maanantai 4. joulukuuta 2017

Hyvärinen tallusteli omaan lappalaismiinaansa

Anonyymi kommentoija kiinnitti tuolla aiemmin blogissani huomiota aikanaan saamelaisvaltuuskunnan ja sittemmin saamelaiskäräjien lakimiessihteerinä toimineen Heikki J. Hyvärisen väitteisiin ajat sitten kadonneista lappalaisista. Nykyinen valtaa pitävä saamelaispolitiikka haluaa kiistää heidän olemassaolonsa ja etenkin saamelaisuutensa. Taannoinen käräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ehti rinnastaa lappalaiset joulutonttuihin ja viime aikoina lappalaisuuden on väitetty olleen pelkästään jonkinlainen ammattinimike – eikä missään tapauksessa liitettävissä Suomen valtion tunnustamaan alkuperäiskansastatukseen.
Näin Hyvärinen Ylen uutisessa:
”Saamelaiskäräjiä edeltäneen Saamelaisparlamentin pitkäaikainen lakimies ja saamelaiskäräjien työtä seurannut Heikki Hyvärinen ihmettelee mistä valtiosihteeri Paula Lehtomäki on löytänyt lappalaisia, koska valtion asiakirjoissa tuoreimmat maininnat lappalaisista ovat 1960-luvulta. Hänen mukaansa yksikään näistä henkilöistä ei ole enää elossa.
- Inarissa viimeiset lappalaiset on merkitty valtion asiakirjoihin 1900-luvun alussa, Utsjoella 1930-luvulla ja Enontekiöllä 1960-luvulla. Kukaan näistä henkilöistä ei minun tietääkseni ole enää elossa.”

Hyvärinen joko unohtaa tai uskoo muiden unohtaneen, että hän oli keskeisenä virkamiehenä laatimassa vuoden 1990 ehdotusta saamelaislaiksi. Hyvärinen toimi lakiehdotusta valmistelleen saamelaisasiain neuvottelukunnan sihteerinä ja ehdotuksen yhtenä allekirjoittajana. Muita allekirjoittajia olivat muiden muassa Pekka Aikio ja Kaisa Korpijaakko.
Blogini kommentoija muistutti, että lakiehdotuksen alussa olevassa saatteessa valtioneuvostolle ehdotetaan ylisen Lapin valtionmaiden maaoikeuksia palautettavaksi ”lapinkylien puitteissa yhteisesti lappalaisille ja saamelaisille”.
Ja saate jatkuu: …”kuitenkin niin, että myös muut suomalaiset, jotka harjoittavat elinkeinokseen poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä, säilyttävät oikeutensa”.
Nyt siis 27 vuotta myöhemmin Hyvärinen ihmettelee, mistä Lehtomäki on löytänyt lappalaisia, jotka hänen mukaansa ovat kuolleet jo sukupolvia sitten eli selvästi ennen vuotta 1990? Anonyymi ansiokkaasti kysyikin, tunnustaako Hyvärinen nyt, että vuoden 1990 lakiehdotuksen lappalaiset olivatkin kuolleita sieluja ja siten vain hämäystä.
Maaoikeudet piti ehdotuksen mukaan palauttaa lapinkylien puitteissa. Yksi allekirjoittajista, Korpijaakko, julistaa kuitenkin 1.9.2017 Lapin Kansassa, ettei lapinkylälle ole vahvistettu eikä ole voinutkaan vahvistaa mitään maaoikeuksia eikä sitä paitsi ole enää myös lappalaisiakaan. Siinä toinen harhauttaja?
Kaivoin arkistostani tuon maaherra Asko Oinaan aikana istuneen neuvottelukunnan lakiehdotuksen, ja kuten muistan ja kuten olen moneenkin kertaan kirjoittanut, se nojasi perusteluissaan nimenomaan nyt niin kovasti kiistettyihin lappalaisuuteen ja lappalaisoikeuksiin.
Heti kohdassa ”Esityksen pääasiallinen sisältö” todetaan, että ”Poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä kutsutaan perinteisesti lappalaiselinkeinoiksi.” Näiden elinkeinojen harjoittamista varten saamelaisten kotiseutualue esitetään jaettavaksi lapinkyliin (paliskuntajaon mukaisesti) ja että ”Osakkaina lapinkylässä olisivat lappalaista tai muuta saamelaista syntyperää olevat henkilöt, jotka asuvat lapinkylässä, sekä muut henkilöt, jotka harjoittavat lappalaiselinkeinoa pysyvänä elinkeinonaan jo toisessa tai useammassa polvessa”.
Lakiehdotuksen yleisperusteluissa todetaan, että ”Ruotsin vallan aikaan valtakunnan pohjoisinta osaa nimitettiin Lapinmaaksi, jossa vallitsi muusta valtakunnasta poikkeavan talousmuoto perustuen lappalaisten harjoittamiin elinkeinoihin, poronhoitoon, kalastukseen ja metsästykseen”.
Myöhemmin lakiehdotuksen tavoitekohdissa todetaan: Lapinkylien verolle pantuja alueita ja lappalaisten oikeutta niihin ei ole koskaan asianmukaisesti selvitetty ja otettu huomioon järjestettäessä lainsäädännöllä yksityisten ja Suomen valtion välisiä maanomistusoikeussuhteita. Nykyisin otaksutaan, että lappalaisten oikeus olisi aikojen kuluessa lakannut, varsinkin kun yleisesti on oltu sitä mieltä, että oikeutta ei enää ole. Kysymys maaomaisuuden säilymisestä tai lakkaamisesta ei kuitenkaan hallituksen mielestä ratkea ajan kulumisen myötä tai eri osapuolten käsityksen nojalla erityisesti tässä tapauksessa, jossa kyseinen maaomaisuus on ollut lappalaisten ja heidän perillistensä hallinnassa tähän päivään saakka”.
Saamelaislakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa vielä muun muassa kerrotaan:
”Suurin osa ehdotuksen mukaisista lappalaisista on säilynyt kielellisellä perusteella arvioiden saamelaisina. Myös nekin saamelaiset, joita ei määritelmän mukaan katsottaisi lappalaisiksi, ovat jonkun lappalaisen jälkeläisiä. Heidän esi-isiään ei kuitenkaan ole merkitty virallisiin rekistereihin lappalaisiksi vuosien 1875 - 1923 välisenä aikana. Tämä saattaa johtua useista seikoista, esimerkiksi siitä, että kyseinen henkilö on perustanut uudistilan jo ennen vuotta 1875 tai hän on joutunut erinäisten valtion toimien johdosta siirtymään pois esi-isiensä vanhoilta tiluksilta lapinkylässä”.
Tuossa kohdassa mainitaan Enontekiöltä Sodankylään muuttaneet lappalaiset sekä Petsamosta Inariin siirtyneet koltat. Ehdotuksessa esitettiin, että myös näillä ”sellaisillakin saamelaisilla, joita ei katsota lappalaisiksi, olisi erityisiä oikeuksia saamelaisten kotiseutualueella”.
Ja vielä esitettiin, että ”Lappalaisista ja niistä saamelaisista, joita ei katsota lappalaisiksi, laadittaisiin sisäasiainministeriön toimesta viralliseksi luetteloksi saamelaisten henkilörekisteri”.
Huhhei! Tänään kun tätä saamelaislakiehdotusta lukee ja vertaa tämän päivän saamelaispolitiikan ja -poliitikkojen sanomisiin, tuntuu kuin asiat olisivat muljahtaneet jotenkin nurin päin. Ja että Heikki J. Hyvärisen, Kaisa Korpijaakko-Labban ja monen muun tuohon aikaan lakia puuhastelleen muisti on jotensakin haurastunut – tai sitten valikoitunut.
Blogini anonyymia kommentoijaa siteeraten: ”Hyvä ettei lakiehdotus mennyt aikoinaan läpi, koska nämä silloiset asiantuntijat näin sujuvasti kumoavat nykyään sen aiemmat perustelut”.
Nyt vain Paula Lehtomäki, pääministeri Juha Sipilä ja oikeusministeri Antti Häkkänen pohtimaan keitä tuohon esillä olleeseen totuuskomissioon kannattaisi kutsua ja erityisesti keiden aloitteista. Ja vaikka samalla saamelaismääritelmääkin!

13 kommenttia:

  1. Toisin sanoen kun lappalaiset ja heidän oikeutensa olivat se troijan hevonen jolla tätä maanomistusta ensin ajettiin se vaihtui pelkäksi alkuperäiskansa-asiaksi sen jälkeen kun todelliset lappalaiset tai heidän jälkeläisensä astuivat esiin? Lappalaiset joutivat katoamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se meni. Varsinkin, kun siinä välissä Suomen päättäjät menivät tekemään perustuslakiin saamelaiset alkuperäiskansaksi julistavan kirjauksen, jonka edes saamelaismääritelmän mukaista soveltamista ei ole kuitenkan toteutettu.

      Poista
  2. Se oli lakiehdotus joka toteutuessa olisi tehnyt muista paikallisista kuin palkiskylien osakkaista turisteja omassa kunnassaan.

    VastaaPoista
  3. Tuosta ajasta on tieto lisääntynyt roimasti mutta löytyykö päättäjiltämme vieläkään kykyä ja rohkeutta käyttää sitä?

    VastaaPoista
  4. Tämä ja tuo Hallberg keissi osaltansa kertovat millaista puuhastelua näiden maiden äärellä on tapahtunut.

    VastaaPoista
  5. Näistä kahdesta artikkelista selviää kupletin juoni.Miettikääpä lukijat miten Lapinkyläläiset ovat pystyneet torjumaan jokaisen hankkeen mitä SaKän porukka on yrittänyt.Niin kauan tulee tuota yritystä olemaan kun valtio syytää heille rahoja.Jos rahahanat suljettaisiin kuka heistä omilla rahoilla alkaisi asioita ajamaan.

    VastaaPoista
  6. Veikko pani oikein katsomaan taaksepäin mitä saamelaisten itsehallintorintamalla on oikein saatu aikaan. Muistan miten sen saamiseksi vaadittiin omaa parlamenttia johon saamelaiset äänestäjät itse voisivat valita haluamansa edustajat. Kovan taistelun jälkeen saamelaiset saivat vuonna 1975 oman parlamentin, jolloin valittiin koevaaleilla siihen 21 jäsentä ja seuraavana vuonna pidetyissä virallisissa vaaleissa 21 jäsentä. Tulin tuolloin valituksi ja sen jälkeen vielä viisi eri kertaa. Tähän mennessä tämä 21 jäseninen parlamentti on toiminut 41 vuotta.

    On viimeinkin aika tarkastella mitä ollaan saatu tuon 41 toimintavuoden ajalta aikaan niin voisi sanoa, että alkua pitemmälle ei ole edelleenkään päästy.

    Saamelaisparlamentti (nyk. saamelaiskäräjät) on joka kerta kun Suomessa hallitus on vaihtunut esittänyt erittäin kovia vaatimuksia Suomen hallitukselle maiden palauttamista takaisin niiden alkuperäisille omistajille saamelaisille, ikään kuin juuri saamelaismääritelmän perusteella määritellyt saamelaiset olisivat niitä joilta valtio on maat aikoinaan ominut itselleen. Harva saamelainen ymmärsi sen miten suuresta vedätyksestä oli kyse. Minulle historian harrastajana selvisi melko pian, että kyse oli suuresta kuplasta.

    Hallitukset ovat vaatimuksiin reagoineet siten, että ne ovat pyytäneet ulkopuolisia selvitysmiehiä ja yliopistoja selvittämään vaatimusten oikeudelliset ja historialliset perusteet. Kun ne ovat sitten valmistuneet, onkin käynyt ilmi, että saamelaismääritelmän piiriin kuuluvilla kieliperusteisilla saamelaisilla ei ole laillista saantoa alueen maihin ja vesiin. Samalla kun saamelaiskäräjät on kiistänyt nämä tutkijoiden ja selvitysmiesten esittämät faktat se on ryhtynyt vaatimaan ns. saamelaisten yhteisöllisyyteen perustuvan kollektiivisen maanhallintamallin rakentamista entisten lapinkylien alueelle. Statuksettomat saamelaiset ovat kuitenkin yksiselitteisesti osoittaneet, että sillekään ei löydy oikeudellisia perusteita. Joten nyt käräjät sitten ihmettelee miten tässä näin on käynyt, kun kaikki piti olla päivän selvää.

    Tilanne lähes 40 vuoden kokemusten jälkeen saamelaisten demokratiasta on vihdoinkin herättänyt suuren yleisön ja poliittiset päättäjät harhakuvitelmasta. Sanoisin kaiken tämän omakohtaisen kokemuksen jälkeen olevan turhaa pyrkiä viemään demokratiaa saamelaiseen heimoyhteisöön, jossa edelleen vallitsevat vielä viidakon lait. Sen perinne ja kulttuuri on aivan erilainen kuin muutoin Suomessa. Tämä saamelaisparlamentaarinen kehitys on osoittanut, että demokratian rakentaminen tyhjästä ei ole helppoa. Joka neljän vuoden välein pidettävien vaalien äänestysvilkkaus on ollut jatkuvassa laskussa. Se jos mikä osoittaa konkreettisesti miten vähän tämä itsehallintoaisa enää tavallisia saamelaisia äänestäjiä kiinnostaa.

    jatkuu....

    VastaaPoista
  7. ...jatkoa:

    Jotkut saamelaiset ovat minulle sanoneet, että koko saamelaisdemokratiasta puhuminen on ollut suuri erehdys. Sama keskustelukumppani jatkoi, että usein luokitellaan demokratiaksi kaikki mitä pidämme yhteiskunnassamme tärkeänä. Äänestämistä saamelaiset eivät näköjään pidä keskeisenä yhteisenä arvona, koska viime vaaleissa äänestysprosentti jäi 50 prosenttiin. Joten tällaisessa poliittisessa ilmapiirissä saamelainen demokratia ei kykene suojelemaan saamelaiskäräjien vaatimia perusoikeuksia saamelaisille.

    Saamelaiskäräjien tämän hetkisestä toiminnasta saa myös huolestuttavia todisteita siitä, että demokratian vienti heimovaltaisesti suuntautuvan saamelaisväestön keskuuteen ei kenties ole ollut alun perinkään hyvä ajatus. Yli 40 vuoden kokemuksen perusteella voi sanoa, että saamelaisheimoyhteiskunnassa demokratia ei ole toiminut mitenkään hyvin. Se on jopa vahingoittanut niitä yleviä tavoitteita, joihin me saamelaiset olemme pyrkineet. Tällaisessa ympäristössä demokratia ei ole päässyt alkua pitemmälle, vaan kysymys enemmänkin näennäisdemokratiasta. Se ei ole synnyttänyt vakaata ja laajaa luottamusta nauttivaa hallintoa, vaan demokratiasta on tullut silkkaa poliittista peliä.

    Edellä oleva analyysi panee etsimään selitystä miksi saamelaisten demokratia muistuttaa pienten poikien leikkiä hiekkalaatikolla.

    Yksi selitys saamelaisdemokratian huonolle tilalle on siinä, että saamelaiskäräjävaaleissa äänestäminen ei näytä merkitsevän enää kovin paljon, koska saamelaiset elävät suhteellisen hyvin hyvinvoivassa ja järjestäytyneessä yhteiskunnassa, jossa asiat sujuvat muutenkin hyvin ilman saamelaiskäräjien myötävaikutusta. Tässä tilanteessa käräjien toiminnasta ei nähdä saamelaisille tulevan enää mitään lisäarvoa, koska saamelaisilla on mahdollisuus äänestä kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa ja vaikuttaa siitä kautta. Hyvin yleinen heimopolitikointi sulkee helposti sisäänsä äänestäjäryhmiä, jotka tukevat oman etnisen ryhmänsä jäseniä. Sellaisessa ympäristössä vaalit eivät saa poliitikkoja toimimaan äänestäjien rehellisinä asiamiehinä. Jos rehellisyys ja pätevyys eivät tuo vaaleissa etua, hyvät ihmiset eivät rohkene pyrkiä poliittisiin tehtäviin ja lopulta kelmit syrjäyttävät heidät.
    Joten suora siirtyminen demokratiaan on osoittautunut pelkäksi haaveeksi ilman omia toimivia instituutioita. Saamelaisilta puuttuvat välttämättömät demokraattisen yhteiskunnan perinteet ja laitokset, jotka suojelisivat omistus ja ihmisoikeuksia.

    Tekisi mieli sanoa, että olemme erehtyneet pahan kerran, jos luulemme voivamme rynnätä paikalle ja luoda saamelaisille demokratia tyhjästä. Olemme siis edelleen lähtökuopissa.

    Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta me saamelaiset ajattelemme elävämme maailmassa, jolle on ominaista että saamelaiset yhdessä muiden maiden alkuperäiskansojen kanssa marssimme kohti demokratiaa. Olisiko jo aika vetää henkeä ja ottaa mukaan inarin- ja keminsaamelaiset?

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  8. Hyvärinen on ollut tasan 40 vuotta julkisesti kuvioissa mukana, kun hän Hesarissa 10.11.77 vasta oikeustieteen ylioppilaana sai jo palstatilaa pääkirjoitussivulla otsikolla: Saamelaisten poronhoito. Juttu perustuu saamelaisvaltuuskunnan lausuntoon, jonka mukaan poronhoito-oikeuden myöntäminen muille kuin saamelaisille on ollut erehdys. Tässäkin kaikki lappalaiset ovat vielä yksiselitteisesti saamelaisia ja lapinkylillä maanomistusta.

    http://aijaa.com/yvcchj

    Dosentti Ritva Kyllin (2007) mukaan: ” Tutkijan tekemä valinta saamelaisen ja lappalaisen välillä on joidenkin näkökulmien mukaan joka tapauksessa hyvinkin poliittinen, ja osa tutkijoista haluaa välttää ongelman pitäytymällä systemaattisesti alkuperäislähteissä käytetyissä käsitteissä.”

    Hyvärin ei todellakaan ole halunnut välttää ongelmaa, vain lainausmerkin sisällä lappalainen on voinut säilyä, kts. alleviivaukset.

    Mutta kun nykyisen Hyvärisen et al. mukaan lappalaiset olivatkin suomalaisia, eikö johtopäätös vastaavasti nyt olisi, ettei poronhoito-oikeutta todellisuudessa ole koskaan luovutettu, vaan lapinkylien suomalaislappalaisillakin on siihen ollut ikimuistoinen oikeus, vai mitä?

    VastaaPoista
  9. Hesari loi vähän aikaa sitten Aikakone-palvelun, jossa pääsee selaamaan vanhoja lehtiä näköispainoksena. Nyt sinne on luotu myös tyydyttävästi toimiva tekstihaku.

    Syöttämällä sinne neuvottelukunnan puheenjohtaja ’Asko Oinas’ löytyy mm. seuraava juttu vuodelta 1974.

    http://aijaa.com/zq495L

    Pekka Aikion lisäksi jutussa esiintyy Oula Näkkäläjärvi. Aivan kuten saamelaislain saatteessa todettiin, nykyoloissa on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta selvittää, mikä alue on kuulunut itse kullekin saamelaiselle, Näkkäläjärvikin pitää vaikeana ratkaista, kuka voi olla kantajana eli saamelaisten osalta asianosaisena luonnonvaroihin. Oikeustieteen kandidaatti Näkkäläjärvi pitää yleensä omistusoikeutta ongelmana, erityisesti maanomistusjärjestelmää, syntyy riistoa, köyhiä ja rikkaita.

    Googlettamalla ’Oula Näkkäläjärvi’ päädytään kuinka ollakaan tähän blogiin.

    http://veikkovaananen.blogspot.fi/2012/05/perinneko-velvoittaa_20.html

    Blogissa viitataan viisi vuotta myöhempään juttuun (1979), jossa nyt varatuomari Näkkäläjärvi on kuin onkin löytänyt kantajia eli asianosaisia luonnonvaroihin, itsensä lisäksi. Yllätys yllätys, omistusoikeus on alkanut kiinnostaa.

    Mutta jos jo pelkkä omistusoikeus luo riistoa, niin miten se on poronhoidossa, ja varsinkin suurporonhoidossa. Olisiko poron korvamerkki samanlainen riiston väline kuin rajapyykki maanomistuksessa? Villipeuroilla ei ollut korvamerkkejä, saalis jaettiin lapinkylän kaikkien osakkaiden kesken.
    Sittemmin on saatu kuulla suurporonomistajista, jotka vaelsivat ja ottivat uusia alueita haltuunsa. Ja on saatu kuulla rengeistä noiden alueiden entisistä asukeista. Klemetti Näkkäläjärven väitöskirjan mukaan, rengit olivat suomalaisia. Ei auttanut eräänkään vedota esi-isiensä porotöihin, olivat renkejä eivät saamelaisia, et kelpaa vaaliluetteloon.

    Oula Näkkäläjärvi käyttää myös termiä alkuperäisväestö, josta nyttemmin on tullut kirosana, kun tilalle on saatu käsite alkuperäiskansa, sille sopiva määritelmä ja sopivat ihmiset. Ei tarvita enää lapinkyliä ja niille asianosaisia, koska Korpijaakon mukaan: ” Alkuperäiskansojen maaoikeuksia koskevan ILO-sopimuksen 14. artikla edellyttää valtion vahvistavan alkuperäiskansalle omistus- ja hallintaoikeuden sen vanhastaan nauttimiin maihin ja vesiin aikaisemmista omistussuhteista täysin riippumatta”.

    VastaaPoista
  10. Miettinyt, miksi Hyvärinen käyttää tuota J:tä nimessään, mutta Enontekiöllä on vaikuttanut toinenkin Heikki Hyvärinen, opettaja. Katsantokannat näyttävät olevan molemmilla pitkälti yhdensuuntaiset, lienevätkö sukulaisia?

    http://aijaa.com/pOeq53

    Turismin hillitseminen Lapissa ei ihan ole mennyt toiveiden mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko olisi sittenkin sama Heikki. Hänhän luki lakia vähän ikään kuin viiveellä.

      Poista
    2. Näin se näyttää olevan, vuotta aikaisemmin 1969 Hesarissa on juttu kuvan kanssa. Yhdennäköisyys on huomattavaa.

      http://aijaa.com/2x3lCH

      Mutta hei!!! Hyvärinen käyttää Hesarin mukaan tässä vielä lappalainen-nimitystä : lappalaisia löytyy 3000, siis vuonna 1969!!!!

      Eli kysymykseksi jäi, miksi tuo J? Olisikohan juristi, Heikki ’Juristi’ Hyvärinen, vähän niin kuin Tuomari Nurmio? )

      Poista