tiistai 16. toukokuuta 2017

Tarinaprofessoreita ja inarinsaamensyöjiä

Inarinsaamelainen Matti Morottaja esitti jo aikanaan saamelaisvaltuuskunnassa, että inarinsaamelaiset tulisi mainita omana kulttuurisena ryhmänään tulevassa saamelaislaissa. Se ei miellyttänyt vuotsolaista Pekka Aikiota, joka ehätti huomauttamaan ”väärti Matille”, ettei nyt ollut viisasta ruveta erottelemaan saamelaisryhmiä, vaan tärkeämpää oli että esiinnyttäisiin yhtenä kansana. Tuohon aikaan kuulin ensimmäisen kerran myös hoettavan ”yleissaamelaisuudesta”, joka hokema tai mielikuva tuntuu kuuluvan nyt myös uuden, nuoren saamelaissukupolven puheissa.
Ei ollut Suomen alueen alkuperäisellä saamelaisuudella omaa asemaa 1970- ja 1980-luvun saamelaispolitiikassa, eikä sitä ole edelleenkään. Tosin taitaa Tenonlaakson vanha jokisaamelaisuuskin jääneen tuon poronhoitoa kultuurinsa kulmakivenä mainostavan ”yleissaamelaisuuden” varjoon, mutta inarinsaamelaisuuden tilannetta voidaan pitää jo osin menetettynä. Kiitos siitä saamelaiskäräjille ja sitä tukeville, saamelaisuuden stereotypiaa vaaliville tarinaprofessoreille, niin sanotulle ”tiedeyhteisölle”, sekä vielä Suomen hyväntahtoisen hölmölle oikeusministeriölle.
Inarinsaamelaisuus on ollut suomalaisessa saamelaispolitiikassa sekä hyödyke että piikki valtasaamelaisuuden lihassa. Tietoisuus inarisaamelaisten (tai –lappalaisten) oikeuksista Suomen saamelaisalueen maihin, vesiin ja niiden käyttöön on ollut hyödyllinen kassara ”yleissaamelaisille”, poliittisille oikeusvaateille. Piikiksi taas on tullut tuo jo saamelaisvaltuuskunnassa näennäisen hyväntahtoisella väärtittelyllä torjuttu inarinsaamelaisten erityisyys – sen historiallinen alkuperäisyys. Aina kun inarinsaamelaista identiteettiä ja inarinsaamelaisten oikeudellista asemaa on pyritty korostamaan, pyrkimys on tavalla tai toisella saamelaisjohdon toimesta torjuttu – tarinaprofessoreiden tukiessa.
Inarinsaamelaisten kohtalo on ollut viime vuosina taas näkyvämmin esillä muun muassa metsähallituslain saamelaisosion valmistelun yhteydessä, kun heidät jälleen saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajien voimin jyrättiin ulos poronhoidon ja kolttakulttuurin asemaa muutoin painottaneista lainkohdista, ja kun inarinsaamelaiset saamelaiskäräjävaaleissa eniten ääniä saaneet edustajat syrjäytettiin kylmästi käräjien hallinnosta. Metsähallituslain saamelaiskäräjien valtaa vahvistamaan ajetut pykälät jäivät onneksi toteutumatta. Ja sen verran härski käräjävaalien tuloksen vesittäminenkin painoi, että saamelaiskäräjillä hyväksyttiin muutama inarinsaamelaisia koskeva rivi käräjien vuosien 2016 -2019 toimintaohjelmaan. Asia pääsi Yle Sápmissa ihan otsikkoon, vaikka uutinen kertoikin vain kuinka ”saamelaiskäräjät saattaa aloittaa tällä vaalikaudella inarinsaamelaisten oikeusaseman selvittämisen”.
Joku saattaa sanoa, että onhan inarinsaamelaisuutta pidetty saamelaisjohdon ja sitä tukevan saamelaismedian toimesta esillä ja onhan esimerkiksi inarinsaamenkielen eteen tehty viime vuosina paljonkin – toki ei niinkään paljon juuri saamelaiskäräjien toimesta. Ja onhan inarinsaamelaisia päässyt tai päästetty mukaan ihan vallan paikoillekin – vaikkapa saamelaiskäräjien vaalilautakuntaan.
Jos tilannetta katsoo kriittisesti, on kyse ollut korkeintaan inarinsaamelaisuuden kuolonsyleilystä. Ei inarinsaamelaisuus ylety todellisille saamelaispolitiikan tekopaikoille, ei inarinsaamelainen kulttuurikaan todellisuudessa näy eikä saa sitä huomiota, jota se erityisesti tarvitsisi säilyäkseen. Oikeita inarinsaamelaisia näyttävät julkisuudessa olevan ne, jotka ovat assimiloituneet, tai assimiloitu, poronhoidolla esiin nousevaan ”yleissaamelaisuuteen”. Jos väestönsä etua ajava Inarin kunta on ottanut jossain yhteydessä kantaa inarinsaamelaistenkin puolesta, sen on syytetty sekaantuneen saamelaiskäräjille kuuluviin asioihin.
Oma lukunsa tuossa inarinsaamelaisuuden hävittämisessä on suhtautuminen saamelaisuuden ulkopuolelle jätettyihin statuksettomiin inarinsaamelaisiin, historiallisemmin inarinlappalaisiin. He ovat samaa sukua ja usein samaa perhettäkin kuin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon jossain vaiheessa hakeutuneet – tai päässeet – inarinsaamelaiset. Nämä statuksettomat omaavat ja omistvat muiden inarisaamelaisten tavoin alueensa erityiset etuudet, mutta saamelaisjohdolle he ovat kulttuurinsa menettäneitä, suomalaistuneita tai ihan suomalaisia ”pääväestön” edustajia, joiden päästäminen saamelaiskäräjille johtaisi saamelaiskulttuurin tuhoon.
Inarinsaamelainen Aune Kuuva kirjoitti 3.5.2017 inarilaisessa Inarin historiasta puuttuvasta lappalaisten kaudesta. Siitä, kuinka professori Veli-Pekka Lehtolan johdolla kirjoitettu historiateos kertoo vain saamelaisista, ei historian tuntemista lappalaisista. Kommentoin tuota historian vääntämistä seuraavassa Inarilaisessa, Kuuvan kirjoitusta kiitellen. Kuinka ollakaan tuohon samaan lehteen ehätti selittämään saamelaisuuden ja lappalaisuuden määritelmiään myös professori Lehtola. Hieman yksinkertaiseksi tarinoimansa Pieran (kuka lienee hän ollut – jos on ollutkaan) esimerkillä ”tavallista saamelaista Aunea” opettaen professori kirjoitti ”yleistyneestä” ja omakielisestä saamelainen-nimityksestä ja että saamelainen tarkoitti aiemmin lappalaisiksi nimiteltyjä henkilöitä. Lehtola kertoo kuitenkin uudesta lappalaisten nimityksen omineesta ryhmästä, joka on pyrkinyt käsitteitä hämärtämällä saamaan asialleen uskottavuutta. ”Asialla” Lehtola tarkoittanee näiden lappalaisten asiakirjoihinsa nojaten vaatimia oikeuksia.
Kun saamelaisjohto muun muassa aiemman puheenjohtajansa Klemetti Näkkäjärven suulla kiisti lappalaisten olemassaolonkin viittaillen joistain joulutontuista, Lehtola katsoo Suomessa olevan kahdenlaisia lappalaisia: sekä saamelaisiksi yleistyneitä että joitain muita (joulutonttuja?). Professorin selitys menee sikäli tarinaperinteen puolelle, että hänen tulisi saadakseen asialleen uskottavuutta selittää vielä miksi Aune Kuuvan mainitsemista perheensä muista jäsenistä, jotka eivät aikanaan ruksanneet itseään taannoisessa kyselyssä saamelaisiksi, tuli tuon takia noita statuksettomia Näkkäläjärven viittaamia joulutonttuja?
Inarinsaamelaisuuteen kohdistuvaa poliittista ja saamelaispoliittista kolonisaatiota on tehty vuosikymmenten aikana monin tavoin ja yksi uudenaikainen tapa on erilaisen mielikuvia suuren yleisön keskuudessa ja poliittisessa päätöksenteossa muokkaavan disinformaation tuottaminen. Viime päivinä on ihmetelty muun muassa muutamilla sivustoilla ja muissa materiaaleissa olevaa saamelaiskielten karttaa, jossa inarinsaamelaisuus on jäänyt enää pieneksi saarekkeeksi kovin suureksi kasvaneen koltan ja tietenkin vielä suuremman pohjoissaamen sisälle. Vaikka kartat kertovat kielialueista – toki niistäkin virheellisesti – ne antavat mielikuvan myös eri saamelaisryhmien alueellisesta asettumisesta ja asemasta.

Liitin tuonne kirjoitukseni loppuun noiden kielialuekarttojen jatkeeksi myös muutaman historiallista asuttamista koskevan karttakuvan.




10 kommenttia:

  1. Veli-Pekka Lehtola väitti inarilaisessa julkaistussa vastineessaan Aune Kuuvan Kuuvan kirjoitukseen, että samaan alkuperäisväestöön kuuluvat sukulaissuvut olisivat vastakkain tässä Ylä-Lapin alkuperäiskansakiistassa. Haluan oikaista tämän väitteen, näin ei ole asianlaita. Aune kertoo kirjoituksessaan siitä kyselystä, jonka saamelaiskomitea teki 1970-luvun alussa. Komitea halusi koevaaleja varten tarkemmin selvittää saamelaisten määrää, koska oli kulunut jo toistakymmentä vuotta siitä kun haastattelijat olivat selvitelleet edellisen kerran saamenkieltä puhuvien saamelaisten määrää. Postituskysely perustui siis siihen aineistoon joka oli Erkki Nickkulin pro gradu opinnäytetyös perustana. Se myös oli jo tuolloin tiedossa, että tämä aineisto ei ollut mitenkään kattava. Itsekin muistan miten moneen saamelaistaloon tuli tällainen lomake. Muistan myöd miten monet, varsinkin vanhemmat jättivät vastaamatta tällaiseen kyselyyn.

    Historiallisesti ja moraalisesti kyseenalaisia uustulkintoja ovat saamelaisten ja lappalaisten alkuperäisyydestä esitelleet mm. Pekka Sammallahti ja Veli Pekka Lehtola. Eräs saamelaisen alkuperäiskansan myytin tehtävä on ollut luoda sekä ns. saamelaisyhteisöä itseänsä määrittäviä rajoja että yhteisön rajoja suhteessa muihin. Tässä mielessä saamelaisen alkuperäisväestön syntyä, sukulaisuussuhteita ja yhteistä sukupuuta koskevat myytit ovat olleet elintärkeitä saamelaisjohtajille, koska niillä pyritään määrittämään kuka kuuluu sisäpiiriin ja kuka ei. Niillä voidaan halutessa määrittää myös yhteiset esi-isät.
    Tällainen rajanveto on kuitenkin osoittautunut mitä suurimmassa määrin poliittiseksi kysymykseksi. Saamelaisilla ja lappalaisilla on yhteiset esi-isät, vaikka tämän käräjien poliittinen johto kieltääkin, leimaten lappalaiset kautta linjan suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiksi sillä riitteenohuella perustelulla, että lappalaismerkintä vanhoissa viranomaisasiakirjoissa ei sataprosenttisesti takaa kyseisen henkilön etnistä saamelaisuutta.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  2. ...jatkoa:

    Saamelaiskäräjät on käyttänyt myyttiään omasta alkuperäiskansasta perustelemaan paitsi aluevaatimuksiaan, myös vaatimuksia pitää historian pitkässä perspektiivissä aivan äskettäin inarinsaamelaisten alueelle pysyvästi asumaan muuttaneita porosaamelaisia kyseisen alueen alkuperäisväestönä, ja peräti ainoana. Tälle vaatimukselle etsitään lisätukea väitteestä että pohjoissaamelaiset polveutuvat samoista esi-isistä kuin inarinsaamelaiset. Tällöin inarinsaamelaiset kelpaavat kyllä saamelaisten jälkeläisiksi, vaikka heidät heti sen jälkeen kielletään. Muuten etenkin Inarin alueen pohjoissaamelaiset ovat huonosti perillä todellisesta polveutumisestaan Norjasta ja Ruotsista 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomeen muuttaneista porosaamelaisista. Tämä on sitäkin oudompaa, kun samat pohjoissaamelaiset ideologit hokevat kuinka sukuyhteisö on peräti keskeinen osa saamelaista kulttuuria, ja että tämä sukuyhteisö tunnistaa erehtymättä kuka on saamelainen ja kuka ei; tämä erehtymätön perimätieto ja elävä, terve sukuvaisto tietää kertoa heille että inarinsaamelaiset eivät ole saamelaisia.

    Tämä Suomen pohjoissaamelaisten jyrkästi tietoon ja epätietoon jakautunut tietoisuus omasta etnisestä alkuperästä selittyy käsityksellä, että asema ”tulokkaina” olisi jotenkin vähemmän kunnioitettu, vaikka poro- eli tunturisaamelaisten perinteiseen omakuvaan onkin kuulunut muitten yläpuolella oleminen.

    Toinen selittävä tekijä Suomen pohjoissaamelaisten jakautuneelle alkuperätietoisuudelle on, että Inarin alueen pohjoissaamelaisten tosiasiallinen muuttohistoria – muuttaminen Inariin valtakunnanrajojen yli paljon niiden käymisen jälkeen – on omiaan heikentämään muodollisesti pohjoissaamelaisten asemaa alkuperäiskansana tällä alueella. Jatkuvan asumisen ja polveutumisen tunnusmerkkien puuttuessa tai ollessa vähintäänkin tulkinnanvaraisia, ILO-sopimuksen tuntemista alkuperäiskansan tunnusmerkeistä jää jäljelle vain pohjoissaamelaisten oma käsitys itsestään nykyisen asuinalueensa alkuperäiskansana, eli lähinnä hyvin subjektiivinen tunnusmerkki.

    Samalla tämä väestöryhmä ei halua vastavuoroisesti antaa merkitystä muiden saamelaisryhmien – inarinlappalaisten ja metsälappalaisten – subjektiiviselle käsitykselle, jonka mukaan nämä kokevat itsensä alkuperäiskansaan kuuluviksi niin yksilöinä kuin yhteisöinä. Lisäksihän inarin- ja metsälappalaisten alkuperäiskansa-aseman puolesta puhuu polveutuminen siitä väestöstä, joka on asuttanut heidän alueensa ennen sen tulemista valtakunnan hallinnon piiriin ja ennen valtakunnanrajojen muodostumista. Pohjoissaamelaisille ei riitä, että kieltävät näiden ryhmien saamelaisuuden ja alkuperäkansa-aseman, vaan he vaativat peräti oikeutta saada tulkita ja päättää, kenet näiden pienempien ryhmien jäsenistä voidaan hyväksyä saamelaisiksi. Seulonta tapahtuu saamelaiskäräjien vaalilautakunnassa jossa pohjoissaamelaisilla on enemmistö, ja päätökset ovat useimmiten hylkääviä.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  3. ...jatkoa:

    Tosiasiassa, historiallisesti, asia on jokseenkin yksiselitteinen; lappalaiset ja saamelaiset ovat samaa väestöä. Molemmat ovat lappalaisia, tai jos ilmaisua pidetään poliittisesti korrektimpana, saamelaisia. Suurporonhoito on kehittynyt peuran metsästyksestä, ja vastaavasti porosaamelainen kulttuuri ja siihen perustuva pohjoissaamelainen identiteetti on kehkeytynyt metsä- ja kalastajasaamelaisten keskuudessa ja eriytynyt siitä. Inarinlappalaisten ja pohjoissaamelaisten kesken on vanhastaan ollut jossain määrin sukulaisuussiteitä, ja nämä ovat lisääntyneet sen jälkeen kuin pohjoissaamelaisia muutti Inarin lapinkylän alueelle. Samoihin aikoihin seka-avioliitot myös suomalaisperäisten uudisasukkaiden ja molempien saamelaisryhmien välillä on yleistynyt, niin että mikään näistä ryhmistä ei ole ”rodullisesti puhdas”.

    Saamelaisten/lappalaisten keskuudessa pohjoissaamelainen ryhmä saavutti kuitenkin määrällisen ylivoiman, ja kiitos säilyneen saamenkielensä (pohjoissaamen) sen onnistui myös saavuttaa kulttuurinen ja poliittinen ylivoima-asema, hegemonia. Julkisuudessa ja valtakunnan tason päättäjien käsityksissä saamelaisuus oli sellaista kuin mitä pohjoissaamelaisuutta kuvattiin ja miltä sen haluttiin näyttävän; saamelaisuus puettiin pohjoissaamelaiseen asuun ja se tarjosi itseään yleissaamelaisuutena. Vastaavasti pienempien saamelaisryhmien kuva yleisessä tietoisuudessa haalistui. Koltat olivat kyllin erottuvia liuetakseen yleissaamelaisuuteen kiitos kulttuurinsa ulkoisten tunnusmerkkien, mutta inarinlappalaisten pienen kieli- ja kulttuuriryhmän oli vaikea pitää olemassaoloaan esillä, ja metsälappalaisille tämä oli lähes mahdotonta, koska he olivat kadottaneet sekä kielensä että selvästi näkyvät kulttuurinsa ulkoiset tunnusmerkit.

    ILOn sopimuksesta syntynyt keskustelu on tehnyt tilaa lappalaisten ja saamelaisten tilan myyttisten perusteiden uudelleen arvioimiseksi. Tämän henkiin herätetyn alkuperäiskansanmyytin tarkoituksena oli määritellä suppeamman saamelaisen alkuperäiskansan rajat niin että sen sisälle mahtuisivat vain pohjoissaamelaiset, osa inarinlappalaisista ja vielä koltat. Inarinlappalaisista loput määriteltiin ulos leimaamalla heidät ensisijaisesti kieliperusteella joko saamelaisuudestaan luopuneiksi ja suomalaistuneiksi, tai alunperinkin suomalaisperäisiksi. Metsälappalaisten olemassaolo kiistettiin kokonaan ja jyrkästi.

    Rajanveto tuntuu olevan saamelaiskäräjille ja sen vaalilautakunnalle hyvinkin helppo tehtävä – onhan sen käytettävissä jonkinlainen korkeampi tieto, joka ei kaipaa perinteistä ”kolonialistista tiedettä”, vaan jolle riittää ”saamelaistutkimus”, joka heikoimmillaan ei ole sen kummempi kuin muutkaan New Age-tiedonmuodostamismenetelmät. Vähänkin kriittisempi rajojen vetäjä näkee pian, että tehtävä on erittäin vaikea, koska on kysymys pitkälti väestöstä, jolla on sama kulttuuri, sama kieli, samat kulttuuriset tavat kuin naapureilla ja joka on elänyt yhdessä samalla alueella. Kulttuurieroja voidaan toki havaita, mutta ne liittyvät enemmän ulkoisiin tunnusmerkkeihin kuin kulttuuriin sanan syvemmässä merkityksessä. Lisäksi kulttuurierot yksilöiden välillä ovat suuremmat kuin ryhmien välillä.

    Etnisten saamelaisten ristiriitaiset väestövaatimukset ovat antaneet lisävirikettä saamelaisten alkuperäiskansamyytin luomiselle, joka olisi tukenut näitä vaatimuksia, jonka mukaan porosaamelainen kansanryhmä olisi asettunut tietylle alueelle muita aiemmin. Tämä myytti nautti suosiota myös siksi, että yhteiskunnallisen murroksen kriisi ja kokemus kaikesta menneestä "saamelaisten sorrosta" saivat hakemaan jonkinlaista lohtua menneisyyden mytologisoidusta versiosta. Synnytettiin mielikuva menetetystä kulta-ajasta, joka oli luotavissa uudestaan rakentamalla uusi Sápmi, Saamenmaa, joka yhdistäisi ja kattaisi Ruotsin, Norjan, Suomen ja Venäjän saamelaisalueet, ja lisäksi muutkin alueet, joilla saamelaisia asuisi ja jossa voitaisiin löytää näyttöä muinaisesta saamelaisesta asutuksesta.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  4. ...jatkoa:

    Saamelaisen, muut pois sulkevan alkuperäiskansamyytin oikeaksi todistamista varten tuli tärkeäksi saada saamelaiset tunnustettua virallisesti alkuperäiskansaksi, johon käytettiin poliittista saamelaismääritelmää. Eräät tutkijat ovat ottaneet elämäntehtäväkseen todistaa että saamelaiset ja lappalaiset ovat eri väestöä. Mitkään objektiiviset tekijät eivät ole näille herätyksen saaneille tukijoille merkinneet mitään. Saamelaisten ja lappalaisten yhteisen asutuksen ja sukulaisuuden jatkumo Pohjoiskalotilla ei heille kelpaa. Tällaisten tutkijoiden suosituimpiin metodeihin kuuluu pinnallisten yhteyksien vetäminen ja asutuksen muotoutumisen periaatteiden huomiotta jättäminen.

    Myyttien luojat ja ylläpitäjät eivät ota myöskään huomioon fyysistä antropologiaa, joka osoittaisi geneettisen samankaltaisuuden todisteiden painoarvon. Tällaisten kirjoittajien tapa käyttää historiallista todistusaineistoa on vähintäänkin valikoiva. Tällaisten myyttien puolustajat eivät koskaan unohda mainita omien käsitystensä "objektiivisuutta" eivätkä unohda syyttää ammattihistorioitsijoita ideologisesta väärentämisestä, mikäli nämä uskaltavat olla eri mieltä tai edes kriittisiä. Historiallisen tiedon valtavirran väitetään olevan saamelaisvastaisten vihamielisten voimien tuottamaa, olivatpa nämä sitten uuslappalaisia tai keitä tahansa, jotka ovat salaliitossa saamelaisia vastaan.

    On vaikeaa arvioida, kuinka suurta suosiota nauttii perustuslaissa kanonisoitu myytti, että saamelaiset ovat Suomen ainoa alkuperäiskansa. Jonkinlaisia osviittoja siitä kuitenkin voi löytää. Tätä myyttiä on syötetty lehdistössä ja sitä on esitelty sähköisessä mediassa. Saamelaiset – tässä siis pohjoissaamelaiset – on pääosin esitetty uhrin roolissa, ja he ovat kritiikittä saaneet levitellä näkemystään jonka mukaan heidän saamelaisiksi hyväksymättä jättämät henkilöt jotka pyrkivät saamaan virallisen tunnustuksen saamelaisuudelleen ovat pahoja, vilpillisiä vallan ja aineellisen hyödyn tavoittelijoita, ”saamelaisvastaisia” voimia joiden tärkein tavoite on tuhota saamelainen kulttuuri soluttamalla saamelaiskäräjät ja näin sulattaa saamelaiset pääväestöön.

    Vanhoja saamelaisia myyttejä ylistäviä kirjoja on julkaistu runsaasti, mutta tämän tuoreen alkuperäiskansamyytin kuulumista vanhemman myyttisen aineksen jatkoksi ei ole tajuttu. Päinvastoin, tähän alkuperäiskansamyyttiin kuuluvia aineksia on esitelty kauniissa ja vetoavissa kuvateoksissa historiallisina tosiseikkoina. Pudotessaan pääväestön keskuudessa rakennemuutoksen ja laman muokkaamaan suotuisaan henkiseen maaperään, täyttämään yksinkertaisen ja hyvän elämän kaipuuta, tästä alkuperäiskansamyytistä on muodostunut lähes vallitseva yleistajuinen selitys saamenkansan menneisyydestä. Inarin kohdalla ajatuksesta pohjoissaamelaisten katkeamattomasta yhteydestä muinaisiin inarinsaamelaisiin pyritään jatkuvasti osoittamaan vastoin tosiasioita. Tällaiset sepitelmät ilmentävät huolestuttavalla tavalla sellaisia erottavia rajalinjoja, joita vain kiihkokansallinen keskustelu saattaa nostaa ja pyrkiä kaunopuheisesti vahvistamaan. Niissä vedetyt rajalinjat kertovat siitä, että inarinsaamelaiset koetaan aitosaamelaisuuden suurimmaksi uhkaksi. Ne ovat myös todisteita monien alueen alkuperäiskansan alkuperään liittyvistä päähän pinttymistä ja osoittavat miten saamelaiskansalliset identiteetit ovat jatkuvien uudelleen arvioinnin kohteena.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  5. Veli-Pekka tuntuu kehitelleen tällaisen salaliittoteorian uuslappalaisista:
    "Liikkeen ensisijaisena tavoitteena oli estää saamelaislakia toteutumasta, mutta samalla
    uuslappalaiset pyrkivät valtaamaan saamelaisoikeuksia todistelemalla olevansa yhtä lailla oikeutettuja saamaan saamelaislakiin sisältyviä etuuksia. He alkoivat kirjoittaa uusiksi Lapin historiaa, jonka alkuperäisväestönä olivatkin saamelaisten sijaan kveenit, joista taas aidot lappalaiset polveutuivat." (sitaatti Lehtolan kirjoituksesta Saame-sanan juuria suomalaisessa julkisuudessa)

    Tähän salaliittoteoriaan ei kertakaikkiaan sovi tämmöiset Kuuvat, jotka kertovat olevansa sekä saamelaisia että lappalaisia. Kauhistus, hän ei olekaan mikään kveeni tai uuslappalainen, vaan ihka aito "vanhalappalainen"! Eihän niitä pitänyt olla.

    VastaaPoista
  6. Lehtolan ei kannattaisi kirjoittaa muita tarkoittaen Lapin historian uusiksi kirjoittamisesta. Hän jos kuka kuuluu niihin historian uusiksi vääntäjiin jos historiaa luetaan muutoin kuin lehtoloiden sovelluksina.

    VastaaPoista
  7. Ilman muuta inarinsaamelaisten pitäisi saada vastaava tunnustus ja lainsäädäntö kuin koltillakin on.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950253

    Yhteistä saamelaisuutta ajetaan oikeudenmukaisimmin niin, että kullakin saamelaisryhmällä on oma yhteisönsä ja toimielimensä, ettei suurin ryhmä jyräisi pienempiä. Kukin ryhmä osaa myös parhaiten arvioida, kuka kuuluu etniseen ryhmään eli sukuyhteisöjen verkostoon.
    http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229802-viela-etnisen-saamelaisen-maarittelysta

    VastaaPoista
  8. Veikon viimeisimmästä blogikirjoituksesta syntynyt keskustelu osoittaa, että tällä termin lappalainen vaihtaminen saamelaiseksi tavoitteena on ollut rakentaa inarinlappalaisten esi-isien maahan muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisille ja koltille uusi kansallinen koti. Ulospäin on annettu myös sellainen tosiasioiden vastainen kuva, että saamelaisten toimet hyödyttäisivät myös alueella jo vanhastaan asuvia inarinlappalaisia, niitäkin jotka eivät kuulu saamelaisrekisteriin. Käyttäen erottimena kielen menettämisen ajankohtaa erityisesti inarinlappalaiset on jaettu keinotekoisesti voittajiin ja häviäjiin, vaikka kysymys on lähes 100 %:sti samasta väestöstä. Konfliktin syynä lappalaiset pitävät saamelaiseliitin aggressiivisuutta ja kolonialistisia pyrkimyksiä.
    Yhteenotto ei lopu ennen kuin inarinsaamelaisten kokemat vääryydet on korjattu. Lapin alkuperäisten asukkaiden, lappalaisten muinoin asuttamien lapinkylien kattama alue on ollut nykyistä saamelaisaluetta suurempi. Alueen laajuus ja sen asukkaat on selvitetty mm. useissa oikeusministeriön tilaamissa tutkimuksissa ja myöhemmin muun muassa Matti Enbusken Oulun Yliopistossa hyväksytyssä väistökirjassa (2008). Tutkimustieto on ainoa hyväksyttävä kansainvälisoikeudellinen peruste ihmisoikeuksien ja alkuperäiskansan käsittelylle. Se osoittaa aukottomasti lappalaisten asuttaneet alueen, olleen perinteisten elinkeinojen harjoittajina alkuperäisiä, turvanneen aina oikeutensa kruunun tai valtion kulloinkin vaatimalla tavalla, eläneet kautta aikojen luonnon asettamilla ehdoilla ja edelleen niiden nykymuotoja hyödyntäen sekä nauttineen alueella kaikkia niitä oikeuksia, jotka ovat olleet tarpeen elämänmuodon ja elannon kannalta.
    Lehtolalle näyttää olevan vaikea tunnustaa sen tosiasia, että lappalaiset ovat Suomessa alkuperäiskansaa. Historia tuntee vain vanhan Lapin asukkaiden nimityksen lappalainen. Vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen on vähitellen yleistynyt nimitys saamelainen, jota nykyisin käytetään, vaikka sen merkityssisältö on toinen kuin alkuperäisen lappalaisen. Siten saamelaisen käsite yksin ei oikeuta mihinkään omistukseen eikä alkuperäisyyteen.
    Lappalaisten jälkeläiset Suomen alkuperäiskansasta polveutuvina on nyt ja vastaisuudessa hyväksyttävä mukaan kaikkiin Suomessa valmisteltaviin alkuperäiskansaa koskevien lakien ja säädösten valmistelutyöhön täysivaltaisina alkuperäiskansan edustajina. Valtion on selkeyden vuoksi tunnustettava tutkimustieto, lappalaisten osoittamat oikeuksiaan ja alkuperäänsä määrittävät asiakirjat ja siten lappalaisten alkuperäisyys.

    jatku...

    VastaaPoista
  9. ...jatkoa:

    Keneltäkään ei voida riistää, heikentää tai vähentää, mutta ei myöskään antaa mitään oikeuksia pelkästään ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnin vuoksi. Maahan ja vesiin liittyvät omistus-, hallinta- ja käyttöoikeudet on ILO-sopimuksen mukaan selvitettävä kansallisessa oikeusmenettelyssä, joko vakituisissa oikeusistuimissa tai tarkoitusta varten perustettavissa erityistuomioistuimissa. Tämä on myös monille saamelaisille monialayrittäjille elämän ja kuoleman kysymys.
    ILO-sopimus ei muodosta perustetta jonka nojalla Eduskunnta voisi siirtää maan kollektiivisen tai yksityisen omistusoikeuden kaikille saamelaisille kollektiivisesti tai yksittäiselle saamelaiselle yksityisesti, vaan kaikkien omistus- ja hallintaoikeusvaatimusten perusteluilla on kyettävä näyttämään, että kyse on hakijalla vanhastaan olemassa olevan oikeuden vahvistamisesta. ILO-sopimuksesta johdatellun alkuperäiskansaoikeuden piirissä korostetaan, että on huomioitava muukin näyttö kuin asiakirjanäyttö. Tämä näkökohta ei kuitenkaan tarkoita, että asiakirjanäyttö ei olisi sallittu tai että kumoutuisi automaattisesti, vai pitäisikö sanoa taianomaisesti, heti kun kilpailevan vaatimuksen esittäisi alkuperäiskansaan kuuluva hakija.
    Maa- ja vesioikeuksia ei myöskään voida ”palauttaa” kenelle tahansa poliittisluonteisten, ideologisten, myyttisten tai yleisten perusteiden perusteella, vaan ainoastaan oikeudellisesti kestävillä perusteilla maakaaren tarkoittamalle oikealle omistajalle. Hankaliksi mutta myös oikeudellisesti vähintäänkin mielenkiintoisiksi maihin ja vesiin liittyvien omistus-, hallinta- ja käyttöoikeuksien luovutusketjujen selvittämisen tekee sekin, että kunkin siirron laillisuutta punnitessa sen kohdalla lienee noudatettava sen ajankohtana voimassa ollutta lakia.
    Muinoin sorrettujen osapuolten ja etenkin muinaisen alkuperäiskansan kohdalla on samalla punnittava oikeudenmukaisuutta ja päättelyketjun lopputuloksia myös nykyajan oikeuden ja oikeustunnon valossa. Näiden näkökulmien yhdistäminen ei tulisi olemaan helppoa. Mahdollisesti tehtyjen selvien laittomuuksien taannehtiva oikaiseminen voi tietyissä rajoissa olla mahdollista, mutta nykyajan opeilla, näkemyksillä ja lainkohdilla ei auta mennä rajattomasti, jos lainkaan, peukaloimaan menneen ajan epäoikeudenmukaisuuksia vain siksi että ne tuntuvat pahoilta.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  10. Jouni Kitti: lyhyemmin, napakammin...muutoin menee romaaniksi novellin sijaan ;))
    Ymmärrän kyllä asian "laajuuden", mutta tehokkuus kärsii jaarittelusta!

    VastaaPoista