perjantai 22. joulukuuta 2017

Kolttalaki – tarpeellinen vaiko asutuslakien piilorasistinen jäänne?

Osa Petsamon alueella asuneesta kolttaväestöstä halusi muuttaa jatkosodan rajamuodostuksen seurauksena Suomen nykyisen itäajan sisäpuolelle Inariin. Osa koltista jäi silloiseen Neuvostoliittoon ja jonkun verran heitä sijoittui Norjaan. Evakkotaipaleen ja sodanjälkeisen väliaikaisasumisen jälkeen kolttien lopullinen asuttaminen Inariin ja siellä Nellimin, Keväjärven ja Sevettijärvi-Näätämö -alueille tapahtui vuonna 1949.
Suomessa kolttia on arvioitu olevan noin 600, joista noin 400 asuu Inarin kunnan alueelle määritetyllä koltta-alueella. Tuo alue on vanhastaan inarinsaamelaisten asuinaluetta.
Ensimmäinen laki kolttien asuttamisesta annettiin vuonna 1955, jonka jälkeen lakia on tarkistettu ja viimeksi vuoden 1995 lailla. Kolttalain tavoitteeksi on yhä tuolloin kirjattu ”edistää kolttaväestön ja -alueen elinolosuhteita ja toimeentulomahdollisuuksia sekä ylläpitää ja edistää kolttakulttuuria”. Jo Petsamon aikoina koltat olivat olleet Suomen valtion huomion ja tukitoimien kohteena, osin useiden alojen tutkijoidenkin vedottua ”Suomen intiaanien” pelastamiseksi vuonna 1920 tehdyn Tarton rauhan rajan halkaistua jo aiemmin kolttien aluetta. Tuolloin valtion tuella vuonna 1927 rakennettiin muun muassa kolttien vuotuismuuton kannalta tärkeä uusi talvikylä, Suonikylä, joka sekin siis jäi seuraavan rajanvedon itäpuolelle. Talvikylään rakennettiin oma koulukin, jossa annettiin suomenkielistä opetusta.
Vaikka Suomeen halunneiden kolttien asuttaminen lähti liikkeelle varsin vaatimattomista puitteista, johtuen osaltaan myös toisaalla Suomessa käynnissä olleen paljon suurimittaisemman ja vaikeammankin asuttamisen vaatimista ponnistuksista ja huomiosta, säädetyt kolttalait alkoivat nopeasti nostaa sekä kolttien asumisen tasoa ja myös mahdollisuuksia hyödyntää uuden asuinalueensa luontoa ja osin sitä kautta myös elintasoaan. Rinnan kolttalain etuisuuksien kanssa koltat ovat voineet hyödyntää myös muiden muassa poronhoitolakia sekä saamelaisuuteen yleisemmin kytkeytyviä kulttuurisia ja statuksellisia etuja. Vielä vain ehkä vuosikymmen sitten sain kuulla joidenkin kolttien ylistävän pysyväksi erityislaiksi muodostunutta kolttalakia Suomen parhaaksi laiksi.
Vaikka kolttien erityiset etuudet alueensa muuhun väestöön ja esimerkiksi sen alkuperäisiin inarinsaamelaisiin nähden ovat olleet pitkään omaa luokkaansa, on niistä kuulunut suhteellisen vähän kritiikkiä. Näin aivan viime vuosiin asti. Toki on esiintynyt ihmettelyä siitä, miten jollakin väestönosalla on muita paremmat oikeudet saada hyvin tuntuvat avustukset ja lopulle 20 vuoden halvat lainat rakentaessaan nykyaikaisia omakotitaloja, oikeudet hakea valtion mailta luonnon hyödyntämiseen tarpeelliseksi katsomansa mökin paikka, jopa ihan kotitarvekalastuksen tai metsästyksen perustein, oikeudet ottaa polttopuunsa, rakennuspuunsa, maa-aineksia, jäkälää sekä esimerkiksi kalastaa ilman muulle paikalliselle kotitarvekalastusta harjoittavalle väestölle asetettuja rajauksia. Laki sisältää muitakin esimerkiksi elinkeinotoimintaan liittyviä etuisuuksia, mutta edellä olevat asiat lienevät olleet eniten kansan huulilla.
Kolttakansan jonkinlainen pröystäilemättömyys ja ehkä myös aidoksi koettu luonnonläheisyys lienevät osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että heidät on oman näkemykseni mukaan hyväksytty tulokkuudestaan ja eduistaan huolimatta. Päinvastoin, etenkin saamelaispolitiikassa pienet vähemmistöt eli koltat ja inarinsaamelaiset ovat toimineet hyvinkin hyvässä yhteistyössä koettaen siten saada äänensä kuuluviin pohjoissaamelaisen kulttuurin ja sen vaatimusten takaa. Kummassakin pienessä kansanryhmässä on koettu - vuosien varrella kuultuna -jäämistä toisen luokan saamelaisiksi.
Varsin selkeä muutos tapahtui nykyistä edeltäneen saamelaiskäräjien istuntokauden aikana kun sekä inarinsaamelaisten että kolttien rivit halkesivat. Tilanteen taustalla olivat varmasti johtopaikoilla tapahtuneet henkilömuutokset ja -jännitteet sekä samaan aikaan tapahtunut saamelaispolitiikan kärjistyminen tavoitteena saamelaiskäräjien vallan kasvattaminen. Kun kolttien johto liittoutui Tiina Sanila-Aikio kärkenään Klemetti Näkkäläjärven johtaman pohjoissaamelaisen käräjäeliitin kanssa, jäivät inarinsaamelaiset käytännössä yksin meneillään olleiden saamelaiskäräjälain uudistukseen, ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin ja metsähallituslain uudistamiseen liittyneiden pyrkimysten sivustakatsojiksi. Seurauksena oli, että inarinsaamelaiset alueensa todellisena alkuperäiskansana ryhtyivät nostamaan profiiliaan vaatimalla muun muassa samaa lainsäädännöllistä asemaa kuin koltilla on. Tästä puolestaan on seurannut vain yhä rajumpaa inarinsaamelaisiin kohdistuvaa syrjintää, jossa yhtenä juonteena on estää ja vastustaa inarinsaamelaista polvea olevien statuksettomien saamelaisten pääsy saamelaiskäräjien äänioikeusluetteloon.
Nykyinen tilanne on kaiken kaikkiaan kolttien osalta erikoinen, kun heidät on nostettu vastustamaan alueensa alkuperäisen saamelaisväestön aseman parantamista ja sen lisäksi syyttämään Suomen valtiota huonosta kohtelustaan. Saamelaiskäräjien johtoon päässeen Tiina Sanila-Aikion kansainvälisillä foorumeilla esittämä syyttely on nostanut koltat myös muun alueensa väestön silmätikuksi.

Tässä työssä ovat toki kunnostautuneet muutamat muutkin heimolaiset osallistumalla esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ”valtaväestön” syyttelemiseen ja ”velkojen makseluun”. Nykyihmisiä moinen hyökkäily on ihmetyttänyt, kun aika harva kokee tehneensä koskaan mitään pahaa koltille, paremminkin päinvastoin.
Onkin ruvettu ihmettelemään mitä Suomeen halunneilta koltilta vielä tänään muihin kansalaisiin nähden puuttuu.
Kolttien taholta inarinsaamelaisiin kohdistettu vihamielisyys kiinnitti muun ihmettelyn ohella huomion kolttalain tarpeellisuuteen. Mikä tarve todellakin oli jatkaa kolttien asuttamiseen ja elinolojen parantamiseen säädettyä asutuslakia hamaan tulevaisuuteen, nyt jo pian neljännelle polvelle? Kuinka kävi muiden asutettujen väestöryhmien, karjalaisten sekä sodissa nuoruutensa ja terveytensä menettäneiden rintamamiesten kohdalla? Eivät heidän jälkeläisensä ja näiden jälkeläiset ole enää nauttineet mistään erityiseduista – tai toisin ilmaistuna ole olleet valtion holhottavina. Varmasti karjalaisilta jäi rajan taakse kaikki sotiin mennessä hankittu omaisuus siinä missä koltiltakin.
Jokin aika sitten näin sosiaalisessa mediassa kolttia sivunneessa keskustelussa erään kolttaheimoon kuuluvan huomauttavan, ettei ole koskaan kuitannut mitään lain suomia etuisuuksia. Hän kertoi hankkineensa kaiken talosta polttopuihin omilla rahoillaan. Tuo huomautus sai ajattelemaan, että henkilö oli ilmeisesti kokenut kolttalain tänä aikana jotenkin alentavaksi ja halunnut osoittaa pärjäävänsä kyllä ihan omillaan. Tuosta ajatus kääntyi Suomen valtioon eli näkeekö se todellakin koltat niin avuttomina, että he vielä sukupolvienkin jälkeen tarvitsevat tällaista suojalakia? Onko tuo laki itse asiassa enää yhdenlainen pieneen väestönosaan kohdistuvaa valtiollista piilorasismia?
On varmasti totta, että koltista – kuten muistakin väestöryhmistä - löytyy heikosti pärjänneitä, mutta myös todella äveriään oloista mersukansaa. Jostain syystä vain noita hyvin pärjääviä näkee kotimaan ja maailman foorumeilla kertomassa Suomen huonosta ihmisoikeustilanteesta. Valittaminen on joillekin elintason turvaava työ.
Kun parhaillaan eletään aikaa jona Suomen valtiolta vaaditaan totuus- ja sovintokomissiota selvittämään saamelaisiin – ja myös siis kolttiin – kohdistunutta kaltoinkohtelua, on mielestäni kaiken tuon komisseeraamisen pohjana oltava kattava ja äärimmäisen objektiivinen olosuhdeselvitys. Vanhat asuntolakurjuudet voidaan pyytää anteeksi - vaikka sitä kurjuutta on koettu kyllä pitkin Suomen syrjäalueita - , mutta samalla pitää olla rohkeutta avata ja jopa lopettaa lakeja, joilla nykyaikana ei ole todellisia, yhteiskunnallisesti kestäviä perusteita.
Karjalan evakkojen ja rintamamiesten asuttaminen oli sodan heikentämälle Suomelle suuri ponnistus. Lappiin karjalaisia asutettiin reilut 8000 henkilöä, mutta esimerkiksi suomenruotsalaiselle alueelle heitä pääsi vapaaehtoisin kaupoin sijoittumaan vain vähän - suomenruotsalaisten yhteisöt vastustivat karjalaisten tuloa ja saivat aikaan asutuslakiin erityisen "ruotsalaispykälän" kulttuurinsa suojaan vedoten. 2000-luvulla on esitetty, ettei edellisten sukupolvien tylyydestä saa syyttää nykyisiä suomenruotsalaisia. Tässäkin mennään vähän eri sävelellä kuin pohjoisen totuuskomissiopuheissa.

23 kommenttia:

  1. Veikon viimeisin blogikirjoitus iskee nykyisen saamelaispolitiikan pimeimpään puoleen eli paljastaa miten käräjien eliitin mielestä inarinsaamelaisia ei ole. Inarinsaamelaiset ovat muille saamelaisille melko tuntematon kansa. Pohjoissaamelaiset ja heitä myötäilevät koltat pitävät inarilaisia suomalaisina, koska nämä suostuivat aikoinaan perustamaan omille veromailleen maatiloja. Pohjoissaamelaisia ja kolttia vaivaa jonkinlainen trauma silloin kun puhutaan inarinsaamelaisista. Näistä on tullut pohjoissaamelaisille ja koltille jonkinlainen etninen ulkoilmamuseo, josta Inarin saamelaismuseolla - Siidassa - voi nähdä joitakin valikoituja talonpoikaisia piirteitä. Tätä kuvaa ei ole kirkastettu eikä paranneltu lähihistorian aikana.
    Inarinsaamelaisten kohdalla saamelaisradio ja saamelaiskäräjät rajoittavat median, poliittisen opposition ja ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa vääristämällä heidän historiaansa.
    Saamelaisnationalistinen historiankirjoitus ei puhu erikseen inarinsaamelaisten maasta, jonka nousevaa kansallista identiteettiä on 1700-luvulta lähtien yritetty musertaa milloin ruotsalaisten, venäläisten, suomalaisten ja nyt viimeksi pohjoissaamelaisten ja nyt jopa kolttien toimesta.
    Kovin moni suomalainen tuskin tietää, että inarinsaamelaiset ovat Suomen vanhinta väestöä ja pohjoismaiden vanhinta säilynyttä alkuperäisväestöä, josta voi liioittelematta sanoa, että se on kansa joka ei ole mistään tullut. Kaikki muut väestöryhmät ovat nuorempia, ja niiden leviämistä voidaan eri tietolähteitä käyttäen seurata. Tähän nähden se aggressiivisuus, jolla pohjoissaamelaiset ja koltat pyrkivät kieltämään ja vähättelemään inarinsaamelaisten alkuperäisyyttä on erityisen räikeää. Syrjintäpolitiikkansa työkaluna he käyttävät härskisti ahtaaksi määriteltyä saamelaiskäsitettä.
    Koko Inarin ja inarinsaamelaisten historia on useimmille pohjoissaamelaisille melko tuntematonta. Peruskoulussa ei kerrota mitään inarinsaamelaisten historiasta, heitä kohdanneista vainoista, alueen asuttamisesta muukalaisilla. Millainen on tämän suurelle yleisölle tuntemattoman kansan tarina? Minkälaisesta historiallisesta taustasta nousee inarinsaamelainen maa ja kansa, josta tällä hetkellä saamelaiskäräjien piirissä ei tiedetä muuta kuin että inarinsaamelaisten Anarash-yhdistyksen puheenjohtaja Anu Avaskari on "yhteistyökyvytön" koska hän aina marisee jotakin inarinsaamelaisten syrjinnästä ja oikeuksista. Siksi tämä käräjävaaleissa eniten ääniä saanut edustaja on suljettava hallituksen ulkopuolelle. Miten ihmeessä sama "yhteistyökyvytön" ihminen kykenee johtamaan Inarin kunnanvaltuustoa? Käräjien sisälle on nyt valittu edustajaksi toinenkin henkilö, joka on kauan ollut piikki sen lihassa: Inarinmaan lapinkyläyhdistyksen puheenjohtajan Kari Kyrö. Hän on niin "saamelaisvastainen" ja epäsaamelainen eli suomalainen, että häntä pitää yrittää häätää loukkaavilla mielenilmauksilla. Kaiken huippu tästä inarinsaamelaisten syrjinnästä on, ettei kaikista vetoomuksista huolimatta oikeusministeriön asettamaan työryhmään kelpuutettu yhtään inarinsaamelaisten edustajaa.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  2. ...jatkoa:

    Toinen, toistaiseksi turhaan tähän inarinsaamelaisen suunnattu voimakeino on ollut oikeudelliset vetoomukset. Niitä on lähetelty käräjien nimissä niin Korkeimmalle hallinto-oikeudelle kuin YK:lle. Mitä tällainen on, ellei toisten saamelaisten inarinsaamelaisiin kohdistamaa avointa syrjintää. Syrjinnän harjoittajana on saamelaisten itsehallintoelin, saamelaiskäräjät, jonka pitäisi olla demokraattinen. Tekopaikkana on inarilaisten oma perintömaa, Inarin vanhan lapinkylän alue, jota syrjintää harjoittavat porhjoissaamelaiset väittävät omakseen. Eikö se ole jos mikä pahimman luokan kolonialismia?
    Kuinka kertoa sellaisen kansan historia, jota pohjoissaamelaisten valloittajien mielestä ei ole? Kysymys on siitä, kenen näkökulmasta asioita katsotaan. Omat poikkeavat tulkintansa Inarin historiasta on yhtälailla koltilla, suomalaisilla ja monella muulla, jotka himoitsevat alueen luonnonvaroja, niistä päättämistä. Inarinsaamelaisten asema tässä kiistassa on ollut tähän mennessä heikko. Heidän ylitseen on mennen tullen kävelty. Olen kuitenkin optimistinen. Totuudella on vahva taipumus murtautua ennemmin tai myöhemmin esille.
    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  3. On hyvä että itsestäänselviksi muodostuneiden asioiden perään huomataan joskus kysyä. Todellakin, miksi jotain porukkaa pitää asuttaa maailmantappiin jos he pärjäävät jo muutenkin? Vaikka kolttien erityisoikeudet eivät ehkä valtion kukkarossa paljon painakaan verrattuna vaikka jos samat tai vastaavat edut pitäisi antaa karjalaisten ja rintamamiesten jälkeläisille tuleviin polviin, niin kyllä se jotain vuosikymmenten aikana kustantaa ja pienempiinkin asioihin käydään jatkuvasti leikkauksin kiinni.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tuo ruotsalaisten itsekäs suhtautuminen karjalaisten asuttamiseen. Toisaalta ei mitenkään yllättävä. Saamelaiset ovat kaveeranneet viime ajat RKP:n kanssa, mutta heistä löytyy puolueen pitkästä puolueohjelmasta vain yksi maininta ja jossain toisessa kohdassa on kirjoitettu joku rivi "alkuperäisväestöstä". Kansalliskieliasia on ollut RKP:lle tärkeä ja itsekäs juttu ja niinpä saamenkielet pääsevät sen ohjelmissakin vain "vähemmistökielten" kategoriaan. Joskus ruotsalaisten puolelta on suorasanaisesti torjuttu kansalliskielten määrän kasvattaminen ja siinä kulkee heillä yksi raja missä kaverit jätetään.

    VastaaPoista
  5. Kai Tiina muisti YK:lle valittaa myös karjalaisten heikosta kohtelusta Suonessa kun on äitilinjan kautta karjalaisia? On nämä absurdeja ympyröitä..

    VastaaPoista
  6. Saamelaiskäräjien enemmistön inarinsaamelaisia syrjivää politiikkaa puolustaa Lapin Kansassa 5.5.2016 saamelaiskäräjien jäsen Janne Saijets selittäen miksi vaaleissa eniten ääniä saanut Anu Avaskari ja kolmanneksi eniten ääniä saanut Kari Kyrö jätettiin ilman hallitus- tai edes lautakuntapaikkaa. Saijetsin mukaan näiden poikkeavien näkemystensä vuoksi oppositioasemaan jätetyn kahden inarinsaamelaisen edustajan kohdalla ”ei ole oikeastaan merkitystä sillä, että paljonko ääniä edustajat ovat saaneet”.

    Jos näin on, niin mitäpä niitä vaaleja pitämään. Tapahtunutta syrjintää puolustaakseen Saijets kirjoittaa: ”Syy on yksinkertainen. He vastustavat saamelaisten oikeuksien vahvistamista ja jopa toteutumista.” Saijets väittää, että muiden Saamelaiskäräjien jäsenten päämääränä on turvata saamen kansan oikeudet ja olemassaolo. Avaskari ja Kyrö sen sijaan – mikäli uskomme Saijetsia – ” puhuvat inarinsaamelaisten aseman parantamisesta, mutta käytännön tasolla he vastustavat niidenkin vahvistamista”. Siis vakavasti: Saijetsin mukaan Avaskari ja Kyrö eivät ainoastaan vastusta saamelaisten aseman parantamista yleensä, vaan oman saamelaisryhmänsä aseman parantamista ”käytännön tasolla”. Pitääkö tätä todella uskoa?

    Todellisuudessa Avaskari (205 ääntä vaaleissa) ja Kyrö (189 ääntä) jätettiin hallituksen ulkopuolelle nimenomaan siksi, että he puolustavat inarinsaamelaisten oikeuksia, joita on vuosisatojen aikana inarinsaamelaisia kuulematta jaettu jos kenellekin. Äänestäjät ovat antaneet Avaskarille ja Kyrölle valtakirjan ajaa juuri tällaista politiikkaa. Ja sitten nuori tamperelainen Janne Saijets, joka puhuu 95 äänen valtuutuksella, selittelee kirjoituksessaan sekavasti ja tarkoitushakuisesti, miksi yhteensä 394:n äänestäjän tahto mitätöitiin sulkemalla kaksi kokenutta ja kansalaiskunnostaan muualla jo vakuuttavan näytön antanutta inarilaista hallituksesta.

    Se, että saamelaiskäräjillä oppositiossa olevat tai sinne jätetyt eivät ole voineet kannattaa saamelaiskäräjälain esityksiä ILOn alkuperäiskansasopimuksen ratifioimiseksi ja saamelaiskäräjälain muuttamiseksi johtuvat siitä, että esitykset ovat inarinsaamelaisten kannalta rajaavia, epäoikeudenmukaisia ja syrjiviä. Näin etenkin niin kauan kun inarinsaamelaisia syrjitään vaaliluetteloon ottamisessa. Nykyisessä pohjoissaamelaisten hallitsemassa saamelaiskäräjien toiminnassa ja politiikassa inarinsaamelaiset eivät ole voineet ajaa yhdenvertaisesti omia etujaan, eivätkä voi esimerkiksi riittävästi vaikuttaa siihen, kuka inarinsaamelaisista hyväksytään merkittäväksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, eli kenelle annetaan virallinen saamelaisstatus ja keneltä se evätään. Pohjoissaamelaisenemmistöinen vaalilautakunta on tähän mennessä tehnyt päätöksiä sääntelemättömästi ja sattumavaraisesti, kunnioittamatta yleisiä oikeusperiaatteita. Vaalilautakunnalla ei ole yhteiskunnallista uskottavuutta. Pohjoissaamelaiset tunnustavat inarinsaamelaisia ylipäätänsä saamelaisiksi vain omien etujensa mukaan valikoiden, väittäen inarinsaamelaisten olevan suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiä. Väittämä on syrjivä ja esitetty vastoin parempaa tietoa. Todisteita hakijan alkuperäisyydestä ei ole asianmukaisesti otettu huomioon, eikä vaalilautakunnan pöytäkirjoista ilmene hylkäävän päätöksen asianmukaiset perusteet. Hallintokäytäntö on ollut yleisesti ottaen hakijoiden perusoikeuksia loukkaava.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  7. ..jatkoa:

    Inarinsaamelaiset eivät myöskään kykene vaikuttamaan käräjien tekemiin heidän oikeuksien turvaamista tai rajoittamista koskeviin päätöksiin, jotka yleisesti ottaen ovat olleet syrjiviä. Valtio, sitä edustava oikeusministeriö ja muut viranomaiset eivät ole hyväksyneet inarinsaamelaisia alueen alkuperäisiksi asukkaiksi ja oikeuden haltijoiksi vastoin kiistatonta asutus- ja oikeushistoriaa. Sen sijaan että saamelaiskäräjät olisi ajanut tähän muutosta, se on itse harjoittanut samaa politiikkaa. Saijets kirjoittaa että Avaskari ja Kyrö ”loukkaantuvat, jos käräjät yrittää edistää ja puolustaa inarinsaamelaisten asemaa”. Saijets sotkee asiaa. Yleiskokous kirjasi toimintaohjelmaan että inarinsaamelaisten oikeudellinen asema selvitetään, kun Avaskari ehdotti inarinsaamelaisten aseman parantamista. Vielä ei ole nähty sitä päivää, jolloin käräjät yrittää edistää ja puolustaa inarinsaamelaisten asemaa, ja tuskinpa nähdäänkään. Käytännön tasolla todennäköisyys sille, että käräjien oikeudellinen selvitys johtaisi vaalikauden aikana inarinsaamelaisten aseman korjaantumiseen edes käräjien sisällä, on erinomaisen pieni. Paljon todennäköisempää on, että korjausliike tapahtuu muuta kautta ja vastoin saamelaiskäräjien tahtoa.

    Inarinsaamelaisiin kohdistuva syrjintä on liian räikeää jatkuakseen ikuisesti, ja asia on oikeastaan räjähtämässä syrjintää harjoittavien käsiin. Tämän estämiseksi saamelaiskäräjät pyrkii kontrolloimaan myös, millaista tietoa Suomen hallitus ja eduskunta saavat inarinsaamelaisista. Onnekseen hallitus ja eduskunta eivät ole tiedonsaannin suhteen riippuvaisia pelkästään saamelaiskäräjistä.

    Saamelaiskäräjät oppi aikoinaan säätelemään saamelaisia koskevaa tietovirtaa, ja pääsikin tällä taktiikallaan aika pitkälle. Viimeisin konkreettinen esimerkki oli lakiesitykset saamelaiskäräjälain muuttamisesta ja ILOn sopimuksen ratifioimiseksi. Lakiesityksillä pyrittiin entisestään vahvistamaan pohjoissaamelaisten hallitsemien saamelaiskäräjien valta-asemaa kaikkien saamelaisryhmien edustajana. Jos saamelaiskäräjien vaalilautakunta saa jatkaa syrjivää tulkintakäytäntöään ja vieläpä entistä syrjivämmän saamelaismääritelmän tuella, saamelaiskäräjien edustavuus jää ainoastaan legaaliksi, eli pelkästään lain kirjaimeen nojaavaksi, mutta siltä tulee jatkossakin puuttumaan tosiasiallinen legitimiteetti syrjimiensä alkuperäiskansan jäsenten edustajana – olkoonkin vaalein valittu. Ensinnäkin legitimiteettivajetta syntyy siitä, että käräjät eivät voi edustaa niitä saamelaisia joita se ei hyväksy vaaliluetteloonsa, ja jotka sen takia jäävät statuksettomiksi saamelaisiksi. Toisekseen legitimiteettivaje kasvaa edelleen sillä, että käräjät – joka pitkälle toimii hallituksensa kautta – ei legitiimisti edusta niitä saamelaisia joilla on äänioikeus, mutta joiden valitsemat edustajat syrjäytettiin hallitusta muodostettaessa suuresta äänimäärästään huolimatta. Eli niin kuin Saijets näiden äänestäjien antamien äänien painoarvosta kirjoitti: ”ei ole oikeastaan merkitystä sillä, että paljonko ääniä edustajat ovat saaneet”. Tarkemmin ajatellen syrjintä ei kohdistu ainoastaan syrjittyihin edustajiin, vaan myös heidän äänestäjiinsä. Saijets olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa ”äänestäjien äänillä ei ole merkitystä niin kauan kuin he äänestävät vääriä henkilöitä.”

    Alueen selkeästi vanhimman saamelaisryhmän – inarinsaamelaisten – asemaa itsenäisenä, kulttuuriltaan ja kieleltään poikkeavana alkuperäiskansaryhmänä ei ole tunnustettu. Inarinsaamelaisten kulttuuri ja kieli ovat uhanalaisia ilmankin tällaista syrjintää. Syrjinnälle on saatava loppu, ja saadaan – sitä Saijetsin ja hänen kumppaneidensa selittelyt pystyvät korkeintaan viivyttämään, mutta ei estämään.

    VastaaPoista
  8. Miksi inarinsaamelaisille ei säädettäisi heidän "alueensa elinolosuhteita ja toimeentulomahdollisuuksia sekä kulttuuriaan edistämään" tarkoitettu laki? He jos ketkä tarvitsevat tänä aikana tukea asumiselleen ja kulttuurilleen näiden muualta tulleiden omistelijoiden paineessa. Heti kun ensimmäinen tulokas avaa suunsa kertoakseen miksei tuota inarinsaamelaisten lakia tarvita hän varmaan perustelee sen samoin sanoin kuin millä voidaan perustella kolttalain tarpeettomuus.

    VastaaPoista
  9. Kummastuttaa, kun Siida vuodesta toiseen pitää esillä virheellistä tietoa sivulla:

    http://www.samimuseum.fi/saamjiellem/suomi/historia.html

    Kuva: Vuotuiskiertoreitit kolttasaamelaisissa siidoissa 1900-luvun alussa.

    Kartta kuvaa tilannetta 1800-luvun alussa. Näätämön siita hajosi jo 1800-luvulla, jolloin raja jakoi myös Paatsjoen siidan alueen.

    VastaaPoista
  10. Veikko, luin tämänpäiväisen fb-postauksesi koskien tätä blogikirjoitustasi ja sen sensuroimista Inarin kansalaiskanavalla. Onhan kirjoitus uutismiehen tuottamaa asiaa ja sopisi Suomen Kuvalehden tai Ylen A-studion juttuaiheiksi. Ei ilmeisesti suodattunut paikallisen kanavanvartijan seulasta keitä he lienevätkin. Vai pitäisikö sille kanavalle vaihtaa se kansa :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meninkin uteliaisuuttani kysymään syytä linkin poistoon! Tuli vähän outo olo kun sain ymmärtää kirjoitukseni linkittämisen olleen jotenkin ei-suotavaa ja tulleen siksikin sensuroiduksi. No, saihan siinä kai osansa myös keskusteluun osaamaton kansa.
      En muista keitä kaikkia tuossa ylläpidossa kansaa paimentaa, itse tiesin kysyä tapauksesta Eeva Harmaselta, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja ja Inarin kokoomuksen johtavia kunnallispoliitikkoja.

      Poista
    2. Suomessa ollaan yleisemmenkin menossa kummalliseen suuntaan näiden yhteiskunnallisten keskustelujen suuntaamisen kanssa. Halua rajoittaa kriittisempää ja realismiin perustuvaa keskustelua on lisääntyvässä määrin ja vihapuhekortti heiluu löysästi milloin keidenkin kanavanvartijoiden käsissä. Saamelaisuutta sivuavissa aiheissa ja keskusteluissa ollaan erityisen herkästi huonot housuissa jo joku mielensäpahoittaja niistä vähänkään älähtää.

      Poista
  11. Eikös tavallisesti plokata asiattomat kommentit eikä keskustelun aihe? Kyllä tuo sensuuriin viittaa!

    VastaaPoista
  12. On mielestäni hieno asia, että Veikko on nostanut tämän kolttiin liittyvän kysymyksen esille, koska suurella yleisöllä ei näytä olevan mitään kokonaiskuvaa asiasta. Selvyyden vuoksi on tässäkin todettava se, että koltat asutettiin innarinsaamelaisten historialisille alueille. Seuraavassa selostetaan tarkemmin näitä asutuslakeja ja niiden vaikuttavuutta.
    Suomi sai Tarton Tarton rauhansopimuksen mukaan vuonna 1920 ns. Petsamon alueen, jolla asusti muiden ohella 443 kreikkalaiskatolista kolttasaamelaista. Petsamossa koltat asuivat valtion maaksi katsotulla alueella, jossa heillä oli ikimuistoisen nautinnan perusteella poronlaiduntamis-, kalastus-, metsästys- ja metsänkäyttöoikeus. Nämä oikeudet Suomen valtio tunnusti ja hyväksyi Petsamon tultua liitetyksi Suomeen.
    Kun kolttien talviasunnot jäivät Tarton rauhassa Neuvostoliiton (silloisen Venäjän) puolelle, rakennutti Suomen valtion heille vuonna 1927 Suonikylään ns. talvikylän. Suonikylässä asui kolttia kaikkiaan 229. Lisäksi asui 214 kolttaa Paatsjoen ja Petsamojoen varsilla.
    Kun varsinainen Petsamon alue luovutettiin viime sodan jälkeen Neuvostoliitolle, siirrettiin siellä asuneet kolttasaamelaiset Suomeen. Koska koltat eivät omistaneet luovutetulla alueella maata lukuun ottamatta eräitä Salmijärven ja kolttakönkään kolttia, joille oli erotettu tonttialueita, ei heitä voitu asuttaa maanhankintalain (396) nojalla kuten muuta siirtoväkeä.
    Koltat muodostivatkin sodanjälkeisessä asutustoiminnassa oman erillisen ryhmän, jonka asuttamiseksi ja toimeentulon turvaamiseksi tarvittiin erityisiä toimenpiteitä.
    Jo vuonna 1945 tuli esiin kysymys miten kolttien sijoittaminen olisi hoidettava ottaen huomioon heidän elinkeinojensa ja heimokulttuurin säilyttäminen. Maatalousministeriön asutusasiainosasto asetti 23.2.1945 toimikunnan laatimaan ehdotuksen Petsamon siirtoväen asuttamiseksi ja tämä toimikunta teki myöskin suunnitelman kolttakysymyksen järjestämiseksi.
    Toimikunnan ehdotuksen mukaan koltat tuli sijoittaa valtakunnan rajan ja Paatsjoen-Inarinjärven väliselle alueelle eli Inarinjärvestä kaakkoon olevalle ns. Nellimin-Luton alueelle. Valtioneuvosto vahvisti 11.4.1946 tämän alueen kolttien sijoitusalueeksi antaen samalla Lapin maatalousseuran asutustoimikunnalle tehtäväksi laatia maatalousministeriölle ehdotuksen kolttien yksityiskohtaisesta sijoitussuunnitelmasta sekä kalastus- ja metsästysoikeuden, poronhoidon ja rakennustoiminnan järjestelystä.
    Ehdotusta laatiessaan toimikunta tuli kuitenkin siihen käsitykseen, ettei vahvistettu sijoitusalue taannut muun muassa porolaitumien riittämättömyydestä johtuen toimeentulomahdollisuuksia kaikille koltille. Toimikunta esittikin, että Inarinjärven ja Näätämöjoen välinen eli Inarinjärven koillispuolella oleva ns. Näätämön alue tarjoaa sekä hyvien jäkälämaiden että myöskin kalastusmahdollisuuksien puolesta osalle koltista tyydyttävän toimeentulon. Aluetta esitettiinkin nimenomaan Suonikylän kolttien sijoitusalueeksi, koska he olivat jatkuvasti saaneet toimeentulonsa yksinomaan poronhoidosta, kalastuksesta ja metsästyksestä. Katsottiin myös, että tällä vaikeiden kulkuyhteyksien takana olevalla laajalla alueella heillä olisi myös parhaat mahdollisuudet säilyttää vanha heimokulttuurinsa. Tämän esityksen perusteella valtioneuvosto otti asian uudelleen harkittavaksi ja 30.10.1947 tekemällään päätöksellään vahvisti Suonikylän kolttien sijoitusalueeksi mainitun Näätämön kylän.
    Tämän mukaan Petsamojoen ja Paatsjoen kolttien enemmistö on asutettu Ivalon ja Nellimön välille. Suonikylän koltat taas Näätämön alueelle, jonka keskuksena on Sevettijärvi. Sijoittaminen oli suoritettu loppuun vuonna 1952, jolloin Näätämön alueelle oli asettunut 267 ja Nellimön alueelle 140 eli yhteensä 7 kolttaa.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  13. ...jatkoa:

    Kolttien asuttaminen ja heidän elinmahdollisuuksiensa turvaaminen pyrittiin hoitamaan rinnan muun siirtoväen asuttamisen kanssa. Kolttalain päätarkoituksena oli luovuttaa Petsamon alueelta Inarin kuntaan siirtyneille koltille heitä varten valtion varoilla rakennetut rakennukset ja tarpeellinen tonttialue omistusoikeuksin, kuitenkin sellaisin rajoituksin, että kiinteistön omistus- tai nautintaoikeus voidaan 50 vuoden aikana luovuttaa kolmannelle henkilölle vain maatalousministeriön (nykyisin maa- ja metsätalousministeriön) luvalla. Kolttalaki oli siis tässä suhteessa "kertakäyttölaki" eikä sen nojalla enää sen jälkeen, kun laadittu kolttien asuttamissuunnitelma oli hyväksytty sekä tonttialueet ja rakennukset niiden saantiin oikeutetuille luovutettu, voitu antaa koltille maata ja rakennuksia.
    Vuonna 1973 kolttien asumistyypit jakautuivat seuraavasti:
    kolttatila 64, muu oma tila 4, MHz-tila tai tontti 10, vuokratontti 12, vuokra-asunto tai vrika-asunto 7, yhteensä 97.
    Kolttien maanjärjestelylaki vuodelta 1969
    Vuonna 1969 annetulla kolttien maanjärjestelylailla koltille voitiin antaa maata ja luottoa sekä muita etuja vaihtoehtoisesti joko rajoitetusti maankäyttölain tai laajemmassa määrässä porotilalain mukaisesti. Laki koski ainoastaan kolttatilan tai osuuden tällaisesta tilasta omistavia kolttia.
    Vuonna 1974 muutettiin sekä vuoden 1955 kolttalakia, että vuoden 1969 maanjärjestelylakia. Näin tehtiin uusien kolttatilojen hakeminen mahdolliseksi. Vuosina 1974-75 jätettiin 85 hakemusta, joiden perusteella muodostettiin 73 asuntotilaa tai tonttia. Vuoden 1974 lain perusteella rakennettiin 51 uutta kolttatilaa, peruskorjattiin tai laajennettiin 53 vanhaa koltta-asuntoa, sekä teitä rakennettiin 25 kilometriä ja järjestettiin vesihuolto 25 kolttatilalle.
    Kaiken kaikkiaan kolttalain vuodelta 1955 ja kolttalain vuodelta 1974 perusteella muodostettiin 140 kolttatilaa.
    Vuoden 1984 kolttalaki
    Vuosina 1985-1996 perustettiin kolttatiloja lisää kaikkiaan 74, joita varsinaisia tiloja oli 66, ja 8 lisäaluetta.
    Kolttalaki 1995/253
    Em. kolttalain tavoitteena on edistää kolttaväestön ja -alueen elinolosuhteita ja toimintamahdollisuuksia sekä ylläpitää kolttakulttuuria.
    Kolttalain mukaisissa toimenpiteissä on kiinnitettävä erityistä huomiota:
    - kolttien luontais- ja muiden elinkeinojen sekä kulttuurin edistämiseen ja elinkeinojen monipuolistamiseen;
    - asunto-olojen sekä asuin- ja työympäristön parantamiseen;
    - tilojen kehittämiseen sekä niiden säilyttämiseen kolttien omistuksessa ja hallinnassa;
    - luonnonvarojen kestävään käyttöön, perinneympäristön säilyttämiseen sekä muihinkin ympäristönäkökohtiin;
    - sekä muutoinkin koltta-alueen kehittämiseen.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  14. Todellakin! Mikä on ollut valtion petuste tuollaiseen jatkoasuttamiseen? Ja pomot yhä vaatimassa lisää? Liittyikö se Koneen suuri lahjoitus näihin vaatimuksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös siinä Pauliinan projektia kuvanneessa piirroksessa lukenut muun ohessa että "vallata takaisin"? Olisiko lebensraumia.

      Poista
  15. Asiantuntijana toimiva emeritusprof. kirjoittaa "Lappiin tullaan huijattavaksi, siksi huijaus kannattaa."
    Hyvä, kun itse tunnustaa huijauksensa, mutta miksi silti viranomaiset jne. hyväksyvät hänen huijauksensa vuodesta toiseen?

    VastaaPoista
  16. Jouni Kitti pohtii kotisivuillaan totuus- ja sovintokomissioon liittyviä Rauna Kuokkasen ”manifestin” vaatimuksia ja muun muassa niiden sopivuutta saamelaiskäräjälain mukaisiin saamelaiskäräjien tehtäviin.

    jounikitti.fi/suomi/politiikka/totuuskomissio6.html

    VastaaPoista
  17. Kolttien nauttimasta erityiskohtelusta puhumisen tulee tietenkin olla mahdollista. Olisiko kuitenkin niin, että se mitä juuri nyt vähiten tarvitaan on eri saamelaisryhmien välisen kateuden ja eripuran lietsominen. Lapin olosuhteet luonnonolojen, elinkeinojen, asumisen, vähemmistökulttuurien ja ylipäätänsä olemisen puolesta ovat nimenomaan harvaan asutun puoliarktisen ja paikoin ja ajoittain jopa täysarktisen ympäristön erityisolosuhteita, joissa monet ryhmät ja yksilöt ovat räätälöityjen tukimuotojen tarpeessa jos ylipäätänsä on tarkoitus pitää maankolkka asutettuna ja nämä kulttuurit hengissä. Olenkohan jo aikaisemin kirjoittanut että jos olisin koltta, hakisin nimenomaan hyvää yhteyttä ja sopua inarinsaamelaisten kanssa ja ajaisin näille samantyyppistä lakia kuin kolttalaki on? Mitä jos uudistettavana oleva saamelaislaki, jota rakkaat pohjoissaamelaisemme omivat ja halajavat ensisijaisesti itselleen, muutettaisiin laajemmaksi laiksi alkuperäiskansayhteisöistä, koskemaan kaikkia saamelaisyhteisöjä, niin kolttia, inarinsaamelaisia kuin pohjoissaamelaisia. Ja, uskallanko edes sanoa, kemin- eli metsäsaamelaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hartaasti kuin toivonkin pohjoisten alueiden kaikinpuolista kehitystä sekä demokratian ja yhdenvertaisuuden toteutumista alueella, on todettava, etten pidä sitä mahdollisena. Suurin jarru on saamelaiskäräjien monopoliasema ja sen vääristynyt demokratiakäsitys. Enemmistön "yhteistyökykyisyydestä"kanssa erimielisiä jäseniä ei oteta valmisteluun mukaan eikä myöskään neuvotteluihin esim. valtiovallan kanssa eikä jo päätettyä olosuhdekartoitusta ole tehty (ilmeisesti, koska saamelaiskäräjien ajamat asiat eivät ole vielä toteutuneet.

      Viimeisin esimerkki on saamelaiskäräjien demokratiasta on kokouksesta 18.12.2017, jossa Anu Avaskari esitti saamelaiskäräjien vaaleissa ns. kuntakiintiön muuttamista siten, että se vastaa kussakin kunnassa saamelaiskäräjä vaaleissa äänioikeutettujen määrää. Äänestyksessä Avaskarin esitys hylättiin. Käräjien 2. puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso käytti puheenvuoron, jossa hän sanoi kiintiöiden muuttamisen olevan vastoin saamelaisten tapaoikeutta ja kulttuuria eikä sitä sen vuoksi voida tehdä. Hän ei yksilöinyt miten esitys oli saamelaisen tapaoikeuden ja kulttuurin vastainen.

      Poista
    2. Kommentissaan edellä Anita Pesonen viittaa Tuomas Aslak Juuson kommenttiin maantavasta. Se on järkyttävä osoitus siitä, että minkälaiseen tilanteeseen tällainen inarinsaamelaisiin kohdistuva syrjintä on jo johtanut. Ensin sen on aloittanut valtio ja nyt sitä jatkaa pohjoissaamelaisten ja kolttien enemmistön muodostama koalitio valtion myötävaikutuksella. On selvää, että tällainen on jo aiheuttanut sosiaalistaloudellisia ongelmia inarinsaamelaisille. Saamelaispoliittiset ristipaineet eivät ole omiaan edistämään sosiaalisia suhteita eivätkä mielenterveyttä oloissa, joissa ajoittain on ilman niitä kyllin kannettavaa. Ei pidä myöskään sulkea silmiä siltä, että inarinsaamelaiset ovat yhteiskunnan köyhin osa. Heidän ongelmansa eivät ole vain kannattamattomiin saamelaiselinkeinoihin liittyviä kapea-alaisia ongelmia, vaan laajoja kulttuuriseen hajoamiseen liittyviä. Inarinsaamelaiset, joiden kieli ja kulttuuri ovat hajoamassa, menettävät tällä menolla ennen pitkää ylpeytensä ja keskinäisen tukiverkkonsa. Sellainen johtaa yhä syvempiin sosiaalistaloudellisiin ongelmiin. Heille annetaan ymmärtää, että heidän kielensä ja kaikki muukin heidän kulttuurinsa liittyvä on arvotonta, ja lopulta ainakin osa heistä uskoo sen.
      On aika katkaistava tämä kierre ja tehdä loppu saamelaisten harjoittamasta inarinsaamelaisiin kohdistuvasta syrjinnästä. ILOn sopimuksen ratifioinnilla tätä ei katkaista, mutta inarinsaamelaisten oikeudellisen aseman vahvistaminen kolttien itsehallintomallia soveltaen olisi tärkeä askel oikeaan suuntaan. Saamelaiskäräjälakia uudistettaessa yksi ehdoton vaatimus on siirtää päätösvalta siitä kuka kuuluu eri saamelaisyhteisöihin, ja siitä millä perusteilla ja menettelyllä asia ratkaistaan nimenomaan näille yhteisöille itselleen. Siihen ei tarvita Juuson kaltaisia selittäjiä. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta ei ole ainoastaan osoittanut kyvyttömyyttään ja haluttomuuttaan suoriutua tästä tehtävästä, vaan se on todistanut olevansa hyvinkin kyvykäs ja palvelualtis saamelaisten sisäisen syrjinnän välikappale.

      Jouni Kitti

      Poista
  18. Ja sorto vaan pahenee taas tämän päivän Helsingin Sanomissa:

    https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005514679.html

    Hyvä 2. kommentti kulkutuksesta nailonverkolla ja moottoriveneellä, ei kovin vanhaa perinnettä vai olisiko sittenkin vaan ryöstökalastusta, miten on?

    VastaaPoista