sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Asuntola-aikaan ulottuva totuus- ja sovintokomissio?

Marraskuun puolivälissä uutisoitiin valtioneuvoston kanslian ilmoituksesta, jonka mukaan saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen on edennyt. Ylen uutiskuvissa asian äärelle oli kokoontunut silloisen pääministeri Antti Rinteen kyljille saamelaiskäräjien koko puheenjohtajisto tukenaan pari muutakin käräjäedustajaa. Joukosta ”luonnollisesti” puuttuivat inarinsaamelaisten kärkihahmot Anu Avaskari ja/tai Kari Kyrö sekä statuksettomien kalastaja- ja metsäsaamelaisten edustus.
Noista statuksettomista tässä heti sen verran, että valtioneuvoston kokoamassa yli 300-sivuisessa sovintokomission pohjaraportissa oli heihin uhrattu vajaat kymmenen sivua.
Uutisissa kerrottiin kuinka saamelaisten totuus- ja sovintokokouksen mandaatti oli käsitelty hallituksen iltakoulussa ja katsottu, että asiassa voitiin edetä nimeämisprosessiin. Tarkoituksena oli asettaa viisijäseninen komissio, joka olisi toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton tavoitteenaan käydä läpi historian tapahtumat ja oppia niistä.
Komission mandaattia kerrottiin valmistellun vuoden 2019 aikana saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa. Näiden toimielinten oli tarkoitus käsitellä mandaatti osaltaan ja komissaarien nimeäminen tapahtuisi näiden nyt joulukuulle ajoitettujen käsittelyjen jälkeen.
Vajaat neljä vuotta sitten silloisen pääministerin Juha Sipilän ideoiman komissiohankkeen etenemistä lähes finaaliin iloitsivat saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff sekä sisäministeri Maria Ohisalo. Viimeksi mainittu kertoi hallituksen iltakoulun jälkeen tyytyväisyydestään facebookissa todeten Suomen kantavan näin vastuutaan saamelaisten tilanteesta.
”Saamelaisten asema Suomessa on ollut monella tapaa heikko. Suomen valtio ei ole esimerkiksi kunnioittanut saamelaisten maaoikeuksia ja aina 1970-luvulle asti saamelaisia pakkosuomalaistettiin asuntolakouluissa. Suomi on saanut kansainvälisiä moitteita saamelaisten kohtelusta vielä viime vuosinakin”, julisti Ohisalo.
Tässä kohdassa päästään otsikossa esiin nostamaani asiaan. Eli siihen, mistä tässä etenkin Kanadan alkuperäiskansojen sovittelua matkivassa ja siellä päin vaikuttaneen saamelaisprofessorin markkinoimassa hankkeessa on ollut kaiken aikaa kyse. On puhuttu vain nykyisen, suomalaista hyvinvointia ja tukea nauttineen keski-ikäisen ”asuntolasukupolven” ja heistä ammentavien nuorempien ”historiasta”. On ollut jäätävää havaita miten pinnallisesti tämä asia halutaan Suomen päättäjille myydä ja miten helposti he sen ostavat. Tämä Ohisalokin on jokin ihan tohtoritason ihminen!
Jos Suomi haluaa vakavissaan katsoa mitä kaikkea pahaa se tai sitä edeltänyt valtionhallinto on tehnyt saamelaisille, silloin tunnetuille lappalaisille, ei 1950- ja -60-lukujen asuntola-aika todellakaan ole mikään keskeisin pakkosuomalaistamisen historiapylväs. On mentävä aikaan, jolloin ”sivistys” tuotiin Lapinmaahan ja herrat papit ja maallisen vallan virkamiehet karsivat lappalaisilta heidän luonnonuskontonsa, yhteisölliset käytäntönsä ja vielä kielensäkin. En usko, että viime vuosina Sipilän ”sovittelijoille” ulisseita saamelaispoliitikkoja olisi istutettu jalkapuissa, pieksetty raipoilla tai heiltä viety samassa mitassa maittensa ja vesiensä käyttöoikeuksia, kuin vietiin Kemin Lapin metsälappalaisilta ja Inarin kalastajalappalaisilta. Sittemmin heiltä - siis myös osalta inarinsaamelaisia - on haluttu evätä saamelaisstatuskin kuin pisteenä suomalaiselle ja valtasaamelaiselle kolonialismille. Suomihan tässä sorrossa on ollut valtiona tukena vuoroin passiivisesti, vuoroin tietoisen aktiivisesti.
Jos valtion toimintaa ajattelee jotenkin tietoisena, eikä joidenkin ohisalojen perehtymättömyytenä tai sinisilmäisenä hyvesignalointina, voisi totuus- ja sovintoprosessin ymmärtää halvaksi ratkaisuksi hoitaa saamelaisten sulauttamisen aiheuttama tunnontuska pois kuleksimasta. Vaikka muutama ja muutamia vuosia istuva komissaariksi palkattu saamelaispoliitikko tuleekin kohtuulisen kalliiksi, ja vaikka sovintotyön tuloksena joitain sopivia pankkitilejä tai hankkeita kartutettaisiinkin sievoisilla summilla, jää kokonaiskustannus valtion mitoissa siedettäväksi. Verrattuna siihen jos taas lähdettäisiin menemään pitemmälle historiaan ja tarkastelemaan näin aiheutettua kielen ja kulttuurin murhaa (käytän tässä saamelaispolitiikassa niin tutuksi tullutta ja siten ilmeisen toimivaa ilmaisua). Ja etenkin halvaksi verrattuna jos mukaan  tulisi liitettää maa- ja vesioikeuksien osittainenkaan palauttaminen koko lapinmaiden mitassa.
Kanadassa vuonna 2008 perustettu totuusprosessi koski 150 000 alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä ja työn tuloksena yli 80 000 heistä on saanut korvauksia fyysisistä ja psyykkisistä kärsimyksistä ja 30 000 henkilöä seksuaalisista hyväksikäytöistä. Ja Kanadassa tuo prosessi käsitteli nähdäkseni vain tai pääosin sikäläistä asuntolakoulujen aikaa. Komissio löysi rahakorvausten lisäksi myös lähes sata parannusehdotusta alkuperäiskansojen tilanteeseen.
Norjassa saamelaisten ja kveenien totuuskomissio on toiminut vuodesta 2017 ja siellä siis myös kveenit on hyväksytty mukaan kertomaan traumoistaan norjalaistamisen ajalta.
Jotenkin vaikuttaa siltä, ettei tässä Juha Silpilän alun perin liikkeelle polkaisemassa totuus- ja sovintoprosessissa aiota kaiken pohjaselvittelyn jälkeenkään paneutua Suomen saamelaiskysymysten ytimeen. Jo aiemmin tämä laistaminen tuli karulla tavalla esille kun Sipilän kiirehtimisen tuotoksena kehiteltiin niin sanottu Markus Lohen ”kompromissi”, jossa statuksettomat kalastaja- ja metsäsaamelaiset haluttiin heittää saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvan saamelaisten ryhmän ulkopuolelle. He saivat olla Lohen mukaan saamelaisia jos niin halusivat, mutta saamelaiskäräjien ulkopuolella ja käytännössä ulkopuolella myös käräjäsaamelaisuuden tuomista hyvistä. Tiedän tarkoin tuon vaiheen, koskapa tuota kahden kerroksen saamelaisuutta markkinoitiin myös minun tietooni ennen sen julkituloa. Nyt sitten olen nähnyt somesta senkin, että Lohen ”kompromissia” esitellyt Mikko Kärnä syyttää minua hänen luottamuksensa pettämisestä kun asia tuli julki politiikan pelimiesten kannalta liian varhain. Tosiasia kylläkin on, että sen taisi ”vuotaa” julki ihan joku muu ja minä päädyin – harvinaista kyllä – nostamaan kuprun esille vasta kun näin sen jo tulleen keskusteluihin.
Ihmettelen muuten kuriositeettina sitä, miksi kansalaisten kuuluisi nauttia edustajiensa luottamusta eikä päinvastoin?
Oli miten oli, näyttäisi lapinpuolustajilla ja myös puolustettavilla olevan edelleen töitä tämän totuus- ja sovintokomissioasiankin tiimoilla. Vai näinköhän on, että Suomen alkuperäisimmän alkuperäiskansan - johon kyllä kuuluu myös näitä ”käräjäsaamelaisia” - suomalaistamishistoria kuitataan sen kipeimmiltä ajoilta lumeen? Historia on kyllä monesti voittajien historiaa, mutta totuus ei välttämättä siihen liity.

 Jk. Ohessa linkki Suomen saamelaisten sovintoprosessin kuulemisraporttiin:

https://vnk.fi/julkaisut/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-287-673-7

19 kommenttia:

  1. "Käräjäsaamelainen" tutkija on minullekin sanonut, että metsäsaamelaisten kärsimykset ovat tapauksina liian vanhoja totuus- ja sovintokomission käsiteltäväksi.

    VastaaPoista
  2. Vallankumous tähtäimenä!

    Veikko tuossa viimeisimmässä blogikirjoituksessaan pohdiskeli ansiokkaasti tämän lähiaikoina aloitettavan sovinto ja totuusprosessin ongelmia. Kieltämättä tällainen yksiviivainen lähestymistapa herättää monissa saamelaisten ystävissä sekavia tunteita. Joka kerta kun Suomessa hallitus vaihtuu käräjien johto käy vaatimassa hallitussopimukseen kirjattavaksi ILOn sopimuksen ratifiointia. Kun hallitusohjelmaan kirjattu esitys on sitten huonon valmistelun seurauksena kaatunut, jäädään ihmettelemään joksikin aikaan ja sen jälkeen aloitetaan propaganda väittämällä että suomalaiset ovat saamelaisvastaisia, kun eivät halua saamelaisten oikeutettuja vaatimuksia toteuttaa. Joten joutuu kysymään mistä kumpuaa näillä aktivisteilla se voima, kun he haluavat kyseenalaisilla perusteilla nollata Lapin vanhimman väestön oikeudet ja samalla lisätä ns. "oikeitten saamelaisten" oikeuksia 100 %:lla. Tähän tähtää myös tämä sovinto ja totuusprosessin aloittaminen, jonka ulkopuolelle on rajattu suomenkieliset saamelaiset. Sitä on ainakin minun mahdotonta ymmärtää.
    Kysymys kuuluu onko näiden Ohisalon korulauseiden takana pyrkimys vallanvaihtoon siten, että todellinen alkuperäisväestö Inarin kalastaja -ja metsäsaamelaisten olemassaolo rajataan prosessin ulkopuolelle? Siltä ainakin näyttää kun lukee asiaan liittyviä taustaselvityksiä. Kysynkin onko Suomi enää oikeusvaltio sen jälkeen, jos valtion assimilaatiopolitiikasta eniten kärsinyt suomenkielinen saamelaisväestö rajataan sovintoprosessin ulkopuolelle? Asialla on siis syvempi merkitys; on kysymys ihmisoikeuksista ja oikeudesta kuulua alkuperäisväestöön, josta on olemassa runsaasti KHO:n ratkaisuja. Inarinsaamelaisten on päästävä mukaan tähän prosessiin, koska he ovat joutuneet enemmän kuin kukaan muu saamelaisryhmä kärsimään valtiovallan ja saamelaiskäräjien sortopolitiikasta. Kun lukee asiaan liittyviä taustaselvityksiä niin koko sovinto ja totuusprosessista tällä rakenteella tarkoittaa kiistan virallistamista perusteilla, jotka eivät ole oikeudellisia vaan puhtaasti etnopoliittisia. Se selittää myös miksi olosuhdeselvitystä eikä saamelaisväestnölaskentaa haluta.

    Hankkeen taustalla kummittelee valtion saamelaisilta ryöväämien maiden palauttaminen "oikeille omistajille". Onneksi tästä ei tähän mennessä ole tarvinnut käydä huutokauppaa. Tappiot on silti yritetty kääntää voitoiksi.

    Kannattaisi välillä hiukan tutkiskella tätä kysymystä. Kuinka tällainen läpinäkyvä röyhkeys on mahdollista? Kuinka sellainen omalaatuinen aktivistiryhmälle annetaan pelitilaa demokraattisessa Suomessa, nykyaikaisessa, monimutkaisessa, taloudellisesti kehittyneessä ja kulttuurisesti edistyneessä maassa? Toinen kysymys on, ketkä ovat nämä henkilöt, jotka ovat pystyneet propagoimaan vuosikymmeniä niin, että valheesta on tullut lähes totta?

    Tällä muutaman henkilön aktivistiryhmällä on ollut taito käyttää hyväksi vastustajiensa heikkouksia ja kokemattomuutta. Tällä taistelevalla saamelaisryhmällä ei ole ollut mitään todellisen historian tuntemusta ja kokemusta valtion ja kunnan hallinnosta. 1980-luvulta lähtien nämä saamelaisten taistelevan kärjen muodostavat henkilöt ovat joutuneet tulemaan toimeen paitsi taustalla häärivien kovanaamaisten aktivistien niin myös hallintokoneiston ja vallankäyttöön tottuneiden pääasiassa keskustapuolueen poliitikkojen kanssa. Kuinka tämä muutaman miehen kärjen muodostavat aktivistit ovat pystyneet alistamaan poliitikot sätkynukeiksi, ohjaamaan saamelaiset katastrofaalisen uhkapeliin, jossa tavoitteena on koko Ylä-Lapin alistaminen, jonka pontimena on ollut vallanvaihto. Ja kuinka tämä ryhmä on pystynyt estämään kaikki yritykset sopia selkkaus neuvotteluteitse samoihin saamelaisiin kuuluvan toisen osapuolen suomenkielisten saamelaisten kanssa.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  3. ...jatkoa:

    Vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät osittain noiden 40 vuotta saamelaisten kohtaloa luotsanneiden miesten luonteesta, heidän huonosta historian tuntemuksesta ja tietämättömyydestä yhteiskunnasta. On selvää että personallisuudella on paikkansa historian tapahtumien kulussa: on tyhmää väittää vastaan. Tämä aktivistiryhmä on koostunut poikkeuksellisista ihmisistä, heidän ihailijansa ja vihamiehensä ovat tästä samaa mieltä. Heidän tilallaan ei olisi voinut olla kukaan muu. Nämä miehet ovat yksilöinä vaikuttaneet saamelaisten tilanteen keskeisiin käänteisiin Suomessa. Esimerkiksi itse en olisi toiminut samalla tavalla monissa ratkaisevan tärkeissä tilanteissa. Voidaan myös kiistattomasti todeta, että ilman näitä miehiä saamelaisten itsehallinnon kehitys olisi ollut toisenlainen.

    Näiden taistelevan kärjen muodostavien aktivistien vaikutuksen arvoitukseen on etsittävä vastaus ei niinkään heidän luonteestaan tai tietämättömyydestään, vaan siitä miten suomalainen yhteiskunta on muuttunut sodassa kärsityn tappion, poliittisen liikehdinnän, poliittisten levottomuuksien, taloudellisen kurjuuden ja kulttuurikriisin vaikutuksesta. Kaikkina muina historian hetkinä nämä saamelaisaktivistit olisivat jääneet sivustakatsojiksi. Tässä nimenomaisessa sodan jälkeisessä tilanteessa muodostui sellainen ilmapiiri, joka johti symbioottiseen suhteeseen, jonka toisena osapuolena olivat muutosta vaativat saamelaisaktivistit ja toisella puolella valtio. Saamelaisaktivistit halusivat hyvitystä saamelaisten kokemille vääryyksille ja epäoikeudenmukaiselle kohtelulle. Toisena osapuolena oleva Suomen valtio alkoi ymmärtää, että nämä aktivistit voisivat pelastaa saamen kansan ahdingosta, johon se oli joutunut vuosisatoja jatkuneen syrjinnän seurauksena. Näin Suomi korvaisi saamelaisiin kohdistuneet vääryydet. Mutta valtiolle jätettiin kertomatta se, että kyseessä olivat pääasiassa vain pohjoissaamelaisista ja koltista, ei siis suomenkielisistä saamelaisista.

    Saamelaisaktivistien tavoitteet käynnistivät tai legitimoivat hallinnon eri tasoille osoitettuja aloitteita ja vetoomuksia edistäen joko tietoisesti tai tiedostamattomasti aktivistien tuhoisaa toimintaa. Tämä ei tarkoita sitä, että tavalliset saamelaiset olisivat jatkuvasti pohtineet mitä saamelaisaktivistit halusivat. Se on jäänyt useimmille saamelaisille hämäräksi.

    Saamelaiskäräjien hallinto kuvastaa äärimmäisellä ja intensiivisellä tasolla käräjien rajattoman vallan tavoitetta, ennen näkemätöntä syrjintää inarinsaamelaisia kohtaan, vertaansa vailla olevaa valtion hallinnon, poliitikkojen ja tiedotusvälineitten manipulointia, jolla on pyritty ohjaamaan suuri yleisö myötämielisiksi saamelaisten "oikeutetuille" tavoitteille. Samalla se kuvastaa rodullisen paremmuuden ideologian tuhoisaa voimaa ja äärimmilleen vietyä rasismia. Mielenkiintoista on ollut havaita, etteivät poliittiset päättäjät ole tajunneet sen, että kuinka nykyaikainen yhteiskunta voi tällaisen saamelaisaktivistiryhmän edessä olla tekemättä mitään vaan se antaa saamelaiskäräjille pelitilaa käydä julistamatonta sotaa suomenkielisiä saamelaisia kohtaan. Manipulointi on laajentunut myös YK:n elimiin asti.

    Jouni Kitti
    Saamenkielisen Sapmelas-lehden päätoimittaja vv. 1980-1999

    VastaaPoista
  4. Saamelaiskysymyksen hoitaminen on karu esimerkki siitä miten kevyesti, pintatiedon ja mielikuvien varassa oikeusvaltio Suomi käsittelee oman alueensa ihmisoikeuksia. Montakohan vastaavaa vedätystä on ollut ja meneillään myös kansainvälisillä foorumeilla. Asenteelliset tai muutoin sitoutuneet virkamiehet vievät laiskoja ja taitamattomia päättäjiä kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä. Samassa menossa on suuri osa mediaa, jota myös lumoaa saamelaisjohdon valtion varoilla harjoittama propaganda. Ei tarvitsisi kuin laittaa asioita aikajanalle niin nähtäisiin millaista kuplaa heille syötetään. Niin, ja tietenkin perehtyä ilman kädestä taluttamista näiden valittajien todelliseen elämäntilanteeseen, sen "surkeuteen".

    VastaaPoista
  5. Suomen hallitus on päättänyt, että Suomen saamelaisten tilannetta, heidän kokemiaan vääryyksiä arvioimaan asetetaan totuuskomissio ja samalla käynnistetään sovittelu. Kaikki tämä perustuu vuosikymmeniä jatkuneeseen propagandaan joka on luonut vääristyneen kuvan saamelaisten sorrosta. Tämä jo mikä osoittaa, että on eletty saamelaispolitiikan rappion aikaa, jolloin totuudella ei ole ollut mitään merkitystä.

    Saamelaisten sorron ideologia luotiin 1970-luvulla. Onneksi turva oli lähellä viralliset ja rauhanomaiset suhteet presidentti Urho Kaleva Kekkoseen ja keskustapuolueen poliitikkoihin antoivat tilaa. Tämä valinta oli siinä tilanteessa viisasta, mutta samalla saamelainen älymystö meni kyykkyyn sortuen keskustan käsittämättömäksi käsikassaraksi. Teiden rakentaminen siltarumpuineen ja porotilojen perustamisineen oli tärkeämpää kuin mikään muu.

    Saamelaisten tilanteesta huolta kantavat eivät välttämättä olleet lainkaan samalla aaltopituudella. Tuohon aikaan kuului, että oli olemassa vain yksi virallinen totuus, jota toisteltiin suurimmissa vaikuttajissa, lehdistössä ja YLEssä, jotka vyöryttivät olohuoneisiin tarkoituksellisesti vääristeltyä kuva sorretusta saamenkansasta, mutta statuksettomista saamelaisista tietoisesti vaiettiin. Näissä vuosissa ei ole mitään kaunista, romanttista eikä viatonta, vaikka moni aikalaisista niin haluaisi nähdä. Ne olivat raa ´an politiikan täyttämiä vuosia joiden aikana monet yhteiskunnalliset vaikuttajat kilpaa tukivat saamelaiseliitin valloituspolitiikkaa, joka tietoisesti tähtäsi statuksettomien saamelaisten syrjäyttämiseen.

    Totuuden tuominen ei tiennyt hyvää sen esittäjälle eikä hänen uranäkymilleen. Saamelaisvastaisuus oli ja on edelleen maaginen sana, josta on tullut leimakirves vailla vertaa. Tätä samaa vaihetta on toistelleet valitettavasti tiedotusvälineet ja saamelaismyönteiset pamfletit. Tilanne on tänään se, että jos haluaa menneiden vuosien tapahtumista, käänteistä saada luotettavia tietoja siitä minkälaista on ollut saamelaisen itsehallinnon toiminta ja kehitys pitää mennä Veikko Väänäsen blogiin tai Jouni Kitin kotisivuille.
    Vasta 1990-luvulla saamelaiskäräjälain käsittelyn aikana totuuden ovi alkoi raottua suurele yleisölle kun eduskunnan perustuslakivaliokunta osoitti saamelaiskäräjille missä kulkee vallan rajat. Tämänkin tappion saamelaiskäräjien johto on yrittänyt kääntää voitoksi, vaikka KHO:n viimeisimmät päätökset osoittavat toista.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  6. ...jatkoa:

    Asiaan yritettiin saada korjaus vuonna 2015, mutta saamelaiskäräjien esityksen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi eduskunta kaatoi murskaluvuin 162 - 28. Vasta eduskunnan ratkaisu avasi lopullisesti padot ja asiasta alettiin puhua oikealla nimellä, eduskunnan sumuttamisesta. Hallituksen päätös totuus ja sovittelun käynnistämisestä osoittaa, että suomalaiset eivät ole kuitenkaan halunneet vieläkään luopua tästä "alkuperäiskansailluusiosta".
    Sivistysvaltion merkki on se, että menneisyyden vaikeat asiat käydään läpi ja yritetään muodostaa kuva, mitä tapahtui, miksi tapahtui ja mitä siitä seuraa. Näin Suomessa on tehtykin hyvin vaikeissa asioissa mm. sisällissodan ja sen jälkimaininkien selvittelyssä. Sellainen ei edusta pyrkimystä totuuden selvittämiseen, jossa suomenkieliset saamelaiset on tietoisesti jätetty totuus ja sovitteluprossin ulkopuolelle. Mutta todellisuudessa ei ole mitään asiallista syytä miksi tätä statuksettomien saamelaisten asiaa voida käydä avoimesti läpi osana totuus ja sovitteluprosessia. Sitä paitsi väitetään, että historiasta voi oppiakin jotain. Herää väkisinkin kysymys miten sivistysvaltio Suomessa on päässyt tällainen rasistinen suuntaus syntymään, ettei statuksettomien saamelaisten asiaa haluta nähdä osana totuus- ja sovintoprosessia. Jatkokysymys kuuluu, miten voidaan estää, ettei ajauduta tilanteeseen, jossa on vai yksi virallinen totuus josta poikkeavia kannanottoja esittävät leimataan saamelaisvastaisiksi. Esittämilläni perusteilla Suomi ei tarvitse totuuskomissiota. Saamelaisten tilannetta on arvioitava laajan näkemyksen perusteella, jossa on oltava mukana statuksettomat saamelaiset yhdenvertaisina saamenkielisten saamelaisten kanssa. Saamelaisten yhtä vaihetta Suomen historiassa on käytävä rehellisesti ja avoimesti läpi ottamalla tarkasteluun myös sodassa haavoittuneiden ja kaatuneiden saamelaisten kohtalot, koska ne ovat jättäneet pysyviä traumoja perheisiin.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  7. Tästä Jounin kommentista nousee kysymys.Miksi Juha Joona sanoi väitöstilaisuudessa joutuneensa jättämään pois kirjasta 200-300 sivua tilan puutteen tai ajan vuoksi.Olisiko kirja Ikimuistoinen Oikeus tuonut vastauksen nimenomaan Inarin lappalaisten ja Sompion lappalaisten kohteluun suomalastamisessa?
    Jotensakin tuntuu ettei kaikkea haluttu tuoda julki.

    VastaaPoista
  8. Totuus ja sovitteluprosessin käynnistyminen on hataralla pohjalla.
    Nyt käynnistyvän totuus sovitteluprosessin takana on kunnianhimoisia tavoitteita kuten vuosikym-meniä jatkuneen kiistan lopettaminen siitä kuka on saamelainen ja kuka omistaa Ylä-Lapin maat ja vedet.. Näistä vaatimusten perusteluissa olevista asioista mainitaan vain pieni osa; joku on valinnut sen mihin nojataan. Poliittinen valinta on suoritettu, jotta saataisiin näyttämään siltä, että saamelais-rekisteriin merkityt olisivat Suomen ainoa alkuperäiskansaan kuuluvaa väestöä. Tämän valinnan ovat suorittaneet vallassa olleet saamelaispoliitikot oikeusministeriön tukemana. Siihen eivät ole päässeet vaikuttamaan saamelaisrekisteriin kelpaamattomat saamelaisten verisukulaiset -lappalaiset. Vanha fraasi: valloittajat kirjoittavat historiaa”, on totta. Historiallisen tiedon kannalta tiedetään, että tässä tapauksessa se ei ole aivan totta, vaan muunnettua totuutta. Näyttää siltä, että sovintoa ja totuutta hakevan prosessin tehtävän toimeksianto noudattelee näitä suuntaviivoja; totuus sisältää paljon koru-lauseisiin liittyvää propagandaa.

    Tämä on se pohja, jolta historiaan liittyvät kysymykset Lapin alkuperäisväestöä koskevasta kiistasta nousevat. Miten sitten tästä asiasta sitten pitäisi sanoa? Lapin asutukseen liittyvästä historiasta on olemassa onneksi paljon dokumentoitua tietoa. Joten tästä on mahdollisuus vapaasti kirjoittaa puolu-eettomasti, ketään mielistelemättä. Sen lisäksi sovintoa hakeva hanke tarvitsi tässä asiassa tuekseen sosiologeja, antropologeja ja oikeustieteilijöitä, jotta kolonialismin metsä- ja kalastajasaamelaisten elämänmuodon häviämiseen ja korvautumisella toisella elämänmuodolla ymmärrettäisiin oikeassa kontekstissa.

    Historiankirjoitukseen liittyvät kysymykset ovat moraalisia ja eettisiä. Saamelaiskäräjien tulkinnat historiasta ovat vahva yritys tehdä tyhjäksi saamelaisrekisteriin kuulumattomien lappalaisten ja saa-melaisten yhteinen historia. Historiassa ei voi ottaa tällaisia lappalaisten kieltämistä koskevia näke-myksiä samalle lähtöviivalle.

    Esityksessä on monta todella suurta ongelmaa. Kiistan ydin on ymmärrettävä aluksi. Kyse on siitä, että saamelaiskäräjien syrjimät suomenkieliset inarinsaamelaiset vaativat heille kiistattoman historian perusteella alkuperäisyyttä ja ylipäänsä oikeuksiensa tunnustamista ja voimaan saattamista. Se edel-lyttää valtion omistusten alkuperän todentamista. Miten käräjien tukemat komissaarit voivat toden-taa valtiolta vaadittavat toimet? Mitään sovittelua ei ole eikä voi olla kenenkään oikeuksista. Muu-toin alueen väestönosien asutushistorian ja oikeushistorian ovat tutkineet viimeisen kolmentoista vuoden ajalla monet tutkijat tieteellisesti. Nyt aloitettavalla prosessilla tähän kokonaisuuden kannal-ta tärkeään ydiskysymykseen ei ole tarkoituskaan puuttua. Lisäksi se herättäisi omalaatuisen asetel-man siitä, ettei valtion virkamieskunta tai maan hallitus ymmärrä tai voi tuntea näitä tutkimustulok-sia. Asenteellisuus asiassa on jo niittänyt käsittämätöntä, tuhoisaa satoa kiistan kärjistymisessä, josta hyvänä esimerkkinä on ollut saamelaiskäräjien ja sen hallituksen sekoilu statuksettomien saamelais-ten tunnustamiseen liittyvästä asiasta.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  9. ...jatkoa:

    Tarkoittaako esitys, että saamelaiskäräjien lakiin perustumaton, tosiasiat kieltävä politiikka ja tiet-tyyn väestönosaan vailla mitään perusteita kohdistunut toiminta tutkitaan vai tuomitaan? Miten sel-lainen asia auttaisi perusasiaa, joka on väestönryhmien olosuhteiden analyysi, joka kuuluu riippumat-tomille tutkijoille eikä todellakaan poliitikoille. Se osoittaa, onko Suomessa yleissopimuksessa tarkoi-tettua alkuperäiskansaa vai ei. Ratkaisujen etsiminen pakolla tai pakottamalla on aika omituinen aja-tus ratkaisun etsimisessä. Yleensä kansainvälisesti sovittelu voi tulla kyseeseen täysin sovittamatto-mien kiistojen ja sotien jälkeen, ei samanlaista elämää yhteissovussa sinänsä elävien ihmisten kesken kuten Ylä-Lapissa, jossa saamenkieliset ja suomenkieliset saamelaiset tuntevat toisensa ja joilla mo-nilla on maanomistukseen sama laillinen saanto. Sovittelun tarkoitus ei voi olla tämän tuhoaminen.

    Tässä yhteydessä on paikallaan todeta edelleen, ettei ole olemassa sellaista historiaa, ota voitaisiin pitää edellytyksenä maankäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi
    saamelaiskäräjien haluamalla tavalla. Yhtä vähän voidaan kenenkään saamelaisen tai lappalaisen voimassa olevia oikeuksia siirtää poliittisen saamelaiskäräjien päätettäviksi. Lainsäädännön suunni-tellut muutokset tekevät käräjien vaatimuksista puuttuvien ja virheellisten edellytysten vuoksi käyt-tökelvottomia. Mikään kansainvälinen yleissopimus tai muu teksti ei voi olla laillisena perusteena kenenkään uusille oikeuksille toisten lailliset oikeudet syrjäyttäen. Sellaista ei voida edes pahalla tahdolla päätellä ILOn yleissopimuksesta.
    Asuntokalakokemusten kirjaaminen on vain jäävuoren huippu suuremmasta asia kokonaisuudesta, joka koskee kalastaja-ja metsäsaamelaisten oikeuksien siirtämistä valtion omistukseen ja siten koko heidän elämämuodon vähittäistä joutumista pohjoissaamelaisten ja kolttien muodostaman koalition riepoteltavaksi. Valtionneuvoston muistion ja selvityksen saamelaisten kuulemista koskevan raportin perusteella näyttää, että muutosta nykytilaan ei ole odotettavissa.
    Ja miten Suomessa voitaisiin kuvitella tai jopa toteuttaa lainsäädäntöä, joka poikkeaisi kansainvälisen oikeuden ehdottomasta ja pääasiallisesta vaatimuksesta, jolla jokainen itse identifioituu alkuperäis-kansan jäseneksi. Sitä ei päätetä ylemmällä taholla tai poliittisesti. Sellaisen sovittelun mahdollisuus on vaarallista politiikkaa, koska se kärjistää etnisten ja statuksettomien saamelaisten välistä kiistaa.
    Saamelaiskäräjien ajamaa kollektiivista maanhallintaa ei voida perustaa yksityisille oikeuksille eikä se voi olla minkään perusoikeuden mukaista. Mikään kansainvälinen sopimus tai perustuslain säännös ei oikeuta maanhallintamallien rakentamista toisten oikeuksien varaan varsinkin, kun siitä on tutkimus- ja muita asiaan liittyviä selvityksiä käytettävissä. Voimassa olevan valtiosääntömme mukaan voimas-sa olevaa oikeutta ja omistusta koskevat riidat ratkaistaan tuomioistuimessa. Edes Eduskunta ei voi ratkaista vireillä olevaa omistuskiistaa tavallisella lailla. Toki valtio voisi vihdoin tunnustaa muiden oikeudet. Lisäksi sen on ratifioinnin ajankohtaistuessa yleissopimuksen mukaan todennettava omat omistuksensa saamelaisalueella: syy minkä vuoksi Ruotsi ei ole halukas ratifiointiin nykytiedoilla.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  10. ...jatkoa:

    Näin ollen, jos valtion omistus maihin saamelaisalueella halutaan kiistää, kiista on ratkaistava tuo-mioistuimessa. Ennen kuin edes harkitaan sovittelijan asettamista, on tiedettävä, mistä on kysymys. Joten ajatus sovittelijasta on perusteeton ja epäajankohtainen sekä kestämätön. Näin on monista syis-tä, joita on alla vielä tiivistetysti kuvattu:
    -monista maista on kokemusta totuuskomissiosta: näin on toimittu vakavien ja tuhoisien sisällissotien jälkeen, kun mikään rauhanomainen ratkaisu ei ole muutoin mahdollista ja ylipäänsä sananmukaisesti totuuden selvittäminen erittäin vaikeaa; totuuskomissio täyttää tällöin riippumattomuuden edelly-tykset
    -silloin voi syntyä tilaisuus ensin käsitellä ulkopuolisella riippumattomalla tuella kaikki kysymykset ja syyllisyydet ja sen kautta hakea tilaa, jonka pohjalta voisi syntyä hallintomalli; valtiolla on itsellään paljon sarkaa kynnettävä lappalaisten omistusten tunnustamisessa ja omiensa todentamisessa saanto-asiakirjoilla, joista ei ole nyt tietoa, sillä historiaa tunnetaan niin pitkälle taaksepäin, että tiedetään, ettei valtiolla ole alkuperäissaantoa, ja lisäksi tiedetään, että itsenäistymisen yhteydessä Hallitus-muodon voimaanpanolailla kaikki aiemmat oikeudet ovat edelleen oikeutettuja ja palautettava aiemmille omistajille
    -Suomessa ei ole tavoitteena syyllisyyden selittäminen eikä myöskään tutkimustiedosta ole sellaista pulaa kuin mihin toisinaan on viitattu vailla perustetta
    -tämä sovittelumalli ei sovellu Suomeen, vaikka tällä hetkellä suurimpia ongelmia ovat valtion puo-lelta puuttuva totuuksien ja lappalaisten oikeuksien tunnustamatta jättäminen, mikä on väistämätöntä ja vaikka saamelaiskäräjät toimii epärealistisesti ja etääntynyt kansallisen ratkaisun keskusteluista kieltämällä totuuden: se on ajautumassa sivuraiteille muutenkin neuvotteluprosessissa, joka koskee ihmisiä suoraan; valtio ei ole puuttunut käräjien katteettomaan toimintaan jostain syystä lainkaan, mikä on oikeusvaltiossa hämmentävää hyväksyttävälle viranomaistoiminnalle , joka ei ole poliittista
    -saamelaisrekisterikään ei sovellu suoraan ratkaisun avaimeksi, mutta sen sijaan nyt uudelleen löydet-ty, myös aikoinaan kopioitu alkuperäiskansarekisteri vuosilta 1722-1900 on suora listaus alkuperäi-sistä lappalaisista ja sittemmin heistä osaa on alettu kutsua kielen perusteella saamelaiseksi: tämä val-tion toimesta laadittu rekisteri on kuvattu alkuperäisistä asiakirjoista ja on tehty valtion toimesta jo aiemmin saamelaishallintoa alun perin suunniteltaessa, ja se on edelleen saatavilla sukututkijoilla ja oikeusministeriössä, jollei se ole sitä tuhonnut jostain syystä
    -alkuperäisrekisterikään ei oikeuta kansalaisten oikeuksien siirtämistä saamelaiskäräjille missään muodossa
    -rekisteri on erittäin tarkka ja se voidaan sähköisenä helposti täydentää tähän päivään, jolloin se on jo melkein täydellinen; sukuselvitykset ulottuvat aina kirkonkirjojen pitämisen alkuun 1640-luvulle Ruotsi-Suomessa; sitä vanhemmat tiedot ovat verotustietoja
    -alkuperäisyys ei ole sopimus vaan tutkimusasia; todettakoon, että lappalaisten ja kveenien historia tunnetaan hyvin 1328 lukien Telgen valtiosopimuksesta Ruotsin kruunun ja kveenien välillä, jolloin Ruotsin kuningas otti suojelukseensa muta ei valtaansa tai alueeseensa riippumattomina vallan käyt-täjinä lappalaisten edeltäjät kveenit ja niiden edusmiehet birkarlit; näihin alueisiin kuului nykyinen saamelaisalue muun ohessa sekä sen silloiset asukkaat, jotka olivat silloin lappalaisia, mutta joihin kuului myös alkuperäisiä nyt saamelaisrekisterissä olevia saamelaisia, mutta ei myöhempiä muutto-saamelaisia, jotka olivat menettäneet valtiosopimusten mukaisesti oikeutensa oman valintansa mu-kaan siirtyessään maasta toiseen - tätäkään historiaa ei voida kirjoittaa uudelleen eikä poliittisesti muuttaa toiseksi tai vääristää tai tehdä siitä kompromisseja, sillä jokaisen identifioitumista ei voida valtion toimin loukata tai kiistää

    jatkuu...

    VastaaPoista
  11. ...jatkoa:

    -sitä varhaisempaa historiaa tunnetaan melko hyvin aina 900-luvulta lähtien eli oikeastaan niin pitkäl-tä ajalta kuin on asiakirjoja ja historiaa tallella
    -toisaalta tiedetään varsin hyvin geneettinen tutkimus Lapinmaan väestön perimän yleisestä alkupe-rästä ja moni on laatinut oman selityksensä, joihin ei haluta yleensä viitata eli edetä tällä linjalla; sen sijaan yleistä tutkimustietoa on suvuittain sekä lappalaisten että saamelaisten osalta siitä, minkä alu-een ja milloin nämä ovat asuttaneet; tämä tieto on puolestaan edellytys kaikelle ratkaisun rakentami-selle
    -myös saamelaisen väestön alkuperä Venäjältä tunnetaan hyvin tänä päivänä samoin kuin Suomen porosaamelaisten tulo asiakirjojen perusteella Suomeen pääasiassa 1820-luvulla ja sen jälkeen eri tu-loryppäinä aina 1930-luvulle saakka Miksi mikään sovittelu ei tule kysymykseen
    Sovittelun tarpeesta
    -sovittelua ei voida aloittaa lainkaan siitä, kun on kyse oikeuskysymyksistä, jotka kuluvat perustus-lain mukaan lainkäytölle tai eduskunnalle lainsäädäntöasioina; oikeuskysymyksistä on jo melko kat-tava vaikkakaan ei aukoton tieteellinen tutkimus Suomesta ja muista pohjoismaista
    -ylipäänsä ei voida ajatella, että perusoikeuksista tai konkreettisista oikeuksista tehdään kauppaa, myös huomioon ottaen uusin vaalirekisterioikeuskäytäntö KHO:sta sen suhteen, kuka voi laista riip-pumatta olla alkuperäiskansan jäsen, minkä oikeusministeriö on tuoreessa mietinnössään perusteet-tomasti sivuuttanut osana kansainvälistä oikeutta
    -asiakirjojen vaikutuksista ja oikeuksien palauttamisesta asiakirjapohjalta ei voi huuto äänestää eikä esittää kompromisseja, sillä se mädättäisi koko oikeusjärjestystä, asiakirjalappalaisten oikeudet ja ko-ko demokratian uskottavuuden
    -ei ole mitään välimuotoa lappalaisten oikeuksien ja alkuperän tunnustamiselle, sillä se on tutkittu ja vain tieto voi ratkaista alkuperäisyyden ja oikeuksien perusteen; oikeudet eivät perustu etnisyyteen eivätkä kieleen on kiistatonta tieteellisen tutkimuksen mukaan
    -Suomen itsenäistyessä kirjattiin ensimmäisen perustuslain voimaanpanolakiin olennainen tieto ja velvoite: yksikään oikeus ei kumoudu tai lakkaa itsenäistymisen ja Hallitusmuodon voimaantulon vuoksi eikä se estä yhdenkään oikeuden toteamisesta nytkään: valtio on ne yleisesti jo tunnustanut ja vanhoja oikeuksia voidaan täysin rajoituksetta perätä
    -kaikki nojaa siten oikeushistoriaan ja asutushistoriaan, joka on nyt tutkittu pitemmälle ja syvemmin kuin pohjoismaiden vastaava historia telijaa ei siten tarvita oikeuskysymysten ratkaisemiseen eikä niiden pohjana olevien tosiseikkojen harkintaan; sellainen loukkaisi valtiojärjestelmän kiistojen rat-kaisemisperusteita eikä sellainen sovellu suomalaiseen käytäntöön
    -yhtä vähän sellaista voidaan ajatella sen vuoksi, että jokin ulkopuolinen on vieläkin hullumpi vaih-toehto ratkaisemaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja todennettua alkuperää koskevaa asiaa
    -kyse on siten oikeastaan vain valtion toiminnasta tai väärästä toimimattomuudesta eikä sille voi muuta kuin hakea kansainvälistä pakotteita ja tehosteita: selvitysmies voisi tutkia tällä hetkellä oike-astaan eniten juuri valtion vääriä ja oikeuksia loukkaavia toimia

    jatkuu...

    VastaaPoista
  12. ...jatkoa:

    -ajatus, että sovittelija pyrkisi hakemaan ratkaisua todellisista oikeuksia loukaten tai niihin tukeutu-matta on kestämätön, sillä sellainen kuuluu eduskunnalle ja tuomioistuimille
    -se sisältäisi valtavan riskin siitä, että joiden laillisia oikeuksia riistetään toisille ja tämä on sopimuk-sen suoranainen oikeusmurha, jota ei voi eikä saa selvittää; sekään ei voi olla kohteena: sekä saame-laiset (rekisterissä) että lappalaiset ovat perustaneet tiloja samaan aikaan ja samoin oikeusperustein eikä heidän yksityisiä oikeuksiaan voida käsitellä yhdessäkään ratkaisussa
    -arvovaltaisten tutkijoiden ja sovittelijoiden uskottavuuteen liittyy vaaramomentti, että jos sovitteli-joiksi esitetyt henkilöt ovat esittäneet julkisesti toista osapuolta tukeneita kannanottojaan ovat ra-janneet itsensä prosessin ulkopuolelle. Uskottavuus puolueettomuuteen on mennyt. He ovat ottaneet kantaa vastoin lappalaisten todennettuja asutus- ja oikeushistoriallisia oikeuksia kieliperusteella saa-melaisten asiaa.
    Lopuksi voi todeta vielä, että asia on ratkaistava niin, ettei kenenkään oikeuksia loukata ja kaikkien perustellut oikeudet tunnustetaan. Tämä on jotain aivan muuta kuin uusien lakien väkinäinen säätä-minen tai oikeuksien riistäminen kansalaisilta. Mikäli asia ei ole valmis ratkaistava, sitä on edelleen selvitettävä ja vältettävä suoran toiminnan väistämättömät oikeusmurhat ja väestöryhmien keskinäi-set suhteiden kohtalokas kärjistyminen, jolla tiellä nyt ollaan. Selvittämättä on systemaattisesti osa varhaishistoriaa, valtion oikeuksien asema kokonaisuudessa sekä niiden alkuperä ja tilansa perusta-neiden kaikki oikeudet. Siitäkään tähänastinen oikeuskäytäntö ei anna oikeaa kuvaa. Kehitystä vie valtion edustajan vaiheittaiset oikeuksien tunnustamista koskevat lausumat, jotka voivat olla edelly-tyksenä oikealle ja osuvalle lainsäädännölle.

    Helsingissä joulukuun 21 päivänä 2019
    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  13. Niinköhän vielä näemme Scheininin yhtenä komissaareista?

    VastaaPoista
  14. Mitä saamelaiskäräjien puheenjohtajalta vaaditaan?

    Lähiaikoina kokoontuu viime syksynä saamelaiskäräjien vaaleissa 21 eniten saanutta saamelaista valitsemaan saamelaiskäräjille puheenjohtajiston: puheenjohtajan ja kaksi varanpuheenjohtajaa ja hallituksen. Saamelaiskäräjien toiminnan kannalta kaikista tärkeintä on kuitenkin kuka valitaan puheenjohtajaksi. Hän on se keskeinen vaikuttaja, joka määrittelee saamelaiskäräjien toiminnan painopistealueet. Joka tapauksessa kuka tahansa sitten valitaankin käräjien puheenjohtajaksi kiista "kuka on saamelainen" jatkuu. Käräjien puheenjohtaja on omalla toiminnallaan osoittanut, että tällä hetkellä käräjiä ei johda kukaan. Saamelaiskäräjiä koskevat mielipiteet ovat kärjistyneet ja tahallista ja tahatonta väärinymmärrystä on esiintynyt paljon. Eikä keskustelu arkaluontoisista aiheista ole johtanut mihinkään muuhun kuin arvovaltakiistaan KHO:n kanssa.

    Tämän kaltaisessa tilanteessa käräjien puheenjohtaja ja hallitus voisivat parhaimmillaan osoittaa kykynsä yhdistää suomenkieliset ja saamenkieliset saamelaiset ja hillitä tulehtunutta ilmapiiriä. Tällaista rakentavaa johtajuutta ilmensi Etelä-Afrikkaa luotsannut ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut Nelson Mandela, joka onnistui vaikeiden rotusortovuosien jälkeen suuntaamaan ihmisten huomion tulevaan mahdollisten kostonkierteiden sijaan. Sen sijaan, että olisi yritetty löytää sovinto käräjien poliittinen johto on pyrkinyt polttamaan siltoja takanaan ja edessään. Se johtuu siitä, ettei se ole halunnut hillitä esille nousseita ristiriitoja, vaan lisätä niitä. Tältä kannalta käräjien johtaminen on ollut tuhoisaa. Käräjien johto ei ole halunnut tai onnistunut ottamaan rakentavaa roolia kiistassa, jonka se itse käynnisti ja on omalla toiminnallaan kärjistänyt. Johtajuutta voisi kuvat parhaiten passiivisuus ja epäselvyys.

    Kaikesta edellä olleesta huolimatta saamelaisilla on ihanteellinen kuva puheenjohtajasta ja häneen liittyvistä mielikuvista, kuten rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Usein miten todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta. Kaikki löytyy saamelaiskäräjien toimintakertomuksista, kannanotoista, työryhmien tai toimikuntien ehdotuksista, saamelaisradion uutisista, sanomalehtikirjoituksista, puheenjohtajan haastatteluista. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt niin kuin äänestäjille on luvattu. Asioista voisi tehdä pitkän luettelon.

    Jostain syystä suljemme silmämme noilta heikkouksilta. Suurin osa saamelaisista on tuskin tietoinen miten käräjiä on johdettu ja mikä hyöty siitä on saamelaisille äänestäjille. Minulle ainakin on jäänyt tunne, että minua on höynäytetty. Äänestäjiltä tahtoo unohtua se, että puheenjohtajatkin ovat ensisijaisesti ihmisiä. Jos heillä ei ole todellisuuden tajua, ovat arvostelukyvyttömiä, se ei voi olla heijastumatta heidän työhönsä.

    Kukapa haluaisi ystäväkseen, sähkömiehekseen, putkimiehekseen ja työntekijäkseen ihmisen, jonka tietää toimineen epäeettisesti, valehdelleen, olevan tasapainoton. Sen sijaan äänestäjät tuntuvat viis veisaavan poliitikkojen luonteen heikkouksista, kunhan nämä osaavat esiintyä televisiossa ja radiossa.

    Tuskin kukaan osaa kuvitelle millaisen paineen alla saamelaiskäräjien puheenjohtaja joutuu yleensä toimimaan. Olla saamelaisen itsehallinnon merkittävimmän viran haltija, joka lentää uudenaikaisilla lentokoneilla mihin tahansa maailmaa pidettäviin kokouksiin, neuvottelemaan Suomen poliittisen eliitin ja maailman tärkeimpien johtajien kanssa, puhumaan YK:ssa, tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat laajasti ihmisten elämään. Tällainen mahdollisuus on niin huimaava, juovuttava kokemus, että vain kaikkein vakain persoonallisuus jonka arvomaailma on kunnossa, pystyy sen kestämään.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  15. ...jatkoa:

    Tällaisella ihmisellä on niin suuri vaikutus lähipiiriin, että puheenjohtajan avustajien ja sihteeristön täytyy toistuvasti muistuttaa itselleen olevansa vain tavallisia kuolevaisia. Puheenjohtajaa ja käräjien hallitusta palvelevan avustajakunnan täytyy olla koko ajan olla valmiina täyttämään pienimmätkin toiveet. Saamelaiskäräjät asettaa puheenjohtajan luonteelle tulikokeen. Se joko vahvistaa luonnetta tai tuhoaa sen. Harva kunnon ihminen suostuu niin voimakkaan arvostelun kohteeksi kuin puheenjohtaja joutuu. Siitä huolimatta moni puheenjohtaja ehdokkaista haluaa julkisuuta. Ovatko he, periaatteettomia ihmisiä, jotka haluavat tulla valituiksi hinnalla millä hyvänsä. Tasapainoinen ihminen puheenjohtajaksi tultuaan joutuu taistelemaan sen kanssa, miten säilyttää todellisuudentaju ja edes kohtuullinen nöyryys, miten olla lannistumatta ympäristössä, jossa jokainen päivä on jonkinlainen uhka. Siinä ei aiemmista saavutuksista ole apua, vaan ihmisen luonteenlujuus ratkaisee, päättyykö hänen puheenjohtajakautensa menestykseen vai epäonnistumiseen. Jos virkaan valitulla puheenjohtajalla ei ole luonteenlujuutta, viran murskaavat paineet ja alaisten harjoittama liehittely johtavat kasvojen menetykseen ja koko hallinnon uskottavuuden romahtamiseen. Siksi katson, että minulle saamelaiskäräjien vaaleissa äänioikeutettuna saamelaisena on oikeus saada tietoa puheenjohtajaehdokkaiden ominaisuuksista, todellisen luonteen laadusta ja muista johtamisen kannalta tärkeistä seikoista.

    Lopetan tämän kirjoituksen viittaamalla Helsingin Sanomissa 5.1.2020 olleeseen kirjoitukseen siitä minkälaisessa maailmassa poliittinen johtaja tänä päivänä joutuu toimimaan: "Maailmassa on käynnissä lukuisia suuria muutoksia, esimerkiksi globalisaatio,, länsimaisen hegemonian purkautuminen, verkottuminen, digitalisaatio ja ilmaston muutos...Ihmiset toivoisivat päättäjien ratkaisevan nämä ongelmat, mutta päättäjät eivät pysty, koska pienten asioiden takana ovat vielä isommat asiat. Kaikki liittyy kaikkeen, eikä kukaan voi millekään mitään. Vuosi vuodelta ihmiset menettävät uskostaan vallanpitäjiin. Koska vaikealta uskoa että iso osa vallasta on lentänyt taivaan tuuliin, ihmiset päättelevät vallan mennee piiloon...Isot ongelmat kasvavat, keskikokoiset ongelmat kasvavat, ihmisten turhautuminen ja raivo kasvavat. Haasteet: luottamus palautettava politiikkaan, poliittisten puolueiden keksiminen uudestaan, uusia vaikuttamisen tapoja ihmisille, tehokkaampi hallinto. Poliitikkojen on opittava yhdistämään hierarkiat ja verkostot." Tässä hiukan pohdittavaa niille saamelaiskäräjien jäsenille, jotka joutuvat pohtimaan saamelaiskäräjien poliittisia linja ja puheenjohtaja valintoja

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  16. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006383822.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=6&utm_source=tf-other&share=344c86955a8d87a975b1d3b3bf334167

    Olisi tosiaan kiva nähdä Tiinan hakevan 70 vuoden pituisia ”ikiaikaisia oikeuksia” tuomioistuimen kautta. Onko myös saamelaiskäräjien vaaliluettelossa olevilla saman suvun jäsenillä vahvemmat oikeudet vaaliluettelon ulkopuolelle jääneisiin nähden tämän ikiajan suhteen?

    Joonan mukaan esineoikeudet eivät vanhene, eivät ne myöskään mitätöidy, vaikka suku olisi vaihtanut kielen suomeksi.

    VastaaPoista
  17. Alethampa sitte lukemhan mitä kolttain kraamota sanoo maaoikeuksista.Saattaa lappalaiset hiljentyä tai sitten ei?
    https://yle.fi/uutiset/3-8364681

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lappalaiset seuraavat Suonikylän maaoikeuksien lukemista katseellaan, sillä kraamota koskee vain sen kylän oikeuksia. Tsaarilta on aikoinaan saatu mitä on ja ne saannot ovat rajan takana. Sanila-Aikio voi mennä nykytsaarin (Putin) puheille kraamotansa kanssa ja katsomme, miten käy.
      Inarin lapinkylän alue on sitten ihan eri juttu, mihin Sanilan suku on asutettu kolonialisteina 70 vuotta sitten, ei kovin ikimuistoista.

      Poista
  18. Viittauksiin kolttien oikeuksista on jälleen kerran todettava, että kaikki tieto kolttien historiasta on kaikkien saatavissa. Linkki kolttien oikeuksista maahan ja veteen löytyy netistä osoitteessa: jounikitti.fi.

    Kolttien asuttama alue ulottui 1800-luvulla Inarijärven koillispuolella sijaitsevasta Näätämöstä aina Kuolan niemimaan itäisimpään kärkeen. Alueella oli rajakkain kaikkiaan 22 kolttakylää eli siitaa ja osa niistä sijaitsi pitkin Kuolan niemimaan keskiosia kulkeneen metsärajan pohjoispuolella, Jäämeren rannalla, ja osa metsärajan eteläpuolella. Läntisimpiä olivat Näätämön, Paatsjoen, Petsamon, Suonikylän ja Nuortijärven siidat.

    Kun Petsamon alue Tarton rauhassa 1920 siirtyi Neuvostoliitolta Suomelle, sijaitsivat tuolla alueella Paatsjoen (jo hajonnut) siita sekä Petsamon ja Suonikylän siidat. Pohjoisimpana olivat Paatsjoen ja Petsamon siidat. Ensiksi mainittu oli sijainnut Petsamon länsiosassa ulottuen Nautsin tienoilta Kolttakönkäälle pohjoisessa.

    Petsamon siidan alue sen itäpuolella taas ulottui Petsamon joen latvoilta Jäämereen. Näiden kahden kylän eteläpuolella sijaitsi Suonikylä, jonka alue ulottui Petsamon alueen poikki Luttojoen molemmin puolin. Viimeksi mainitun kylän alueesta noin neljännes, muun muassa siidan talvikylä, ja osuus Nuortijärven siidan kanssa yhdessä hallittuihin erittäin tuottoisiin lohenkalastuspaikkoihin Tuulomajoessa ja Patunan koskessa, jäivät tuolloin Neuvostoliiton puolelle.

    Rajanmääritys vaikeutti myös Petsamon siidan mahdollisuuksia kuljettaa porotokkiaan perinteiselle kesälaitumelle Kalastajasaarentoon. (Kysymyksestä ks. Tanner, Väinö: Antropogeografiska studier inom Petsamo-området. I. Skoltlapparna. Fennia 1929:4. s. 89 - 96, sama: Voidaanko Petsamon aluetta käyttää maan hyödyksi? Fennia 1929:3 s. 100). Edellä mainituista kolmesta siidasta Suonikylä oli pisimpään säilyttänyt perinteisen elämänmuotonsa.

    Tilanne kolttien osalta muuttui perusteellisesti sen jälkeen, kun Petsamo 1944 siirtyi Neuvostoliitolle ja koltat siirtyivät Suomen puolelle siirtoväkenä. Sen jälkeen heidän oikeutensa maahan on määräytynyt eri aikoina annettujen asutuslakien pohjalta. Näiden tarkastelu osoittaa, että siinä vaiheessa, jolloin koltat asutettiin siirtoväkenä Näätämön ja Nellimin - Luttojoen alueille, tunsi valtiovalta huolta kolttayhteisön säilymisestä ja kolttien toimeentulomahdollisuuksien turvaamisesta. Aina 1990-luvulle asti kolttiin kohdistuneiden asutustoimenpiteiden päätavoitteena oli turvata koltille saman tasoiset asumis- ja elämisolosuhteet ja toimeentulon edellytykset kuin valtaväestölle samalla alueella. Kolttien poronhoidon turvaamiseen liittyi myös Inarin suurimman paliskunnan -Muttusjärven - jakaminen kahdeksi eri paliskunnaksi siten, että koltat saivat omaksi paliskunnaksi Näätämön paliskunnan.
    Muutos tavoitteen asettelussa on tapahtunut vasta 1990-luvun puolivälissä, vuoden 1995 kolttalaissa. Siinä ensimmäisen kerran tavoitteeksi asuin- ja elinolosuhteiden parantamisen ohella on asetettu kolttakulttuurin säilyttäminen ja edistäminen. Jatko riippuu täysin koltista itsestään. Joka tapauksessa heillä muista saamelaisista poiketen on oma itsehallinto samaan tapaan kuin oli rajan taakse jääneessä Suonikylässä. Eikö tämä riitä, pitääkö vielä ryhtyä koltille siirtämään oikeuksia inarinsaamelaisilta?

    Jouni Kitti

    VastaaPoista