaisten kotiseutualueella taistellaan eri kansanryhmien etujen turvaamisen puolesta vetoamalla ILOn sopimukseen, jota Suomi ei ole vielä ratifioinut. Nämä edut ovat niin voimakkaat, että Inarin alueen todellisen alkuperäiskansan – inarinsaamelaisten – etu ja niitä turvaava lainsäädäntö ei näytä pohjoissaamelaisten ja kolttien muodostamalle valtakoalitiolle merkitsevän juuri yhtään mitään. Joutuukin kysymään onko jo tapahtunut sellainen lahoaminen kuin Karthagossa ennen sen häviötä tai Troijassa, jonka kohtalo sinetöintiin kun troijalaiset itse toivat piirittäjien jättämän kuuluisan puuhevosen kaupungin portista sisään. Ei ole liian kaukaa haettua jos vertaa ILO:n sopimusta tuohon puuhevoseen – osa inarinsaamelaisista on sinetöimässä oman kohtalonsa vetämällä samaan suuntaan kuin heidän maitaan ja identiteettiään himoitsevat saamelaiset kiihkonationalistit.

    Edustaako saamelaisen onnelan aamunkoittoa julistava etnonationalistinen liike todellisuudessa vain laskevan auringon viimeisiä kirkkaita säteitä? Onko tämä liike ja sen alle sopeutuva myötäkulkijoiden suuntaus itse asiassa vain painamassa lappalaisen ja saamelaisen kansan tarina iltaansa kohti? Sodan filosofit sen enempää kuin historian tutkijat eivät voi antaa tähän varmaa vastausta. Siihen kykenee vain elämä itse. Mutta meidän on silti hyödyllistä tarkastella asioita vähän laajemmastakin näkökulmasta. Sellainen johtaa meidät terveeseen itsetutkiskeluun, mikä muuten saattaisi unohtua. Ja siitä voidaan joka tapauksessa olla varmoja, ettei meillä saamelaisilla ja lappalaisilla ole syytä vaipua toivottomuuteen. Meille on jäänyt oma elintilamme. Mutta pysyäksemme itsenäisinä ja vapaina, meidän on tunnustettava myös alueella eläville statuksettomille saamelaisille elämisen oikeus ja vapaus.

    Jokaisen saamelaisen on opittava kunnioittamaan toisten laillisia oikeuksia. Niiden kunnioittaminen kuuluu alkeelliseen sivistykseen silloin, kun elämme Suomen kaltaisessa vapaassa, itsenäisessä maassa. Eivät ne ole vaikeita asioita, mutta ne ovat tärkeitä asioita. Pieni hyvin hoidettu saamenkansa muistuttaa jossakin määrin suurta perhettä, jossa kukin jäsen tuntee elävästi vastuunsa ja merkityksensä. Tässä piirissä kasvavat ne ominaisuudet, joista sekä yksilöiden että kansojen osakseen saama arvonanto ja luottamus riippuvat

    jatkuu...

    VastaaPoista
  10. ...jatkoa:

    Tarkasteltaessa Suomen valtion osuutta saamenkansan elämisen ehtojen turvaamisessa, voin tyydytyksellä todeta tekoja, jotka osoittavat valtion toimineen kansalaisvapauksien kehittämiseksi ja kansan syvien rivien aseman parantamiseksi, taistellen vierasta sortoa ja vääryyttä vastaan ja ponnistaen voimansa äärimmilleen itsenäisyyden ja vapauden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi.

    Olen paljon puhunut ja kirjoittanut statuksettomista saamelaisista, alkuperäiskansaan kuulumattomien halusta nousta ihmisarvoiseen elämään, heidän poljetusta tilanteestaan. Tästä on nyt puhuttava ja tehtävä paljon työtä, heidän asemansa tunnustamiseksi alkuperäisväestöön kuuluvaksi. Syrjästä katsojat ja statuksettomia saamelaisia vastustavat ovat valittaneet statuksettomien saamelaisten aineellisista tavoitteista. Totta onkin, että, että nälkäiselle leipä on tärkeintä. Mutta statuksettomat saamelaiset kykenevät todistamaan, että aineellisuus on vain perusta, jolle pyritään pysyttämään sisäisesti rikas ihmiselämä.

    Pitääkö kokea ensin herätys?

    Monet saamelaisten asioista kiinnostuneet ovat tiedustelleet minulta, miksi sinusta on tullut saamelaisaktivisti? Moni on myös kysynyt minulta onko Saamenmaa saamelaisille sama kuin suomalaisille isänmaa? Minun on myönnettävä että siitä hyvin pitkälti on kyse. Vasta tietoisuus meidän saamelaisten omasta historiasta antaa meille arvokkaimman mitä elämässä on. Kaikki eivät näe tai ymmärrä tätä. Meidän päivissämme on tilapäisyyden leima. Elämämme on katoavaa. Sen sijaan Saamenmaa on jotakin pysyvää. Se on ollut olemassa tuhansia vuosia, se edustaa kauas menneisyyteen, jatkuvaa, kauas tulevaisuuteen viittaavaa. Monet tajuavat Saamenmaan merkityksen usein vain hetken häipyvänä tunnelmana. Jotta Saamenmaa tulisi meille tietoiseksi tosiasiaksi, meidän saamelaisten on koettava eräänlainen saamelainen herätys. Kansallinen herätys on sukua uskonnolliselle herätykselle, joka on pysyvä osa Lapin ja saamelaisten kulttuuria. Valitettavasti toiset jäävät tätä saamelaiskansallista herätystä vaille koko iäkseen. Toisille herätys jää pinnalliseksi leimahdukseksi, johon helposti yhdistyy kiihkoilu, toisten tuomitseminen ja oman porukan näkeminen muita paremmaksi. Kypsempi kansallinen ajattelu jättää hurmahenkisyyden taakseen ja ymmärtää, että meidän ihmisten tehtävä on etsiä sopua ja yhteistyötä toistemme kanssa. Sellainen henki luo parhaat mahdolliset olosuhteet saamelaisten asian ja etujen ajamiselle.

    On monia saamelaisia, jotka sanovat: on yhdentekevää missä elämä lopulta eletään. Näillä kommenteilla he osoittavat, etteivät he tiedä mitä he elämältä tahtovat. Kansan ihanne on kansan tuomio. Kansan elämä muodostuu sen ajatusten mukaiseksi. Jos edellä mainittu ajatus olisi yleinen, saamenkansaa ei olisi olemassa.

    Saamenmaata ei ole vain sen kamara, sen kaunis luonto, joka saamelaisia ympäröi, vaikka sekin on jo painanut meihin saamelaisiin lähtemättömän leimansa. Saamenmaata on myös siellä asuvan saamenkansan historia. Saamenmaa ja sen aikana tapahtunut historiallinen kehitys ei edusta vain yhden päivän saavutusta, vaan esivanhempiemme työ on luonut sille vankan pohjan. Saamenmaa ei kestäisi päivääkään, elleivät sen perustukset olisi syvällä entisten lapinkylien historiassa, niistä polveutuvan väestön vapauden kaipauksessa, työssä ja pyrkimyksessä oman kulttuurinsa turvaamiseen.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  11. ...jatkoa:

    Koko saamelaisten historia on ollut tämän rakentamista, niin kuin lapsen ja nuoren kehitysvaiheet ovat täysi-ikäisen persoonallisuuden rakentamista, niin kuin kasvin kehitys siemenestä on sen kukinnan ja hedelmän rakentamista. Sellaisina vaikeinakin aikoina me nykyiset saamelaiset saamme voimaa menneisyyden juuristamme ja kaikesta siitä mitä täällä meidän saamenmaassa on tehty, kestetty ja kärsitty vuosisadasta vuosisataan. Tämä historian perintö on meille kaikille yhteinen aarteemme, jota on varjeltava ja suojeltava. On lopulta paljon enemmän mikä meitä saamelaisia ja lappalaisia yhdistää kuin erottaa. Saamenmaa ei ole mikään keksitty korulause vaan todellisuus, jonka ilmaa hengittävät niin saamelaiset, lappalaiset kuin monet muut alueella asuvat. Saamenmaa ei ole nurkkakuntalaisuutta, oman ryhmän korottamista, toisten alentamista. Se ei ylipäänsä käsitä suuria sanoja, vaan yhteyden ymmärtämistä kokonaisuuteen, joka on valmis asettamaan Saamenmaan edun oman edun ja ryhmän edun yläpuolelle.
    Monet ovat nähneet, että saamelaiskäräjien nykypolitiikassa on vain yksi voimakas pyrkimys etsiä sitä, mikä erottaisi eri saamelaiset kansanryhmät toisistaan. Tämä poissulkemispolitiikka on taitavasti verhottu yleissaamelaisuuden valeasuun. Se paljastaa mielipiteitten eroavaisuuksia eri saamelaisryhmiin kuuluvien yksilöitten välillä. Kaikki eivät tiedä sitä, että tällä hetkellä kiihkeämmin kuin koskaan raastetaan auki vanhoja haavoja, jotka aika on ehtinyt umpeen parantaa, etsitään sitä mikä syvimmin loukkaa, mikä kipeimmin koskee. Tähän eivät ole suomalaiset kyenneet. Monet myös tietävät, että nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin poltetaan siltoja takana. Saamelaiskäräjien eliitin mielipidesuunta pyrkii hävittämään yhteyden toisiin, kuiluja eri saamelaisryhmien välille keinotekoisesti levennetään ja syvennetään. Vaihtoehtona olisi yhteisyyden löytäminen kunkin saamelaisryhmän omalaatuisuuden kunnioittamisen kautta. Nyt on syytä kysyä: mihin olet menossa saamenkansa? Nyt nousee murhe Saamenmaan ystävän mieleen, nyt vaeltavat pilvet matalalla päittemme päällä. Nyt tarvitsee saamenkansa nuoria saamelaisia, joiden pitäisi nuoruutensa ennakkoluulottomuudella erottaa tosiasiat, että päästään jälleen tulevaisuuden oikealle tielle.

    Syvällisesti määräävät tapahtumat ja kehityssuuntaukset ovat ihmisissä sisäisiä asioita, jopa sellaisia, että hän itse niistä parhaiten tietää. Samoin on saamenkansan laita. Kirjoitettu historia josta me saamelaiset olemme tottuneet valaistusta hakemaan, on kirjoittajien oman aikakautensa värittämää, useinkin perin mielivaltaisesti valittua kerrontaa. Saamenkansa ydinolemus on jotakin hyvin vaikeasti havaittavaa ja vielä vaikeammin ilmaistavaa. Ja kuitenkin sen tunteminen tässä tilanteessa olisi tärkeää.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  12. ...jatkoa:

    Saamelaispolitiikassa on aikaansaatava kurssin muutos, joka merkitsee paluuta utopioiden tavoitteluista reaalimaailman todellisuuden kovalle maaperälle. Pohjois- ja kolttasaamelaisten pyrkimyksestä tavoitella itselleen erikoisetuja Suomen alueen alkuperäisten saamelaisten alueilla on luovuttava ja samoin on luovuttava siitä kuvitelmasta, että inarinsaamelaisten syrjiminen olisi mikään oikotie taloudellisten etujen hankkimiseksi em. saamelaisryhmille. Sanalla sanoen: paljon puhuttujen poliittisten realiteettien on annettava tilaa taloudellisille ja oikeudellisille realiteeteille. Saamelaispolitiikan täytyy rakentua tosiasioiden tunnustamisen, voimavarojen ja mahdollisuuksien rajallisuuden oivaltamisen pohjalle ja niin ollen sen oltava asiallista – mutta silti saamelaisten omista laillisista oikeuksista sitkeästi kiinni pitävää.

    Saamelaisen kulttuurin katsantokannoissa on paljon tietämättömyyteen perustuvaa ahdasmielisyyttä, toisten syyllistämistä. Sen sijaan saamelaispolitiikan linjanvetäjät eivät ole kyenneet kohoamaan nykyhetken yläpuolelle. Miten sellainen saamenkansa voisikaan todella olla vapaa, jolle maanomistusta koskeva kiista muodostaa ainoa merkitsevän todellisuuden. Vapauden olemushan ei ole siinä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan siinä, että pystyy tarkastelemaan omia tekojaan ikään kuin oma tuomarinsa. Saamenkansan yläpuolella ei ole mitään maallista laitosta, jolle voitaisiin antaa puolueettoman tuomarin arvo.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  13. Löytyi ihan mielenkiintoista:

    ” Pysyvämmin asuvien kalastaja- ja metsäsaamelaisten oli helpompi vakiinnuttaa asemansa rajatuilla maa- ja vesialueilla, …

    http://www.ennenjanyt.net/2007/09/saamelaisten-maaoikeustutkimus-kun-historia-kohtaa-politiikan/

    … jos kohta poronhoitoa harjoittaneiden saamelaistenkaan ei voi ajatella kulkeneen summittaisesti sinne tänne. Heilläkin oli joidenkin aikalaiskuvausten perusteella omat perintö- tai veromaansa ainakin siihen saakka, että porokarjojen voimakas kasvu sekä valtakuntien väliset rajasulut pakottivat poronhoitajat laidunmaiden laajennukseen.”

    Eli ainakin siihen saakka, kunnes porokarjojen voimakas kasvu pakotti laidunten laajennukseen naapurien puolelle. Vähän samaan tapaan kuin Ameriikoissa, cowboyden karjalaumojen voimakas kasvu pakotti laidunmaiden laajennukseen intiaanien maille.

    Nyt kun tuolla sovintokomiteassa on Ameriikoissa kokemusta hankkinut asiantuntija, niin osaa hän varmasti vastata, hyväksyttiinkö siellä nämä laidunmaiden laajennukset noin vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuossahan todistetaan ihanasti, miten mitään yhtenäistä Saamenmaata tai -kansaa ei ole koskaan ollut olemassa!!!

      ### Suomen Lapin alueella eläneet saamelaiset olivat etenkin vielä 1600-luvulla laajalla alueella asuva ja hyvin monenlaisista elinkeinoista elantonsa saava joukko, jonka jäsenet eivät edes puhuneet keskenään samaa saamen kieltä. Erilaisista elinkeinoista ja asuinpaikoista johtuen myös saamelaisten maankäyttö sai hyvinkin monenlaisia muotoja. ###

      Eri kieliä puhuvat olivat ja ovat eri kansaa. Näitä kansoja on ollut tuohon aikaan kymmenkunta. Yksi kansa lähti sitten laajentamaan laidunalueitaan erikielisten perintö- ja veromaille. Omat perintö- ja veromaat jäivät lähtöalueille.

      Nyt nämä laidunalueiden laajentajat, maahanmuuttajat, vaativat maaoikeuksia palautettavaksi itselleen, näiden laidunalueiden laajennusten maaoikeudet vaan ovat kuuluneet näille alkuperäisille perintö- ja veromaiden haltijoille.

      Yhtenäistä Saamenmaata ja -kansaa liputtava Suursaami-porukka on poliittinen liike, jolla ei ole historiallisia perusteita.

      Poista