Inarinsaamelaisilla ainoina ILO-oikeus Inarin maihin

Saamelaispolitiikassa tulokassaamelaisten puristuksiin jäämässä olevat inarinsaamelaiset ovat nostaneet kissan pöydälle muutaman päivän takaisessa perustuslakivaliokunnan kuulemistilaisuudessa.

Inarinsaamelaiset ry katsoo, että nykyisen Suomen alueen ainoalla alkuperäisellä saamelaisheimolla, inarinsaamelaisilla, on ainoina historiallinen ja kulttuurinen oikeus vaatia ILO 169 sopimuksen 14 artiklan mukainen oikeus perinteisesti asuttamiinsa maihin.

Inarinsaamelaiset haluavat laintasoisen vahvistuksen kotiseutualueelleen, jolla heidän lisäkseen saamelaisista asuu toinen vähemmistöheimo, kolttasaamelaiset. Neuvostoliitolle menetetyltä Petsamon alueelta vapaaehtoisesti Suomen puolelle muuttaneet ja tänne asutetut koltat omaavat erityisen lakinsa, joka alun perin laadittiin mahdollistamaan heidän asuttamisensa inarinsaamelaisten alueelle, mutta josta nykyisin on tullut joidenkin jo heidän itsensäkin ”Suomen parhaaksi laiksi” toteama erityislaki – ja nimenomaan maiden ja vesien käytön erityisten etuuksien takia. Inarinsaamelaiset vaativat myös itselleen yhtäläiset oikeudet antavaa inarinsaamelaislakia.

Inarinsaamelaiset muun muassa vaativat, että samalla kun heidän maansa palautetaan, heille suodaan kolttien tavoin mahdollisuus saada esimerkiksi kalastustukikohtia haluamiinsa paikkoihin, lähinnä inarinsaamelaisen kalastuskulttuurin keskiössä olevalle Inarijärvelle.

Moni on voinut katsoa silmät ymmyrkäisinä sovinnolliseksi tunnettujen inarinsaamelaisten äkkiseltään jyrkiltä kuuluvia ja näyttäviä vaatimuksia. Sellaisiin ei ole todellakaan varmasti totuttu, vaikka sen sijaan maaoikeuksien kimpussa kymmeniä vuosia häärineen, muuttosaamelaisten johtaman saamelaiskäräjien maaoikeusvaatimuksia on pidetty jollain tavalla ”normaaleina”, monien ehkä niitä jopa tukiessa. Ehkä vasta nyt, kun myös saamelaiskäräjillä mukana olevat kolttaedustajat ovat liittyneet näihin ”maanvaltaajiin”, on alueen todellisten alkuperäisasukkaisen kuppi mennyt nurin.

Inarinsaamelaisten huolen nykyisessä ILO-rumbassa ymmärtää. On tosiasia, että käytännössä heitä ollaan runnomassa alueelle myöhään tulleiden toisten saamelaisryhmien voimin niiden vallankäytön alle. Tähän käytännössä johtaisivat saamelaiskäräjälakiehdotuksessa oleva, viranomaisia ja julkisyhteisöjä koskeva yhteistyövelvoite saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa sekä ILO-ratifiointiin liittyvät metsähallituslakiehdotuksen saamelaispykälät. Niidenkin mukaan Metsähallitusta koskisi erityinen ja jo asioiden suunnittelusta alkava yhteistyövelvoite saamelaiskäräjien sekä kolttien kyläkokouksen kanssa. Lisänä on vielä niin kutsuttu kulttuurin heikentämiskieltopykälä, joka toimisi jonkinlaisena veto-oikeuspykälänä, mikäli Metsähallitus yrittäisi joissain asioissa hyppiä aisan yli.

Koska inarinsaamelaisten edustus saamelaiskäräjillä on jäänyt ohueksi ja heillä ei tietenkään ole sananvaltaa myöskään kolttien kyläkokouksessa, ollaan Suomessa hakeutumassa alkuperäiskansakysymyksessä jo saamelaistenkin osalta ihmeelliseen tilanteeseen.

Oma lukunsa on sitten vielä se, miten nuo käräjien ja kyläkokouksen kannat yleensäkään edustaisivat muiden saamelaisten kuin vähien poronhoitajien ja saamelaispolitiikkaa pyörittävän ja sillä elävän virkaeliitin etuja.

Kun Yle Sápmi haastatteli juuri tilanteen tiimoilta muun muassa taannoisen saamelaisvaltuuskunnan entistä puheenjohtajaa, inarinsaamelaista Matti Morottajaa, hän näytti suhtautuvan kovin arasti Inarinsaamelaiset ry:n vaatimuksiin. Morottaja itse valtuuskunta-aikanaan yritti varovaisesti kohottaa inarinsaamelaisten profiilia silloisten saamelaislakihankkeiden yhteydessä. Silloin hän tyytyi, kun hänelle pohjoissaamelaisten väärtiensä Pekka Aikion ja Nils Henrik Valkeapään toimesta selitettiin kuinka tärkeää oli harjoittaa ”yleissaamelaisuutta”.

Nuo puheet ja vaiheet löytyvät vanhoista muistiinpanoistani.

Aika on kulunut ja inarinsaamelaiset ovat joutumassa maittensa käytön osalta yhä ahtaammalle. Myöskään heidän vaatimuksiaan hyväksyä yhteisöönsä eli saamelaisvaalien luetteloon henkilöitä, jotka he itse tunnustavat verisukulaisinaan inarinsaamelaisiksi, ei ole hyväksytty. Sen hyväksynnän haluaa pitää näpeissään suvereenisti pohjoissaamelainen käräjien vaalilautakunta.

Yle Sápmin jutussa haastateltu kolttien tuore luottamusnainen Tanja Sanila esiintyi hyvin maltillisesti ja tulkitsee juuri oikein kyseessä olevan inarisaamelaisten hätähuudon. Kun Tanja Sanila puhuu sovinnollisesti ja haluaa perehtyä asioihin harkiten sekä hyvää keskusteluyhteyttä inarinsaamelaisiin toivoen, hän ansaitsee minusta täyden tuen. Samalla täytyy kyllä todeta, ettei liene ihme, miksi juuri Tanjan valintaa luottamusnaiseksi on ryhdytty niin kovasti valituksilla kampeamaan.

On sääli, jos joidenkin vallanhimo, saamelaiskäräjillä olevat koltat mukaan lukien, johtaa jyrkkään vastakkainasetteluun inarinsaamelaisten mailla. Kolmantena osapuolena vielä alueen "muu väestö”, jonka piirissä saamelaiskäräjien kolttapoliitikkojen pullistelu on toki huomioitu, eikä kovin positiivisella tavalla.

Nyt virinneet saamelaisryhmien keskinäiset kiistat lienevät esiin putkahtanut jäävuoren huippu siitä, millainen sekamelska ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista Anna-Maja Henrikssonin ja Klemetti Näkkäläjärven ajamalla tavalla kehkeytyisi.

Kun Henriksson on eduskunnan edessä, sen lähetekeskustelussa vakuutellut ratifioinnin ratkaisevan kymmenien vuosien kiistelyn, täytyy todeta tuo lupaus harhautukseksi, sillä ratifiointi laukaisisi ehkä kymmenien vuosien konfliktin – ja vielä nykyistä vaikeamman.

ILO-ratifioinnin hylkääminen oheislakeineen tässä tilanteessa, ilman edeltänyttä perusteellista pohjatyötä ja sen pohjalta tehtyä viileää tarveharkintaa, ovat oikeusvaltiolta edellytettävä odotus.

Veikko

http://yle.fi/uutiset/kolttalaki_auttoi_sodassa_maansa_menettaneet_kolttasaamelaiset_uuteen_alkuun_suomessa/7770648