tiistai 19. huhtikuuta 2016

Pahat aseet ja hyvät aseet - paha vihapuhe ja hyvä vihapuhe?

Lueskelin vanhasta lehdestä Lapin Kansan verkkotuottajan, Eero Leppäsen, kolumnin ”Konepistooli soppatykin vartijana” (LK13.4.2016). Journalisti oli muodikkaasti seurannut tarkkana Rovaniemellä järjestettyä ”Rajat kiinni” -mielenosoitusta, josta tuli tietenkin löytää jotain negatiivista, vihapuhetta ja väkivaltaan viittaamista.
Ja johan sitä löytyikin.
Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu jakoi mielenosoituksessa soppatykistä kansalle hernekeittoa sotamuseosta tilatussa upseeriunivormussa ja samoin museoesineeksi deaktivoitu Suomi-konepistooli lisärekvisiittanaan.
Eero Leppäsen mukaan sotilasase mielenosoituksessa oli selkeä viesti. Hänen mukaansa aseet eivät kuulu mielenosoituksiin, eivät edes museoaseet.
Ehkä kirjoittajan kanssa voisi olla samaa mieltä, ja etenkin, jos hän ja hänen edustamansa media osoittaisivat tässä näkemyksessään johdonmukaista linjaa. Näin ei taida kuitenkaan olla ja siksi en voi olla hänen tai Lapin Kansan kanssa samaa mieltä siitä, että esimerkiksi Kalashnikov-rynnäkkökivääri on Suomi-konepistoolia suotavampi tai ei ainakaan nyt kirjoitetun kaltaisia negatiivisia väristyksiä aiheuttava kapine mielenosoituksen tehostimena.
Koska Leppänen on nimenomaan verkkotuottaja, en voi epäillä etteikö hän olisi nähnyt siellä paljon uhkaavampiakin kotoisia aseellisia mielenilmauksia, joiden viestiä hänen olisi ollut mahdollista nyt esittämineen kriteerein arvioida.
Mutta niinhän se on, että jo taannoisen stalinismin aikaan, silloin kun nallewahlroosit, martinscheininit ja muut ”edistykselliset” paransivat maailmaamme, olivat toiset aseet rauhan aseita ja toiset sen uhkia. Olisiko Leppäsen ajatusmaailma vielä nostalgista jäännettä tuosta ajasta?
Viittaan kalashnikoveilla avoimen separatistiseen Suohpanterror-liikkeeseen, joka selittää julmia viestejään taiteeksi.
On irvokasta, että tuollaiseen joukkoon kuuluvat voivat harjoittaa vihanpitoaan ilman että siihen juurikaan kukaan puuttuisi eli lähinnä julkisesti kyseenalaistaisi tai peräti tuomitsisi. Ensimmäisenä, jolta odottaisi kannanottoa moisten ääri-ihmisten toilauksiin olisi saamelaiskäräjät. Olisi todella tarpeen ja mielenkiintoista nähdä sanoutuisiko se irti suopunkiterroristeista vai asettuisiko se tukemaan heidän ”taidettaan”. Tuo ”taidehan” kyseenalaistaa väkivallan symbolein paitsi valtion, myös sen tekijöille epämieluiset paikallisemmat tahot ja ihmiset. Ehkäpä saamelaiskäräjät – tai sen valtaa pitävä enemmistö – kaikessa hiljaisuudessa hyväksyy tällaisen toiminnan?
Suomessa toimiva, suomalaisten pakkoverolla kustantama saamelainen media sen näyttää suoranaisen selvästi hyväksyvän ja sitä myös tukevan. Yle Sápmi on muutenkin harvinaisen yksisilmäinen väline, josta journalismia saa turhaan hakea.
Yhteistä sekä suopunkiterroristeille että sitä tukeville tai ymmärtäville aktiiveille ja medialle on esiintyminen saamelaisten nimissä. On siis otettu haltuun saamelaisen kansanryhmän ääni ja mielipide, en vain pysty todentamaan millä valtuutuksella tai kannatuksella.
Samaiset aggressiiviset ja suvaitsemattomat toimijat tuovat jatkuvasti esiin myös niin sanotun vihapuheen. Heille vihapuhetta lienee kaikki se mikä ei myötäile heidän mielipiteitään ja uskaltautuu jopa niitä kritisoimaan. Tällainen vihapuheen määrittämisen monopolisoiminen liittyy kiinteästi siihen syyllistämisen politiikkaan, jolla saamelaiseliitti on politiikkaansa ajanut ihan virallisestikin ja jonka se on tunnustanut hyvin toimineen. Sama kyykyttäminen on toiminut myös mediaan, osoituksena tällaiset leppäset, jotka vaihtavat journalismin silmälasit hitsauslaseihin kun katse pitää kääntää saamelaispolitiikkaan ja siinä ehkä esiin nouseviin vääristymiin tai tuon politiikan liepeissä tapahtuviin ihmisten elämään ja identiteettiin kohdistuviin loukkauksiin.
Ihan tuoreena esimerkkinä sopii ottaa esille saamelaiskäräjien viimeisimmän yleiskokouksen alun tapahtumat. Niitä ei ole pahemmin julkisuudessa kuvailtu, vaikka kaiketipa toimittajia kokousta seurasi.
Kokouksen laillisuutta ja päätösvaltaisuutta käsiteltäessä Aslak Holmberg esitti, kuten käräjien avauksessa helmikuussa, ettei kokous ole laillinen ja päätösvaltainen. Hänen mielestään siksi, että lantalaiset ovat käyttäneet saamelaisille kuuluvaa päätösvaltaa. Separatistisilla kirjoituksillaan muun muassa valtakunnallisessa mediassa kunnostautunut Holmberg viittasi Kari Kyröön, joka on saamelaiskäräjille suurella äänimäärällä nousseita inarinsaamelaisia, mutta jonka äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden joutui aiemmin toteamaan Suomen valtion korkein hallinto-oikeus (KHO). Tämän takia Suomen korkeakouluttama ja ”lantalaisjuurinen” Holmberg ei kirjoitustensa mukaan tunnusta enää Suomea isänmaakseen.
Kyrön mukaan lantalainen-sanan tuominen saamelaiskäräjien viralliseen kokoukseen on jo sinänsä vihapuhetta, ja aivan erityisesti sana on vihapuhetta kun saamelainen tarkoittaa sillä toista saamelaista. Hänestä Holmbergin kokousesitys oli selvä viittaus KHO:n päätösten mitätöimisyritykseen. Laillisuusyhteiskunnan korkeimman tuomioasteen päätösten julistaminen virallisessa kokouksessa laittomaksi edustaa Kyrön mielestä separatismia.  Pitkään saamelaispolitiikkaa seuranneena voi todeta, että Holmbergin ja hänen viiteryhmänsä puheissa kaikuu 1970-luvun vasemmistolaisuudella ja vihalla ryydytettyjen aktivistien Saamenmaa-uho.
Saamelaistenko ja saamelaisuuden eduksi, sitä sopinee kysyä.

17 kommenttia:

  1. Älä sie Veikko julkase alkavan vallankumouksen valmistelumateriaalia.Voipi vaikka vähemmistövaltuutettu vetää hernhen nokhansa.Tuo sama valtuutettu voiki olla tuomarina valkosia vastassa kun saamelaisvaltion totuuskomissio istuu ja jakkaa tuomioita.

    VastaaPoista
  2. Eräiden kiihkosaamelaisuuden lyömien henkilöiden henkilökohtaisen edun mukaista olisi ymmärtää että heidän taustansa on huono ponnistuspohja eri nimikkeiden ja käsitysten alle kätketylle puhdasrotuisuusvaatimuksille. Tuollaisillekin julkisille puheille ja mielenilmaisuille löytyy kuitenkin inhimilliset selitykset. Olkoonkin, että selitykset eivät oikeuta noita puheita ja muita mielenilmaisutoimia., ne avaavat kuitenkin asiaa. Miettikääpä miltä tuntuisi olla vahvan saamelaisherätyksen kokenut nuori ihminen, jolla on sukutaustassaa henkilöitä, jopa toinen vanhemmista, jotka eivät ole saamelaisia. Kiihkosaamelaisuuden näkökulmasta nämä isät ja äidit edustavt sortajia ja riistäjiä. Asetelma on valtava ja raastava ristiriita herännäissaamelaiselle.
    Yksi keino käsitellä omassa taustassa ja identiteetissä olevaa ristiriitaa on mitä psykologit kutsuvat "splittaukseksi", todellisuudessa yhteen kuuluvien piirteiden jyrkkä kahtiajako, ja sijoittaminen erilleen. Tässä tapauksessa oman identiteetin ja minän osaksi jätetään vain puhdas ja ehdoton saamelaisuus. Sietämättömän sisäisen ristriidan tuottaman tuskan lieventämiseksi omassa minuudessa asuva "sisäinen kolonistisuomalainen” eristetään oman identiteetin ja oman minuuden ulkopuolelle, heijastaen tämä tuskaa tuottava minuuden osa ulkopuoliseen henkilöön tai ryhmään.
    Ei ole vaikea nähdä että Kyrö on joutunut sijaiskärsijäksi, kun nuoremmat herännäissaamelaiset tarvitsevat henkisessä jaakopinpainissaan kohdetta kuvaannoliselle "isänmurhalleen". Sen lisäksi että oma olo helpottuu kun saa kuvaannollisesti potkia oman mielen syövereistä irrotettua ja säkkiin pirun korvikkeeksi työnnettyä possua, tässä toisten kustannuksella tehtäävästä julkisesta itseterapoinnista on sekin hyöty, että omat poliittiset pisteet nousevat kannattajien silmissä.
    Puhtaasti asiallisesti asioita tarkastellen nähtäisiin, että sukujen, kulttuurien, geenien jne sekoittuminen on Lapissa ja Ruijassa ollut aivan normaalia elämää, ja siinä valossa etnisellä puhtausvaatimuksilla melskaaminen edustaa epätervettä kieroutumaa. Varsinkin kun melskaajat ja veren putauden vaatijat itse näkyisivät olevan vähintäänkin yhtä ”kuraverisiä” kuin ne, joita heidän taikasauv... anteeksi, sormensa osoittavat. Jätän nimet mainitsematta, mutta pankaa vain merkille että mielenkiintoista kyllä molemmilla mielenilmaisutempausten kautta vahvimmin saamelaisuuttaan julkisesti julistaneiden henkilöiden toinen vanhempi on nimenomaan ei-saamelainen. Näillä henkilöillä ja monilla heidän kaltaisillaan saamelaiskiihkoilijoilla on kyse takana, käynnissä tai edessä olevasta identiteettikriisistä, joka on parhaassa tapauksessa osa kipeää kyspymisprosessia. Eheytyminen, henkinen aikuistuminen tapahtuu sulattamalla ristiriita osaksi minuuttaa, osaksi omaa tarinaa. Silloin henkilö ei enää tarvitse muita ulkoistetun pirun rooliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Analyysi niin nappiin!

      Poista
    2. Kyllä, erinomaisella tavalla asiaa valottava arvio.

      Lisäisin vielä, että äänioikeus saamelaiskäräjävaalissa on tämän splittauksen keskeinen elementti. Juuri siksi äänioikeus on niin arka asia.

      Jos olet jäsen, olet saamelainen ja voit helpommin sulkea muun osan esivanhemmistasi pois.

      Vielä tärkeämpää on se, että juuri nämä kaksi asiaa (äänioikeus ja splittaus) rakentavat konfliktin: Äänioikeus saamelaiskäräjillä nimenomaan luo sen mustavalkoisuuden, kun oikeasti kaikki edustamme harmaan eri sävyjä.

      Tässä rakennetussa ja syvenevässä konfliktissa olet joko sitä tai tätä - välimuotoja ei ole.

      Poista
  3. Yle Sápmi 20.4.
    "Suomen Saamelaiskäräjät lähtee YK:n alkuperäiskansojen pysyvään foorumiin (Permanent Forum on Indigenous Issues, UNPFII) omana lähetystönään.
    Tarkoitus on, että oma lähetystö antaisi Saamelaiskäräjille mahdollisuuden puhua foorumissa vapaammin omalla äänellään, kertoo Saamelaiskäräjien toinen varapuheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso."

    Viimeksi Aslak Holmberg esitti kokouksen loppulauselmaan lisättäväksi vetoomuksen, jossa pyydettiin yk:n jäsenvaltiolta ja Yk:ltä puuttumaan Suomen valtion harjoittamiin ihmisoikeusloukkauksiin.
    Sitä ei kokous hyväksynyt.

    Tällä kertaa esittäjänä taitaa olla "samelaiskäräjät". Kuka lienee päättänyt näin. SK.n ja sen hallituksen pöytäkirjoja ei ole nähtävissä.

    Millä rahoilla SK matkustaa taas isolla joukolla kokoukseen edustamaan saamelaisia)

    Entä kuka maksaa matkat?

    Ovatko sk:n suhteet ulkoministeriöön ja suurlähetystöön kunnossa, kun Juuso ja Holmberg ja ehkä keulakuvana Tiina Sanila Aikio esittävät "vapaasti" separatistisia ajatuksiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni YK:ssa vallitsee sananvapaus. Sillä on kuitenkin sääntönsä, joita kaikkien tulee noudattaa.
      Mutta kuunteleeko kukaan ja hyväksytäänkö mikä tahansa julkilausuma loppuraporttiin.
      Monella saamelaisaktivistilla on harhakäsitys, että jos joku ei heti ala inttämään, ja nyökyttelee päätään (ele, jonka merkitys vaihtelee kulttuurista toiseen), hän hyväksyy esittäjän näkemykset tai jopa kannattaa niitä kiihkeästi.
      Viimekertainen eräiden saamelaisaktivistien esiintyminen ei mielestäni ollut korrekti.

      Poista
  4. Saamelaisradion tiedoista saamelaiskäräjien delegaation osallistumisesta YK:n alkuperäiskansafoorumiin. Kun saamelaiskäräjät katsoo olevansa oikeutettu esiintymään YK:ssa Suomen kaikkien alkuperäiskansaryhmien oikeuksien puolestapuhujana, tämä nostaa väistämättä esille lappalaisten perinteiset oikeudet. Saamelaiskäräjät pyrkii vetoamalla YK:n kaventamaan ja epäämään inarinsaamelaisten oikeudet. Lisäksi käräjien vaatimukset uhkaavat muun paikallisen väestön oikeuksien säilymistä. Kun Suomen valtio on antanut sekavan ja pohjimmiltaan kestämättömän tilanteen jatkua vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, se on tavallaan syypää syntyneeseen aktiviteettiin.
    Tähän asti lappalaisten ja saamelaisten kesken ei ole ollut suoranaisia avoimia yhteenottoja tai edes vakavia kiistoja oikeuksista. Sen sijaan niitä on ollut poromiesten kesken ja porosaamelaisten tunkeuduttua Suomen alueella valtavine porotokkineen 1800-luvulla useaan eri otteeseen, jotka vaiheet ovat olleet yhteiskunnallisia kriisejä.
    Suomen Lapissa Inarin ja Utsjoen alueella 1800-luvulla tapahtuneesta suurporonhoitajien invaasiosta kärsivät eniten Inarin kalastajalappalaiset, joiden muutenkin heikoksi käynyt peuran pyynti loppui siihen. Sama toistui myöhemmin Enontekiön alueella sinne myöhemmin tulleesta invaasiosta, jonka syy oli sama, laidunalueiden puute Norjassa.
    Meidän aikanamme lappalaisten nousu saamelaiskäräjien yrittämiä ja valtion pitkälle tukemia maanomistuksen siirtoja vastaan on nostattanut ajoittain vilkkaankin keskustelun. Onneksi oikeusministeriön eduskunnan vaatimuksesta rahoittamat maaoikeustutkimukset ovat hälventäneet epäselvyyksiä joiden varaan nuo hankkeet on yritetty rakentaa. Uudet selvitykset ovat tuoneet keskusteluun tutkittuja uusia ja selvitettyjä tosiseikkoja. Kiivaudesta on jäljellä ajoittain toistuva inttäminen ja viittaus vanhentuneisiin, jo kumottuihin tietoihin, ja olosuhteisiin, jotka perustuvat pikemminkin poliittisiin tavoitteisiin kuin todettuihin tosiseikkoihin.
    Käytyä keskustelua voisi kuvata inarinsaamelaisten oikeustaisteluksi saamelaiskäräjien ja valtion hankkeita vastaan. Kun asioita on pidetty lähinnä poliittisena, on kuviteltu että ne ovat myös muutettavissa pelkillä poliittisilla päätöksillä. Mutta pohjimmiltaan ei ole kyse politiikasta, vaan oikeuksista, jotka lepäävät päivänpolitiikkaa syvemmän ja lujemman perustan varassa. Kun saamelaiskäräjät yrittää mitätöidä ja viedä inarinsaamelaisten oikeuksia, asetelmana ei vastoin saamelaiskäräjien YK:ssakin levittämää kuvaa ole alkuperäiskansa vastaan kansallisvaltio, vaan alueella kiistanalainen alkuperäiskansa vastaan alueen todellinen alkuperäiskansa. Valtion velvollisuus on ratkaista tilanne mitätöimättä ja polkematta inarinsaamelaisten laillisia oikeuksia. YK:n tehtävänä ei ole antaa yksipuolista tukea toiselle alkuperäiskansalle ‒ ja vieläpä Suomen valtion alueella paljon, paljon nuoremmalle alkuperäiskansalle ‒ tämän havitellessa toisen alkuperäiskansan oikeuksia, resursseja ja perintöosaa, vaan saada Suomen valtio näkemään ja toteuttamaan velvollisuutensa oikeustilan ylläpitäjänä ja selkeyttäjänä. Sen enempää Suomen valtion kuin YK:n velvollisuuksia inarinsaamelaisia kohtaan ei kevennä se, että lukumäärältään suurempi alkuperäiskansa on myös monin verroin äänekkäämpi ja vaativampi, ja toinen pieni ja väistymiseen taipuvainen, että on perusteita puhua sen kohdalla maan hiljaisista. Päinvastoin. niin Suomen valtionkuin YK:n tulee erityisesti suojella ja tukea pienempää, aidosti häviämisuhan alaista kansansirpaletta.
    jatkuu...

    VastaaPoista
  5. ...jatkoa:

    Eniten keskustelua ovat herättäneet saamelaisalueelle suunnitellut erilaiset maa-asioita käsittelevät neuvostot. Neuvostojen nimet ovat vuosien mittaan ja ehdotuksesta toiseen kulkeneet eri nimikkeillä, maaneuvostosta neuvottelukuntaan. Jotkut mallit muistuttavat ehdotettuine valtaoikeuksineen eniten intiaaneille varattuja reservaatteja tai Neuvostoliiton aikoinaan saamelaisiakin varten perustamia neuvostoja ja kolhooseja, jotka veivät lopulta kaikki oikeudet Neuvostoliiton saamelaisilta. Kaikki ehdotukset ovat lähteneet ainakin kahdessa perussuhteessa virheelliseltä pohjalta. Ne ovat sivuuttaneet tai ottaneet hyödyntämisen kohteeksi sekä lappalaisten että saamelaisten yksityiset, laajat oikeudet alueella, ja ne ovat ohittaneet lappalaisten asutushistorian ja sen mukaiset oikeudet ja oikeusaseman tyystin. Vaikka ehdotuksia ei ole osattu analysoida pohjia myöten, ne on puolittain vaistonvaraisesti tajuttu yhteen sopimattomiksi demokratian kanssa. On tajuttu, että ne eivät olisi voineet johtaa mihinkään järkevään.
    Pohjoismaista Norjan harjoittamat toimet ja siellä säädetty Finnmarkslov maan pohjoisimman osan hallintoa varten sekä myös Ruotsin uusin oikeuskäytäntö poronhoidon laiduntamisalueista ja alueiden omistuksesta ovat heijastuneet myös Suomessa käytävään keskusteluun. Tällöin meillä on kirkkaasti unohdettu, että maiden maaoikeuslainsäädäntö ei ole samanlainen. Myös saamelaisia koskeva historia poikkeaa ainakin viimeisen parin sadan vuoden ajalta.
    Usein julkisen keskustelun ongelma on asenteellisuus. Tiedotusvälineet ovat vasta vähitellen tottuneet selvittämään tässä asiassa tosiseikat eivätkä vain välittämään valmiiksi masinoituja kuvia oikeuksista ja historiasta. Vain laiskat toimittajat tyytyvät haastattelemaan vanhasta tottumuksesta henkilöitä, jotka puolustavat vanhentuneita tietoja ja aiempia asetelmia tai vain valtaa, aiheuttaen siten yleisölle vaikeuksia ymmärtää nykyään jo paljon pitemmälle selvitettyä historiaa ja muuttunutta tilannetta.

    VastaaPoista
  6. Olemme kaikki lukeneet ILO-sopimuksen ja alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen. Kaikki puhuvat nyt pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta, mutta kuka on lukenut luonnoksrn? Täällä löydät luonnoksen ja jo osin vanhentuneen arvioinnin:

    http://oikeusministerio.fi/sv/index/julkaisut/julkaisuarkisto/200918luonnospohjoismaiseksisaamelaissopimukseksi/Files/OMTR2009_18_arviomietinto_110_sivua.pdf

    VastaaPoista
  7. Saamelaiskäräjien viimeisimmässä kokouksessa Aslak Holmberg väitti inarinsaamelaista käräjien jäsentä Kari Kyröä lantalaiseksi. Viime syksynä laillisesti pidetyt saamelaiskäräjien vaalitulos osoittaa selvästi, että väite ei ole totta. Kyröä äänesti lähes 200 saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkittyä saamelaista. Vaalituloksen on sittemmin vahvistanut valtioneuvosto. Myös KHO on vahvistanut vaalien laillisuuden. Holmberg ei voi olla epätietoinen sen enempää vaalien tuloksesta kuin KHO:n päätöksistä, onhan hän nimenomaan tuonut niitä esille protesteissaan. Holmberg siis tietää että lantalaisuusväite on asiasisällöltään totuudenvastainen, eli kyseessä on valheen julkinen levittäminen toisesta ihmisestä tämän halventamiseksi.

    Tapahtunutta ei voi selittää pois sillä että kyseessä olisi Kyrön politiikan arvostelu tai yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitetty ilmaisu. Jos tästä olisikin kysymys, on selvästi ylitetty mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Vai milloin toinen kansanedustaja on nimittänyt viimeksi toista neekeriksi eduskunnan täysistunnossa? Holmbergin käyttämä termi ”lantalainen" on joskus voinut olla neutraali samalla tavalla kuin ”neekeri”, mutta tänä päivänä se on halventava, ja aivan erityisen kun saamelainen kohdistaa sen toiseen saamelaiseen. Sana on siis asiayhteydessä herjaava ja sellaiseksi tarkoitettu. Sillä on tarkoitus saattaa Kyrö halveksinnan alaiseksi. Sanalla pyritään tekemään politiikka ja vaikuttamaan käsitykseen oikeudesta sekä oikeuden toteutumiseen laissa, saamelaiskäräjissä ja tuomioistuimessa.

    Puheet lantalaisista eivät kohdistu yksin Kyröön, vaan niillä panetellaan ja solvataan koko inarinsaamelaista kansanryhmää sen syntyperän, kansallisen ja etnisen alkuperän johdosta tähdäten heidän oikeuksiensa mitätöimisen. Kun käräjien puheenjohtaja sallii toistuvasti tällaisten kansanryhmää kohtaan kiihottavien mielenilmaisujen jatkumisen, on käymässä yhä selvemmäksi että inarinsaamelaiset tuskin voivat jättää oikeuksistaan päättämistä Holmbergille ja hänen pohjoissaamelaiselle taustajoukolle.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  8. Kevyesti oikoluettu versio:

    YLE Sápmi uutisoi, että yksi toimituksen suosikkitutkijoista, saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola Oulun yliopistosta on kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi. Vuosikokouksessaan 15.4.2016 akatemia valitsi kaikkiaan 23 uutta jäsentä. Lehtola on tänä vuonna akatemian ainoa uusi jäsen Oulun yliopistosta ja Pohjois-Suomen alueelta.

    Suomalainen Tiedeseura perustettiin vuonna 1908 osana suomalaisuusliikettä, vastalauseena Suomalaisen Tiedeseuran ruotsinkielisyydelle. Vuonna 1838 perustettu Tiedeseura jatkaa edelleen toimintaansa, mutta nykyään kaksikielisenä.

    Sääntöjensä mukaan Suomalainen Tiedeakatemia edistää tieteen julkisuutta muun muassa kustannustoiminnan avulla, antaa lausuntoja tärkeissä tieteellisissä asioissa ja sillä on edustajia tieteellisissä järjestöissä, komiteoissa ja säätiöissä. Tiedeakatemia toimii myös korkeatasoista tiedettä edustavien tutkijoiden yhdyssiteenä. Sen jäsenmäärä on rajattu ja jäsenistö valitsee uudet jäsenet tieteellisten ansioiden perusteella.

    Professori Lehtolan valinta Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi on onnittelut ansaitseva saavutus. On kuitenkin syytä olla tarkkana akatemioiden kanssa; edellä mainittua Suomalaista Tiedeakatemiaa ja Tiedeseuraa ei tule sekoittaa Suomen Akatemiaan.

    Akateemisista asioista erittäin hyvin perillä olevan lähteen mukaan Suomen Akatemian ja Suomalaisen Tiedeakatemian ja niihin kutsutuksi tulemisen arvovaltaisuudella on peninkulmien ero. Suomalaiseen Tiedeakatemiaan ja Tiedeseuraan voi tulla kutsutuksi vaikka on jo kulunut kauan siitä kun asianomainen niitti akateemiset laakerinsa. Riittää kun tutkija on oman alansa ansioitunut professori, jolloin hän on luonnollisesti nuorempana käynyt läpi akateemisen kilpailun mankelin.

    Suomen Akatemian tutkijaksi, ja tällöin ei vielä puhuta akateemikoista, pääsemiseen ei riitä, että henkilö on oman yliopistonsa tai alansa huippuansioitunut tutkija, vaan tällöinkin hän saattaa joutua hakemaan paikkaa useamman kerran. Ei riitä että on kansallinen huippu-huippu ja kansainvälisesti tunnustettu, vaan pitää olla kansallinen huippu-huippu-huippu ja kansainvälisesti korkealle arvostettu.

    Sama lähde, joka valtakunnallisten maanpuolustuskurssien puitteissa on seurustellut korkeiden upseereiden kanssa, luonnehti eroja Suomen Akatemian ja Suomalaisen Tiedeakatemian välillä vertaamalla niiden jäsenyyden akateemista painoarvoa sotilasarvoihin suunnilleen näin:

    Sotilaallisella arvoasteikolla Suomen Akatemian akateemikko olisi täysi neljän leijonan kenraali, ja nuori Suomen Akatemian tutkija eversti tai prikaatinkenraali. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen sijoittuisi suunnilleen everstin ja prikaatinkenraalin väliin, korkeintaan prikaatinkenraaliksi.

    Joka tapauksessa onnittelut professori Lehtolalle, sillä Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi ei kaikkia kutsuta. Jäämme kuitenkin odottelemaan Lehtolalta uusia tieteellisiä tutkimuksia. Hänen tuorein teoksensa, "Saamelaiskiista", kun ei tunnetusti tällainen ollut, luonnehtihan tekijä itsekin sitä poliittiseksi pamfletiksi eli taistelu-kirjaseksi.

    VastaaPoista
  9. Ei hirveästi suopunkiterroristit pelota. Saahan sitä kalasnikovien kanssa heilua, mutta kyky käyttää onkin eri juttu. Halua näyttää olevan. Ei taida hörhöt käsittää miten kävisi, jos heidän touhunsa maksavat pistäisivät kovan kovaa vastaan. Hakkapeliittojen geeneissä ja paimenpoikien geeneissä on eroa.

    VastaaPoista
  10. Ei tarvittu Suohpanterroristeja Sajoksessa vaan oikein vanha kaarti näytti nuorille mallia miten inarinsaamelaisia herjataan. Nimittäin Aikion Pekka ja J. Länsman. Hävytöntä kerrassaan!

    VastaaPoista
  11. Tämä menee usein lukijalla sekaisin. Pääkirjoituksissa on lehden linja. Kolumnissa on yhden kirjoittajan perusteltu mielipide. Ihan hänen omansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa menee sekaisin valistuneilta lukijoilta - joita toimituksissa toki uskotaan olevan aika vähän (viittaan käsitykseen ja puheeseen "keskivertolukijasta").
      Pitkään Lapin Kansassakin työskennelleenä voin kyllä todeta, ettei sitä lehden yhtenäistä linjaa löydy monessakaan asiassa, ei ainakaan asioissa, joka jakaa kovin mielipiteitä. Pääkirjoitusten toisaalta-toisaalta -pyörittely sen viimeistään kiistattomasti osoittaa.
      Toimittajat valitsevat aiheensa mitä uutisiinsa ja etenkin kolumneihinsa ottavat. Hyvin paljon niissä heijastuu samalla toimituksen henki, se mitä siellä palavereissa ja kahvihuoneessa sanaillaan. Toinen valintoihin vaikuttava seikka on kulloinenkin "yleinen mielipide"eli se "oikeiden näkemysten" muoti, jota toimittajat pyrkivät keskenään ja sitten ulospäin muokkaamaan. Niinpä ei ole oikein arvioida kriittisesti jotain suopunkinterroristien aseilla osoittelua, mutta sen sijaan on ihan selvää, että toisessa yhteydessä rekvisiittana käytetty sotilasase, vaikka sillä ei ketään osoiteltaisikaan, on jyrkkäsanaisen pohdiskelun aihe.
      Kun Lapin Kansa ei ole ottanut "virallista" linjaa näihin, se tarkoittanee siis, että virallisesti se on pää pensaassa.
      Näin, vaikka saamelaisetkin hyvin laajasti tuomitsevat heidän nimissään häärivät rynnäkkökivääriaktiivit.

      Poista
    2. Tuskinpa menee sekaisin valistuneilta lukijoilta - joita toimituksissa toki uskotaan olevan aika vähän (viittaan käsitykseen ja puheeseen "keskivertolukijasta").
      Pitkään Lapin Kansassakin työskennelleenä voin kyllä todeta, ettei sitä lehden yhtenäistä linjaa löydy monessakaan asiassa, ei ainakaan asioissa, joka jakaa kovin mielipiteitä. Pääkirjoitusten toisaalta-toisaalta -pyörittely sen viimeistään kiistattomasti osoittaa.
      Toimittajat valitsevat aiheensa mitä uutisiinsa ja etenkin kolumneihinsa ottavat. Hyvin paljon niissä heijastuu samalla toimituksen henki, se mitä siellä palavereissa ja kahvihuoneessa sanaillaan. Toinen valintoihin vaikuttava seikka on kulloinenkin "yleinen mielipide"eli se "oikeiden näkemysten" muoti, jota toimittajat pyrkivät keskenään ja sitten ulospäin muokkaamaan. Niinpä ei ole oikein arvioida kriittisesti jotain suopunkinterroristien aseilla osoittelua, mutta sen sijaan on ihan selvää, että toisessa yhteydessä rekvisiittana käytetty sotilasase, vaikka sillä ei ketään osoiteltaisikaan, on jyrkkäsanaisen pohdiskelun aihe.
      Kun Lapin Kansa ei ole ottanut "virallista" linjaa näihin, se tarkoittanee siis, että virallisesti se on pää pensaassa.
      Näin, vaikka saamelaisetkin hyvin laajasti tuomitsevat heidän nimissään häärivät rynnäkkökivääriaktiivit.

      Poista
  12. Lapin-Kansan asenteellisuus ja juttujen taso on saanut monen lopettamaan tilauksen.

    VastaaPoista