sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Norjan ILO-ratifioinnin käytännöistä ollaan hiljaa

Suomessa ILO 169 -sopimuksen ratifioinnista käydyssä, sitä puolustavassa keskustelussa on viitattu tuon tuosta siihen kuinka Norja on ratifioinut sopimuksen jo ajat sitten. Jostain syystä Norjan mallia ei ole juurikaan siinä yhteydessä avattu eli selvitetty miten ratifiointi on vaikuttanut elämään Finnmarkissa tai muualla maassa missä saamelaisia elää.
Odottaisi esimerkiksi viimeksi Suomen suhtautumista ILO-ratifiointiin arvostelleen Martin Scheininin käyttävän Norjaa joka käänteessä esimerkkinään, mutta kovin hänkin on ollut hiljaa.
Seuraavassa suorana lainauksena Jouni Kitin analyysi, jossa Norjan tilannetta verrataan Suomeen ja jossa tiedän taustana olevan Jounin useilla tavoin kokoamaa ja saamaa tietoa:

”Norja tarjoaa erinomaisen esimerkin erityispiirteineen yleissopimuksen ratifioinnista, joka ajoittuu 1990-luvun alkuun. Sopimuksen mukaisia kansallisia lainsäädäntötoimia Norja toteutti vasta noin viitisentoista vuotta myöhemmin säätäessään Finnmarkin lain.
Sen katsotaan nykyisin kaikilla tahoilla epäonnistuneen. Laajalle levinnyt käsitys on, ettei Norjassa ole yleissopimuksen tarkoittamaa alkuperäiskansaa yleissopimuksen olettamine olosuhteineen. Suurimmat ongelmat ovat tulleet esille eri hallintojärjestelmien (kunnallisen ja erityislain mukaisen) päällekkäisyydessä. Erityislain mukainen päätöksenteko ei ole saavuttanut sille asetettuja tuloksia. Kunnat ovat yksiselitteisesti vastustaneet lakia.
Norjassa oikeudet olivat selvät ratifiointia selvitettäessä.  Keskeisiä lähtökohtia ja ehtoja olivat:
Ei luvattu yhtään uutta oikeutta eikä mitään oikeuksia palautettu eikä näin ole tehty myöhemminkään.
Kenenkään oikeuksia ei heikennetty tai estetty, mikä edellytti laajan saamelaiskäsitteen mukaista lainsäädäntöä tämän aiheuttamatta mitään ongelmia myöhemminkään.
Toteuttava Finnmarkslov säädettiin voimaan vasta vuonna 2007, eikä senkään nojalla luotu uusia oikeuksia.
Ratkaisu on poliittinen ja kiihkoilu estettiin Norjan silloisen pääministeri Gro Harlem Brundtlandin edellyttäessä, että kiihkoilevat saamelaisjohtajat astuvat syrjään. Näin kävikin.

Suomessa tilanne ei ole selkeä: Palautettavien oikeuksien käsitykselle ei ole tieteellistä tukea. Pikemminkin kyse on siitä, että valtion vastustuksen vuoksi vasta viime vuosina on laajemmin siirretty vanhojen tilojen asiakirjaperusteiset perinteiset poronhoito-, kalastus-, metsästys- ja muut oikeudet kiinteistörekisteriin Inarin ollessa edelläkävijä. Silti valtio ei ole tehnyt mitään osoittaakseen omien oikeuksiensa alkuperän, joka on olennainen osa ILO-selvitystyötä.
Suomessa valtio ei ole tunnustanut koko alkuperäisyyttä lappalaisille vastoin laajaa tieteellistä näyttöä. Suomen perustuslain asiaa koskeva säännös on tarkentamatta.
Suomessa valtio ei ole hyväksynyt tieteellisen tutkimuksen tuloksia vastoin yleistä ihmisoikeusperiaatetta.
Suomessa ei ole yhtenäisiä eikä vailla syrjintää olevia ratifiointiedellytyksiä nykyisessä valmistelussa.

Lappalaisten asutushistoria ja oikeudet ovat sekä valtiolta että saamelaiskäräjiltä tunnustamatta. Saamelaismääritelmään ei ole tehty tutkimustulosten mukaisia korjauksia. Itseidentifikaatio eli jokaisen oikeus samaistua alkuperäiskansaan ja sen mukaiseen elämiseen on sivuutettu määritelmästä vastoin yleissopimusta. Mitään oikeuksia ei voida palauttaa muille kuin niihin asiakirjojen perusteella oikeutetuille, olivat he sitten lappalaisia tai saamelaisrekisteriin merkittyjä lappalaisia. Näin ei voida tehdä senkään vuoksi, että nämä oikeudet eivät ole enää valtion yksin disponoitavia. Valtio ei voi näyttää kalastus- tai poronhoito-oikeuttaan.

Suomen tie on sen oma tie: Se on edennyt Ruotsista erillään noin 200 vuotta ja Norjasta paljon enemmän, vaikka tiettyjä yhtymäkohtia onkin. Suomen tien olennaisia edellytyksiä on lappalaisten kaikkien oikeuksien tunnustaminen, lappalaisten alkuperäisyyden tunnustaminen ja tutkittuun tietoon nojaaminen, mikä ei näytä olevan Suomessa helppoa. Vasta sitten voidaan puhua ihmisoikeusvaltiosta. Ja vasta sitten on mieltä puhua alkuperäiskansojen yleissopimuksen ratifioinnista.
Senkin rinnalla valtion on näytettävä kiistattomasti omat omistuksensa kiistanalaisilla alueilla. Yleissopimuksen ratifiointi johtaa väistämättä siihen sen vuoksi, että ratifiointi edellyttää perinteisten oikeuksien alueiden tarkkaa määrittelyä, ja sen vuoksi, ettei yleissopimuksen mukaan kenenkään yksityisiä oikeuksia voida ratifioinnilla vähentää tai heikentää tai uusia oikeuksia luoda.
Ratifiointi edellyttää näistä jo yleissopimuksen valvontajärjestelmän vuoksi tarkkoja selityksiä. Muutoin siitä tulee sovelletulla alueella kaiken kehityksen pysäyttävä vieraiden hallitsema mekanismi. Yleissopimuksen tätä puolta koskevaa mekanismia ei ole Suomessa oikein ymmärretty.

Eroja maiden välillä on siten ainakin seuraavalla tavalla:
1. Suomen lähtötilanne on tyystin toinen.
2. valtion asenne ja asetelma on ollut tyystin toinen.
3. Suomessa lappalaisten asema on tunnustamatta alkuperäisyys mukaan lukien; käynnissä erottelu yhdistämisen ja yhdenmukaisen kohtelun sijaan ilman että sen riskejä ja vaaroja on arvioitu.
4. kummassakaan ei ole yleisiä palautettavia oikeuksia lappalaisten oikeuksia lukuun ottamatta (osin myös asiakirjojen mukaisia oikeuksia nauttivien saamelaisten).
5. valtion valmistelu on ollut suorastaan rasistista ja liian poliittista vastoin tosiseikkoja; Suomessa on asian kannalta olennaisia tutkittuja tietoja, joita voidaan pitää kiistattomina niiden toistumisen ja kattavuuden kautta.
6. ratifioinnin rinnalla esimerkiksi sitä olennaisempi poronhoidon kestävyys on kokonaan ratkaisematta; ongelma on siirtynyt Norjaankin Finnmarkin laista huolimatta.

Melkoinen paradoksi vallitsee. Suomessa ei ole saamelaisten oikeuksien palauttaminen esteenä ratifioinnille, sillä tällä vaatimuksella ei ole tieteellistä, tutkimuksellista eikä oikeushistoriallista perustaa eikä yleissopimus sitä edellytä. Sen sijaan Suomen valtion on ensin ja ennen ratifiointia tunnustettava lappalaisten alkuperäisyys, heille on vahvistettava alkuperäiskansan asema ja edellytykset Suomessa, heidän oikeutensa on tunnustettava ja valtion on selvitettävä, millä säädöksillä se on ottanut lappalaisilta heidän oikeutensa historian kulussa, jotta he ovat osa ratifiointia ja sen sitovuutta. Vaatimuksia tukee korkeimman hallinto-oikeuden tuorein oikeuskäytäntö, joka kuvastaa myös tutkimuksen ja yleisen tietämyksen kasvua.
Tätä kautta korostuu se, ettei mitään ratkaisuja voida tehdä kestävästi asiassa ilman suuren yleisön hyväksyntää ja ilman lappalaisten oikeuksien tunnustamista. Asiaa ei voida johtaa poliittisilla periaatepäätöksillä. Tarvitaan uusia olosuhdeselvityksiä, valtion ihmisoikeuksien tunnustamistoimia ja väestöryhmien olosuhteiden vertailua.”

Näin siis Jouni Kitti, joka on perehtynyt Norjan tilanteeseen myös paikan päällä eri tahoja kuullen.


Veikko

7 kommenttia:

  1. tämä tarkoittaa sitä että tunturisaamelaisen presidentin tilalle oli saatava merisaamelainen presidentti, jotta merisaamelaisten oikeudet saataisiin mukaan Norjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän siinä Norjassa todellakin kävi, että pohjoissaamelainen presidentti vaihtui merisaamelaiseen. Jälkeenpäin ovat rajan toisella puolella arvioineet, että saamelaisten oikeuksien etenemisen kannalta oli välttämätöntä saada saamelaisten presidentiksi avarakatseinen ja saamelaisvähemmistöä edustava henkilö. Suomessa saamelaisia on johtanut kaksi pohjoissaamelaista mieshenkilöä. Eiköhän ala olla jo aika vaihtaa levyä, ja valita jo toisin?

      Poista
  2. Mitä tarkoittaa sana alkuperäiskansa? ILO 169 työjärjestössä todetaan sen tarkoittavan kansallisuutta joka on jonkin alueen alkuperäistä väestöä ja joka on polveutunut väestöstä joka maan asuttamisen tai valtion muodostumisen aikana on asunut maassa.
    Tämähän on selvitettävissä lappia koskevista henkikirjoista ja historiankirjoista. Inaríssa Inarin suvut.
    Toisena asiana mainitaan että alkuperäiskansa olisi elänyt pitkälti riippumattomana aluetta hallitsevasta valtiosta. Tämä onkin erittäin mielenkiintoinen kohta sillä ovatko käräjäsaamelaiset eläneet riippumattomasti? Eivät ole vaan ovat vaatineet ja saaneet valtiolta avustuksia lähes kaikkeen elämäänsä.
    Kolmantena mainitaan kielen ja kulttuurin säilyttäminen elämäntapana. Tämäkin on erittäin kyseenalainen asia saamelaisten kohdalla sillä enin osa heistä asuu kuten valtaväestö vallankin kun suurin osa saamelaisista asuu muualla kuin lapissa.
    Todella keinotekoista ja turhaa koko saamelaismäärittely.

    Muuten YK:n tutkimusten mukaan alkuperäiskansoilla on lyhyempi eliniänodote valtaväestöön verrattuna! Johtuen köyhyydestä. Mahtaako natsata nykysaamelaisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jos statuksettomia saamelaisia katsoo, he elävät huonommassa asemassa kuin nykysaamelaiset.

      Poista
  3. "Maan asuttamisen tai valtion muodostamisen aikana on asunut maassa..."
    Jep jep. Ylälappi on ollut asuttu jo kivikaudella. Lisäksi toiset pystyy osoittamaan asuneensa Lapissa jo 1500-luvulla. Tämän määritelmän mukaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tänne muuttaneet porosaamelaiset ovat jotain muuta kuin alkuperäiskansaa tuon määritelmän mukaan. Nyt käynnissä oleva ja saamelaiskäräjien johtama operaatio on paremminkin maanvaltauksen legalisointi.
    Klemetti Näkkäläjärvi hännystelijöineen: Olette tässä valossa valehtelijoita! Kyse on suuren luokan huijauksesta, mutta ei kaikki suomalaiset tyhmiä ole. Suomalainen sietää aika paljon.(Riippuen tietenkin heimosta. Karjalaistaustaiset eli Saamelaisten historiaan sitoen Tsuudien jälkeläiset kuumaverisinä ja riitelyyn lahjakkaina kaikkein vähiten). Alkaa nimittäin valheenne paljastua koko laajuudessaan ja mitta olla täysi. Jos joskus tuntuu, että hommat ei etene, niin oisikohan peiliin katsomisen paikka?
    Kansanedustajat ovat vaihdettavissa, joten Klemetti hyvä, on aika alkaa keksiä hyviä selityksiä omalle väellenne siitä, miksi tulevaisuudessa rahaa ei enää tulekaan. Vedotkaa halutessanne Eu:hun - Eteläeurooppa pitää siitä huolen, että EU luhistuu omaan mahdottomuuteensa. Saattaa omassa maassa olla kaverit hakusessa, suomalaisia on kuitenkin enemmistö. Suomalainen osaa ihan itse muodostaa kyllä tosiasioiden ja tekojennne pohjalta mielipiteen touhuistanne.
    Muutenkin RKP vetoinen mamutus on etelässä pitänyt huolen siitä, että vähemmistöjen eriasteiseen kitinään löytyy päivä päivältä vähemmän ymmärrystä. Ja ennen kaikkea halukkaita rahoittajia. Ennen hyväksyin saamen kielen opetuksen rahoittamisen verovaroin koulussa, nyt ei itseltäni löydy veronmaksuhalua ko. asiaan. Kiitos siitä teille Klemetti sekä jutuistanne rohkaisua saaneille arkipäivän saamelaisrasisteille. Nyt on tämän "Tsuudin" lompakossa tullut raja vastaan teidän hommiin.
    Ihminen ei tajua mitä hyvää hän on saanut ennen kuin menettää sen kaiken. Muistakaapa Klemetti tämä.

    VastaaPoista
  4. Klemetin blogia tulisi lukea kiihotuksena kansanryhmää vastaan

    VastaaPoista
  5. http://fullcomment.nationalpost.com/2013/01/10/tasha-kheiriddin-the-problems-with-the-daniels-decision/

    Kannattaa lukea tuo kirjoitus Nationapostissa.

    "Who is an Indian? According to the Daniels decision rendered by the Federal Court this week, the category includes a lot more people than previously thought.

    The judgment concludes that Métis and non-status Indians are “Indians” within the meaning of the Constitution Act, 1867. By extension, they could be eligible for rights and benefits granted to many status Indians, including hunting and fishing privileges, tax exemptions and post-secondary educational assistance.

    Even though the judgment may be appealed to the Supreme Court, it is likely to have two immediate effects: increasing traffic on genealogy websites, as Canadians track down potential native ancestors, and undermining any sense of equal citizenship in this country.

    The concept of Indian “status” already divides Canadians into two camps, discouraging aboriginal citizens’ sense of belonging to the Canadian nation. The Daniels judgment would extend that sense of disengagement to an additional 400,000 people, including 200,000 recognized Métis persons and 200,000 Indians living off reserve.

    That number could rise, however, since the 2006 census reveals that 200,000 additional persons self-identify as Métis, but are not officially recognized by provincial Métis organizations. These groups foresee a spike in membership applications, including from persons seeking purely financial benefits. David Chartrand, president of the Manitoba Métis Federation, told the Winnipeg Free Press that, “We don’t want people coming out of nowhere saying, ‘Wow, there’s a place I can get a free ride here.’ ”

    At the same time, Métis organizations have a vested interest in growing their numbers, regardless of individuals’ motivations, because higher numbers mean more political clout.

    Currently, each provincial association sets its own rules for membership. So how would Ottawa decide who is Métis? Would the government accept the decisions of bodies that are completely unaccountable to voters and taxpayers? Or would it set up a parallel registry and bureaucracy that would inevitably be denounced by the Métis community?"

    VastaaPoista