tiistai 13. lokakuuta 2015

Saamelaiset ulkopuolisten vietävinä?

Saamelaismääritelmästä on väännetty ja yksi askel kohti oikeudenmukaisempaa saamelaismääritelmää on taas otettu. Näin, jos halutaan puhua saamelaisista kansainvälisesti alkuperäiskansana.
Montakin askelta on vielä jäljellä jos aiottaisiin Suomen ehkä joskus ratifioivan sen niin kovasti vuosikymmenet esillä olleen ILO 169 -alkuperäiskansasopimuksen. Tähänastisilla eväillä siitä ratifioinnista syntyisi todellinen fiasko ja Suomi todella menettäisi sen maineensa, jonka menettämisen pelottelulla tuota ratifiointia on koetettu edistää.
Kun katsoo juuri valittua saamelaiskäräjiä ja koettaa arvioida millaista politiikan muutosta se ehkä kykenee saamaan aikaan, voi olla edelleen pessimisti – toki erehtymistään toivoen. Eipä taida Suomen alkuperäiskansa-asia tulevallakaan käräjien vaalikaudella edetä. Eikä ainakaan ILO 169 -sopimuksen osalta. Toki se vaadittu olosuhdeselvitys toteutunee, mutta se tuskin tuo ainakaan mitään tukea harjoitetulle sukuyhteisöpolitiikalle.
Itse asiassa muutamat itseään saamelaispolitiikan kärkenä pitävät tai sinne pyrkivät ovatkin jo nostaneet päätavoitteekseen pohjoismaisen saamelaissopimuksen aikaansaamisen. Sehän menisi yhden saamelaiskulttuurin haaran kannalta vieläpä pitemmälle, kuin mihin ILO 169 -sopimuksella oli realistista uskoa päästävän. Pohjoismainen saamelaissopimuskaan ei sataisi mannaa kaikille saamelaisille, vaikka kaikkien saamelaisten nimissä sitä ajavat toki esiintyvät.
Tuosta saamelaissopimuksesta myöhemmin ja nyt otsikkoon:
Viime aikoina on saamelaisasioista kirjoitettaessa ja puhuttaessa näkynyt usein pyrkimystä rajata siitä ulos niin sanotut ulkopuoliset. Toki näin on tapahtunut ennenkin, samoin kuin että tässä yhteydessä on näytetty samalla löysästi rasismikorttia ja huudettu saamelaisten (yleistäen!) kohdanneen vihapuhetta ja vihakirjoittelua.
Siis kriittisyys harjoitettua saamelaispolitiikkaa kohtaan on rasismia?
Kun saamelaisten ja saamelaispolitiikan nimissä vaaditaan ulkopuolisten puuttumattomuutta, leijuu tuo vaatimus jalat tukevasti ilmassa. Kuinka muutaman tuhannen ihmisen populaatio voisi nykyisessä maailmassa ja muiden kansalaisryhmien joukossa eläessään eristäytyä tai vaatia tulla eristetyksi omiin ympyröihinsä? Ja etenkään, jos vaaditaan noiden muiden ryhmien ylitse käyviä ja ehkä vain poliittisesti perusteltavia sekä noiden muiden taloudellisesti ylläpitämiä erityisoikeuksia. Onhan myös omaa juridista oikeuskäytäntöä vaadittu ja tuohon ”diplomatiaan” on kuulunut hurjimmillaan Suomen valtion ja sen korkeimman hallinto-oikeuden julistaminen rasistisiksi. Julistamista on painotettu uhkauksilla YK-kanteluista.
Vastaako tuollainen eristäytyminen ja aggressiivinen suhtautuminen naapureina oleviin ihmisiin ja yhteisöihin historiallista totuutta saamelaisista? Hyvinkin lienee niin, että jotkut muinaiset nykysaamelaistenkin esi-isät tai heidän yhteisönsä ovat noin eläneet siellä historian hämärässä keisarien ja kuninkaiden lakeja ja verottajia pakoillessaan. Mutta pitkä on myös se historia, jossa saamelaiset ovat olleet sopuisassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja kulttuurien kanssa. Näin on tapahtunut ainakin Inarissa, joka on ollut todellinen kulttuurien kohtaamispaikka, niin hyvine kuin pahoine seurauksineen.
Jätän tässä yhteydessä pohtimatta millainen olisi se nykysaamelainen yhteiskunta, jossa ei sallittaisi politiikan kritiikkiä ja jossa olisi mahdollista rajata yhteiskunnan sisällä eläviä ja sitä työllään ja kaikkinaisella osaamisellaan pystyssä pitäviä ihmisiä heidän taustansa (vaikkapa suomalaisuuden, kainuulaisuuden tai ammatin) johdosta ulkopuolisiksi. Pitämään suut tukossa ja oikeutettuina vain maksamaan veroja?
Jos ulkopuolisuuden tarkastelussa edetään yhteiskunta- ja yhteisötasoilta kansalaistasolle, ulkopuolisuuden voi katsoa tarkoittavan pääsääntönä ei-saamelaisia. Heitä taas lienee ainakin kolmenlaisia eli pahimpina saamelaisjohtoa ja sen harjoittamaa politiikkaa kriittisesti arvioivat, yhdentekevät tai sopivasti hyödynnettävät aljut sekä täysin yhdentekevät ja asioita seuraamattomat passiiviset. Näyttää toki myös siltä, että kriittisiä saamelaisiakin halutaan sulkea ulos yhden totuuden sukuyhteisöstä ja aivan oman kauhugalleriansa muodostavat saamelaisstatusta asutushistoriallisin, polveutumisen ja kulttuurisin perustein vaativat statuksettomat saamelaiset, joita ylin saamelaisjohtokin on nimitellyt estottomasti jopa joulutontuiksi.
Vähemmistöhän ei saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan Pekka Aikion mukaan voi harjoittaa rasismia?
Keitä siis ovat ne ulkopuoliset, jotka ovat sekaantuneet saamelaispolitiikkaan siihen jollain tavalla vaikuttaen? Heitä löytyy paljon enemmän kuin esimerkiksi viime aikoina esillä olleet sudeettikainuulaiset Veikko Väänänen ja Mikko Kärnä, joita joku sudeettihelsinkiläinen Pekka Sammallahti tai joku, ehkä hänen opetuslapsiinsa kuuluva, nuorsaamelainen Neeta Jääskö tuntuvat tarjoilevan pahimpina saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon haittaajina ja varsinaisina saamelaisten vihaajina.
Tuollainen väittäminen on sekä historiatonta että tökeröä. Ja aivan ensimmäisenä tuossa edellä mainitun Sammallahden kohdalla ohitetaan hänen oma sivullisuutensa sekä hillitön halunsa vaikuttaa saamelaispolitiikkaan. Toki ymmärtäen hänen tarpeensa puolustaa saavutettua asemaansa kynsin hampain.
Ulkopuolisia vaikuttajia koskeva historiavaje tuntuu koettelevan erityisesti nuoria saamelaisaktiiveja. Eikö todella tiedetä tai ymmärretä, että saamelaisilla on riittänyt noita ulkopuolisia tutkijoita, auttajia ja politiikan opettajia ihan koko nykyisen saamelaispolitiikan historian juoksun?
Jo 1960-luvun alulta löytyy ensimmäinen sekaantuja, saamelaispolitiikan nykyisen saamelaismääritelmäkiistan pohjana pyörineen saamelaiskartoituksen tekijä Karl Nickul. Tuon kartoituksen totesi työn loppuun jatkanut poika Erkki Nickul puutteelliseksi, mutta hyvin sillä on puolustettu saamelaista sukuyhteisöä pitkälle 2000-luvulle asti.
Seuraavilla vuosikymmenillä mukaan kuvaan astuivatkin jo sellaiset tekijät kuin Kaisa Korpijaakko, Heikki J. Hyvärinen, Martin Scheinin sekä jonkinmoinen joukko erilaista yliopistoporukkaa, joista voisi hymyssä suin ihan mainita minua myöhemmin kovasti kaunanneen Pekka Aikion ex-vaimon, helsinkiläisen Marjut Aikion, sekä tietenkin ajoittaisia poliittisia pyrähdyksiä jo tuolloin ottaneen Sammallahden.
Olen joskus pohtinut kuinka paljon tähän päivään jatkuneessa ja matkan varrella muotoutuneessa saamelaispolitiikassa on lopulta noiden lukuisten ja hyvinkin aggressiivisesti kollektiivista ihannevaltiotaan rakentaneiden ulkopuolisten kädenjälkeä. Olisiko saamelaispolitiikasta tullut kenties vähemmän repivää ja riitelevää jos sitä olisi tehty ihan vain rauhan kansan omien poliitikkojen voimin?
Toisaalta, kyllähän tuon ajan vasemmistoradikalismi oli kirvoittamassa myös nuoria nousevia saamelaispoliitikkojakin, jotka ihan tosissaan taisivat uskoa luovansa Pohjan perukoille oman, aiemmin historian kartoista tuntemattoman Saamenmaan.
Olen tainnut joskus sen jo kirjoittaa miten itse kiinnostuin saamelaispolitiikasta ja sen Saamenmaa-haaveiluista ensimmäisen kerran, ihan työni merkeissä?
Se tapahtui 1970-luvun lopulla käynnissä olleen porotilojen perustamiskierroksen aikana. Olin yöpymässä Hetassa ja parhaillaan hotellin saunassa kun sinne rymysi kolme hyvässä huurussa olevaa saamelaisherraa, heistä yksi oli toimittajakollega silloisesta saamenradiosta. Hän alkoi valistaa minua Suomen valtion yrittävän näillä porotiloilla tyynnytellä saamelaisia tilallisiksi, mutta että se ei riittäisi, vaan kaikki maat tuli luovuttaa heille:
”Kohta tulee sellainen laki, että teille lantalaisille pannaan kepit hihoihin ja laitetaan kävelemään täältä helvettiin!”
Noin pauhasi tuo journalistipoliitikko. Aloin kuulostella missä ja millainen laki sieltä oli tulollaan ja erinäisten vaiheiden jälkeen se lakiluonnos Kaisa Korpijaakon tutkimuksia myötäillen sitten saamelaisasiain neuvottelukunnan mietintönä ilmaantuikin. Kyseessä oli siis vuoden 1990 saamelaislaki, joka muuten nojasi saamelaisten maanomistusvaatimuksissa lappalaisoikeuksiin ja siksi lappalaisperuste (ilmeisesti neuvottelukunnan sihteerinä toimineen Korpijaakon ansiosta) liitettiin myös saamelaisen määritelmään. Tänä päivänä kun varsinaiset lappalaiset ovat ilmaantuneet uusien tutkimusten tukemina peräämään ja todistamaan oikeuksiaan, puhutaan Korpijaakkoa ja Scheininiä myöten joustavasti enää vain alkuperäiskansan oikeuksista. Eikä lappalaisia haluta myöntää maaoikeuksiin tai saamelaisuuteen liittyen olleen olemassakaan.
Ja samat vanhat saamelaispolitiikan ulkopuoliset johdattajat jatkavat valitun kansansa vaellusta erämaahan?


Jk. Jos joskus 1970-luvulla puuhasteltiin enemmän tai vähemmän itsenäisen Saamenmaan perustamista, havahduttiin sittemmin huomamaan tavoitteeseen sisältyvät riskit.
Yksi niistä oli se, ettei alkuperäiskansalla voi olla omaa valtiota, koska silloin tuo kansa lakkaa (suomalaisten tavoin) olemasta mikään alkuperäiskansa.
Toinen oli Saamenmaan talous. Jo saamelaislain kohdalla havahduttiin, ettei ylisessä Lapissa riittäisi luonnonvaroja, lähinnä hakattavia metsiä, kaikkien ehdotettujen paliskuntalapinkylien tarpeisiin. Silloiset vihreätkin taisivat liittyä ulkopuolisiin lain vastustajiin torjuakseen aikeita tehdä suojelualueista talousmetsiä.
Saamelaislain kyllä taisivat parhaiten torpata itse saamelaiset, joilla oli ulkopuolisia johdattajiaan enemmän todellisuuden ja ennen kaikkea elettävän ajan tajua.

23 kommenttia:

  1. Saamelaisstarinoliden perinnemylly pyörii ja tempaa mukaansa uusia viattomia sieluja.
    Ylioppilaslehden lokakuun numerossa "Ei mistään kotoisin eli etelässä kasvanut saamelainen" Niko Vartiainen on lumoutunut omasta uutukaisesta saamelaisuudestaan.
    Kirjoitusta varten hän on käynyt hakemassa tietoa citysaamelaisten pomolta, juuri valitulta saamelaikäräjien jäseneltä, Pentti Pieskiltä.
    Ja kas, näin "perinnetieto" täyttää nuoren vastaanottavaisen mielen.

    osoitteessa
    http://ylioppilaslehti.fi/2015/10/ei-mistaan-kotoisin-eli-etelassa-kasvanut-saamelainen/

    on Pentti Pieskin tarjoilemaa tarinaa, josta käyvät ilmi hänen doktriininsa.
    Näillä eväilläkö mennään tulevaisuuteen?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Identiteettivaje on kuin sotilaallinen tyhjiö: ellet kykene itse sitä täyttämään, joku toinen tulee ja täyttää sen.

      Poista
  2. Veikko viimeisimmästä blogirjoituksessa käsittelee saamelaispolitiikan aaltoliikkeitä ja siinä mukana olleita asiantuntijoita. Tähän mennessä saamelaisesta itsehallinnosta saadut kokemukset osoittavat, että demokratian rakentaminen tyhjästä ei ole ollut helppo asia. Saamelaiskäräjät rakentuu kunnalliseen demokratiaan nähden vieraista elementeistä. Saamelaiskäräjien aikaansaamisen perusajatuksena oli se, että maanomistuskysymykset saataisiin ratkaistuksi saamelaisten toivomalla tavalla.

    On yhä enemmän huolestuttavia todisteita siitä, että demokratian vienti saamelaiskäräjien muodossa ei ole ollut hyvä ajatus alkuunkaan. Tähän asti käräjien poliittinen johto on suhtautunut demokratiaan epäluuloisesti, koska tämä nykymuotoinen demokratia on tuottanut sen mielestä vain enemmistöväestön etujen mukaisia päätöksiä. Se on sen mielestä toteuttanut vain enemmistön tahdon, eikä ole ottanut huomioon saamelaisvähemmistöä. Eräs syy suomalaisen demokratian nykyisiin heikkouksiin on, etteivät nykyiset saamelaiset ole luottaneet tähän demokratiaan. Siksi myöskään saamelaisiin lähinnä ylimitoitettujen, heidän todeksi näyttämättömien maaoikeusvaatimuksiin ei ole myöskään luotettu.

    Ylä-Lappi ja sen saamelaiset ovat pitkään olleet järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Saamelaiskäräjien istuttaminen nykymuotoiseen toimivaan demokraattiseen järjestelmään on outo ilmestys. Sen vuoksi tällaisessa tilanteessa demokratia ei toimi hyvin. Se on osoittanut, että saamelaiskäräjien nykymuotoinen toiminta voi jopa vahingoittaa niitä tavoitteita, joihin viime kädessä pyritään. Tällaisessa ympäristössä demokratia usein miten viime kädessä epäonnistuu. Se ei synnytä vakautta vaan demokratiasta tulee silkkaa peliä. Kun käräjät perustettiin, hurrattiin. Suora siirtyminen demokratiaan jäi pelkäksi haaveeksi ilman toimivia instituutioita. Kaikki johtui siitä, että tällaisessa demokratian irvikuvassa kokemattomat saamelaispoliitikot kadottivat käsityksensä eri väestöryhmien välisestä tasapainosta ja valitsivat puolia.

    Tässä tilanteessa on oltava neutraaleja tahoja, jota seisovat konfliktissa olevien tahojen välissä. On oltava tahoja joihin voi luottaa, kun tarvitaan neuvotteluapua. Nyt on aika kysyä kuka tästä kurjuudesta hyötyy.

    Nykyisessä monimutkaisessa ja ristiriitaisessa tilanteessa, jossa vastakkain on samasta väestöstä epäonnistuneella saamelaismääritelmällä erotettua ryhmää, poliittiselta johdolta vaaditaan viisautta, realismia, vastuuntuntoa ja taitoa ja kykyä selvittää samaan väestöön kuuluvien edut ja oikeudet. Väestöjen väliset suhteen on palautettava molemminpuoliseen luonnolliseen tilaan. Siinä vastavalitulla saamelaiskäräjillä on haastetta kerrakseen.

    Saamelaiskäräjien johdossa on ihmisiä, jotka kutsuvat itseään ihmisoikeuksien puolestapuhujiksi, mutta jotka todellisuudessa ovat likaisella työllään mitätöimässä demokratian ihanteet ja saamelaisiakin vanhemman väestön lappalaisten oikeuksia. Tiedän mitä tavalliset saamelaiset ja lappalaiset tänään puhuvat, että saamelaiskäräjien poliittisen johdon tekemiset ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  3. Korpijaakko ja Hyvärinen ovat keittäneet saamelaisille hirveän sopan. Kymmenien vuosien kuluttava riitely keskenään ja muiden kanssa ja jo aikoja sitten on nähty miten tässä käy. Huonosti!

    VastaaPoista
  4. Kyllä nyt V-P Lehtola teki pohjanoteerauksen uusimmalla kirjallaan! Täynnä asioiden vääristelyä ja solvausta.

    VastaaPoista
  5. V-P Lehtolan kirjahan tuo lisäarvoa hänen työnantajalleen,sinnehän onkin pesiytyneet lähes kaikki saamelaiset viisaat.Onneksi niitä löytyy vielä jokunen Rovaniemelle kuten Valkoset!

    VastaaPoista
  6. Veikon blogissa on viime aikoina ansiokkaasti kosketeltu saamelaisia koskevaa yksipuolista tiedotustoimintaa, jota johdetaan saamelaisradion kärkihankkeena. Sellainen on saanut monen muunkin kuin allekirjoittaneen pillastumaan. Maailmassa 1970- ja 1980 -lukuja luonnehtivat liennytys ja aserajoitusasiat. Se antoi tilaa myös tarkastella alkuperäiskansojen kysymyksiin liittyviä asioita entistä väljemmin. Ajan mittaan tehtiin enemmän tai vähemmän propagandistisia ehdotuksia alkuperäiskansojen oikeuksien parantamiseksi, kunnes ne alkoivat vähiten kantaa hedelmää. Suomessa epäonnistuneen saamelaismääritelmän vuoksi asiassa ei ole päästy vieläkään alkua pitemmälle.
    Tämä kirjoitus ei ole tieteellinen tutkimus vaan pikemminkin kronikka, kertomus melkein muodottoman monimuotoisesta aiheesta. Keskityn selvittämään alkuperäiskansakiistan vaikutuksia. Keskiössä on Suomi, mutten luule, että Suomi on maailman keskipiste. Tärkeitä kysymyksiä ovat: mitä meillä tiedettiin asiasta ja miten sitä tulkittiin. Miten aihetta käsiteltiin poliittisesti? Mitkä olivat kiistan vaikutukset?

    Suomessa YK:sta lähtöisin olevasta alkuperäiskansojen oikeuksista lähteneestä kiistasta muotoutui konflikti, jonka polttopiste on ollut Pohjois-Lapissa, mutta joka on laajentunut etelämmäksikin. Silti YK näyttää jääneen sille tielle tiedoissaan ja kannanotoissaan. Se on jäänyt paitsioon Suomen tutkimus- ja muusta tilasta saamelaisasiassa.

    Alun perin kiista on liittynyt siirtomaavallan purkamiseen siten, että alistettujen köyhien ja epävakaisten kolmannen maailman valtioiden alkuperäiskansojen asia nousi tapetille. Nyt on kulunut lähes 40 vuotta siitä, kun Suomessa alettiin laatia esityksiä ”alkuperäiskansa” -saamelaisten-aseman parantamiseksi. Esitykset eivät koskeneet kuitenkaan saamelaisten verisukulaisia lappalaisia. Suuri kysymys kuuluu: kauanko näin vielä jatkuu?

    Jokaisella sukupolvella on omat pelkonsa. Olen huomannut että nykyisten ihmisten painajaisia ovat ilmastonmuutos, meriveden nousu jne. Jokainen historiallinen aikakausi jättää jälkeensä jotain pysyvää. Meidän perintömme tulevat olemaan kiista Ylä-Lapin maiden ja vesien omistuksesta ja hallinnasta. Se on tutkittu, mutta suuri osa ei kykene analysoimaan tuloksia. Heistä suurin osa on juuttunut alkuasetelmiinsa.

    Suomessa alkuperäiskansakiista on ollut pr-sotaa, taistelua sydämistä ja mielistä, ja vuosikymmenten ajan se on vaikuttanut Ylä-Lapissa melkein kaikkeen ihmisiä jakaneeseen inhimilliseen toimintaan. Se on muotoutunut kulttuuri- ja propagandasodaksi, koska valtiojohto ymmärsi, etteivät saamelaiskäräjien vaatimat aggressiiviset toimet olisi tuottaneet sellaisia tuloksia, jotka olisivat olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia.

    Epäonnistunut saamelaismääritelmä aiheutti aikoinaan sen, että kaikkien on ollut pakko reagoida. Eri lakeihin esitetyt muutokset olisivat koskettaneet jokaista, koska saamelaismääritelmä olisi murtanut sukulaisuussuhteet, väestön rinnakkaisolon ja tasa-arvon mukaisen elämän periaatteet, joiden mukaan Ylä-Lapin väestö on toiminut vuosisatojen ajan kaikissa tilanteissa. Saamelaiskäräjien poliittinen johto uskoi, että sen missio oli muokata maailma kaltaisekseen. Tästä syystä kaikki politisoitui.

    Suomessa alkuperäiskansakiistan alkamisen ajankohdaksi voidaan määritellä se, kun annettiin asetus saamelaisvaltuuskunnasta. Joidenkin mielestä se alkoi saamelaislähetystön käynnistä Helsingissä vuonna 1947.
    Suomessa alkuperäiskansakysymyksessä aatteet ja tosiasiat taistelivat ja ratkaisivat, eivät aseet. KHO:n päätösten (2011 ja 2015) jälkeen Ylä-Lapissa ei toistaiseksi ole tarjolla sellaista aatetta, joka voisi uudelleen käynnistää väestöä jakaneen kiistan.
    Saamelaismääritelmä käynnisti kiistan, mutta sen voittivat ja lopettivat todelliset alkuperäisasukkaat, lappalaiset. He tekivät historiaa palauttamalla sen oikealle paikalle. Lappalaiset nousivat historian aallon harjalle ja kiistan käynnistäneet saamelaisjohtajat, jotka eivät olleet heidän mukanaan, pyyhkiytyivät syrjään.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  7. Tässä linkki pohjoismaisen saamelaissopimuksen luonnokseen, johon sopimukseen Veikko tuolla alussa viittaa.

    https://www.regjeringen.no/globalassets/upload/aid/temadokumenter/sami/sami_samskonvensjonen_finsk_h-2183-f.pdf

    VastaaPoista
  8. Saamelaiskäräjien puheenjohtajakisa näyttää yltyvän ja paljastaa kenen joukoissa kukin seisoo. Pentti Pieski on käynyt Metsähallituksen kuulemistilaisuudessa ja City Samit yhdistyksen nimissä jyrähtämässä kaikkien eteläsuomessa asuvien saamelaisten nimissä.
    Hänen mukaansa saamelaisten kaavailemien maa- ja vesioikeuksien lisämisen ja etenkin saamelaiskulttuurin "heikentämispykälän" poistaminen lakiesityksestä on "vihamielinen ele" saamelaisia kohtaan.



    Pieskillä ei tosiasiassa ole sitä mandaattia, jolla hän nakkelee moisia syytöksiä citysaamelaisten nimissä. Jäseniltä ei ole kyselty kuten ei aiemmissakaan yhdistyksen nimisssä antamissaan lausunnoissa.
    Pieskin valtuutus tulee tietyistä utsjokelaisista suvuista. Aatevelijet löytyvät Klemetti Näkkäläjärven lausuntoja tehtailevata Sami arvvut -yhdistyksestä.
    Siinä kaksi marjaa, entinen puheenjohtaja ja puheenjohtajaksi pyrkyröivä. Neljän vuoden kuluttua saamelaispolitiikka olisi karhtanut kiville ja taas ihmeteltäisiin miksi "mitään ei saatu aikaan".


    VastaaPoista
  9. Milloinhan se firma "Metsähallitus" alkaa kysellä Pieskiltä lojaliteetti yms. asioiden perään? Vai sisältyykö rasistiset heitot MH:n suosimaan Akwekon systeemiin? Kaksilla korteilla pelaaminen päättyy aina huonosti...
    Muutoinkin ihmetyttää kaikki rasismi yms syytökset. Kun seuraa noiden ääntäpitävien aktivistien lausuntoja, herää useinkin kysymys, että eivätkö he itse näe omaa rasismisuuttaan? suurin suvaitsemattomuus tuntuu tulevan aivan muualta, kuin valtaväestön suunnalta!!!

    VastaaPoista
  10. Täältä löytyy muutama ajatus näistä metsähallituslain saamelaispykälistä:
    http://hirvasrumpu.blogspot.fi/2015/10/metsahallituslain-saamelaispykalista.html

    VastaaPoista
  11. APUUVA! Klemetti Näkkäläjärvi aikoo erota saam.kär. vaaliluettelosta!!!

    Silloinhan hänestä tulee hyljeksitty ja syljeksitty S T A T U K S E T O N.

    VastaaPoista
  12. Pentti Pieskin vaatimuksista tuli mieleen Veikon blogikirjoitus vuodelta 2014, jossa hän tarkastelee saamelaiskäräräjien luonnonmonimuotoisuuden turvaamista koskevaa ristiriitaista politiikkaa. Näin Väänänen..."Täytyy kysyä kuinka pitkälle saamelaiskäräjien johtajan kantti vielä kestääkään hänen jallittaessaan Suomen virkamiehiä ja päättäjiä säätämään ja muuttamaan yhä uusia ja uusia lakeja hänen valitsemansa alkuperäiskansan taloudellisten intressien edistämiseksi. Virallisesti toiminta on verhottu pyrkimykseksi saavuttaa etnisten saamelaisten ´edes jonkinasteinen yhdenvertaisuus´ suhteessa maan valtaväestöön".

    Edellä olevaan lisäisin, että saamelaiskäräjät kannattaa edellisen puheenjohtajan mukaan kaikkia toimia, jotka parantavat luonnon monimuotoisuutta. Mutta sitten tulee iso mutta! Luonnonsuojelulain uudistuksella ei tule kuitenkaan vaikeuttaa saamelaisten perinteisten elinkeinojen ja saamelaiskulttuurin harjoittamista. Näkkäläjärven mukaan saamelaisalueesta noin 80 prosenttia on eri tavoin suojeltua ja ”esimerkiksi häirikköeläinten poisto luonnonsuojelualueelta on usein välttämätöntä, koska suojelematonta aluetta ei ole riittävästi”.

    Saamelaiskäräjät edellyttää saamelaiskäräjälain mukaisia neuvotteluja näköpiirissä olevien lain soveltamisongelmien poistamiseksi. Hän edellyttää, että "Luonnonsuojelulain toimeenpano on saamelaisten kotiseutualueella laadittava ja toteutettava siten, etteivät ne vähäistä suuremmassa määrin heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan taikka kolttien elinolosuhteita tai näiden mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella”.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  13. ...jatkoa:

    Saamelaiskäräjät esittää edelleen Näkkäläjärven kynällä, että saamelaisten oikeuksista säädettäisiin omassa pykälässään. Natura-alueiden osalta laissa ei ole ollut määräyksiä saamelaiskulttuurin turvaamisvelvoitteesta. ja siksi hänen mielestään - ja hän tulkitsee eduskunnan perustuslakivaliokunnankin sitä edellyttäneen - saamelaisia kokeviin erityslakeihin on otettava saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Näkkäläjärvi muistuttaa heikentämiskiellon jo olevan uusituissa kaivoslaissa ja vesilaissa ja että metsähallituslakiinkin sitä on Pentti Lähteenojan työryhmä - yhdellä jäsenellä miinustettuna - esittänyt.

    Näkkäläjärvi muistuttaa edelleen, että kansainvälinen KP-sopimus artiklallaan 27 kieltää valtioita estämästä saamelaiskulttuurin harjoittamista. Kansainväliset sopimukset ovat hänen mukaansa valtiosopimuksia ja perustuslain 95 pykälän mukaan valtiosopimuksen ja muun kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lailla. Muilta osin kansainväliset velvoitteet saatetaan voimaan asetuksella.

    Näin se Klemetti valtiolle lakia lukee ja kaikesta päätellen Pentti Pieski on sitoutunut samaan politiikkaan! Mitä se merkitsee? Se merkitsee, että rauha ei palaa Ylä-Lappiin, vaan pään lyönti Lapin aihkipetäjään jatkuu.

    Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että Suomen tulisi Natura 2000 -alueita koskevassa kansallisessa lainsäädännössään laillistaa alueilla nyt ja jo pitkään harjoitettu, luontoa köyhdyttänyt porojen ylilaidunnus ja muun muassa sitä tukeva petopolitiikka. Sen lisäksi Näkkäläjärvi haluaa saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle poliittisen aseman ja vallan olla lausujana Natura-arvioinneissa, joita tähän mennessä on kyllä tehty luonnon olosuhteiden perusteella. Nyt Näkkäläjärvi edellyttää, ettei Natura 2000 -alueiden lajeja tai luonnontieteellisiä tietoja voitaisi muuttaa ilman lainsäädännön muuttamista ”mikäli muutoksilla on vaikutuksia perusoikeuksiin”.

    Kaiken kaikkiaan pidän Pentti Pieskin esitystä hätiköitynä ja ennenaikaisena, koska ensin tarvitaan päätöksenteon perustaksi luotettava tietokanta saamelaisalueen luonnonsuojelualueiden ja kansallispuistojen luonnonmonimuotoisuuden tilasta. Vasta sitten kun tiedetään luonnon monimuotoisuudesta enemmän, voidaan lähteä pohtimaan mahdollisia poliittisia päätöksiä ja niiden sisältöjä. Joten suosittelen Pieskille, että ei kannata lähteä umpimähkään läiskimään esityksiä ennen kuin tiedetään mistä on kysymys.

    Jouni Kitti, City-saamelaisyhdistyksen jäsen

    VastaaPoista
  14. "Luonnonsuojelulain toimeenpano on saamelaisten kotiseutualueella laadittava ja toteutettava siten, etteivät ne vähäistä suuremmassa määrin heikennä saamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan taikka kolttien elinolosuhteita tai näiden mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella”.

    Keitä "saamelaisilla" tarkoitetaan , kun on erikseen mainittu kolttien oikeus ylläpitää ja kehittää elinolosuhteitaan tai näiden mahdollisuuksia harjoittaa mainittuja elinkeinoja koltta-alueella? Vai viitataanko tässä kolttalain erityisoikeuksiin? Miksi kolttien kielen ja kulttuurin ylläpitäminen on muotoilussa jätetty pois? Eivätkö koltat ole alkuperäiskansaa eivätkä saamelaisia?
    Kun yritetään oikein muotoilla ja kierrellä, tulee tällaisia "epäloogisuuksia".

    Erilaiset "heikentämiskiellot" laeissa eivät ole Suomen valtiosäännön kanssa sopusoinnussa.

    Suomi on täysivaltainen tasavalta, jonka valtiosääntö on vahvistettu hallitusmuodossa ja muissa perustuslaeissa.
    2 §:n mukaan

    "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

    Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa."

    Heikentämispykälä on vain veto-oikeuden verhottu muoto. Eduskunnalla on valtaa säätää ja muuttaa lakeja. Tätä ei saamelaiskäräjä millään opi.




    VastaaPoista
  15. Kuten edellä on todettu, YLE Sápmi kertoi 22.10.2015 että saamelaiskulttuurin professorin Veli-Pekka Lehtolan kirja "Saamelaiskiista" on ehdolla vuoden suomalaiseksi tietokirjaksi. YLE kertoo aivan oikein, että kyseessä on Aikakauslehti Kanavan ja Otavan Kirjasäätiön jakama 10 000 euron suuruisesta Kanava-tietokirjatunnustuspalkinnosta, ja että Lehtolan kirja on nimetty yhdeksi kymmenestä ehdokkaasta. Valintaraati toteaa, että "vaikka kyse on pamfletista (poliittisesta kiistakirjoituksesta), kirja nousee kattavaksi selvitykseksi siitä, millaista taistelua saamelaisten asian ympärillä käydään ja millaisia saamelaisuuteen liittyviä mielikuvia kiistassa käytetään aseina.”

    YLE:n mukaan ehdokaskirjat valitsvati 167 teoksen joukosta taloustoimittaja ja tietokirjailija Elina Lappalainen sekä Turun yliopiston poliittisen historian vt. professori ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. Urakassa kummankin osalle tuli laskennallisesti 83,5 kirjaa. Raadin puheenjohtaja, Kanava-lehden vastaava tuottaja Tuomo Lappalainen valitsee ehdokaskirjoista palkinnon saajan torstaina 29.10, kertoo YLE Sápmi.

    Vuodesta 1973 julkaistu Kanava on Otavamedian kustantama aikakauslehti, joka jatkaa Suomalainen Suomi- ja Valvoja -nimisten edeltäjiensä perinteitä. Kanava-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.

    Kanava-palkintoa eli Vuoden suomalainen tietokirja -palkintoa ei tule sekoittaa tiedonjulkistamisen valtionpalkintoihin, joita opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuosittain vuodesta 1968 lähtien Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan suosituksesta. Neuvottelukunnan verkkosivulta www.tjnk.fi selviää, että valtionpalkinto voidaan myöntää tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Palkinto myönnetään ajankohtaisesta tiedonjulkistamistyöstä, jonka tuote voi olla korkeatasoinen tietoteos tai muu tietotuote. Palkinto voidaan myöntää myös esimerkillisestä, pitkäjänteisestä ja monimuotoisesta tiedonjulkistamistyöstä.

    Vuonna 2014 tiedonjulkistamisen valtionpalkintoina jaettiin 130 000 euroa. Elämäntyöpalkintojen (1 kpl) suuruus oli 20 000 euroa ja muiden 20 000 tai 15 000 euroa.

    Olennaisimpina erona näiden kahden palkinnon välillä' ei ole niiden rahallinen suuruus, vaan että valtionpalkinnot voidaan myöntää muillekin tiedonjulkistamismuodoille kuin kirjoille. Kanava-palkintoa voidaan luonnehtia kustantajapainoitteiseksi ja pohjimmiltaan kaupalliseksi; voittajaa ei valitse Kanavan päätoimittaja, vaan lehden tuottaja.

    Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii akateemikko, Aalto-yliopisto dekaani Risto Nieminen ja jäseninä
    professori, taiteilija Annette Arlander, tuottaja, FT Katja Bargum, Yle. toimittaja Anna-Liisa Haavikko, Suomen Journalistiliitto, johtaja Pirjo Hiidenmaa, Helsingin yliopisto, professori Pentti Huovinen, Turun yliopisto, professori Erkki Karvonen, Oulun yliopisto, professori Kimmo Katajala, Itä-Suomen yliopisto. kirjastonjohtaja, FT, Iiris Kuusinen, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, professori Esa Väliverronen, Helsingin yliopisto ja rehtori Mauri Ylä-Kotola, Lapin yliopisto.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä asiassa saamelaiset ovat oikeassa: suomalaiset eivät ymmärrä saamelaisia eivätkä tiedä mitään saamelaiskulttuurista.
      Lehtolan kirja ei asiantilaa kohenna.
      Mutta Lehtola onkin ilmoittanut, cv:ssään, että hän on suomalainen.
      Hän ei nähtävästi ymmärrä saamelaisia eikä suomalaisia.

      Yle sapmi taas ei ymmärrä suomea ja antaa ymmärtää, että Lehtolan kirjaa ollaan valitsemassa Suomen parhaaksi tietokirjaksi tai tiedekirjaksi.Saamelaiskiista on kuitenkin jopa järjestäjien mukaan pamfletti.
      Yle sapmi esitti myös, että vuoden saamelaisen Outi Länsmanin valitsi kahdeksan "saamelaisinstituutiota". Näin paikalliset osin nuorehkot ja pienehköt valikoidut saamelaisjärjestöt on julistettu saamelaisinstituutioiksi?
      Voittaja "kiitteli saamen kansaa" palkinnosta. Suurin osa tätä kansaa oli täysin tietämätön tästä antamastaan kunnianosoituksesta. Palkinnon saajalle jaksamista.

      Poista
    2. Kyllä nuo instituutiot ovat kovin olemattomia samojen pikkuporukoiden puulaakeja. Todellinen istituutioiden ja taiteellisten osaajien valittu kansa!

      Poista
  16. Vuoden tietokirjaksi ehdolla oleva Veli-Pekka Lehtolan uusin kirja ruoti kovin sanoin nykyistä sekoilua saamelaisasioiden valmistelussa. Moitteita saa myös häneltä Korkein hallinto-oikeus. Kirjan luettuani otin esille maaherra Pokan toimikunnan mietinnön ja katsoin mitä siellä kirjoitetaan saamelaisten ja lappalaisten yhteisestä historiasta. Kun luin historiaa käsittelevän osuuden jäin ensinnäkin ihmettelemään sitä, että toimikunnan mietintö sisältää kolme erilaista versiota saamelaisten ja lappalaisten historiasta: toimikunnan oma subjektiivinen näkemys, saamelaiskäräjien eriävässä mielipiteessä esiin tuotu näkemys ja toimikunnan jäsen Niilo Tervon näkemys. Lisäksi Lehtolan kirjassa ei ole lainkaan käsitelty sitä mitä selvitysmies Wirilander on esittänyt saamelaisalueen kiinteistön muodostuksesta. Tämän Veli-Pekka Lehtola jättää ilmeisesti tietoisesti mainitsematta. Miksi!

    Asioiden taustojen ymmärtämiseksi on kuitenkin syytä palata historiassa taaksepäin. Saamelaislain valmistelutyö käynnistyi 1980-luvulla sisäasiainministeriön yhteydessä toimivassa saamelaisasiain neuvottelukunnassa, jossa lakiesityksen valmistelutyössä keskeisesti olivat mukana lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärinen ja puheenjohtaja Pekka Aikio. Työn lähtökohtina olivat poliittinen kiinnostus asiaan, valikoidut tosiseikastot ja aimo annos fanatismia - ei niinkään asiantuntemus tai kokonaisuuksien näkeminen. Asiantuntijaksi kelpasi, jos oli samaa mieltä.

    Harva tutkija seuloutui joukkoon. Maaherra Asko Oinaan johdolla toiminut neuvottelukunta luovutti ministeri Matti Puhakalle saamelaislakiesityksen nimellä kulkeneen mietinnön kesäkuussa 1990. Lakiesitys lähti ylevästä periaatteesta, että aikoinaan saamelaisille kuuluneet tietyt maa- ja vesioikeudet palautettaisiin takaisin alkuperäisille omistajilleen. Lähtökohta ei perustunut mihinkään - vähiten tutkimukseen ja tietoon niin kuin ihmisoikeuskysymyksen pitäisi. Maaherra Oinaan avoin poliittisuus ryyditti hanketta.

    Lausuntokierroksella esitys sai hyvin osin kielteisen ja osin ristiriitaisen vastaanoton ja saamelaisvaltuuskuntakaan ei ollut asiasta yksimielinen, koska siitä puuttui mm. katkeamaton polveutuminen ja itseidentifikaatio. Tutkimustarpeen tajuamiseen näytti olevan vielä matkaa, sillä sellainen koettiin suurten linjojen vastaiseksi. Esitys oli myös sellaisenaan maantapaan soveltumaton. Paikallisen väestön osallistumisesta ei ollut tietoakaan, vaan virkamiesvalta ja tilatut lausunnot olivat käytäntöä.

    Rauenneen saamelaislakiesityksen raunioille perustettiin 13.5.1993 sittemmin oikeusministeriön yhteydessä toimiva sisäasiainministeriön, oikeusministeriön ja saamelaisvaltuuskunnan työryhmä, joka valmisteli ja antoi esityksensä saamelaiskäräjälaiksi. Saamelaisvaltuuskunnan lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärinen edusti työryhmässä saamelaisvaltuuskuntaa ja Eero J. Aarnio oikeusministeriötä. Jälkimmäinen on vielä nytkin eläkkeeltä hälytetty oikeusministeriöön valmistelemaan vanhentuneita lakiesityksiä ja käsityksiä. Todellisuudelle vieras virkamiesvalmistelu jatkui. Virkamiesten kyky ymmärtää historiaa ja todellisuutta ei ansaitse mainesanoja.

    Uusi työryhmän esitys, joka luovutettiin silloiselle oikeusministeri Hannele Pokalle 4.2.1994, loi perustan nykyiselle kiistalle siitä, kuka on entisten lapinkylien oikeudenomistaja. Maaherra Pokankin tieteellinen kokemus oli niin ohut, ettei hän kyseenalaistanut yhtään mitään maaoikeuksien alkuperäasiassa. Kyseistä asiaa hän ei ole tutkinut, joten poliittinen kanta määritteli totuuden.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  17. ...jatkoa:

    Mainitussa esityksessä ehdotettiin kieleen ja itseidentifikaatioon perustuvansaamelaismääritelmän laajentamista koskemaan sellaista henkilöä jälkeläisineen, joka on merkitty maakirjaan, veronkantoluetteloon tai henkikirjaan ns. lappalaiselinkeinojen harjoittajaksi vuosien 1875 -1923 välisenä aikana. Mietinnön em. vuosilukurajoitus osoittaa, että määrittelyn avulla pyrittiin aivan samaan lopputulokseen kuin vuoden 1990 esitykselläkin. Kantaa ajettiin tietoisesti lappalaisten syrjimiseksi ja porosaamelaisten suosimiseksi.

    Eli haluttiin entisten lapinkylien alueen historiallinen omistuspohja vaihtaa Suomeen Ruotsista ja Norjasta suurelta osin laittomasti muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisille inarinsaamelaisista piittaamatta. Lappilaisuus sai siten kahdet kasvot: näennäiset ja katalat. Pidän sellaista kantaväestöä syrjivänä kolonialismina, joka on ILOn yleissopimuksen periaatteiden vastaista. Myöhempikään aika ei ole palauttanut saamelaispolitiikan valtavirtaan yleissopimuksen oikeaa tulkintaa, vaan saamelaiskäräjien tilaamat tai sen lähellä olevat asiantuntijat Lehtolan tapaan kirjoittavat niitä näitä irrallaan nykytutkimuksesta ja itseidentifikaatiosta entistä poliittista linjaa seuraten.

    Määritelmän laajennuksella haluttiin saada mahdollisuus kytkeä maihin ja vesiin kohdistuva omistusoikeus muut poissulkevaksi saamelaisten yksinoikeudeksi. Työryhmä ei kyennyt ennakoimaan, että oikeista saamelaisista polveutuvat "uuslappalaiset" tulisivat peräämään oikeuksiaan ja hakeutumaan saamelaisrekisteriin.

    Väitänkin, että nimettyjen asiantuntijoiden lain valmistelutaito oli huonoa ja heidän toimintansa taitamatonta. Myös maa- ja vesioikeuskysymysten selvittelemiseksi olisi ollut jo tuolloin tarjolla naapurimaan malli. Suomen saamelaiskäräjälain valmisteluvaiheen aikana oli jo toiminnassa Norjassa laajalla pohjalla toimiva ns. saamelainen oikeuslautakunta, jonka tehtävänä oli selvitellä saamenmaan maa- ja vesioikeuksia ja tehdä niiden käytöstä ja hallinnasta ehdotus. Norjassa ja Ruotsissa oltiin kaukonäköisiä eikä haluttu sitoa saamelaisuutta harjoitettuihin elinkeinoihin tai entisten lapinkylien osakkaiden jälkeläisiin, jotka saattoivat olla myös muita kuin saamelaisia.

    ...jatkuu

    VastaaPoista
  18. ...jatkoa:

    Olen myös sitä mieltä, että keskusteltaessa maa- ja vesioikeuksien palauttamisesta saamelaisille tulisi edelleenkin kääntää katseet naapurimaa Norjan suuntaan. Siellä selvitystyö on kestänyt lähes 20 vuotta, ja tuloksena on ratkaisu, joka ei ole saanut yhtäkään väestöryhmää riemuitsemaan, mutta jonka kaikki voivat oikeudenmukaisena hyväksyä.

    Saamelaisille vahvistettiin heidän vanhat oikeutensa käyttää maita ja vesiä niin, että he voivat jatkaa perinteisten elinkeinojensa harjoittamista. Minkäänlaisesta omistuksesta ei ole ollut kyse missään vaiheessa. Finnmarkin laajan läänin kaikki valtionmaat siirrettiin vain uuden elimen omistukseen ja hallintaan, mitä voi saadun kokemuksen perusteella pitää monelta kannalta epäonnistuneena. Erityislain mukainen johtokunta muodostuu puolittain saamelaiskäräjien asettamista edustajista ja puolittain lääninkäräjien asettamista edustajista. Lääninkäräjät on yleisillä vaaleilla valittu välitason edustus- ja hallintoelin, jollaista meillä Suomessa ei ole.

    Koska Norjan saamelaisilla on äänioikeus sekä sikäläisen saamelaiskäräjien vaaleissa että lääninkäräjien vaaleissa, saamelaisten sananvalta maaoikeusasioissa on turvattu tavalla, joka tyydyttää ILO:n alkuperäiskansasopimuksen edellyttämän tason. Norjassa tai Ruotsissa ei ole voitu osoittaa mitään alkuperäisyyttä yleissopimuksen mukaisessa elinolosuhdemerkityksessä tai maiden valloitusta tai ryöstöä, joita jotkut Lehtolan kaltaiset ns. asiantuntijat vielä julkeavat pitää esillä Suomessa. Toivoisin, että tutkijat uskaltaisivat joskus näistäkin asioista rehellisesti puhua. Tutkijoiden tehtävä ei ole kirjoitella sellaisia tarinoita, joka miellyttää johtavia saamelaispoliitikkoja, vaan pysyä totuudessa. Onneksi Lehtolan kirjalla ei kuitenkaan ratkaista Ylä-Lapin maaoikeuskysymyksiä pohjoissaamelaisten vaatimusten mukaisesti, koska se veisi inarinsaamelaiset ojasta allikkoon.

    Jouni Kitti
    Saamelaiskäräjien jäsen, vuosina 1995−99

    VastaaPoista