Kollumeilta koilliseen: Kolmikanta saamelaiskäräjät, Metsähallitus ja kunta ei toimi

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kolmikanta saamelaiskäräjät, Metsähallitus ja kunta ei toimi

Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi esitti viime viikolla Lapin Kansassa (LK 11.1.2018) mielestään uutta mallia ylisen Lapin maankäytön päätöksentekoon. Siinä yhdenlainen kolmikanta, saamelaiskäräjät, Metsähallitus ja kunta päättäisivät suojelualueiden ulkopuolisten valtionmaiden ja -vesien käytöstä, sitä eri tahojen kesken yhteen sovittaen ja ilman yhdenkään osapuolen veto-oikeutta.

Tuo aluksi kokeiluna toteutettava kolmikanta rajattaisiin päättämään Inarin kunnan alueen asioista.

Lähtökohtaisesti esitys on hyvää tarkoittava. Ensiksikin kyseessä olisi kokeilu, jossa tällä hetkellä käytännössä kahdestaan häärivien saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen kanssa samaan pöytään ja yhdenvertaisena astuisi kunta. Mutta, mutta, keitä siihen pöydän ääreen lopulta tulisi ja keitä kenties jäisi edelleen sivusta nurisemaan? Siinä on Markuksen esityksen oleellinen heikkous. Ja sen takia arvostamani kansanedustajan esitys joutaa tuollaisenaan oitis haudata.

Epäilen, tokko saamelaiskäräjien johtokaan näyttää Lohen esitykselle vihreää valoa, vaikka sen aseman ja arvovallan uskoisi kolmikannassa yhä vain vahvistuvan. Käräjäjohto kun haluaa sekä enemmän että tuskin kaipaa kuntaa sekoittamaan puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion taannoin kehumaa niin hyvää yhteistyötä Metsähallituksen kanssa. Tosin metsätalouskysymyksissä tuo hyvä yhteistyö on tainnut joutua välillä jäihin?

Metsähallituksen suhtautumista on vaikeampi ennakoida, onhan se jo tähän mennessä näyttänyt kyvyttömyytensä toimia valtionmaiden ja -vesien isäntänä saamelaiskäräjien ja paliskuntien suuntaan. Kunnan kanssa Metsähallitus on sen sijaan luovinut muun muassa kaavoituskysymyksissä pitämällä hyviä yhteyksiä virkamiehiin ja miksei sopiviin päättäjiinkin. Sikäli kun Metsähallitus on kokenut nykyisen alisteisen Akwe:Kon-asemansa jo välillä kiusalliseksi, se voisi tietenkin olettaa saavansa kolmikannassa kunnalta jonkinlaista tukea.

Mutta sitten se kunta, millainen sopijaosapuoli se olisi? Käytännössä kunta edustaa poliittista muuttujaa, jonka linjaukset voivat vaihdella jopa elimittäin tai työryhmittäin kulloisenkin poliittisen tahdon tai vaalikauden mukaisesti. Tässä mielessä saamelaiskäräjät ja kunta ovat maiden käytössä samantyyppisiä päätöksentekijöitä, toki kunnalla on jonkinlainen lainsäätämä ”saanto” sen kaavoitusmonopolin ansiosta.

Kun Markus Lohi tapasi ministeri Mika Lintilän kanssa 11.1. Ivalossa kansalaisia, nousi hänen samana päivänä julkaistu aloitteensa oitis yhdeksi puheenaiheeksi. Kansanedustajalta kysyttiin, minne hänen kolmikannassaan jäisivät ne valtionmaihin tai -vesiin erityisperusteisia etuuksia omaavat kuntalaiset, joita kunta tai vielä vähemmän saamelaiskäräjät eivät olsi oikeutettuja edustamaan? Lohelle tuo kysymys tuli selvästi yllätyksenä, siis ettei asia ollut tullut hänelle mieleen. Samassa yhteydessä ihmeteltiin sitäkin, kuinka Metsähallitus pokkana esiintyi esimerkiksi vesien isäntänä ja muun muassa luvanmyyjänä, vaikka samat vedet saattoivat olla samanaikaisesti puoliksi yksityisten oikeuksien piirissä.

Lohi kysyi, eikö kunta voisi edustaa näitäkin oikeudenomistajia, mutta sai kuulla ettei se todellakaan voinut. Samoin kysyttiin saamelaiskäräjien oikeutuksesta ja edustavuudesta päättää maiden käytöstä kaikkien saamelaisten ja heidän elinkeinojensa puolesta. Tuo edustuksellisuus kun katsotaan kovin rajalliseksi sekä elinkeinojen aseman että käräjäedustajien edustavuuden kannalta. Erityisesti inarinsaamelaisten osalta kolmikannan koettiin olevan hyvin kyseenalainen, koska sekä saamelaiskäräjillä että Metsähallituksella on intressejä pitää Inarin alueella historiallisia oikeuksia omaava pieni ja alkuperäinen kansanryhmä näpeissään.

En ole tullut selvittäneeksi mahdollisesti mihin suurempaan yhteyteen Markus Lohen aloite voi liittyä. On kaksi mahdollisuutta eli meneillään olevan saamelaiskäräjälakityöryhmän työ, jossa Lohi on Keskustan edustajana, varajäsenenään Mikko Kärnä, tai sitten taustatyövaiheessa oleva sovintokomissio. Sikäli kun voin arvata, uuteen saamelaiskäräjälakiin käräjiltä halutaan sisällyttää nykyisen neuvotteluvelvoitteen sijasta ns. yhteistyövelvoite ja varmaan vielä sille potkua antava kulttuurin heikentämiskielto. Ne yhdessä nostaisivat saamelaiskäräjien aseman arvoon arvaamattomaan ja esimerkiksi kaivoslain aiemmat karut kokemukset olisivat enää pieni maistiainen verrattuna tulevaan.

Jospa Lohi haluaa luoda jonkin oman paikallisemman yhteistyömallin, jossa toisaalla – esimerkiksi maakunnan- tai valtionhallinnossa – säästyttäisiin raskailta ja rahaa nieleviltä yhteistyömenettelyiltä. Metsähallituksen ohella Lapin liittokin lienee päässyt jo maistamaan Akwe:kon-menettelyn hintaa kun se mentiin lisäämään meneillään olevaan Pohjois-Lapin maakuntakaavan uudistamiseen.

Ja voisihan hyväksi todettu kolmikanta olla jonkinlainen palikka myös tulevassa ja toistaiseksi vielä kovin hahmottumattomassa sovintoprosessissa?

Siitä puhuen, missäköhän vaiheessa lienee se valtiosihteeri Paula Lehtomäen vakuuttama kaikkien osapuolten, myös metsälappalaisten tai keiden tahansa statuksettomien saamelaisten, mukaan kysyminen tuohon ihmehankkeeseen?

9 kommenttia:

Anonyymi17. tammikuuta 2018 klo 17.02
Veikon blogikirjoitus vie melkein perimmäisten kysymysten ääreen eli missä kulkee oikeus, kohtuus ja totuus? Millä tavalla meidän tulisi kuvata, ymmärtää ja selittää niitä ihmisiä jotka ovat olleet mukana Ylä-Lapin kiistaan liittyvissä tilanteissa ennen ja nyt?
Todellisuudessa on helpompi esittää kysymyksiä kuin löytää vastauksia. Syventyminen nykyään saatavissa oleviin asiakirjoihin ja muuhun arkistomateriaaliin merkitsee syventymistä yhteen ihmisen synkimmistä ja pimeimmistä puolista; tietämättömyyteen, manipuloimiseen ja manipuloitavuuteen.
ILOn sopimuksen ratifioinnin piti olla läpihuutojuttu, jolla Suomi olisi pessyt kasvonsa saamelaisten kohtelussa. Miksi näin helpoksi kuvattu juttu ei sittenkään hoitunut? Aineistosta nousevat esille ILOn sopimuksen vastustajien – tai pikemmin sen välittömän läpinuijimisen vastustajien – rohkeus. He uskalsivat nostaa esille mitä saamelaisten asiaa kapean ryhmän etu- ja valtapolitiikan näkökulmasta ajavien selittämätön ahneus, pahuus, häikäilemätön kyynisyys ja vaikeasti ymmärrettävä välinpitämättömyys olisivat aiheuttaneet ennen kaikkea inarinsaamelaisille. Sellainen olisi ajanut nurkkaan inarinsaamelaisen yhteisön. Kun inarinsaamelaisten jakama valistus alkoi levitä, sivustakatsojien tieto hankkeen syrjivästä olemuksesta karttui. He ymmärsivät, että jos he olisivat jatkaneet hyväntahtoisten hölmöjen roolissaan, he eivät enää olisi sivustakatsojia, vaan heistä oli tulossa kolonialistisen historian osanottajia, tietoisia kanssatoimijoita. Valitettavasti inarinsaamelaisten ääni ei ole vieläkään kuulunut todellisten päättäjien korviin.
Onneksi inarinsaamelaisista on löytynyt uskallusta ja rohkeutta tarttua historian ohjauspyörään. Edellinen eduskunta pysäytti ILOn sopimuksen ratifiointihankkeen. Se kaatoi myös silloisen hallituksen esityksen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi. Molemmat päätökset eduskunta teki viime metreillä kahdessakin merkityksessä. Kabinettityönä valmisteltu esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi kaatui viime metreillään ja molemmat päätökset silloinen eduskunta teki vaalikauden viimeisten päätösten joukossa.
Hyvä niin. Ylä-Lapissa nähtiin jälleen kerran, että pitemmän korren vetävät ne jotka tajuavat, että pohjimmiltaan on kuitenkin kyse moraalista, ystävyydestä, solidaarisuudesta ja päättäväisestä taistelusta totuuden puolesta.
Ylä-Lapissa kysymys on myöskin politiikan välinpitämättömyydestä, jota puolustetaan moraalittomuuteen perustuvalla reaalipolitiikalla liittoutumalla metsähallituksen kanssa. Stalin lienee joskus sanonut, että sodassa hän tekisi tarvittaessa kauppoja paholaisen ja tämän isoäidin kanssa. Vaikka Ylä-Lapissa on liioitellen puhuttu metsäsodista, sodassa ei olla. Metsähallitus ei ehkä liioin ole Lapin luonnon ja luonnonvarojen isännöitsijänä ollut itsensä piru, vaikka aika läheltä liippaa monessa asiassa.
Saamelaiskäräjien tarjoilemat faktat osoittavat kuinka saamelaiskäräjät on tehnyt historian vastaisia tulkintoja. Puheenjohtaja ja hänen lähipiirinsä ovat kuitenkin tienneet koko ajan totuuden ja sen, että nykyinen alkuperäiskansamääritelmä lepää sortuvien jalkojen päällä. Saamelaiskäräjien esittämänä inarinsaamelaisten maihin kohdistuva vaatimus "Saamelaisten maat takaisin saamelaisille" on totuuteen perustumaton. Sellaista totuutta ei ole, vaikka aiheesta on julkaistu monia tieteellisiä tutkimuksia kuten sellainenkin kuin "Saamelainen kiinteistö oikeudessamme". Kauniilta kuulostava, mutta todellisilta tarkoitusperiltään kiero ja katala vaatimus maiden ”palauttamisesta” on kentällä myrkyttänyt kymmenien vuosien ajan ihmisten välisiä suhteita Ylä-Lapissa.

jarkuu...
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi17. tammikuuta 2018 klo 17.03
...jatkoa:

Kaikki eivät valitettavasti ottaneet opikseen saamelaiskäräjien näkökulmasta myttyyn menneistä ILOn ratifiointihankkeesta ja saamelaiskäräjälain uudistamishankkeesta. Vaikka täydellinen ojaan suistuminen estettiin siltä kertaa, käräjien johdon politiikkaa ei vielä saatu käännettyä toiseen suuntaan. Siitä ovat hyvänä esimerkkinä käräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion ulostulot, joista kaikkien oikeudenmukaisuutta inarinsaamelaisille vaativien kannattaa olla huolissaan.
Oikeudenmukaisuutta tavoittelevilla ei ole varaa laakereilla lepäämiseen. Tällä hetkellä ollaan virittelemässä uudelleen liikkeelle saamelaiskäräjälain uudistusta, josta pahimmassa tapauksessa voi tulla vähintään yhtä syrjivä kuin saamelaiskäräjien yhdessä oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kanssa kyhäämä edellinen esitys oli. ILOn sopimuksen ratifiointi ei ole täydellisesti poissa päiväjärjestyksestä, vaan kansainvälisen sopimuksen ratifiointiesityksille ominaisesti se on jäänyt ikään kuin lepäämään. Lisäksi totuus- ja sovintokomissiohanke etsii lähtökuoppiaan.
Saamelaiskäräjät on halunnut itse kirjoittaa ja hallita saamelaisten kulttuurimuotojen ja saamelaisen asutuksen historiaa, ja tähän liittyen suomalaisten uudisasukkaiden asutushistoriaa. Yksi tavoite on ollut leimata Suomen Lapin todellinen alkuperäiskansa – kalastaja- ja metsälappalaiset – suomalaisten uudisasukkaiden jälkeläisiksi. Kun tutkimus on olennaisella tavalla tarkentanut kuvaa siitä, miten kehitys ja asutus todella tapahtuivat, saamelaiskäräjät ovat vimmaisesti torjuneet nämä tutkimustulokset. Tällainen historian vääntäminen ja väärinkäyttö ei ole mitenkään ainutlaatuinen tapahtuma. On helppo luetella muita vastaavia kehityskulkuja, joihin ihminen on politiikan, ideologian ja vallan nimissä syyllistynyt. Kestäviä suhteita ei voi rakentaa valheen pohjalta, koska valhe erottaa ihmiset, kansat ja jopa hyvätkin naapurit toisistaan. Valhe herättää vihaa, katkeruutta ja usein se on väkivallan airut.
Usein yhteiskunnallisessa keskustelussa epärehellisyyden käsittely ja ymmärtäminen ovat olennaisempaa kuin rehellisyyden. Johtuuko se ihmisen tavasta käsittää asioita vai mistä, mutta ihminen tai hänen ajattelunsa ei ole täydellistä. Käsittäminen on inhimillistä ja epätäydellistä. Sitä on monen vaikea tunnustaa.

Jouni Kitti
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi17. tammikuuta 2018 klo 18.28
Veikko ja Jouni viittaavat tekeillä olevaan saamelaiskäräjälain uudistamiseen. Kyseessä on siis Anna-Maja Henrikssonilta tekemättä jäänyt uudistus. Nytkin on syytä olla tarkkana millaisia saamelaiskäräjien asemaa koskevia kirjauksia lakiin esitetään. Lakityötä pidetään ilmeisesti jälleen työryhmän takana ja ehkä eduskuntaryhmien sisällä niin kauan, että laki on käytännössä lukossa ennen kuin siitä kansalaiset kunnolla tietävät. Tällainen valmistelu on hävytöntä kun tiedetään, että laki koskettaa laajasti kansalaisia ja julkista hallintoa. Se ei ole käräjien aseman kannalta suinkaan saamelaisten johtajien ja valtion välinen asia.
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi17. tammikuuta 2018 klo 23.23
Inarinsaamelaisten oikeusaseman selvittäminen on saamelaiskäräjillä työn alla. Mitähän selvittelylle mahtaa kuulua, mikä on aikataulu, mitä on tähän mennessä tapahtunut, onko ollut kokouksia, kuka valmistelee asiaa...? Ja tuleeko siitä takki, liivit, lapaset vai kukkaro? Inarinsaamelaisten omaehtoisen päätöksenteon ja edustuksen kysymys olisi syytä selvittää ja ratkaista aikataulullisesti rinnakkain saamelaiskäräjälain uudistamisen kanssa. Selvitystyö hoituisi luontevimmin suoraan inarinsaamelaisten ja oikeusministeriön välisenä.
VastaaPoista
Vastaukset
anita pesonen18. tammikuuta 2018 klo 10.23
Inarinsaamelaisten oikeusaseman selvittäminen on vain varmaankin viimeisenä meneillään olevan saamelaiskäräjäkauden työlistalla.

Näyttää siltä, ettei sitä tehdä, ennen kuin kaikki muut saamelaiskäräjien hankkeet on saatu päätökseen. Näin todellisuus ja totuus eivät häiritse saamelaiskäräjiien johdon ja Pirita Näkkäläjärven tavoitteita. Lopuksi todetaan, että aika loppui eikä sitä ole tarvis tehdä.
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi18. tammikuuta 2018 klo 10.33
Suomessa viime vuosina harjoitetun saamelaispolitiikan kulmakivenä on ollut heinäkuussa 1995 voimaan astunut perustuslainsäännös, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäsikansana on "oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan". Sen sijaan, että olisi paneuduttu saamenkielen ja saamelaiskulttuurin aseman parantamiseen, saamelaiskäräjät on tulkinnut Eduskannan tarkoittaneen perustuslain maininnalla saamelaisalueen maanomistuksen ja elinkeonolojen radikaalia muuttamista siten, että ensisijainen oikeus käyttää maata ja vettä ns. lappalaiskelinkeijojen harjoittamiseen olisi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityillä henkilöillä. Kysymys tällöin olisi ollut ns. saamelaisten kollektiivista oikeuksista. Erityisesti on huomattava, että saamelaiskäräjät ei lue etuoikeutettuihin saamelaisiin statuksettomia saamelaisia, joilla todellisuudessa on kuitenkin yksiselitteisesti asutus- ja oikeushistorian mukaiset oikeudet maahan ja veteen. Tähän voisi lisätä, että nämä oikeudet kuuluvat statuksettomille saamelaisille ILO sopimuksen perusteella. Haluan korostaa, että samaa väestöryhmää erottelevaa politiikkaa ajaa nimenomaan saamelaiskäräjien enemmistö, eivät statuksettomat inarinsaamelaiset.

Mahdolliseen saamelaisten asemaa edistävien toimenpiteiden tulee perustua sellaiseen poliittiseen ratkaisuun, joka ei heikennä alueen vanhimpaan asutukseen kuuluvien metsä ja kalastajalappalaisten laillisia oikeuksia maahan, veteen ja ns. lappalaiselinkeinoihin joita ovat poronhoito, kalastus ja metsästys. Mielestäni saamelaisten luontaiselinkeinojen harjoittamisen suojaamista ja maankäytön edistämistä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuulumattomien statuksettomien saamelaisten vastaavanlaisia mahdollisuuksia hyödyntää valtion omistamia alueita kavennettaisiin. Mielestäni ei ole myöskään perusteita asettaa eri väestöryhmiä eri asemaan erityisesti sen vuoksi, että isoajakoa edeltävällä historiallisella ajanjaksolla etniset ja statuksettomat saamelaiset ovat asuneet ja harjoittaneet samalla tavoin ns. lappalaiselinkeinoja. Entisten lapinkylien maiden maankäytön ohjaamista järjestettäessä ja toteutettaessa tulisi erityisesti ottaa huomioon nämä näkökohdat.

Suomen saamelaisväestö on jo pitkään elänyt täysin tasavertaisessa asemassa valtaväestön kanssa, käytettiinpä sitten mittarina taloudellista, yhteiskunnallista tai oikeudellista asemaa. Tässä tilanteessa sellaisten saamelaisten nostaminen erityisasemaan, joilla on kielelliset yhteydet kolmen tai neljän sukupolven taakse loukkaisi erityisesti alueella vähintään yhtä kauan tai kauemmin asuneitten statuksettomien metsä ja kalastajasaamelaisten oikeutta kuulua alkuperäiskansa statuksen piiriin. Sitä paitsi statuksettomilla saamelaisilla on asiakirjoihin perustuva vahvempi näyttö alueen alkuperäisväestöön liittyvästä historiasta.

Tähän mennessä ei ole pyritty arvioimaan vanhojen asiakirjojen perusteella, kenelle maihin ja vesiin liittyvien oikeuksien saamelaisten kotiseutualueella eri vuosisadoilta historiallisena tapahtumaketjuna ja käytäntönä tuli kuulua. Tämä oikeuspohja on täysin sivuutettu. Muutosesityksiä eri lakeihin on tehty ikään kuin saamelaisten kotiseutualueen kohdalla kysymys olisi oikeudellista tyhjiöstä ja väestöstä jolta puuttuu kirjoitettu historia, asiakirjanäytöt ja ylipäätänsä sivistysvaltion käsitys järjestäytyneestä yhteiskunnasta.

jatkuu...
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi18. tammikuuta 2018 klo 10.38
...jatkoa:

Suomessa ns. lappalaiselinkeinoista puhuttaessa on selvennykseksi todettava, että niitä harjoittavat saamelaisten lisäksi myös samojen sukujen suomenkieliset jälkeläiset. Norjassa ja Ruotsissa porotalouden harjoittaminen poikkeaa suomalaisista oloista. Syy siihen löytyy Suomen pohjoisosien asuttamisesta; etniset saamelaiset, ns. metsälappalaiset ja suomalaiset talonpojat ovat asuttaneet saamelaisalueen erämaita yhdessä ainakin 1500-luvulta alkaen. Porosaamelaiset muuttivat Norjasta ja Ruotsista Suomen alueelle 1820-1930 välisenä aikana, pääosin kaudella 1864-1910.

Myös elinkeinot ovat edelleen samoilla alueilla yhteisiä. Näin ollen tuntuu valitsevan maantavan kannalta arveluttavalta asettaa pelkästään kieliperusteen nojalla lappalaisten yksi ryhmä (saamenkielinen) parempaan asemaan samalla alueella asuvaan toiseen lappalaisryhmää (suomenkieleen) nähden. Vielä heikommaksi kieliperuste muuttuu, kun ottaa huomioon, että saamelaisista vai osa hallitsee saamenkielen. Eri lappalaiselinkeinojen harjoittamista ja elinkeinojen kehittämismahdollisuuksia ei voida siirtää yksinomaan saamelaisrekisterissä oleville henkilöille. Tätä ei edellytä mikään kansainvälinen ihmisoikeus tai mikään muukaan sopimus.

Saamelaiskäräjien Suomen hallitukselle ja eduskunnalle vuodesta toiseen esittämät vaatimukset ILOn sopimuksen ratifioimiseksi ovat perustuneet virheelliseen käsitykseen; saamelaiskulttuuriin ei ole todettu kuuluvan maaoikeuksia ja ns. lappalaiselinkeinoja. Uusin maaoikeustutkimus on osoittanut muun ohessa, etteivät oikeudet ole kollektiivisia (Enbuske 2008). Sellaista historiaa, jota voitaisiin pitää edellytyksenä maankäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi saamelaiskäräjien haluamalla tavalla, ei yksinkertaisesti ole olemassa. Mikään kansainvälinen yleissopimus tai muu teksti ei voi olla laillisena perusteena kenenkään uusille oikeuksille toisten lailliset oikeudet syrjäyttäen.

Saamelaiskäräjien sitkeästi ajamaa kollektiivista maanhallintaa ei voida perustaa yksityisten oikeuksille eikä se voi olla minkään perusoikeuden mukaistakaan. Mikään kansainvälinen yleissopimus tai perustuslainsäännös ei oikeuta maanhallinmallien rakentamista toisten lailliset oikeudet syrjäyttäen, varsinkin kun näistä on tutkimus- ja muita asiaan liittyviä selvityksiä käytettävissä. Hallituksen asia on perustaa esityksensä nämä oikeudet tunnustaen, eikä sivuuttaen. Ennen kuin edes harkitaan sovittelijan asettamista, on tiedettävä mistä on kysymys.

Lopuksi muistuttaisin siitä, että Suomella siitä, että Suomella ja Ruotsilla on pitkä yhtenäinen historia ja asiakirjat vuoteen 1812 asti. Toivottavaa olisi, että tällainen selvitystyö voitaisiin tehdä yhteistyössä, jotta voisimme saada turvatuksi sen, että kenenkään perustuslaillisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia ei loukattaisi sen enempää Suomessa kuin Ruotsissakaan. Tällainen selvitysyö ei loukkaa eikä huononna myöskään saamenkielisten oikeuksia ja mahdollisuuksia harjoittaa ns. lappalaiselinkeinoja.
VastaaPoista
Vastaukset
Anonyymi18. tammikuuta 2018 klo 20.06
Miten kävi aikanaan tässä kolmikannassa:
kunta - maatilahallitus - Utsjoen porotilat?

http://aijaa.com/CtOTB1
VastaaPoista
Vastaukset

Lisää kommentti