keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Suomi ihmisoikeuksien ja niiden loukkaamisen tienhaarassa

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen 169 mukaan sopimus koskee
”1. a) niitä itsenäisissä maissa eläviä heimokansoja, jotka eroavat selvästi maan muista väestöryhmistä sosiaalisten, kulttuuristen ja taloudellisten olojensa puolesta ja joiden asema määräytyy kokonaan tai osittain niiden omien tapojen tai perinteiden tai erityislainsäädännön mukaan; b) niitä itsenäisissä maissa eläviä kansoja, joita pidetään alkuasukkaina koska he polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikaan asui maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu, ja jotka oikeudellisesta asemastaan riippumatta ovat säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa.”
”2. Määriteltäessä ryhmät, joihin tämän yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan, on olennaisena perusteena pidettävä sitä, että kansa itse pitää itseänsä alkuperäis- tai heimokansana.”
”3. Tässä yleissopimuksessa käytettävää ilmausta "kansat" ei ole tulkittava siten, että sillä olisi vaikutuksia niihin oikeuksiin, joita tähän ilmaisuun saattaa liittyä kansainvälisen oikeuden mukaan.”
Onko sopimuksen ratifiointia harkitseva Suomi selvittänyt oikeusvaltiolta edellytettävällä tavalla alueellaan sopimuksen piiriin mahdollisesti kuuluvan alkuperäis- tai heimokansan, tai alkuperäis- ja heimokansojen, olemassaolon?
Väitän, että oikeusministeriön äärimmäisen suppealta pohjalta valmistelema ja avoimesti joitain osapuolia syrjivä ratifiointiehdotus on kaikkea muuta kuin oikeusvaltion käsialaa. Lainsäädännöksi ulotettuna se tulee suistamaan Suomen ikävällä tavalla kansainvälisen huomion kohteeksi ja omalla alueellaan syvenevän etnisen konfliktin tielle.
Tilanteesta, johon nyt on ajauduttu, on osoitettu harvinaisen tökeröksi ja esimerkiksi eduskunnan ILO-lähetekeskustelussa valehteluun asti häikäilemättömäksi osoittautunutta oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia sekä koko Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) johtoa. On kuitenkin muistettava, että valttikortit ruotsalaisille tarjosi kokoomuspääministeri Jyrki Katainen hallitusohjelmassaan, johon kirjattiin kovin löysästi Suomen tavoite ratifioida ILO-sopimus kuluvalla hallituskaudella. Hallituskauden lähestyessä loppuaan Alexander Stubbin jatkaessa Kataisen seuraajana, voidaan nähdä millaiseen liemeen tuo ylimalkainen kirjaus on lopulta johtamassa. Stubbkaan ei huomannut puuttua ILO-kirjaukseen pätkähallituksensa ohjelmaa laadittaessa, vaan ehkä katsoi koko asian Suomen mittakaavassa kovin marginaaliseksi.
Sielläpä olkoon!
Nyt sitten hallituksen tasapainoillessa kohti vaalikauden loppua äärimmäisen pienen eduskuntakannatuksen varassa, päähallituspuolueet näyttävät jääneen tässä(kin) ILO-asiassa Suomen hallituksissa takiaisen tavoin vuosikymmenet kiikkuneen RKP:n hännyspuolueiksi.
Vai onko niillä vielä kanttia karistaa tuo takiainen liepeistään?
Anna-Maja Henriksson on aivan tuoreeltaan Yle-uutisten mukaan julistanut, ettei hän aio vetää eduskunnalle saattamiaan saamelaiskäräjälain muutosehdotusta ja ILO-ratifiointiehdotusta pois, vaan niiden läpi ajamista jatketaan eduskunnassa kasvaneesta kritiikistä huolimatta. Henriksson siis luottaa puolueryhmänsä vaa´ankieliasemaan ja varmasti myös siihen, että tukea ihmisoikeuksien edistämisen valekaapuun verhotuille ihmisoikeusloukkauksille löytyy muidenkin puolueiden citypiireistä. Yhtenä tavoitteenaan hänellä on tietenkin vahvistaa myös puolueensa äänisaalista lähestyvissä eduskuntavaaleissa – saamelaisilla.
Olen useammista yhteyksistä voinut päätellä, että tietoisuus nyt meneillään olevan saamelaiskäräjälaki-ILO –projektin ongelmallisuudesta on valjennut isojen puolueiden ja niiden johtohahmojen parissa. Näin uskon tapahtuneen muiden muassa pääministeri Stubbin kohdalla, toki hallitukseltahan nämä esitykset ovat vilahtaneet kovin nopeasti eduskunnalle ja siellä parhaillaan sosialidemokraatti Johannes Koskisen johtaman perustuslakivaliokunnan arvioitaviksi.
Entinen oikeusministeri Koskinen on niitä eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan kokeneita poliitikkoja, joilla on pitkällinen tuntuma ja tieto saamelaispolitiikan taustoihin ja tavoitteisiin. Se tieto mitä olen voinut perustuslakivaliokunnan järjestämistä asiantuntijakuulemisista saada, valiokunta on paneutumassa huolella asioihin ja ehkäpä myös nähnyt sen kapeuden ja yksisilmäisyyden, joka esimerkiksi saamelaismääritelmään, saamelaiskäräjien asemaan ja ILO-ratifiointiin liittyy.
En tiedä onko valiokunnalle osoitettu ylimielisyyttäkin, vai onko kyseessä ollut pelkkä ”marssikestävyyden” notkahdus, kun valiokunnan edessä on joidenkin tietojen mukaan esiinnytty ehtoja sanellen ja jopa ”nunnukatunnelmissa”.
Kestävyydestä puheen ollen eduskunnan valiokunnat voisivat osoittaa paineensietokykyä ja ehdottaa Henrikssonin ehdotusten palauttamista. Kun seuraavaa hallitusohjelmaa valmistellaan puolueissa ja kun seuraava hallitus toivon mukaan muodostetaan suurten puolueiden voimin ilman nyt koettua toimimatonta hässäkkää, tuohon ohjelmaan kirjattaisiin Suomen tavoite ryhtyä hallituskaudella selvityttämään perusteellisesti ja puolueettomasti alkuperäiskansakysymykseen liittyvät oikeudelliset ja olosuhdekysymykset sekä niiden pohjalta aikanaan arvioimaan saamelaiskäräjälain muutostarpeet sekä ILO-ratifioinnin tarve ja mahdollisuudet.
Koska sitten oikeusministeri ja maaherra Hannele Pokan taannoisten saamelaislaki- ja saamelaistoimikuntamietintöjen umpikujien jälkeen oikeusministeriössä ei ole kyetty pääsemään alkuperäiskansa-asiassa vaivanneesta putkinäöstä, tuli eduskunnan ja tulevan hallituksen ojentaa sille riittävän tukeva ja riittävän valkoinen keppi oikeusvaltiolle soveltuvan reitin etsimiseen.
Lopulta tuolla reitillä tulee vastaan yksinkertaisia kysymyksiä, joihin rehellisesti vastaamalla asiat kyllä selviävät.
Kuten että onko Suomessa heimoasteella eläviä heimokansoja, jotka eroavat selvästi maan muista väestöryhmistä sosiaalisten, kulttuuristen ja taloudellisten olojensa puolesta ja joiden asema määräytyy kokonaan tai osittain niiden omien tapojen tai perinteiden tai erityislainsäädännön mukaan?
Ja että onko Suomessa kansoja, joita pidetään (historiallisesti) alkuasukkaina koska he polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikaan asui maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu, ja jotka oikeudellisesta asemastaan riippumatta ovat säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa?
Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kritiikittömän näkemysten mukaan saamelaiset ovat ”Euroopan ainoa alkuperäiskansa” ja sillä hyvä. Todellisuudessa hän ei ole lainvalmistelussaan vaivautunut kuulemaan kokonaisuudessaan edes kaikkia saamelaiskäräjillä olevia saamelaisryhmiä saati alistunut keskustelemaan kasvotusten statuksettomien saamelaisten tai heihin liittyvien historiallisten lapinkylien alkuperäisväestön kanssa.
Oikeusministeri Henriksson on tuossa otsikossa mainitsemassani tienhaarassa reittinsä valinnut ja menee jo siellä polkkatukka hulmahdellen ja risku rinnalla kilahdellen.


Veikko

17 kommenttia:

  1. Ja vielä muistin virkistämiseksi YK:n alkuperäiskansoja koskevan julistuksen 46, artikla: 1. Minkään tässä julistuksessa ei saa tulkita merkitsevän minkään valtion, kansan, ryhmän tai henkilön oikeutta osallistua toimintaan tai suorittaa tekoa, joka on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan vastainen, eikä tulkita sallivan toimintaa, joka kokonaan tai osittain hajottaisi täysivaltaisten ja itsenäisten valtioiden alueellisen eheyden tai poliittisen yhtenäisyyden tai heikentäisi niitä, eikä kannustavan tällaiseen toimintaan.
    2. Käytettäessä tässä julistuksessa ilmaistuja oikeuksia on kunnioitettava kaikkien ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Tässä julistuksessa ilmaistujen oikeuksien käyttämiseen saa kohdistaa ainoastaan lailla säädettyjä rajoituksia kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisesti. Näiden rajoitusten on oltava syrjimättömiä ja ehdottoman välttämättömiä ainoastaan sen varmistamiseksi, että muiden oikeudet ja vapaudet tunnustetaan ja niitä kunnioitetaan asianmukaisesti ja että demokraattisen yhteiskunnan oikeutetut ja pakottavimmat vaatimukset täyttyvät.
    3. Tätä julistusta on tulkittava noudattaen oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, hyvän hallinnon ja vilpittömän mielen periaatteita.

    VastaaPoista
  2. Minkälaisessa harhamaailmassa Suomen oikeusministeri oikein elää? Että valehtelemalla ja asioita yksipuolisesti tulkitsemalla saadaan oikeus toteutumaan? Niinkö äiti häntä opetti? Että kunnian kruunua kannattaa sokeasti tavoitella piittaamatta siitä, kuinka monien ihmisoikeuksia tulee siinä sivussa loukanneeksi. Tiesikö hän Sajoksessa käydessään, kenen perinteisille maille se onkaan rakennettu? Tiesikö, että kyseisten sukujen jälkeläiset eivät ole tervetulleita kyseiseen rakennukseen? Kunnian kruunun sijaan narrin hattu pukee häntä varmasti oikein hyvin.

    VastaaPoista
  3. Ministeri Anna-Maija Henriksson muistaa joka kohdassa tähdentää, ettei saamelaiskäräjälailla ja ILO-sopimksellla "oteta keneltäkään pois".
    Se on tarkkaan harkittu ilmaisu.
    Tänä päivänä epätasa-arvo syntyy kuitenkin useimmiten silloin, kun jollekin annetaan enemmän kuin muille.
    Miltä kuulostaisi: näiden lakien myötä saamelaiset eivät saa oikeuksia ja etuja ylitse muiden.

    Jos saamelaisilla on samat oikeudet kuin muilla Suomen kansalaisilla, herää kysymys, miksi on tarpeen säätää (jo olemassaolevien erityislakien lisäksi) uusia lakeja?
    Tähän saamelaiskäräjät sanovat, että kyse on kollektiivisista oikeuksista. Osaltaan onkin, mutta merkittävä osa niistäkin on sellaisia, joihin vetoamalla saamelaiskäräjät jakaa oikeuksia yksilöille.
    Henrikssonin mielilause on; että lainsäädännön uudistuksten tarkoituksena on "lisätä vähän saamelaisten mahdollisuutta vaikuttaa" (omiin asioihinsa ja elinympäristöönsä). Mitä mahtaa tarkoittaakaan? Tietenkin ”saamelaisilla” tarkoitetaan vain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttyjä saamelaisia.

    Kun näitä lakeja on valmisteltu, on tässä "kiireessä" unohdettu käydä läpi ja perata kaikki ne parisataaa lakia, jossa on erityisiä säädöksiä saamelaisten erityisoikeuksista yms.
    Ennen saamelaiskäräjälain ja ILO-sopimuksen solmimista on ehdottomasti selvitettävä miten ko. säädökset kokonaisuutena vaikuttavat.

    On myös selvittämättä mikä on tarpeen saamelaisen kulttuurin ja kielen säilymiseksi ja kehittämiseksi, ja mikä ylimääräistä saamelaisbonusta.

    Saamelaiskäräjien johdolla ajama politiikka on viime aikoina suunnannut voimavaroja ja saanutkin valtion panostamaan sellaisiin hankkeisiin, joissa maanomistuksen (joka näyttää ajavan kiville) keskitytään aineellisen ja aineettomaan kulttuurin omistamiseen.
    Lapin yliopiston tutkijaksi palkattu Anne Nuorgam on tässä keskeisessä asemassa. Hän on profiloitunut saamelaisoikeuden tutkijaksi.
    Ajankohtainen jo jonkin aikaa jatkunut painopiste ja avainsana saamelaiskäräjillä ja eräillä saamelaistutkijoilla näyttä olevan "omistaminen".
    Tämä on saanut monenlaisia ilmauksia esim. Tanja Poutiaisen puvun käytöstä ja metsäsaamelaisten lapinpuvusta käydyissä keskusteluissa, jotka heijastivat omistamiskysymyksen laajenemistä. Klemetti Näkkäläjärvikin on osallistunut omistamistalkoisiin. Hän oli närkästynyt siitä, että hänen tulisi maksaa arkistolle esivanhempiaan esittävästä valokuvasta, koska se on suvun omaisuutta ja siksi annettava hänelle ilmaiseksi. Ilmeisesti hänen mielestään kuvaaja, kuvan valmistaja ja säilyttäjä ovat ryöstäneet saamelaisen suvun omaisuutta.
    Saapas nähdä mille kaikille alueille tällaiset pyrkimykset laajenevat, kun Lapin yliopiston saamelaislain tutkija Anne Nuorgam valmistelee erilaisia "omistamislakeja". Ainakaan rahasta ei ole puutetta. Mikään tutkimus ei maassamme ole niin hyvin resurssoitu kuin saamelaiskäräjien ideologiaa edistävä "tutkimus" sekä julkisin että sääätiöiden ja rahastojen varoin.
    Odotan mielenkiinnolla mitä noin suuri panostus tuottaa.






    VastaaPoista
  4. Bästa Anna- Maja elää K. Näkkäläjärven maalailemaa utopiaa itsenäisestä

    Saamenmaasta, jossa kaikki maat, mannut ja vedet + luonnonrikkaudet

    ovat yhteistä. Ei voida suvuittain jakaa "entisiä valtion ja lantalaisten"

    ryöväämiä maita, kun suurporosuvut ovat tulleet Norjasta. Heidän

    maansa ovat siellä. Yhdessä kolttaeliitin kanssa ollaan omistelemassa

    Inarinsaamelaisten maita ja vesiä vedoten alkuperäiskansastatukseen.

    Tuommoinen on kolonialismia räikeimmillään. Sitä ovat eurooppalaiset

    harjoittaneet menneinä aikoina esim intiaanikansojen mailla.

    On perin outoa ja aivan uskomatonta, että tämmöiselle puuhataan oikein

    lain voima. Kuitenkin eletään vuotta 2014...!?

    VastaaPoista
  5. Saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja ja poromies Pekka Aikio kertoili Lapin Kansassa 17.12.2014 omituisia Ilo sopimuksesta. Hänen mukaansa sopimuksella ei ole mitään merkitystä, joten kenenkään ei tarvitse olla huolissaan tämän vuoksi. Keneltäkään ei oteta mitään. Pelkkää sumutusta Aikiolta, jotta sopimus ratifioitaisiin vähin äänin.

    Sopimus voimaan tullessaan vaikuttaa varmuudella kaikkien elämään Lapissa sillä alueella, missä maaoikeusartikloja sovelletaan. Ainoastaan Pekka Aikion edustaman tahon intressejä suojataan esityksessä. On hyvä muistaa, että Ilo sopimusta koskevassa hallituksen esityksessä myös Metsähallituslakiin lisätään ns. saamelaispykälät, joka mm. antaa saamelaiskäräjille (käytännössä saamelaiskäräjien hallitukselle) veto oikeuden kaikkien muiden paitsi poromiesten maankäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka Aikio on mukana siinä saamelaisrikissä, joiden uusi strategia on eri tavoin vakuuttaa, ettei ILO-sopimuksella ole mitään vaikutusta ja että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluminen ei ole välttämätöntä eikä tarpeellista, koska saamelaiset savat kaikki oikeudet muutoinkin.
      Mitä järkeä on koko saamelaiskäräjillä, jos ei millään ole mitään vaikutusta? Yleensä tarpeettomat instituutiot lakkautetaan.

      Poista
  6. "Stubbkaan ei huomannut puuttua ILO-kirjaukseen pätkähallituksensa ohjelmaa laadittaessa, vaan ehkä katsoi koko asian Suomen mittakaavassa kovin marginaaliseksi. Sielläpä olkoon!"

    Blogistilta turhan löperöä tekstiä. Stubb ollessaan ulkoministerinä nimenomaan edellytti Suomelta Ilo-sopimuksen ratifiointia, mihin saamelaiskäräjät on vedonnutkin matkan varrella. Stubbilta ja siis kokoomukselta Ilo-sopimuksen ratifiointihanke on looginen jatkumo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa tuosta Stubbin ulkoministeriajasta ja hänen lausahduksistaan silloin. Luulen kuitenkin, että hänellä oli jo enemmän tietoa pääministeriksi ryhtyessään ILO-sopimukseen liittyvistä erimielisyyksistä. Hän ei kuitenkaan nähnyt tuossa vaiheessa aiheelliseksi noteerata niitä eli ehkä siis piti asiaa kovin vähäpätöisenä.
      Kun tapasin Stubbin noin viikko sitten Sodankylässä ja annoin hänelle Inarin kunnan edustajana kunnan kannanotot saamelaiskäräjälakiehdotukseen, ILO-ratifiointiin ja metsähallituslakiuudistukseen, hän vakuutti nyt perehtyneensä ILO-asiaankin. Ei ollut aikaa keskustella paljon pitempään, jolloin tuon perehtymisen aste olisi ehkä käynyt ilmi. Sen tiedän eräästä lähteestä, että pääministeri pyysi tuolla samaisella Lapin matkallaan lisäinformaatiota ILO-ratifiointiin liittyen. Toivottavasti se vaikuttaa jatkossa, sillä hallituksen esitystä annettaessa ei tullut esiin mitään pääministerin epäröintiä.
      Kokoomukselle puolueena Kataisen hallitusohjelman ILO-kirjaukset olivat auttamaton moka ja se tulee eduskunnan ratkaisuista riippuen heijastumaan puolueen menestykseen Lapissa. Ehkäpä laajemminkin siinä tapauksessa, että ILO-ratifiointi oheislakeineen säädetään ja siitä seuraava konfliktin paisuminen nousee valtakunnalliseen ja kansainväliseenkin tietoisuuteen.

      Poista
    2. Toivottavasti epäilyni on väärä ja blogisti oikeassa.

      Poista
  7. Siis jos ILO- sopimuksella ei ole mitään merkitystä, niin miksi sitä

    ylipäätään pitäisi ratifioida? Ei kukaan tyhjän vuoksi näe noin paljon

    vaivaa, kuin esim: A-M Henriksson ja heimopäällikkö Näkkäläjärvi.

    Joutavanpäiväinen ILO joutaa romukoppaan, jos kerran asia on noin,

    kuten meille monesta suusta vakuutetaan.

    VastaaPoista
  8. Olimme 18.12.2014 Aikion Niilon kanssa eduskunnassa tapaamassa vasemmistoliiton edustajia tästä ILOn sopimuksen ratifioimisesta, paikalla oli myös saamelaisnuorten edustajia. Päällimmäiseksi tapaamisesta jäi sellainen kuva, että ei olla oikein selvillä mitä nämä lakiesitykset oikein käytännössä merkitsevät, kuka voittaa ja kuka häviää. Siksi kerron suomeksi nyt, että hallituksen esitykset saamelaiskäräjälain ja metsähallituslain muuttamiseksi sekä ILOn sopimuksen ratifioimiseksi tietävät toteutuessaan niin keskitetyn valtajärjestelmän luomista, ettei sellaisesta ole tähän mennessä Suomessa eikä koko pohjoismaissa kokemusta. Lähimmät kokemukset tällaisesta maan tavalle vieraasta valtajärjestelmästä löytyvät entisestä Neuvostoliitosta ja sen aikaisista muista itäblokin maista. Mainituissa maissa saadut kokemukset ovat sellaisia, että valtajärjestelmän ollessa äärimmilleen keskittynyt vallanpitäjät pyrkivät ehkäisemään kaiken aloitteellisuuden kehittämisen ja huomioon ottamisen. Onneksi poliitikkojemme aito kannatus tällaiselle keskitetylle järjestelmälle lienee onneksi puutteellinen. On kuitenkin olemassa riski, että Lapin kaukaisuus ja erilaisuus sekä saamelaisten eksoottisuus etelän päättäjien silmissä voivat hämätä monia kansanedustajia. He ehkä ajattelevat, että jos alkuperäiskansa kerran tuollaista järjestelmää vaatimalla vaatii, niin kaipa kansainväliset sopimukset edellyttävät, että sellainen on sille annettava. Riskiä nostaa se, että todellisen tiedon kulkeutuminen eduskuntaan saamelaisten ja statuksettomien saamelaisten tilanteesta on haluttu rajoittaa ja estää.

    Aidon legitimiteetin puute on johtanut saamelaisideologian kriisiytymiseen. Tähän asti on eletty eräänlaista kaksoiselämää, jossa ideologian edellyttämät kliseet elävät yhtäällä ja todellisuus ongelmineen elää toisaalla. Tavallisten saamelaisten passiivinen näennäissitoutuminen käräjien viralliseen arvojärjestykseen kovertaa koko ajan moraalia ontoksi. Moraalisen sitoutumisen puuttuminen on johtanut välinpitämättömyyteen, joka näkyy yleisen kiinnostuksen puutteena käräjien toimintaa kohtaan.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  9. ...jatkoa:

    Moraalinen romahtaminen näkyy myös piittaamattomuutena ylisuurten poromäärien aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin. Tämän uskomattoman välinpitämättömyyden taustalla on laiminlyönnit ja piittaamattomuus tutkimustuloksista. Laitumien kantokykyyn nähden ylisuurten poromäärien aiheuttamista ongelmista syytetään kullankaivajia, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä koko saamelaisten itsensä aiheuttaman ongelman kanssa. Ympäristöongelmat ovatkin käräjien poliittisen johdon jälkeensä jättämistä ongelmista vaikeimpia ja vaikutuksiltaan laajimpia, eikä niitä ratkota sillä, että kielletään kullankaivuun tai matkailuelinkeinoon liittyvien toimintojen harjoittaminen.

    Samanlainen dualismi kukkii myös suhtautumisessa pienempiin saamelaisryhmiin. Sanoissa julistetaan pienempien saamelaisryhmien yhdenvertaisuutta ja oikeutta omaan kulttuuriin ja sen kehittämiseen omaehtoiselta pohjalta. Käytännön teoissa on kuitenkin toteutettu raakaa yhdenmukaistamista, pohjoissaamelaistamista, ja ollaan sokeita kaikille pienten saamelaisryhmien yrityksille lisätä itsemääräämisoikeuttaan.
    Ne on julistettu saamelaisvastaisiksi ja painettu pinnan alle.

    Kun tätä Pandoran lippaan kantta raotettiin KHO:n päätöksessä 2011, ei käräjien poliittinen johto kyennyt statuksettomien saamelaisten esiin nousemista enää pidättelemään. Kuvaavaa saamelaiskäräjien moraaliselle kaksoiselämälle on ollut, että sen puheenjohtajalle Klemetti Näkkäläjärvelle paineiden rajuus on näyttänyt tulevan täydellisenä yllätyksenä. Paljon puhuva esimerkki tästä oli Näkkäläjärven täydellinen ja ilmeisesti aito hämmästys statuksettomien saamelaisten halusta liittyä alkuperäiskansayhteisöön, jota hän isännöi kuin omaansa.

    Mitä meidän tulisi käräjien toiminnasta sitten päätellä? Sen sijaan, että käräjien johto olisi reagoinut positiivisesti tällaisiin samaa väestöä koskeviin oikeutettuihin pyrkimyksiin ja toiminut rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi, se onkin käpristynyt siilinpuolustukseen. Saamelaisyhteisön rakentuminen näennäisen legitimiteetin varaan ja siitä johtuva äärimmäisen keskitetty, aloitteellisuuden ja tosiasiat kieltävä valtajärjestelmä vievät yhteisöltä sen kehittämisen edellyttämän dynamiikan ja oikeutuksen.

    Ylevillä alkuperäiskansan ja ihmisoikeuksien ideoille rakentuvan aatteen ja karun yhteiskunnallisen käytännön välillä on sovittamaton ristiriita, joka johtaa tällä menolla ennen pitkää selkärangan katkeamiseen. Saamelaisen ja lappalaisen paljon kehuttu yksilöllisyys pyritään polkemaan maahan ja tekemään hänestä vain mitätön ratas valtavassa koneistossa, jossa kukaan ei piittaa hänen toivomuksistaan. Hänen vapautensa ja loukkaamattomat oikeutensa pyritään nollaamaan. Saamelaiskäräjien johdon ideaalisaamelainen on sätkynukke, joka tanssii sen pillin mukaan. Jos orjuus olisi tässä maassa sallittu, lappalaiset kelpaisivat saamelaiskäräjien johdolle tähän rooliin.

    On turha tässä yhteydessä kovin syvästi ryhtyä analysoimaan sitä miksi ja miten saamelaiset onnistuivat saamaan oman hallinnon, jonka huonosta toiminnasta saamelaiset ja lappalaiset saavat maksaa vielä pitkään. Saamelaispoliittisten johtajien etnisten päämäärien paljastuminen ei ole sopinut lainkaan yhteen vallitsevan todellisuuden kanssa. Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä siitä, miten todellisuudesta irtautunut idealismi on viitoittanut tien tuhoon. Reaalipolitiikka ei ole läheskään niin hohdokasta, mutta sen kautta on saavutettavissa todellista edistymistä. Tätä saamelaisjohtajat eivät ilmeisesti kykene näkemään. Tilannearvion tekemistä ehkä helpottaisi, kun he ottaisivat silmiltään etnonationalistisen suursaamelaisuuden silmälasit, jotka eivät ole ainoastaan siniset, keltaiset ja vihreät, vaan onpa siellä punaisellakin värillä tuntuva osuutensa.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  10. Kitiltä tasokasta analyysiä. Näkee että hän tuntee asian pitkältä ajalta.

    Nykyisten saamelaiskäräjien kahtalainen toiminta on johtanut siihen, että sitä pidetään aika yleisesti epäluotettavana ja arvaamattomana toimijana. Kokouksissa puhutaan yhtä ja seuraavana päivänä toimitaan toisin.

    VastaaPoista
  11. Veikko on ansiokkaasti blogissaan tuonut esille, että Eduskunnassa on nyt Ylä-Lapin tulevaisuuden kannalta kaksi tärkeää lakiesitystä. Nämä esitykset ovat sellaisia, joita Inarin saamelaiset ajattelevat päivin ja öin. Niiden unohtaminen merkitsee ihmisarvon menettämistä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan röyhkeydellä ei ole ollut mitään rajoja: sovittelu ei ole tullut kysymykseen. Mistään ei ole haluttu neuvotella, lappalaisia ei tarvitse ottaa huomioon verisukulaisina.
    Saamelaiskäräjien puheenjohtaja antaa ymmärtää toistuvasti olevansa "koulutettu antropologi", mutta tuntee huonosti lappalaisten ja saamelaisten historian – siis oman kansansa historian. Inarinsaamelaiset ovat panneet merkille, etteivät puheenjohtajan pelkät akateemiset tiedot ja oppiarvo takaa inarinsaamelaisten tai ylipäätänsä saamelaisten historian omaksumista. Hän ei käytä lahjojaan ja oppiarvojaan todellisuuden ymmärtämiseen, vaan lyömäpuuna lappalaisten syrjimisessä ja vipusimena heidän maittensa valloittamiseksi.

    Lappalaiset ovat olleet täällä aikaisemmin kuin saamelaiset. Lapinmaassa on käynyt vihollisia, muttei saamelaisia näkynyt siihen aikaan, vaan vain lappalaisia. Alueelle 1850-luvun jälkeen Norjasta muuttaneet porosaamelaiset eivät ole Inarin historiallisen lapinkylän jälkeläisiä. Inarin metsät eivät kasvata jäkälää vain näkkäläjärvien poroille. Puheenjohtajan mukaan Inarin alue on kuulunut ammoisista ajoista lähtien saamelaisille, mutta ei saamelaisten verisukulaisille lappalaisille eikä lapinkylille. Nämä muuttajasaamelaiset haluavat pitää entisten lapinkylien maita ominaan. Kuitenkin heidän esi-isänsä ovat syntyneet muualla, siellä on heidän kotinsa ja perintömaansa. Tässä totuudessa ei ole mitään hävettävää, mutta se ei kelpaa, koska sen avulla ei voida ajaa maanvalloitushanketta. Niinpä se korvataan propagandalla ja satuilulla, jota tuotetaan ja levitetään viran puolesta. Missä on viranomaisena toimivan saamelaiskäräjien velvollisuus pysyä totuudessa ja vastata virkavastuulla? Sellainen vastuu virkasuhteisilla yleensä on. Suomessa se on tähän asti puuttunut, eikä ehdotukseen saamelaiskäräjälain muuttamiseksi sisälly edelleenkään minkäänlaista parlamentaarisen vastuullisuuden häivääkään. Ruotsin ja Norjan saamelaiskäräjien kohdalla tämä demokraattiselle päätöksenteolle olennaisen keskeinen periaate on toteutettu.

    Tähän asti lappalaiset ja saamelaiset ovat tehneet yhdessä työtä, rakastaneet ja haaveilleet tulevaisuudesta. Tälle yhteiselon eteen puheenjohtaja on halunnut panna puomin ja myrkynkylvö on tuottanut jossain määrin tuloksia. Rehelliset saamelaiset ja lappalaiset eivät kuitenkaan tätä erottelua hyväksy, vaan ovat rakentamassa yhteistyötä sen muurin yli, jota puheenjohtaja on rakentanut. Yhä selvemmin näkyy miten syvästi puheenjohtaja vihaa sellaista tulevaisuutta, jossa lappalaiset ja saamelaiset eläisivät sovussa. Hän yrittää tuhota kaiken rohkean ja ennakkoluulottoman ajattelun, mutta kehuskelee saamelaisia nuorisopoliitikkoja joiden päätöslauselmat säestävät hänen politiikkaansa.
    Hän vainoaa tutkijoita ja tiedemiehiä, jotka pitäytyvät ammattimoraaliinsa, mutta turvautuu itse luottotutkijoihin joiden lausunnot ovat hänen pyrkimyksiään tukevaa, taattua tavaraa. Tällainen politiikkaa voi kantaa aikansa, mutta se ei voi kantaa ikuisesti. Niinpä puheenjohtaja etsii tällä hetkellä ulospääsyä itse rakentamastaan ansasta. Hän ei etsi poliittista ulospääsyä, vaan pikemminkin ulospääsyä politiikasta, pakotietä nykyisestä asemastaan. Puheenjohtaja pitää kiirettä, aika käy häneltä vähiin. Hänellä on vastassaan laaja maa ja siellä asuva alkuperäisväestö, jota hän ei pidä alkuperäiskansana.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  12. ..jatkoa:

    Joka on käynyt Inarissa, tietää inarinsaamelaisten ominaisuudet. Kamppailu ankaraa luontoa vastaan on tehnyt heistä rohkeita. Ihmiset asuvat kaukana toisistaan, kahden talon välillä saattaa olla kymmeniä kilometrejä, tuntureita ja vaaroja. Ehkä siksi he ovat tottuneet kunnioittamaan toista ihmistä. He arvostavat ystävyyttä ja kunnioittavat uskollisuutta. Muinaisista ajoista he ovat kasvaneet kiinni korkeimpaan omaisuuteensa, vapauteen. Nämä ominaispiirteet eivät häviä minnekään, vaikka inarinsaamelainen muuttaisi kylille tai kaupunkiin, ne ovat osa hänen perinnettään ja identiteettiään, sitä, jonka puheenjohtaja Näkkäläjärvi uskoo olevan kukistettavissa. Saamelaiskäräjien johto tuskin lienee löytänyt sellaista inarinsaamelaista, joka olisi valmis luovuttamaan Inarin historiallisen lapinkylän alueen saamelaiskäräjien valtaan.

    Lappalaisten elämässä, jokaisen lappalaisen elämässä on ankaria hetkiä. On uskallettava katsoa totuutta silmiin. Nyt ei auta väistyä ja ajatella että tämäkin myrsky menee ohi, kunhan pysytään matalina. Lappalaisten historiallinen maa on vaarassa. Saamelaiskäräjät tarjoaa lappalaisille alennustilaa joidenkin valtiojohtoon kuuluvien henkilöiden uskomattomalla avustuksella.
    Inarin saamelaisten maa on ikivanha. He rakastavat sen historiaa, kulttuuria ja kunniaa. Lappalaiset tietävät mistä nyt taistellaan: inarinsaamelaisten vapaudesta, heidän elämästään, heidän tulevaisuudestaan. He puolustavat oikeutta elää vapaudessa. He varjelevat lastensa rauhaa ja onnea.
    Olen kasvanut Inarin saamelaisten keskuudessa, äidinkieleni on pohjoissaame. Tällä hetkellä minäkin kaikkien Inarin saamelaisten tavoin puolustan heitä. Olen pohjoissaamelainen, ja olen siitä ylpeä. Minä tiedän että puheenjohtaja vihaa myös minua, ehkäpä kaikkein eniten. Se sopii minulle, sillä tahtomattaan hän nostaa siten arvoani inarinsaamelaisten puolustajana.
    On koittanut selkeiden tunteiden ja selkeiden sanojen aika. Nyt ratkaistaan eduskunnassa lappalaisten kohtalo. Puheenjohtaja on heittänyt taisteluun kaikki voimansa ja taitonsa meidän nujertamiseksi. Puheenjohtaja sanoo olevansa saamelaisen kulttuurin kannattaja ja puolustaja. Mistään lappalaisten kulttuurista hän ei ole muka kuullutkaan.
    Lappalaisten maata ei voi vallata. Kukaan ei ole sitä koskaan vallannut eikä tulee valtaamaan. Kaikkein vähiten voidaan vallata tai kukistaa lappalaisen sydän ja tahto. Lappalaiset ovat aina nielleet vihollisensa. Lappalainen on yleensä lempeä ja vieraanvarainen, mutta käräjien puheenjohtaja on saanut hänestä sisukkaan vastustajan. Lappalainen osaa puolustaa olemassaoloaan, ja sen hän tekee älykkäästi ja järjestelmällisesti, katsoen tulevaisuuteen.
    Inarinsaamelaisten maa on merkillinen maa, ja tällä kansalla on ehkä joidenkin mielestä merkillinen luonne. Se on pehmeä, se taipuu, se joustaa, mutta sen nöyryys on väliaikaista. Sitä on vaikea ymmärtää enontekiöläisen Näkkäjärven, sitä on vaikea ymmärtää sen, jonka juuret ovat suomalaisessa uudistilakulttuurissa – juuri siinä, josta Näkkäläjärvi väittää lappalaisten polveutuvan. Eivät kuitenkaan polveudu: inarinsaamelaisista ei kukaan tiedä mistä ja milloin heidän esivanhempansa ovat seudulle tulleet, vaikka seudun muista asukkaista tieto on kirjoissa ja kansissa. Inarinsaamelaiset ovat tottuneet ankaraan elämään, ja tulevat kestämään tämänkin koettelemuksen.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  13. Jouni Kitin kirjoituksessa esiintyvä ajatus "nöyryys on väliaikaista" esiinty Lapin kenraalin ja kirjailijan K.M. Walleniuksen romaanissa "Makreeta, merensoutajan vaimo" (1959). Wallenius tunnetaan mm. Petsamon valloittajana, kolttien kurittajana ja Mäntsälän kapinan yhtenä johtajana. Talvisodan aikana Wallenius komensi menestyksekkäästi Lapin ryhmää, johon kuuluvat joukot taistelivat Petsamon, Pelkosenniemen ja Sallan suunnilla.


    Walleniuksen ensimmäisistä kirjoista ilmenee selkeästi hänen suoranaisen rasistinen suhtautumisensa varsinkin niihin kolttiin joiden jäljillä hän etsiskeli "Suomen poroja" yhdessä "Pahan-Moskun" kanssa. Kirjailijan kypsyessä - sanan monessa mielessä - tämä nuoruusvuosien asenne muuttui kunnioitukseksi.

    Jouni Kitin kirjoitus palautti minulle mieleen ajan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa kun palvelin varismiehenä Lapin Rajavartiostossa Rovaniemellä. Komppaniassa oli monta saamelaista. Yksi näistä oli hiljaisempi kaveri, hiukan hidas, juro ja harvasanainen, ymmärtääkseni pohjoissaamelainen. Nimi on hyvin muistissa, mutta jätän sen nyt kertomatta. Kesä oli poikkeuksellisen kuuma. Oltiin Mäntyvaarassa jalkaväkitoiminnan harjoituksessa, edettiin ketjussa, lyötiin maihin, etsittiin väliaikainen tuliasema, syöksyttiin, lyötiin maihin. Tämä kaveri ei saanut oikein liikettä kinttuihinsa, ja hänen takanaan komentoja huutanut vanha ylikersantti otti ja potkaisi tuota miestä osuen raskaasti roikkuvien väljien housunpersausten sisällä olevaan miehen kankkuun. Potku ei pannut mieheen mainittavasti lisää vauhtia, hän eteni omaa vauhtiaan, nyt vain synkepänä.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  14. ... jatkoa

    Tapaus olisi voinut jäädä siihen, mutta meillä oli tiedossa muistaakseni edellisenä vuonna eräässä aivan toisessa varuskunnassa tapahtunut ikävä tapaus. Samantyyppisessä etenemisharjoituksessa sotamies oli heittäytynyt käskyn mukaan maahan, mutta hänen takalistonsa oli jäänuyt koholle. Paikalle osunut kouluttaja oli polkaissut miestä selän jatkeeseen jotenkin sen suuntaisilla saatesanoilla että meneekö se alas vai eikö se mene. Ajatus oli epäilemättä hyvä, maahan syöksyessä ei takapuoltakaan auta jättää koholle vihollisen maaliksi. Nyt oli vain niin, että sotamiehellä oli hyvä syy joka esti ohjeiden mukaisen suojaavan asennon etsimisen: hänen vatsansa alle oli osunut kuiva, katkennut puunnäre. Kun kouluttaja polkaisi, näre lävisti varusmiehen vatsan, sillä seurauksella että hän kuoli.

    Meidän sotamiehelle jäi kouluttajan potkusta tuskin pahempaa ruumiillista vammaa. Potku kyllä osui, mutta se oli kuitenkin tarkoitettu lähinnä eleeksi. Silti kyseessä oli potku ja osuma. Mutta meidän hiljainen miehemme - en tosiaankaan muista että hän oliisi tuota ennen paljoja puhellut - sanoi vain hiljaa, hitaasti ja vähän synkästi "Ihmistä ei saa potkia".

    Kuten kaikki rajavartiostossa tai armeijan puolella varusmiehenä palvelleet tietävät ja muistavat, purnaajia riitti aina. Vähänkös sitä kouluttajien selän takana uhottiin, jollekin kouluttajalle piti vetää säkki päähän ja hakata joukolla pimeässä paikassa, toisesta piti tehdä ilmoitus. Muotona oli aina "pitäisi", ja siihenpä se jäi. Mutta tämä potkaistu hiljainen saamelainen olikin toista maata. Olisikohan saapumiserässä ollut kolme ylioppilasta, joista minä olin yksi. Hiljainen mies kääntyi puoleeni ja kysyi neuvo, pitäiskö hänen tehdä tapahtuneesta ilmoitus. Olin silloin ja olen edelleenkin hyvin otettu hänen tuolloin osoittamastaan luottamuksesta. Puhuimme asiasta rauhallisesti, ja tuin hänen ajatustaan, en yllyttänyt vaan sanoin että päätös on hänen. Olimme molemmat samaa mieltä: Ihmistä ei saa potkia.

    Ja niin kävi, että koko aikana ainoan ilmoituksen kouluttajasta teki porukan ehkä hiljaisin mies. Haluan uskoa, että vielä poikasiässä oleviin metsureihin ja poromiehiin tottunut komppanianpäällikkö osasi hoitaa tilanteen oikein. En kysellyt senkoommin miten asiassa meni, enkä kuullut siitä muuta kautta. Mutta nuo hetket muistan kuin eilisen päivän.

    Miten tämä liittyy ILO-sopimukseen ja inarinsaamelaisiin? Jouni Kitti tähdentää, että nyt ei ole oikea hetki taipua ja odottaa että tämäkin myrsky menee ohi. Kävi niin tai näin, kannattaa muistaa kaksi opetusta. Toisesta vastasi jääkärikenraalimajuri Wallenius, Lapin ihmisten tuntija: "Nöyryys on väliaikaista". Toisesta vastasi Lapin rajavartioston pohjoissaamelainen hiljainen varusmies: "Ihmistä ei saa potkia". Nämä ajatukset kantavat.

    VastaaPoista