lauantai 11. tammikuuta 2014

Metsähallitus kestämättömän kehityksen keskiössä

Käynnissä on melkoinen lakimylly, jossa parhaillaan on lausunnoilla kokonaan uusittu kalastuslaki, jossa lausutaan saamelaiskäräjälain uudistamista pohtineen Riitta-Leena Paunion työryhmän ehdotuksista, jossa laaditaan uutta lakia Metsähallituksesta ja tuosta työstä erillisessä työryhmässään lakiin haluttua saamelaisosiota. Taustalla valmistaudutaan uusimaan vielä maastoliikennelakia ja tehdään töitä uuden kaivoslain korjaamiseksi siinä todettujen möhläysten osalta.
Ekologinen ja taloudellinen kestävä kehitys on asia, joka on noussut jokaisessa lakihankkeessa niiden eri vaiheissa esille tavalla taikka toisella.
Ja nimenomaan tavalla taikka toisella eli tarkoituksessa jos toisessa.
Lakityöryhmässä, johon itse kuulun ja jossa sorvataan tuota edellä mainitsemaani metsähallituslain saamelaisosiota, olen nostanut luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja luonnon kestävän käytön säännöllisesti esille. Olen kuitenkin ollut havaitsevinani, ettei nostoihini ole kovin vakavasti taidettu suhtautua – ei edes työryhmään kuuluvan ympäristöministeriön edustajan taholta.
Voihan olla, että hengessä ollaan mukana, mutta käytäntöä ajatellen ylisen Lapin maankäytössä ollaan jo liian pitkällä kestämättömän kehityksen alhossa.
Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys on tullut myös saamelaiskäräjien edustajien taholta jatkuvasti esille. Tuntuu vain siltä, että heidän puoleltaan noiden käsitteiden ulkopuolelle on jätettävä niin kutsutut saamelaiselinkeinot, etunenässä tietenkin luontoa rankimmin ja kokonaisvaltaisimmin hyödyntävä poronhoito.
En tiedä kuinka vakavasti Klemetti Näkkäläjärven ja kumppanien puhe luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta saamelaisen perinnetiedon avulla ministeriöissä otetaan. Ainakin tuolle puheelle on hieman nyökytelty, jos jotain yrittäisi tulkita.
Jossain vaiheessa asioista pitää ruveta kuitenkin puhumaan oikeilla nimillä. Onko sen aika tässä lakityössä vai joskus myöhemmin? Voi olla, että joskus myöhemmin, ainakin kun katsoo kuinka kauan kestävä kehitys ja sen puute ovat olleet Ylä-Lapinkin osalta puheina ja pöydällä.
Seuraavassa vanha Lapin Kansaan tekemäni uutinen 15 vuoden takaa (LK 6.2.1999). Hieman huvittikin lukea mitä Metsähallituksen ja tutkimuksen edustajat siinä lausuilevat – siis kun muistaa mitä jälkeenpäin on näiltä tahoilta lausuttu ja joskus sama henkilökin lausunut:
”Ivalon seminaari kiinnosti ja viritti keskustelujaEkologinen ja taloudellinen kestävä kehitys teettää työtä koko ylisessä Lapissa 
Inari
Veikko Väänänen
Inarissa ja koko ylisessä Lapissa riittää työtä ekologisen ja taloudellisen kestävän kehityksen olotilan saavuttamiseksi.
Näin voitaneen kiteyttää Ivalossa perjantaina järjestetyn ´Yhteinen Inarimme´ -seminaarin alustusten ja keskustelujen antia. Tasokas ja hyvän osanoton kerännyt seminaari liittyi Pohjois-Lapin seutukunnan projektiin, jossa Sodankylän, Inarin ja Utsjoen kuntiin laaditaan kuntakohtaiset kestävän kehityksen suunnitelmat. Seminaarin tarkoituksena oli koota tietoa ja samalla virittää päättäjiä, eri yhteisöjä ja kansalaisia pohtimaan erikseen ja yhdessä kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä.
Seminaarin ensimmäiseksi alustajaksi sopi hyvin Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen aluejohtaja Olavi Joensuu, liittyyhän Ylä-Lapin kestävä tai kestämätön kehitys aina keskeisesti laajojen valtionmaiden ja -vesien käyttöön.
Joensuun mukaan Metsähallituksella on Ylä-Lapissa eri toimintojen yhteen sovittajan rooli. Lisäksi se itse kuuluu toimijana kestävän kehityksen kehään harjoittaessaan metsätaloutta ja Villin Pohjolan luontobisnestä.
Joensuun mielestä Metsähallituksella on toisaalta riittävät lainsäädännölliset työkalut toteuttaa eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Hän joutui kuitenkin myöntämään, että toistaiseksi siitä ollaan vielä kaukana.
Joensuu otti esimerkiksi saamelaiskulttuurin turvaamisen ja luontaiselinkeinojen edistämisen, johon Metsähallitusta velvoitetaan peräti kolmella sitä ohjaavalla lailla. Toistaiseksi kuitenkin Metsähallitus on joutunut enemmin saamelaisten ja luontaiselinkeinonharjoittajien kritiikin kohteeksi, kun se voisi aluejohtajan mukaan seisoa heidän kanssaan samassa rintamassa.
Joensuu ihmetteli myös lakisääteisten Metsähallituksen toimintaa ohjaavien neuvottelukuntien tähänastista hampaattomuutta. Kun neuvottelukunnat, ja erityisesti läänikohtainen neuvottelukunta, voisivat tehdä suuriakin kestävään käyttöön liittyviä linjausesityksiä, ovat ne keskittyneet toistaiseksi pohtimaan enemmän kalaverkkojen silmäkokoja.
Joensuu ei lähtenyt ruotimaan yksityiskohtaisemmin sitä, miten valtion Metsähallitukselle asettamat tulostavoitteet ja toisaalta vaatimukset kestävästä käytöstä ovat yhteen sovitettavissa. 
Porotalous viritti puhetta
Vilkkaan keskustelun synnytti erikoistutkija Timo Helteen alustus porotalouden tilanteesta kestävän kehityksen näkökulmasta. Hänen sanomansa ei jättänyt ekologisella puolella sijaa tulkinnoille: Ylä-Lapissa on voitava vähentää porolukuja luonnon kestävän käytön saavuttamiseksi. Näin on tehtävä vaikka poroja päädyttäisiin pitämään hengissä osittaisella apuruokinnalla. Siinä missä Metsähallituksen puolelta väläyteltiin tilannetta, jossa valtio toisaalta vaatii Ylä-Lapin luonnon tehokkaampaa hyväksikäyttöä säätämällä lakeja porotalouden ja muiden luontaiselinkeinojen kehittämiseksi ja allekirjoittaa toisaalla sopimuksia luonnon monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen turvaamisesta, vei Helle kuulijat suoraviivaisemmin mahdottoman yhtälön äärelle. Hän huomautti, ettei poroja voida vähentää vähentämättä samalla poronomistajia. Ja jälkimmäisillä ei ole mahdollisuuksia lähteä elinkeinosta ennen kuin heille on olemassa riittävä luopumis- ja eläketurva. Helteen näkemystä vahvistivat kommentissaan porotalousneuvoja Veijo Tervonen ja poromies Juhani Magga.
Inarijärven ihmeet 
Kalakantojen hoidosta kestävän kehityksen vinkkelistä puhunut FL Markku Ahonen jatkoi valtioon päätyvien ongelmien esittelyä. Hän käytti esimerkkinä Inarijärven velvoitehoitoa, jossa on ollut pakko pitäytyä jäykkään vesioikeuden päätökseen, vaikka jo pitkään on nähty sen vievän istutuksia ja sitä kautta järven kalakantojen kehitystä pieleen.
Kun Inarijärven istutuksiin pannaan vuosittain rahaa noin 3,6 miljoonaa markkaa ja lisäksi lasketaan valtion kalanviljelylaitosten investointien kuoletukset ja käyttömenot, ei summa ole enää missään suhteessa toiminnasta saatavaan kalataloudelliseen tuottoon. Inarijärven kalastuksen ansio on yltänyt vain 1980-luvun lopun muikkukuumeen aikana noin 7 miljoonan markan tasolle, kun jo 1990-luvun alusta on oltu reilusti kolmen miljoonan markan alapuolella. Toisaalta matkailukalastus on paikannut tilannetta parhaimmillaan parilla miljoonalla markalla ja lienee tätä nykyä jo ohittanut ansiokalastuksen tuoton.
Ahosen mukaan Inarin kalakantojen hoidon perustana olevia velvoitepäätöksiä tulisi muuttaa joustavammiksi, jotta kestävän kehityksen periaate toteutuisi.”
Näin silloin joskus. Inarijärvelle on saatu Ahosen peräänkuuluttama joustavampi velvoitehoito, mutta muuten 1990-luvun lopun puheet ovat olleet puhetta tuuleen.
Kairassa on joskus sanottu, että tunturi näkee ja vuoma kuulee.
Pitäisikö tähän tulevia lakeja ja niiden valmistelua tarkoittaen sanoa, että arkistot muistavat.

Veikko

16 kommenttia:

  1. Niin ympäristöministeriö kuin ympäristöjärjestöt, jotka mielletään luonnon monimuotoisuuden puolestapuhujiksi näkevät yhä vain menneiden aikojen täysin viattoman alkuperäiskansan, saamelaisten kamppailun "maidensa ja vesiensä puolesta" nälkää ja vilua vastaan.
    Ne, jotka nykypäivänä sanovat edustavansa ainoaa oikeaa alkuperäiskansaa (samelaiskäräjien muutaman suvun muodostama joukko), ovat kaukana viattomasta surkuteltavasta luonnon kanssa sopusoinnussa elävästä resurssittomasta alkukantaisesta heimosta.
    He ovat valloittajia, joka jo menneinä vuosisatoina levittäytivät muiden saamelaisten maille ja ottivat ne röyhkeästi ilman oikeutta ja lupia kysymättä omaan, elinkeinonsa, suurporonhoidon, käyttöön.
    Mikään ympäristöarvo ei mene heidän (sukuyhteenliittymän) etujensa ja elinkeinonsa edelle.
    En ymmärrä niitä kokoomuslaisia ja keskustalaisia politiikkoja, jotka ovvat puoltamassa tällaista omavaltaista maiden ja oikeuksien riistoa. En ymmärrä niitä vasemmistolaisia, jotka hyväksyvät kakistelematta saamelaisten yhteisen maan ja vesien yksityistämisen omaan käyttöönsä ja sortavat muita saamelaisia. En ymmärrä vihreitä, jotka sanovat olevansa kestävän kehityksen luonnonarvojen puolustajia ja sortoa vastaan, mutta puoltavat niiden tuhoamista. En ymmärrä kristillisiä, jotka sanovat noudattavansa kristinuskon eettisiä normeja enkä perussuomlaisia, jotka sanovat olevansa pienen ihmisen puolella ja puolustavansa oikeudenmukaisuutta ja antavat vallan vain pienelle ryhmälle.
    En ymmärrä miksi he eivät halua nähdä totuutta.
    Sen ymmärrän, että he pelkuruuttaan haluavat olla sankareita kansainvälisissä juhlaistunnoissa "alkuperäiskansan oikeuksien" puolustajina.
    Mikään periaate, totuus ja oikeudenmukaisuus ei näy olevan tärkeämpi.
    Nyt se on nähty. Äänestän vaaleissa vain sitä poliitikkoa, jolta tässä asiassa löytyy suoraselkäisyyttä ja joka lopettaa klemettiläisten mantrojen hokemisen.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tässä asiassa jotain pian tapahtuisi niin saisi alkaa reagoimaan. Tämähän se pahinta on kun joudut odotteleen että mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  3. Metsähallitusta on viimevuosina viety tässä maankäytön hävityksessä kuin pässiä narussa (taisit joskus niin kirjoittaakin). Sama taitaa olla ministeriöiden kohdalla ja ainakin sen ympäristöministeriön, mennään sieltä missä aita matalin tai ei aitaa ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. Saamelaiskäräjien vaatimukset ILOn sopimukseen liittyvän lainsäädännön muuttamisesta on ennen kuulumatonta Suomessa. Esitetyt muutokset eivät ole ristiriidassa vain perustuslain kanssa, vaan myös oikeustieteen perustavien periaatteiden kanssa. Sisällöllisesti oikeustiede nojaa peruskäsitykseen oikeudenmukaisuudesta ja ihmisille kuuluvista laillisista oikeuksista yhteisössä. Vain tämä antaa yleisesti tunnustetun aseman, jolla säädellään sosiaalisia normeja ja oikeuksia.
    Tässä mielessä saamelaiskäräjien ajamat ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvät lainmuutokset eivät ole lainkaan oikeudellisia, vaan perustuvat laillisuuden epäjuridiseen tulkintaan, jolla ei ole mitään tekemistä juridiikan ja päivittäisten käytäntöjen kanssa. Tämä koskee myös metsähallintolakiin tehtäviä muutoksia, joilla ei ole sinänsä mitään tekemistä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kanssa. Saamelaiset eivät ole missään vaiheessa halunneet tukea luonnonmonimuotoisuutta esim. kansallispuistojen porohoidossa.
    Tällainen menettely muistuttaa hyvin pitkälle aikoinaan Neuvostoliitossa noudatettuja periaatteita, jossa marxilainen tulkinta oikeustieteessä sisällytti lakiin hallitsevan luokan tahdon. Sosialistisen lainmukaisuuden käsite tarkoitti olemuksellaan sitä, että oikeuden perustana eivät olleet luonnolliset oikeudet ja vapaudet tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, vaan hallitsevan luokan hegemonia ja sen etuja ja päämääriä palvelevat normi- ja sääntöjärjestelmät.
    Oikeutta ei siis käsitelty konsensuskäsityksenä oikeudenmukaisuudesta ja erottamattomista oikeuksista, vaan pakotettiin voimakkaamman tahtona noudattamaan juridiikkaan perustumatonta pakkovaltaa. Samanlaista mallia näyttää lähteneen ajamaan Saamelaiskäräjät vaatiessaan Suomea ratifioimaan ILOn sopimuksen.

    Tämän mukaan ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvät lainmuutokset antaisivat Saamelaiskäräjien kaltaiselle poliittis-byrokraattiselle elimelle oikeuden määrätä muun väestön oikeuksista ja päättää saamelaisten ja muun väestön suhteista. Toisin sanoen lainmuutoksilla varmistetaan hallinnollisen oikeuden etuoikeus suhteessa lainsäädäntöoikeuteen, virkavallan tahto suhteessa kirjoitettuun lakiin jne. Tällaiset meidän oikeusjärjestykseen kuulumattomat poikkeussäännökset ovat kuin basilli, joka syövyttää meidän oikeusjärjestelmän kokonaisuudessaan ja horjuttaa yhteiskunnan luottamusta oikeuteen. Voidaankin sanoa, että alkuperäiskansa -saamelaisten- ihmisoikeuksia koskevan lakipaketin valmistelu tässä tilanteessa on häpeällistä. Valmisteilla oleva esitys ei vastaa saamelaisten ja lappalaisten perustavanlaatuista ja luonnollista käsitystä oikeudenmukaisuudesta ja yksilön oikeuksista. Saamelaiskäräjien vaatimukset eri lakeihin tehtävistä muutoksista perustuvat mielivaltaan eikä faktoihin.
    On aivan selvää, että lappalaisilla on oikeus tässä tilanteessa puolustaa omia historiallisia maa- ja vesioikeuksiaan ja omaa historiaansa. Tässä epäsymmetrisessä kiistassa saamelaiskäräjien juridinen asema ei kuitenkaan takaa sitä, että lappalaisten oikeuksista päättäminen siirrettäisiin saamelaiskäräjille, sen Saamelaiskäräjät joutuu taas kerran kokemaan. Monet saamelaisetkin pelkäävät, että tästä yrityksestä tulee saamelaiskäräjien pahin katastrofi.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  5. Onko missään oikeusistuimessa tällä hetkellä vireillä asioita, jossa Suomen Lapin todelliseen alkuperäiskansaan kuuluvat lappalaiset ovat vaatimassa takaisin Suomen valtiolta niitä entisiä veromaitaan, jotka mahdollisesti jätettiin näille lappalaisille muodostettujen tilojen ulkopuolelle, tai jotka tilat tai kylä yhteismaistaan menetti valtiolle esimerkiksi isojaon yhteydessä?

    VastaaPoista
  6. Kiinan keisari rakennutti aikoinaan vahvan ja pitkän muurin valtansa turvaksi. Saattoi niitä rakennuttajia olla useampiakin. Onhan jälki todella
    mahtava. SaaKä:n eliitti on puolestaan rakentanut kielimuurin
    valtansa tueksi. Suomen valtio antaa alkuperäiskansan vallanpitäjien
    mellastaa mielin määrin. Muutella jopa YK:n tekstejäkin mieluisikseen.

    VastaaPoista
  7. kohta se on aidannut myös erämaa-alueet itselleen.

    VastaaPoista
  8. Kun minissteri Erkki Tuomioja tapasi "saamelaiskäräjät" eli tarkoin valikoidun klemettiläisen joukon. johon ei mahtunut yhtäkään inarinsaamelaista, hän sai muistion, jossa ei mainita kertaakaan inarinsaamelaisia.

    Klemetti on näemmä häivyttänyt inarinsaamelaiset maailmankartalta ja sukupuuttoon. Vain poronhoito ja kolttakulttuuri tarvitsevat suojaa ja tukea.
    Inarinsaamelaiset eivät siis kuulu ihmisoikeuksien piiriin eikä inarinsaamelaista kulttuuria ole olemassakaan.
    Kukahan nyt syrjii ja asettaa vastakkain pieniä saamelaiskulttuureja ja eri elinkeinoryhmiä edustavia saamelaisia?
    Klemetti.
    Klemetti vedätti ulkoministeiä.Hävytöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pääsi käymään. Onneksi inarinsaamelaisten yhdistys sekä metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaisten yhdistys pääsivät tapaamaan ministerin Sajoksen Soljun ovien ulkopuolella ja esittämään hänelle näkemyksensä mm. helmikuussa käsittelyyn tulevasta saamelaiskäräjälakiehdotuksesta.
      Erkki Tuomioja on esiintynyt kotimaassa ja maailmalla rohkeana ihmisoikeuksien puolustajana ja -kommentoijana. On mielenkiintoista nähdä miten hän suhtautuu kotoiseen ihmisoikeusongelmaan, sillä uskonpa hänen älykkäänä ihmisenä jo tässäkin tapauksessa jotain palaneen käryä havainneen.
      Ei-kutsuttujen tapaamista ministerin kanssa auttoivat eräät hänen piireihinsä kuuluvat henkilöt, joten sekin oli minusta hyvin myönteistä.
      Tosiaan, eipä ollut inarinsaamelainen käräjien hallituksen jäsen ministeritapaamisessa ja ei ehkä saanut kutsuakaan. Sinällään kömpelöä toimintaa käräjien eliitiltä.

      Poista
    2. Saapa nähä miten suurin kirjaimin maailman pohjoisin seitsenpäiväinen sanomalehti uutisoi kyseisen Klemetin ja Tuomiojan tapaamisen.Mainitaankohan Inarinsaamelaisista mitään?

      Poista
    3. Taisi jäädä lehdeltäkin vierailu tietymättömiin.

      Poista
    4. Eivät kuulemma tienneet, kertoi kollega.

      Poista
  9. Tällainen tuli vastaan:
    http://nra.fi/oikeusministerioon/

    Saamelaiskäräjien johto- ja taustatukiklikiltä tekisi mieli kysyä yhdellä Hemingwayn mielilauseella: "How do you like it now, gentlemen?.

    VastaaPoista
  10. Kenenkähän vuoro K.Näkkäläjärven poppoossa oli Tuomiojan vierailun aikana käydä inarinsaamelaisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko Heikki esiintynyt kalastajalappalaisena?

      Poista
  11. On vastenmielistä huomata miten Saamelaiskäräjien toiminta alkaa ulospäin muistuttaa yhä enemmän likaiselta tuntuvaa kähmintää, salaseuratoimintaa tai pääsääntöisesti julkisuuden takana tehtävää oman edun tavoittelua. Saamelaispolitiikasta yritetään julkisuudessa siitä esittää vain hyvä osa - hienot tavoitteet - jotka sitten haudataan julkisuuden muurin takana, kuten tämä Inarissa saamelaiskäräjien ja ministeri Tuomiojan tapaamisen yhteydessä sattunut episodi osoittaa. Inarin saamelaisia ja statuksettomia saamelaisia puheenjohtaja Näkkäläjärvi ei olisi halunnut millään päästää ministeri Tuomiojan puheille. Syykin on selvä.
    Tällä hetkellä saamelaiskäräjien politiikan keskiössä on ILOn sopimuksen ratifioiminen statuksettomia saamelaisia syrjivän saamelaismääritelmän pohjalta. Onneksi ministeri Tuomioja sai myös toisenlaisenkin kuvan kuin mitä hänelle käräjien poliittinen johto yritti markkinoida. Hänen kauttaan valtioneuvosto saa nyt avaramman käsityksen siitä missä mennään.
    En voi sanoa nauttivani tällaisista kokonaiskuvaa hämärtävistä pyrkimyksistä jakaa sama alkuperäisväestö kahden kerroksen väkeen. Minun käsitykseni mukaan tavallinen saamelainen kuten ei myöskään statukseton saamelainen ei hyödy tällaisista kähmintäyrityksistä yhtään mitään. Mielestäni kaikkia saamelaisia tällaisissa kuulemisissa on kohdeltava samalla lailla ja avoimessa hengessä.
    Toivon tällaisten poliittisten kähmintöjen menevän pian ohi. Se ei vastaa sitä ideaa, jonka vuoksi itse aikoinaan lähdin saamelaispolitiikkaan mukaan.
    Jouni Kitti

    VastaaPoista